15. Div. JR 36:n 6. komppania

Tupakkakin jo maistuu. Haavoittunut vanki saa sidonnan jälkeen tupakan.

6. komppanian sotapäiväkirja jatkosodan hyökkäystaisteluista

Sotapäiväkirja n:o 11730, 6.K, JR36, Kiikan reserviläisten komppania, perustettu Tormilan kylässä. Komppanian päällikkönä luutnantti Leivo, kaatui 31.7. Tala jatkoi ja kaatui 3.8. Saarinen jatkoi 20.9. saakka, jolloin lähti lomalle ja Ylikoski tuli tilalle.

YH -kutsut on jaettu

18.6.
Jaettiin L K P määräykset Kiikassa, jonka mukaan kokoonnuttiin Seuratalolla. Sieltä määräyksen mukaan sijaintipaikka oli Veikkolassa.

19.6.
Luutn. Leivo V saapui Veikkolaan ja alkoi komppanian kokoaminen.

20.6.
Varusteiden jakoa ja joukkueiden järjestelyä.

21.6.
Aseiden jakoa ja kuormaston järjestelyä.

22.6.
Rykmentin komentajan tarkastus ja kenttäjumalanpalvellus Kiikassa.

23.6.
Komppanian päällikkö sai määräyksen, että komppania on lähtövalmiina.

Junan kuormaus ja matka alkoi.

24.6.
Klo 2 Alkoi kuormaston lastaus Kiikan asemalla jonka suoritti I joukkue.
Klo 9 Oli miehistön lastaus.
7,00 Lastaus valmis ja lähtö Kiikasta.
10,00 Juna saapui Tampereelle, josta matkaa jatkettiin Haapamäelle.
14,00 Ollaan Haapamäellä, jatketaan Jyväskylään.

25.6.
Matka edistyy vaan Jyväskylästä Pieksämäelle.

26.6.
6,00 Saavutaan Särkisalmelle, jossa suoritettiin purkaus ja matkaa jatketaan marssien majoitusalueelle, jonne on matkaa noin 20 km.
17,00 Komppania saapui majoitusalueelle.
20,00 Laitettiin teltat kuntoon ja lepoa.

Leiriytyminen Simpeleen Kaljusen kylään, oppitunteja ja harjoituksia.

27.6.
6,00 Herätys. Päivän palvellus harjoitusohjelman mukaan.

28.6.
6,00 Herätys. Palvellus samoin harjoitusohjelman mukaan.
Komppanian päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa ja saa määräyksen, että komppania on lähtövalmiina aina 2 tuntin sisään.

29.6.
5,00 Herätys. Komppania on hälytysvalmiina.
13,00 Komppanian lähtö siirtyy toistaiseksi.

30.6.
Varusteiden kuntoon laittoa ja teltta-alueen puhdistusta.
12,00 Komppanian päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa.
14,30 Harjoitus maastossa.

1. heinäkuuta
9,15 Komppanialla oli aseiden tarkastus.
13,30 Pataljoonan lääkärin oppitunti komppaniassa, samoin kaasu-upseerin oppitunti.
14,30 Harjoitus, hyökkäys avomaastossa. Pataljoonan komentaja kävi komppaniassa.

2.7.
7,45 Komppanian päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa, määräys kompp. valmiina klo 17,00.
9,00 Komppania kävi uimassa ja pyykin pesua.
14,00 Konetuliaseiden koeammuntaa.
17,00 Puhelinsanoma, jossa komppanian liikkeelle lähtö siirretään toistaiseksi.
21,00 Komppanian päällikkö patl:n komentajan puhuttelussa.

3.7.
9,00 Kompp. päällikkö patl:n komentajan puhuttelussa. Teltta-alueen puhdistusta.

4.7.
Uintia ja pyykinpesua.
12,00 Kompp. pääll. tie ja ryhmittymismaaston tiedustelussa.

5.7.
8,00 Tarkka-ampujat ja Pst.ryhmä aseiden koeammunnassa.
10,00 Patl:n komentajan käynti komppaniassa.

6.7.
Sunnuntai, ei mitään erikoista.

7.7.
Varusteiden kuntoonlaittoa ja marssiharjoitus.

8.7.
8,30 Harjoitus, ampumahaudan kaivaminen. Iltapäiväpalvellus harjoitusohjelman mukaan.

Majoituspaikan vaihto

9.7.
Suunnistamisharjoitus.
14,00 Kompp. päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa.
15,30 Joukkueen johtajat ja ryhmänjohtajat komppanian päällikön puhuttelussa.
18,00 Pataljoona lähtee liikkeelle, järjestys; 4.K, EK, Kss, Krh.kompp, 5.K, KKkompp., 6.K.
18,50 Tauko.
20,00 Tauko.
22,00 Komppania saapui majoitusalueelle ja tehdään teltat, tee ja lepo.

10.7.
Teltta-alueen järjestelyä.

11.7.
Työpalvelusta, pernamaiden multausta.

12.7
8,00 Pataljoonan harjoitus maastossa.
11,00 Kompp. päällikkö patalj. komentajan puhuttelussa.

13.7.
7,45 Harjoitus maastossa.
10,00 Kompp. päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa.

14.7.
9,00 Harjoitus viitoitusvaatteiden käytöstä.
14,00 Aseiden puhdistusta.

15.7.
7,00 Pataljoonan harjoitus, eteneminen ryhmittyneenä metsämaastossa.
18,45 Komppanian päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa.

Jälleen leirin muutto uuteen paikkaan

16.7.
8,00-10,30 Rynnäkköharjoituksia.
8,00-10,30 Lääkintäryhmä ja kss-ryhmä, pataljoonan oppitunti, ensi-apu, kss-lääkintä.
8,30 Kers. Kortemaa majoitustiedustelussa.
9,30 Komppanian päällikön puhuttelu ryhmänjohtajille.
Iltapäivällä pyykinpesua ja majoitusalueen puhdistusta.
14,00 Komppanian päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa.
18,20 Komppania lähtee liikkeelle ja ylittää marssikynnyksen.
19,10 Tauko.
20,00 Saavutaan majoitusalueelle, laitetaan teltat, sekä saaraan puhelin. Iltatee.

17.7.
9,30 Yksi ryhmä heinätöissä. Komppanialla aseiden puhdistusta.
11,45 Komppanian päällikkö sai käskyn pataljoonan komentajalta lähteä maastotiedusteluun. Paluu oli noin klo 18,00.
12,00 Kss-ryhmän ilmavartio päättyy. Ylikersantti Hannula käy etsimässä tupakkaa.

19.7.
10,30 Rykmentin komentaja kävi tarkastamassa komppaniansa, pataljoonan komentaja mukana.
13,00 Komppanian hevoset eläinlääkärin tarkastuksessa.
15,30 Kaasunaamarin koe kaasuhuoneessa.

20.7.
10,00 Komppania käy kenttäjumalanpalvelluksessa.
17,30 Komppanian päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa.

21.7.
7,30 Kers. Seppälä lähtee majoitustiedusteluun, saapuu klo 14,00.
14,30 Komppanian päällikkö patl:n kom. puhuttelussa.
18,00 Herran ehtoollisen jakotilaisuus pataljoonassa.

Heinätöitä

22.7.
8,00 Konekiväärin käsittelyharjoitus.
14,00 Pk:n ja kp:n käsittelyä ja aseiden puhdistusta.
Iltapäivällä 3 hevosta ja 10 miestä heinätöissä 5 tuntia.

23.7.
8,00 Oppitunti, käsikranaatin heitto ja harjoittelua.
9,30 Pataljoonan komentaja kävi komppaniassa.
Iltapäivällä uintia kaikilla sekä 1 ryhmä heinätöissä.
18,00 Aseveli-ilta.

24.7.
8,00 Aseiden puhdistusta.
Heinätöissä 6 hevosta ja 13 miestä noin 6 tuntia.
14,00 Aseiden puhdistus ja tarkastus.

25.7.
8,00 Suunistus kilpailu sekä 6 hevosta ja 1+ 10 miestä heinätöissä.
13,00 Palkintojen jako ja tämän jälkeen uintia ja pyykin pesua.
16,30 Alkaa päivärahojen maksaminen.
Iltapäivällä 3 hevosta ja 1+9 miestä heinätöissä.
18,00 Kompp. päällikkö pataljoonan kom. puhuttelussa, jossa saadaan liikkeelle lähtö käsky klo 22,00.
22,40 Ylitetään marssikynnys.

