6.9.-41, 15.D:n hyökkäys vanhan rajan yli.

Hyökkäys.

Joukot hakevat puolustusasemiaan

6. 9. 41, 15. ja 57.rykmentit jatkavat taisteluja rajan takana, JR36 asemissaan. Rajantakaiset maastokohdat punaisella.

15. Divisioona

15.Div.EK. Os. 2:n sotapäiväkirja:
6,40 JR57 ilmoitti: Oikealla ja keskellä tilanne muuttumaton. Vihollisen pienois-krh-, piiskatykki- ja konetuliaseiden tulta tien ja rautatien suunnasta. Vasemmalla todettu estelinja Sahaojan rautatiesilloista 1 km lounaaseen suon suunnassa. Os. Hänninen jatkoi etenemistään klo 3, pienemmin osin vasemmalle ja suuremmin suoraan etelään. Yksi komppania pisteen 93 eteläpuolella varmistuksessa. Os. Hirva ei vielä saapunut.

6,50 Tilanneilmoitus AKE:lle.
7,25 Ev. Virkki ilmoitti, että vallattu alue Hallojärvestä purolinjaa pitkin Uusimäen pohjoispuolelle, siitä Mätäjärveen ja edelleen suon pohjoispuolitse rautatielle. Uusimäessä vihollisen miehitys.
7,35 JR57: Klo 6,30 pääsi yksi Hännisen komppanioista Orimäkeen, josta ryhtynyt jatkamaan toimintaansa (2 komppaniaa oli liian väsyneitä lähtemään mukaan).

Luutn. Hirva saapunut ja osasto tulee noin klo 9 Kilpeläisen komentopaikkaan. Kilpeläinen lisää Osastoon yhden kk.joukkueen, yhden krh.joukkueen (1 kevyt putki), 6 pikakivääriä ampujineen, yhden lääkintäryhmän ja yhden pioneeriryhmän.

7,30 Ev. Virkki: Edetty Rintalaan ja siitä pisteen 61,9 kautta kulkevaa tietä rajalle.
7,45 JR36: Ei erikoista. Illalla oma tykistö ampunut ilmaantuneita maaleja, jonka jälkeen vihollinen ollut aivan hiljainen.
8,15 Luutn. Hirva: Saapunut perille ja saanut tehtäväksi edetä Hännisen jälkeen Orimäkeen ja sieltä länteen katkaisemaan maantie ja p. 92 kohdalla, johon varmistus ja pyrittävä linjalle tie p. 92 eteläpuolella (itä- länsisuunta). Miehiä saatu tykistöstä 120, omat it.miehet eivät vielä saapuneet.
8,20 Uusi tilanneilmoitus AKE:lle.

9,45 Ev.luutn. Valkama: Hännisen komentopaikka nyt pisteen 81 maastossa, sen pohjoispuolella kaksi väsynyttä komppaniaa. Yksi komppania Orimäessä. Hänniselle annettu pääsuunta SilantojärvenLempaalanjärven kannakselle ja Os. Hirva länteen katkaisee tien p. 92 kohdalla ja etenee sitten luoteeseen purolinjalle puolustusasemiin.

Leppänen vyöryttänyt pisteen 93 mottia, saanut paljon vankeja, yli 100 ryssää kaatunut. Tehtävänä tuhota tukikohdat ja sitten Valkaman käytettävissä. Hälvä samoin. Tiedoitettu Valkamalle, että hänen käytettäväkseen lähetetään autokuljetuksilla (alk. klo 12) JR36:sta yksi pataljoona (paitsi 1 kompp.), joka saapuu Haukkalan länsipuoliseen maastoon.

10,10 Ev. Virkki: Uusimäestä valuu ryssiä etelään, Ristolassa Fröbergin ensimmäisiä porukoita. Koko rykmentti etenemässä Viisjokilinjalle.
10,30 Maj. Hilden ilmoitti, että siirtymistä varten oli tiedusteltu tie Haapasaari – Aliska – Kaivosuo Aliskaan asti. Maj. Haahti antoi siirtymiskäskyn (Liite no 282).
10,35 10.DE: Lehtokylän länsireuna saavutettu, samoin tienhaara p. 154. Novajassa ei päästy eteenpäin.

Kääriäinen edennyt Riihiöstä pensasaukion yli, saavuttanut p. 156 ja ylittänyt siitä itään olevan suon saapuen varustusvyöhykkeelle eteen.
10,45 Annettiin Virkille ja Valkamalle uusi väliraja: Saarijärven länsipää – rautatieylikäytävä Valkijärven luoteispuolella – Orimäen itäpuolella olevan suon itäreunan koilliskärki – siitä purolinja Lempaalanjärveen.

11,00 JR36:lle ilmoitettiin muutos II/JR36:n siirtymiskäskyyn.
12,05 Luutn. Hirva: Itse pisteessä 81, osasto ryhmittyneenä siitä länteen 1 km, syö ja lepäilee, toiminta alkaa n. 1,5 tunnin kuluttua.

12,30 10.DE ilmoittaa: Saavutettu lähinnä meitä Lehtokylän aukean länsireuna, siitä edelleen pisteeseen 154, siitä Novajan länsireunaan, edelleen Mustilan länsipuolella olevan suon itäreunaa kulkeva purolinja. Täällä partio edennyt Jutikkalaan joka todettu tyhjäksi, jatkaa sieltä Muratan kautta Lempaalaan, jonne toinen partio etenee suoraan Mustilasta.

12,55 Ev.luutn. Valkama: Likolammen tähystysasemista tehty 12,15 havainto, että Iso-Korkiamaalta 40-50 polkupyörämiestä ajamassa maantietä Maanviljelyskoululle päin. Onko naapurin miehiä vai ryssiä? Selvyys heti, ettei tykistö ammu niitä.

13,05 Ilmoitus edellisestä 10.D:lle, joka lupasi ottaa selvää asiasta ja ilmoittaa suoraan Valkamalle.
14,35 Maj. Hilden ilmoitti, että kuljetusten alkupää oli jo paikalla, loppupää myös pian perillä. Puhelinyhteys: Kaura-Ruis-Olki-Heinä valmis noin tunnin kuluttua. Nyt jo yhteys Olki 1:een, jossa yhdysupseeri, itse olen Valkaman luona tällä hetkellä.

Komentaja ilmoitti antaneensa tänään seuraavat käskyt:
13,00 1) Ev.luutn. Valkamalle: “I/57 ja Kev.Os.16 yhtyvät nykyisellä ryhmityksellään hyökkäykseen, edellisen pääsuunta länteen, jälkimmäisen etelään.”

14,00 2) Ev. Virkille ja ev.luutn. Raikkalalle: “Vihollisen väistyessä kiinteä kosketus säilytettävä. Tehokas tiedustelu linjalle Simola – Perämäki – Suuri Suojala. Tahdon erikoisesti tietää vihollisen miehityksen laadun ja vahvuuden kukkuloilla Simolan “S”:n kohdalla ja siitä pohjoiseen Pekkalan luoteispuolella olevalla kukkulalla sekä hallitsevissa maastokohdissa Kurosaaren kaakkois- ja Suuri Suojalan luoteispuolella. Tiedustelijoilta vaadittava nopeat ilmoitukset, jotka välittömästi tiedoitettava tänne.”

15,00 Ev.luutn. Valkamalle: “Sikäli kuin etenemistilanne sallii on Kev.Os.16 ja Os.Hirva siirrettävä rykmentin kaistalle eteläisimmiksi taisteluosastoiksi. Kun maasto on puhdistettu, kokoontuu JR57 leiriytymistä varten saavuttamiensa maastokohtien läheisyyteen.”
15,30 Päivän tilanne peitepiirroksena. (Liite no 288).

16,00 Ev. Virkki ilmoitti, että Viisjoki-linja saavutettu rajalta Vankolaan saakka, linja siitä edelleen Vankolan aukeiden pohjoispuolitse Ristalon tienhaaran kautta Mätäjärveen ja edelleen kuten ennen, Ristalossa ei ryssiä, mutta tienhaara on vihollisen tulen alainen. Uusimäessä vielä vihollisen miehitys.

Viisjoki nähtävästi padottu jossain, sillä vesi on huomattavasti noussut ja tullut vielä vuolaammaksi.
16.15 JR57 ilmoitti, että Os Hirva on saavuttanut maantien pisteen 92 eteläpuolella ja jatkaa purolinjaa kohti. Kev.Os.16 ja Hälvä (I/57) liikkeellä komentajan käskyn mukaisesti.

17,00 Ev.luutn. Valkama, että Penttilä saavuttanut Pieni-Korkiamaan aukeiden pohjoisreunan ja etenee tien suunnassa. Paljon miinoja, 5 miestä mennyt niihin. Pyytää lisää pioneereja.
17,15 Hirva ilmoitti: Annettu tehtävä suoritettu, pyydän vaihtoa. Pukimet vajavaiset, majoitusvälineet olemattomat. Vastaus tietä Kaura-Papu-Humala 1.

18,15 Ev.luutn. Valkama, että viimeisen ilmoituksen mukaan Penttilä etenee Pieni-Korkiamaasta tietä myöten etelään, Hälvä hänen rinnallaan, puhdistavat suomaastoa rajan eteläpuolella, Hänninen lienee edennyt jo Lukkarinmäelle saakka, josta ei itse saanut ilmoitusta, Hirva katkaissut tien kuten ilmoitettu. Valittaa, että div.komentaja antaa käskyjä pataljoonan komentajille hänen ohitseen.

18,30 Vänr. Hersalo ilmoitti maj. Kilpeläisen komentopaikasta, että Hänninen klo 18,00 Tinalovon tienhaarassa, etuosat lienevät jo Lukkarinmäen purolinjalla. Leppäsen motti ei vielä aivan selvä. Suolattu yli 200 ryssää. Penttilä saanut käskyn edetä tietä myöten Lukkarinmäkeen.

18,45 Ev. Virkki: Viisjoki nyt noin 50-100 m levyinen, jokin pato nähtävästi räjäytetty Lempaalanjärven pohjoispäässä, pyytää ruuhikalustoa joen ylittämistä varten.
19,00 Maj. Haahti antoi tilanneilmoituksenAK:n esikunnan päällikölle
19,15 Annettiin tilanneilmoitus AKE:lle.

19,30 JR36 ilmoitti: Rasinmäen lohko: Suursuosta etelään 1 km olevasta rajamutkasta itään miehitetty maasto suohon asti. Varmistettu tiekolmion pohjoisesta kärjestä 500 m etelään oleva purolinja. Itäinen tienhaara varmistettu puron korkeudelle. Tiekolmion maastoon annetun tykistötuli-iskun jälkeen kuului avunhuutoja ja meteliä. Saatu 1 vanki.

Hildenin komppanian lohko: Hiljaista. Leppäsen lohko: Vihollisen harvaa tykistötulta, oma tykistö vaientanut vihollisen patterin.
Vihollisen upseeripartio tuhottu n. 80 metrin päässä rykmentin komentoteltasta rykmentin komentajan henkilökohtaisella johdolla klo 18,50. Vihollisen vanhempi ja nuorempi luutnantti kaatuivat.

20,20 JR57 ilmoittaa: Osastot Penttilä ja Hälvä etenevät pohjoisesta käsin, Os.Penttilän 2 komppaniaa peräkkäin tien suunnassa välitavoitteena Maanviljelyskoulun eteläpuolella oleva purolinja, jonka saavuttanut klo 19,30. Purolla silta rikki ja tiellä runsaasti tiekatkoksia, miinoja ja piikkilankamattoja.

Tiedustelu osaston toimesta Silantojärvi – Lempaalanjärvi kannakselle ja yhteys edellä oleviin joukkoihin. Os. yöpyy tälle korkeudelle, silta ja tiekatkoksia korjataan. Os. Hälvä (p. 1 kompp.) haravoi suonotkon rajalta Veriojan ja sieltä maantielle, jossa kootaan.
Os. Kilpeläinen: Leppänen pisteen 106 maastossa haravoimassa maantielle päin.

Os. Hirva lammen 92 kohdalla, jossa pysyy kunnes Leppäsen ja Hälvän haravointi on suoritettu. Os. Hänninen sivuuttanut tienhaaran Lempaalanjärven pohjoispään lounaispuolella klo 18,00 ja jatkanut asemalinjalleen purolinjalle Silantojärvi – Lempaalanjärvi.
20,30 Ev. Virkki ilmoitti: Partio ei päässyt tiekolmioon Veikkola – Pekkala – Komola, siellä ilmeisesti jälkivarmistus, ei mitään vahvoja joukkoja. Joen leveys noin 30 m.

15.Div, Huoltotsto IV:n sotapäiväkirja:
Div:n käsky huollosta no 16 valmistui ja postitettiin. Huoltopäällikkö piti tsto IV:n, tsto V:n ja tsto VI:n upseereille tilanneselostuksen tsto V:ssä.

Huoltomuodostelmien ja -laitosten sijainti:
ATp.1 Haukkalan maastossa.
ETp.1 Leinikylän järven itärannalla (Sk.piirin varastorakennuksissa).
A/36.KS Toistaiseksi Alhotojan kansakoululla.
B/36.KS Kiviniemen Kasarmilan sairaalassa.
SAutoAs.1 Palkeala “l”:stä n. 1000 m etelään.
SAutoAs.2 Hatakkala viime “a”:sta n. 800 m kaakkoon.
SAutoAs.3 Maanselkä “aa”:sta n. 500 m etelään.
SAutoAs.4 Kiviniemen lossin pohjoisrannalla.
36.LK Savioja “S”:stä n. 300 m pohjoiseen.
36.ELK Leinikylä “n”:stä (sana) n. 1000 m pohjoiseen saman nimisen järven rannalla.

STalli samassa paikassa.
SHev.Kp.1 Koselan tienhaaran maastossa.
36.Autokorj. (ja Km.Korj.R) Sudenhännän maastossa tienristeyksen läheisyydessä.
36.Poltt.Os Lännäjärven lounaispuolisessa maastossa, järven rannalla.
76.AutoK Suvantolassa.
36.Kpk. Petäjärvi (itse) järvi “j”:stä 500 m itään olevassa talossa.
Huoltoporras Petäjärven kansakoululla.
============================

Jalkaväkirykmentti 15

JR 15:n sotapäiväkirja:
Klo 7.15 Kapt. Hyvärinen (nyt I patl. kom.) ilmoitti: Hallojärven etelä- ja kaakkoispuolinen kukkulamaasto miehitetty aamuyöstä. Etulinja kulkee Hallojärvestä kaakkoon kulkevaa purolinjaa, siitä kukkulamaaston eteläpuolitse Mätäjärvelle ja sieltä lounaaseen rautatielle suopälven pohjoispäähän.

Klo 8 II ja III pataljoonan väliraja muutettu kulkee polkua, joka johtaa rajalle Viisjoki “j”:hin, siitä edelleen Viisjokea josta purolle joka eteläkaakkoon kulkien katkaisee Korosaaren tien. II ja III patl. saivat käskyn edetä Viisjoki-linjalle.

Klo 8,15 puhelinyhteys Raikkalaan. Pyyntö rykmentille, että hän etenisi soitten välistä metsäkannasta välirajan suunnassa Perämäki – Suurisuojala tielle.
Klo 13,40 saatiin D:lta uusi tavoite: Grusina-joki.

15,00 Komentaja antoi käskyn I patl. Hyväriselle tiedustelulla selvittää, miten vahva vihollinen on Veikkolassa, Komolassa, Simolassa ja Vaskelassa, siis tien ja radan välissä.
15,15 komentajan käsky III patl. komentajalle tiedustelun järjestämiseksi Korosaari – Perämäki suuntaan. Tehtävä: Vihollisen vahvuus ja liikkeen toteaminen.

Samoin käsky II patl. komentajalle. Tiedustelu ulotettava Vauhkola – Pajarinmäki, p. 62,1 tienoille. Tehtävä sama kuin edellä.
16,20 Div. esikuntaan ilmoitus, että vasemmalla ja keskustassa Viisjokilinja saavutettu.
18,35 Viisjoki on varsin leveä este, ilmoitti komentaja div.esikuntaan, n 50-100 m. Tilasi ruuhikalustoa. Kaukopartiot lähetetty.

Poikaimme telttoja ryssän puolella Viisjoen rantaa.

21,00 Div. kom. ilmoitti, että hän aikoo antaa patl. Hildenin ja os. Hirvan avuksemme.
23,00 Hilden käymässä komentopaikassa. Patl. Hilden on divisioonan reservinä. Siinä on 3 komppaniaa a’ 2 täysvahvuista joukkuetta sekä 10 kk:iä.

23,30 Toimintasuunnitelma: Hilden oikealla rautatien itäistä vartta tavoitteena Simola ja Vaskela, Hyvärinen seuraavana oikealla Vartiosta johtavan tien länsilaitaa tavoitteena, ? Loppuosa Fröbergistä sitoo rintamasuunnassa Viisjokilinjalle. Äärimmäisenä vasemmalla Rahkila samoin sitoo rintamasuunnassa Viisjokilinjalle.
Ensin otettava oikeallakin Viisjokilinja: Hilden radasta alkaen n. 1 km.

Div. käsky puhelimitse:
23,40 JR15 Puhd. pohj. maaston, valtaa 7.9. aamup. voim. tyk valm. jälk. kukkulamaaston SimolaPajari ja vyöryttää vih.asemat saavuttaakseen tien Pekkala – Korosaari – Koskitsa. Teht. suoritusta varten rykmentille alist. II/36 (p. vahv.K) ja tilapäisos. Hirva.

Tykistö: JR15:n hyökk. tuk. sen oman tukipston lis. R.Psto 12 II/Järpsto 3 ptri/ Rpsto 26 sekä III/KER12 osillaan.
“Ei hirveän aikaisin, Siinä 8-9 aikaan tai vaikka myöhempäänkin”.
23,45 ilmoittautui 1+5 vahvuinen pioneeripartio löydetyn padon (Viisjoki) räjäyttämistä varten.
Osasto Hirvassa on 150 m kaikista “aselajeista” koottuja hyviä miehiä.

JR 15, Esik.K:n sotapäiväkirja:
Klo 7,15 Hyvärinen ilmoitti: Hallojärven etelä- ja kaakkoispuolinen kukkulamaasto miehitetty aamuyöstä. Etulinja kulkee Hallojärvestä kaakkoon kulkevaa purolinjaa, siitä kukkulamaaston eteläpuolitse Mätäjärvelle ja sieltä lounaaseen rautatielle suopälven pohjoispäähän.
Klo 8 II ja III patl.:n väliraja muutettu kulkemaan polkua, joka johtaa rajalla Viisjoki “j”:hin, siitä edelleen Viisjokea josta purolle, joka eteläkaakkoon kulkien katkaisee Korosaaren tien. II ja III pat. saavat käskyn edetä Viisjoki-linjalle.

Klo 8,15 saatu yhteys Raikkalaan. Pyyntö Raikkalalle, että hän etenisi soitten välistä metsäkannasta välirajan suunnassa Perämäki – Suurisuojala tielle.
Klo 13,40 saatu DE:sta uusi tavoite: Grasinajoki.

Klo 15 Komentaja antoi käskyn I patl.:lle tiedustelulla selvittää, miten vahva vihollinen on Veikkolassa, Komolassa, Simolassa ja Valkealassa, siis tien ja radan välissä.
Klo 15,15 Komentajan käsky III patl:lle tiedustelun järjestämiseksi Korosaari – Perämäki suuntaan. Tehtävä: Vihollisen vahvuuden ja liikkeen toteaminen. Samoin käsky II patl:lle Tiedustelu ulotettava Vankola – Pajarinmäki p. 62.1 tienoille. Tehtävä sama kuin edellisen.

Klo 16 DE:n ilmoitus, että vasemmalla ja keskustassa Viisjoki-linja saavutettu.
Klo 18,35 Viisjoki on varsin leveä este, ilmoitti rykmentin komentaja DE:aan, n. 50-100 m. Tilasi ruuhikalustoa. Kaukopartiot lähetetty.
Klo 21 Div. kom. ilmoitti, että hän aikoo antaa patl. Hildenin ja os. Hirvan avuksemme.
Klo 23 Hilden käymässä komentopaikassa. Patl. Hilden on div:n reservinä. Siinä on 3 komppaniaa à 2 täysvahv. joukkuetta sekä 10 kk.

Klo 23,20 Toimintasuunnitelma: Hilden oikealla rautatien itäistä vartta tavoitteena Simola ja Vaskela. Hyvärinen seuraavana oikealla Vartiosta etelään johtavan tien länsilaita tavoitteena. Vasemmalla Fröbergin yksi komppania saman tien itäpuoli tavoitteena. Loppuosat Fröbergistä sitoo rintamasuunnassa Viisjokilinjalle äärimmäisenä vasemmalla. Pakkala samoin sitoo rintamalinjassa Viisjokilinjalla. Ensin otettava oikeallakin Viisjokilinja. Hilden radasta alkaen n. 1 km.

Klo 23,40 Div. käsky puhelimitse: JR 15 puhdistaa Lampaalanjärven pohjoisen maaston, valtaa 7.9. aamupäivällä voimakkaan tykistövalmistelun jälkeen kukkulamaaston Simola – Pajari ja vyöryttää vihollisen saavuttaakseen tien Pakkala – Korosaari – Koskitsa. Tehtävän suoritusta varten rykmentille alistetaan II/36 (p. vahv.K) ja tilapäisosasto Hirva.

Tykistö: JR 15:n hyökkäystä tukee sen oman tukipston lisäksi RPsto12 II/Jär.Psto3ptri/Rpsto 26, sekä III/KTR12 osillaan. “Ei hirveän aikaisin”. Siinä 8-9 aikaan tai vaikka myöhemminkin.
Klo 23,45 ilmoittautui 1+5 vahvuinen pioneeripartio löydetyn padon (Viisjoki) räjäyttämistä varten.
Osasto Hirvassa on 150 miestä kaikista aselajeista koottuja hyviä miehiä.

JR 15:n pataljoonat

JR 15, II Pataljoonan sotapäiväkirja:
Klo 6,45 tuli tieto tiedustelupartioiden toiminnasta. Luutn. Teräskallion kaistalla oli partio edennyt Viisjokilinjalle saakka. Klo 9,00 lähti patl. etenemään. Vänr. Närvä ilmoitti, että häneen saa yhteyden Akana – Paasio kautta. Hän oli edennyt Valkeasuo “o”:sta 2 km etelään olevaan teiden risteykseen. Klo 11,48 luutn. Teräskallio on n. 1 km päässä Ristolasta. 12,20 jääkärijoukkue lähetetty tekemään siltaa. Kaikki menee muuten suunnitelmien mukaisesti.

Klo 14,10 tuli II/JR36 vänr. Kaivonen + viestiups. vänr. Seuranan ottamaan yhteyttä. Vetävät yhteyden Papinsaloon sijoitettuun joukkojen sijoituspaikkaan. Puh. huuto: “Heinä”.
Klo 15,00 tuli miehistötäydennystä 23 kpl. Jako suoritetaan myöhemmin. 17,00 jaettiin täydennysmiehet. Klo 21,00 koko pataljoona saavuttanut Viisjoki-linjan. Joki suunnattoman leveä. Ryssä padonnut sen. Pataljoona asemaan jokivarteen.
Haav.  2 miestä.

JR 15, III Patl:n spk:
Klo 7,30 tuli ilmoitus etulinjan vas. komppaniasta, että partiot olivat päässeet vanhalle rajalle asti, jonka taa vihollinen oli lopullisesti vetäytynyt. Klo 8 annettiin 9. ja 10. komppanioille erilliskäskyt etenemistä varten Viisjokilinjalle. Samoin sai jääkärijoukkue käskyn ottaa yhteyden vasemmalla olevaan JR36:een ja suorittaa tiedustelu rykmenttien saumakohdassa tavoitteena tienhaara Koskitsasta 1 km etelään.

Klo 9,50 tuli ilmoitus 9. komppaniasta, että sen partio oli ylittänyt vanhan rajan Koskitsan eteläpuolelle, jossa havaittiin silta räjäytetyksi. Sama ilmoitettiin edelleen esikunnalle.
Klo 14 mennessä olivat 9.k (Palmgreen) ja 10.k (Helanko) saavuttaneet Viisjokilinjan, jossa ryhtyivät asemien varusteluun. 9. komppaniasta puuttui n. 1 joukkue, joka kieltäytyi etenemästä rajalle.

Klo 15 annettiin käsky 11. komppanialle (Sipilä) tiedustella joukkueella suunnassa Korosaari – Perämäki – Putkela, selvitettävä vihollisen vahvuus ja onko se asemissa vai liikkeessä. Ennen tätä tehtävää selvitettävä ja ajettava pois Koskitsan kohdalla rajan takana oleva vihollinen. Klo 21,25 ilmoitti Sipilä, että partio todennut Koskitsan eteläpuolisen maaston vihollisen miehittämäksi, mm. havaittiin ajoneuvoliikennettä. Partio sai vastaansa tulta. Klo 22,15 ilmoitti Sipilä, että Korosaaren suuntaan lähetetty partio ei päässyt etenemään. Sama ilmoitettu heti rykmentille.

JR 15:n komppaniat

JR 15, 4.Komppanian sotapäiväkirja:
Klo 11,20 komppania eteni yli rajan Viisjoen rannalla, johon asettui asemiin. Ei tappioita.

JR 15, 5.Kompp:n spk:
Aamulla komppaniamme miehitti Ristolanmäen  Viisjoen rannalla. Vihollinen ampuu suorasuuntaustulta.

JR 15, 8.Kompp:n spk:
Korsu ei kuitenkaan ehdi valmistua, sillä tänään komppania lähtee etenemään Viisjoen yli. Miehiä ei tahdo saada mukaan. Komppaniaan tulee rykmentistä “politrukki” Vainio ja kapt. Nykänen sekä Unto Kupiainen “tarkkailemaan”. Lopulta lähdetään liikkeelle. Komentoryhmä (“kevyt osasto”) painuu edellä ja muu osa komppaniaa seuraa mukana.

Aikaisemmin on lähetetty partio (Kyläkoski), jonka tavoitteena on Viisjoki. Se ei päässyt perille, vaikka ryssiä ei näkynyt. Sitä seurasi II joukkue (vänr. Vuorinen), joka eteni ilman vastustusta Viisjoelle saakka.

Klo 13,40 komppanian muut osat ylittivät vanhan rajan. Viisjoella asetutaan taas puolustukseen. Maastotiedustelusta ilmeni, että joen tämän puolinen ranta on alavaa ja vesiperäistä. Ryssän tähystyslinjoja oli loka suunnassa. Bunkkereita näkyi vastarannalla. Samoin ryssiä. Komppanian lohko on seuraavanlainen: Vasen raja, rajaa pitkin kulkeva tie m.l. oikea raja Viisjoelle tuleva polku. Lohko jaettiin seuraavasti kahtia, oikealle II joukkue, I joukkue tuli reserviin. Komentopaikka Karhujärven lähelle.

JR 15, Tyk.Kompp:n spk:
14,00 siirtyi I j:n 1. tykki asemaan Koskitsa maastoon.

JR 15, Jääk.Joukkueen spk:
Partiotoimintaa, tavoitteena Mätäjärvi, tällöin joukkueesta järjestettiin kaksi partiota klo 11,00 partiot saavutti Mätäjärven. Mätäjärvellä sai joukkue kosketuksen ryssään taistellen sen päivän partiokahakoita. Osa joukkueesta varmisti Orisuon (?) suunnassa.
19,30 läksi 3 miehen partio ylittäen Viisjoen kulkien aina Pajarin mäkeen asti. Illalla asetettiin vartiot, joukkue sai yön levätä.

JR 15, Kolonnan spk:
Olin Huoltotoimistossa puhuttelussa klo 8,00. Klo 11 kapt. Härkönen piti kolonnalle lyhyen puheen, kiittäen ev. Virkin nimissä hyvästä toiminnasta, sekä jakoi 2. lk vm. korpr. Ketolalle, sekä stm. Kataiselle ja Lehtiniemelle, sekä ilmoitti seuraavat ylennykset, Mäkelä ja Hakala alikersanteiksi, Villanen ja Mattila korpraaleiksi.

Haettiin ETp:stä yksi muona-annos ja jaettiin. Fil.tri. vänr. Unto Kupiainen, kk.tark vänr. Vainio ja tait. J Pohjonen kävivät kyselemässä sotajuttuja meiltä. Postimiehet kertoivat joitain pikkutapahtumia.
==========================

Jalkaväkirykmentti 36

JR 36, I Pataljoonan sotapäiväkirja:
Klo 13 komppania Wallden eteni Suursuon korkeudelta n. 200 m etelään, jääden sinne asemiin. Tykistötulta ja partiotoimintaa.

I pataljoonan päiväkirja jatkuu vasta 20.9. Joukot ovat asettuneet puolustukseen ja asemasotavaihe alkaa.

JR 36, II Pataljoonan spk:
Sää sateista
9,45 Käsky rykmentin komentajalta siirtyä Koskijärven maastoon, niin että yksi vahvistettu komppania jää vastaamaan sauma-asemista. Kuljetus tapahtuu autoilla jotka ilmoittautuvat klo 12,00 maantiellä komentopaikan luona. Pataljoona alistetaan suoraan divisioonan reserviksi käytettäväksi mahdollisten menestyksien jatkamiseksi Saarijärven molemmin puolin. Patl:n komentaja ottaa itse henkilökohtaisesti yhteyden everstiluutnantti Valkamaan.

10,00 Komentajan käsky yksiköiden päälliköille: Kuljetusjärjestys, 5.K ja 7.K, 8.K. (6.K + kk-joukkue, Krh-joukkue, pst-joukkue jää entiselle paikalle). Tärkeimmät ajoneuvot otetaan mukaan, kuten kenttäkeittiöt ja rintama-ajoneuvot (Kurjen johdolla). Vänr. Kaivonen menee etukäteen yhteysupseeriksi patl. Fröbergin (II/JR15) komentopaikkaan tiedustelee samalla majoituspaikan Papinpalon maastosta. Lähettiupseeri tiedustelee kuormastotien Aliskan kautta Huhti – Palkeala maantielle. Autokuljetus Korleen – Sirkiänsaaren kautta Huhti maastoon.

10,10 Lähettiupseeri tietiedusteluun.
12,10 Pataljoonan alkupää (5.K) liikkeelle.
12,20 Pataljoonan komentaja ja lähettiupseeri autolla Maanselän hoviin yht.ottoon ev.l. Valkamaan.
14,15 Komentaja eversti Vaklaman komentopaikassa tilanne- ja asematiedustelussa, samanaikaisesti yhteys puhelimitse yhteysupseeriin II/JR15 (Kaivonen).
16,15 Pataljoona kokonaisuudessaan Papinpalon maastossa, johon majoittui.
17,40 Kom. saapui majoituspaikkaan.

JR 36:n komppaniat

JR 36, 5.Komppanian sotapäiväkirja:
12,00 Komppania lähti autoilla majapaikasta.
13,00 Jatkettiin marssien matkaa Huhdikylästä.
16,00 Komppania saapui Papinpaloon, johon majoituttiin.

JR 36, 6.Kompp:n spk:
6.9. Herätys, tienperkauksessa, ruokailu samoinkin. 12,00 tapahtui pataljoonassa pieni muutos. Komppanian päällikkö ja komentoryhmä muuttivat pataljoonan komentotelttaan kun komentaja ja muut komppaniat sen mukana noin 20 km länteen, siis rajalle. Viipyy ehkä noin pari päivää siellä, ne muuttivat sinne autolla.

Meillä muuttui toisen joukkueen kolme ryhmää ensimmäisen joukkueen luo ja vapauttaa jääkärijoukkueen 14,30, lähtö majapaikasta. Iltapäiväruokailu kuten ennenkin. Vartiomme teltta-alueella varmistivat toiset yksiköt, ettei komentoryhmä ollenkaan. 17,30 soitettiin rykmentistä vihollispartiosta, jota yksiköt olivat haravoimassa, mutta rykmentin jääkärijoukkue olikin jo tuhonnut, joita oli vain 3 upseeria. Meni taasen yö hyvin.

JR 36, 7.Kompp:n spk:
6,35 Herätys ja aamutee.
11,00 Ruokailu.
12,20 Lähtö marssille autoilla.
15,00 Saavuttiin Papinpaloon, missä majoituttiin.
17,30 Ruokailu.

JR 36, 8.Kompp:n spk:
9,45 Komppanian päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa.
10,30 Komppanian päällikön käsky joukkueen johtajille II ja III joukkue lähtövalmiina klo 12,00. I joukkue ja pst.joukkue jää paikoilleen.
12,15 Lähdettiin liikkeelle, autoilla. Tavoitteena Papinpalo.
14,00 Saavuttiin perille Papinpalo-metsikköön.
16,30 Saapui kenttäkeittiö ja joukkueiden ajoneuvot samaan paikkaan. Telttojen pystytys ja ruokailu.

JR 36, 9.Kompp:n spk:
Joitakin vihollisen kranaatteja leirialueen läheisyyteen. Komppanian päällikkö T Noren lähtenyt lomalle, luutn. J Norenin tullessa viransijaiseksi. Illalla joutui puolijoukkuetta varmistamaan oikeaa sivustaa 60-miehistä vihollispartiota vastaan (partio todettiin lopulta 4-miehiseksi ja tuhottiin).

JR 36, 10.Kompp:n spk:
8,00 Vihollinen ampui harvakseltaan krh:lla ja tykistöllä, muuten rauhallista.

JR 36, 11.Kompp:n spk:
Yö kului rauhallisesti. Tykistömme sai naapurin meitä ahdistelleen tykin eilen vaikenemaan vangin annettua tarkan selostuksen sen paikasta. Samoin tänään aamupäivällä ampunut pst.tykki saatiin vaikenemaan. Vastapuolen hevosien juottoa Laatokalla häiritty. Vihollinen antoi useaan otteeseen kranaattikeskityksen heittimellään asemiemme läheisyyteen. Ei vahinkoja. (Komppanian päällikkö luutn. Raipala saapunut lomalta).

JR 36, Krh.Kompp:n spk:
Kevyt: Tilanne ennallaan. Klo 15,00 siirrettiin tuliasema Viisjoen yli ryssän alueelle jonne majoituttiin.
Raskas: Oltiin vielä vanhoissa asemissa, eikä ammuntaa ollut. Tj. siirtyi noin 1 km eteenpäin. Teltat kaivettiin maahan ja ensimmäinen ryhmä rakensi korsun.

Venäläisiä korsuja, joita suomalaiset nyt käyttävät.

==================================

Jalkaväkirykmentti 57

JR 57, I Pataljoonan sotapäiväkirja:
6,20 Palasi klo 4,10 lähtenyt 2.K:n partio. Sen tehtävänä oli pioneerien avustamana miinoittaa tietä Pieni-Korkeamaa – Iso-korkeamaa. Vihollisen vilkas liikenne esti työn.
11,20 3. komppania alistettiin II pataljoonan käyttöön.
13,50 1. komppanian päällikölle käsky voimakkaalla tst.partiolla suorittaa pakenevan vihollisen takaa-ajo Pieni-Korkeamaa suunnassa.

19,20 2. komppania sai käskyn haravoida maaston Verioja – Sahaoja. 1. komppania suoritti samanaikaisesti haravointia Raja – Verioja maastossa.
22,05 Rykmentin käsky pataljoonan kokoamisesta p. 93 lounaispuoliseen maastoon rykmentin komentajan käyttöön. Kokoaminen sen jälkeen kun maasto tie Sahaoja – Verioja on puhdistettu.

JR 57, II Pataljoonan spk:
Os. Leppänen (9.kompp.) vaihtoi 7.komppanian varhain aamulla. Hyökkäystä jatkettiin klo 4,30 tavoitteena Orimäki. 6. ja 7.komppaniat kieltäytyivät lähtemästä sivustavarmistuksen puutteessa. 5.komppania saapui Orimäkeen klo 10,00 kohtaamatta vastarintaa. 6. ja 7.komppaniat uskalsivat seurata nyt ja saapuivat pisteen 81 maastoon (1:20000), jossa majoittui.

Klo 13,00 sivuutti pataljoonan tienkatkaisijaosasto “Hirvi”, joka eteni Orimäestä suoraan maantielle. Pataljoona jatkoi etenemistään klo 17,00 tavoitteena Lukkarinmäki, vahvistettuna kompp. Sainiolla (3/I JR57). Ryhmitys: Etulinjassa vasemmalla Kanerva, oikealla Sainio, toisessa linjassa vasemmalla 7., oikealla 6.komppania. 7.komppaniasta 1 joukkue varmistamaan tietä Orimäki – Saarijärvi. Ryhmitys tämä, koska 6. ja 7.komppaniat kieltäytyivät. Pimeän tultua hyökkäys tyrehtyi Tinolovan tienhaarasta pohjoiseen. Klo 23,00 lyötiin vihollisen vastahyökkäys takaisin. Sää poutainen. Yhteys os. Hirvaan.

JR 57, III Pataljoonan spk:
6,00 11.K ilmoitti tiedustelun tuloksena, että ryssät ovat edelleen etumaastossa olevilla kukkuloilla asemissa, joten partiot eivät päässeet eteenpäin. 10.K:n edessä samoin ryssät asemissa. 9.K ottanut vastaan II patl:lta p:n 93 eteläpuolisen maaston.

7,30 Käsky os. Kilpeläiseltä asettaa erillisosaston käytettäväksi pion.ryhmä ja lääkintäryhmä sekä II patl:n käytettäväksi pion.ryhmä. Pioneeriryhmät määrättiin pataljoonan käytössä olleesta pion.joukkueesta, lääk.ryhmä 12.K:sta ja pk:t 10. ja 11.K:sta, kolme kummastakin.

8,30 10.K ilmoitti vyöryttäneensä vas. sivustallaan olevat ryssien asemat, joista saatiin sotasaalista yksi pienois-krh. ja vanki, joka kertoi upseerien karanneen. Paikalla oli n. sata kaatunutta sekä muutamia haavoittuneita. Jääkärij. sai käskyn ottaa yhteys 9. ja 10. komppanian välillä, sekä puhdistaa maastoa motin reunassa. Oma tykistö ampui p:n 93 lounaispuolella olevia teitä.

10,30 10.K ilmoitti päässeensä p:stä 93 n. 200 m pohjoiseen.
15,30 käsky yksiköille edetä 9. ja 10.K:lle P:n 93 lounaispuolelle n. 200 m rintamalinja kaakkoon siten, että etelään ja länteen johtavat tiet tulevat katkaistuiksi. Jääk.j. miehittää p:n 93 n. 500 m lounaaseen olevan tienristeyksen ja 11,K etenee p:stä 106 n. 500 m itään olevan tienristeyksen korkeudelle.
16,00 Pion.j. johtaja sai käskyn tiedustella huoltotietä ja korjata se. Pion.joukkueeseen määrättiin lisämiehistöä Esik.komppaniasta.

17,00 11.K ilmoitti lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen saaneensa haltuunsa p:stä 106 n. 500 m itään olevan kukkulan, jossa korsukylä. Sotasaalista mm. hevonen.
17,10 Jääk.j. ilm. olevansa suon eteläkärjessä p:stä 106 n. 1 km itäkaakkoon. 10.K Jääk.joukkueen edessä. Etenevät maantietä kohti. 11.K sai käskyn ottaa yhteyden 10.K:aan.
18,30 saavuttivat komppaniat maantien.
Os. Kilpeläisen käsky siirtyä takaisin majoitusalueelle. Käsky siitä yksiköille.
22,00 Yksiköt olivat majoittuneet em. majoitusalueelle.

JR 57:n komppaniat

JR 57, 1.Kompp:n spk:
Sitten edelleen asemissa. Pieni vihollispartio, ehkä noin 6-7 miestä oli jälleen ylittänyt etuvartion. Näistä ammuttiin kaksi, toinen aliluutnantti. Ruoka komppanialle 6 ja 17.

JR 57, 2.Kompp:n spk:
3,30 lähti vänr. Kaipiainen entistä reittiä partiomatkalle mukanaan 4 pioneeria. Miinoitusta ei vielä voitu suorittaa, koska tiellä liikettä.
15,00 Komentajan käsky: “Lähettäkää heti voimakas tst.osasto Raasulin tien varteen häiritsemään vihollisen vetäytymistä Pienen Korkeamaan kylästä”. Lähetettiin vänr. Häkkisen johdolla puolet I joukkueesta sekä vänr. Kaipiainen + puolet II joukkueesta. Perille tultuaan partio ilmoitti, että kylä palaa, liikettä ei ole.

20,00 partio kohtasi kev.os. komppanian, joka eteni tietä. Partio haravoi palatessaan Vellojan ja Sahaojan välisen maaston. Komppania sai käskyn kokoontua ja majoittua komentopaikan läheisyyteen. Luvattiin pitempiaikainen lepo.

JR 57, 3.Kompp:n spk:
Sateinen sää. Vilkasta oman tykistön toimintaa.
12,05 ilmoitus, että komppanian on oltava lähtövalmiina (töpinä jää paikoilleen).
12,25 käsky komppanian siirtymisestä puolustukseen Lempaalanjärven kannakselle länsipuolelle, Silantojärven kannaksella olevalle puolustuslinjalle. Komppanialle alistettu kapt. Hännisen pataljoonasta II joukkue tehtävä päättyi ja liittyi komppaniaan.

14,20 lähti, suuntana Saarijärven länsi (etelä) piste 99. Orimäki – Tinolovo.
19,00 komppania saavutti Tinolovon tienristeyksestä noin 1 km pohjoiseen olevan maastokohdan. Hämärän vuoksi pysähdys ja kaivautuminen.


22,30 vihollisen partio yritti edetä tien suunnassa etelästä (autolla verraten lähelle). Kiivas laukaustenvaihto. Ryssät vetäytyivät klo 22,45. Yksi selkäreppu oli jäänyt.

JR 57, 4.Kompp:n spk:
Komppania edelleen asemissa samassa maastossa. Ei erikoista.

JR 57, 6.Kompp:n spk:
4,00 Lähdimme taas liikkeelle suuntana Lukkarinmäki, edetessämme n. 5 km jäimme taas välitavoitteeseen yöksi, tappiomme oli tähän asti pienet. Komppaniamme laitettuaan varmistukset, niin 10,30 saapui vihollisen partio autolla, meidän linjasta n. kilometrin päähän ja pysähtyivät sinne autonsa. Sitten lähtivät meidän asemiamme vastaan josta syntyi partiokahakka.

JR 57, 7.Kompp:n spk:
6,00 Otti 9./JR 57 vastaan meiltä varmistustehtävän ja komppania siirtyi Orimäkeen jonne osasto Kanerva oli edennyt. Täällä pystytettiin teltat ja jäimme reserviin toistaiseksi.
15,00 II/JR 57:n komentaja kapt. Hänninen puhutteli komppaniaa sen johdosta kun se oli kieltäytynyt hyökkäämästä. Puhuttelun tulos oli myönteinen.

16,00 Lähdettiin etenemään Orimäestä johtavan tien suunnassa tavoitteena Lukkarinmäen eteläpuolella Lempaalanjärvi – Silamojärvi oleva purolinja. Komppania eteni toisessa linjassa osasto Kanervan takana tehtävänä vasemman sivustan varmistus.
16,00 Määrättiin II joukkue varmistukseen Lempaalanjärvi ja sen länsipuolelle kulkevan maantien väliselle kannakselle.

20,00 Pataljoona saavutti korkeuden Tinolov, tienristeys ja koska pimeä saavutti lopetettiin eteneminen ja osasto Kanerva, sekä osasto Sainio jäi varmistukseen, sekä komppaniamme II joukkue jäi edelleen aikaisempaan paikkaansa varmistukseen.
23,15 Määrättiin I joukkue varmistukseen osasto Kanervan vasemmalle sivustalle, koska iivanan partio yritti läpi varmistuslinjan.

JR 57, 8.Kompp:n spk:
4,00 Siirtyi komppania Orimäen maastoon.
16,00 Alkoi hyökkäysvalmistelu.
17,00 Alkoi eteneminen Orimäestä länteen, tavoitteena Raasulin – Lempaalan maantie.
20,10 Tavoite saavutettiin.
23,30 Vihollisen partio ryhtyi tulitaisteluun maantien suunnassa.

JR 57, 9.Kompp:n spk:
16,00 Komppania sai käskyn edetä, komppanian haravoitua maaston, tietä länteen Raasuli – Lempaala valtamaantien risteykseen ja yhdessä 10.komppanian kanssa varmistaa mainitun tien risteys.
19,00 Komppania sai käskyn siirtyä suorinta tietä Likolammin itäpuoliseen maastoon ja majoittua sinne.

JR 57,11.Kompp:n spk:
Aamupäivä asemasotaa. Vänr. Leppäsen partio haki tykistön miehistä muodostetun partion, joka saapui II pataljoonan alueelle klo 1,00 edeten siitä Raasulin maantielle ja miehittäen sen varressa olevat kylät.

15,30 lähti 11.K etenemään kohti maantietä haravoiden tämän välimaaston. Tässä maastossa tavattiin muutama ryssä, ja saatiin aseita ja yksi hevonen.
18,30 sai komppania käskyn siirtyä Likolammin maastoon majoitukseen.

JR 57, 12.Kompp:n spk:
Saavuttiin n. 4 km rajan yli kahden järven väliselle kannakselle. Tässä oltiin 2 päivää. Tässä suunnassa oli vihollisella lujia petooni linnakkeita.

Bunkkeri rajan takana, alhaalla maanalaisen käytävän oviaukko.

JR 57, 13.Kompp:n spk:.
6,00 Säätila vaihtelevaa, yleensä koleahko.
10,00 Kevyt joukkue tunkeutui tykistöstä ja kk.komppaniasta kokoonpannun iskujoukon mukana eteenpäin. Heittimet kuljetettiin iskujoukon jäljessä asettuakseen sopivalla kohdalla asemiin ja tukeakseen hyökkäystä.

Tulenjohto liikkui aivan etumaisten miesten mukana ja saavuttivatkin hyökkääjämme kohteensa, Raasulista Pietariin menevän tien, pääsivät aivan ryssien korsujen keskelle. Hyökkäys muodostui aivan lähitaisteluksi jossa pistoolit ja käsikranaatit pelasivat myös osaansa. Yksi hyökkääjistä joutui eräässä korsun käytävässä käsikähmäänkin kolmen ryssän kanssa ja selviytyi kaikista hyvin, paitsi yksi ryssä oli ennen loppuaan ehtinyt purra miestä molempiin peukaloihin. Ryssät perääntyivät kiivaasti.

Kevyt joukkue ei järjestänyt tuliasemia, koska se oli tarpeetonta. Iltapäivällä tuli komppaniaan parikymmentä täydennysmiestä, heidän mukanaan humoristisista lauluistaan kuuluisa Tupa-Uuno, josta sittemmin tuli koko rykmentin joukoissa esiintyvä laulumestari. Päivän kuluessa ammuttiin raskailla heittimillä 14 laukausta.

JR 57, 14.Kompp:n spk:
Komppania on ollut paikoillaan. Stm. Frans Hauskaviita palasi toipumislomalta komppaniaan haavoistaan parantuneena.

Erillisyksiköt

3./KTR 12:n sotapäiväkirja:
Klo 4,00 vänr. Paala vei autolla ptrista määrätyn osaston (kers. Vuori, alik. Koskela ja Ropponen, tkm. Laine,Y., Lindqvist, Heikkilä, Vainionpää, Johansson, Perho ja Tuominen) Niittyjärvenkylän maastoon, jossa divisioonan tykistöyksiköistä muodostettiin komppania luutn. Hirvan johdolla. Komppanian aseistus täydennettiin 16 pk:lla, 3 kk:llä ja 1 krh:lla jalkaväestä.

Komppania marssi Saarijärven länsipuolitse rajan toiselle puolelle ylittäen Raasuli – Pietarin rautatien vihollisen selustaan ja eteni sieltä länteen tavoitteenaan tie Raasuli – LempaalaIso Korkiamaan kylän eteläpuolella ja tehtävänään ottaa tie haltuunsa ja varmistaa se. Noin 13,00-14,00 aikaan saavutettiin tien varrella vahvasti kenttälinnoitetuissa asemissa oleva vihollisen esikunta, joka myöhemmin todettiin divisioonan esikunnaksi.

Rohkealla hyökkäyksellä saatiin vihollisen tuliaseylivoimasta huolimatta osa vihollisista heti pakenemaan ja loput tuhottiin lyhyessä noin puoli tuntia kestäneessä taistelussa. Kaatuneitten vihollisten joukossa oli 6 upseeria, joista 1 eversti, ilmeisesti divisioonan komentaja. Taistelussa haavoittui 1 komppanian miehistä lievästi.

Saaliiksi saatiin paljon karttoja, 1 kk, 3 autom.kivääriä ja 6 kp. Varmistuksen jälkeen lähti komppania partioimaan Lempaala-järven länsimaastoon. Seuraavana aamuna (7.9.) komppania haravoi maaston Lempaalanjärven pohjoispuolella Viisjokeen, sekä teki myöhemmin hyökkäyksen yhdessä JR 15 yhden komppanian kanssa Simolan harjannetta vastaan.

Hyökkäys kuitenkin pysähtyi pimeän tullessa ja komppania vedettiin taakse hajoitettavaksi yksikköihinsä. Hyökkäyksessä haavoittuivat 1 vänrikki ja 1 kersantti. Klo 9,00 tulipatteri siirtyi uusiin asemiin Haukkasuon maastoon. Tavallinen tulitoiminta.

8./KTR 12
6.9. lauantai.
Ammuntaa kuten edellisinäkin päivinä. Kannuskuoppia laajennettiin niin, että saatiin 800 pois perussuunnasta. Patteristamme komennettiin 1 upseeri ja 8 aliupseeria ja miestä iskujoukkoon. Kaikki patteristamme lähteneet olivat vapaaehtoisia.

9./KTR 12
6.9.
5,00 Muodostettiin osasto Hirva, joka muodostettiin tykistön miehistä. Patteristamme lähti ltn. Uosukainen ja 8 miestä.
9,00 Lähti Os. Hirva patterin päällikön komentopaikasta ja suoritti iltaan mennessä tehtävänsä, katkaista tie Orimäen länsipuolella. Illalla lähti patteri marssille.
23,20 Patteri ylitti vanhan valtakunnan rajan. Patteri yöpyi ryssän valvontalinjan luo.

9./KTR 12, tj:n spk
6.9.
Partio lähti klo 5,00. Olemme edelleen komentopaikassa toimettomina. Käyn aamupäivällä Likolammen eteläpuolella olevilla kukkuloilla tähystämässä ja totean, että omia kevyitä joukkoja etenee noin 50 miestä Pieni ja Iso Korkeamaan kautta Maanviljelyskoulua kohti.

Tykistön iskujoukko on saavuttanut maantien Orimäen länsipuolella saaden sotasaalista pari konekivääriä, pari konepistoolia ym. Ryssän upseerit oli ammuttu tien vieressä konjakkilasien ääreen, kuten radioraportti tiedoitti. Kapt. Vinter saapui lomalta ja Sarjamo lähtee huomenna. Ilta kuluu odotellessa ja yöllä on rauhallista ja täysi kuutamo.

Kev.Os.16/1.Kompp.
6.9.
Ei ihmeitä yön aikana tapahtunut, edelleen puolustuksessa ja tarkkaa tähystystä. Klo 10,30 tuli kovaääninen, joka antoi ropakantatietoja ryssälle, antautumisesta lähetettiin kaksi otetta. Ei ollut toivottua tulosta, sillä vankia ei tullut. Musiikki lopetettiin. 13,30 tuli komentajalta määräys, että komppania valmistautuu etenemään.

Klo 15,00 lähti komppania eteenpäin, suunta Pieni-Korkeamaa – Iso-Korkeamaa, jonne saavuttiin klo 20,30. Komppaniat asettui varmistukseen Maamieskoulun pohjoispuoliseen metsänreunaan. Matkalla saatiin yhteys Iso-Korkeamäen kylän tiehaarassa osasto Maskulaan. Yö varmistusta, ei erikoista.

Kev.Os.16, Kk.Kompp:n spk:
12,30 Lähtömääräys rajan tuolle puolen.
14,10 Lähtö, miinojen raivausta. 5 miestä astui miinojen päälle, mistä 1 kaatui ja 4 haavoittui. Rajasta edettiin n. 5 km Maanviljelyskoulun kohdalle.
21,30 Tavoite saavutettiin ja asetuttiin varmistukseen. I joukkue reservinä, yö asemissa, osa teltoissa.


Kev.Os. 16:n majoitusalue.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *