JR 15 komentajan, eversti Eino Virkin sotapäiväkirja.

JR 15 komentajan taistelukertomus ja huomioita joukkojen toiminnasta ja aseistuksesta.

 

7. spk 10630 JR 15 tst-kertomus ajalta 30. 7. – 23. 8. 1941, Divisioonan hyökkäyskäsky ja Rykmentin hyökkäyskäsky 30.7.41
Rykmentin komentajan eversti Eino Virkin kirjoittamana. Hän on ottanut isällisen asenteen tehdessään huomioita ja ehdotuksia ylemmälle taholle. Ehkä tästä johtuen välit divisioonan ja Armeijakunnan herroihin olivat tulehtuneet ja hän pyysi siirtoa Hiitolan taistelujen aikana. Pyyntöön ei suostuttu. Tykistö oli hänen “lempilapsensa” ylistäen sen saavutuksia ja vähätellen tapauksia, jolloin kranaatit putosivat omien joukkojen niskaan.

Rykmentin vahvuus perustettaessa: upseerit 119, aliupseerit 543 ja miehistö 2954, eli yhteensä 3616 sotilasta.

spk n:o10630, JR 15 tst-kertomus ajalta 30. 7. – 23. 8. 1941, Divisioonan hyökkäyskäsky ja Rykmentin hyökkäyskäsky 30.7.41, sekä huomiot hyökkäysvaiheen alkuajalta.

Hyökkäysvalmistelut Simpeleessä.

JR 15 saapui Simpeleen maastoon 25.6.41. Vastaista toimintamaastoa tutkittiin lukuisten partioiden avulla jatkuvasti. 1.7. alkaen ja 13.7. alkaen oli rykmentillä osillaan taistelukosketus vihollisen kanssa. Tästä kaikesta johtui, että ennen varsinaisen hyökkäysvaiheen alkua oli rykmentillä vihollisen varustukset kutakuinkin selvillä. (Liite N:o 1).

Ennen hyökkäysvaiheen alkamista oli rykmentti asettunut puolustukseen ns. Koitsanlohkolla ja oli rykmentistä kaksi pataljoonaa, III ja I, etulinjassa, II:n ollessa reservissä valmiina irroitettavaksi divisioonan reserviksi. Joukkojen ryhmitys puolustukseen liitteessä N:o 2.

30.7.
Klo 19,00 saapui div. hyökkäyskäsky. (Liite N:o 3).

OTE DIVISIOONAN HYÖKKÄYSKÄSKYSTÄ 30.7.41. KLO 18,30.

………….
“3.
15.D suorittaa läpimurtohyökkäyksen, Kokkolanjoen lounaispuolella sijaitsevan painopisteen työntyessä voimakkaana kiilana Hiitolan suuntaan.
Kokkolanjoen koillispuolella olevien vihollisvoimien tultua tuhotuiksi jatkuu div:n hyökkäys etelään.
Div:n kaistan rajat:
Oikea: Torsanjärvi – Lentokenttä (pl.) – Metsäkylän koillispuolella olevat peltoaukeat – Salamaharju “S” – Vehkasuo – Karhulampi – Vasikkala (ml.).
Vasen: Simpeleenjärven itäranta – Joukionsalmi – Kukkorolahden eteläisin pohjukka – siitä eteläkaakkoon Lamminkylä “ä”:stä 600 m itään oleva tienhaara – Änäsuon länsireuna – Alho (ml.) – Hiitolan asemakylän koillispuolinen tienhaara.

4.
Taisteluosastojen kaistat:
Os. Leijona: Oikea raja div:n oikea raja, vasen raja Änkilä ensi “Ä” – p:n 119 koillispuolella olevien aukeiden länsireuna – purolinja Pajarin ohitse kaakkoon – p. 103 (pl.) – Karjalan Työlaitos (ml.).
Os. Tiikeri: oikea raja os. Leijonan vasen raja, vasen raja Simpele “S” – Kangaskoski – sähkölinja – Kokkolanjoki.
Os, Karhu: oikea raja os. Tiikerin vasen raja, vasen raja div:n vasen raja.
Os Karhu:
Kom. JR 15:n kom.
Joukot. JR 15 (p.yksi patl.),
Lin.P 10(p. kaksi kompp.),
3./Pion P 31 (p.kaksi joukk.),
joukk/,36.Tyk.K.

Taisteluosastojen tehtävät:
Divisioonan ensi tavoite: Huiskunniemi – Karjalan Työlaitos – Syrjäkoski – Kk – p. 106 – tie Koitsansalon pys:ltä Koitsanlahteen.
Taisteluosastojen painopistesuuntien välitavoitteet: p. 118 – kylätie siitä pohjoiskoilliseen Syrjäkosken tienhaaran luoteispuolelle – tie Kalliokoskelta Koitsansalon pysäkille.
……………..
Os. Karhu hyökkää painopiste oikealla, valtaa Koitsansalon ja Kk:n maaston sekä torjuu mahdolliset vihollisen hyökkäykset div:n vasempaa sivustaa vastaan saavuttamallaan linjalla. Tiedustelu Poutalan ja Lamminsalon suuntiin sekä yhteys Tiikeriin Syrjäkosken maastossa. Kokkolanjoen ylimenopaikat Kalliokoskella laitettava kuntoon.

6.
Div:n reservi:
……………..
Patl./JR 15 siirtyy hyökkäyksen alkaessa Änkilän tienhaaran suuntaan, josta valmiina käytettäväksi joko Os. Leijonan tai Tiikerin kaistalla, mitä silmälläpitäen tiedustelu ja yhteys.
……………

7.
Hyökkäys alkaa yht’aikaisesti koko div:n kaistalla klo H. Hetki H tiedoitetaan jokaiselle erikseen. Taisteluosastot aloittavat siirtymisen sijoituspaikoistaan hyökkäyslähtölinjalle, joka on niiden etumainen varmistuslinja, sellaiseen aikaan, että ne ovat täysin taisteluvalmiina klo H-30 min.
Tykistövalmistelu alkaa klo H-30 min. aluksi vastatykistötoimintana sekä H-18 min. – lähtien vihollisen tukikohtiin. Täsmälleen klo H ryhtyy jalkaväki lähitaisteluun, päästäkseen viimeisten kranaattien räjähdettyä vihollisen kimppuun.
Krh:ien tulenavaus tähystyksen perusteella todettuihin haitallisiin maaleihin.
…………….

10.
Tykistö:
……………..
I/KTR 12 – Os. Karhun tukipatteristo.
…………….
Tykistön saattoryhmitys etenemisen aikana:
…………….
III Ryhmä Heinonen : Komentaja: I/KTR 12:n komentaja, joukot: I/KTR 12, sekä Rask. It.jaos, etenee Os. Karhun kaistan suunnassa.
………………..
15.
Viestitys:
………………..
Os. Karhu säilyttää entiset yhteytensä Kauraan ja Simpeleeseen sekä rakentaa ja huoltaa itse hyökkäyksessä tarvittavat yhteytensä “Akanasta” lähtien.
…………….

Divisioonan komentaja:
Eversti merk. N. V. Hersalo
Esikuntapäällikkö:
Majuri E. W. Kukkonen”.

Tämän perusteella annoin klo 23,30 rykmentin käskyn hyökkäystä varten. (Liite N:o 4).

Liite N:o 4:
“RYKMENTIN HYÖKKÄYSKÄSKY 30.7.41. KLO 23.30.

1.
Vihollisesta ei uutta.

2.
Divisioonamme suorittaa läpimurtohyökkäyksen, Kokkolanjoen lounaispuolella sijaitsevan painopisteen työntyessä voimakkaana kiilana Hiitolan suuntaan.
Meistä oikealla taisteluosasto Tiikeri (JR57), välirajamme: Simpele “S” – Kangaskoski – sähkölinja – Kokkolanjoki. Osasto Tiikeri hyökkää painopiste oikealla ja ottaa haltuunsa sekä pitää Syrjäkosken tienhaaran ja Kokkolanjoen ylimenopaikan Syrjäkoskella. Se valtaa ja puhdistaa pisteen 110 ja Änkilänsalon maaston.
Meistä vasemmalla 2.D, joka hyökkää painopiste Tyrjän kautta, tavoitteena Akkaharju.

3.
Rykmenttimme (p. yksi patl.), Lin.P 10 (p. kaksi kompp.), 3./Pion.P 31 (p. kaksi joukk.), joukk./36.Tyk.K. muodostaa taisteluosasto Karhun, joka hyökkää kaistalla, jonka oikea raja meidän ja osasto Tiikerin välinen raja sekä vasen raja divisioonamme vasen raja: Simpeleenjärven itäranta – Joukionsalmi – Kukkarolahden eteläisin pohjukka – Lamminkylä “ä”:stä 600 m itään oleva tienhaara – Änäsuon länsireuna – Alho – Hiitolan asemakylän koillispuolinen tienhaara.
Tehtävämme vallata Koitsansalon ja Kk:n maasto sekä torjua mahdolliset vihollisen hyökkäykset divisioonan vasempaa sivustaa vastaan saavuttamallamme linjalla.

4.
Osasto Karhun taistelujaoitus:
Osasto Viskari: III/JR 15 (p. jääkärij.), yksi joukk./14.K/JR 15, kaksi ryhmää pion.joukk./JR 15.
Osasto Penttilä: I/JR 15 (p.jääkärij.), yksi joukk./14.K/JR 15., kaksi ryhmää pion. joukk./JR 15.
Osasto Kankkunen: Lin.P 10 (p.kaksi kompp.), kompp. Teräskallio, kompp. Mäkelä.
Osastojen kaistat: Osasto Viskari: oikea raja osasto Karhun oikea raja, vasen raja suullisessa käskyssä määrätty. Osasto Penttilä: oikea raja osasto Viskarin vasen raja, vasen raja p.68 – p. 125 (ml.) – p. 82 (pl.). Osasto Kankkunen: oikea raja osasto Penttilän vasen raja, vasen raja osasto Karhun vasen raja.

5.
Osasto Karhun ensi tavoite tie Koitsanlahti – Koitsansalo – Kalliokoski.
Osasto Viskari valtaa Kalliokosken, varmistaa ja tiedustelee Syrjäkosken suuntaan, sekä jatkaa etenemistä Kk:n maastoon. Mahdolliset vihollisen hyökkäykset torjuttava saavutetulla linjalla.
Osasto Penttilä valtaa Koitsansalon, tiedustelee ja varmistaa kaistansa rautatien pohjoispuolisella osalla ja etenee Lamminsalon pysäkkiä kohti rautatien suunnassa tielle, joka pohjois-eteläsuunnassa katkaisee rautatien Koitsansalo “o”:sta 700 m pohjoiseen. Mahdolliset vihollisen hyökkäykset torjuttava saavutetulla linjalla.

Osasto Kankkunen puolustautuu nykyisissä asemissa torjuen vihollisen hyökkäykset. Oikealla siivellä partioitava purolinjalle, joka leikkaa tien Koitsanlahti – Koitsansalo 2 km Koitsanlahti “K”:sta etelään ja pidettävä yhteys osasto Penttilään. Tiedustelu Poutalan suuntaan.
Pst-tykit teiden suuntiin. Niiden osallistuttava myös tulitukeen. Panssarivaara huomioitava erikoisesti sivustoilla p:n 87 ja Kk:n maastossa. Erityinen tarkkaavaisuus sulutusten keksimiseen, vihollisen konetuliaseiden sivustatuleen (myös taaemmissa linjoissa) sekä siihen, ettei omia puhelinyhteyksiä vahingoiteta.

6.
II/JR 15, johon liitetään 3./lin.P 10 (p.joukk.) siirtyy 31.7. klo 12 mennessä D:n reserviksi Änkilän tienhaaran seutuun, josta valmiina käytettäväksi Pajarin tai Änkilänsalon suuntiin, mitä silmälläpitäen tiedustelu ja yhteys osasto Leijonaan ja Tiikeriin. Yhdysupseeri DE:ssa 31.7. klo 12.

7.
Hyökkäys alkaa yht’aikaisesti koko D:n kaistalla klo H, joka tiedoitetaan myöhemmin. Normaaliaika tiedotetaan toimestani osastoille, joiden huolehdittava kellojen tarkistuksesta joukk.johtajia myöten. Osastot aloittavat siirtymisen hyökkäyslähtölinjalle, jossa on niiden valvontalinja, sellaiseen aikaan, että ne ovat täysin taisteluvalmiina klo H-30 min.

Osastot siirtyvät suullisesti käsketyille hyökkäysryhmitysalueille aamupäivän 31.7. kuluessa siten, että osasto Viskari on valmiiksi ryhmittyneenä klo 10,30 ja osasto Penttilä klo 11,45.
Tykistövalmistelu alkaa klo H-30 min., aluksi vastatykistötoimintana sekä H-18 min. lähtien vihollisen tukikohtiin. Täsmälleen klo H ryhtyy jalkaväki lähitaisteluun, päästäkseen viimeisten kranaattien räjähdettyä vihollisen kimppuun. Krh:ien tulenavaus tähystyksen perusteella todettuihin haitallisiin maaleihin.

8.
Reservini jääkärikomppania Vuorio, johon kuuluvat rykmentin sekä I ja III pataljoonanjääkärijoukkueet sekä iskujoukkue Keiholehti. Jääkärikomppania siirtyy aamun 31.7. mennessä Kangaskosken pohjoispuolisen kukkulamaaston länsirinteille, mistä siirtyy suullisesti käsketyllä tavalla ja aikana sovittuun maastoon. Täältä tiedusteltava etenemistie Osasto Viskarin ja Penttilän etenemissuuntiin.
13. K (p. kevyt joukkue) nykyisissä asemissa valmiina tukemaan osasto Viskaria ja Penttilää, joihin kumpaankin tulenjohtajat. Kompp.päällikkö komentopaikkaani klo 11 mennessä.
14.K (p. kaksi joukkuetta) seuraa osasto Viskaria takana tien suunnassa edeten portaittain.

9.
Viestiyhteydet.
Puhelinyhteydet:
Akana-keskus muuttuu Rukiiksi, nykyinen Ruis jää paikalleen nimellä Ruis A. Yhteys Ruis – Tähkä rykm. viestijoukk. toimesta valmiina klo 7,00 31.7. Samaten yhteys Ruis – Akana rykmentin toimesta valmiina klo 8,00. Yhteys Terttu – Ruis A ennallaan.
Osasto Viskari pystyttää Akana-keskuksen ja jatkaa yhteyttä etenemissuunnassa.
Osasto Penttilä pystyttää Tähkä-keskuksen ja jatkaa yhteyttä etenemissuuntaan.
Rykmentin toimesta miehitetään keskus Ruis klo 6,00.
Koeyhteydet joka täysi ja puoli tunti, jolloin osastojen ilmoitettava sovitulla tavalla etulinjojen saavuttamat maastokohdat kartan 1:100000 mukaan.
Ruis 1 jatkuvalla kuuntelulla.

Radioyhteydet:
Verkko N:o 1: DE. – Os. Karhu – Os. Tiikeri.
Linja: Virkki – Penttilä
H-30 radiot jatkuvalla kuuntelulla. Salakirjoitus entisten määräysten mukainen. Puheradiota käytettäessä käytettävä salaamissyistä ruotsia.
Etulinjan viitoitus viitoitusvaatteilla ja Suomen lipuilla.
Yhteys lentäjiin jaettujen ohjeiden mukaan.

10.
3./Pion.P 31 (p. kaksi joukk.) siirtyy nykyiseltä paikaltaan suullisesti sovittuun paikkaan klo 10,00 mennessä, josta jatkaa etenemistä käskystäni. K:sta partio 1+5 ilmoittautuu kapt. Viskarille hänen nykyisessä komentopaikassaan klo 10,00, tehtävänä ylimenopaikkojen tiedustelu Kalliokoskella.

11.
Tykistövalmistelusta ja tykistön taistelujaoituksesta käsky annettu suullisesti.

12.
Kaikkien taistelujoukkojen on huomioitava mahdollisuus, että vihollinen käyttää taistelukaasuja, joiden esiintymisestä ilmoitus heti minulle.

13.
Huollosta EM N:o 1.

14.
Vangit kootaan ja toimitetaan välitykselläni edelleen.

15.
Kaatuneiden vihollisten hautaaminen sotapoliisin toimesta.

16.
Komentopaikkani 31.7. klo 9,00 alkaen Viskarin nykyinen komentopaikka, josta siirryn hyökkäyksen edistyessä osasto Viskarin etenemissuunnassa.

Rykmentin komentaja:
eversti merk. Eino Virkki

Adjutantti:
luutnantti V. Heinonen”.

31.7.
Klo 9 siirryin taistelunaikaiseen komentopaikkaani Simpele viime “e”:stä kaakkoon 1300 m.
Klo 10,30 ilmoitin joukoille, että H = 12,30.
Käskyn mukaan siirtyivät joukot hyökkäysryhmitysalueelle aamupäivän kuluessa. Klo 11,55 oli rykmentti kokonaisuudessaan ryhmitysalueellaan liitteen n:o 5 mukaisesti, josta selvenee myös hyökkäyssuunnitelma.

Hyökkäys alkaa.

Klo 12,00 alkoi tykistövalmistelu naapurikaistoilla oikealla, klo 12,12 myös meidän kaistallamme.
Muutamia minuutteja ennen hyökkäyskäskyä olivat etulinjojen joukot valvontalinjan takana odottaen tykistötulen siirtymistä voidakseen alkaa hyökkäyksen.

Klo 12,30 alkoi hyökkäys ja edistyi se alkuun suunnitelmien mukaisesti. Klo 13,15 oli os. Penttilä edennyt 400-500 m. Klo 13,50 os. Viskari edennyt Kalliomäki “ll”:stä 1 km. luoteeseen tien eteläpuolella (Kartta 1:100 000), Klo 14,00 oli os. Penttilän vasen sivusta (kapt. Huhtala) saavuttanut tavoitteensa ja oli Koitsansalon rautatieylikäytävästä n. 500 m. luoteeseen aukean etelä- ja itäreunassa.

Osasto Viskari oli edetessään oikealla jättänyt taakseen mottiin sitkeästi puolustautuvan vihollisen vastarinta valtakunnanrajan läheisyydessä Kokkolanjoen itärannalla olevalla kukkulalla ns. Sormenkärjessä. Klo 15 saikin jääkärikomppaniasta joukkue Kaiholahti tehtäväkseen 5 min. tykistövalmistelun jälkeen vallata kukkulan.

Vihollisen vastarinta tiukkeni sitä mukaa kuin joukkomme lähenivät pääpuolustuslinjaa. Tykkituli oli harvaa, krh-tuli kiihkeämpää, suurimman vastuksen tekivät kuitenkin murrokset ja miinoitus. Joukkomme eteneminen hidastui, tappiota runsaasti, mm. 1. komppanian päällikkö kapt. Huhtala kaatui.

Klo 15,30 tuli DE:n käsky tehostaa tiedustelua vasemmalla os. Kankkusen lohkolla ja pyrkiä ulottamaan tiedustelu rajan toiselle puolelle Poutalan suuntaan. Jos vihollinen hyökkää tällä suunnalla on otettava huomioon, että kysymyksessä on torjuva puolustus, mitään perääntymismahdollisuutta ei ole, vaan tarpeen tullen on kaaduttava paikoilleen. -Vastaavan käskyn annoin viipymättä kapt. Kankkuselle painostaen, että mitään reservejä ei hänen suunnallaan ole.
Klo 17,00 ilmoitti kapt. Kaukinen olevansa vihollisasemien edessä Vannisenmäen pohjoispuolella olevien kukkuloiden maastossa.

Klo 17,50 saatiin tykistöisku Sormenkärkeen, jonka jälkeen joukkue Kaiholahden piti hyökätä kukkulalle. Tykistökeskitys tuli kuitenkin 150 m. liian lyhyenä, joten Kaiholahden hyökkäys sen johdosta epäonnistui.
Klo 19,30 alkoi tykistö ampua tähystettyä tulta Sormenkärkeen ja sen jälkeen keskitystä. Varustettuihin asemiin ei kevyt tykistö kuitenkaan saanut sanottavia aikaan, joten Kaiholahden hyökkäys lyötiin takaisin.

Hyökkäys etulinjassakin tyrehtyi illan kuluessa vihollisen kovaan vastarintaan ja hyviin varustuksiin. Joukot olivat lisäksi väsyneitä, sillä ne olivat jo useana päivänä ennen varsinaista hyökkäystä ottaneet osaa taisteluihin rajalla.
Rykmentin etulinjapataljoonien tappiot 31.7. aikana olivat:
ups. +  aliups. +  miehistö =  yhteensä
Kaatuneita       1 +   3 +   6 = 10
Haavoittuneita 4 + 16 + 45 = 65
Yht.                   5 + 19 + 51 = 75

Hyökkäyksen toinen vaihe.

Klo 21,15 annoin osastoille käskyn pitää saavutetut maastokohdat sekä lisäksi osastoille Kankkunen ja Penttilä käskyn tiedustelusta ja varmistuksesta idän ja koillisen suuntaan.
Klo 22,30 saivat osastot Penttilä ja Viskari käskyn jatkaa hyökkäystä aamulla. Tykistön kanssa sovittiin maaleista ja tulisuunnitelmista.

1. 8.
Klo 3,30 käski D Kom. puhelimitse uudistamaan hyökkäyksen kaikin käytettävissä olevin keinoin. Hyökkäys on aloitettava niin pian kuin tykistö on käytettävissä, eli n. klo 6. Vastaava div.:n kirjallinen käsky liitteessä n:o 6.

Klo 4,00 annoin hyökkäyskäskyn osasto Viskarille. Mahdollisimman tehokkaan tykistövalmistelun ja ?? avulla keinolla millä tahansa päästävä etenemään Kallioniemen suuntaan. Osasto Penttilälle annoin samalla käskyn samanaikaisesti sitoa vihollinen kaistallaan. Kun tykistö vapautuu os. Viskarin kaistalla, annetaan myös os. Penttilälle tykistöapua, jonka jälkeen myös os. Penttilän ryhdyttävä hyökkäämään.
Tykistö ei saanut tulisuunnitelmaa ajoissa valmiiksi, sentähden ilmoitettiin klo 4,15 DE:sta, että hyökkäys alkaa vasta klo 7.

Klo 4,15 os. Viskarille alistettiin hyökkäyksen ajaksi rykm. koko reservi, jonka muodosti kolmesta jääkärijoukkueesta ja yhdestä iskujoukkueesta muodostettu jääkärikomppania.
Klo 7,00 alkoi tykistövalmistelu os. Viskarin kaistalla. Se sattui suureksi osaksi omiin joukkoihin, jolloin menetettiin n. 12 miestä. Syynä oli ainakin osaksi se, että paikalla kasvaneet puut olivat pitkiä, niin että kranaatit räjähtivät jo omalla puolella puiden latvoissa.

Klo 7,16 alkoi hyökkäys, jolloin päästiin vesistön välisellä kannaksella eteenpäin 200-300 m. Hyökkäyksen alettua ei oma tykistö enää ampunut, koska tulenjohtajat eivät edenneet jalkaväen mukana. Sitävastoin vihollisen tykki- ja krh-tuli oli kiivas. Kun joukkomme olivat murroksella ampui vihollinen suorasuuntaustykillä ja krh:lla vastapäiseltä mäeltä.

Klo 8,00 tuli ilmoitus, että kapt. Viskari oli haavoittunut ja että adjutantti, luutn. Raassina oli väliaikaisesti ottanut johdon käsiinsä. Määräsin luutn. Sipilän ottamaan johdon niin pian kuin mahdollista.
Klo 9,10 ilmoitti Raassina, että oli pakko vetäytyä takaisin. Joukot eivät voi kestää avoimella paikalla vihollisen tulta. Raassina ilmoitti (erheellisesti, kuten myöhemmin selvisi), että vihollinen hyökkää. Annoin tykistölle käskyn ampua sulun. Annoin luvan jääkärikomppanian käyttämisen hyökkäyksen takaisinlyömiseksi.

Klo 9,30 ilmoitin DE:aan vetäytymisestä ja sain luvan vetäytyä edellisen illan asemiin.
Klo 9,30 ilmoittautui kapt. Pitkänen, jonka DE oli määrännyt III pataljoonan komentajaksi.
Klo 11 saatiin tarkistamaton tieto tämän aamun tappioista III pataljoonassa: 5 kaatunutta ja 48 haavoittunutta.

Klo 13 kehoitti D:n Kom. puhelimitse tekemään uuden yrityksen. Tämän johdosta annoin pataljoonille klo 13,10 käskyn, että oli päästävä eteenpäin hinnalla millä hyvänsä.
III patl. järjestettiin ja selvitettiin taisteluvahvuus likipitäen:
9.K. 3 + 17 + 75
10.K. 4 + 18 + 60
11.K. 3 + 10 + 60

Klo 15 ilmoitti Raassina patl. olevan erittäin väsyneen ja ilmoitti upseerien ja alipäällystön yksimielisenä käsityksenä olevan, että näissä oloissa ja näillä voimilla ei voida tästä kohtaa murroksien ja miinakenttien läpi päästä.
Tällävälin oli myös os. Penttilän kaistalla ollut tykistövalmistelu ja hyökkäys suunnitelmien mukaisesti, mutta sekin oli tyrehtynyt vihollisen kovaan vastarintaan. Klo 9,05 – 9,25 sai 2. kompp. kokea ankaran vihollisen krh-keskityksenasemiinsa.

Sormenkärjen mottia oli jatkuvasti vartioitu ja tykistöllä silloin tällöin pehmitetty. Klo 15 syttyi Sormenkärjen murros tuleen, joten varmistuksen täytyi vetäytyä kauemmaksi.
Klo 15,30 käski D Kom. peruuttaa kaikki hyökkäysvalmistelut ja asettua puolustukseen. Rykmentin pääosa siirretään naapurikaistalle oikealla. Kirjallinen käsky saapui klo 21,30. (Liite N:o 7).
Käskyn vaatimiin toimenpiteisiin joukkojen irroittamiseksi ja kokoamiseksi ryhdyttiin jo suullisen käskyn tultua. Kirjallinen käsky kumosi eräitä yksityiskohtia, joten oli suoritettava eräitä yksiköiden vaihtoja.

Klo 17,30 tuli ilmoitus, että jääkärikomppanian päällikkö luutn. Vuorio oli haavoittunut.
1.8. tappiot osasto Karhun osalta (II/JR 15 oli alistettu taisteluosasto Tiikerille):
Kaatuneita        2 +   4 +   8 = 14
Haavoittuneita 5 +   9 + 60 = 74
Kadonneet       0 +   0 +   2 =   2
Yhteensä          7 + 13 + 70 = 90

31.7. – 1.8.-41
Kaatuneita        3 +  7 +   14 =   24
Haavoittuneita 9 + 25 + 105 = 139
Kadonneet       0 +  0  +    2  =     2
Yhteensä        12 + 32 + 121 =  165

Änkilänsalon taistelussa oli sen tappiot 31.7 ja 1.8.:
Kaatuneita         0 + 0  +  1 =   1
Haavoittuneita   0 + 3 + 10 = 13
Kadonnut           0 + 0 +   1 =   1
Yhteensä            0 + 3 + 12 = 15
Rykmentin tappiot siis yhteensä:
12 + 35 + 133 = 180

2.8.
Klo 17,50 tuli puhelimitse DE:sta käsky: 6402:n komentaja, esikunta ja Esik.K. sekä I pataljoona, joka alistetaan takaisin rykm.kom:lle, siirtyvät vanhalle rajalle pisteen 110 luoteispuolelle div:n reserviksi. Lähtö viipymättä. Ilmoitus perille saapumisesta. Rykm. kom. käskynottoon DE:aan. Rintamavastuu Koitsan lohkolla luovutettava kapt. Pitkäselle. Ilmoitus luovutuksesta. Os. Karhulle alistettu pion.joukkue jää os. Pitkäselle.
Käskystä:
Kukkonen

Klo 17,55 annoin vastaavat käskyt yksiköille.
Klo 19,00 lähtivät liikkeelle yksiköt ja komentoporras.

Rykmentinmotin (pisteen 103) taistelu.

3.8.
Osasto Penttilä marssi yötä myöden Änkilästä kaakkoon johtavaa tietä, sekä ennen valtakunnan rajaa siitä oikealle poiketen pitkin pioneerien rakentamaa uutta tietä Rahu- keskukseen. (Änkilänsalo Ä:stä 2 km. suuntaan 33 00).
Rykm. komentoporras sekä jääkärijoukkue yöpyi em. Änkilän tien varteen n. 3 km. päähän Änkilästä kaakkoon. Tänne tuli klo 16,15 seuraavana aamuna (3.8.) seuraava käsky:

Osasto Virkki tiedustelee pisteestä 103 itään maantien läheisyydessä olevan vihollismiehityksen sekä siirtyy pisteen 103 maastoon valmiiksi joko hyökkäykseen tien sulkevan vihollisen lyömiseksi tai edetäkseen Järvisen (JR 49) jälkeen.

Klo 7 rykmentin komentoporras sekä jääkärikomppania Rahu-keskuksen maastoon.Os.Penttilään ei vielä yhteyttä. Hänelle jätin puhelimitse annettavaksi seuraavan käskyn:
Os. Penttilä ottaa heti yhteyden Paloon, lähettää heti voimakkaan tiedusteluosaston tutkimaan vihollisen miehityksen vahvuuden pisteestä 103 itään, siirtyy pisteen 103 maastoon, missä oltava valmis joko lyömään pisteen103 itäpuolella oleva vihollinen tai jatkamaan etenemistä os. Järvisen jälkeen. Minä siirryn keskukseen Rahu, mihin yhteys, ja myöhemmin Rahusta pisteen 103 maastoon. Siirtymisen aikana yhteys keskuksesta Papu Rukiiseen, jossa tiedustelu-upseerini, jonka käskyjä noudatettava. Jos yhteys minuun syystä tai toisesta katkeaa, toimittava itsenäisesti ylempää annetun käskyn mukaisesti. Keskuksessa Rahu yhdyttävä ja keskus pidettävä tietoisena olinpaikastanne. Sinne myöskin opas.

Tämän käskyn antoi tiedustelu-upseeri klo 7,30 puhelimitse ratsumestari Penttilälle Rahuun, jonne Penttilä oli juuri silloin saapunut. Hänen joukkonsa saapuivat perille klo 8 ja 9 välisenä aikana oltuaan partiokahakassa vihollisen kanssa Pajarin lähettyvillä.
Rykmentin komentoporras ja jääkärikomppania marssivat samaa uutta tietä kuin Penttiläkin Rahun maastoon, jonne saapuivat klo 10,30. Matkaa jatkettiin klo 13 pisteen 103 maastoon, johon saavuttiin klo 15,20. Kohta sinne saavuttuani otin yhteyden ratsumestari Penttilään, joka jo oli tiedustellut maastoa. Annoin käskyn pisteen 103 kohdalla tien itäpuolella olevan kukkulan ns. Rykmentinkukkulan, ja sen ympäristön sekä pisteen 103 eteläpuolisen maaston puhdistamisesta vihollisista.

Klo 16,30 sain DE:sta käskyn jatkaa hyökkäystä ensimmäisen tehtävän jälkeen siten, että tie aukenee Järviseen.
Kun ratsumestari Penttilä oli antamassa hyökkäyskäskyä yksiköiden päälliköille toi tiedustelemassa ollut luutn. Rautoja klo 16,45 tiedon, että hänen partionsa oli kulkenut tien itäpuolelle ja havainnut tien itäpuolella, Rykmentinkukkulan pohjoispuolella olevan kukkulan vihollisista tyhjäksi.
Tämän johdosta muutin suunnitelmaa siten, että annoin jääkärikomppanialle käskyn viipymättä miehittää pohjoisesta käsin kysymyksessä olevan kukkulan ja aloittaa sieltäkäsin hyökkäyksen Rykmentinkukkulaa vastaan. (Rykmentinkukkula on siis pisteestä 103 n. 1 km kaakkoon olevan neliönmuotoisen alueen itäpuolella oleva kukkula.)

Os Penttilän kaksi komppaniaa, 3. ja 1., sai tehtäväkseen kiertää oikealta vihollisen sivustaan, siis ensin suuntaan 25 00 olevalle kukkulalle ja sieltä neliönmuotoisen aukean eteläpuolitse tien ylitse.
Klo 17,00 lähti jääkärikomppania saamaansa tehtävää suorittamaan ja klo 17,30 os. Penttilä.
Os. Penttilä joutui tulikosketukseen vihollisen kanssa klo 18,17. Vastarinta oli erittäin kova. Vastassa oli paljon konetuliaseita ja vähän krh:iä. Tykistöä ei ollut kummallakaan puolella käytettävissä lukuunottamatta paria vihollisen suorasuuntaustykkiä.

Luutn. Puukon johtama jääkärikomppania saavutti klo 19,00 Rykmentinkukkulan pohjoispuolisen kukkulan ilman taistelua. Eteneminen itse Rykmentinkukkulaa vastaan sensijaan osoittautui täältäkäsinkin ylivoimaiseksi tehtäväksi.
Vastarinta tuntui keskittyvän erityisesti seuraaviin kohtiin: itse Rykmentinkukkula, n. 500 m pisteestä 103 suuntaan 25 00 oleva kukkula sekä nelikulmaisen alueen eteläpuolella oleva kukkula. Kuultiin myös hyökkäysvaunun surinaa.

3. komppanian päällikkö luutn. Pajula kaatui taistelussa ja sen johdosta komppania joksikin ajaksi jäi taistelukyvyttömäksi ennen kuin se taas ehdittiin koota ja järjestää.
Annoin klo 22,40 ratsumestari Penttilälle käskyn vetäytyä takaisin pisteen 103 maastoon, koska totesin, että tehtävän suorittaminen ilman tykistöä oli mahdotonta. Annoin luutn. Puukolle käskyn varmistaa tie pohjoisen suuntaan yhdellä joukkueella ja kahdella kk:lla.

Os Penttilän ja jääkärikomppanian tappiot ensimmäisessä Rykmentinkukkulan taistelussa olivat:
Kaatuneita        1 +   2 + 25 = 28
Haavoittuneita  2 +   8 + 16 = 26
Yhteensä           3 + 10 + 41 = 54

Joukkojen tila oli tämän taistelun jälkeen huono, sillä kaikki huolto oli pioneerien tekemän keskeneräisen uuden tien varassa. Tämä uusi tie, joka oli lähes 20 km pitkä, oli kauttaaltaan hyvin huono, jota pitkin kevyeidenkin kuormien kuljettaminen oli hyvin vaikeata. Silloin tällöin kaatui kuorma hevosineen nurinniskoin. Ajomiesten lisäksi tarvittiin suuri joukko miehiä kuormien avustamiseen. Viimeiset 4 -5 km oli kaikki kuljetettava kantamalla. Lukuisten haavoittuneiden kantamiseen tarvittiin suuri joukko miehiä. Vasta seuraavana päivänä valmistui huoltotie n. 500 m päähän pisteestä 103, jolloin vähitellen saatiin kuormastoa siirretyksi eteenpäin, niin että saatiin mm. telttoja. Miehet olivat kuitenkin sitä ennen pariin kertaan perusteellisesti kastuneet pitkällisistä rankkasateista.

4.8.
Klo 7,00 saatiin kapt. Palolta, II/JR 15, joka oli alistettu JR 57:lle, tietää, että hän oli käskyn mukaan katkaissut tien pisteestä 103 n. 2 km koilliseen. Vihollinen painostaa kovin etelään päin.
Tämän johdosta vahvistin tietä pohjoiseen varmistavaa osastoa 1,5 joukkueella, kahdella kk:lla sekä pst-kiväärillä.

Klo 8,30 saapuivat krh.- ja tyk.K uutta huoltotietä pitkin niin pitkälle kuin sitä pitkin silloin voi ajaa eli n. 750 m päähän pisteestä 103.
Klo 9,10 tuli DE:sta käsky jatkaa tien puhdistusta etelää kohti. Pyysin samalla tykistöapua, jota luvattiin.
Klo 9,40 saatiin ensimmäisen kerran tilapäistä tykistötukea: takamaaston häiritsemisammuntaa kartta-ammuntana. Vasta iltapäivällä saapui III/KTR 12:n komentaja kapt. Rintala tulenjohtueineen ryhtyen valmistamaan tykistön tukea seuraavaksi yöksi.

Klo 11,00 joutuivat uudella huoltotiellä matkalla pisteeseen 103 olevat kolonnat taisteluun vihollispartion kanssa. 3 vankia otettiin. Tämän jälkeen oikaistiin huoltotietä Rahu-keskuksesta lähtien etelämmäksi koska pohjoistie oli partioitten lisäksi vielä kivääritulen alaisena.
Koko päivän ylläpidettiin jatkuvaa partiointia vihollismiehityksen voimakkuuden selvittämiseksi. Klo 18,00 tuli eräältä partiolta tieto, että vihollinen on vetänyt miehityksensä pois pisteestä 103 n. suuntaan 25 00 olevalta kukkulalta. Välittömästi tämän jälkeen miehitti os. Penttilä kukkulan.

Iltapäivällä tuli DE:sta ilmoitus, että II patl. alistetaan jälleen JR 15:lle. Pyrin heti yhteyteen kapt. Palon kanssa, ja hän saapui iltayöstä komentopaikkaani. Hän sai käskyn irroittaa aamulla pataljoonansa ja tuoda se pisteen 103 maastoon.
Yöllä saapui Div. käsky, jossa annettiin uusia tehtäviä Rykmentinkukkulan valtauksen jälkeen suoritettavaksi. (Liite n:o 8).

Toinen Rykmentinkukkulan taistelu.

5.8.
Koska nyt oli saatavissa tykistöapua, päätin aloittaa hyökkäyksen mahdollisimman pian, vaikka Palon pataljoona ei hyökkäyksen alkuun ollutkaan vielä saatavissa.
Klo 3,30 aloitti I pataljoona hyökkäyksen vihollisen asemia vastaan kevyen ja raskaan tykistön suorittaman valmistelun jälkeen.

Pataljoonan hyökkäyssuunnitelma oli seuraava;
Hyökkäysvalmiusasemat olivat äskenvallatulta pisteeltä 103 suunnassa 25 00 olevalla kukkulalla. 1. kompp. hyökkää suunnassa 18 00 neliönmuotoisen alueen eteläpuolitse. 2. kompp. sen oikealla puolella suuntaan 22 00 tien ylitse puolisuunnikkaan muotoiselle metsäniemekkeelle. 3. kompp. seurasi samassa linjassa.

Klo 4,30 ilmoitti ratsumestari Penttilä, että oli vallattu neliönmuotoisen alueen eteläpuolella oleva kukkula ja päästy tielle. Eteneminen toistaiseksi pysähtynyt, sillä edessä on vahvat vihollispesäkkeet, jotka tekevät sitkeää vastarintaa.
Käskin kaivautua asemiin ja lähettää krh:n ja tykistön tulenjohtajat eteen sekä yrittää krh- ja tykistötulen avulla, sekä kasapanoksilla ja käsikranaateilla vallata pesäkkeet.

Kun oli saatu raskaiden aseiden avustusta, pääsi hyökkäys taas jatkumaan. Klo 5,20 ilmoitti ratsumestari Penttilä, että hyökkäys oli jatkunut viimeksi vallatulta kukkulalta tien ylitse ja oli saatu tien itäpuolella oleva metsäinen puolisuunnikas meidän haltuumme. Vihollisella oli täälläkin varustuksena murroksia ja miinoituksia, joiden ylittäminen oli erittäin vaikeaa. Mm. Krh.K:n päällikkö luutn, Kallio haavoittui miinan räjähtäessä ja myöhemmin kuoli haavoihinsa. Saadut vangit kieltäytyivät myöhemmin menemästä miinoitetun alueen halki kulkevaa tietä pitkin ja vain pistoolilla uhkaamalla saatiin heidät alueen yli.

Klo 5,35 haavoittui 1. kompp. päällikkö luutn. Seppänen.
Klo 5,40 annoin käskyn kapt. Palolle. Patl. Palo hyökkää niin pian kuin on Änkilänsalon tieltä irroitettavissa, pisteen 103 ja tien itäpuolitse puhdistaen maaston nelikulmaisen aukean syvyydelle.
Os. Penttilän hyökkäys ei edistynyt pidemmälle kovan vastuksen takia. Viholliset osoittivat puolustuksessaan aktiivisuutta suorittamalla vastaiskuja. Klo 6,30 ilmoitti ratsumest. Penttilä, että hänen vasempaa sivustaansa uhkaa saarrostus. Tämän takia annoin käskyn reservilleni, jääkärikompp. Puukolle varmistaa os. Penttilän vasen sivusta nelikulmaisen aukean luoteiskulmasta pohjoisluoteeseen seuraavaan aukeaan asti.

Taistelu jatkui tunnista toiseen. Tappiot kasvoivat, miehet olivat väsyneitä. Os. Palon marssi pohjoisesta kesti kauan. Vasta klo 10,30 oli os. Palo valmiina hyökkäykseen pitäjän rajalla, joka leikkaa pisteen103 kohdalla päätien. Sieltä hyökkäsi os. etelää kohti tien itäpuolta. Aluksi kävi eteneminen helposti, mitä lähempänä Rykm.kukkulaa se tuli, sitä vaikeampi oli eteneminen.

Rykm.kukkula oli mitä edullisin paikka vihollisen puolustusasemille. Kukkulalla oli pesäke toisensa vieressä, etumaasto oli raivattu puhtaaksi. Rinteeseen oli tehty jonkinlainen kaivanto siten, että kun miehet hyökkäsivät eteenpäin joutuivat he pystysuoran seinämän eteen, sivulta tulevan konekivääritulen alaiseksi.
Kapt. Palo oli esimerkillään innoittamassa edessä yrittäen viedä pysähtyvää hyökkäystä eteenpäin. Hänen kaatumisestaan ilmoitti kapt. Fröberg klo 12,30 ilmoittaen ottaneensa pataljoonan komentoonsa. Samalla hä ilmoitti, että vihollisen vastaisku on käynnissä, ja joukkojemme on pakko vetäytyä edullisempaan maastoon. Vihollisen hyökkäysvaunu oli ilmestynyt tielle tulittaen joukkojamme.

Taistelu, joka oli kestänyt ilman taukoja klo 3,30 alkaen, laimeni klo 13 loppumatta kuitenkaan kokonaan. Tykistö ampui häiritsemistulta. Pst-tykit siirrettiin niin eteen kuin mahdollista. Vangit olivat kertoneet, että Rykmentin kukkulalla oli JR 586:n komentopaikka, mutta komentaja ja korkein päällystö oli jo paennut. Aikaisempi miehitys oli ollun noin patl., mutta nyt oli miehiä paljon kaatunut ja haavoittunut ja se oli pienempi. paikallaolo-vahvuutta eivät vangit tienneet.
Klo 13,15 oli ilmoitettu tilanne DE:aan. Klo 13,30 oli yhteys poikki. Radiolla lähetettiin DE:lle seuraava sanoma: “Virkki tiedustelee mikä tilanne Petolista (Peto on JR 15 peitenimi) pohjoiseen, onko vahvistettava pohjoisessa”.

Tähän tuli vastaus klo 13,16: “Yhteys Kilpeläiseen, vahvistuksia pohjoisessa ei tarvita, motti ympäröitävä, pst-aseet tien suuntaan, etteivät ps-vaunut pääse motista. Mahti”.
Klo 14,20 oli tilanne seuraava: Os. Penttilä pitää edelleen hallussaan saavuttamansa maaston tien kummallakin puolella, jääkärikomppania pisteestä 103 suuntaan 23.00 olevalla kukkulalla, ja os. Palo maantien ja pitäjänrajan leikkauskohdassa.

Klo 14,15 antautui vangiksi JR 508 kapellimestari, joka kertoi, että rykm. komentaja toista tuntia sitten poltti rykmentin asiakirjat ja lähti komissaarien kanssa metsiä pitkin pakoon Elisenvaaraa kohti ja että muillakin oli aikomus heti lähteä. Tämän johdosta käskin patl. komentajien lähettämään aktiivisia partioita, joista toiset mikäli mahdollista estäisivät vihollisen paon ja toiset tunnustelisivat vihollisen vastarinnan voimakkuutta Rykmentin kukkulalla. Toiselta puolen käskin patl. komentajia kokoamaan niin paljon kuin mahdollista elävää voimaa, jotta miehistö saisi hyvin ansaitsemansa levon. Varmistus järjestettävä konetuliaseilla.

Klo 17,09 tuhottiin vihollisen hv. aikaisemmin päivällä vallatulla vihollisen pst-tykillä. Hv. syttyi palamaan, jolloin sen sisälle jäi kaksi miestä palamaan. Kaksi muuta hyppäsi vaunusta ulos, heittäytyivät maahan ja räjäyttivät käsikranaatin rintansa alla.
I patl. valtaamat vihollisalueet eivät vielä ollet kokonaan tyhjät, vaan muutamat yksittäiset pesäkkeet jatkuvasti vastarintaa. Vähitellen vallattiin nuo erittäin lujiksi osoittautuneet korsut käsikranaattien ja polttopullojen avulla. Viholliset tekivät vastarintaa viimeiseen mieheen. Klo 18,00 mennessä olivat viimeisetkin jo vallatun alueen korsut tyhjennetyt.

Klo 22,00 ilmoitti luutn. Puukko, että hänen partionsa oli havainnut, että vihollinen oli ainakin osittain vetäytynyt Rykmentinkukkulalta. Myöhemmin selvisi, että kukkulalla oli vielä siellä täällä hajallaan vastarintaa tekeviä yksiköitä, joissa olevat viholliset nähtävästi eivät tienneet yleistilanteesta mitään. Kesti vielä vuorokauden, ennenkuin koko maasto oli saatu vihollisista puhdistetuksi.
Tappiot 4. – 5. 8.
Kaatuneita         5 +   9 +   29 =   43
Haavoittuneita  8 + 21 +   90  = 119
Kadonneita        – +   – +     1  =     1
Yhteensä         13 + 30 + 120  = 163

Tappiot Rykmentinkukkulan taisteluissa yhteensä:
Kaatuneita         6 + 11 +   54 =   71
Haavoittuneita 10 + 29 + 106 = 145
Kadonneita         – +   – +     1 =     1
Yhteensä          16 + 40 + 161 = 217

II patl. tappiot sen ollessa irroitettuna rykmentistä:
Kaatuneita         1 +   3 + 23 = 27
Haavoittuneita  3 +   9 + 51 = 63
Kadonneita        – +   – +   1 =   1
Yhteensä           4 + 12 + 75 = 91

Rykmentin kokonaistappiot 31.7. – 5. 8.:
Kaatuneita          10 + 21 +  94 = 125
Haavoittuneita   22 + 65 + 168 = 255
Kadonneita           – +   – +     4 =     4
Yhteensä            32 + 86 + 266 = 384

Sotasaaliin määrää ei voida tarkasti mainita, koska rykmentti kohta valtauksen jälkeen jatkoi tehtäväänsä jättäen osia vain puhdistus- ja varmistustehtäviin. Tärkeimmät ehjinä saadut olivat:
Kuorma-autoja 6 kpl
Henkilöautoja 1 kpl
Traktoreita 2 kpl
Pst-tykkejä 2 kpl
Pst.kk. 1 kpl
nelipiipp.it.kk. 2 kpl
120 mm krh. 3 kpl
Kenttäkeittiöitä 2 kpl
Hevosajoneuvoja n. 50
Hevosia n. 85

Lisäksi pst.tykin, pst.kiväärin ja krh:n ammuksia n. 30 kuormaa, suuri määrä kivääreitä, pk., kiv.patruunoita, käsikranaatteja, 1 sairasajoneuvo, 1 uusi moottorisaha, korkeapainepora, vaatetavaraa ym. Tuhottu lisäksi 2 hv-, 2 kuorma-autoa ym. Saatu n. 25 vankia. Kaatuneita vihollisia n. 150.

Ennen viimeistä taistelua sai I pataljoona 75 täydennysmiestä, mutta niitä ei vielä voitu ottaa mukaan alkavaan taisteluun. Sitäpaitsi ne tarvittiinkin kipeästi patruunoiden ja haavoittuneiden kuljettamiseen, koska matka ajoneuvoille asti olivat pitkät ja haavoittuneita paljon. Myös rykm. pioneerijoukkuetta täytyi käyttää yksinomaan haavoittuneiden kuljetukseen ja paarien tekemiseen.
Klo 22,25 tuli DE:n käsky: Os. Virkki lähtee aamulla etelään kohti Huiskunniemeä, jonne saavuttua yhteys lähemmän käskyn saamista varten.
Annoin II patl:lle käskyn jättää yksi komppania Rykmentinkukkulan miehitykseksi.

6.8.
Klo 10,00 lähti rykmentti Huiskunniemeä kohti. Marssi sujui hitaasti, sillä vihollispartioita esiintyi vielä. Erään partion kanssa joutui kärki tulitaisteluun, jolloin miehistä 1 kaatui ja 3 haavoittui. Vihollispartiosta saatiin 4 vangiksi. Myös tien tutkiminen ja sen miinoituksista vapauttaminen vei aikaa. Klo 15,00 saavuttiin Huiskunniemeen.

Klo 15,30 sain D:n komentajalta käskyn siirtyä takaisin Karjalan työlaitoksen eteläpuoliseen maastoon, johon myös iltapäivän kuluessa III/JR 15 (p. yksi kompp.) tulee div. toimesta autoilla.(III patl. oli ollut tähän asti puolustuksessa Koitsan lohkolla.) Illan kuluessa saapuivat pataljoonat majoitusalueilleen. III patl. ensimmäinen kuljetus n. klo 20,20 ja toinen klo 5,30 seuraavana aamuna.
Tappioita oli tänään myös Rykmentinkukkulan puhdistuksissa, joten tappiot tänään:
Kaatuneita        – + 2 +   4 =   6
Haavoittuneita – + 2 +   8 = 10
Kadonneita      – +  – +   2 =   2
Yhteensä         – +  4 + 14 = 18

Alhon taistelu.

Divisioonamme oli nyt iskenyt syvän kiilan viholliseen Änkilän kohdalla lyödystä aukosta. Vasemmalla sivustallamme oli vihollinen vielä suurin piirtein asemissaan. Vihollisen perääntymistiet johtivat luoteisesta kaakkoon Laatokan rannalle. Divisioonan komentajan suunnitelma oli katkaista vihollisen perääntymistiet hyökkäämällä saavutetuista maastokohdista itään Laatokan rannalle.

Klo 23,30 saapui DE:n käsky: Os. Virkki, jolle palautetaan III patl. (paitsi yksi kompp. ja krh.joukkue), ylittää osillaan myöhemmin määrättävänä aikana Kokkolanjoen Karjalan työlaitoksen ja Uusikylän välillä ja hyökkää ensimmäisenä tavoitteena tie Kuoksjärvi – Käräjämäki, josta varmistaen Lakinmäen suuntaan ja valmistautuu päävoimin saavuttamaan Kuoksjärven tienhaaran. Osastoa tukee III/KTR 12.

Koska edellämainitusta käskystä oli epävirallisesti tiedotettu jo aikaisemmin, olin rykmentin saavuttua majoitusalueelle, lähettänyt klo 21,45 III pataljoonasta partion tiedustelemaan Uusikylän suuntaan ja sieltä Kokkolanjoelle. Partio havaitsi, että ko. maasto oli tyhjä vihollisista. Joten vastakkaiselle rannalle jätettiin sillanpääasema, joka myöhemmin div.:n käskystä poistettiin, jottei vihollinen saisi vihiä ylitysaikeistamme.

7.8.
Klo 6,00 ilmoitti III patl. kom., että partioitten ilmoitusten mukaan on rykmentin tavoite Kuoksjärven tiehaara ja siitä 2 km. etelään vihollisista vapaa.
Tämän johdosta annoin käskyn III patl:lle heti ryhdyttäväksi toimenpiteisiin mainitun tiehaaran miehittämiseksi. Samalla sai I patl. tehtäväkseen lähettää vahvistetun joukkueen joen ylitse Käräjämäkeen. Kompp. Halla-Seppälä II patl:sta alistetaan III ptl.:lle. Loput rykmentistä valmiina vahvistetun III patl. rykmentin reservinä.

Klo 6,50 palasi toinen partio, joka ilmoitti, että tienristeyksestä pohjoiseen oleva tiekin on vihollisista tyhjä.
Yksi komppania II patl.:sta oli matkalla ryhmittymismaastoon, ennen joen ylimenoa saanut tykistökeskityksen, josta päätellen tie on vihollisen tähystyksen alaisena.
Klo 7,25 käsky DE:sta: Väliraja osastojen Valkama ja Virkki välillä: Pitäjänraja pisteestä 103 kaakkoon, siitä edelleen suon 42 kaakkoiskärki, suon eteläpuolitse kulkeva tie Valkamalle kuuluvana. Tämä on samalla varmistus- ja tiedusteluraja.

II patl.:ssa oli nyt jäljellä vain jääkärijoukkue, krh-joukkue ja 1/2 kk-joukkuetta. Nämä liitettiin sentähden Puukon jääkärikomppaniaan ja kapt. Fröberg jäi toistaiseksi käyttööni DE:aan. Jääkärikompp. Puukolle annettiin käsky valmistautua ylittämään joki klo 11,00 rykmentin reservinä.
Klo 7,30 pari vihollisen hävittäjää pudotti pommeja rykmentin leirialueelle ja ampui konekiväärillä. Muutamia tykistömiehiä kaatui ja haavoittui.

Klo 10,00 saavuin itse joen ylityspaikalle seuraamaan kapt. Pitkäsen pataljoonan (III) juuri alkavaa ylimenoa. Klo 10,30 oli koko patl. ylittänyt joen, jossa ei vielä ollut siltaa ajoneuvoja varten. Divisioonan pioneerit rakensivat par’aikaa ajoneuvosiltaa. Loppuosa rykmentin taistelujoukoista jatkoi välittömästi joen ylittämistä III patl. jäljessä. Ylimeno oli hyvin hankalaa ja hidasta. Vasta klo 14,15 oli rykmentin koko taisteluosa ylittänyt joen ja klo 17,00 lähtien oli koko rykmentti tavoitteessaan tiehaaran maastossa, jossa kaivauduttiin.

Tavoite oli saavutettu ilman taistelua. Varmistus ja tiedustelu järjestetty joka suuntaan. Myös Käräjämäen maasto oli I patl. joukkueella miehitetty ilman taistelua. Sielläkin varmistus ja partiointi pohjoiseen ja etelään.
Itse tienhaaran miehitys kävi siis ilman taistelua, sillä maastokohta oli vihollisista tyhjä. Klo 15,00 tuli vihollisrivistö Alhosta päin kaikessa rauhassa ilmeisesti tietämättä mitään tienhaaran maaston miehityksestä. Vihollisrivistössä oli 3 kiväärijoukkuetta ja 1 kevyt krh. Meidän miehityksemme Timoskanmäellä avasi tulen. Vihollinen vetäytyi takaisin, yritti kiertää Timoskanmäen ja tulla Timoskaan. Siellä syntyi taistelu, jossa vihollinen lyötiin takaisin. Tämän jälkeen miehitti vihollinen Koivikkomäen, Lammasvaaran ja Anttilanmäen.

Klo 21,30 lähetin radiolla DE:aan seuraavan ilmoituksen; Kaikki joukkoni tavoitteessa klo 17,00 lähtien. Alhon suunnassa vihollisia maastossa ainakin n. 1 km tien kummallakin puolella. Tiedustelu vihollisasemien sijainnista käynnissä, tuloksia odotettavissa klo 2,00 tienoilla. Onko Käräjämäen varmistus vielä tarpeen?
Viimeksiesitetty kysymys johtui siitä, että olin saanut Käräjämäen varmistusjoukkueelta tiedon, että heillä oli ollut yhteys pohjoiseen majuri Kilpeläiseen, jolta oli saatu tietää, että eversti Valkaman joukot olivat jo ylittäneet Lamminsalon – Käräjämäen tien ja olivat matkalla Änösuota kohti. Lamminsalo vapaa vihollisista.
Tappiot: 5 miestä haavoittunut.

Divisioonan Pion.P:n toimesta valmistettiin Kokkolanjoen yli ajoneuvosiltaa, kuten mainittu. Sen piti valmistua klo 17,00, mutta viivästyi ja tuli valmiiksi vasta klo 19,00. Joukkojen huolto oli hyvin vaikeaa. Kun silta valmistui ja taistelukuormastot oli kuljetettu eteen, oli käytetty tie sen jälkeen käyttökelvoton. Sateet ja suuri liikenne olivat tehneet uuden pohjustamattoman tien kauttaaltaan pehmeäksi ja pohjattomaksi suoksi. Niinpä vain muutamia tunteja sillan valmistumisen jälkeen eräs hevonen vajosi vatsaansa asti keskellä tietä niin, että mukana kulkeneet 6 miestä saivat työskennellä puoli tuntia, ennenkuin saivat kaivetuksi hevosen tiestä ylös. Pioneerit rakensivat myös toista siltaa Karjalan Työlaitokselta luoteeseen johtavan tien jatkeen ja Kokkolanjoen leikkauskohdassa. Silta valmistui seuraavana päivänä klo 12,00 tienoissa, jolloin huolto tuli huomattavasti helpommaksi. Vieläpä autotkin voivat ajaa sitä tietä.

8. 8.
Klo 5,55 tuli DE:sta radiosanoma: Entinen tehtävä voimassa. Aloitettava klo 10,00. Käskyn noutajat heti Meiskua kohti.
Meisku oli Huiskunniemessä olevan D:n komentajan peitenimi. Käskyä lähetin hakemaan lähettiupseerin. Hänen tuomanaan käsky olisi tullut liian myöhään hankalan ja pitkän matkan takia. D:n puolesta ilmoitettiin asiasta kuitenkin myös Karjalan Työlaitoksen maastossa olevalle rykm. huoltoportaalle, jonka välityksellä käsky tuotiin perille klo 8,30. (liite N:o 9).

Käskyn saapuessa olin juuri antanut patl. komentajille hyökkäyskäskyn. Saapunut käsky ei kuitenkaan aiheuttanut muutoksia antamassani käskyssä. Annoin käskyn kapt. Pitkäselle (III patl.) saartaa Alhon maastossa olevat viholliset lännestä ja pohjoisesta, kiertäen Pitkäojan pellon pohjoispuolelta ja Rajalan eteläpuolitse, ensi tavoitteena vain miehittää kukkula sekä tuhota välillä olevat viholliset. Seuraavaksi Penttilälle (I patl.) annoin käskyn varmistaa Kotimäki ja yhdellä joukkueella edetä rautatietä kohti, katkaista rautatie kahdesta kohtaa Hämäläisenlammen etelä- ja pohjoispuolella. Liitteessä N:o 10 on peitepiirros I patl.:n järjestämästä Kuoksjärven puolustussuunnitelmasta.

Klo 8,15 havaittiin parin patl.:n verran vihollisia marssimassa tietä pitkin pisteen 78 koillispuolitse kiirehtimättä Karenmäki – Alho tietä kohti. Tänne saatiin melko nopeasti krh- ja tykistötulta, joka aikaansai hajaannusta ja tappioita.

Klo 10,00 irroitin D:n luvalla Käräjämäen varmistuksen,
Klo 10,00 totesi tiedustelu, että Opatmäki ja Kotimäki ovat vihollisista vapaat. Nämä mäet miehitettiin heti.
Vihollinen ampui jatkuvasti krh:lla ja tykistöllä. Tosin tuntui tulta ampuvan vain yksi patteri tai korkeintaan kaksi, mutta tulta tuli kiusallisen jatkuvasti ja lähelle. Rykm.:n komentopaikka ja pataljoonat olivat aika-ajoittain niin pahasti tulen alla, että se viivästytti hyökkäyksen alkua. Niinpä klo 10,00, jo ennen ryhmittymismaastoon lähtöä, tuli III patl:lle tappioita tykistökeskityksestä 6 kaatunutta ja 17 haavoittunutta. Haavoittuneiden kuljetus täältä teetti suuria vaikeuksia pitkien matkojen ja hyvin huonojen teitten takia. Esim. luutn. Tuominen haavoittui, mutta kuoli myöhemmin haavoihinsa, kun ei saatu tarpeeksi pian hoitoon.

Klo 11,00 lähetin DE:lle ilmoituksen: 8,15 – 8,45 vahva vihollisen patl. ehkä kaksikin valui tielle Kuoksjärvi – Alho asemiemme eteen. Tuotimme tykistö- ja krh-tulella viholliselle raskaita tappioita. Pääosa vihollisista vetäytyi Alhoon, osa vahvisti puolustajia edelleen. Vihollisen tykistökeskitys miehittämäämme tienhaaran maastoon Hiitolan Alhon välillä tuottanut meille tappioita n. 30. Katkaisen rautatien Hämäläistenlampi eteläpään kohdalla ja pyrin sieltäkäsin vahvoilla partioilla katkaisemaan rautatien myöskin Hämäläistenlampi – Kankaanlampi kannaksella. Hiitolan suunnan varmistaa Penttilän patl:sta kaksi kompp. (miesluvultaan pientä). Pääosin hyökkään etelässä olevan vihollisen selustaan vasemmalta saarrostaen. Yhteyttä Valkamaan en ole saanut. Hyökkäykseni pääsee alkamaan n. klo 12.

Klo 12,40 tuli tähän asti Lakiinmäen puolustamiseen jätetty III patl:n kompp. Säilänne takaisin rykmenttiin. Komppania jää toistaiseksi rykmentin reserviksi.
Vasta klo 13,30 pääsi III patl. lähtemään etenemään. Miehistö ei ollut saanut edellisestä illasta alkaen huoltoa vaikeitten tieolojen tähden. Nyt oli juuri pohjoisempi silta valmistunut ja sen kautta tuodaan ruokahuolto. Annoin sentähden miesten ruokailla ennen hyökkäykseen lähtöä, sillä oli odotettavissa pitkä eteneminen pitkin tietöntä taivalta, jonka aikana ruokailu ei tullut kysymykseen.

Klo 16,50 tiedotti DE, että ratsumestari Hälvä eteni vasemmalla sivustallamme, on joutunut taisteluun vihollisen kanssa Rantamäen aukeiden kohdalla.
Kapt. Pitkäsen patl. (peitepiirros liite N:o 11) eteni Rahkolan luoteispuoleisesta maastosta pisteen 86 (kartta 1:20000) kautta luoteeseen Mannisen kaakkoispuolitse n. 300 m Pitkäojanpelto K:n pohjoispuolelle, josta pataljoonasta erkani kompp. Kivelä, joka kiertäen idän puolelta Pitkäojanpellon eteni Kuoksjärvi v:n kohdalle, josta osa komppaniasta eteni Koivikkomäelle vallaten sen ja osa Koivikkomäestä n. 300 m. koilliseenolevalle kukkulalle 88 vallaten sen,

Loppuosa pataljoonasta kulki haarautumiskohdasta edelleen itään pisteestä 85 n. 400 m itään, jossa komppaniat Halla-Seppälä ja Sipilä erkanivat siten, että Sipilä eteni oikealla kaakkoon kohti suorakaiteen muotoisen aukeaman kohdalle, josta osillaan varmisti (kylläkin aivan tarpeettomasti) etelää kohti, Kivelän samanaikaisesti valtaamaa kukkulaa 88 kohti, ja osillaan eteni Kuoppamäkeä kohti pysähtyen parinsadan metrin päähän Kuoppamäestä. Kompp. Halla-Seppälä eteni Sipilän vasemmalla puolella pitkin aukeitten lounaisreunalla kulkevaa harjannetta aina rautatien välittömään läheisyyteen ottaen klo 19,00 haltuunsa linjan Rinteelän länsipuolella olevasta sorakuopasta alkaen n. 400 m matkan radan länsipuolista metsänreunaa. Tiellä Alho – Kärhänmäki – Kuoppamäki – Pajakumpu oli vihollisella aivan “rauhanaikainen” liikenne siviiliväkineen vihollisen aavistamatta, että pitkin tien vartta n. 2 km:n pituudelta oli meikäläisten miehitystä.

Patl. Pitkänen oli jättänyt taakseen naapurikaistalla Ohovaarassa havaitut vihollisjoukot pienen varmistuksen varaan.
Saadut vangit kertoivat, että Alhon asemalla on runsaasti joukkoja, nim. ainakin osia rykmenteistä 588 ja 791, mutta ei tykistöä. Juuri aseman seudulla ja sen luoteispuolisessa metsikössä on paljon miehiä. Tykistölle annettiin tehtäväksi pehmittää näitä seutuja.
Klo 20,10 tuli DE:sta käsky, että Pitkäsen on, jos mahdollista, edettävä rautatien ylitse ja miehitettävä Kärhänmäki ja Myllymäki, mistä hallitsee Alhon ja Kurkijoen välisen tien. Varmistus Ohovaaran suuntaan. Vastaavan käskyn annoin heti kapt. Pitkäselle.

I patl. partioiden ei päivällä onnistunut katkaista rautatietä Hämäläisenlammen tienoilla, koska vihollisella oli voimakas miehitys radan suunnassa. Vasta keskiyön tienoissa onnistui radan katkaisu Hämäläisenlammen eteläpäässä.
Taistelujoukkojen tila oli hyvin huono. Sää oli ollut jo useamman päivän hyvin sateinen ja taaskin alkoi sataa Pitkäsen hyökkäyksen alkaessa. Miehet joutuivat etenemisen aikana ja myöhemmin yöllä sekä seuraavina päivinä olemaan ilman telttoja ja nuotioitakin. Kaikkinainen huolto oli yhä vaikeaa, vaikka tilanne olikin parantunut pohjoispuolisen sillan valmistuttua, mutta sade teki taas sillan ja Käräjämäen välisen savisen tien upottavaksi.
Tappiot toisena Alhon taistelupäivänä:
Kaatuneita        – + 1 +   4 =   5
Haavoittuneita 1 + 4 + 16 = 21
Yhteensä          1 + 5 + 20 = 26

9. 8.
Klo 3,20 tuli DE:sta seuraava käsky eversti Valkamalle (tiedoksi minulle): Hyökkäystä jatketaan aamun koittaessa. Ennen tätä Alho saavutettava yhteisvoimin Virkin kanssa, joka hyökkää Myllymäen suuntaan yli tien. Väliraja entinen ja siitä maantie Virkille mukaanluettuna. Tavoitteen saavutettua oltava valmiit jatkamaan Kurkijoen suuntaan. Varmistus työnnettävä Titonmäen suunnassa.

Harkittava, voidaanko varmistus suorittaa heikentämättä Kilpeläistä vai onko suoritettava Alhosta käsin. Tien pohjoispuolitse Kurkijoen suuntaan voimakas tiedustelu. Samoin tiedustelu Alhosta pohjoiseen radan suunnassa, samoin varmistus tiellä Elisenvaara – Kurkijoki. Tykistö: I /KTR 12 Virkkiä ja Valkamaa varten. Lisäksi käytettävissä R psto 15:n tuli.
Edellisenä päivänä saapuneen komppania Säilänteen luovutin aamulla kapt. Pitkäsen käyttöön ja saapui se hänen komentopaikkaansa klo 7,30, jolloin hän ilmoitti kompp. Halla-Seppälän takaisin omaan pataljoonaansa (II).

Klo 8,50 sain ilmoituksen ratsumestari Penttilältä, että hänen partionsa oli päässyt Tattarinmäelle ja sieltä edelleen järvikannakselle, joka oli vapaa vihollisista. Tämän johdosta oli vänr. Korpiranta saanut häneltä heti käskyn puolen joukkueen kanssa edetä Hämäläisenlammen pohjoispuolitse k.o. kannakselle sekä miehittää ja pitää se.
Klo 10,30 tuli DE:sta tieto, että vihollinen on polttanut Elisenvaaran ja lähtenyt sieltä pakoon. Elisenvaara on hallussamme.

JR 15:n todennäköisesti vallattava Alho. Klo 11,45 yhteys Valkamaan, joka ilmoitti, että Hälvä on pisteessä 79,6. Partioita on päässyt Alhon pohjoispuolelta radalle.
Klo 13,00 lähetin II patl. ja Puukon jääkärikomppanian etenemään Pitkäsen suuntauraa pitkin Pitkäojan pellosta koilliseen tien varteen rykmentin reserviksi. Alistin samalla kapt. Pitkäselle 3 pst-tykkiä sekä rykmentin krh-komppanian kevyen joukkueen, joka tähän asti oli alistettu I patl:lle.
Kompp. Sipilä, joka klo 5,00 oli lähtenyt liikkeelle saavuttamistaan maastokohdista, aloitti klo 13,00 Kuoppamäestä käsin hyökkäyksen siitä kaakkoon olevalle kukkulalle 80. Siellä oli kova vastus. Klo 14,30 saatiin kukkula kuitenkin haltuumme.

Klo 15,03 saatiin DE:sta käsky (kartta 1:100000):
1. D:n vasen raja tie Poutala – Elisenvaara – Mikrilä – Maasilta (ml.). Tiikeri etenee Elisenvaara – Kurkijoki ja Mikrilä – Otsonlahti teiden suunnissa. Tavoite Aromäki ja Otsonlahti.
2. Rajajääk.patl. Palon alistetaan Tiikerille.
3. Hälvä alistetaan Virkille 9. 8. klo 15,00 väliaikaisesti Alhon valloitusta varten, minkä jälkeen se palautetaan Titonkylän suuntaan rykmenttinsä yhteyteen.
4. Väliraja Tiikerin ja Virkin välillä K—-kylä – Särkijärvi (ml.) – Pojankylän kautta kulkeva peruslinja.

Välittömästi tämän jälkeen saapui DE:sta seuraava käsky (kartta 1:20000):
1. Linn.patl. 10:n komentaja ottaa 10.8. klo 6,00 rintamavastuun kaistalla, jonka oikeana rajana tie Mäkelä – Raivattala (ml.) -purolinjan korkeudelleOnikista etelään – Haukkavuori ja vasen raja Timoskanmäki – Hämäläistenlampi – Mustalampi.
2. Pääpuolustuslinja nykyinen Telkälle alistetun Linn.KKK:n varmistuslinja Kaimäki – Kontiomäki – Ritamäki – Herranmäki – Opotinmäki.
3. Ennen rintamavastuun luovuttamista Linn.patl. 10:n komentajalle on JR 15:n toimesta miehitettävä pääpuolustuslinja niiltä osilta, missä se ei vielä ole ollut meidän hallussamme.
4. Vaihdon suorituksen jälkeen JR 15 alistaa Linn.patl 10:lle 2 kiväärijoukkuetta.
5. Kokkolanjoenvarrella olevien 2 Linn.patl. 10:n joukkojen alistus Telkälle päättyy 10.8. klo 6,00.
Telkkä oli JR 49 peitenimi.

Klo 16,30 annettiin Penttilälle käsky miehittää edelläolevan käskyn mukaan vielä miehittämättä olevat paikat klo 21,00 mennessä.
Klo 18,00 annoin käskyn Penttilälle tiedustella, minkälainen on vihollisen miehitys radan itäpuolella ja pääseekö etelästä käsin saartamaan Alhon.

Klo 22,00 annoin patl. Hälvälle seuraavan käskyn (kartta 1:20000):
1. Vihollinen Alhon suunnalla, josta näyttää valmistelevan perääntymistä. Saamieni tietojen mukaan oli Korsumäki vielä tänään ryssien miehittämä. Rata kaistani rajalta Kankaanlampi – Hämäläisenlampi kannakselle meidän. Välittömästi sen toisella puolen ryssiä. Ohovaaran maasto ryssillä.

2. Yksi komppanioistani kaistallasi varmistaen joukkueella metsäkannaksen n. 1 km Alho A:sta länteen ja valvoen Ohovaaran vihollista, loput komppanian kanssa kaistallani vasemmalla siivellä olevan pataljoonan (Pitkänen) takana. Etulijassa vasemmalla oleva patl:ni (Pitkänen) kaistani vasemmasta rajasta Kankaanlampi pohjoispäähän. Siitä oikealle patl. Penttilä. Reservini, patl. Fröberg, Pitkäsen takana.

3. Patalj. Pitkänen hyökkää 10.8. klo 3,30 Kankaanlammen pohjoispään ja pisteen 53 välistä tavoitteena Myllymäki. Tähän hyökkäykseen yhtyy kaistallamme oleva komppanianne.
Patl Penttilä, joka 10.8. klo 6,00 vapautuu Kiitmäen suunnan varmistustehtävästä, hyökkää Hämäläistenlammen eteläpuolitse Mustanlammen suuntaan tavoitteena pistoradan päästä lähtevä tie Mustolan kautta Kurkijoelle. Reservini käytän tilanteesta riippuen Myllymäen tai Mustalammen suuntaan.
Patl. Hälvä (paitsi em. komppania) hyökkää Kuoppamäen pohjoispuolitse vihollisesta vapaaksi tai heikosti miehitetyksi tiedustelemaltaan kohdalta radan yli hyökäten Alhoa puolustavan vihollisen sivustaan (oikeaan) ja senjälkeen tavoitteena Alho – Elisenvaara maantie. Hyökkäykseen ryhdyttävä mahdollisemman nopeasti tämän käskyn saatuanne. Painostan erikoisesti toiminnan ripeyttä. Alhon asemaa ja tietä Alho Kurkijoki lähetessä huomioitava omien joukkojen sielläolon mahdollisuus ja varottava tulittamasta omia joukkoja.

4. Olen Rahkolan talosta n. 200 m koilliseen metsässä (Rahkolan talo n. 700 m Käräjämäki – Alho – Hiitola teiden risteyksestä). Hakekaa kaikin keinoin yhteyttä minuun ja ensi kädessä teitä lähinnä olevaan pataljoonaani (kom. kapt. Pitkänen), jonka komentopaikka polun vieressä n. 400 m pisteestä 86 koilliseen. Sieltä minuun puhelinyhteys. Klo 6,00 lähtien puhelinyhteys tulenjohtajanne välityksellä tykistöni komentajaan kapt. Rintalaan, joka komentopaikassani. Virkki.

Klo 22,00 saapui Hälvän yhteysupseeri ja sai edelläolevan käskyn kirjallisesti.
Vastaavan käskyn annoin myös Pitkäselle ja Penttilälle puhelimitse.
Klo 22,00 saapui I patl:n klo 19,00 lähettämä partio, joka oli havainnut Ahosenmäen, Raiponmäen ja Linnamäen vapaiksi vihollisista.
Klo 24,00 tuli ilmoitus Pitkäseltä, että hän oli koittanut taistelupartiolla tunkeutua Alhoon, mutta kohdannut kovaa vastarintaa.
Päivän tappiot:
Kaatuneita         – + 1 +   2 =   3
Haavoittuneita  – + 4 + 12 = 16
Yhteensä           – + 5 + 14 = 19
Miehet olivat yhä kovin rasittuneita, sillä taistelujen ja rasittavien metsämarssien lisäksi tuli pitkälliset yötä päivää kestäneet sateet. Hyökkäävillä joukoilla ei ollut nukkumismahdollisuutta.

10. 8.
Klo 3,45 lähti II patl. aikaisemmin mainitusta olinpaikastaan 300 m:n päähän pisteestä 88 luoteeseen käytettäväksi minne suuntaan hyvänsä.

Klo 4,00 alkoi kapt. Pitkäsen patl. hyökkäys radan ylitse Kankaanlammen pohjoispään kohdalla. Sitä ennen oli Kivelän kompp. irroitettu Koivikkomäen ja pisteen 88 maastosta ja tuotu muun pataljoonan yhteyteen. Hyökkäykseen otti osaa Kivelän ja Sipilän komppaniat sekä yksi joukkue Säilänteen komppaniasta. Loppu Säilänteen komppaniasta sitoi Kärhämäen kohdalla radan länsipuolisessa metsänreunassa. Mökkimaaston jälkeen vallattiin myös Hirsimäki ja Myllymäki, joiden vastus ei enää ollut niin suuri kuin Mökkimaastossa.

Myllymäestä edettiin kansakoululle luoteeseen ja koilliseen, joten koko päätien eteläpuolinen maasto joutui haltuumme. Haukkavuorella oli vielä vihollisia, samoin osassa Hernemäkeä, johon patl. Hälvä vasta silloin oli tulossa, kun tie ja sen eteläpuoli oli Pitkäsen hallussa. Hälvän yhden komppanian, Mäkisen, piti käskyni mukaan osallistua Pitkäsen hyökkäykseen, mutta vaikka Pitkänen lykkäsi hyökkäyksen alkua puolella tunnilla, ei kompp. Mäkinen saapunut. Vasta kun koko työ oli tehty ja Alhon maasto vallattu, saapui kompp. Mäkinen hyökkäyksen lähtökohtaan Kuoppamäen ja hiekkakuopan väliin.

Alhon valtaus oli loppuun suoritettu klo 6,00 mennessä. Pääosa vihollisista oli ilmeisesti vetäytynyt pois jo ennen hyökkäyksen alkua ja jäljelle oli jätetty paikoitellen hyvinkin sitkeästi puolustautuneet varmistusjoukot. Alhon maasto oli erittäin edullinen puolustukselle. Aukeitten reunoilla olevilla korkeilla kukkuloilla oli vihollisen helppo hallita edessäolevia alueita. Kukkuloilla paikoitellen suurten kivien välissä olevissa kuopissa olivat viholliset tykistötuleltakin niin hyvin suojassa, että vain täysosuma kykeni vihollisen tuhoamaan.

Vaikka Alho oli vallattu klo 6,00, en saanut sitä vielä silloin tietää, koskei puhelinyhteyksiä saatu heti Alhoon. Klo 6,25 ilmoitti reservissäni olevan pioneerikomppanian päällikkö luutn. Puukko, että Alho näyttää jo olevan tyhjä. Annoin Puukolle heti tehtäväksi tutkia Ohovaara ja Rastas.
Klo 6,45 ilmoitti ratsumestari Penttilä suorittaneensa vaihdon kapt. Kankkusen kanssa ja olevansa klo 9,00 valmis etenemään. Käskyn mukaan jäi kapt. Penttilältä kaksi joukkuetta vänr. Söderlundin johdolla alistetuksi Kankkuselle.

Klo 6,45 ilmoitin tilanteen DE:aan ja sain samalla käskyn, että jos Alho laukeaa, on Pitkäsen jatkettava maantien suunnassa Kurkijoelle päin, Penttilä ja päävoimat eteläisempää tietä Kurkijoelle. Hälvän patl. irroitetaan ja jää pitämään Alhoa.
Klo 6,30 ilmoitti Pitkänen, että Alho on meillä. Annoin edelläolevan käskyn hänelle.
Klo 7,00 tuli DE:sta uusi käsky: Rykmentin tavoitteeksi määrättiin Mustola Kurkijoen tiellä Laatokan rannalla.

Patl. Pitkänen jatkoi hyökkäystään Haukkavuoreen joka myös vallattiin. Ilmoitus sen valtauksesta saapui klo 10,30. Helmenmäessä vielä vastarintaa.
II patl. ja komppania Puukko olivat olleet reservinäni. Kun Alhon suunta näytti selviävän ilman reservin apua, annoin klo 7,45 käskyn patl. komentajalle kapt. Fröbergille viedä patl. ja kompp. Puukko Alhon eteläpuolitse pitkin pistoraidetta Kellomäkeen.

Patl. pääsi ilman taistelua järvien välisen kannaksen kautta (Kannas oli vänr. Korpirannan I patl:sta miehittämä, kuten mainittu) lähelle Kellomäkeä, josta saatiin klo 8,45 kivääritulta. Kun partioilla oli otettu selvää vihollismiehityksestä, lähetti kapt Fröberg klo 9,35 ratsumestari Nykäsen komppaniasta joukkue Närvän puhdistamaan Kellomäen. Kun vastus oli odotettua suurempi, lähetti hän edelleen klo 10,25 komppania Halla-Seppälän vasemmalta talon ja tien suunnassa kiertämään Kellomäki koillisesta.

I patl oli lähtenyt liikkeelle klo 9,00 käskyni mukaan sorakuopan kautta Kurkijokea kohti. Patl. pääsi taistelutta Hernemäki – Tolppomäki – Rajavartija – Suurimäki – Nieminki, mutta sai sitten tulta santakuopasta. Se vallattiin kuitenkin helposti ja joutui klo 10,30 käsiimme. Kompp. Kaukamaa sai patl. komentajalta käskyn ottaa santakuopan etelämaaston, kompp. Marjamo pohjoismaaston haltuunsa. Marjamon otettava samalla Kallomäki yhteistoiminnassa patl. Fröbergin kanssa ja varmistettava itään ja koilliseen.

Halla-Seppälän komppania oli jatkanut taistelua Kellomäen omistamisesta. Halla-Seppälä itse kaatui ja komppanian ainoa jäljellä oleva upseeri luutn. Kumpulainen haavoittui, kapt. Fröberg oli klo 11 – 12,30 poissa komentopaikasta ottamassa yhteyttä I patl. ratsumestari Penttilään. Hänen poissaollessaan otti luutn. Kalanto komennon käsiinsä ja määräsi kers. Heinolan 5.kompp. päälliköksi. Lisäksi antoi hän käskyn luutn. Puukolle hyökätä klo 12,10 jääkärikomppanian kanssa Kellomäkeen oikealta lännestä. Sen perässä hyökkäsi klo 12,20 6.kompp. (Peura). Klo 12,37 Fröbergin palattua lähetettiin myös 7.kompp. 6.kompp. perään, mutta se ei enää ehtinyt vaikuttaa taistelun kulkuun, sillä kukkula vallattiin jo 12,58. Kukkulalla tavattiin n. 50 kaatunutta vihollista ja otettiin kymmenkunta vankia, jotka kertoivat vihollisia olleen n. 400.

Silläaikaa oli I patl. edennyt santakuoppaa kohti, mutta ei ehtinyt osallistua Kellomäen valtaukseen, mutta Marjamon kompp.(1.) valtasi santakuopan länsipuolella olevan mäen. Marjamon saamat vangit kertoivat vihollisia olleen Kellomäellä n. 300.
Patl. Pitkänen jatkoi silläaikaa hyökkäystään Holmonmäkeä vastaan. Patl. Hälvä oli kokonaisuudessaan linjojemme takana Alhon aseman ja Hernemäen seuduilla.

Klo 11,30 tuli DE:sta taas uusi käsky, joka kumosi edellisen: Hälvä alistetaan jälleen Virkille tehtävänä Kolkanmäki – Lakinmäen selvittäminen ja jatkaminen siitä päätien suuntaan. Virkki kokonaan Mustolan tien suuntaan. Tämä käsky annettiin Hälvän lähettiupseerille.
Klo 11,55 annoin vastaavan käskyn Pitkäselle ja saman tiedoksi Penttilälle: Patl. Hälvä varmistaa idän suuntaan, puhdistaa Helmenmäen ja Latumäen pesäkkeet sekä etenee päätietä Kurkijoen suuntaan. Patl. Pitkänen etenee Myllymäeltä Asikaisen kautta Mustalampi – Hiitola tielle liittyen muun rykmentin yhteyteen.

Klo 12,15 ilmoitti kuitenkin kapt. Pitkänen, että hyökkäys on jo käynnissä Holmonmäellä. Miehillä näyttää olevan hyvä hyökkäyshalu ja hyökkäys näyttää edistyvän. En keskeyttänyt hyökkäystä, vaikka se oli annettu Hälvän tehtäväksi. Mäki vallattiin n. klo 14,00.

Tilanne itä-Kannaksella oli viimeisten tuntien aikana nopeassa tahdissa muuttunut. Laatokan luoteispuolella olevat vihollisjoukot olivat joutumassa saarretuiksi. Meidän kannalta oli ensiarvoisen tärkeätä saada katkaistuksi heidän perääntymistiensä etelään. Sitä varten hyökkäsi divisioonamme itää kohti. Vihollinen taas yritti pitää hallussaan tärkeät solmukohdat Elisenvaara, Kurkijoki, Alho ja Hiitola niin kauan kuin mahdollista. Avainsana oli Hiitola, jos se ja sen välittömässä läheisyydessä oleva Paksujalan tiehaara olisi hallussamme, ei vihollisella olisi ollut muuta perääntymistietä kuin vesistöt. Tämän takia puolusti vihollinen erittäin sitkeästi Hiitolaa.

Elisenvaaran ja Alhon lauettua oli vielä katkaisematta Kurkijoelta Hiitolaan johtava tie. Tilanteen nopea kehitys ilmeni meillä siten, että saimme DE:sta 6 erilaista käskyä rykmentin tehtävästä Alhon valtauksen jälkeen. Rykmentin etenemissuunta siirtyi näissä käskyissä yhä enemmän etelää kohti. Viides käsky tuli klo 15,10: Edettävä yhdellä pataljoonalla Kyläjärven suuntaan. Muu osa rykmentistä Mustolaan.

Klo 13,25 annoin vastaavan käskyn kapt. Fröbergille: Patl. Fröberg etenee Ruiponlammen kaakkoispuolella alkavaa tietä Leppäsillan kautta Kyläjärven maastoon, joka otettava haltuun. Maantie katkaistava ja varmistus kaikkiin suuntiin. -Patl. lähti klo 17,35.
Annoin kapt. Pitkäselle käskyn tuoda patl. Alhosta etelään Kellomäestä itään olevaan Valkealammen maastoon. -Patl. lähti valloittamastaan Holmonmäestä klo 17,00, sitten kun Hälvän patl. oli vaihtanut miehityksen Holmonmäkeen, patl. marssi siten, että kompp. Sipilä ja Kivelä marssivat vasemmalla pitkin Alhonsuon itäpuolella olevia harjanteita, kompp. Säilänne oikealla pitkin Alhonsuon länsipuolella olevia harjanteita.

Klo 17,35 ilmoitettiin DE:sta, että Kurkijoki oli vallattu. Os. Valkamalle oli annettu käsky edetä tien suunnassa Kurkijoki – Kyläjärvi ja ottaa yhteys os. Virkkiin. Patl. Hälvä alistetaan jälleen Valkamalle sen saavuttua Sillankorvan maastoon.
Patl. Penttilä lähti Kellomäen valtauksen jälkeen klo 14,40 etenemään Mustolan tietä pitkin kaakkoon lähetettyään sitä ennen neljä partiota eteen. Yksi näistä partioista toi klo 15,15 tiedon, että Herroinlammen ja Sotkulammen välillä on murros, jonka takaa avattiin partiota vastaan tuli. Annoin tykistön ampua murroksen taakse. Vihollisen vastarinta ei siitä kuitenkaan lauennut, vaan se puolustautui sitkeästi.

Lähempi tiedustelu osoitti, että Herroinlampi – Sotkulampi väliselle kannakselle ja Sotkulammesta lounaiseen Päivärinnan aukeille asti oli rakennettu murros, jonka takana vihollinen oli, Ratsumestari Penttilä järjesti patl. siten, että tien pohjoispuolella oli 1. kompp., eteläpuolella 2. kompp. ja 3. kompp. oli 2. linjassa. Vaikean maaston takia jäi 2. kompp. kuitenkin jälkeen ja kun 1. oli saavuttanut murroksen järjestettiin patl. siten, että 1. kompp. otti haltuunsa Herroinlampi – Sotkulampi maaston, 3. tästä oikealla Sotkulammesta Päivärinnan aukeille. 2. kompp.:sta lähetettiin yksi joukkue Herroinlammen eteläpuolelta viholliseen päin. Muu osa kompp.:sta miehitti Kokkohonganmäen, rintama pohjoiseen, koilliseen ja itään. Kaksi pst.- tykkiä oli tien suunnassa edessä suorasuuntaustykkeinä.

Klo 22,00 alkoi vihollisen noin komppanian voimalla tekemä vastaisku Herroinlampi – Sotkulampi kannaksella suunnilleen tien suunnassa. Syntyi erittäin kiivas taistelu, jossa kiväärinpatruunat alkoivat meikäläisiltä loppua, viholliset pääsivät pimeässä käsikranaatin heittomatkan päähän pst.-tykeistä ja oli vähällä, ettei sisäänmurto onnistunut. Tykistöllämme oli ampumiskielto, kun yksi joukkue oli suorittamassa kiertoliikettä,

Patterin päällikkö luutn. Sarjamo antoi kuitenkin omalla vastuullaan nopeasti tulikäskyn patterilleen ja tämä pelasti tilanteen. Hyökkäys saatiin lyödyksi takaisin klo 22,45.
Tällävälin oli patl. Fröberg edennyt Kyläjärveä kohti. Se oli lähettänyt muutamia partioita edellään ja päässyt taistelutta 1 km päähän tavoitteestaan klo 21,30. Partiot etenivät tielle Hiitola – Kurkijoki asti, mutta eivät ylittäneet tietä, jolla oli vilkas liikenne molempiin suuntiin.

Patl. yöpyi 1 km päässä tatoitteestaan. Yö oli kylmä, eikä tulia voitu tehdä salassapysymisen vuoksi.
Patl. Pitkänen oli klo 23,45 koossa sorakuopan ja Valkealammen maastossa Alhosta siirtymisen jälkeen.
Patl. Hälvä, joka oli alistettuna minulle, otti yhteyden vasta klo 20,20 ilmoittaen, että patl. etenee ja on päässyt nyt Herroinmäen ja Mökkimäen kohdalle.

Viimeisen Alhon taistelupäivän tappiot rykmentin omien joukkojen osalta olivat:
Kaatuneita        2 + 3  +   7 = 12
Haavoittuneita 2 + 2  + 18 = 22
Kadonneita      –  + –  +   1 =   1
Yhteensä         4  + 5 + 26  = 35

Rykmentin tappiot koko Alhon taisteluissa:
Kaatuneita        2 +   5 + 15 = 21
Haavoittuneita 3 + 10 + 46 = 59
Kadonneita       – +   – +   1 =   1
Yhteensä          5 + 15 + 60 = 80

Rykmentin tappiot hyökkäysvaiheen alusta:
Kaatuneita        12 +   88 + 111 = 121
Haavoittuneita 25 +   77 + 327 = 429
Kadonneita         – +   –   +     7 =     7
Yhteensä          37 + 105 + 445 = 587

Paksujalan taistelu.

11.8.
Koska myös Hiitolan kaakkoispuolella Kaarlahden suunnalla oli vihollisen perääntymistiet etelää kohti katkaistu, voi vihollinen vetäytyä Kurkijoen ja Hiitolan suunnasta vain Paksujalan tienristeyksen kautta itään Kilpolan saareen. Paksujalan tienhaara oli nyt rykmenttimme tavoitteena. Ikävä kyllä rykmenttimme viipyi Alhon valtauksessa niin kauan, että saavuttiin Paksujalan tienhaaraan liian myöhään. Jos rykmenttimme olisi heti Kuoksjärvelle saavuttuaan saanut tehtäväkseen vallata Paksujalan tienhaaran, olisimme sinne nähtävästi ehtineet ajoissa estämään vihollisen pakoa Kilpolan saareen.

Klo 2,05 lähti Pitkäsen pataljoona etenemään Fröbergin perässä kohti Kyläjärveä. Patl. saapui Fröbergin pataljoonan yhteyteen klo 6,00. Klo 5,10 annoin Fröbergille käskyn vallata tie Hiitola – Kurkijoki Kyläjärven kohdalla. Tykistövalmistelu saatiin Valtiinmäkeen vähän ennen klo 5,00 ja uudestaan klo 5,00-5,05. Tien pohjoispuolelle kukkulalle krh-tulta.

Kapt. Fröberg järjesti hyökkäyksen siten, että Pourun komppanian tehtäväksi annettiin ottaa Valtiinmäki ja ratsumestari Nykäsen tehtäväksi ottaa tien pohjoispuolella oleva kukkula. Hyökkäys tapahtui luoteesta käsin. Setälän komppania reservinä. Ratsumestari Nykäsen hyökkäys onnistui, mutta vänr. Pourun hyökkäys epäonnistui sikäli, että hän valtasi klo 7,00 mennessä erehdyksessä väärän kukkulan, nimittäin Valtiinmäestä lounaaseen olevan kukkulan.

III pataljoona hyökkäsi oikealla ja valtasi n. kilometrin verran sitä Hiitolaan johtavaa tietä, joka kulkee länsi-luoteissuuntaisena. Hiitolasta oli juuri silloin tulossa pitkä viholliskolonna, joka pysäytettiin. Vihollinen yritti traktorivetoisella suorasuuntaustykillä ampuen murtautua lävitse.
Klo 10,00 alistettiin Fröbergin pataljoona kapteeni Pitkäselle Valtiinmäen valtausta varten. Klo 12,00 valtasi II pataljoona Valtiinmäen. Jääkärikomppania eteni n. 1 km etelään Valtiinmäestä olevalle kukkulalle. II patl. lähetti 10 miestä ja 1 kk. Urholan maastoon varmistukseksi. Tämä pysyi siellä kunnes JR57 Kurkijoen suunnasta saapui tänne.

Ainakin 50 vihollista kaatui tässä Paksujalan taistelussa. Sotasaalista saatiin alustavien laskelmien mukaan ainakin seuraavat määrät: Kolme 6 tuuman traktorivetoista haupitsia ammusvaunuineen ja traktoreineen, 3 muuta traktoria, n. 40 kuorma-autoa, panssariauto, 3 pst-tykkiä, 1 pienoisheitin, 5 kenttäkeittiötä, moottoripyörä, 4 autonkuormallista elintarvikkeita, 200 astiaa bensiiniä, moottoriöljyä, 2 autokuormallista tykinammuksia, 30000 kiväärinpatruunaa, 2 laatikkoa automaattikivääreitä, 30 kenttäpuhelinta, 12 radiota, sähkölaitteita, optillisia välineitä, vaatetavaraa, ym.

Penttilän patl. oli jatkanut taistelua Herrainniemen luona torjuen vielä klo 1 heikomman hyökkäyksen. Penttilä oli järjestänyt tehokkaan partioinnin vihollisen selustaan.
Klo 5,30 antoi ratsumestari Penttilä kapt. Kaukamaalle käskyn koko komppanian voimalla hyökätä klo 7,30 K—lammen itäpuolitse vihollisen sivustaan. Klo 6,30 tuli kuitenkin DE:sta uusi käsky kumoten edelliset. (liite no 12). Koko rykmentti vietävä Kyläjärvelle, vain yksi joukkue  Herrainlammelta Koskelaan.

Vastaavan käskyn annoin välittömästi ratsomestari Penttilälle, joka keskeytti Kaukamaan hyökkäysvalmistelut. Lähetettiin kuitenkin uudet tiedustelupartiot, jotka totesivat, että vihollinen oli alkanut vetäytyä pois. Tämän ilmoituksen sai patl. komentaja klo 9,00. Marjamon komppania sai käskyn lähettää vahvan partion ottamaan haltuunsa Sotkulammen kaakkoispuolella oleva kukkula. Puukon jääkärikomppaniasta lähetettiin yksi ryhmä Kallioon klo 9,00 siksi vihollisen raskas tykistö ampui suunnasta 25-00, luultavasti laivastotykistöllä. Klo 9,30 palasi eräs partio, joka oli havainnut Pitkä— vielä vihollisen miehittämäksi.

Kun vihollisen jättämiä maastokohtia tutkittiin, havaittiin vihollisen jättäneen 90 kaatunutta 3 konekivääriä, yhden krh:n, 50 kivääriä, patruunoita, jne.
Klo 11,00 annoin ratsumestari Penttilälle käskyn viedä patl. etelään Leppäsillan kautta Marjaniemeen. Yksi joukkue vahvistettuna kahdella kk:lla pitää kosketuksen perääntyvään viholliseen, tavoite Mustola. Siellä yhteys omiin joukkoihin, jotka etenevät Kurkijoelta päin. Patl. lähti klo 15,15 ja oli perillä klo 17,30.

Tällävälin oli patl. Hälvä edennyt saamansa käskyn mukaan Alhosta Kurkijokeen päin. Klo 10,30 ilmoitti ratsumestari Hälvä, että patl. oli saapunut klo 8,30 Sillankorvan maastoon, jolloin alistussuhde minulle DE:n antaman aikaisemman käskyn mukaan lakkasi.

Klo 20,30 tuli DE:sta puhelimitse käsky, joka aamuyöllä vahvistettiin kirjallisesti:
1.) Vihollinen vetäytyy Haapalahden – Kilpolan suuntaan, myös Veijalanjärven – Laatokan kannakselta.
2.) Divisioona jatkaa 12.8. hyökkäystä saarretun vihollisen tuhoamiseksi. 10 D:n joukot seuraavat vihollista Veijalanjärven – Laatokan kannakselta.
3.) JR15 estää vihollisen läpimurrot Kyläjärven ja Paksujalan tiehaaroissa.
Klo 22,00 annoin käskyn luutn. Puukolle heti miehittää Paksujalan tiehaarasta luoteeseen olevan kukkulan partiolla ja aamulla miehittää sen koko komppaniallaan. Klo 6,00 seuraavana aamuna ilmoitti luutn. Puukko, että kukkula on tyhjennetty vihollisista ja että sitä parhaillaan miehitetään.

Rykmentin tappiot 11.8. Paksujalan taistelussa:
Kaatuneita        – + – +   4 =   4
Haavoittuneita – + 6 + 11 = 17
Yhteensä          – + 6 + 15 = 21

Rykmentin tappiot 31.7. alkaen
Kaatuneita        12 +    28 + 115 = 155
Haavoittuneita  25 +   83 + 338 = 446
Kadonneita         –  +     – +     7 =     7
Yhteensä           37 + 111 + 460 = 608

Tiuralan taistelu

12.8. Joukkojen liikkeet Tiuralan taistelussa liitteessä No 13.

Kilpolan saareen oli päässyt vetäytymään kahden ja puolen vihollisdivisioonan jätteet. Samalla vihollinen lastasi joukkojaan ja kalustoaan, kuljettaakseen niitä Laatokkaa pitkin etelään.
Klo 7 tuli DE:sta käsky edetä nopeasti yhdellä pataljoonalla Paksujalan tienhaarasta kaakkoon päin.
Välittömästi tämän jälkeen annoin käskyn kapt. Pitkäselle, jolle alistetaan tykkijoukkue ja raskas krh-joukkue, edetä Tiuralaan. Liikkeelle heti yksi komppania, jota vahvistetaan jääk.kompp. Puukolla ja yhdellä pst.-tykillä. Loput pataljoonasta liikkeelle Tiuralan suuntaan mahdollisimman pian. Tykistön tulenjohtaja mukaan.

Klo 7,20 annoin käskyn ratsumestari Penttilälle tuoda heti pataljoona Kyläjärven suuntaan valmiina joko miehittämään Pitkäsen puolustusasemat Paksujalka-Valtiinmäki maastossa tai etenemään Tiuralan suuntaan. Patl. lahti liikkeelle klo 8,15.
Klo 9,15 kävi komentopaikassani os. Järvisen yhdysupseeri, joka ilmoitti, että Hiitolan asemakylä vihdoinkin on meidän hallussamme ja että os. Järvinen etenee Alahuhtalaan.

Klo 9,30 annoin käskyn patl. Penttilälle olla valmis etenemään Pitkäsen perässä. Puolustus Paksujalka-Valtiinmäki maastossa ei tule enää kysymykseen.
Patl. Pitkänen eteni Vitanmaan ja Paksujalan kautta. Viimeiset joukot olivat Paksujalan tienristeyksessä klo 12. Täältä sai Sipilän komppania tehtäväkseen edetä Sahan maastoon ja vallata Sahan pohjoispuolella oleva pitkä kukkulamaasto. Tien Paksujalka -Tiurala pohjoispuolella etenivät komppaniat Kivelä, Puukon jääkärikomppania (joka oli alistettu Pitkäselle) ja Säilänne.
Linjalla Kilkkimäki-Lakiimäki-Paksujalka viime s:stä n. 300 m. etelään olevva kukkula tuntui olevan vahvasti miehitetty. Arveltiin siinä olevan pataljoonan verran vihollisiapuolustuksessa.

Etumaisina etenevät Pitkäsen varmistuselimet joutuivat erittäin kovaan tuleen niin, että niiden oli vetäydyttävätaaksepäin ryömien pellonojia pitkin. Vänrikit Pelli ja Lahtinen joutuivat kadoksiin.
Sahan maastoa kohti pääsi Sipilä etenemään n. 900 m. krh:n avustaessa hyvin. Koska vastarinta tuntui tiukkenevan järjesti patl. komentaja tykistötukea. Sitä varten hän antoi käskyn Sipilälle vetäytyä n. 200 m. taaksepäin, jotta tykistö voisi ampua. Kun se oli tehty, ampui tykistö, mutta liian lyhyitä, joten Sipilän komppaniasta 3 joukkuetta sekä jääkärijoukkue jäi keskitykseen, jolloin 3 miestä kaatui ja 3 haavoittui. Tykistön tulenjohtaja ei ollut mukana, mutta patl. krh-joukkueen johtaja luutn. Rangell sai tykistötulen lopetetuksi.

Kun kohta tuli vielä vihollisenkin tykistökeskitys, joutui koko komppania, joka jo viisi kertaa tätä ennen oli joutunut omaan tykistötuleen, epäjärjestykseen ja vetäytyi yli esteiden länteen ja joutui silloin voimakkaaseen kiväärituleen. Vihollinen tuli perässä ja valtasi Sahan luoteispuolisen kukkulamaaston. Patl. komentaja määräsi Sipilän komppanian puolustukseen Paksujalan kallioille. Tämän välikohtauksen johdosta hyökkäys alkoi vasta klo 16,00. Hyökkäys tapahtui Lakiimäellä, Kivelä oikealla ja Säilänne vasemmalla, vasen raja puro ja oikea raja maantie. Toisessa linjassa Puukko Säilänteen takana.

Klo 18,30 oli hallussamme tavoite purolinja, Kyvelmäen kohdalla. Vastus erittäin kova. N. 100 kaatunutta vihollista havaittiin. Myös omat tappiot suuret. Vänrikit Pelli ja Lehtinen löydettiin haavoittuneina. Jälkimäinen oli jo aikaisemminkin haavoittunut ja ehti sairaalasta palattuaan olla vain pari tuntia rintamalla, ennenkuin taas haavoittui. Myös taistelulähetti Majamäki löydettiin haavoittuneena vihollisen jättämältä alueelta. Hän oli aamulla mennyt liian eteen ja oli jalkaan haavoittuneena jäänyt viljapeltoon makaamaan, kun viholliset tulivat. Täältä hän oli ampunut joitakin vihollisia, kunnes panokset olivat loppuneet.

Penttilän patl. oli klo 12,50 oli saanut minulta käskyn edetä Valtiinmäen yli Kilkkimäen suuntaan ensimmäisenä tavoitteena Vepsä. Penttilän ja Pitkäsen väliraja koordinaatin 6732 korkeudella olevat metsäkannakset ja siitä edelleen ? virtaava purolinja. Vepsästä jatkaa edelleen etenemistä Tiuralan ja Haapalahden suuntaan se pataljoonista, joka ensin pääsee vihollisen läpi.
Klo 16,40 oli Penttilän kärkipartio oli päässyt Vepsän taloon. Itse pataljoona joutui pysähtymään Klkkimäelle edessä olevan kovan vastuksen takia. Penttilän KK:t avustivat Pitkäsen hyökkäystä.
Klo 19,00 lähetti ratsumestari Penttilä kaksi taistelupartiota Vepsän ja Kyrsämäen itäpuolisille kukkuloille.

Kovan vastarinnan takia tyrehtyi hyökkäys. Tappiot olivat verrattain suuret. Kapt.Pitkänen ilmoitti, että komppaniat, Sipilää lukuunottamatta, eivät pysty uusimaan hyökkäystä, ennenkuin aikaisintaan klo 10. Miehistö oli jatkuvien marssien, taisteluiden ja yölevon puuttumisen takia loppuun asti rasittuneita.

Klo 23,15 annoin käskyn kapt. Fröbergille lähettää Sipilän komppanian vahvistukseksi yhden joukkueen. Annoin samalla kapt. Pitkäselle käskyn vahvistetulla Sipilän komppanialla vallata Sahan maasto aamun koittaessa. Ratsumestari Penttilä sai käskyn valmistautua hyökkäykseen viimeistään aamulla klo 6,00.
Päivän kuluessa oli Fröbergin patalj. suorittanut voimakasta tiedustelua Martelan ja Hiitolan suuntaan. Partiot totesivat, että alueet olivat vapaat vihollisista.
Rykmentin tappiot 12. 8. Tiuralan ensimmäisenä taistelupäivänä;
Kaatuneita        – + 1 +   6 =   7
Haavoittuneita – + 4 + 32 = 36
Yhteensä          – + 5 + 38 = 43

Rykmentin tappiot 31. 7. alkaen:
Kaatuneita         22 +   29 + 132 = 192
Haavoittuneita  25 +   97 +  370 = 422
Kadonneita          – +     – +      7 =     7
Yhteensä           57 + 126 +  409 = 621

13. 8. 1941
Klo 0,15 saapui DE:sta käsky (liite No 14), jonka mukaan rykmentin on hyökättävä yhdessä JR 57 kanssa ensimmäisenä tavoitteenaan vesistölinja Haapalahden länsipuolella. H-hetkestä sovittava eversti Valkaman kanssa. Se sovittiin klo 7,00:ksi paitsi Sipilän osalta joka hyökkää aikaisemman käskyn mukaisesti heti aamun koitteessa. Hyökkäykseen osallistuvat patl. Penttilä ja patl. Pitkäseltä vahvistettu kompp. Sipilä. Koska tappioista oli aiheutunut välttämättömyys järjestellä uudestaan Pitkäsen komppanioita, myöhästytti se Pitkäsen patl:n pääosien mukaantulon. Tykistö ampui koko yön häiritsemistulta ja aloitti hyökkäyksen valmistelun klo 6,30.

Klo 4,30 lähti Sipilä etenemään Sahan suuntaan, oli saavuttanut Sahamäen klo 8,00, jolloin kuitenkin puhdistustaistelut jatkuivat. Klo 11,00 jatkoi Sipilä Marjamäen suuntaan.
Patalj. Penttilän eteneminen sujui aluksi hyvin. Vepsän itä- ja kaakkoispuolella olevat kukkulat saatiin haltuumme. Itää kohden vastarinta tiukkeni. Lopulta klo 10,35 sai Marjasen komppania Kokinmäen haltuunsa ja lähti komppania etenemään kaakkoon maantietä kohti. N. 100 miestä nähtiin vetäytyvän edestämme Jukkamäkeen, toisia vetäytyi tietä myöten taaksepäin. Tykistömme ampui jatkuvasti peräytyviä vihollisia. Marjamo sai haltuunsa Jukkamäen n. klo 11,35.

Komppania Kaukamaa Penttilän patl:sta eteni Vepsästä koilliseen ja edelleen Kyläjärvi-aukean yli Simonmäkeä kohti. Klo 8,10 ilmoitti Kaukamaa, että oli yrittänyt aukean yli, mutta oli saanut Kievatsunmäestä ja Laurimäestä niin kovaa tulta vastaansa, ettei ollut päässyt ylitse. Simonmäen puolelta palannut partio ilmoitti, että Simonmäki, Hievatsunmäki ja Laurinmäki ovat vihollisen miehittämät. Hievatsunmäen länsireunassa on murroksia, siellä kulkee nähtävästi vihollisen pääpuolustuslinja. Simonmäen aukealla räjäyttivät viholliset ammusvarastonsa.

Vasemmalla sivustalla hyökkäsi Valkaman rykmentti lähestyen Simonmäkeä luoteisesta.
Loppuosa Pitkäsen patl:sta oli lähtenyt etenemään n. klo 10,00. Se eteni Paksujalka-Tiurala tien suunnassa Kivelän komppania oikealla, Säilänteen vasemmalla. Nyt eteni siis etulinjassa oikealla patl. Pitkänen, vasemmalla patl. Penttilä. Klo 15,30 saapui Penttilän patl.:n. 3. komppanian Söderlundin joukkue Jukkamäkeen, jonka Marjamo oli jo aikaisemmin vallannut, ja yritti yhdessä Marjamon joukkueen kanssa edetä kukkulalle 48, mutta siellä oli erittäin kova vastus, joten eteenpäin ei päästy tällä taholla.

Pitkäsen patl:sta jätettiin Säilänteen komppania varmistustehtävään Jyrkiön maastoon. Klo 14,00 oli Kivelän komppania päässyt pisteen 58 itäpuolelle, Marjamäki-maasto ei ollut vihollisen miehittämä. Näytti siltä, että vihollinen aikoisi sen miehittää, ja kapt. Pitkänen kiirehti n. klo 15,00 henkilökohtaisesti Sipilän kompp:n Leinosen joukkueen mukana Marjamäkeen, sitten seurasi myös Kivelän komppania.

Vihollinen ei huomannut miehitystä eikä ensinkään ampunut. Kompp. Sipilä oli Sahan maaston vallattuaan edennyt vain vähän matkaa pistettä 58 kohti. Pitkänen lähetti käskyn Sipilälle tulla puhelinjohtoa myöten pisteen 58 kautta Marjamäkeen, josta hänet saataisiin nopeasti Kunnalliskotiin. Sipilä oli kuitenkin tullut erehdyksessä tien tienoilleja jäänyt odottelemaan puhelinjohdon päähän, eikä häneen saatu enää yhteyttä. Tämän takia lähetettiin patl. Fröberg avuksi.

Olin nimittäin jo klo 11,00 antanut kapt. Fröbergille käskyn viedä jälellä oleva osa patl:sta tietä Valtiinmäki- Vitaamo-Paksujalka-Lakiinmäki L:stä n. 100 m. länteen rykmentin reserviksi. Patl. lähti liikkeelle klo 12,00. Klo 15,00 annoin patl:lle käskyn edetä patl. Pitkäsen jäljessä.

Marjamäessä olivat joukot sijoitetut siten, että Fröberg oli etelässä ja Kivelä heti tien eteläpuolella. Jääkärikomppania Puukko oli tullut myös Fröbergin mukana. Hän sai käskyn kapt. Pitkäseltä, jolle olin jääkärikomppanian ja Fröbergin patl:n alistanut, hyökätä Kunnalliskodin kautta ns. Kotikukkulalle (“koti”-sanan eteläpuolella oleva kukkula.) Fröbergin patl. sai kapt. Pitkäseltä käskyn hyökätä oikealta kirkkokukkulalle ja sen kautta rantaa pitkin Tiurulaan.

Pitkäsen ja Fröbergin joukkojen ryhmittyessä Marjamäessä uutta hyökkäystä varten tuli yllättäen kaksi vihollisen partiota, toinen n. 10 miehen suuruinen ja toinen joukkueen suuruinen. Syntyi sekaannusta ja epäjärjestystä. Vänr. Seppo Lehtinen patl. Fröbergin kkk:n pst.-joukkueen johtaja, pelasti tilanteen tarttumalla itse kk:n kahvaan saaden vihollisen lyödyksi takaisin. Seurasi pitkä tauko, ennenkuin miehet taas saatiin järjestykseen, jonka jälkeen oma tykistömme  ampui oikealle omiin asemiimme. Tällöin haavoittui joitakin miehiä. Komppanian päällikkö luutn. Kivelä kaatui, mutta nähtävästi Kunnalliskodista ammutusta luodista.

Klo 16,45 tuli DE:sta käsky, jonka mukaan patl Hälvä alistetaan minulle. Tavoitteeksi määrättiin nyt Tiuralassa oleva Laurolan kartano, joka saavutettava aamuun mennessä. Ratsumesteri Hälvä saapui Unkelasta luokseni klo 18,45, jolloin hän sai käskyn viedä pataljoonansa heti Sahan maastoon. Tätä käskyä lähti Hälvän lähettiupseeri viemään pataljoonaan klo 19,00. Vasta klo 24,00 oli Hälvän patl. Sahan maastossa, jolloin käskin Hälvän ottaa yhteyden kapt. Pitkäseen.

Jääkärikomppania hyökkäsi Kunnalliskotia kohti siten, että II joukkue kiersi pohjoisesta Kunnalliskodin navettarakennukselle ja sieltä lähelle päärakennusta. Vänr. Kaiholahden joukkue hyökkäsi suoraan edestä ja I joukkue etelän kautta. Tässä hyökkäyksessä kaatui komppanian päällikkö luutn. Puukko n. klo 19.40. Kunnalliskodin päärakennus oli yhä vielä vihollisen hallussa. Se oli kaksikerroksinen kivirakennus, josta helposti voitiin hallita koko ympäristöä.

Fröbergin joukot olivat miehittäneet Kunnalliskodin lounais- ja länsipuolen maaston klo 19,40. Jääkärikomppania oli hyvin tukalassa asemassa Kunnalliskodin ympärillä ja sentähden kapt. Pitkänen veti komppanian sieltä pois hämärän tullessa. Vihollisen krh- ja tykistötulioli ajoittain hyvin voimakasta. Meidän krh. ampui varsinkin juuri Tiuralan taistelussa erittäin hyvin.
Klo 21,30 antoi DE puhelimitse käskyn hyökkäyksen jatkamisesta.

Täsmällinen käsky tuli puhelimitse klo 23,15.
“1. Tiikeri (Valkama JR57) ja Karhu (Virkki JR15) jatkavat hyökkäystään 14. 8. aamulla. Lopulliset tavoitteet entiset. Väliraja entinen.

2. Karhu murtaa vastassaan olevat vihollisasemat hyökäten voimakas painopiste Kunnalliskodin eteläpuoli- Juhala – Myski- maantie ja vyöryttää vihollisasemat Piimälänmäellä sekä pisteen 42 maastossa. Vasemmalla saavutettava Kahvalan aukeiden eteläreuna ja estettävä vihollisen vetäytyminen Tiikerin edestä. Hyökkäys alkaa hyökkäyslähtölinjan, kreikk.kat. kirkko-Kunnalliskoti-piste 48 saavuttamiseksi klo N1. Tykistövalmistelu kestää 20 min. Päähyökkäys alkaa klo N3. Tykistövalmistelu 40 min. Molemmissa valmisteluissa käytettävä D:n koko raskas tykistö. Vihollisen tuliaseet sokaistava sivustoilla savuverholla.

3. Tiikeri suorittaa aamulla rajoitetun hyökkäyksen, ensimmäinen tavoite Nehvolasta (pohjoinen) linjan 22 itäpuolitse pohjoisesta etelään kulkeva polku. Hyökkäys alkaa klo N2. Tykistövalmistelu 30 min. Siihen käytettävä koko D;n raskas tykistö. Ajat N1, N2 ja N3 numerojärjestyksessä. Tarkat ajat sopivat Karhu ja Tiikeri keskenään”.

Klo 21,45 annoin Pitkäselle hyökkäyskäskyn edellisen perusteella. Hyökkäyshetki N1 määrättiin klo 5,00:ksi. Jatkohyökkäyshetki N3 jätettiin vielä toistaiseksi avoimeksi.
Ensimmäisen hyökkäyksen suunnitelma oli, että Pitkäsen patl. valtaa kukkulan Tiuralan ensi a:n kohdalla, Kunnalliskoti “koti”-kukkulan ja kirkonmäen. Patl. Penttilä valtaa kukkulan 48.
Hyökkäyksen toinen vaihe alkaisi vasta sitten, kun etumaasto on saatu vallatuksi. Toiseen vaiheeseen piti osallistua patalj. Hälvän, jonka piti hyökätä vasemmalta kotikukkulan kautta, sekä pohjoisesta Pitkänen ja Fröberg yhdessä oikealla. Tiuralan metsänreunan tultua saavutetuksi kääntyy Hälvä vasemmalle ja muut pataljoonat oikealle kaakkoon.

Yöllä ilmoittivat ottamamme vangit, että vihollinen valmistelee vastahyökkäystä Valkaman ja meidän asemien seuduilla pitkin Kyläjärven aukeita. Vastatoimenpiteeksi siirsin pst-tykkejä tähän suuntaan sekä lisäsin varmistusta ja partiointia mainitulla alueella.

Rykmentin tappiot 13. 8. Tiuralan toisena taistelupäivänä:
Kaatuneita       1 + 2 +   9 = 12
Haavoittuneet  – + 2 + 23 = 25
Yhteensä         1 + 4 + 32 =  37
Tappiot kahtena ensimmäisenä Tiuralan taistelupäivänä:
Kaatuneet        1 + 3 + 15 = 19
Haavoittuneet  – + 6 + 55 = 61
Yhteensä          1 + 9 + 70 = 80

Rykmentin tappiot yhteensä 31. 7. jälkeen:
Kaatuneita          13 +  31+130 = 174
Haavoittuneita   25 +  89 +385 = 507
Kadonneita          – +    4  +    7 =    7
Yhteensä           38 +120  +530 =688

14. 8.
Hyökkäys lähti alkuun hyvin klo 5,00, mutta pian sattui näitä vastoinkäymisiä, jotka yhdessä kovan vastuksen kanssa pysäyttivät hyökkäyksen.

Vänrikki Ruissalo, joka nyt oli ent. Kivelän komppanian päällikkö, eteni maantien eteläpuolella olevien pienten metsäsaarekkeiden kautta, kunnes Penttilän avustamiseksi tarkoitettu tykistövalmistelu, joka sattui liiaksi etelään, kohdistui juuri etenevään komppaniaan, jolloin muutamia miehiä kaatui ja useita haavoittui, mm. komppanian päällikkö vänr. Ruissalo haavoittui vaikeasti. Komppania meni hajalle ja vetäytyi pois.

Myöskään Penttilä ei saanut haltuunsa kukkulaa 48. Vihollisella oli erittäin hyvät asemat kaikilla kukkuloilla, joista oli helppo hallita edessä oleva, avonainen maasto. Marjaman komppania pääsi jo aivan jyrkkien rinteiden juurelle, jolloin sai vastaansa käsikranaatteja, vihollinen ampui myös sivustalta Tiurala ensi-a:n kukkulalta. Paljon tappioita. Ainoa, joka pääsi tavoitteeseensa, oli Sipilän komppania, joka n. klo 6,30 pääsi alkupäällään vihollisen huomaamatta kirkon maastoon. Klo 9,00 ajoissa oli koko kirkonmäki Sipilän hallussa.

Kunnalliskodin päärakennus teki vieläkin erittäin sitkeää vastarintaa ja aiheutti paljon tappioita. Edellisen päivän kahden upseerin lisäksi menetettiin tänäänkin vielä kaksi upseeria kunnalliskodin valtauksessa. Päärakennus oli jo osittain saarrettu, miehet pääsivät 20 m. päähän ja heittivät käsikranaatteja ikkunoista sisään. Viholliset pakenivat talon toiseen päähän, yläkerrokseen ja kellariin, mutta jatkoivat puolustusta.

Pyysin divisioonasta liekinheittäjäjoukkuetta avuksi ja se saapuikin klo 12,00, jolloin hyökkäystä taas jatkettiin Nykäsen komppanian (7.K), Fröbergin pataljoonasta, ja jääkärikomppanian voimalla. Liekinheittäjä ei sytyttänyt taloa, jonka seinät ja lattiat olivat kivestä. Vihollinen jatkoi ampumista varsinkin kellarin ikkunoista. Liekinheittäjästä oli kuitenkin niin paljon apua, että päästiin aika lähelle rakennusta, että voitiin heittää ikkunoista sisään kasapanoksia. Ne lopulta ajoivat viholliset ulos. Tämä tapahtui noin klo 15,00. Jääkärikomppania suoritti lopullisen valtauksen.

Tykistö oli jatkuvasti pitänyt vihollisen asemia tulen alla. Monen maastokohdan valtaus oli tykistön ansiota. Useimmiten oli jalkaväen ja tykistön yhteistoiminta mainiota, esimerkiksi juuri Kunnalliskodin taisteluissa. Omiin joukkoihin ampumista voi helposti sattua, kun mukana on useita toisistaan erillään olevia operoivia yksiköitä, joiden olinpaikoista ei naapurilla aina ole täyttä varmuutta. Varsinkin tällaisessa kukkulamaastossa sattuu vahinkoja helposti. Kun tykistö ampuu kukkulaa, ei matkassa tarvitse olla paljonkaan liikaa, mutta ammus lentää kauas kukkulan taakse, jossa voi olla omia joukkoja.

Penttilän hyökkäyksen jälkeen kukkulalle 48 tykistö nytkin oli suureksi avuksi, sillä se pehmitti jatkuvasti kukkulaa. Klo 9,45 aikaan huomattiin, että ainakin 100 venäläistä vetäytyy kukkulalta itää kohti. Tätä vetäytyvää vihollisjoukkoa ampui tykistömme niin kauan kuin se oli näkyvissä. Keskitys ei olisi voinut sattua sen paremmin kuin se sattui.

Kukkulaa 48 ei saatu vieläkään vallattua, mutta miehistön väheneminen tietysti vähensi tulta. Klo 10,00 hyökkäsi vuorostaan Korpirannan komppania kahden joukkueen voimalla.
Klo 13,00 vallattiin lopulta tämä kukkula.
Klo 14,00 kävi D:n komentaja teltassani. Hän käski Penttilän asettua puolustukseen ja muiden työskennellä pienin askelin eteenpäin.

Tilanne klo 15,00 oli seuraava: Joukkue Dannholmin varmistusmiehitys Kilkkimäen koillis- ja itäreunaan. Kaukamaan komppania (2.K.) Liiponiemen pohjois-, koillis-, itä- ja eteläreunan, Marjaman komppania (1.K.) miehittänyt Lintuniemen eteläpuolella olevan kukkulan ja sen eteläpuolella maantien vieressä olevan harjanteen. Korpirannan (7.K.) yksi joukkue (12 miestä) miehittänyt Jukkamäen ja loput 30 miestä kukkulan 48. Maantien eteläpuolella olivat patj:t Pitkänen ja Fröberg pitäen hallussaan Marjamäen, Kunnalliskodin ja Kilkkimäen, jälkimmäisessä oli Pitkäsen pataljoonasta Sipilän komppaniasta Leinosen, Peltomaan ja Mattisen joukkueet yhteensä 50 miestä, sekä Fröbergin patl:sta kers. Liljeblad ja 4 miestä.

En ollut halunnut käyttää vielä minulle alistettua Hälvän pataljoonaa, vaikka omat joukot olivat äärimmäisen väsyneitä ja tappioiden takia hyvin heikkoja. Halusin säästää yhtä pataljoonaa ja antaa sen levätä, jotta kriitillisessä vaiheessa olisi edes yksi vähäisenkin iskukykyinen pataljoona.
Klo 15,45 valtasi vihollinen yllättäen takaisin kukkulan 48. Vihollinen piti nähtävästi hyvin tärkeänä kukkulaa ja sen tähden valtasi sen takaisin. Kuten sanottu, miehityksenä oli vain 30 miestä. Oli suunniteltu miehityksen vahvistuksia ja sitä varten oli jo käynnissä asematiedustelu, mutta vihollinen ehätti ensin.
Käskin ratsumestari Penttilän heti ryhtyä toimenpiteisiin kukkulan takaisinvaltaamiseksi ja pitämiseksi Klo 18,10 alkoi 10 minuutin tykistövalmistelu, jonka jälkeen jalkaväki hyökkäsi, mutta ei päässyt kukkulalle asti.

Klo 15 ilmoitti Valkama, että vihollinen levittää savuverhoa Valkaman ja Kaukamaan eteen. Koska oli mahdollista, että vihollinen savun suojassa hyökkää tai vetäytyy, käskin pataljoonien tehostaa valppautta. Käskin myös Penttilän ylläpitää jatkuvaa partiointia Valkaman rykmenttiin, joka edelleen oli Simonmäestä – Kalvolaan linjalla, tehtyään turhaan hyökkäysyrityksiä. Hyökkäystä tai vetäytymistä ei kuitenkaan tapahtunut.

Rykmentin tappiot 14.8. Tiuralan kolmantena taistelupäivänä:
Kaatuneita        1 +    5 + 13 =  19
Haavoittuneita  4 + 18 + 62 =   84
Yhteensä           5 + 23 + 75 = 103

Tappiot Tiuralan taisteluissa tähän mennessä:
Kaatuneita        2 +   8 +   20 =  30
Haavoittuneita 4 + 24 + 127 = 143
Yhteensä          6 + 32 + 145 = 183

Rykmentin tappiot 31.7. alkaen yhteensä:
Kaatuneita        14 +   36 + 243 = 193
Haavoittuneita 29 + 107 + 453 = 592
Yhteensä          43 + 143 + 598 = 784
Kadonneita         – +     – +     7 =     7
Tappiot yhteensä 43 +143 + 605 = 791

15. 8.
Klo 1 tienoilla oli kapt. Pitkänen komentopaikassani, jolloin hän sai käskyn klo 8 alkaa hyökkäys 48 kukkulan ottamiseksi. Hyökkäykseen osallistuvat Fröbergin, Pitkäsen ja Sipilän pataljoonat. Tänä yönä tuli silloin tällöin voimakas tuliryöppy tykistöstä kukkulalle 48, sekä naapurikukkulalle. Penttilän pataljoona edelleen puolustuksessa..

Klo 4 huomattiin vihollisen keskittävän joukkoja tien suuntaan, kukkulan 48 puolelle.
Klo 5 hyökkäsi vihollinen noin 70 miehen voimalla Kirkkomäkeä vastaan. Hyökkäyksen huomasi luutn. Leinonen ja konepistoolillaan a i v a n y k s i n torjui hyökkäyksen, tuhoten suuren osan hyökkääjistä, ehkä suurimman osan.

Klo 5,30 oli kapt. Pitkänen juuri lähtemässä komentopaikastaan etulinjaan, kun komentoteltan eteen tuli vihollisen krh-keskitys. Kapt. Pitkänen sekä 5 miestä kuoli heti, toistakymmentä haavoittui vaikeasti, mm. luutn Leivo, joka myöhemmin kuoli haavoihinsa. Tämän välikohtauksen johdosta käskin pataljoonan toistaiseksi asettua puolustukseen luutn. Sipilän johdolla. Hyökkäys lykättävä parilla tunnilla.

Klo 7,30 hyökkäsi vihollinen uudelleen kirkonmäkeä vastaan. Noin 40 heistä tuhottiin, loppuosan päästessä pakenemaan Kirkkomäen edessä pellolla oleviin taloihin ja pesiytyvän niihin. Luutn. Leinonen osallistui taas hyökkäyksen torjumiseen, mutta haavoittui, pääsi ryömien pois vihollistulesta. Kirkkomäellä oli vain 22 miestä 11. komppaniasta vänr. Kettusen johdolla. Kunnalliskodin eteläpuolella oli 6. kompp. (Peura), n. 40 miestä. Heidän ja Kirkon väli oli avointa niittyä.

Painostus Kirkonmäkeä kohti kasvoi. Mäki oli melko avoin, kasvoi vain pensaita, joten näkösuojaa ei ollut paljon. Kirkonmäki oli myös vihollisen tykistölle ja krh:lle helppo maali. Kirkkomäen miehitysjoukko näytti olevan tuhon oma. Mitään täydennystä tai huoltoa ei päiväsaikaan voitu lähettää Kirkkokukkulalle. Kuitenkin pysyi pieni miehitysjoukko sitkeästi paikallaan odottaen yötä, jolloin olisi saatu lisävoimia. Patruunat alkoivat kyllä arveluttavasti vähetä. Erään väärinkäsityksen johdosta sai vänr. Peura sen käsityksen, että patl. komentaja oli antanut käskyn Kirkkokukkulan tyhjentämisestä. Hän huusi tämän edelleen Kirkkokukkulalla oleville miehille, jolloin nämä ryömimällä ja osat uimalla tulivat pois klo 10,00. Vihollinen tulitti nientä vielä toista tuntia, ennekuin se sen kokonaan miehitti.

Klo 8,00 – 10,00 ampui vihollistykistö voimakkaasti asemiamme ja takamaastoa.
Klo 9,45 alkoi tykistövalmistelu kukkulalle 48, jonka jälkeen Hälvän pataljoonan kaksi joukkuetta luutn. Lyytisen johdolla piti hyökätä. Tykistökeskityksen aikana vihollinen kuitenkin pakeni ja klo 10,15 oli Lyytinen kukkulalla 48. Tykistö oli siis tavallaan vallannut ankarasti tavoitellun kukkulan ja jalkaväki oli sen miehittänyt.

Klo 10,30, oli tykistövalmistelu mm. Kotikukkulalle (Kunnalliskoti “koti”-sanan eteläpuolella oleva kukkula). Tykistövalmistelun jälkeen piti kompp. Säilänteen hyökätä Kunnalliskotikukkulalta Kotikukkulalle, mutta silloin oli Kunnalliskotiin ehtinyt vasta luutn. Säilänne joukkueenjohtajineen, mm. osa komppaniasta oli silloin 900 m. jäljessä.
Klo 11,30 luutn. Kyläkoski ja 3 miestä hyökkäsi Kotikukkulalle, Kyläkoski ja 2 miestä kaatui, yksi haavoittunut pääsi vasta pimeällä pois.

Luutn. Säilänne sai Sipilältä käskyn jäädä Kunnalliskodin kukkulalle hyökkäysvalmiusasemiin kahdella joukkueella ja odottaa uutta tykistökeskitystä Kotikukkulalle. Klo 12,40 kaatui kuitenkin luutn. Säilänne sekä 5-6 miestä it-tykin suorasuuntauskranaatista, Kunnalliskodissa olleet kolme Säilänteen joukkuetta vetäytyivät pois ja ilmoittivat, että Kotikukkulaa oli näissä oloissa mahdoton vallata.
Uudeksi hyökkäyshetkeksi määrättiin klo 14,00. Tykistövalmistelu 15 min. Luutn Sipilä määräsi luutn. Palmgrenin joukkueen hyökkäämään. Luutn. Palmgren lähti joukkueineen Kunnalliskotiin, mutta ei saanut joukkuetta hyökkäämään.

Klo 14,20 ilmoitti Sipilä tilanteen toivottomuuden minulle, annoin käskyn jättää hyökkäysyritykset ja asettua nykyisiin asemiin puolustukseen.
Klo 17,00 aikoihin tuli asemiimme ankaraa tykistötulta, ja kesti sitä aina aamuyöhön.
Klo 14,30 annoin ratsumestari Hälvälle käskyn vapauttaa Fröbergin ja Sipilän pataljoonat, Penttilän patl. pysyy asemissa. Lohkojen raja tie Penttilälle mukaanluettuna. Vastuu Hälvälle klo 22,00.

Klo 21,30 muutin edellistä käskyä siten, että ratsumestari Hälvä asettaa Penttilän käytettäväksi yhden joukkueen ja yhden kk:n kukkulalle 48.
Vaihto oli loppuun suoritettu klo 0,40, jonka jälkeen pataljoonat Fröberg ja Sipilä siirtyivät muutaman kilometrin taaksepäin Tattarin maastoon lepäämään. Tämä oli ensimmäinen lepo koko hyökkäysvaiheen aikana. III patl:n komennon otti samalla kapt Avela, joka ehti olla pataljoonassa vain vajaan vuorokauden, kun uudeksi komentajaksi määrättiin majuri Pakkala.

Rykmentin tappiot 15.9. Tiuralan neljäntenä taistelupäivänä:
Kaatuneita        3 +   6 + 12 = 21
Haavoittuneita 2 +   6 + 53 = 61
Yhteensä          5 + 12 + 65 = 82
Rykmentin tappiot Tiuralan taisteluissa tähän mennessä:
Kaatuneita        5 + 14 +  40 =   59
Haavoittuneita 6 + 30 + 170 = 206
Yhteensä         11+ 44 + 210 = 265

Rykmentin tappiot 31.7. alkaen yhteensä:
Kaatuneita        17+   42 + 155 = 224
Haavoittuneita  31+ 113+  508 = 652
Kadonneita         – +     – +     7 =     7
Yhteensä          48 + 155 + 670 = 873

16.8.
Vihollisen laivatykit ampuivat jatkuvasti asemiimme samoin myös jotkut raskaat tykit.
Klo 10,55 saapui DE:sta käsky: Tiikeri (Valkama) valmistautuu tänä iltana klo 22 ottamaan rintamavastuun kaistalla, jonka vasen raja on entinen ja oikea raja Karhun entinen oikea raja. Penttilän ja Karhun (Virkki) edessä olevat rykmenttiportaan aseet alistetaan Tiikerille ja Hälvän alistus Karhulle lopetetaan. Hälvä ja Penttilä jäävät edelleenkin huollollisesti Karhulle alistetuksi.
Tämän mukaan siis Penttilän patl. jää edelleenkin etulinjaan, vaikka vastuu minulta siirtyi eversti Valkamalle.

Rykmentin tappiot 16.8. olivat:
Kaatuneita        2 + – + 2 =   4
Haavoittuneita  – + 1 + 6 =   7
Yhteensä          2 + 1 + 8 = 11

17.8.
II ja III pataljoonien majoitusalueelle tuli vielä kranaattitulta häiriten joukkojen lepoa. I patl. yhä etulinjassa.
Tappiot: 2 miestä kaatui, 2 haavoittui.

18.8.
Klo 10,00 tuli DE:sta käsky: Rykmentti vaihtaa paikkaa Penttilän levänneeseen porukkaan. Vaihdosta sovitaan Valkaman kanssa. Annoin käskyn kapt. Fröbergille vaihtaa Penttilän patl. Fröberg vastaanotti rintamavastuun klo 22. Penttilä saapui Tattarin maastoon klo 23,30.
18.8. päivän tappiot:
Kaatuneita        – + 1 +  1 = 2
Haavoittuneita – + 1 + 12 =13
Yhteensä          – + 2 + 13 =15

19.8.
Klo 14,20 saapui DE:sta käsky (liite no 13), jonka mukaan JR 15:n oli vaihdettava JR 36 ja JR 37 joukot. Rintamavastuu siirtyy minulle 19.8. klo 24. Puolustus järjestettävä aktiivisesti ja vihollisen mahdollisesti väistyessä sitä kiinteästi seurattava.
Toimenpiteisiin vaihdon suorittamiseksi ryhdyttiin heti ja vaihto tapahtui seuraavana yönä suhteellisen rauhallisissa olosuhteissa.

Päivän tappiot:
Kaatui 1 mies, haavoittui 1 aliupseeri, 3 miestä.
Yöllä kävi krh.k:n partio veneellä Ulaskaniemessä ottamassa selvää vihollismiehityksestä ja häiritsemässä.

20.8.
Etulinjan kulku oli aivan sama kuin miksi me olimme sen jättäneet. Etulinjassa oli oikealla II patl. (Fröberg) ja vasemmalla III (Pakkala), väliraja Kyläjärvi-alueen läpi kulkeva oja. I pataljoona (kapt. Kaukama, ratsumestari Penttilä lomalla) oli Valtiinmäen maastossa.

Klo 20,20 saapui DE:sta käsky: Virkki suorittaa yöllä 21/22.8. ylimenon vahvistetun joukkueen suuruisin voimin Korpisaaresta, tehtävänä ottaa selvää vihollisen ryhmitys ja häiritä sen toimintaa Iitula-Naistenlahden maastossa. Myöhemmin osoittautui, että tehtävää oli mahdoton suorittaa, koska vastarannalla oli vahva vihollismiehitys.

Vihollisen krh-tuli häiritsi joukkojamme koko päivän. Rykmentille alistettu savunheitinjoukkue luutn. Koivun johdolla yritti yhdessä oman jääkärijoukkueen kanssa savun ja tulen avulla valehyökkäystä Simonniemestä Mustolanlahden yli, tarkoituksella saada vihollinen asemiin, mistä johtuen tykistön ja krh:n piti antaa tulta ko. asemiin. Yritys epäonnistui yöllä tyynen ilman vuoksi ja aamulla ja päivällä vastatuulen vuoksi.
III pataljoonan kohdalla havaittiin vihollisen vahvistavan etulinjaansa ja suorittavan varustustöitä.
Tappiot 20.8.: Haavoittui 11 miestä.

Vihollinen jättää Kilpolan saaren

21.8.
Vihollisen lastausta Kilpolan saarella oli jatkuvasti häiritty tykistötulella. Samoin oli häiritty jatkuvasti tieyhteyksiä mantereelta Kilpolan saarelle. Siitä huolimatta saivat venäläiset vähitellen kuljetetuksi joukkojaan ja kalustoaan pois. Koska oli odotettavissa, että poiskuljetuksen lisääntyessä vihollisen varmistus heikkeni, oli jatkuvasti pienin hyökkäyksin tunnusteltava vihollisen vahvuutta.
Klo 12 annoin I pataljoonalle (Kaukonen) käskyn suorittaa komppanian voimalla hyökkäys Lituniemestä Laurinmäkeen, sekä sieltä Kievatsumäen kautta III pataljoonan (Pakkala) oikean sivun takana olevan vihollisen selkään, minkä jälkeen komppania palaa takaisin Liimaniemeen. N. klo 1

22.8.
III pataljoonalle annoin samalla käskyn hyökätä oikealla siivellään, jos edellämainittu I pataljoonan hyökkäys onnistuu. Onnistumisesta ja epäonnistumisesta sovitut merkit valopistoolilla. Tykistötuki: 2 kevyttä pstoa, 1 raskas ja 1 järeä ptri.
Rykmentin tappiot 21.8.:
Kaatuneita        – + 1 + 3 =  4
Haavoittuneita 1 + 2 + 6 =  9
Yhteensä          1 + 3 + 9 =13

22.8.
Hyökkäys alkoi klo 1. Laurimäki ja Hievatsumäki miehitettiin klo 2,30 mennessä, jolloin kaikki pataljoonat saivat käskyn edetä. Kaistojen rajat: II patl. oikealla, oikea raja rykmentin oikea raja ja vasen Kyläjärven kanava – metsäniemeke Tiuralan pellot t:stä noin 400 m. kaakkoon – valtatie – Mikonsalmi (pl.). Keskellä I patl., edellämainittu II patl. vasen raja ja vasen raja koordinaatti 6732 – Tenholanlahti. Vasemmalla III patl., oikea raja edellämainittu I patl. vasen raja, vasen raja rykmentin vasen raja.

Vihollinen oli suurimmaksi osaksi vetäytynyt pois, tehden kuitenkin pienillä varmistusosillaan paikkapaikoin sitkeätä vastarintaa varsinkin II pataljoonan edessä. Klo 20,30 mennessä olivat pataljoonat saavuttaneet päävoimillaan, II patl. lukuunottamatta, Kahvalanlahden ja Päijälänlahden perukoiden syvyyden. II patl. edellisissä asemissa, mutta lähettänyt vasemman rajan kautta komppanian vyöryttämään Tiuralan aukeiden itäreunaa. Klo 14,40 saapuivat I patl:n joukot Lemolan kartanoon. Klo 15,00 pääsi myös II patl. liikkeelle.

Vihollinen oli hyvin suuressa määrin miinoittanut jättämänsä alueen, joten suuri osa päivän tappioista oli miinojen aiheuttamia:
Kaatuneita        1 + – + 3 =  4
Haavoittuneita 1 + 1 + 6 =  8
Yhteensä          1 + 3 + 9 = 13

23.8.
Klo 8,00 ilmoitti Kilpolansaarelle lähetetty partio, että saaren eteläosa on vapaa vihollisista. Klo 7 sai I patl. käskyn siirtyä kokonaisuudessaan Kilpolan saarelle tehtävänään tutkia saari. I patl. totesi saaren tyhjäksi vihollisista. Sotasaalista oli jäänyt, sikäli yllätyksenä voitiin havaita, hyvin vähän. Tosin eivät joukkomme voineet muutaman tunnin kuluessa tutkia läheskään kaikkia paikkoja yli 10 km:n pituisella saarella.

Saaren rannoilla oli tykistömme kuitenkin tuhonnut aluksia ja lotjia, joilla vihollinen yritti viedä kalustoaan pois. Vangit kertoivat, että veden alla oli runsaasti hyökkäysvaunuja. Ainakin yksi tuhottu lotja on tavattu, jossa oli viisitoista hv., toistakymmentä autoa, pst-tykkejä ja runsaasti ammuksia. Lisäksi miehemme löysivät saarelta mm. 3 traktoria, erilaisia ammuksia ja räjähdysaineita.
Rykmentin tappiot 23.8.:
Kaatuneita        – + 2 + 3 = 5
Haavoittuneita – +  – + 1 = 1
Yhteensä          – + 2 + 4 = 6

Rykmentin tappiot Tiuralan (ja Kilpolan) taisteluissa yhteensä:
Kaatuneita        8 + 16 + 52  =   76
Haavoittuneita 8 + 38 + 219 = 265
Kadonneita       – +   –  +    1 =     1
16 + 54 + 272 = 342

Rykmentin tappiot hyökkäysvaiheen aikana 31.7. alkaen yhteensä:
Kaatuneita       20 +   44 + 167 = 231
Haavoittuneta 33 + 121 + 537 = 711
Kadonneita        – +     – +     2 =     2
Yhteensä         53 + 165 + 732 = 950

Rykmentti oli kärsinyt tappioita jo ennen 31.7. Tässä mukaanluettuna oli rykmentin tappiot yhteensä 23.8. mennessä:
Kaatuneita        22 +  50 + 186 = 258
Haavoittuneita 36 + 137 + 605 = 778
Kadonneita         – +    1  +   17 =   18
Yhteensä          58 +188  + 868 =1054

spk n:o 10630, Virkin jälkikirjoitus.

Alkulause.

Sen jälkeen kun oheinen taistelukertomus jo oli valmis, lähetettiin rykmentistä komennuskunta, jonka tehtävänä oli kiertää kaikki rykmentin taistelupaikat ja kartoittaa vihollisen siellä olevat varustukset. Tehtävän tavattoman laajuuden vuoksi oli rajoituttava vain kaikkein tärkeimpiin varustuksiin kuten murroksiin, katettuihin pesäkkeisiin ja yhtenäisiin ampumahautalinjoihin. Tärkeimmät piikkilankaesteet on myös huomioitu. Sellaisia varustuksia, kuten lyhyitä ampumahaudan pätkiä, yksityisiä ampumakuoppia ja miinoituksia, jotka yhdessä muodostavat tärkeän osan varustuksista, ei voitu kartoituksessa huomioida.

Suurimmaksi osaksi ovat käytettävissä olevat kartat olleet puutteellisia. Komennuskunnan palattua laadittiin käytettävissä olevien karttojen perusteella suurennukset mittakaavaan 1:20000 ja 1:5000 taistelumaastosta, jotka seuraavat oheisissa liitteissä, jotka on merkitty jollakin järjestysnumerolla ja kirjaimella Q R jne. (esim. 1.Q. 1.R. ) eroitukseksi niistä liitteistä, jotka taistelukertomuksen tekstissä erikoisesti mainitaan (esim. 1., 2., 3.A., 5.B jne). Liitteessä N:o 16 on peitepiirroksena karttaan 1:100000 esitetty kunkin pataljoonan etenemistie hyökkäysvaiheessa alusta alkaen. Nuolen kärki on osoituksena mihin asti kunakin vuorokautena on edetty.

Liitteissä 17 – 25 on joitakin kuvia vihollisen varustusten yksityiskohdista.
Tappionumerot on esitetty komppanioiden antamien tarkistettujen tietojen mukaisesti. Kaatuneiksi on merkitty sellainen haavoittunut, joka oli kuollut vielä rykmentin kirjoissa ollessaan, siis ollessaan JSp:ssa tai kenttäsairaalassa. Jos haavoittunut on sitävastoin kuollut sotasairaalassa, on asianomainen merkitty haavoittuneeksi.

SOTAKOKEMUKSIA.

I Vihollinen.

A Joukkojen kokoonpano.
Havainnot jääneet tässä suhteessa yleensä vähäisiksi. Yleisesti kuitenkin todettu, että alussa joukot (rajavartio) olivat hyvin koulutettuja ja hyvin johdettuja.

B Aseistus.
Erikoisen silmäänpistävää on ollut vihollisen runsas konetuliaseistus.
Puoliautomaatti- ja automaattikiväärit käyttökuntoisia, jonka todistaa mm. se, että omat joukot ovat sodan aikana ottaneet niitä lukuisasti käyttöön ja luovuttaneet omat aseensa. Miehet ovat olleet vaihtoon tyytyväisiä.
Pikakiväärit ovat olleet myös hyviä, väitetäänpä niitä paremmiksikin kuin Lahti-Saloranta pikakivääri.

Etuina mainittakoon mm.:
1. Lippaat suuria ja toimivat hyvin. Lippaiden täyttö kätevää. Lipaslaatikot suojaavat niitä, kuljetus mukavaa.
2. Eivät ole tekotavaltaan liian tarkkaa työtä, josta johtuu, etteivät ne ole liian arkoja roskille, hiekalle tms.
3. Kestotulessa on tarkkuus suurempi kuin L-S:ssa.

Haittana mainittakoon se, että lippaan sijoitus on epävakaa ja kalisee se kannettaessa.
Konekiväärit.Maxim-malliset huonoimpia kuin meillä. Tulinopeus huomattavasti pienempi. Joskus lienee etua pyöräjalustasta. Venäläisten vasi kk (kevyt, ilmajäähdytetty Dektjarjew (?)) on osoittautunut Maximia paremmaksi:
1. kevyt,
2. jalusta hyvä (parempi kuin meillä m/32)
3. tulinopeus suuri
4. patruunoiden syöttö kätevä.

Pienoisheittimet erittäin käyttökelpoisia ja vastustajalle kiusallisia aseita. Ammuksen tuloa ei kuule etukäteen. Sen ominaisuuksia:
1. Aivan helppo käsitellä keveytensä ja yksinkertaisen suuntauslaitteensa vuoksi. Kaksi miestä pystyy sitä täydellisesti käyttämään, ja jos tarvitaan, yksikin.
2. Erikoisen tarkka 200-300 m:n matkalla.
3. Aseman vaihto käy päinsä kuinka usein tahansa ja pitkin etulinjaa melkein minkälaisessa paikassa hyvänsä.
4. Moraalinen vaikutus sama varsinkin kallioisessa mutta myös metsäisessä maastossa.
5. Sopii käytettäväksi puolustuksessa, mutta keveytensä vuoksi on se myös erinomainen hyökkäysase.
6. Ase on nopeasti toimintavalmis, joten sillä voidaan tulittaa yllättäen esiintyviä maaleja, joita ei kevyt krh ehdi ampua.
Kevyt krh. on hyvä ja sen käyttö yleinen. Aseen ominaisuudet tekevät mahdolliseksi nopeat ja lukuiset aseman vaihdot ja sen käytön hyvin edessä.

Raskas krh. on vähän meikäläistä parempi tarkkuuteen nähden ja helpompi käyttää. Venäläisen krh:n vastalevy on huomattavasti meikäläistä parempi sikäli. että siinä vastalevyä muuttamatta (mikäli se on asetettu oikeaan kaltevuuteen) voidaan toimia laajemmalla ampuma-alalla. Venäläiset lisäpanokset ovat huonompia kuin meikäläiset.

Pst.aseina on vihollinen käyttänyt 45 mm:n pst-kanuunaa malleja 32 ja 39 sekä 13 mm:n konekivääriä. Koska meidän kaistallamme ei käytettävissämme ole ollut ps-vaunuja, on vihollinen käyttänyt pst-asettaan elävää voimaa vastaan, jolloin sillä on ollut erittäin tehokas ja varsinkin moraalinen vaikutus.
Venäläinen pst-tykki on suomalaisessa maastossa parempi kuin saksalainen, koska venäläisen tykinlavetin leveys on toistakymmentä cm kapeampi kuin saksalaisen, molempien painon ollessa saman. Venäläisen etuvaunun parivaljakoineen tehden tarpeettomaksi. Yksikin hevonen kykenee liikuttamaan sitä.

Sekä venäläiset panssari- että sirpalekranaatit ovat osoittautuneet saksalaisia paremmiksi siinä suhteessa, että venäläiset panssarikranaatit räjähtävät jäykkänäkin muuttaessa, kun sitävastoin saksalaiset eivät räjähdä esim. rautabetoniin tai kallioon osuttaessa, vaan tunkeutuvat siihen — siten ja vähän yli tai sitten kimpoavat. Vain noin 10 % saksalaisista on räjähtänyt. Sirpalekranaateista taas saksalaiset räjähtävät liian herkästi kohdatessaan pienemmänkin esteen, joten metsäisessä maastossa on usein suoritettava suuria raivaustöitä, ennen kuin tuli voidaan avata.

Venäläiset MNM-1 ja MM-1 sytyttimillä varustetut sirpalekranaatit jäykkinä ammuttaesa eivät tuota vaikeuksia, sillä tulenavaus käy nopeasti ilman uusia raivauksia. Lisäksi lienee – räjähdyksestä päättäen – venäläisen sirpalekranaatin teho suurenpi kuin saksalaisen. Tähystykselle tuottaa haittaa valojuovan puuttuminen venäläisestä kranaatista.

Erikoisuutena mainittakoon, että venäläisten tykkien suuntain on aina ollut kiinnitetty pienellä ruuvilla kiinnitettynä jalustaan, joten sitä ei saa irti avaamalla kiinnitysmutteri. Se on kai ollut syynä, että suuntain on aina jäänyt tykkiin. Kun muutamilla venäläisten jättämillä tykeillä on suoritettu tarkistusammuntoja, on huomattu, että niissä on ollut virhettä 20-30 piirua sekä sivu- että korkeussuunnassa.

Käsikranaatit (varsikr.) ovat hyviä ja vaikutussäde suuri erillisen sirpalevaipan takia. Varsikranaatin heittää avonaisessa maastossa pidemmälle kuin munakranaatin. Jälkimäinen on taas tiheässä metsässä parempi.
Panssariasetta on vihollinen kaistallamme käyttänyt vähän, pääasiassa Änkilänsalossa II pataljoonaa vastaan, sen ollessa erotettuna rykmentistä, jolloin se tuhosi 5 hyökkäysvaunua. Mallit ovat olleet keskiraskas Cristie ja kevyt Amphibie sekä joitakin panssariautoja.

C. Taktillinen käyttö.
Vihollinen pannut pääpainon toimintaan teiden suunnissa ja aukealla, mutta on kuitenkin jo pyrkinyt käyttämään metsiäkin hyväkseen. Ainakin pienimmillä osastoilla on vihollinen joskus yölläkin pyrkinyt etenemään metsän kautta. Vihollisen puolustuslinjat ovat tietysti kulkeneet myös metsien läpi.
Yleisenä piirteenä voi sanoa, että vihollinen on osoittanut vain vähäistä aktiivisuutta. Yleensä on vihollinen jättänyt aloitteen meidän käsiimme. Se ei ole kaistallamme suorittanut ainoatakaan vastahyökkäystä.

Vihollinen jätti käyttämättä hyväkseen useita edullisia tilaisuuksia katkaista tai yrittää katkaista syvälle vihollisen selustaan edenneitten joukkojemme yhteyksiä. Luottaen tähän vihollisen epäaktiivisuuteen voitiin suorittaa voimakkaita operaatioita jättäen selustan varmistamiseksi vain – puhelinjohtoa. Ainoa, missä vihollinen osoitti aktiivisuuttaan, oli joissakin kohdin suoritetut paikalliset vastaiskut ja verrattain harva partiointi.

Kaikki selustassa tavatut vihollisosastot eivät kuitenkaan ole olleet partioita, vaan ovat ne suurimmaksi osaksi olleet harhailevia joukkoja. Varsinaiset partiot ovat usein olleet puettuja suomalaisiin sotilaspukuihin, ja on niissä ollut suomea puhuvia miehiä. Tällaisten partioitten tavoitteet ovat yleensä olleet pitkällä, ja niiden tehtävänä on ollut häiritä huoltoyhteyksiä ja esikuntia. Vaikka partioitten liikkuminen selustassamme on ollut hyvin helppoa, ei silti ole tietoomme tullut mitään partioitten todellista aikaansaannosta, lukuunottamatta pientä häirintää pisteen 103 vaiheiilla huoltotiellä. Tuskimpa ovat partiot kertaakaan katkaisseet edes rykmenttimme puhelinyhteyksiä.

Puolustustaistelussa vihollinen on paikkapaikoin osoittanut erinomaista sitkeyttä, kun taas joskus se on luovuttanut helposti puolustettavissa olevat asemansa hyvin vähällä. Tämä epätasaisuus lienee johtunut päällystöstä. Jos päällystö pakeni tai kaatui, oli miehistö valmis jättämään asemansa. Yli kymmenenkin miehen vahvuiset, johtajatta jääneet vihollisosastot antautuivat helposti meikäläiselle parin kolmen miehen vahvuiselle partiolle, vaikka viholliset olivat varustetuissa asemissa. Harvinaisia poikkeustapauksia lukuunottamatta näytti miehistöltä puuttuvan luja, järkkymätön puolustystahto, mutta ankaraan kuriin tottuneina ja alistuneina puolustautuivat niin kauan, kuin olivat päällystön välittömän silmälläpidon alaisina.

Jos vertaa vihollisen parhaimmassa tapauksessa osoittamaa puolustussitkeyttä talvisodan aikana suomalaisten osoittamaan, ovat ne kokonaan eri luokkaa, varsinkin kun ottaa huomioon kummassakin sodassa olleet suhteet varustuksissa, aseistuksessa ja miehistövahvuudessa. Merkittävä piirre on myös se, että vihollinen vetäytyessään on jättänyt jälkeensä runsaasti aseita ja muuta sotamateriaalia. Erikoispiirteenä mainittakoon vielä, että avonaisista asemista vihollinen helposti lähtee tehokkaan tulen avulla, mutta katetut pesäkkeet on useimmiten puhdistettava käsikranaateilla.

Myöskin havaittiin suuri ero vihollisen puolustussitkeydessä myös vertaamalla hyökkäysvaiheen alkua ja myöhempää vaihetta. Alussa puolustautui vihollinen yleensä erittäin sitkeästi, mutta myöhemmin, ehkä sen takia, että vihollisjoukkojen johto meni sekaisin, oli puolustustahto paljon huonompi.
Merkkinä hyvästä kurista vihollisen keskuudessa on myös se, että haltuumme joutuneet aseet ovat olleet erinomaisessa kunnossa.

Viivytystaistelussa vihollinen on esimerkiksi kelpaava. Harhauttaa kovan tulen avulla heikoilla voimilla ja taaempaa toimivien aseiden avulla. Mm. Alhon taistelussa 9. ja 10.8. havaittiin, että vihollinen käytti 82 mm:n krh:iä salaamaan jalkaväen vetäytymistä ja olivat nämä krh:t todennäköisesti motorisoidut. Irtautumisen suorittaa vihollinen “kouluesimerkin” mukaisesti käyttäen tulenkiihdyttämisen lisäksi myös hyökkäystä.

Varustustöissä on vihollinen osoittanut olevansa joka suhteessa huomioonotettava vastustaja. Itse puolustuslinjojen suunnittelu on ollut erinomaista. Kaikki maaston tarjoamat edut on käytetty hyväksi. Varustusten sijoittaminen poikkesi usein paljonkin meillä tapana olevasta. Tosin näyttää varustusten sijoittaminen ovat silmäyksellä järjettömältä. niin outo se oli, mutta tarkemmin asiaa tutkimalla ymmärsi, että sijoitus sittenkin oli erinomainen.

Kattavasti oli periaatteina varustusten sijoittamisessa käytetty mm:
1. Varustus oli sijoitettava sellaiseen paikkaan, jossa vastustaja vähimmin arvasi niiden olevan.
2.Varustus oli sijoitettava paikkaan, johon etäisyyden arvioiminen ja tulen oikea kohdistaminen oli vaikeaa. Niinpä oli vihollisen varustuksia esim. rinteessä ja ampumahautoja aukeiden edessä.

…tavattoman laajat ja usein toistuvat murrokset, jotka useimmiten ovat miinoitettuja, metsään hakattuja leveitä tähystyslinjoja, joiden päässä on tähystyslava ja konekivääripesäkkeitä. Näistä tähystyslinjoista muodostuu yhtenäinen verkko, jonka ylittäminen on erittäin vaikeaa. Tuliaseet ovat yleensä erittäin hyvin sijoitetut (esim. Koitsansalossa Auvisen mäen eteläpuolella).

Vaikka vihollisen pitäisi olla tietoinen meidän puolelta uhkaavan panssarivaaran melkoisesta olemattomuudesta, on vihollinen tämän pienenkin mahdollisuuden ottanut huomioon kaivaen hyvin lukuisia hyökkäysvaunukaivantolinjoja, jotka ovat valmistuksessa vaatineet aivan tavattomia työmääriä. Saadut vangit kertoivatkin, että kaivaustyötä on täytynyt tehdä rauhanaikana aamusta iltaan ja sodan aikana kaikki taistelujen väliajat. Vankien kädet olivat kirjaimellisesti kuluneet rikki tässä työssä. Myös varustusten naamiointi on erinomaista.

Päinvastoin kuin meikäläiset venäläiset eivät kaiva pst.tykkejä maahan. Tykkien asemat ovat olleet valittuja teitten varsilta ja aukeitten reunoilta. Missä vihollinen on pitemmän aikaa suorittanut kenttävarustustöitä, on ainoana merkkinä siitä, missä tykin asema on ollut, kannuksia varten kaivetut pienet kuopat sekä lavetin haarojen väliin kaivettu kuoppa kahta miestä varten, syvyydeltään 120 cm. Myöskään ammuksille ei ole kaivettu suoja-asemia. Pst.tykkejä ja muitakin tykkejä on vihollinen käyttänyt myös suorasuuntaustykkeinä eläviä maaleja vastaan, jolloin niiden käyttö on ollut vaikeata ja häikäilemätöntä.

Toiselta puolen on vihollinen joskus käyttänyt pst.tykkejä muun tykistön tapaisesti epäsuorasti ampuen 2-3 km:n päähän pääasiassa etenemis- ja huoltoteittemme suuntiin.
Panssariasetta on vihollinen käyttänyt liikkuvana pesäkkeenä ajaen usein harvahkoon metsään, ei kuitenkaan asemiimme saakka, tulittaen sieltä sekä tykillään että pikakiväärillään asemiamme. Vaunujen miehistö on ollut muutamissa tapauksissa rohkeata ja pelotonta. Mottiin joutuessaan ja huomattuaan, etteivät pääse läpi linjojemme, surmasivat itsensä ampumalla tai räjäyttämällä käsikranaatilla. Erään hyökkäysvaunun miehistö viipyi parisen vuorokautta rikkiammutussa hv:ssa linjojemme edessä. Kun miehemme myöhemmin lähenivät sitä luullen sitä tyhjäksi, ampui sen miehistö vielä hv:sta. Vaikka meikäläiset heitettyään sisään käsikranaatteja luulivat miehistön kuolleen, saivat he vastaansa vielä tulta laskeutuessaan tornista vaunuun sisälle. Yksi miehistöön kuuluvista oli pinonnut toverinsa ruumiit suojakseen ja puolustautunut viimeiseen asti.

II Omat joukot.

A Joukkojen kokoomus.
Viime sodan jälkeen tehdyt muutokset joukkojen kokoonpanoon ovat osoittautuneet hyviksi. Kuitenkin olisi mielestäni aikaansaatava tässä eräitä perinpohjaisia muutoksia.

Johtavina periaatteina muutoksia suunniteltaessa olisivat:
1. Olisi vältettävä niin paljon kuin mahdollista sellaisten yksiköiden perustamista, jotka ovat koossa vain taistelutoiminnan väliaikoina ja jotka alistetaan toiminnan ajaksi johonkin yksikköön.
2. Olisi pyrittävä vähentämään taaempien portaiden miesvahvuutta vähentämällä mm. esikuntien lukua, esikuntien miesvahvuutta, huoltohenkilöstöä.
3. Joukot olisi saatava kevyemmin ja joustavammin liikkuviksi.

Näitä periaatteita voidaan soveltaa käytännössä monellakin eri tavalla. Seuraavassa on hahmoteltu yksi mahdollisuus:
Konekiväärit tehdään kevyemmiksi ainakin jalustaltaan. Kevyt kenttätykistö korvataan raskaalla krh:lla.
Kivääriryhmä olisi nykyinen, paisi että pk. korvataan konepistoolilla ja kahdelle miehelle tulisi puoliautomaattikivääri.

Kiväärijoukkueessa olisi neljä ryhmää.
Perustettaisiin uusi, raskas joukkue, jossa olisi 2 pk., 2 pienoisheitintä, 2 konepistoolia ja 2 pst.ryhmää, joista toiseen olisi 1 raskas pst.kivääri ja toisessa 2 kevyttä pst.kivääriä.
Komppania olisi kokoonpantu 3 kiv.joukkueesta ja yhdestä raskaasta joukkueesta.
Pataljoonassa olisi 4 komppaniaa ja esikuntakomppania, johon kuuluisivat muut nykyiset elimet sellaisinaan, paitsi sitä lisätään iskujoukkue (n. 40 miestä), pioneeriryhmän 1+6 sekä krh.joukkueeseen kuuluisi nykyisen 3 heittimen sijasta 4. Jääkärijoukkueessa kokoonpano olisi ollut nykyinen paitsi, että pari miestä ryhmää kohti saisi puoliautomaattikiväärin.

Rykmenttiin kuuluisi 3 pataljoonaa, 1 raskas pataljoona, jääkärikomppania ja esikuntakomppania.
Esikuntakomppania sisältäisi koko raskaalle pataljoonalle yhteisen huoltoelimen ja yhteisen toimiston. Pataljoonan yksiköissä siis ei olisi mitään huoltoelintä tai toimistoa, niissä olisi vain taistelussa.

Jv.k–?–gattori (jolle voitanee keksiä parempi nimi, mutta en suosittelisi nimitystä pst.tykkikomppania tai -patteri) olisi sama kuin nykyinen pst.komppania ilman toimitusjoukkuetta ja toimitusryhmää.
Krh.patteriin kuuluisi 4 raskasta krh:tä.
Kk.komppaniaan kuuluisi 12 kk:iä.
Jääkärikomppaniassa olisi 4 joukkuetta.

Perustelut.
Kk.komppania on käytännössä osoittanut taisteluiden aikana turhaksi ja epäkäytännölliseksi yksiköksi. Käytännössä melkein aina sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa alistetaan kk.joukkue kiväärikomppanialle. Alistuksen jälkeen ei kk.komppanian päällikkö enää voi paljonkaan valvoa joukkueiden toimintaa. Kun joukkue kuuluu elimellisesti kiväärikomppaniaan, muodostuu varmasti yhteistoiminta tuloksellisemmaksi, kuin jos alistussuhde on vain tilapäinen ja jos, kuten käytännössä usein tapahtuu, komppanialle alistettu kk.joukkue syystä tai toisesta ei aina ole sama.

Tämän sodan aikana on havaittu usein koulutuksesta johtunutta yhteistoiminnan puutetta kiv.komppanian päällikön ja kk.joukkueen välillä. Komppanianpäällikön ajatusmaailmassa on rauhanaikainen koulutus ja taisteluiden väliaikoina koossa oleva komppania iskenyt lujasti mielikuvan neljästä kiväärijoukkueesta. Tuo viides, kk.joukkue, jää väkisinkin taka-alalle, hän ei aina muista tarpeeksi huolehtia alisteisesta kk.joukkueesta. Ei myöskään kk.joukkueen johtaja pidä aina kiinteätä yhteyttä kiv.komppanian päällikköön, ja se ei ole ihme, sillä hänellä on tavallaan kaksi esimiestä; oma kk.komppanian päällikkö ja vieras tilapäinen kiv.komppanian päällikkö.

Huollonkin suhteen on käytännöllisempää, että kk.joukkue on elimellisesti kiv.komppaniaan liitetty. Kun kk.joukkueet ovat kiv.komppanialle alistettuja, on kk.komppanian vaikea huoltaa kaikkia joukkueitaan. Jos taas joukkue tilapäisesti alistetaan huollollisestikin kiv.komppaniaan, jäävät kk.komppanian kenttäkeittiö ja huoltoelimet toimettomiksi, ja, ennen kaikkea, kk.joukkue joutuu huonompaan asemaan, sillä yleisesti on tunnettu se epäkohta, että parhaimmista yrityksistä huolimatta jää tilapäisesti alistettu osasto aina huonommin huolletuksi kuin omat joukot.

Alistussuhteen alkaessa tai loppuessa jää tavallisesti ainakin yksi ateria saamatta, samoinkuin väliajoin tulevat annokset, kuten tupakka, voivat jäädä joskus kokonaantulematta jne.
Kokonaan edelläolevasta erikseen ehdotan sitäpaitsi, että kk:t näissä raskaissa joukkueissa kevennetään huomattavasti, joko käyttämällä jotakin kevyttä ilmajäähdytteistä mallia tai mieluimmin korvaamalla kk:t hyvillä pk:llä. Tästä enemmän myöhemmin.

Ehdotustani, että komppaniaan kuuluisi 4 kiv.joukkueen sijasta vain 3 kiv.joukkuetta, perustelen sillä, että, kun raskas joukkue alistettuna muihin olisi elimellisesti komppaniaan liitetty, voi 5 joukkueen hallinta ja huoltoliikenteen valvonta tulla komppanianpäällikölle vaikeaksi.

Tämän järjestelyn mukaan tulisi pataljoonaan 4 taistelukomppaniaa kuten ennenkin. Nyt vain olisivat kaikki samanlaisia. Jos pataljoonaan tulisi vain 3 komppaniaa, olisi se edelläolevan 2.johtavan periaatteen vastainen. Jos pataljoonan taisteluosaa pienennetään, on lopputulos koko muutoksessa se, että esikuntia tulee enemmän, taistelujoukkoja vähemmän kuin nyt. Olisi siis pyrittävä ainakin säilyttämään pataljoonan ja rykmentin taisteluvoima entisellään tai sitä vähän lisäämään.
Konekiväärikomppanian poisjäämiseen on johtanut edelläoleva 1. periaate.

Sama koskee osittain myös krh.pattereiden perustamista. Nämä krh.patterit nimittäin ehdotukseni mukaan korvaavat sekä rykmentin entisen raskaan krh.joukkueen3 heitintä että rykmentin tukipatteriston 12 kevyttä kenttäryhmää. Itse krh:n edullisuudesta kevyeeseen kenttätykistöön nähden myöhemmin B kohdassa. Kenttätykistön 12 tykkiä vastaa laskelmien mukaan tehokkuudessa 7 heitintä. Ehdotuksessani on pantu niitä korvaamaan 9 heitintä.

Koko sodan aikana oli rykmenttiäni tukemassa tukipatteristo, milloin yksi, milloin toinen. Vain Rykmentin kukkulan ensimmäisen taistelupäivän olin ilman tukipatteristoa, mutta silloin en joukkueineni aikaansaanutkaan muuta kuin tappioita. Koska rykmentillä käytännössä on tukipatteristo, miksei se saa kuulua sille elimellisesti? Tukipatteriston komentajalla on taas kaksi esimiestä; oma tykistökomentaja ja tilapäinen vieras esimies, rykmentinkomentaja. Yhteistoiminta sujuisi varmasti paremmin, jos tukipatteristo kuuluisi elimellisesti rykmenttiin.

Myös koulutuksen kannalta on tämä järjestely edullisempi, sillä nykyisin on rauhan aikana jalkaväellä ja tykistöllä yhteistoimintaa vain suurissa taisteluharjoituksissa.
Eräs psykolooginen tekijä on myös otettava huomioon. Nykyisin on miehistön keskuudessa pientä epäsopua jalkaväen ja tykistön välillä. Se pahenee jokaisesta omiin joukkoihin sattuneesta harhalaukauksesta. Kun tykistö kuuluisi omaan rykmenttiin, olisi keskinäinen yhteisymmärrys jo helpommin ylläpidettävissä ja keskinäinen luottamus parempi.

Tällaisesta uudestijärjestelystä olisi seurauksena hyvin suuri säästö henkilöstössä, hevosissa ja materiaalissa.Rykmentin 3 krh:n vaatiman henkilöstön ja pst:n henkilöstön yhteismäärä on n. 630 ja hevosmäärä n. 230, jonka lisäksi tulee muutamia autoja. Yhtäsuuren tulivoiman saaman kolmen krh.patterin vaatima henkilöstömäärä olisi, vaikka järjestäisi vastoin ehdotustani näille yksiköille itsenäisen huollonkin, vain n. 10 + 53 + 252 = 315 ja 70 hevosta sekä 3 kuorma-autoa. Säästö olisi siis jokaista rykmenttiä kohti n. 300 miestä ja 100 hevosta, puhumattakaan tavattomasta kaluston säästöstä itse asiassa, ajoneuvoissa, viestivälineissä, varsinkin puhelinjohdoissa, koska krh. tulisi toimimaan huomattavasti lähempänä etulinjaa kuin tykistö.

Jos huoltohenkilöstö on koko raskaalle pataljoonalle yhteinen, kuten on käytännöllisempää ja säästävänpää, olisi säästö vielä vähäisen suurempi.
Jon kevyttä kenttätykistöä halutaan ylimalkaan vielä säilyttää, voidaan se pitää kuten tähänkin asti divisioonan johdossa. Samoin tietysti olisi raskas ja järeä tykistö rykmenttiä ylempien portaitten johdossa.

Raskaan pataljoonan komentaja olisi henkilö, joka johtaisi krh.pattereiden tulta ja jonka varsinaisena esimiehenä olisi vain rykmentin komentaja.
Raskaan patl:n kk.komppaniassa on 12 konekivääriä, ainoat kk:t koko rykmentissä. Hyökkäyksessä ja tilapäisessä puolustuksessa tullaan toimeen raskaissa joukkueissa olevilla pikakivääreillä. Jos koko rykmentti asettuu puolustukseen, heitetään kk:t eteen. Jossakin ylemmässä portaassa pitäisi sitäpaitsi olla kk.pataljoonia, joista kk:eita saadaan tarvittaessa.

Tällä järjestelyllä saavutettu säästö henkilöstössä, hevosissa ja ajoneuvoissa on huomattava ja kuitenkin on rykmentin taisteluvoima yhtä suuri ja komppanioitten liikunta huomattavasti entistä kevyempi.
Huolto yksinkertaistuu, kun koko raskaalle pataljoonalle tulee yhteinen huolto. Jos esim. kaikki 3 pataljoonaa ovat etulinjassa ja krh.patterit ovat etulinjan takana kolmessa ryhmässä, kk.komppanian 2 joukkuetta edessä, kolmas takana, jv.kanuunapatteri ehkä hajautettu kolmeen osaan eteen, niin huoltoa ei siis järjestetä niin, että yksi huoltoelin kenttäkeittiöineen huoltaa kaikki kk.joukkueet, yksi tai kaksi huoltaa krh.patterit ja yksi taas jv.kanuunapatterin, vaan niin, että kaikki oikealla olevat raskaan patl:n joukot huolletaan yhtenä ryhmänä, vasemmalla olevat toisena.

Jos tarpeellista, järjestetään myös keskusta ja taaempi porras huollollisesti eri ryhmänä. Kenttäkeittiöitä tarvitaan täten koko pataljoonaa kohti 4, joiden ei tarvitse olla suuria.
Tämä ja edellinen sota ovat osoittaneet, että rykmentti saa niin laajan tehtävän, niin leveän kaistan tai lohkon, että nykyinen rykmentin jääkärijoukkue ei riitä tarkoitettuihin tehtäviin koko rykmentin alueella.

Tämä tehtävän laajuus on aiheuttanut ainakin omassa rykmentissäni myös sen, että melkein koko hyökkäysvaiheen aikana kaikki kolme pataljoonaa täytyi panna etulinjaan. Jotta tällöin olisi minulle jäänyt edes pienikin reservi, täytyi minun yhdistää pataljoonien ja rykmentin jääkärijoukkueet sekä perustamani iskujoukkueen yhdessä jääkärikomppaniaksi, joka suoritti osillaan myös kaukopartiointia, mutta jota pääasiassa käytin reservimäni. Sen pienuuden korvasi komppanian hyvä liikkuvaisuus, tavallista suurempi tulivoimaisuus ja valitun miehistön hyvä taistelukunto.

Edelläolevan perusteella ehdotan, että rykmentin jääkärijoukkue laajennettaisiin jääkärikomppaniaksi, jolloin pataljoonien komentajille jäisi jääkärijoukkueensa, joita he välttämättömästi tarvitsevat.
Pioneeriryhmän liittäminen pataljoonaan käy nykyisen miinoitussodan takia välttämättömäksi, vaikkapa sitten rykmentin pioneerijoukkuetta pitäisi vähän pienentää. Vieläpä pitäisi mennä vieläkin pitemmälle ja sijoittaa pioneereja jo komppaniaan tai ainakin antaa joillekin div:n osille erikoiskoulutusta miinoitusten asettamisessa ja sen purkamisessa.

Hyökkäyksessä on usein sattunut (esim. 30.7., 1.8. ja 11.8.), että komppania on törmännyt vihollisen miinakenttään, jolloin hyökkäyksen jatkaminen on ollut erittäin vaikeaa ja vaatinut suuria uhreja. Myös haavoittuneiden evakuoiminen miinakentältä on vaatinut huomattavia sairaankantajatappioita. Jos olisi ollut heti saatavissa tarpeellisen miinanpurkukoulutuksen saaneita miehiä varustettuina asianmukaisin välinein, olisivat he ehkä kyenneet raivaamaan vaarattoman tien miinakenttään, ja komppania olisi säästynyt suurilta tappioilta ja turhalta järkytykseltä juuri ennen ratkaisevaa taisteluvaihetta.

Pataljoonaan liitettävän iskujoukkueen tulivoima olisi tehtävä erittäin suureksi antamalla sille mahdollisimman paljon konepistooleita. Sitä käytettäisiin bunkkereiden valtaamiseen ja sulun iskemiseen vihollisen varustettuun asemaan. Sitä varten sen on saatava erikoiskoulutusta. Riuskalla joukkueella, joka on erikoistunut näihin tehtäviin, voi saada enemmän aikaan kuin parilla komppanialla.

Kuljetusvälineitä pitäisi rykmentissä ehdottomasti lisätä ainakin seuraavat määrät; pataljoonalle yksi kuorma-auto ja yksi moottoripyörä, krh.komppanialle, mikäli se säilytetään, yksi kuorma-auto ja rykmentin esikunnalle 3 kuorma-autoa lisää.

Perustelut: Liikkeen aikana on kerrassaan mahdotonta saada nykyisillä välineillä kulkemaan sitä tavaramäärää yhdellä kertaa mukana, joka on mukana kuljetettava. Pitkien päivämarssien aikana ei voida mitenkään ajatella, että hevoset jaksaisivat tehdä kuljetun matkan kolmeen kertaan (kaksi kertaa eteenpäin ja kerran taaksepäin). On arvioitu, että jokisella hevosella nykyisin on käytännössä 2.5 kertainen normaalinen kuorma. Kun tavara ei mene yhdellä kerralla, aiheutuu siirtymisen aikana tiellä tavatonta tungosta edestakaisen liikenteen tähden. Nämä ehdotetut kuorma-autot eivät mitenkään voisi kuormata tuota ylimääräistä tavaramäärää, mutta niiden avulla saadaan tuo edestakainen liikenne paljon nopeimmin ja vähemmällä tungoksella suoritetuksi. Rykmentin esikunnalle ehdotetut 3 lisäautoa ovat tarkoitetut juuri avustamaan pataljoonia siirtymisvaiheessa, mutta olisivat ne muutoin rykmentin käytössä.
Hevosia ei silti voida vähentää, ei ainakaan komppanioista.

Kuorma-autot, joita pataljoonilla nyt ei ole ollut yhtään, olisivat senkin takia välttämättömiä, että kiireellisessä tapauksessa niillä saadaan nopeasti heitetyksi miehiä tarpeelliseen kohtaan.
Jos voitaisiin edellisen lisäksi vielä koko rykmentin kolonna motorisoida, olisi miesten säästö hyvin suuri. Silloin ei tarvittaisi itse asiassa mitään rykmentin kolonnaa, vaan kolmella kuorma-autolla rykmentin huoltopäällikkö järjestää kaiken ylhäältä rykmenttiin tulevan kuljetuksen.

B. Aseistus.

Konepistooli on verraton ase sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä. Niitä olisi saatava lisää
kk.ryhmille
krh. ryhmille
viestijoukkueen rakennusryhmille
pioneerijoukkueelle
toimitusjoukkueille
kullekin yksi kappale.

Perustelu:
Kk.ryhmät tarvitsevat lisävarmistukseen sekä asemanvaihtojen ja häiriöiden aikana konepistoolia. Kivääri on hankala ase kk.miehelle, vaikka niitä tämän sodan aikana on täytynyt käyttää, kun pistooleista on ollut puutetta.
Krh:n tulenjohtajat ovat usein olleet avuttomia tulenjohtopaikoillaan erillään muista. Kp. antaisi huomattavan varmuuden ja välillisesti edistäisi krh:n tulen tehoa, kun tulenjohtajat uskaltavat mennä rohkeammin eteen.
Viestijoukkueen rakennusryhmät ja vikapartiot ovat, varsinkin liikuntasodassa, olleet käyttökelpoista asetta vailla alttiina vihollispartioitten yllätyksille.
Toimitusjoukkueet kaipaavat kp:ia lähivarmistuksessa ja erikoisesti muonankuljetusmatkoilla.

Pikakiväärit tuntuvat olevan hyökkäystaisteluissa ryhmän aseina liian raskaita. Nykyiset 20 patruunan lippaat lisäksi huonoja; jouset kuoleentuvat helposti ja itse lipas kuhmuuntuu ja tekee syöttöhäiriön. Lisäksi tarkkuus kestotulessa on huono. Taistelussa toimivat pikakiväärit melko vähän. Kun taistelun melskettä kuuntelee, kuulee vain kiväärin, kk:n ja kp:n ääntä, vain harvoin kuulee käytettävän pk:iä. Miehet pitävät pk:n ampujan vakanssia vaarallisimpana, sillä pk.ampuja useimmiten kaatuu tai haavoittuu, jos pk:iä käytetään. Ampujan korkea asento pk:n takana tekee sen, ettei hän voi saada maastosta suojaa.

Mielestäni saisi pk:n jättää ryhmästä kokonaan pois ja korvata ryhmän tulivoiman ylläpidon sijoittamalla ryhmään 2 kp. ja 2-3 puoliautomaattikivääriä. Vaikka puoliautomaattikiväärit syytävät vähemmän luoteja kuin pk:t, se, kuinka jokainen laukaus on tähdätty, tulen teho kuitenkin verrattavissa pk:n tehoon. Ammustäydennyskin täten helpottuisi.

Konekiväärit ovat hyviä, mutta liian raskaita, niin etteivät ne voi kunnolla suojata kiv.joukkuetta. Raskas kk. on yleensä hidasliikkeinen, soveltuu hyvin —sotaan, jossa joukot pysyvät paikoillaan, mutta hyökkäyssodassa ja samoin vetäytymisessä vaaditaan nopeutta ja muuta liikkuvaisuutta. Talvisodassakin jouduttuaan nopeasti vetäytymään, jäivät kk:t usein viholliselle. Tämä sota on varmistanut käsitystä, että käytössä olevalle kk:lle pitää ainakin saada mahd. kevyempi jalusta.

Ennen hyökkäysvaiheen alkua valmistettiin rykmenttini toimesta vaillinaisin välinein 6 kpl kolmijalkajalustoja kevyestä rautaputkesta. Niiden paino tuli olemaan ainoastaan 7 kg. Tämä koejalusta, vaikka on lyöty kokoon ilman suurempia suunnitteluja ja ilman minkäänlaisia maastokokeiluja, on osoittautunut toistaiseksi hyvin käyttökelpoiseksi. Siitä tosin puuttuvat kokonaan suutamalaitteet, mutta hyvä kk.ampuja ei niitä kaipaakaan. Kun oli käytettävissä tämä kevyt jalusta, voi tarpeen vaatiessa kulkea samalla patruunoita mukana. Hyvin suunniteltuna tällainen “syöksyjalusta” vastaisi kaikki käytännön tarpeet hyökkäyssodassa ja tekisi kk:stä liikkuvamman aseen. Vielä parempi olisi, jos varsinainen konekiväärikin saataisiin kevyemmäksi tai rakennettaisiin kokonaan uusi, kevyempi kk.-malli; tällöin suosittelisin ilmajäähdytteistä kk:iä.

Edellä on tehty jo se ehdotus, että pataljoonassa kk:it korvattaisiin pikakivääreillä. Jälkimäisten ammustäydennys lippaissa menisi mukavammin kuin konekiväärien vöissä. Pk:n hoito ja käyttö olisi yksinkertaisempaa. Pk:ssä ei tarvita niin monta miestä kuin kk:ssä. Edullisin ratkaisu olisi ehkä saksalaisen pk:n tapainen ase, jota ilman jalustaa voisi yksi mies käyttää pk:nä ja taas yhdistettynä jalustaan kk:nä. Pääasiana on, että pataljoonan konetuliase, nimitettäköön sitä miksi tahansa, tulee paljon entistä kevyemmäksi ja helpommaksi käyttää.

Kk.komppaniassa epäsuoraa ammuntaa varten olevat elimet ovat tarpeettomia niin kauan, kun ei ole välinettä mainittua ammuntaa varten eikä miehistöä rauhan aikana koulutettu siihen. Koko epäsuora ammunta on niin ollen jäänyt pois, ja tuskimpa siitä on paljon vahinkoa.

Pst.kiväärit (20 mm) ovat osoittautuneet verrattomiksi sekä pst.aseina että pesäkkeiden tuhoojina. Ainoa varjopuoli on se, että raskas ase miesten kannettavana nopeitten liikuntasodan vaiheitten aikana rasittaa suunnattomasti miehistöä. Sitäpaitsi määrävahvuisen ryhmän pitäisi yhden hevosen kyetä kuljettamaan kaksi pst.kivääriä ja niille määrätyt tuliannokset, mutta se on mahdottomuus kyläteilläkin, entä sitten huonoilla teillä ja maastossa. Joka pst.kivääriä varten pitäisi olla oma ajoneuvo.

Räjähtäviä pst.patruunoita olisi saatava enemmän, koska näiden käyttö esim. pesäkkeiden tuhoamisessa osoittautui tehokkaaksi. Jos pst.kivääriin saataisiin vielä kiikaritähtäin, voitaisiin sillä tuhota etäämpänä esiintyvät pesäkkeet.

Pistoolien kaliiberien pitäisi olla kaikkiaan saman keskenään sekä vielä sama kp:n kanssa, sillä muussa tapauksessa patruunatäydennys on vaikeaa.

Kiväärin puhdistusvälineet kaipaavat korjausta. Niitä on riittämättömästi. Lisäksi on saatava ryhmää tai joukkuetta kohden yhteinen rasva- ja öljysäiliö, kuten venäläisillä on. Messinki- tai teräsharja olisi välttämätön. Kaikki tarpeettomat lisävälineet pois. -Pistin on turha väline.

Tykistö. Tämä sota on mielestäni osoittanut, että kevyt kenttätykistö on aikansa elänyt. Sen vaikutus on verrattain pieni, verrattuna siihen suureen k-?-een, joka on tykistöön sidottu.
Kranaatinheitin, ainakin raskas, korvaa täydellisesti kevyen kenttätykistön ja sen edut liikkuvaisuuteen, yksinkertaiseen hoitoonja halpuuteen nähden ovat niin ilmeiset, ettei niissä tarvitse sen enempää viipyä.

Tosin raskas krh. ei tässä sodassa vielä päässyt täysin oikeuksiinsa ankaran ammusten puutteen takia. Tykistöllä sen sijaan oli ammuksia rajattomasti. Ei ollut siis ihme, vaikka jalkaväkijohtajat apua pyytäessään kääntyivät tykistön puoleen. Myöskään ei krh.miesten koulutus ole niin pitkällä kuin vanhemman aselajin, tykistön. Mutta jos krh:lle annetaan läheskin sellaiset kehitysmahdollisuudet kuin kevyelle kenttätykistölle, se on varmasti tulevaisuudessa lyövä laudalta kevyen kenttätykistön.

Paitsi edellämainittuja on krh:lla vielä seuraavat edut kevyeeseen kenttätykistöön nähden:
1. Tuliaseman voi sijoittaa melkein mihin tahansa.
2. Ammuksen rata on niin kaareva, etteivät jyrkät rinteetkään anna suojaa.
3. Ammus saapuu paljon pienemmällä varoittavalla äänellä, joten ei ehdi niin hyvin suojautua.
4. Tarkkuus on suurempi.

Seuraavassa esitän muutamia huomioita ja kokemuksia krh:n käytössä.
Raskas krh. 120 mm.
1.Vaikutus varsinkin elävään voimaan erikoisen suuri. Sirpalevaikutus 60-100 m saakka riippuen maastosta. Hidasteisilla sytyttimillä varustettuna erikoisen sopiva hirsipesäkkeiden tuhoamiseen.
2. Raskaat heittimet ovat kyenneet seuraamaan ja avustamaan jalkaväkeä aivan yhtä hyvin kuin kevyt krh., mikäli etenemissuunnassa on jonkinlaisia teitä käytettävissä.
3. Ammuksien kuljetus hyökkäysvaiheessa tuottanut erittäin suuria vaikeuksia johtuen kuorma-autojen puutteesta tai hevosten vähyydestä.

4. Puhelinyhteydet hyökätessä usein heikot, johtuen puhelimien (P-1-16) kehnoudesta ja pitkistä matkoista. Viimeksimainitusta syystä on oltu pakotettuja pitämään melko lyhyttä kantaa ja muuttamaan tuliasemaa häiritsevän usein. Raskaalla krh.joukkueella pitäisi ehdottomasti olla myös radioyhteys.
5. Joukkueen vahvuuteen pitäisi lisätä erikoinen laskija-aliupseeri tuliasematoiminnan joustavuuden lisäämiseksi. Joukkueen vahvuuteen pitäisi kuulua kaksi upseeria, joista toinen toimisi tulenjohtajaupseerina.
6. Kranaatit, sytyttimet, panos- ja lisäpakokset ovat osoittautuneet hyviksi. Niissä ei ole havaittu muuta vikaa, kuin että hidasteisissa sytyttimissä aika–panos ei — syttyvän sytytysnallin räjähtäessä, joten kranaatti jää suutariksi. Korjattuna toimivat nämäkin hyvin.

7. Tulensiirto ei ole niin nopea kuin se voisi olla, johtuen siitä, että joudutaan jopa 50 piirun korjauksessa muuttamaan etutukia. Siis sivuruuvin tulisi olla pitempi.
8. Parannuksia suunniteltaessa kiinnitettävä huomio vastalevyyn, joka on heikko, ja jalustaan.

Kevyt krh. 81 mm.
1. Hyökkäysvaiheen aikana krh.joukkueet olleet vielä liian hitaita. Tämä johtunee siitä, ettei johtajilla ollut vielä tarpeellista kokemusta krh:n tehosta ja nopeudesta, joten ne tavallisesti ryhmityksessä jätettiin liian taakse. Niiden oikea paikka on kuitenkin kärki- tai etulinjakomppanioiden keskellä, josta ne olisivat heti tarvittaessa käyttövalmiina.

2. Hyökätessä tiettömässä maastossa on ammuksien kuljetus ja täydennys erittäin raskasta. Olisi suunniteltava erikoinen selässä kannettava kranaattien kantolaite. Myös hevoselle olisi suunniteltava vastaava kantolaite. Hevonen ilman ajoneuvoa voidaan tuoda melkein minne vain.
3. Ammuslaatujen runsaus ja eri laatuja varten puuttuvat korotustaulukot ovat haitanneet toimintaa, varsinkin tarkkuutta.

4. Kranaattivikoja on ollut paljon, varsinkin pyrstövikoja, suomalaisissa kranaateissa n. 5%, johtuen pyrstön laadusta ja lisäpanosten asettamistavasta. Pyrstön siipien kiinnihitsaamiseen on vastedes kiinnitettävä enemmän huomiota. Tutkittaessa rikkoontuneiden pyrstöjen jäännöksiä on havaittu, että rikkoutuneissa on vain 2 tai 3 hitsauspistettä, kun taas 4 pisteiset ovat pysyneet eheinä. -Pyrstö- ja lisäpanostyypissä ovat unkarilaiset parhaimpia, pyrstörikkoja ei unkarilaisissa ole ollut.

Pst.tykkinä on rykmentissä ollut 37 mm saksalaiset pst.kanuunat, malli 40. Ase on hyvä, mutta useita varjopuolia sillä on käytettäessä meikäläisessä maastossa. Kaliiberiinsa nähden se on suhteellisen raskas ja lavetin leveys tekee mahdottomaksi nopean etenemisen vähänkin tiheämmässä metsässä. -Edellä on jo saksalaista tykkiä verrattu venäläiseen.

Tavallisista rattaista tehdyt ajoneuvot ovat osoittautuneet melkein kelpaamattomiksi hyökkäysmaastossa, silla ne paljastavat kolinallaan tykin liikkeen ja aiheuttavat siten tappioita.
Hyvän valojuovansa ansiosta ovat saksalaiset sirpalekranaatit helposti tähystettävissä.

Esikuntien kokoonpano. Rykmentin esikuntakomppanian päällikön vakanssin poistaminen on ollut epäonnistunut. Kokemus osoittaa, että esikuntakomppania tarvitsee ehdottomasti oman upseerin johtoomme. Lähettiupseeri ei voi oman toimensa ohella sitä hoitaa, sillä hän on toiminnan aikana komentopaikassa, kun taas esikuntakomppanian oikea paikka on huoltojoukkue. Paremminkin voisi tiedustelu-upseerin vakanssin poistaa, ja hänen tehtäviään hoitamaan voisi panna lähettiupseerin.

C. Joukkojen toiminta.

Uutta ohjesääntöä ei voida täysin arvostella, koska se sekä miehistölle että päällystölle oli alussa käytännöllisesti katsoen tuntematon. Se pieni koulutus, joka annettiin ennen hyökkäysvaiheen alkamista, ei ollut tarpeeksi suuri perehdyttääkseen kylliksi rykmenttiä uuteen ohjesääntöön. Seuraavassa esitetään kuitenkin joitakin hajahuomioita.
Lepovarustus kenttävartioineen voidaan täydellä syylläjättää ohjesäännöstä pois. On itsestään selvää, että joukkojen täytyy itseään varmistaa, mutta tämä on järjestettävä kulloinkin olosuhteiden mukaan. Mitään etukäteen määrättyä systeemiä ei tarvitse eikä voi laatia.

Marssivarustus voidaan saatujen kokemusten perusteella vieläkin yksinkertaistuttaa. Milloin on kysymyksessä marssi rintaman selustaan, jossa ei ole odotettavissa kosketusta viholliseen, voi esim. pataljoona marssia, kun otetaan huomioon ehdottamani muutokset, yksinkertaisesti siten, että komppaniat marssivat peräkkäin tietä ja tilanteesta riippuen joko pari- tai nelijonossa. Ensimmäisenä marssivasta komppaniasta voisi lähettää yhden ryhmän tarpeeksi kauas eteen kärjeksi. Tarpeen vaatiessa voi lähettää partion ottamaan selvää jostakin erikoisesta maastokohdasta. Kuormasto on edullisin marssia varten yhdistää pataljoonan talousupseerin johtoon taaempaan portaaseen. Krh. ja alistetut pst.tykit eivät saa kulkea kuormaston mukana. Milloin taas huoltoajoneuvot seuraavat välittömästi taisteluosia, ovat krh. ja pst.tykit silloinkin sijoitettava ennen niitä. Tässä sodassa niitä joskus näkyi kuljetetun huoltoajoneuvojen takanakin.
Jos taas milloin tahansa on odotettavissa kosketus vihollisen kanssa, muuttuvatkin marssimuodot lähestymisryhmitysmuodoiksi.

Ryhmittyneenä eteneminen ei ole mennyt tarpeeksi hyvin. Joukot menevät helposti sekaisin, varsinkin ryhmittymismuodon muutokset ja suunnan muutokset liikkeessä ovat vaikeita. Paha epäkohta on myöskin liian suuri äänekkyys. Lisäksi syntyy ns. hajaliikettä esim. kun eteneminen tapahtuu osittain peitteistä maastoa pitkin. Jos osa komppaniasta on metsässä, osa avoimella paikalla ja lentokoneita on läheisyydessä, maastoutuvat ne, jotka ovat avoimella, kun taas metsässä olevat jatkavat liikettä. Koulutuksessa olisi näihin seikkoihin kiinnitettävä huomiota. Viimeksimainittu epäkohta on poistettavissa siten, että maastoutumisen saa suorittaa vain joukkueenjohtajan käskystä, joukkue kokonaisuudessaan. Koulutuksessa olisi moninverroin lisättävä ryhmittyneenä etenemisäksiisiä ja erikoisesti komppanian ja pataljoonan puitteissa. Erilaisia muotoja olisi käytettävä mahdollisimman vähän.

Suuntaura on osoittautunut hyväksi. Pitkillä tiettömillä taipaleilla olisi eteneminen ollut ilman sitä hyvin vaikeaa. Kaikkinainen jälkikuljetus olisi kerta kaikkiaan ollut toivotonta ilman suuntauraa. Sodan alussa väitettiin, että suuntaura opastaa myös vihollisen joukkojemme jäljille, mutta ei ainakaan minun tietooni ole tullut ainoatakaan tapausta, jossa suuntaurasta olisi huomattu olevan tällaista haittaa. Itse asiassa pelko onkin aivan turha, sillä käytäntö osoitti, että missä suuntaura kulki, siellä kulki myös puhelinjohdot. Eikö vihollinen yhtä hyvin löydä puhelinjohtojen mukaan? Puhelinjohdot kelpaisivat meille mainiosti suuntauraksi, jos niitä vain olisi tarpaaksi monta eri väriä. (Puhelinjohdot muuten monista huomautuksista huolimatta vedetään liian lähelle tietä. Metsässä, kun suuntaura ja puhelinjohdot kulkevat yleensä yhdessä, ovat johdot aina jaloissa. Koulutuksessa entistä suurempi huomio tähän.)

Taistelu. Liika taktikoiminen pois. Rykmenttiä alemmissa portaissa ei juuri tule taktikoiminen kysymykseen. Jos ryhmänjohtajaa myöten taktikoidaan pitämällä esimerkiksi pikakivääriä jonkinlaisena tulikanta-aseena ja jaetaan ryhmä vielä kahteen taktilliseen puolikkaaseen, mennään aivan väärään suuntaan. Ryhmänjohtajan on ennen kaikkea pidettävä ryhmänsä käsissä ja toimittava nopeasti. Se on hänen taktiikkaansa.

Koulutuksessa olisi myös pantava painoa siihen, että konetuliaseiden on avattava tuli heti kosketuksen tultua saavutetuksi arkailematta ja häikäilemättä, kuten viholliset yleensä tekevät. Ainakin alkusodan hyökkäyksissä havaittiin, etteivät konetuliaseet heti päässeet alusta pitäen toimintaan, jolloin vihollisen jalkaväen koko tulivoima pääsi häiritsemättä täydellä tehollaan kohdistamaan hyökkäävään jalkaväkeen, jolloin hyökkäys hidastui, ja kävi erittäin vaikeaksi päästä eteenpäin. Esimerkkinä hyvästä tulituesta ja hyvin sijoitetuista konetuliaseista suuremmissa puitteissa mainitsen taistelut 10.8. ja 13.8. Silloin kk:it avustivat vieläpä naapuripataljoonien etenemistä ja yhteistoiminta sujui aivan mallikelpoisesti.

Kaivautumisessa ovat joukkomme paljon oppineet viime sodasta. Kun vähänkin oli tilaisuutta, kaivautuivat miehet maahan. Lapioita vain oli liian vähän. Pioneerilapio on hyvin epäkäytännöllinen, työteho sitä käyttäen on vain pieni osa siitä, mitä se soralapiota käyttäen olisi. Kenttäkuokka saisi olla kevyempi ja leveämpi, saisi muistuttaa normaalia kuokkaa.

Pakkaus on ehdottomasti jätettävä pois taistelusta ja marssilta. Miehen mukana kulkisi vain ruokailuvälineet, kuivaa muonaa ja kiväärin puhdistusvälineet. Tämä kaikki sopisi leipälaukun tapaiseen laukkuun. Nykyinen leipälaukku on huono, siihen ei mahdu paljon, ja siitä on vaikeata löytää mitään kapean suun takia.

Yhteistoiminta tykistön kanssa kaipaa vielä parannusta. Tulenjohtaja ei aina seuraa jalkaväkeä etulinjassa, josta johtuu, että tykkituli silloin tulee itse asiassa olemaan vain kartan mukaan suunnattua eikä tähystettyä. Tällöin voi tykkituli osua omiin joukkoihin tai parhaassa tapauksessa ei kenenkään maalle, joten toivottu tulos jää saavuttamatta. Mikäli on voitu todeta on vihollisella tulenjohtaja aina etulinjassa tai sitten kauempana takana tähystyslavalla. Vihollinen käyttää paljon enemmän suorasuuntausta hyväksi kuin meikäläiset.

Yleisarvosteluna voi sittenkin sanoa, että oma tykistömme on toiminut erinomaisesti.
Vastaisessa koulutuksessa on painostettava erikoisesti krh:n ja pst.tykin yhteistoimintaa. Nämä aseet vasta yhteistoiminnassa toisiaan täydentäen pääsevät täysin oikeuksiinsa. Kun esim. pst.tykkijoukkue on havainnut viholliskorsun ja aikoo sen tuhota, on asiasta ilmoitettava krh:lle ajoissa, jotta tämä voisi tuhota korsusta ulos tulevat miehet. Jos ehdottamani pienoisheitin otetaan käytäntöön, on samanlainen yhteistoiminta oltava pienoisheittimen ja pst.kiväärin kesken.

Nimitys pst.tykki ja osaltaan myös koulutus ovat aiheuttaneet sen, että tätä asetta on sen miehistö, ainakin alussa, pitänyt yksinomaan pst.aseena ja käsittänyt, että tämän johdosta aseen paikka muka olisi joku taaempi porras. Vasta vähitellen on saatu pst.tykkijoukkueet oma-aloitteisestikin menemään mahdollisimman eteen ampumaan vihollispesäkkeitä ym.

D. Eräitä havaittuja epäkohtia.

Kartoista on ollut huutava puute. Maasto on etenemisen aikana ollut aina uutta ja kaikille outoa, joten karttoja olisi tarvittu huomattavasti enemmän kuin mitä oli. Mielestäni koko kartanjakosysteemissä on jotakin korjaamisen varaa. Sillä aikaa kun meillä oli hyökkäysvaiheen aikana kova puute esim. Alhon karttalehdistä, oli niitä tuhansia kappaleita naapuridivisioonassa käyttämättöminä, mutta kuitenkin jaettuna ehkä komppaniaa myöten. Meillä taas oli heidän kipeästi tarvitsemiaan karttoja aivan tarpeettomasti. Armeijakunnasta alaspäin ei saisi jakaa kuin todella tarpeellisia ja hyvin todennäköisesti tarpeellisia karttoja ja tarpeettomat siirrettävä sinne, missä niitä tarvitaan. Jonkinlainen karttareservi pitäisi olla jossakin korkeammassa portaassa yllättäviä joukko-osastojen heittoja varten. Kun joukko-osasto marssii uuteen odottamattomaan suuntaan usean karttalehden päähän, ehtivät nuo kartat tulla ajoissa perille autoilla kuljetettuina.

Kompasseista ja kiikareista oli myös suuri puute. Tarpeellisia olisivat myös periskoopit. Ne voisivat olla hyvin yksinkertaisia, mutta lujia laitteita, ja niitä pitäisi olla joka joukkueella. Vihollisella on tavattu jalkaväenkin tähystäjillä joskus periskooppeja, hyviä kiikareita tosin vähemmän.

Telttoja on määrävahvuiselle kk-komppanialle ollut liian vähän. 10 telttaa ei riitä, koska ryhmät ja puolijoukkueet joutuvat toisinaan toimimaan hyvinkin kaukana toisistaan, ja näin ollen miesten tasoittaminen telttojen kesken ei tule kysymykseen, vaan toisiin jää tyhjää tilaa ja toisiin eivät kaikki mahdu.

Hyvin räikeä epäkohta on eräitten yksiköitten valjaitten ja ajoneuvojen kehnous. Tapahtui esim., että kaikista käytettävissä olevista parantamistoimista huolimatta jo matkalla yksikön kokoomispaikalta ensimmäiselle lastauspaikalle muutamat valjaat ja kärrynpyörät olivat rikki. Sodan aikana on valjaista ja ajoneuvoista koetettu saada kunnollisia itse korjaamalla. Saadut välineet ovat usein olleet niin ala-arvoisia, että väkisinkin teki sen johtopäätöksen, ettei hevosottolautakunta ole ollut tehtävänsä tasalla tai on se tietoisesti hyväksynyt sotalaitoksen käyttöön kelvottomia välineitä. Ompa ilmennyt sellaistakin, että hevosottolautakuntia suorastaan petettiin. Tarkastuspaikalla olivat ajoneuvot hyvät, mutta niitä kuljetettaessa vastaanottopaikalle, vaihdettiin matkalla huonommat kärrynpyörät jne.

Sairasajoneuvojen on ehdottomasti oltava kumipyöräisiä. Oli kouristuttavaa nähdä esim. vatsaan haavoittunutta tuotavan lossirattailla huonoa tietä myöten JSp:lle. Täten on menetetty monta Suomen miestä, jotka kumipyöräisillä ajoneuvoilla varmaan olisivat tulleet pelastetuiksi. Silmään pisti erikoisesti se, että mitä kauemmaksi taaksepäin rintamalta siirryttiin, sitä kumipyörävaltaisemmiksi ajoneuvot kävivät. Kumipyöräajoneuvoja olisi muutenkin ruvettava armeijan tarkoituksiin käyttämään enemmän, koska ne joka suhteessa hoidon, korjauksen, iän ym. puolesta ovat parempia ja, kuten aikaisemmin olen maininnut, ne myös lähellä rintamaa salaamissyistä ovat välttämättömiä.

Puhelinyhteydet ovat yleensä pysyneet hyvin kunnossa, koska vihollisen tykkituli viime sotaan verraten on ollut vähäistä. Radiota ei yleensä ole tämän takia tarvinnut käyttää. Silloin harvoin, kun puhelinyhteydet ovat olleet poikki, ja on täytynyt turvautua radioon, ei tavallisesti syystä tai toisesta ole saatu yhteyttä, ei ainakaan kohta. Tiedustelutehtäviin lähetetyn erikoismiehen radio ei tavallisesti ole toiminut, sitä ei ole ehditty panna lähetyskuntoon joukon koko ajan liikkuessa tai muusta syystä ei ole yhteyttä saatu. Yleensä radio tuntuu toimivan silloin, kun sitä ei tarvita.

Merkkilyhtyjä pitäisi saada komentopaikkoja osoittamaan yöllä. Nykyään autosairasajoneuvoasemalla käytetty punainen merkkilyhty on ollut kuin majakkana, kiintopisteenä kaikille kulkijoille.

Rykmentin komentaja
eversti
Eino Virkki

Rykmentin adjutantti
kapteeni V. Heinonen
V. Heinonen