Taas uuteen leiripaikkaan.

26.7.
0,50 Saavutaan uudelle majoitusalueelle jonka jälkeen laitetaan teltat ja päästään nukkumaan klo 2,00.
8,00 Herätys.
9,00 Kompp. päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa.
11,45 Komppanian päällikkö, joukkueenjohtajat ja ryhmänjohtajat lähtevät asemien tiedusteluun pisteen 119 maastoon. Komppanialla suojakuoppien kaivamista kranaattitulen varalta.

27.7.
7,30 Komppanian päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa.
8,45 Komppanian päällikkö ja joukkueenjohtajat ja varajohtajat lähtevät maastotiedusteluun Neuvostoliiton alueelle, palaavat klo 12,00.
Komppanialla aseiden puhdistusta ja tarkastus.
19,15 Komppanian päällikkö pataljoonan kom. puhuttelussa.
12,00 Komppania asettaa kenttävartion johon lähetetään I joukkue. II joukkue järjestää aliupseerivartion samanaikaisesti.
20,30 Komppanianpäällikkö käy tarkastamassa vartiot.

28.7.
9,00 Kompp.päällikkö tarkastaa vartiot.
12,00 III joukkue vaihtaa kenttävartion ja IV joukkue vaihtaa aliupseerivartion.
13,00 Kompp.pääll. patl:n kom. puhuttelussa ja käydään etumaastossa.
18,35 Joukkueenjohtajat ja varajohtajat sekä 2 taistelulähettiä saa käskyn Esikuntaan, josta lähdetään myös maastotiedusteluun, saavutaan takaisin klo 20,45.
22,00 Komppanian päällikkö patl:n kom. puhuttelussa.
21,00 Vänr. Saarinen ottaa partioon lähtevät tiedustelutehtävään vihollisasemiin, palaavat aamuun mennessä.

Valmistautuminen hyökkäykseen

29.7.
3,45 Komppania lähtee liikkeelle uuteen majoitusalueelle siten, että kuormasto seuraa jäljessä heille annettujen ohjeiden mukaan.
8,00 Kompp.pääll. patl:n kom. puhuttelussa.
23,00 Komppania lähtee liikkeelle hyökkäystä varten.

30.7.
2,00 Komppania ryhmittyy hyökkäykseen toisessa linjassa ja eteneminen alkoi.
2,45 Puoli joukkuetta varmistaa vasemman sivustan. 1 ryhmä IV:stä joukkueesta ottaa yhteyden Lahtisen komppaniaan.
4,00 I joukkue lähetetään Varesvuon komppanian avuksi.
9,00 6. komppania miehittää 7. komppanian asemat ja jäävät vartioon. I joukkue reservinä, saadaan myös teltat ja järjestetään majoitus.

31.7.
1,00 Vihollinen liikehtii ja tulittaa asemia, kaikki yritykset torjutaan. Stm Pälijärvi haavoittui.
10,00 Kompp.päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa.
13,00 Saamme keskityksen, luutn. Leino haavoittuu, luutn. Tala ottaa komppanian päällikkyyden.

1. elokuu.
2,30 Komppanian päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa ja saa käskyn ryhmittyä hyökkäystä varten estelinjalle klo 4,00.
Eteneminen alkaa klo 4,25.
8,00 Komppania miehittää kukkulan Pajarin tien eteläpuolella ja jää asemiin.
14,00 Saaraan yhteys Varannon komppaniaan.
23,00 Varannon komppania vapautetaan ja 7. komppania tuli I joukkueen vahvistukseksi ja linja jäi Talan valvontaan.

Hyökkäys Pajariin

2.8.
21,00 Kompp.pääll. patl:n kom. puhuttelussa.
22,00 Komppania järjestäytyy etenemistä varten.
24,00 Eteneminen alkaa.

3.8.
3,00 Hyökkäys Pajarin maastoon alkaa. Luutn. Tala kaatuu. Vänr. Saarinen johdossa hyökkäys jatkuu ja puhdistetaan Pajarin maasto.
11,00 Komppania järjestäytyy liikkeelle lähtöä varten.
13,00 Saavutaan Salokylään.
16,30 Saavutaan pisteen 91 kohdalle.
21,00 Eteneminen jatkuu, 2 kolometsä? jäävät yöksi lepoon.

4.8.
6,20 Kompp. lähtee liikkeelle.
7,50 Pysähdys, vihollista vasemmalla.
16,30 Komppania haravoi tien oikean puolisen maaston.
20,00 Eteneminen jätkuu.
21,50 Vihollisen yllätys kolonnaa vastaan, eteneminen pysähtyi, jäärään asemiin yöksi.

5.8.
8,00 Toiminta alkaa. Pidämme tietä hallussamme.
23,00 Kootaan joukot tielle.

6.8.
3,00 Komppania pääsi lyhyelle levolle.
12,50 Komppania lähtee eteenpäin.
15,45 Komppania pysähtyy tauvolle.
18,45 Komppania ryhmittyy hyökkäystä varten.
19,15 Komppania palaa takaisin majoitusalueelle.

7.8.
9,00 Komppania lähtee eteenpäin.
9,30 Ryhmittäytyy hyökkäykseen.
11,05 Vihollinen vastakkaisella rinteellä asemissa, otetaan pysähdys ja kaivaudutaan, pyydetään krh-tulta.
14,00 Kompp. etenee.
15,30 Saavutetaan aukean reuna, pysährys.
17,00 Vihollispartio ?? yhteyden taakse se tuhotaan.
21,30 Kompp. ?? ja palataan majoitusalueelle.

Uusi yritys hyökkäykseen

8.8.
8,30 Komppania kokoontuu hyökkäys lähtöharj.
9,30 Eteneminen alkaa.
12,15 Saavutetaan eiliset asemat.
14,15 Alkoi hyökkäys, ei eristy.
19,30 Hyökkäys uuristetaan.
21,10 Hyökkäys pysähtyy, komppania miehittää puolustusasemat III jouk. edessä tiedusteluasemat.

9.8.
Komppania pitää entiset asemansa, muutamia vankeja otetaan. Hyökkäys ei erikoisemmin eristy. II joukkue vaihtaa tiedusteluasemiin.

10.8.
Vihollisen todetaan liikehtivän ja epäillään sen yrittävän läpimurtoa saarroksesta. Puolustusasemia vahvistetaan ja vartiointia lisätään.

11.8.
5,30 Komppania ryhmittäytyy hyökkäystä varten.
5,15 Hyökkäys alkaa.

12.8. Aakula kaatui.

Päiväkirjan tyyli muuttui

Päiväkirjan kirjoittaja ja tyyli muuttuu, käsiala myöskin, komppanian taistelulähetti jatkaa sotapäiväkirjan kirjoittamista. (Vänrikki Ylikoski ?).
Jatkuu päiväkirjamme 13.8. komppanian osaksi levossa, taikka sanoisimmeko varmistuksessa siinä samassa paikassa kuten ennenkin. Muuten tilanne tuntuu olevan perin rauhallista, paitsi tykkimme ääni kuuluu entistä railakkaammin. Olemme muuten lähtövalmiina, vartoamme vain lähempiä määräyksiä.

Klo 14,30 saimme määräyksen, komppania etenee tien ratansuunnassa tavoitteena Kaarlahden asema ja hyvin marssi onnistuikin. Olimme siinä illan hämärässä Käkisalmeen johtavalla maantiellä, noin kaksi km Kaarlahden asemalta, jossa saimme ruokailla. Ei vielä ollut päivätyämme päättynyt. Tuli tehtäväksemme vaihtaa JR2:n, joten tulimme siis heidän asemansa ottamaan vastaan keskiyön aikana seuraavassa maastossa. Urkjärven ja Varikselanjärven välinen maasto miehittää.

Olimme tämän yän hiukan sateisessa ilmassa ilman minkäänlaista katosta päällämme. Muuten oli tosin rauhallista, paitsi muutamia laukauksia kuului sattumatta keneenkään. Mutta aamun tullessa alkoi tilanne toisin. Ryssä rupesi antamaan muutamia granaattia keskuuteemme. Yden joukkueemme edessä oli niin sanottu murroseste, jonka ryssä oli täysin miinoittanut, muunmuassa pari miestä KK:sta menetti toisen jalkansa. Tämä oli juuri varoitus toisille, joten pioneerit saivat kutsun tulla niitä raivaamaan. Luulimme sen toisin onnistuvan, mutta ei, heti alussa oli parin miehen kohtalo seuraava: Toisella jalka vallan poikki ja toinen muuten vähän lievemmin.

Tämä ei ollut vielä lopussa, vaan työ jatkuu entistä varovaisemmin, kunnes on selvä, siis läpi kulkee vapaana. Oli muuten minulle, ehkä toisillekin ensimmäinen tapaus tässä sodassa. Saapui 8 vihollisen konetta päälle, pudottaen muutamia pommeja ja tulittivat konekivärillä, jonka tuloksena oli vain moraalinen vaikutus. Tämän jälkeen saimme taas muutamia granaatteja, joten omat myös vastasivat ihmeellisenä mielen kiintona.
Luulimme loppupäivän olevan jo rauhallisempaa, kävimme komppanian päällikön kanssa tarkastamassa joka miehen aseman ja tutkimassa tilannetta. Liikuimme melkosen nopeasti tuottamatta minkäänlaista häiriötä vihollisen puolella, kk ei avannut tulta.

Aika on kulunut, tuli sapuskan hakemisen aika, jolloin joka ryhmästä lähti pari miestä sen toimittamaan. Mutta nyt oli konekivärin pojilla taas huono tuuri, palaamassa takaisin pakkiensa kanssa lensivät granatit suunnassa heihän kulkureittiään, joten onneton kohtalo otti toisen hengen kokonaan ja toinen haavoittui jotenkin vaikeasti, mutta mies voi tulla vielä.

Ja sitten meille alistetut p:s:ton pojat huomasivat vihollisen 2 p.k:ta tykkiä, siitä heti ilmoittivat patterin tulenjohtueelle, joka viipymättä antoi maalit ja tulikomento käskyn. Muutaman laukauksen jälkeen toinen vaimeni, mutta paha onni jätti toisen jollakin ihmeellisellä tavalla, joka kohta ilmaisi itsensä ampumalla parisen kertaa. Mutta luultavasti tämän tarinat myöhemmin sammuvat. Alkaa olla illan hämärä, elämä tuntuu muuten raikkaalta, syysillan tuoksu muutakuin ryssän ihmeellinen jättämä haju, joka onkin kummallista siivoa suomalaisiin verrattuna, mutta kärsimme siksi, kunnes olemme nämä puhdistaneet.

Yö on saapunut jälleen täyteen hämärään, nyt alkoi taas vantkan tykit puhumaan, jotka toivat terveisensä aivan saman kallion juurelle, jossa tämä pieni ja vaatimaton majamme on. Nukuin tosin ehkä liijan raskaasti etten tosin omilla korvillani kuullut, mutta mitä pojat puhuivat, oli tämä keskitys suurin mitä voi olla. Heräsin aamulla jälleen täysin rauhallista tuntui tilanne, joten tavanmukaisesti vain hakemaan annoksemme ja saikkamme.

Tämä on siis 11.8. klo 8,00 aamulla, joten myöhemmin voi tapahtua paljonkin muutoksia. No mitä kuuluu nyt tämän päivän ohjelmaan on seuraavanlainen. Mikä meille oli melkein uskomatonta, että vihollisen pieni partio olisi päässyt linjojemme läpi tekemään tuhojaan, muunmuassa viestimiehet puhuivat, että johtomme oli vallan leikkaamalla pantu poikki, ettei siis voi olla granatin aiheuttama tästä tietenkin ruvettiin ottamaan selvää toiselta taholta, mutta ei vielä ole tähän mennessä ilmoitettu tuloksia. Komppanian yleistilanne on ollut muuten tavanmukainen, asemamme ovat entiset, ei suurempia laukauksien vaihtoa ole kuulunut, kuin muutamia pieniä jossakin kohtin, sanoisinko häiritsemis ammuntaa paremmin.

Ja niin alkaa 16:ta päivä olla taasen iltapäivän puolella taikka oikeastaan illassa asti. Nyt tuli juuri siinä 19:ta tienoissa puhelinsanoma, että lentäjämme ovat huomanneet Käkisalmen olevan palavana, ja niin epäilyksemme johti siihen, että luullaan vihollisen perääntyvän. Ja niin pantiin entistä tarkempia valvontaa siihen.

16-17:ta välisenä yönä siinä klo 3 aikaan alkoi tavallisen kiihkeetä ammuntaa suunnilleen kolmannen joukkueen kohtalla, mutta ei siinä sitten kummempaa ollut tapahtunut. Mutta tämän joukkueeni kertoman mukaan kuului ryssän puolelta surkeeta valituksia, joka sai oma tykistömme sen aikaan ja osaksi voi olla omien kivärien ammunnasta. Nyt on siis valjennut 14:ta päivä aamu, joka kuulemma pitäisi olla sunnuntai aamu vaikken ole päivistä itse aivan varma.

Tavanmukainen aamuteemme on saatu ja muutenkin kuiva muona. Emme voi olla aivan rauhassa nyttenkään, heti ilmaantui vihollisen koneita päällemme, jotka osoittivat tavallista moraalista vaikutusta, tulittivat konekiväärillä ja heittivät muutamia pommeja, mutta tuskin saamatta minkäänlaista aikaan. Oma ilmatorjuntamme osallistui tähän surmalintujen tuhoamiseen, mutta vielä ei ole ilmoitettu heidän tuloksista, mutta hajaantumaan kuitenkin saivat na ja niin täytyi kärpäsien ottaa suunta sinne josta olivat tulleet. Sain juuri äsken kuulla, että se yöllinen naputus olikin vihollisen aikomuksena tehdä hyökkäys, joka kumminkin epäonnistui, vaikka suurella huudolla sen aloittivat, samalla kärsien tappioita, jotka ilmaisee sen valitukset ja muut liikkeet ja meininkit. Tämä aamupäivä tuntuu olevan perin rauhallista, klo on 9,30 ja on aivan kuoleman hiljaisuus, ei missään päin tunnu sotaa olevan. Saa nähdä, miten jatkuu.

Niin tunnit kuluvat pikkuhiljalleen. Kävimme siinä puolen päivän seuduissa Komppanian päällikön kanssa tutkimassa tilannetta joukkueissa, mutta emme saaneet erikoisempaa mainittavaa. Pojat tuntuivat voivan hyvin, olivat reilulla tuulella ja päättivät kostaa ryssälle viimeyöllisen hälytyksen, jota ryssä heille osoitti. Palasimme takaisin komentopaikkaan, jolloin vihollisen koneet saapuivat yllemme, kiertäen ja kaartaen kuitenkaan pommittamatta ja ampumatta. Siihen taasen osallistui oma ilmatorjunta, joka sai ne pakenemaan. Olemme taasen siinä ryssän tekemässä majassa ja vartumme vain tapahtumia ja kuulumisia. Tavanmukainen tykistöammunta kuuluu säännöllisin väliajoin kummaltakin puolen, joten on muodostunutkin niinkuin tykistön tappeluksi.

Alkaa taas olla iltapäivä, joten alko melkein tarkempi varmistus yön ajaksi. Komppanian päällikkö antaa aina erilaisia käskyjä, jota me lähetit niitä kiireesti antamaan joukkueisiin. Valitettavaa on, kun joka päivä ilmaantuu joku metsäkaartilainen, josta tietenkin on tehtävä kuulustelu ja lähetettävä ilmoitus edelleen. Tämä ei suinkaan ole miellyttävä teko, mutta kun kerran sen ansaitsee niin täytyy. Joutuin viemään juuri yhden paperit esikuntaan, joka ei suinkaan ole mikään helpottava rangaistus.

Tältä reisultani palattua takaisin majapaikkaan oli täysi hiljaisuus, osa komppaniasta oli levossa jotka eivät olleet vartiovuorossa. Ja niin menin petilleni siksi kunnes joutuin suorittamaan tuurini vartiossa. Ja hyvin oli tämäkin hämärän aika sivutettu kuulematta mitään erikoista, paitsi muutamia laukauksia kuten ennenkin.

Ja niin 18:ta päivä aamu käsissämme, joten komppania sai tavallista reilumman aamuteen, muummuassa vehnäpulla ja III tolpan olutta. Että hyvin tuntui olevan poikien mieli iloinen, kun saamme sellaistakin jota emme osaisi tosiaan juuri toivoa. Huomaamatta ajan kulua tällä välin, palasivat ruuan kantajat entisiä reittiään jakopaikalle, josta joukkueen miehet kävivät itse hakemassa. Alkoi taasen lännestä päin nousta suuri musta pilvi, joka olikin ukkosen ilma. Mutta suureksi onneksi ei kumminkaan paljon vettä satanut, joka oli suureksi iloksemme, kun olemme melkein taivas alla siis ilman telttoja.

Tämän sateen lakattua ajattelimme ruveta keittämään korviketta, mutta se ensin epäonnistui savun noustessa liijan korkealle, siis täytyi lakata ja yrittää myöhemmin, ja kuten onnistuikin.
Lentokoneista luulimme jo päässeen rauhaan, mutta ei, siinä klo 16:ta tienoissa rupesivat surmalinnut hääräämään yllämme, joten täytyi ilmasuojaan, kunnes palasivat takaisin, meille häiriötä tuottamatta. Osaksi kummallista mutta muuten tunnettua, alkoi taas se ryssän pitkät putket ulvomaan, joka antoi niitä namusiaan melkein joka taholle, jossa miehityksemme oli, mutta hyvä tuuri autto meitä ettei kenellekään mitään sattunut.

Tulenjohtueen huomattua melkein tarkat maalit, antoi tulikomentoa patterille, joka antoi muutamia kiivaita laukauksia maaliansa kohti, josta voimme päätellä, että hyvinkin onnistui. Kolmennessa joukkueella on huomattu kummallisia uhria, ryssän koira tuli heidän näkyviinsä, joka saikin heti tulta peräänsä, josta alkoi kuulua kummallista valitusta, luultavasti saanut osuman.

Tämän 18:ta päivän illansuussa olikin monenmoista toimintaa. Tulenjohtue oli saanut selville ryssän liikettä monenmukaista. Esimerkiksi autoja liikkui järven toisella puolen ja muuta hälinää ja ryskettä ilmaantui. Seurauksena tästä tietenkin oli, että tykkimme antoi parnaattia.
Yö alkoi saapua jälleen hämäryyteen jolloin vartiossa olevat alkoi varmistaa tehtäväänsä. Viestimiehillä oli vaikea tehtävä suoritettava linjamme olivat melkein kaikki poikki, joten heitän täytyy lähteä ne korjaamaan yön sydämestä huolimatta. Mutta aamun tullessa oli kumminkin kaikki reilassa, joten yhteyten pito oli entisellään.

19:ta päivän aamu on taasen saapunut. Aamuteemme oli nyt hiukan myöhässä jostakin syystä mutta kumminkin kaikki järjestyi vielä hyvin. Olipa kummallinen tapaus siinä puolen päivän maissa. Komppanian päällikkö lähti yhden taistelulähettinsä kanssa tutustulemaan joukkueita, ollessa siellä kaikessa rauhassa, tuli kaksi nuorta ryssän sotilasta, toinen kantaen asettaan, antautumis merkkiään näyttäen. Joten he rupesivat niitä kuljettamaan edelleen. Nämä kuulemma olivat harhailleet 8 vrtk. ilman mitään tietoa omiltaan. Joten olikin syytä antautumiseen.
Päivät kuluvat entiselleen mitään erikoista tapahtumatta. Ja näin jäämme yön hämärässä varttumaan seuraavan päivän tapahtumia.

On koittanut 20 päivä, jolloin tavallinen toimitus alkoi komppaniassa. Ja sen ainainen ominaisuus on tietenkin vatsan vaaliminen. Mutta kun on kulunut päivä iltapuolelle, niin jo alkoi keljumaisia puolia olla. Äkkiä ilmestyivät synkät pilvet jotka antoivat vettä niin rajusti, ettei juuri missään pysynyt kuivana kuten edellä mainittu korsumme oli niin kurjasti tehty, ettei juuri yhtään pitänyt. Olemme niin nyt juuri märkänä parhaillaan.

Mutta kaikesta huolimatta ryssä jostakin oli huomannut meikäläisten liikettä, ja seurauksena oli, että granaattia rupesi tulemaan, mutta tuloksetta kumminkin. Mutta ei hyvä näin, saimme myöskin tilattua yhden korohoron, joten se rupesi maalit saatuaan ampumaan. Mutta ikävä mainita tämä perkele rupesikin ampumaan omiin asemiin. Mutta tämä tulikomento täytyi lopettaa heti. Vähän olivat miehemme hämmästyksissä, mutta sitten kumminkin rauhoittuivat kun ei kellekään mitään sattunut.

Kolmas joukkue on aina näinä aikoina ollut melko vaarallisella alueella. Ajattelivat ruveta miinoja laittamaan aivan ryssän asemien eteen. Saa nähdä miten onnistuu yön aikana. Olemme päässeet jo siihen asti ja hyvin näitten poikien homma onnistuikin. Yön hämärä alkaa jälleen saapua ja kaukaa kuuluu isompien tykkien jylinää ja liekkien leiskaus näkyy.

Yön hämärästä valjettuaan tapahtui surullinen tapaus meidän iloisen joukkueen alueella rupesi taasen vihollinen keskittämään karnaattia, joten yksi miehistämme joutui tuhon omaksi. Klo 10,30 tuntui olevan kovin rauhallista, mutta eipäs riittänyt kauvan. Muutaman minuutin kuluttua alkoi vihollisen tulitus monenlaisella tykillä, jota riitti tunnin aikaa. Omat joukkomme huomasivat hyvät maalit, joten tuli nyt suunnan vaihto.

Kovin on kyllä peljättävää mutta sitä enemmän ovat poikamme ruvenneet näyttämään sellaista. Muutamia tulee valittamaan komppanian päällikölle, että joku aina vaivaa, joku taasen menee vallan pilalle hermostansa, elle siis lähte lipettiin ilman muuta, kuten ennen on jo sattunut. Saa nähdä miten kauvan on komppanian vahvuus riittävän suuruinen.

Klo 13,00 Yllätys meille. Ajattelimme, että mitä mahtaa merkitä sellainen ihmeellinen tykistön tuli, kun mitä näinä tunteina antoi. Ei kukaan olisi osannut aavistaa että ryssä lähtee niin pikku hiljalleen kun mitä teki. Oli muutaman miehen partio lähtenyt ottamaan selvää ryssän olemisesta. Tutustelijat palasivat takaisin, ilmoittaen ettei kuulu eikä näy mitään. Tämän jälkeen lähtimme perään ajamaan. Oli komppania marssineet noin 6 km kohtaamatta lainkaan vihollisia. Tässä oli meillä tauko joten vähän levähtimme siinä muutaman tunnin. Saimme kumminkin määräyksen jatkaa matkaa ohi Käkisalmen, jonka oli omat jo edellisenä iltana vallanneet.

Käkisalmi ohitettiin

Aamun hämärässä 22 toinen päivä marssii komppaniamme suuntaansa ja tavoitteeseen päin. Vähän sateli vettä joten matkamme tuntui tuskallisemmalta, mutta kaikesta huolimatta ei matkamme keskeytynyt kuin mitä tauon aikana. Mainittu kaupunki ei ollut yhtään katseltavassa kunnossa, aina vain raunioita toisensa jälkeen ilmestyi näkyviin. Ohitimme onnellisesti kaupungin joten matkamme tavoitteeseen on noin 8 km.

Muutaman lyhyen levon jälkeen saavutimme määrätyn paikan 12,05. Siinä oli niin sanottu Yläpuustin kansakoulu. Jokainen ryhmä rupesi siistimään itselleen erikoista huonetta, jota olikin riittävästi. Tämän jälkeen alkoi pakkia olla tulella, kuka sitten keitti kahvisaikkaa tai perunoita. Ja niin tuntui kuin olisi lepohetki saapunut ainakin. Vartiomme kuormastoa, jonka aikana lämmitämme saunan, joka on pitkästä aikaa uutta. Kuormastomme viipyy siten näin kauvan kun ryssät oli räjäyttäneet kaksi suurta siltaa, jotka on täysin tarpeelliset huoltomme suhteen.

Mutta tästäkin selviämme kun omat pioneerijoukot ne korjaavat.
Ja niin jatkuu marssimme uuteen tavoitteeseen päin. Saavuimme illan hämärässä Pyhäjärven ja Käkisalmen pitäjän rajalle, tien suunnassa Sortavalaan (?) johtavalla maantiellä. Yövyimme tähän ilman telttaa kun kuormastomme eivät ollut tulleet.

Saapuu aamulla klo 3 23.8.41 keittiömme, joten rupesi ruoka maittamaan jokaiselle hyvin. Aamun valjetessa taas alkoi eteneminen joka tapahtui rykmentin puitteissa. Marssimatka oli 24 km.. Marssin vaiheista en voi paremmin selvittää kun sain aamulla kotiloman kuudeksi tunniksi, ja olin siellä kunnes läksivät. Tapasin illan tullessa komppanian, joka olikin kulkenut autoilla tämän loppumatkan, ja oli majoittunut tähän Laatokan rannalle, joka onkin viehättävä paikka. Pystöttiin teltat ja ruokailu alkoi niinkuin ennenkin. Yö oli aivan hiljainen ja rauhallinen, joka olikin tarpeen marssin päälle.

24. päivän aamu valkeni kauniina syysillan hämyssä saimme aamuteen 6:ten aikaan niinkuin rauhan aikana. Miehet nauttii niinkuin levosta ainakin kun ei kuulu vihollisen tykkien eikä muun ampumisen ääniä. Ja kuka sen tietäisi missä asti mahtaisi vihollinen jo ollakin. Vartumme vain milloin saamme marssimääräyksen edelleen. Saimme kumminkin olla aivan rauhallisesti.

25.8. klo 3 aamulla jolloin saimme teen juotua valmistautua marssille. Ja niin ruvettiin valmistautumisen jälkeen marssimaan pitkin Laatokan rantaa. Marssi sujui hyvin ja niin vaihtui pitäjä. Tulimme Sakkolan pitäjän läpi tänne Metsäpirtin puolelle, josta on noin 5 km Taipaleen joelle. Tähän pystytettiin telttamme ja niin alkoi elämä kuin ennenkin.

Keittiön saapuessa oli komppanialla tilaisuus ruveta ruokailuun, joka vellin nimessä tapahtui 9:deksän tienoissa. Tämän jälkeen alkoi yleinen nukkuminen koko sakilla. Klo 17:ta oli taasen ruokailuherätys joka olikin mieluinen hälytys. Herne keitto oli erittäin maukas joten jokainen melkein santsas.
Illan hämärä taas saapuu pikkuhiljalleen ja tietenkin peti tuntui mieleiseltä jokaiselta, paitsi tietenkin vartiomiehet oli jäätävä tuuriaan suorittamaan. Mutta kumma taas. Puhelin oli hommattu meille ja tämä pärähti soimaan, siihen vastaamalla kutsuttiin komppanian päällikkö puhutteluun ja komppania marssikuntoon 3 maissa.

Vastassa Vuoksen Suvanto

Velli järjestettiin meille siksi ja niin panimme teltat taasen kokoon ja marssiin vain. Saavuimme maantien varteen jossa olikin kolme autoa meitä varten. Nousimme siihen ja niin alkoi taival katketa. Mutta nyt rupesimmekin tulemaan takaisin päin, joka oli ihmettä pitkästä aikaa. Mutta ei sentään tultu pitkälle, kumminkin toiseen pitäjään, joka kuuluu Sakkolaan. Ajoimme siinä 15 km aina tänne Suvannon rannalle asti. Joukkueet tulivat varmistamaan rannat, joten toisella puolen on iivana. Kuormastommekin saapui 9:ksän aikaa tänne ja niin pystytettiin teltat joten elämämme on kuten ennenkin.

Esimäinen joukkue, alue on Kajavasaari jonka ottivat vastaan JR7:tä. Toinen joukkue on siitä tänne länteen noin 4:jä km. Samoin samat asemat samalla yksiköllä ottivat vastaan. Ensimmäisen joukkueen alueella muuten pojat tapasivat kolme vankia, joilla oli aseistus yksi pistooli ja yksi kivääri Vangit kuljetettiin aina edelleen tästä komppaniasta. Muuten koko komppania on majoittunut tähän tien viereen, joka kulkee pitkin Suvannon rantaa.

Kello on 13,30 ja hernerokka oli valmiina jolloin komppanian ruokailu tapahtui. Noin puoli tuntia sitten rupesi iivana antamaan muutamia grattia ylijärven, mutta ei ole tuntunut kellekään mitään sattunut.
Klo 6,30 p:s.tykin pojat saaneet saunan lämmitetyksi, sinne olikin haluttua mennä joka tuntui pitkästä aikaa perin suloiselta.

Ensiksi kävi upseerit ja sitten alkoi lämmittäjät ja sen jälkeen kuka kerkesi. Iltateekin oli varattu meille joka oli muuten mieleen nauttimien paitsi kun ei ollut leipää, niin eipä tuntunut kovinkaan mukavalta. Hämärän tullen taasen ensimäisen joukkueen pojat toivat parisen ryssää, jotka olivat antautuneet ilman tappelematta. Täällä pantiin nukkumaan kolmannen joukkueen telttaan, jossa pojat hyvin viihtyivät. Aamun tullen ne taas passitettiin pataljoonaan ja sieltä edelleen.

Yö oli hyvin rauhallisen mukainen paitsi muutamia tykin laukauksia kuului osaksi kummankin aseet oli toiminnassa. Vartiomiehet tähyilivät tarkkana, kun totennäköisesti luullaan ryssiä olevan tällä puolen järven, niinkuin onkin huomattu. Ja tavattu.

Näin on päästy aamuun joten on 27.8. Herätys kuului aamuteelle, joten jokainen sen hyvin kuuli. Samassa annettiin kuiva muona, jossa oli paljon puhuttu leipäkin. Oli muutamia kertoja mennyt johtomme poikki, joten ilman laillisia viestimiehiä lähtimme ne korjaamaan, joten hyvin onnistuimmekin. Ja taasen huomattiin kun samat joukkueen pojat torrivat yhtä iivanaa tänne komentopaikalle.

Pojat puhuttelivat sitä innokkaasti, vaikkei kukaan tosin mitään juuri ymmärrä sen juttuja ja tarkoituksia. Ruokailukin oli taasen entiseen hyvään aikaan. Tätä ennen tosin kolmas joukkue oli järven läheisyydessä häiritsemässä ryssää, olevinaan niinkuin olisi tehnyt lauttaa, tai muuta sellaista ylitysvehettä, joten ryssää pantiin tässäkin silmää. Tähän tietenkin rupesi tulemaan granattia, mutta poikamme oli poistuneet, joten oli tyhjä paikka.

Klo on siinä 14,30, joten kompp.pääll. on tarkastamassa vartiossa olevia joukkueita. Palattuaan täältä joutui hän menemään pataljoonan komentajan puheille, joka tosin muuttui kun Hildeeni meni lomalle. Kapteeni Seppänen tuli nyt siis tilalle. Tämän määräyksestä tuli meiltä lähettää partio, joko joen, taikka oikeastaan järjasen. Tuli hämärä jolloin partio olisi pitänyt lähettää mutta se jostakin syystä perutettiin toiseen iltaan. Niin tosin, klo 15,30 lähetettiin 3 ryhmää Sakkolan Kk:lään, miehittämään siellä ne rannat. Tähän astisten tietojen mukaan ei sieltä ole mitään erikoista kuulunut.
Ja niin meni hyvin tämäkin yön aika.

Nousi 28:päivän aamu. Tosin vähän sateinen ilma vallitsi. Jokainen liikkeellä lähtevä koitti suojata itseään niin hyvin kuin parhaiten voi.
Ruoka kuljetettiin joukkueille pyörän kanssa, paitsi jotka ovat tässä komentopaikan välittömässä läheisyydessä, ne tietenkin saivat sen tästä keittiöltä suoraan. Vesisateinen ilma vallitsee, ette juuri viitsi paljon ihan taivasalla olla. Muuten onkin komppaniamme kokonaisuudessa rauhallisessa levossa. Kuului muutamia laukauksia, jotka äänestä päättäen olikin oman tykkimme äänet tietenkin huomattu hyvät maalit toisella puolen järven. Näin kuluu aika pikkuhiljalleen.

Partioilla yrityksiä Vuoksen yli

Ja niin on saavutettu ilta taasen. Nyt tuli lähettää meiltä se partio. Siihen kuuluu yksi upseeri, aliupseereita kolme ja kaksi miestä. Sitten divisjoonasta tuli lähettää toinen samanlainen partio. Joka sitten viimein tulikin paljon myöhästyneenä surkeesti valitellen kurjuutta. Lähtivät mainittuun rantaan veneitten luo, josta ylitys piti tapahtua. Mutta muutaman yrityksen jälkeen kumminkin tämä epäonnistui, syynä siihen oli kuulemma veneiden kehnous ja tuulinen sää. Miehet palasivat takaisin, joten voi myöhemmin tulla uusi yritys tehtäväksi.

29:päivä sarastaa, tosin sateisena ja synkän ilman peittämänä. Aamutoimet on suoritettu entiseen hyvään aikaan ja ruokailu tapahtuu 11:tienoissa. Partiomiehet lepää ja varttuu uusitumista. Divisioonan partio on kai palannut entiselle asusijoilleen, kun ei missään näy.

Päivän kulku jatkuu aivan mitään erikoista tapahtumatta. Sate on vähän hälvennyt, tuntuu niinkuin rupeaisi entinen poutailma palaamaan jälleen. Ohjelma jatkuu ruokailun merkeissä. Klo 19,15 aikaan toisen joukkueen tähystysalueella huomattiin ammuttavan yksi valopistoolin ammus, mutta ei huomattu tapahtuvan.
Illan hämärä on koittanut jälleen partiomme alkaa valmistautua lähtemään. Tosin vähän väheni yhdellä miehellä, joka olisi kuulunut konekiväristä, mutta syystä oli jostain pois.

Tämä neljän miehinen partio oli puoli kymmenen valmiina lähtemään uusimaan entisen epäonnistuneen yrityksen. Soutajat oli valmiina viemään heität määrättyyn paikkaan ja niin lähtivät matkaan. Saapuivat rantaan, kuunneltuaan hetkisen, jolloin alkoi verinen taival. Saapuessaan toiselle rannalla kohtasi partiomme vihollisen vartiomiehet, jolloin muutamia yrityksiä tehten toisista kohttein. Kuitenkin epäonnistuneina palasi tämä jälleen lähtöasemalle.

Oli meillä toinenkin tehtävä. Oli lähetetty yksi ryhmä miehittämään Kajavasaari, joka piti tapahtua saman yön aikana. Luultavasti on se onnistunut, kun ei tähän 30:päivän aamuun mennessä ole mitään kuulunut. Vartuumme vain ilmoitusta.

Tällä kohtiin tuntuu olevan kovin rauhallinen aamu sarastanut, mutta lännestä päin kuuluu kovin jymäkkää tykistön ammuntaa, joka äänestä päättäen tuntuu olevan omia. En sitten ymmärrä mitä lienee tuumannut komentajamme kun niin partio onnistui. Päivä jatkuu entisiä latujaan, tapahtumat myöhemmin. Puolen päivän seutuvilla kuulutettiin, että kanttiinimmekin on saapunut. Vääpeli ja kirjuri lähtivät sinne oikein hevosen kanssa hakemaan ostoksia. Mutta erehtys suuri se olikin vallan toisenlainen, kuin mitä luultiin olevan. Sai sentään vähän pientä, mutta ei tullut tupakkaa ja muuta sellaista jota vartuttiin.

Näitten jakamisen jälkeen joukkueisiin kuultiin puhelimessa puhuttavan, että taasen partion täytyy valmistautua yön aikana lähtemään ja entinen tehtävä. Myöhemmin kumminkin saimme kuulla, että ei meiltä enää tulekkaan kuin soutajat, sillä itse partio tulee 5:stä komppaniasta. Yritys tapahtui entiseen aikaan mutta kumminkin epäonnistui, joten tämä palasi takaisin.

Illan kuluessa kutsuttiin rykmentistä hakemaan nauloja, että voimme sitten ruveta tekemään lauttaa, jolla ylitetään edellä mainittu järvi. Kun saimme jotenkin ratiomme kuntoon, kuunneltiin tavanmukaiset iltauutiset, jonka jälkeen päällikkömme joutui komentajan puheille, ja minä viemään karttoja Koskelaan kompp. Ja palattuaan reisultamme puhui kompp.pääll, että aamulla klo 4 lähdemme tekemään edellämainitut lautat.

31.8. Saimme teen lähtiessä ja niin saavuimme määrätylle paikalle ja niin aloitimme työmme vanhoista rakennuksista. Huonona juttuna kun saimme juuri ne valmiiksi, niin ryssän tähystäjät ja kuuntelijat antoivat tulikäskyjä ja niin rupesi tulemaan purnaattia, ja niin kuultiin konekiväripojan haavoittuneen äskeisestä ammunnasta.

Ruok.aikamme on tapahtunut ja niin on komppania täydellisessä levossa, jos tosin lieneekin sunnuntaipäivä. Päivä on kulunut puoleen uutiset myöhemmin. Ei tosin iltaan mennessä ollut erikoisempaa tapahtunut. Illan tullessa kuului komentajan määräyksestä meillä lähettää pitäisi taas se tunnettu partio ja nyt sai Huju Hannu sen tehtävän.

Ylitys Taipaleenjoella

Yä on kulunut rauhallisena, ei mitään kummallisempaa ole kuulunut vartiosta, joka on Kajava…
Komppania olikin marssivalmiina 11,30, jolloin lähtö tapahtui. Noin 3 km päässä oli ensimmäinen tauko, joka ei ollut tosin pitkä. Seuraavassa taukopaikassa oli ruokailu, jonka jälkeen kuormasto jäi Sakkolan ja Metsäpirtin rajamaille. Lähtimme 16,15 jatkamaan matkaa Taipaleeseen päin. Oli pari taukoa välillä. Saavuimme joelle 19,45, jolloin ylitys tapahtui suurilla armeijan veneillä, ja aika nopeasti tapahtuikin, vaikka ryssät oli räjäyttäneet sillan. Lähtimme jatkamaan matkaa edelleen noin …
Marssi jatkuu siintä 10,00 yhä edelleen, joten km on tullut 11:ta ja muutama tauko oli välillä.

Saavuimme määrättyyn tavoitteeseen klo 2,10, johon pataljoona on majoittunut tasaiseen mäntymetsään jossa onkin lähellä perunamaat ja vedet, että voimme itse valmistaa ruokamme. Klo 11,30 saapui keittiömmekin, jolloin heti tarjottiin velliä ja sen jälkeen hernerokka. Klo 19,20 saapui teltat, jolloin panimme ne heti pystyyn ja niin päästiin lepäämään.
Ja niin meni sekin yö ettei mitään kummempaa tapahtunut.

3.9. klo 4,15 lähti ensimmäinen joukkue varmistamaan tästä noin 11 km itään suunnilleen rajalla. Sinne kuljetettiin hevosella muona ja postit ja teltta ja kaikki sellaiset joita tarvittiin. 11,40 saapui kuormastomme kaikkine ajoneuvoineen, jolloin taas olikin parhaillaan ruokailun aika. Tämän jälkeen touhumme kulki entistä hyvää latuaan. Ja niin kulki iltaan päivä ja sitä myöten oli koittanut, joten maailmassa tuntui olevan perin rauhallista.

4.9. päivä on sarastunut hiukan sateisena ja komppanian ollessa edelleen levossa ja ruokailussa. Päivä kulku on aivan rauhallinen kuten jo mainitsin, että ruokailussa ja levossa tapahtumatta mitään erikoista. Illan tullessa saimme komppaniaan tupakkaa jonka vääpeli myi askin miestä kohtin, samoin vietiin ensimmäiselle joukkueelle tupakat ynnä ruoka. Ilta on koittanut ja Kuormasto ja pst-ryhmästä pantiin telttavartio ja niin meni tämäkin hämärä ohi.

Taas valkeni 5.9 kuuta syysaamun sarastaessa. Sumuinen taivas ja vähän sateisena. Komppanian herätys kuului, saikalle, kuten ennenkin. Ja niin tapahtui ruokailu entiseen aikaan, jonka jälkeen taasen lepoon. Päivä ja yö meni entisellään.

6.9. Herätys, tienperkauksessa, ruokailu samoinkin. 12,00 tapahtui pataljoonassa pieni muutos. Komppanian päällikkö ja komentoryhmä muuttivat pataljoonan komentotelttaan kun komentaja ja muut komppaniat sen mukana noin 20 km länteen, siis rajalle. Viipyy ehkä noin pari päivää siellä, sne muuttivat sinne autolla. Meillä muuttui toisen joukkueen kolme ryhmää ensimmäisen joukkueen luo ja vapauttaa jääkärijoukkueen 14,30, lähtö majapaikasta.

Iltapäiväruokailu kuten ennenkin. Vartiomme teltta-alueella varmistivat toiset yksiköt, ettei komentoryhmä ollenkaan. 17,30 soitettiin rykmentistä vihollispartiosta, jota yksiköt olivat haravoimassa, mutta rykmentin jääkärijoukkue olikin jo tuhonnut, joita oli vain 3 upseeria. Meni taasen yö hyvin.

Saapui 7.9. Klo 6 herätys teen merkeissä. Samoin ruokailu 11,45 mennessä. Käytimme hyväksemme saunan lämmittämiseen ja pyykin pesuun. Loput kompp. edelleen levossa ja ruokailussa. Samoin hämärä ylitettiin aivan rauhallisesti.

Saapui 8.9. jolloin on tilalle aivan ennallaan. Lopun komppanian ollessa levossa ja ruokailussa. Aivan samalla lailla kului aika,

ja saapui 9. päivä ruokailun ja teen merkeissä. Klo 11,30 soitettiin, että pataljoona muuttuu pois toiseen paikkaan. Saimme lähetit tehtävän maastotiedusteluun. Tulimme takaisin klo 12,00, jolloin oli osa pataljoonasta … …ja toiset yksiköt muuttavat sinne paitsi meidän komppania jäi edelleen majoituspaikkaan. Vääpeli maksoi meille illan suussa päivärahat jotka oli paikalla, ja niin kului hämärä aika taas ohi.

10. päivä valkeni etiseen tapaan, jolloin kuului puhelimessa, että viisi ryssää on partioimassa puolellamme ja varmistettiin joukkueissa tarkka valvonta niille. Klo 7,30 lähti vääpeli ja kirjuri ja yksi lähetti oppaaksi ensimmäisen ja toisen luo maksamaan päivä rahaa. He tietenkin tämän kuultuaan ottivat konetuliaseet mukaan, että pärjätäkseen näillä vihollisille, jos sattuisi kohtaamaan. Komppania on edelleen majoituspaikalla. 15,00 oli kuultu tulevan kanttiinin pataljoonaan jolloin saimme määräyksen lähteä hevosen kanssa komppaniaan noutamaan tarpeita, olimme 15,20 siellä ja varttuumme yli 2 tuntia mutta tuloksetta, sitä ei tullutkaan ja palasimme tyhjänä takaisin. Yö kului taasen hyvin.

Valkeni 11:päivä aivan rauhallisena. Aamuteen jälkeen taas joutu pari miestä sinne edellämainittuun kanttiiniin lähtemään. Ja palasivat puolen päivän tienoissa ja saivat yhden pullan mieheen ja kaksi askia tupakkaa.
Klo 13,00 läksimme komppanian päällikön kanssa hevosella varmistuksessa olevien joukkueitten luo ja veimme heille kuuluvat ostokset. Palasimme takaisin onnellisesti vaikka kävimmekin noin 1600 metriä ryssän puolella.

17,20 olimme taasen komentopaikassa. Kaikki oli entisen rauhallista.
Nyt on tullut 12.9. aamun valjetessa aarinkoisena ja entiseen tapaan.
Kului aika saunan lämmityksessä ja pesulla puoleen päivään asti, jolloin päällikkö rupesi soittelemaan, ja niin kuulimme että saamme muuttaa pataljoonan luo. Ensimmäinen pataljoona otti meiltä kenttävartion vastaan 17,30, jolloin joukkueet lähtivät marssimaan ja komppaniaan yhdistyen. Komppania saapui tänne klo 18,50, jolloin teltat heti pystytettiin. Joukkueet saapuivat 20,40 jolloin heti pystyttivät telttansa.

Ja niin meni yä rauhallisena. 13:päivä aamu valkeni sateisena ja teen merkiksessä ja komppanian ollessa levossa. Klo 14,30 saapui torvisoittokunta meille leirialueelle ja niin alkoi aseveli illan vietto. Majuri Hilden piti alkupuheen ja jakoi kunnia merkkejä ja ylennyksiä. Ohjelma jatkui monipuolisesti ja soiton säestyksellä. 17,30 oli ruakailu ja sen jälkeen taasen komppania on levossa. Yö vartiot oli järjestetty joka teltasta.

14:päivä saapui sateisena vähän, muuten aivan rauhallisena, joten komppania jatkaa lepoa.
15.9. Samoin muuten rauhallisena. Mutta klo 7,30 alkoi tyävälineiten puhdistus ja teroittaminen. Iltapäivä aseitten puhdistukseen Klo 12. komppanian päällikkö ja kaikki joukkueen johtajat lähtevät maastotiedusteluun, tulivat maastotiedustelusta 16,30. Komppanian päällikön käskynjako joukkueenjohtajille oli 18,45 seuraavaa päivää varten. Yöksi asettivat joukkueet vartion entiseen tapaan.

(Marginaalissa:
“Juoruin pitämään tätä sotapäiväkirjaa, vänrikki Ylikoski. sairaalasta saapui komppaniaan. T. Hongisto”).

16.9. Komppanialla oli herätys klo 4, sen jälkeen välittömästi aamutee jonka jälkeen valmistauduttiin lähtöön. Vanhasta kylästä klo 5,45 suoraan kaakkoon. Aamu oli kuulakas. Komppania saapui kello 6,30 Tapparin kylään ja asettui varmistukseen rajalinjalle Laatokasta noin 2 km pituiselle lohkolle. Vaihto tapahtui 11. komppanian kanssa ja oli suoritettu 6,50 mennessä. Joukkuejärjestys Laatokasta oikealle Autti, Ylikoski …jätettiin Vanhaankylään paitsi patruuna ja sairasajoneuvo seurasi komppaniaa. Matkaa majapaikasta tänne oli 7 km. Klo 11,15 ampui vihollinen kevyellä kranaatinheittimellä 4 ammusta ja komppaniasta haavoittui toisesta joukkueesta 3 miestä.

Kello 16 komppanian päälikkö lähetti pataljoonan peitepiirroksen komppanian sijoituksesta. Ruokailu oli kenttäoloissa entiseen tapaan, lounas kello 11, päivällinen kello 16. Illan hämärtyessä ilma muuttui sareusvaksi.
17.9.1941 Päivä valkeni kovan tuulen vallitessa, ilma oli kirkas. Yö kului rauhallisesti. Klo 9,10 saapui Tyrvääläinen lottakanttiini pataljoonan komentopaikan korkeudelle. Joukkueesta yksi mies lähetettiin ostamaan pulla ynnämuuta, jota toimekas lottamme maisteri Liekka johtajana omakohtaisesti meille oli tullut jakamaan.

Ruokailu oli entiseen tapaan. Illan pimetessä havaittiin suunnassa 30-00 punotusta taivaan rannassa ja havaittiin valtavia valovälähdyksiä Laatokan suunnalta jatkuvia jyrähdyksiä …. alkoi sataa niin että useihin sirpalesuojiin alkoi juosta vettä.

3. joukkueen kohdalla hakkasivat uuden puolustuslinjan ja siirtyivät klo 16 uusiin asemiin. 2. ja 1. joukkue parantelivat entisiä asemiaan. Oma tykistö ja kranaatinheitin ampuivat muutaman laukauksen vihollisen puolelle. Täällä komppanianpäällikön komentoteltassa on taasen nytkin hyvin hiljaista, päällikkö on vaipunut unten unelmiin nähden morsiamestaan kauniita unia. Kaksi lähettiä on hakemassa Laatokan rannalta suolaa, koska ryssät sitä sinne ovat kuulemma paljon jättäneet. Menen itse keittämään korviketta sillä se kuuluu sotilaan jokapäiväiseen elämään.

Ruokailut suoritettiin entisiin aikoihin, lounas 11, päivällinen 16, aamutee on jaettu joukkueisiin kuivana, miehet keittävät sen itse. Päivä kului taasen iltaan. Komppanian päällikkö käski entistä tarkemmin tehostaa vartiota, koska sateinen ja tuulinen ilma oli partioille mitä suotuisin.

Yö kului rauhallisesti, herätys oli taasenkin aamuteen merkeissä. Komppanian päälikkö lähetti aamun valjetessa partion vihollisen puolelle, partion vahvuus kaksi aliupseeria ja yksi mies, ylikers. Huja Hannu toimi tottuneena partionjohtajana. Partio lähti 6,15 Aroniemen joukkueen kohdalta ylittivät rajan. Päästyään rajasta n. 420 m havaitsivat he ryssän vartiomiehen joka heti lähti viemään sanaa omilleen. Partio pysähtyi ja näkivät vähän edempänä murrosta jonka takana oli vahva piikkilankaeste. Esteen takana kaivannoita, sekä vielä näkivät 2 maanpäällistä punkkeria jotka olivat kahdenpuolen tietä välimatka noin 200 m.

Partio ei päässyt edemmäksi vaan palasi takaisin klo 10,15 kertomaan komppanian päälikölle havainnoitaan, kompp. päälikkö kiitti heitä tiedoista ja pojat palasivat joukkueisiinsa.

Oma tykistö ampui muutamia ammuksia johon ryssät samanaikaisesti rapnellia lähettivät. Mutta klo 15,30 aikaan tapahtui kolmannen joukkueen kohdalla ikävä tapaus. Edessä joukkueen kohdalla on miinoitettu alue, tämän alueen läpi juoksi koira laukaisten yhden miinan, tämän jälkeen joukkueen johtaja ja kaksi miestä lähti katsomaan tapausta. Mennessään miinakentällä yksi miehistä astui vahingossa ansaan sillä seurauksella että miina räjähti ja haavoitti kaikki miehet. Vänrikki Aalto, kersantti Sulonen lievemmin, sotamies Jalonen vaikeasti, viime mainittu oli astunut ansaan.

Tämäkin murheen päivä kului iltaan. Vartiovuorollani näin komeita valokiiloja suunnassa 30-00, saman olivat havainneet muutkin vartiomiehet.

20.9. yö kului rauhallisesti. Aamun valjetessa alkoi taaskin hiljalleen sataan. Kolmannen joukkueen edessä oleva vartiomies havaitsi muutamia vihollisia, joista hän yhden ampui. Kranaatinheitin ampui muutamia laukauksia hyvällä tuloksella, koska sieltä alkoi kuulua valitusta. Tänään on taasen vaihto, olemme ollut täällä tasan 4 vuorokautta. Vaihdon aikana ryssä alkoi häiritä, koko kolmannen komppanian lohkolla ilmestyi näkyviin monesta paikasta, tuliaseet avasivat kovan tulen samaten tykistö. Samoin tänään lähti lomalle komppanian päällikkö Saarinen lomalle, seuraajaksi tuli vänr. Ylikoski. Yöksi asetettiin jokaisesta teltasta vartiomies.

21.9. Yö kului rauhallisesti. Herätys oli entiseen tapaan nytkin aamuteen merkeissä. Tämän jälkeen komppania jatkoi lepoa teltoissa, koska miehet olivat rasittuneet edellisen päivän rasituksissa. Pataljoonasta tuli kirjelmä, joka koski lomaprosentin isonemista, ollen nyt 6 %, samaten hevosten kotiuttamista, esitys komppanialle, koska sota on muuttunut puolustusluontoiseksi. Ruokailu suoritettiin. Lounas klo 11, päivällinen 16.
Päivä kului leppoisasti, ilma oli kirkas ja aurinkoinen. Yöksi asetettiin majoitusalueelle telttavartiot.

22.9. Yö kului rauhallisesti. Aamutee tavalliseen aikaan. Aamupäivä kului kylpemisen, pyykinpesun ja levon merkeissä. Ruokailu klo 11 lounas, iltapäivä kului samoin. Päivällinen klo 16,30. Ilta kului rauhallisesti tarinoiden ja juttuja kertoillen. Yöksi asetettiin telttavartiot.

23.9. Yö kului rauhallisesti. Herätys ja aamutee tavalliseen aikaan. Aamupäivä kului kuten edellisenäkin päivänä. Lounas oli klo 11. Iltapäivällä varustauduttiin seuraavana aamuna tapahtuvaa vaihtoa varten. Päivällinen oli klo 17. Ilta kului sanomalehtiä lukien ja radiota kuunnellen. Useimmat kirjoittelivat kirjeitä rakkaimmilleen. Iltauutisten jälkeen kaikki laittautuivat levolle. Yöksi asetettiin telttavartio.
Päiväkirja n:n 11731 päättyy.
Päiväkirja jatkuu numerossa 11732:

24.9. Komppanian herätys oli klo 4,00, jonka jälkeen heti aamutee. Klo 4,41 järjestäydyttiin lähtöön. Vanhastakylästä lähdettiin suodaan kaakkoon. Aamu oli kirkas ja vallitsi 3-5 asteen pakkanen.
Komppania saapui Tapparin kylään klo 6,30 ja asettui varmistukseen rajalinjalle Laatokasta noin 1600 m:n levyiselle lohkolle. Vaihto tapahtui 11. komppanian kanssa, vaihto oli suoritettu klo 7,25.
Joukkuejärjestys Laatokasta oikealle Välimäen joukkue, sitten Harjun ja Aroniemen joukkueet. Pst.ryhmä Aroniemen joukkueen mukana. Meistä oikealle oli 7. komppania. Komppanian kuormasto jätettiin Vanhaankylään, paitsi patruuna- ja sairasajoneuvot seurasi komppaniaa. Matkaa majapaikasta tänne oli 7 km.

Syyskuun loppu normaalia vartio- ja partiotoimintaa. Seuraavassa vain merkittävämpiä tapahtumia, joita on päiväkirjaan kirjattu.

25.9. Rykmentinkomentaja eversti Raikkala seurassaan Majuri Hilden tulivat komppanian komentopaikalle ja lähtivät sen jälkeen komppanian päällikkö vänr. Ylikosken opastamana tutustumaan asemiin ja miehitykseen. Tarkastus päättyi 15,30.

26.9.
Klo 11,30 saapui Armeijakunnan komentaja esikuntineen, johon kuului Divisioonan, Rykmentin ja Pataljoonan komentajat tarkastuskäynnille, tarkastaen asemia sekä suoritettuja raivaus- ja linnoitustöitä. Tarkastus päättyi klo 19,00. Armeijakunnan komentaja oli tyytyväinen näkemästään, muun muassa lausui kuulleensa, “ettei pojat näitä asemia jätä”.

1.10. Vaihto 11. K:n kanssa ja paluu Vanhankylän leirialueelle lepoon.
2.10. Lähti 1 + 40 miestä perunannostoon Metsäpirtin kirkonkylään.
7.10. taas osa miehistä perunannostoon.
8.10. suoritettiin taas vaihto asemiin, jonne oli rakennettu oikein komea komentokorsu, myös miehille oli tehty jonkinmoinen korsu. Paranneltiin korsua ja paistettiin lettuja.
13.10. Ensi lumisade. Hevostalli valmistui.
15.10. tapahtui taas vaihto 3 p. kanssa.
21.10. vielä 20 miestä perunamaalle.
23.10. Vaihto etulinjaan I pataljoonan lohkolle.
24.10. Suoritettiin miesten järjestely. Vanhemmat kotiutetaan ja nuoremman siirretään.

Asemasota jatkui tavanomaisena, etulinjan vartiointia ja partiotoimintaa, lepovuorossa olevat reservissä leirialueen teltoissa ja korsuissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *