15. Div. JR36/9.Komppanian sotapäiväkirja

III/JR 36:n hyökkäyksestä 31/7 klo 12. Everstiluutnantti Raikkala, JR 36:n komentaja etulinjoilla.

Sotapäiväkirja JR36:n 9. komppanian sotaretkestä 1941

9. komppania perustettiin Hämeenkyröläisistä reserviläisistä, jotka kokoontuivat Honkalan suojeluskuntatalolle saamiensa YH-kutsujen mukaisesti. Komppania kuului jalkaväkirykmentti 36:n III:een pataljoonaan, komentajana kapt. Hakanen. Komppanian päällikkönä toimi luutn. Helavuori, joka haavoittui 1.8. ja palasi sairaslomalta 11.9. Komppanian päällikkönä toimi tämän ajan luutn T.Noren.

Komppanian perustaminen ja varustelu.

Sotapäiväkirja n:o 11739, 9.K/III/JR36, 18.6.41-15.9.41

Sotapäiväkirjan kansilehti.

18.6.1941
Alettiin jakaa Hämeenkyrössä käskyjä kertausharjoituksiin. Samana päivänä alkoi miehiä saapua Honkalaan, jossa ne jaettiin omiin yksiköihinsä.
Noin klo 17 aikaan veivät joukkueiden varajohtajat omat joukkueensa majapaikkoihinsa. 7. komppania sijoitettiin Linnainmaahan ja osa Simunaan. (Komppanian numero oli 7 vain 19.7.41 saakka, jonka jälkeen se muuttui n:o 9:ksi).
Saman päivän iltana oli komppanialla vielä ruokailu klo 19,00, jolloin miehiä oli saapuvilla koko komppaniasta n. 60%.

19.6.
Oli vielä suuri osa miehiä saapumatta. Aamupäivällä suoritettiin varusteiden jako saapuvilla olevalle miehistölle. Samaa jatkui aina iltaan saakka, koska miehiä saapui pitkin päivää. Saatuaan varusteet miehet häipyivät omille teilleen.

20.6.
Saapui komppanian päällikkö. Hän määräsi silloin päivän palvelusohjelman komppanialle. Aamupäivällä oli palvelusohjelmana suljettua järjestystä. Iltapäivällä jaettiin komppanialle kaasunaamarit sekä muut taisteluvälineet.

21.6.
Jaettiin varusteita vielä myöhemmin tulleille miehille. Yleinen palvelusohjelma käsitti varusteiden huoltoa.

22.6.
Aamupäivällä oli harjoitus Rykmentinkomentajan katselmusta varten. Klo 14 marssi 7:s komppania täysissä varusteissa Honkalan ampumaradalle, jonne koko pataljoona oli kokoontunut. Puheen ja kenttä-Jumalanpalveluksen jälkeen poistuttiin yksiköittäin, jolloin seurasi ohimarssi. Sen jälkeen ei ollut varsinaista palvelusta. Saman päivän iltana oli komppanian miehillä vielä viimeinen tilaisuus käydä kotonaan. Määrä oli seuraavana aamuna klo 7 olla paikalla.

Marssi Siuron asemalle.

23.6.
Aamupäivällä annettiin määräys, ettei kukaan saanut poistua majapaikasta ja ilmoitettiin samalla, että yksikön tuli samana päivänä jättää majapaikka. 7. komppania lähti liikkeelle Linnainmaasta klo 19,15 ensimäisenä tavoitteena Siuron asema. Matkan pituus oli n. 20 km, jonka puolivälissä oli n. 45 min. kestävä tauko. Siuroon saavuttiin klo 24, jolloin suoritettiin heti välittömästi lastaus vaunuihin.
Linnainmaasta lähdettäessä piti komppanian päällikkö ltn. Helavuori lyhyen puheen majoituspaikan isäntäväelle, jossa puheessaan hän kiitti isäntäväkeä komppanian puolesta, tälle osoitetusta ystävyydestä.

Kuormaus ja lähtö kohti itää.

24.6.
Yö vietettiin nuotiotulien ääressä, tätä kesti aina klo 6:een aamulla johon mennessä oli kuormaus suoritettu. 7. komppania oli sijoitettu vaunuihin seuraavasti: Komentoryhmä, panssaritorjuntaryhmä ja toimitusjoukkue samassa vaunussa, muut joukkueet omissa vaunuissaan. Ensimmäinen kerta ruokailtiin Haapamäellä, seuraava kerta Kintauksessa.

25.6.
Matkalla sattui, että joku hurjapäinen ampui radan varrella olevan puhelinjohdon poikki. Ampuja ei ollut kuitenkaan 7:stä komppaniasta. Komppaniat ruokailivat aamupäivällä Vaajakoskella, iltapäivällä Pieksämäellä. Matkalla nähtiin 1 ryssän alasammutuista pommikoneista n. 1 km:n päässä Joroisten asemalta itään. Muita nähtävyyksiä matkan varrella olivat Savonlinnan seudut ja osa Punkaharjua.

Purkaus ja marssi leirialueelle

26.6.
Osasto Hakanen saapui Särkisalmen asemalle klo 3 aamulla. Purkauksen suoritti 7:ssä komppaniassa I joukkue. Noin klo 4:n jälkeen oli koko osasto suorittanut purkauksen ja heti senjälkeen lähdettiin liikkeelle kohti majoituspaikkaa. Marssimatka oli noin 24 km. Tie oli vähän vaivalloinen kuormastolle. Perille saavuttiin hyvässä järjestyksessä n. klo 11 aamupäivällä.


Seurasi jalkojen pesu, ruokailu ja telttojen pystytys. Loppupäivä käsitti vain lepoa. Miehet olivat marssin jälkeen kohtalaisen hyvässä kunnossa, eikä pahempia jalkasairauksiakaan sattunut. Marssin aikana oltiin kerran ilmasuojassa, koska ryssän pommikone risteili yläpuolellamme, vaikka varsin korkealla.

Harjoituksia ja oppitunteja.

27.6.
Klo 5:n aikaan aamulla oli jälleen pari ryssän pommikonetta mennyt läheltä majoituspaikkaa. Aamupäivän palvelus käsitti aseiden puhdistusta ja -käsittelyä. Aamupäivällä on rajalta kuulunut joitakin harvoja jysäyksiä, luultavasti pioneerien aikaansaamaa. Iltapäiväpalvelus käsitti etenemistä maastossa komppanian puitteissa, tätä kesti n. 1,5 tuntia. Senjälkeen oli sama harjoitus patalioonan puitteissa.

28.6.
Koko aamupäivä käsitti työpalvelusta. Komppania oli kunnostamassa majoituspaikalta etelään päin johtavaa tietä. Iltapäivällä taskussa pidettävien tuntolevyjen jako, aseiden puhdistusta ja -käsittelyä, sekä oppitunti lentokonemerkeistä, maamiinoista ym. Aseiden puhdistusta ja käyttöä. Varusteiden kunnostamista. Illalla koko pataljoonaa käsittävä 2:n tunnin hälytysvalmius klo 23,30-

29.6.
Hälytysvalmius kesti klo 1,30. Aamulla klo 5:stä lähtien n. klo 10,00 saakka kuului rajalta tykistötoimintaa. Yleistä valmistelua lähdön varalta. Koko pataljoonaa käsittävä 3:n tunnin hälytysvalmius klo 10,30-13,30. Päivän kuluessa on tyydytyksellä havaittu kuinka suomalaiset pommikoneet ovat käyneet pommittamassa ryssän etulinjoja.

30.6.
Aamupäivän harjoitus käsitti komppanian etenemistä maastossa, kaasuvaaran ollessa kyseessä. Lopuksi suoritettiin rynnäkkö tavoituspaikkaan. Sen jälkeen 1 tunti aikaa uintiin ja jalkojen pesuun. Puolenpäivän aikaan oli 3:n tunnin hälytysvalmius. Iltapäivällä oli kolmoitähtäysharjoitus, jonka jälkeen 1 tunti suljettua järjestystä (käsitti koko komppanian). Aseiden puhdistusta. Komppanian hevosilla oli lääkärintarkastus.

Parikkalassa ampuivat suomalaiset hävittäjät alas ryssän pommikoneen, tapaus näkyi leirialueelle. Palveluksessaolotodistusten jakoa perheellisille ja elatusvelvollisille miehille. Rajalta kuulunut kovaa tykistötoimintaa, sekä omat että ryssän patterit olleet toiminnassa. Yöllä klo 24 aikoihin valitsi komppanian päällikkö tiedustelupartion jonka oli määrä lähteä ottamaan tietoa ryssän puolelta.

1.7.41
Aamulla oppitunti käsikranaatin käytöstä. 7:stä komppaniasta lähti partio ottamaan tietoja vihollisesta, partiota johti ltn. Helavuori mukanaan 3 aliupseeria ja 7 miestä. Myös oli partiossa vänr. Mäkelä. Aamupäivällä myöskin taistelukoulutusta komppanialla. Iltapäivällä oppitunti; Henkilökohtaiset Kss.keinot. (kaasusuojelu) Taistelukoulutusta. Majoituspaikan yläpuolella lentelivät useasti sekä vihollisen että omat lentokoneet. 7. ja 8. komppania iltahartaus klo 22,00.

2.7.
Komppanialla taistelukoulutusta ja aseiden käsittelyä. Iltapäivällä oppitunti, “Rykmentin kokoonpano”. Komppanian eteneminen maastossa.. Komppanianpäällikön johtama partio palasi klo 16,30 aikaan partiomatkaltaan. Päivän aikana lennellyt useita ryssän pommikoneita ja hävittäjiä majapaikan yli. Pataljoonan Kss.miehillä ollut omaa koulutusta koko päivän. Komppanian komentoryhmä rakentanut puolen päivää pöytää toimistoteltan viereen. Tästä työstään se on saanut täyden tunnustuksen.

3.7.
Aamulla oppitunti H-vaunuista ja hv-esteistä, Esitys. hv.tuhoamisryhmä toiminnassa. Iltapäivällä oppitunti kulontorjunnasta. Aseiden täydennystä.
Illalla klo 22 aikaan oli toimitusjoukkueen teltan vieressä käynnissä kova painonnostokilpailu. Käytettävänä ei ollut mitään levypainoa, vaan kärrynpyörät akseleineen. Samalla esitettiin taitovoimistelua, tässä kunnostautuivat etupäässä 7. komppanian miehet. Viimeisenä numerona oli laulua korpr. Korkeen johdolla, jolloin esitettiin uusintanumerona “Nälkämaan marssi”, johon korpr. Korkee oli sovittanut sanat. Laulua jatkui aina klo 23,30 saakka.

4.7.
Aamulla ei erikoisempaa palvelusta, ainoastaan varusteiden kunnostamista. Iltapäivällä oppitunti ensiapusiteen käyttämisestä. Sen jälkeen oli varusteiden huoltoa ja pyykin pesua. Muutamia vihollisen lentokoneita lennellyt majoitusalueen yläpuolella. Pataljoonan komentaja kävi 7:ssä komppaniassa.

5.7.
Koko komppaniaa käsittävä maastomarssi jonka yhteydessä 1 tunti uintia. Iltapäivällä oppitunti konetuliaseiden käsittelystä. Syöksy- ja rynnäkköharjoitus.
Klo 19 alkoi 7:n komppanian “Sotilasillan vietto”, jossa oli hyvin monipuolinen ohjelma. Tervehdyssanat lausui kers. Alppi, joka samalla selosti illan ohjelmaa. Senjälkeen seurasi sotilaspastorin puhe. Tilaisuudessa luettiin 7:n komppanian oma sanomalehti N:o 1, jonka toimitusaika oli hyvin lyhyt, mutta siitä huolimatta oli lehti hyvin toimitettu.

Ohjelmaan kuului myös laulua, johon koko komppania otti osaa. Seurasi lyhyt väliaika jonka jälkeen kers. Punkari esitti lausuntaa. Sitten seurasi pari hauskaa pakinaa, jotka esitti alik. Vihanto. Vapaa sana: Kers. Mäkinen. Se oli oikein hyvä ja ytimekäs. Myös kunnostautui 7. kompp. “kööri” jota johti korpr. Korkee. Ohjelmaan kuului vielä arvauskilpailu jossa oli arvattavana pullossa olevien herneiden luku. Palkintona tästä lupasi kompp.päällikkö Helanto tupakkalaatikon, jonka voitti stm. Manner, V.
Tilaisuus päättyi Maamme lauluun. Senjälkeen oli vielä komppanialle kahvitarjoilu. Tätä juhlaa kunnioittivat myöskin osa muiden komppanioiden upseereista ja miehistä läsnäolollaan.

6.7.
Aamupäivällä vapaata palveluksesta. Iltapäivällä klo 13,30 Jumalanpalvelus 7:n komppanian alueella. Senjälkeen taas vapaata palveluksesta. Koko pataljoonaa käsittävä vapaaehtoinen Herranehtoollisella käynti, jossa oli 7:stä komppaniasta mukana 17 miestä.

7.7.
Aamupäiväpalvelus käsitti komppanian etenemistä KK-komppanian ja Pst.joukkueen tukemana. Iltapäivällä klo 13 oppitunti: Käyttäytyminen haavoittuneena ja vankina. Senjälkeen koko komppanialla sillantekoa. Sattuneen sateen vuoksi kesti tätä vain n. 1,5 tuntia. Iltapäivällä leivottiin komppanialle pullaa seuraavaksi aamuksi. Iltahartaus klo 21,15. Klo 21 lähti partio ltn. Norenin johdolla.

8.7.
Aamulla känttyherätys. Koko aamupäivän oli työpalvelusta, jolloin kaivettiin suojahautoja telttojen ympärille. Iltapäivällä kenttätöitä. Samaan aikaan jäivät komentoryhmä ja toimitusjoukkue puhdistamaan majoitusaluetta.

Leiripaikan vaihto

9.7.
Aamupäivällä klo 8-10 lepovarmistus (maastossa). Klo 10,15-11 oppitunti kaasunaamarin käytöstä ja ks.naamarin korvikkeet, sekä ks-naamarin hoito. Iltapäivällä oppitunti, marssikuri, klo 14-15. Komppanian ruokailu klo 16. Klo 17,30 lähti 7:s komppania Peruspohjasta uuteen majoituspaikkaan Silmusjärven pohjoispuolelle, jonne saavuttiin klo 22. Klo 23 oli jo teltat pystytetty ja klo 24 vallitsi komppaniassa hiljaisuus. Marssimatka oli n. 10-12 km.

10.7.
Aamupäivällä pyykinpesua. Iltapäivällä aseiden kuntoonlaittoa. 7:stä komppaniasta lähti partio vänr. Pajarin johdolla. Klo 21 saapui ltn. Norenin partio takaisin. Illalla klo 21 saapui 7. komppanian alueelle lottien kanttiiniauto. Tällöin oli pullakauppa hyvin vilkasta. Samana iltana oli sotilasiltahartaus 7. komppanian alueella.

11.7.
Aamulla 8-10 asehuoltoa. Klo 10-11 oppitunti “Kulojen sammutus”. 7. komppaniaan saatiin radio “pikku-Hitler”. Iltapäivällä harjoitus: Tiedustelupartion toiminta. Oppitunti, tavallisimmat esteet ja niiden poistaminen. Klo 21,30 käskynjako.

12.7.
Aamulla partion suunnistamisharjoitus ilman karttaa ja kompassia. Klo 14-16 Konetuliaseiden opetusta. Käsikranaatin tarkkuus- ja pituusheittoa. Aseiden yleiskunnon tarkistusta. Klo 21 iltahartaus. Koko päivän ollut voimassa 2 tunnin hälytysvalmius. Päivän kuluessa on vapaa-aikoina harrastettu paljon uintia. Aamulla lähti täydennyspartio vahvuudeltaan 2+3 ja iltapäivällä lähti toinen täydennyspartio, vahvuudeltaan 2+2. Saman päivän aamuna klo 4:n ajoissa oli ryssä ampunut partiomiesten tuvan tuleen. Tällöin tuli materiaalitappioita, joista 7:nen komppanian osalle tuli 3 kivääriä ja muita pienempiä varusesineitä.

13.7.
Aamulla klo 10 oli komppanialla Jumalanpalvelus. Koko päivän oli voimassa 2 tunnin hälytysvalmius. Komppanian miehet harrastivat uintia hyvin suuressa mitassa, koska koko päivä oli hyvin hiottavaa.

14.7.
Yöllä klo 3 aikaan palasivat kaikki partiossa olleet miehet takaisin retkeltään, lukuunottamatta alikers. Sarelundia, joka haavoittui sääreen ja joutui kenttäsairaalaan. Aamupäiväpalvelus konetuliaseiden käsittelyä. Iltapäivällä maastossa syöksyä ja rynnäkköä merkkejä käyttäen. Senjälkeen uintia 1 tunti.

Maataloustöitä

15.7
Koko pataljoonaa käsittävä harjoitus maastossa. Pataljoonan eteneminen ja rynnäkkö. Pataljoonalle oli alistettu krh- ja kk-joukkue. Harjoitus kesti klo 7,45-12,30. Iltapäivällä klo 15-17 kartanlukua, ilmoituksen laatimista (erik. taistelulähetit edessä oleviin maastoihin). Ensimmäinen joukkue oli heinän korjuussa. Lääkintäryhmällä omaa koulutusta pataljoonassa. Iltahartaus klo 21 8:nen komppanian alueella.

16.7.
Aamupäivällä I joukkue oli heinän korjuussa, iltapäivällä III ja IV joukkue. II, III ja IV joukkueilla oli aamupäivällä etäisyyden arviointia ja käsikranaatin heittoa. Iltapäivällä III ja IV joukkue heinänkorjuussa ja muut joukkueet käsikranaatin heittoharjoituksissa.

17.7.
Aamupäivällä oppitunti vartiopalveluksesta koko komppanialle. II joukkue heinänkorjuussa. Muut maastossa. Parivartion ja aliupseerivartion asettaminen. Iltapäivällä, komppanian ryhmittyminen maastossa. Aseiden puhdistusta. Illalla klo 21,15 iltahartaus.

18.7.
Aamulla maastomarssia. Arvauskilpailijoille karsintaottelu. Iltapäivällä osahuoltoa ja konetuliaseiden käyttöä. Klo 14 alkoi tietokilpailu joka koski koko pataljoonaa. Jokaisesta komppaniasta oli valittu 5 osanottajaa. Kilpailussa tehtiin 2 kysymystä jokaista miestä kohti. Kilpailun voitti KKK. pistemäärällä 11. Toisena oli Krh pistein 10. Kolmantena 7. komppania, pistem. 9. Neljäntenä 8. komppania, pisteet 8, viidentenä 9. komppania, pist.6, kuudentena Esikuntakomppania, pist. 4. Seitsemännen komppanian paras mieskohtainen tulos oli korpr. O. Mäkisellä, 4 pist.

19.7.
Aamupäivällä Jv.kärjen toiminta ja siirtyminen puolustukseen tiensuunnan varmistamiseksi. Iltapäivällä kaasunaamarien kokeilua KK.komppanian alueella olevassa asuinrakennuksessa. Käytettävänä oli silmiä ärsyttävää kaasua. Senjälkeen uintia ja pyykinpesua. Klo 16 varustarkastus, jolloin tarkastettiin pääasiassa miehistölle jaetut rautaisannokset. Illalla klo 21,15 iltahartaus 8. kompp. alueella. Samana päivänä muutettiin komppanioiden järjestysnumerot, jolloin 7:s komppania muuttui 9:ksi. Komppaniasta lähti maastotiedustelupartio 3+6.

20.7.
Aamupäivä vapaa palveluksesta. Maastotiedustelupartio palasi klo 10 takaisin majapaikkaan. Puolenpäivän aikaan valittiin komppaniasta kilpailujoukkue edustamaan omaa komppaniaa iltapäivän kilpailuihin. Iltapäivällä klo 13 alkoivat kuuluisat pataljoonan Olympialaiset, jossa meidän pojat osoittivat mikä yksikkö osasto Hakasessa on se todellinen “Haka”. Tulokset III pataljoonan yksiköiden välisistä kilpailuista olivat seuraavat:

Perunajuoksu.
1. 11. komppania (ent. 9. kompp.)
2. 9. komppania (ent. 7. kompp.)
3. 12. komppania (ent. 3KKK.)
Nenäviesti
1. 9.komppania (ent. 7. kompp.)
2. Krh.joukkue.
3. 10. komppania (ent. 8. kompp.)
Pukkitaistelu
1. Esik.K.
2. 9. komppania (ent. 7. kompp.)
3. 11. komppania (ent. 9. kompp)
Köydenveto
1. 9. komppania (ent. 7. kompp.)
2. 12. komppania (ent. 3.KKK.)
3. Esik.K.

Kilpailun päätyttyä kiitti komppanian päällikkö Ltn. Helavuori 9:n komppanian miehiä hyvästä suorituksesta jakamalla heille tupakkaa ja makeisia palkinnoksi. Kilpailujen aikana saatiin kuulla harmonikan soittoa jota esitti naapuripataljoonan mies stm. Kiviruusu. Yleisö oli aivan haltioissaan seuratessaan tätä huvittavaa ja monipuolista kilpailuohjelmaa. Suosionosoitukset nousivat huippuunsa pukkitaistelun ja köydenvedon aikana, jotka olivatkin ohjelman päälajit.

21.7.
Aamupäivällä kuoppien kaivausta telttojen ympärille. Varusteiden kunnostamista ja majoitusalueen puhdistusta. Iltapäivällä asehuoltoa, pyykinpesua ja loppupäivä vapaata. Samana päivänä lähti kulotorjuntavartio 9:stä komppaniasta.

22.7.
Klo 8-13 pataljoonan yhteisharjoitus: Eteneminen maastossa. Klo 15-16 asehuoltoa. Illalla klo 21,15 iltahartaus 9:n komppanian alueella.

23.7.
Aamupäivällä: Joukkueen taistelukoulutusta (pesäkkeiden tuhoaminen ja valtaaminen. 1 kk joukkuetta kohden. Iltapäivällä: Tutustuminen 20 mm:n pst.kiväärin rakenteeseen ja sen käyttöharjoitus. Asehuoltoa. Saman päivän aamupäivällä saatiin uusi radio komppaniaan. Se tuli Kyröskoskelta sähkömest. A. Väisäseltä.

24.7.
Aamupäivällä kompp. taistelukoulutusta. Komentoryhmä uuden radion paikoilleen asettaminen ja teltta-alueen puhdistusta. Iltapäivällä komppanialla tähtäysharjoituksia maastossa. Klo 16-18 aseiden puhdistusta ja tarkastus. (koski kaikkia miehistölle jaettuja tuliaseita).

25.7.
Aamupäivällä taistelukoulutusta komppanian puitteissa. Kss.miehillä omaa koulutusta. Iltapäivällä konetuliaseiden käsittelyä. Käsikranaatin heittoetäisyyden arviointia. Klo 16-17 pyykinpesua ja uintia. Klo 19-20,30 tietokilpailu 9:n komppanian alueella. Kilpailun voitti 11. komppania pistem. seur. Krh, Esik.kompp., 9.K, 10.K ja 12. K.

26.7.
Aamulla 10 km maastomarssi metsäteillä. Iltapäivällä klo 14 rokotus lavantautia vastaan KKK:n alueella. Uintia ja pyykinpesua. Polkupyörien puhdistusta (kom.ryhmä). Iltahartaus klo 21,15 10:ssä komppaniassa.

27.7.
Aamuyöllä satoi vettä pitkästä aikaa. Aamulla ei ollut palvelusta. Iltapäivällä klo 15 Jumalanpalvelus 10:ssä komppaniassa. Klo 18 lähti partio 9:stä komppaniasta vänr. V. Mäkelän johdolla. Komppaniassa on ollut lieviä kuumetapauksia rokotuksen johdosta. 9. komppaniasta lähti palovartio.

28.7.
Aamulla klo 7,30 palasi partio takaisin. Matka oli epäonnistunut, kun ei ollut mukana piikkilankasaksia. Klo 8-11 komppanialla palveluksena: Kenttävartion ja siitä erotettujen elimien toiminta. 1 kk.joukkue alistettu komppanian käytettäväksi. Iltapäivällä lähti vänr. V. Mäkelän partio uudelleen matkaan. Harjoitus komppanialla: Syöksy ja rynnäkkö. Sotilasleikkejä. KKK:ssa klo 14-16 Pst.aseiden käsittelyä. Kss.miehillä omaa palvelusta koko päivän. Iltahartaus omassa komppaniassa klo 21,30.

29.7.
Aamulla palasi vänr. V. Mäkelän partio klo 7,30 onnistuneelta partiomatkaltaan. Palvelusta komppanialla: Vahvist. kiv.komppanian siirtyminen marssiryhmityksestä tilapäiseen puolustukseen. Klo 14-16 konetuliaseiden lataaminen, varmistaminen (vyön) lippaan vaihtoa ja piipun vaihtoa pimeässä (lakki silmillä). 16-17 Uintia ja liik.kasvatusta. 21,30 iltahartaus. Ajomieskoulutusta ja hevosten jaottelu: Noin 10 km kolonna-ajo.

“Asemasota” on päättymässä ja joukot siirtyvät hyökkäysasemiin rajan pintaan.

30.7.
Aamupäivällä kiv. ja ampuma-aseiden puhdistusta. Iltapäivällä samaa palvelusta. Klo 18 aikaan ruvettiin laittamaan kuormastoa kuntoon poismuuttoa varten. Teltat purettiin ja kaikki kerääntyneet roskat poltettiin nuotioissa. 9:s komppania lähti liikkeelle klo 23,30, lähemmäksi uutta valtakunnan rajaa, Ilmeeseen, jonne muutti koko III pataljoona.

Hyökkäys

31.7.
Osasto Hakanen saapui majapaikkaan klo 2. Pystytettiin teltat ja heti senjälkeen ruokailtiin. Klo 3 lähti partio vänr. Kataiston johdolla etumaastoon. Komppania lepäsi n. 3 tuntia jonka jälkeen jätettiin majapaikka ja lähdettiin etenemään Pajarin tietä itään päin. Kun oli sivuutettu valtakunnan raja järjestäydyttiin hyökkäykseen, joka alkoi klo 12 tykistön tukemana.

9. komppania eteni ryhmittyneenä tien oikeaa puolta. Komppania saavutti klo 14 Pajarin – Metsäkylän, tiestä n. 200 m pohjoiseen olevan murroslinjan. Oman komppanian tappiot klo 14: Korpraali Leino kaatunut, korpr. Mäkinen haavoittunut. Kk-joukkueesta haavoittunut kers. Seppälä ja korpr. Salmelin. I ja IV joukkue saanut tehtäväkseen hyökätä murroksen yli tavoitteena Pajarin – Metsäkylän tie ja varmistaa se oikealle. Klo 16,10 ilmoitus I ja IV joukkueen hyökkäyksestä. Klo 16,55 haavoittui alik. Salonen Krh-joukkueesta.

9. komppanian tappiot klo 17:
Stm. Jussila kaatunut,
kers. Ritoniemi haavoittunut,
korpr. Kaija haavoittunut,
stm. Haapala haavoittunut,
samalla haavoittui alik. Mustalahti lievästi vasempaan reiteen, luutn. Helavuori sai kranaatin sirun lapaan.

Luutn. Noren meni kranaatista tainnoksiin, mutta ei pahemmin haavoittunut. Klo 18,30 haavoittuivat 4:stä joukkueesta alik. Virolainen, stm. Välimäki ja stm Lahti. 1:stä joukkueesta haavoittui stm. Virta. Koko päivän tappiot olivat:
Kaatuneita korpr. Leino ja stm. Jussila.
Haavoittuneita Kers. Ritoniemi, stm. Välimäki, stm. Kaija, stm. Haapala, stm. Lahti, alik. Virolainen, stm. Mikkola, O, stm. Kivinen, stm. Vienola klo 6,30, stm. Alanen klo 6,30, stm. Mäkinen V, stm. Virta E klo 6,30, stm. Myllyoja klo 6,30 ja stm. Kaipila.
Klo 14,20 haavoittui 4:stä joukkueesta Stm. Manner M, stm. Poussa M, alik. Selin O, alik. Ylinen V, alik. Saarelund, stm.Mäensivu Eero, stm. Matikainen Aulis.

1.8.41
Komppania ollut samassa paikassa. Miehistö kaivanut itselleen suojamontut. Ryssän partioita tavattu murroslinjan takana. Vihollinen ampunut kranaatteja asemiimme tykistöllä ja krh:llä.
Klo 16,30 haavoittui kompp. päällikkö luutn. Helavuori, samoin läheteistä korpr. Mäkinen O ja stm. Salo T. Luutn. Noren tuli komppanian päälliköksi klo 16,50. Klo 19,30 alkoi III pataljoonan hyökkäys jota ennen oli 6 min.? 0,5 tuntia kestävä tykistövalmistelu.

Uusi epäonnistunut yritys

9:s komppania hyökkäsi suoraan murrosesteen yli suuntaan 24-00. Alussa näytti siltä kun hyökkäys olisi sujunut hyvin, mutta vihollisen pesäkkeet olivat liiaksi vahvat murrettaviksi, joten täytyi perääntyä. Hyökkäys tuotti pataljoonalle raskaita tappioita. Eniten niistä kärsi 9:s komppania. Hyökkäys kesti n. 45 min. Senjälkeen syttyi murroslinja tuleen, jota jääkärijoukot ja loput terveenä säilyneet miehet sammuttivat aina puoleen yöhön saakka. Osa miehistä lähti hyökkäyksen alkaessa harhailemaan komppanian maja-alueelle. 9:s komppania oli aivan hajallaan vielä seuraavaan päivään asti, joten ei heti saatu täydellistä tappioluetteloa.

Kapteeni Hakanen III/JR 36:n komentaja.

2.8.
Päivän kuluessa vihollinen tulittanut asemiamme tykistöllä. Loput 9:nnen komppanian miehistä jääneet varmistukseen parannellen asemiaan. Klo 20 aikaan jaettiin komppania 2:een joukkueeseen. Vänrikki Mäkelä Ville kuoli sairaalassa.

3.8.
9:s komppania ollut edelleen puolustuksessa. Miehistökorsuja laitettu kuntoon. Tulen avausta ei ole ollut päivän aikana.

4.8.
Komppania ollut edelleen samassa paikassa. Vettä on satanut koko päivän. Miesten varusteet ovat kastuneet liko märiksi. Iltapäivällä saatiin päällystakkeja vartiossa oleville miehille. Ei ole tänäänkään ollut tulen avausta.

5.8.
Komppaniasta lähti Pajariin ja Salokylään 2 ryhmää miehiä klo 3, muiden ollessa edelleen varmistuksessa. Illalla klo 19 aikaan havaittiin etumaaston olevan vihollisista vapaan. Miehet lähtivät heti tutkimaan sitä ja hakemaan kaatuneiden ruumiit pois. Pääasiassa tämän suorittivat lääkintämiehet, kantaen ruumiit Pajarin tien viereen. Klo 19,30 saivat miehet määräyksen mennä lepäämään, koska seurasi pian marssi uuteen majapaikkaan.

Kohti Hiitolaa

6.8.
Herätys klo 3,30. Klo 4 oltiin valmiina marssia varten ja n. klo 5 tapahtui lähtö. III pataljoona marssi järjestyksessä: 11, 9 ja 10 komppania, Krh ja KKK. Klo 8 aikaan oli tauko jolloin juotiin teetä. Seuraavan kerran oli ruokailu klo 13, jolloin oli myös n. 45 min. kestävä marssitauko. Tien vierellä nähtiin siellä täällä kaatuneita punasotilaita Pajarin ja Hiitolan välillä. Perille saavuttiin klo 19,30 Hiitolan pitäjään Marjaniemen kylään. (?). Klo 20 ruokailtiin ja klo 23 pystytettiin teltat. Peltoniemi Vilho haavoittui kranaatista.

7.8.
Aamulla klo 7 herätys. Klo 8 aikaan siirryttiin maja-alueen läheisyyteen varmistamaan III:n pataljoonan hyökkäystä. Tätä kesti aina klo 18 saakka, jolloin lähti 9:stä komppaniasta partio haravoimaan maastoa joka oli oman miehityksen ja vihollisen välillä, heidän mukanaan oli pataljoonan vikapartio. Omat miehet joutuivat tulitaisteluun ryssän partion kanssa. He palasivat retkeltään klo 23,30 ja olivat aikalailla väsyneitä.

8.8.
III pataljoona siirtyi hyökkäysvalmiusasemiin klo 8 aamulla. 7. komppania oli varmistuksessa. Klo 18,30 järjestäydyttiin hyökkäykseen. Oma tykistö aloitti ammunnan vihollisen miehittämälle alueelle. Osasto Hakanen (III patl.) oli mennyt kuitenkin liiaksi eteen, joten oman tykistön tuli alkoi käydä uhan alaiseksi. Synty pientä hälinää komppanioissa ja vetäydyttiin taaksepäin. Samalla hyökkäsi vasemmalla II pataljoona jota ahdisti ryssä edestä. III:nnen pataljoonan miehistä osa joutui epäjärjestykseen koska vihollisen kk-tuli meni aivan ylitsemme. Kuitenkaan ei se tuottanut mitään tappioita. Yö vietettiin asemissa samalla kohdalla johon oltiin päästy.

9.8.
Aamulla kerättiin harhautuneet miehet takaisin varmistusasemiin vihollismottien väliin. Ryssä ampui srabnellia hyvin ahkeraan koko päivän ajan, varsinkin 9:nnen komppanian alueelle. Koko päivä oltiin varmistuksessa aina klo 18 saakka, jolloin pataljoona siirtyi varmistukseen Hiitolan päätien länsipuolella olevalle harjanteelle, Kauniskummun vastakkaiselle puolelle.

10.8.
Aamupäivällä laitettiin teltat varmistusalueen rinteeseen. Ryssä ammuskeli päivän kuluessa useita kertoja alueemme yli piiskatykillä. Klo 19,30 yritti ryssä hyökätä n. yhdellä komppanialla 11:sta komppanian aluetta vastaan, mutta tuli heti lyötyä takaisin. Samana päivänä tuli 2 miestä uusia komppaniaan. Samoin tuli vänr. Potinkara toiseen joukkueeseen ja vänr. Lähdesuo. Stm. Nieminen Kalle haavoittui vaikeasti.

11.8.
9:s komppania edelleen varmistuksessa samassa paikassa. Ryssä ampunut myöskin tänään srabnellia alueellemme. Aamulla yritti ryssä hyökätä uudelleen, mutta samalla tuloksella kuin edellisenä päivänäkin. Vänr. Potinkara haavoittui reiteen ryssän luodista, kun hän lähti Järvisen pataljoonaa vastaan. Silloin oli vielä ryssiä välimaastossa.

Hiitolan kirkonkylä

12.8.
Pataljoona siirtyi Hiitolan kirkonkylään, josta se vielä samana päivänä lähti Kapsalaan. 9:s komppania jäi kuitenkin kirkonkylään yöksi, josta seuraavana aamuna vasta lähdettiin. Joukkueille pystytettiin teltat. Komentoryhmä asui viereisessä talossa. Matkalla nähtiin kaatuneita ryssiä, kirkonkylässä oli 4 tuhottua ryssän hyökkäysvaunua. Komppanian miehet kävivät Hiitolan kirkossa, josta ryssät olivat tehneet teatterin. Ristit olivat poistetut kupoleista ja alttarista oli tehty näyttämö jossa oli puhujakoroke ja vanha flyygeli. Kaikkialla vallitsi täydellinen sekasorto.

Hiitolan kirkon alttari.

13.8.
Aamupäivä oltiin vielä kirkonkylässä. Klo 13 lähdettiin Kopsalaan jossa majoituttiin Sillonmäen kalliolle. Perille saavuttiin klo 17. Pystytettiin teltat ja ruokailtiin heti marssin päätyttyä. 9:stä komppaniasta järjestettiin vartiot kummastakin joukkueesta etumaastoon varmistamaan Kokkolanjoen yli johtavia siltoja. Samalla järjestettiin tähystys etäämmälle Rasinselän rantaan.

14.8.
Yöllä oli ryssä uhannut vartiotamme sillan läheisyydessä heittäen käsikranaattia. Vartio ampui konepistooleilla ryssiä, mutta huonon näkyväisyyden takia pääsivät ryssät livistämään. Aamupäivällä saatiin puhelinyhteys komentoteltaltamme pataljoonaan. Päivän kuluessa ampui ryssä piiskatykillä srabnellia alueemme läheisyyteen. Ei tullut mitään tappioita.

15.8.
Aamupäivällä vain lepoa miehillä, paitsi ne jotka olivat vartiossa. Klo 11 aikaan saatiin komppaniaan miestäydennystä, jolloin tuli 2 aliupseeria ja 33 miestä. Täten muodostettiin komppaniaan kolme joukkuetta, joissa kahdessa ensimmäisessä joukkueessa on kaikissa ryhmissä 2 uutta miestä. Kolmannessa joukkueessa sekä uusia että vanhoja miehiä. Klo 16,15 lähti koko ensimmäinen joukkue tiedustelupartioon haravoimaan etumaastoa, jossa nähtiin vihollisen partion liikkuvan. Partiota johti vänr. Järvilinna. Samaan aikaan pommitti ryssä maja-aluettamme lentokoneista, saamatta aikaan mitään vahinkoa. Sen tarkoituksena oli tuhota vieressämme olleet tykistöpatterit. Illalla ampui ryssä taas kranaattia, mutta kaikki meni maja-alueemme yli n. 50-100 m.

16.8.
Aamulla kuului klo 7 aikaan ammuntaa vartioalueelta. Kohta saatiin kuulla, että omat vartiomiehet olivat ampuneet kolmea ryssää, joista 1 upseeri kaatui, 2 muuta pääsi karkuun, yrittäen sitä ennen vielä heittää kasikranaattia. Klo 11 aikaan pommitti ryssä maja-aluettamme lentokoneista, ampuen samalla konekivääreillä. Tappioita sattui. Haavoittuneita, alik. Honkanen (vain lievästi. Hän sai kivensiruja käsivarteensa), stm. Lehtonen Viljo. Klo 13 lähti 9:stä komppaniasta 1,5 joukkuetta haravoimaan etumaastoa, suojaten samalla viljan poiskuljetusta puroalueen takana olevasta makasiinista ja myllystä joka kuuluu Asilan kartanolle.

Komppanian miehet palasivat partiosta klo 19. Klo 22,30 lähti 9:stä komppaniasta 1+3 miestä ottamaan selkoa etumaastoon erään vieraan rykmentin etenemisestä. Ryssä ammuskellut päivällä kranaattia majoitusalueemme läheisyyteen. Yöt ovat tähän mennessä olleet alueellamme rauhallisia.

17.8.
Aamupäivällä klo 8,30 pommitti ryssä jälleen majoitusaluettamme saamatta vaurioita. Sen tarkoituksen ollut saada tuhota tykistöasemat, jotka ovat majoitusalueellamme. Pommit eivät osuneet kohteisiin. Klo 14 ryssä pommitti jälleen, mutta yhtä huonolla tuloksella kuin ennenkin. Seuraava pommitus oli n. klo 15. It.tuli pakotti silloin vihollisen pois alueeltamme jolloin ryssä pudotti pomminsa umpimähkään päästäkseen pakoon.

Klo 18,30 alkoi ryssä tykistöllä ampua maja-aluettamme. Ammunta oli hyvin vilkasta ja se kesti n. puoli tuntia. Oma tykistö oli myös koko ajan toiminnassa. 9:n komppanian vartiossa olleista miehistä kaatui stm. Järvinen Lauri ja stm. Söderling haavoittui siinä keskityksessä joka tuli purolinjalle myllyn luokse, joten siis päivän aikana oli tappioita 2 miestä.

18.8.
Yöllä klo 2 aikaan ryssä jälleen ampui tykistöllä aluettamme, mutta kranaatit räjähtelivät nyt etäämmällä majapaikastamme. Aamulla oli tavanmukainen saikkaherätys, mutta samalla sai jokainen mies pullollisen III luokan olutta. Päivän aikana ryssä ampunut kiivaasti tykistöllä majapaikkaamme. Klo 13,45 haavoittuivat läheteistä: Stm. Laakso R (reiteen), stm. Sairanen P (käsivarteen).

Samana päivänä jaettiin komppaniassa vapaudenmitalleja, joita saivat:
1. luokan vapaudenmitalli:
Erkkilä, J
Kylmäkoski, A.
2. luokan vapaudenmitalli:
Alik. Kauppila, O
alik. Tala, P
stm. Rantala, P
alik. Heikkinen A
kers. Punkari, E
alik. Isotalo, U
stm. Haaparanta, E
korpr. Kooni, Y
stm. Sairanen, P
stm. Lahdenperä
stm. Koskela, J
stm. Mäkelä, K
stm. Laakso, R.

19.8.
Aamupäivällä ryssä ampui jälleen tykistöllä alueellemme useampia kranaatteja, mutta ei kukaan saanut vammoja. Komppanian hevosista yksi sai pienen sirun jalkaansa. Ilmapommituksia oli lähitienoilla, mutta ei varsinaisesti meidän alueellamme.

20.8.
Aamupäivällä ryssä taas keskitti alueellemme n. klo 11 aikaan. Tavallisesti on sattunut, että nämä keskitykset ovat olleet aina ruokailuaikoina jolloin muonakuskit ovat olleet tulossa alueellemme. Iltapäivällä jälleen pieni keskitys. Luultavasti ryssän ammukset ovat alkaneet vähetä, sillä sen keskitykset ovat lieventyneet. Virkin rykmentin (JR15) piti hyökätä Rasinselän yli, mutta se siirtyi seuraavaan päivään. Tykistön tulenjohtue toiminut meidän tähystysalueellamme Rasinselän rannan läheisyydessä.

21.8.
Aamulla klo 7 kävi kapt. Hakanen 9:ssä komppaniassa. Klo 9 aikaan alkoi ryssä taas keskittää aluettamme. Samoin iltapäivällä klo 2 aikaan. Tappioita ei sattunut. Klo 2:n aikaan lähti II joukkue partiotiedustelulle etumaastoon, mutta ei tavannut ryssiä. Päivän aikana joutuivat Ulaskan niemelle yöllä noussut joukko vihollisen ankaraan puristukseen ja kaikki jotka olivat hengissä koettivat pelastautua ruuhilla tai uimalla Karjalansaaren ja Hamasaaren kautta Homo- tai Räihänniemeen. I ja II joukkue koko päivän pelastustöissä.

Siirtomarssi kohti Taipaleenjoen rantaa.

22.8.
Klo 7 aamulla siirtyi komppania sekä pataljoonan jälkiosa marssien tietä Siirsjärvi – Karlahden tienhaara – Varikselanjärvi – Käkisalmi – Vuohensalo, jossa pataljoona yöpyi. Marssimatkan pituus n. 45 km. Komppania selviytyi marssista ihmeteltävän hyvin. Klo 10,30 oltiin perillä, jolloin pystytettiin teltat ja mentiin levolle.

23.8.
Aamulla klo 6,30 lähti pataljoona taas liikkeelle Laatokan rannan suunnassa tietä, joka haarautui etelään tullessa oikealle Vuohensalossa pisteen 57 kautta aina Riiska – Sortanlahti ja majoituttiin Haminan lahteen. Matka n. 30 km. Perille päästiin klo 21 aikaan. Pystytettiin teltat ja yövyttiin.

24.8.
Aamulla klo 7 herätys. Juotiin tee ja käytiin Laatokan rannalla peseytymässä. Miehillä lepoa koko päivän aina 21 saakka. Komppanianpäällikkö klo 12,45 maastotiedustelulle. Klo 20 purettiin teltat ja kuormasto lähti liikkeelle. Komppania lähti marssille klo 21. Marssitie: Majapaikka – Ylläppäänkylä – JR36 huoltotie – Lohijoenkylä – Korpikylä – Taipale.

25.8.
Komppania saapui perille klo 2 aikaan ja asettui puolustukseen. Kuormasto jäi n. 2,5 km taakse etulinjasta. Klo 10,30 oli komppanialla ruokailu. Aamupäivällä ryssä ampui asemiamme krh:lla. Iltapäivällä oli hiljaista. Oma tykistö silloin tällöin oli toiminnassa. Puolustuslohkomme oikea raja Kaarnejoki, vasen raja Laatokka. Joukkueitten järjestys puolustuslohkolla oikealta lukien, III, I ja II joukkue.

26.8.
Sää pilvinen. Klo 6-7 välillä vihollinen ampui tykistöllään asemiamme, jolloin kers. Kauppila, O kaatui. II joukkue sai tehtäväkseen aamuun klo 6:een mennessä ottaa vastaan rintamavastuun Laatokan rannalla Taipaleenjoen suun ja Järisevänniemen välillä. I joukkue levittäytyi samanaikaisesti myös II joukkueen entiselle puolustuslohkolle. Klo 11 tilanne entinen.

Klo 12 pataljoona sai lisää rintamavastuuta rannikkolohkolla Haminanlahti – Järisevänniemi. 10:s komppania sai tehtäväkseen tämän lohkon varmistamisen vahvistettuna KK-puolijoukkueella. Muitten yksiköiden lohko entinen. Klo 17 siirtyi komppanian komentopaikka Toivolan aukean eteläreunaan maantien länsipuolelle pataljoonan komentopaikan siirryttyä Korpikylän maastoon. Tappiot olivat: Kers. Onni Kauppila kaatui.

27.8.
Klo 2-3 välillä vihollinen ampui tykistöllään Toivolan aukean eteläpuoleista maastoa. Yön aikana vihollisen havaittu vahvistavan asemiaan. Päivä kulunut rauhallisesti. Klo 18 haavoittui stm. Salminen. Klo 21 aikaan ampui vihollinen tykistöllä etumaastoamme. Tappiot päivän aikana stm. Salminen haavoittunut.

28.8.
Sää pilvinen ja sateinen. Noin klo 4 60-miehinen vihollisosasto koetti ylittää Taipaleenjoen sillan kohdalta. Tykistön ja konetuliaseiden tulesta huolimatta heidän onnistuikin osaksi toteuttaa aikomuksensa. Illalla klo 19 suoritettiin Taipaleenjoen lohkolla onnistunut valehyökkäys savuverhoa hyväksikäyttäen. Vihollinen ei kuitenkaan paljastanut konetuliaseitaan. Tappioita ei päivän kuluessa ollut.

29.8.
Sää edelleen sateinen. Tilanne Taipaleenjoella entinen. Klo 21 laski ryssä savuverhon sillan suunnasta joka peitti koko etumaaston. Savutuksen tarkoituksesta ei tietoa. Klo 21-3 välisenä aikana Muinaislinnan mäellä lähetettiin viholliselle probakandaa radioauton välityksellä.

30.8.
Sää kirkas. Klo 2-3 välillä vihollinen ampui tykistöllä laivoista aluettamme saamatta tappioita aikaan. Päivä ollut rauhallinen. Lohkollamme vallitsi hiljaisuus, paitsi nuotiotulia pidettiin yöllä II joukkueen alueella. Päivän kuluessa ei tappioita.

31.8.
Sää sateinen. Oma tykistö ampui aamuhämärissä vihollisen puolelle. Vihollinen keskitti tykistöllään koko aamupäivän ankarasti asemiamme ja etumaastoa. 12,30 komppanian päällikkö sai käskyn saapua PE:aan. Pataljoona oli saanut tehtäväkseen suorittaa ylimeno Taipaleenjoella iltapäivän kuluessa. Ylimeno olisi tapahtunut ruuhilla pioneerijoukkueen avustuksella. Ylitys olisi suoritettu seuraavassa järjestyksessä: Jääk.joukkue, 10. komppania ja 9. komppania. Ylitys kuitenkin lykkäytyi toistaiseksi pion.joukkueen viivästymisen sekä Kiviniemestä Vuoksen etelärantaa etenevien omien joukkojen hitaan etenemisen vuoksi.

Tappioluettelo 1.8.-31.8.41 hyökkäyksestä:
Kaatuneita:
Vänr. Mäkelä Martti
kers. Jussila Heikki,
stm. Aspengren Kaarlo,
stm. Kaaja Tapio,
alik. Ovaska Adam,
stm. Haukipää Sulo,
stm. Kurkioja Taavetti,
stm. Lahtinen Eino,
stm. Manninen Kalle,
alik. Miettinen Sulo,
alik. Vihanto Yrjö,
stm. Saarinen Oiva,
stm. Jalonen Niilo,
stm. Mönkäre Aarne,
stm. Ritamäki Sulo,
stm. Kauppila Viljo,
stm. Lehto Toivo,
stm. Valkama Josef,
korpr. Manninen Toivo,
stm. Koivisto Lauri,
stm. Manner Matti.

Haavoittuneita:
Stm. Virta, Eino,
vänr. Mäkelä, Ville (vaikeasti),
vänr. Pajari, Pentti (lievästi),
stm. Haapaniemi, Vilho (lievästi),
stm. Lindberg, Otto,
stm. Hämäläinen, Väinö,
stm. Huvio, Viljo (lievästi).
stm. Anttila, Kalle (lievästi),
stm. Männistö, Eero (vaikeasti),
korpr. Keskinen, Tauno (lievästi),
stm. Lahdenperä, Viljo (lievästi), palannut,
kers. Mäkinen, Mauno (lievästi),
alik. Selin, Onni (vaikeasti),
korpr. Rajaniemi, Kalle (lievästi),
korpr. Salo, Tauno (lievästi),
korpr. Mäkinen, Oiva (lievästi),
stm. Seppä, Kaarlo (lievästi),
stm. Kiviranta, Armas,
stm. Rajala, Oskari,
stm. Harjuntausta, Toivo,
stm. Vähä-Antila, Väinö,
stm. Ylinen, Viljo,
alik. Kannosto, Lauri (vaikeasti),
alik. Ylinen, Mauno,
stm. Kuusisto, Toivo,
alik. Ovaska, Paavo (lievästi),
korpr. Salonen, Vilho (lievästi),
stm. Jaakkola, Niilo (lievästi),
korpr. Myllymaa, Jaakko (lievästi),
stm. Manner, Veikko (lievästi),
korpr. Velling, Yrjö,
stm. Heiskala, Kalle (lievästi),
stm. Salonen, Viljo,
stm. Mäenpää, Toivo (vaikeasti),
stm. Kopra, Väinö,
stm. Lähteenmäki, Tauno (tärähdys),
korpr. Kallio, Kalle,
stm. Lähteenmäki, Arvo (tärähdys),
stm. Heino, Urho.

Klo 15,00 ampui Järvilinnan tukikohdasta oma pst.tykki vastaisen rannan pesäkkeitä, josta seurauksena oli jälleen vihollisen tykistö- ja krh-keskitys asemiimme. Keskityksessä tuli Järvilinnan korsun oven eteen osuma tuhoisin seurauksin. Samaan aikaan siirtyi Lähdesuon joukkue rannikolta Toivolan aukean eteläreunaan. Illan kuluessa suoritti Lähdesuo Järvilinnan jäljellä olevan joukkueen kanssa vaihdon ja 1 joukkue siirtyi komentopaikan ympärille. Yö kului rauhallisesti.

Tappiot vuorokauden kuluessa: Kaatuneita 4, haavoittuneita 4. Kaatuneet: stm. Männistö, Y, stm. Kalliomäki, K, stm. Virolainen, M, stm. Fränti, S. Haavoittuneet: Vänr. Järvilinna, S, stm. Mäkinen, V, stm. Järviluoma, K, stm. Manner, V.

Taipaleenjoen ylitys

1.9.41
Sää pilvinen. Kaikki hiljaista. Klo 8,00 siirtyi 1 joukkue Toivolan aukean pohjoisreunaan. Joukkue muodostettiin kaksiryhmäiseksi. Klo 16 aikaan III pataljoona lähti liikkeelle ylittääkseen Taipaleenjoen. Ensin oli tykistövalmistelu jonka jälkeen pioneerijoukkue toi 16 ruuhta rantaan ja jääkärijoukkue ylitti joen ensiksi vihollisen asemien peittyessä savuverhoon. Ylitys onnistui erinomaisesti, vain muutamia laukauksia kuului. Seuraavana ylitti 10:s komppania, sitten 9:s komppania ja sen jälkeen jatkuvasti JR36:n pataljoonat.

Ensimmäinen tavoite Sirentkan peltojen ja Riihelän taloryhmän korkeudella saavutettiin helposti ryssän vetäytyessä. Siitä jatkettiin etenemistä Koselan metsän korkeudelle jossa pataljoona yöpyi taivasalla ja varmistui aina Laatokkaan asti. Tappiot: Haavoittuneita stm. Lahti, J ja alik. Salonen, A.

Komppania saapui vanhalle rajalle.

2.9.
Klo 6,00 sai pataljoona käskyn marssia Koselan aukean pohjoisreunaan, jonne saavuttua antoi pataljoonan komentaja lisäkäskyn marssin jatkamista rajalle asti. Komppaniamme saavutti Tapparin kylän klo 13,00 tienoilla. Vänrikki Lähdesuon joukkue varmisti Tapparin sanan korkeudella, kunnes pataljoona pääsi paikoilleen. Komppaniamme joutui reserviin ja majoittui pisteen 23,5 maastossa johon pataljoonan esikunta myös sijoittui. 10:s komppania joutui oikealle ja 11:sta komppania tiestä vasemmalle. Iltapäivän kuluessa tiedusteltiin mahdolliset vastaiskusuunnat. Ei tappioita.

3.9.
Aamulla klo 6,00 aikaan sai vänr. Hemming sotasaaliiksi kuorma-auton joka oli bensiinilastissa. Auto otettiin heti pataljoonan käyttöön. Päivän kuluessa piti 10:n ja 11:n komppanian suorittaa hyökkäys rajan yli, mutta se ei onnistunut. Illalla ne vetäytyivät puolustuslinjalle ja 9:s komppania vetäytyi noin 1,5 km taakse levolle ja I joukkue joutui Laatokan rantaan puolustukseen.

Komppania reservissä.

4.9.
9. komppania ollut levossa entisessä paikassa. Samalla pääsi I joukkue puolustuksesta majapaikkaan. Maja-alueella rauhallista. Ei tappioita.

5.9.
Klo 9,00 Saunaniemestä poistettu puolijoukkue tarpeettomana koska siellä on runsaasti tykistöä. Ei tappioita päivän aikana.

6.9.
Joitakin vihollisen kranaatteja leirialueen läheisyyteen. Komppanian päällikkö T Noren lähtenyt lomalle, luutn. J Norenin tullessa viransijaiseksi. Illalla joutui puolijoukkuetta varmistamaan oikeaa sivustaa 60-miehistä vihollispartiota vastaan (partio todettiin lopulta 4-miehiseksi ja tuhottiin).

7.9.
Sää pilvinen, ei ole satanut. Yleensä ollut rauhallista. Oma tykistö ampunut muutamia kranaatteja vihollisen pesäkkeisiin. Vihollinen vastannut takaisin ampuen muutamia kranaatteja alueemme läheisyyteen. Pst.ryhmä siirtynyt III joukkueeseen. Päivän kuluessa ei tappioita.

8.9.
3. joukkueen toinen puoliryhmä palasi pois Igolkanniemeltä klo 21,00. Komppanian miehet käyneet saunassa. Päivän aikana ampui ryssä muutamia kranaatteja teltta-alueellemme saamatta aikaan tappioita.

9.9.
Sadetta ja auringonpaistetta. Päivän aikana leirialueen siistimistä. Kaikki kirvulaiset (perheelliset) miehet pääsivät lomalle. Vänr. Pajari palasi komppaniaan sekä 3 miestä. Päivän aikana ei tappioita.

10.9.
Komppania ollut edelleen reservissä entisellä paikallaan. Komppanian päällikkö ltn. Helavuori tulossa omaan komppaniaansa. Päivä ollut rauhallinen.

11.9.
Ltn. Helavuori palasi omaan komppaniaansa. 9:s komppania ollut edelleen reservissä ja samalla valmiina avustamaan edessä olevaa komppaniaa. Päivän kuluessa laitettu kuntoon työaseita heinänkorjuuta varten. Ei tappioita.

12.9.
9:s komppania edelleen reservissä. Työaseiden kunnostamista heinänkorjuuta varten. II joukkue ollut sillan korjuussa ja ensimmäinen joukkue ollut heinän korjuussa. Tappioita ei ole ollut.

13.9.
9:s komppania reservissä. Komppanialla työpalvelusta. Samat joukkueet olleet vielä sillankorjuussa ja heinätyössä. Komppanian alueella rauhallista. Päivän kuluessa ei tappioita.

14.9.
Komppania edelleen reservissä samassa paikassa. Oma tykistö ampunut päivän aikana muutamia laukauksia. Samoin on vihollinen ampunut joitakin srapnelleja maja-alueemme läheisyyteen. Päivän kuluessa ei ole ollut tappioita.

15.9.
Sää pilvinen ja pieniä sadekuuroja. Komppania ollut vielä reservissä. Vihollinen ampunut tykistöllä etumaastoa. Toisen pataljoonan upseereita kävi 9:n komppanian komentopaikalla ottamassa selvää alueestamme joka joutui heidän varmistettavakseen.

Komppanian hyökkäyssota on muuttumassa asemasodaksi. Seuraavassa vain poimintoja merkittävämmistä tapahtumista loppuvuoden ajalta:

16.9. lähti komppania taakse telttoihin lepäämään. Uudet kunniamerkkiehdotukset ja ylennysehdotukset.
19.9. Ikäväntorjuntaosasto III pataljoonan alueella.
20.9. III patl. muutti takaisin etulinjaan.
24.9. III pataljoona takaisin lepoon, 9. komppania jäi varmistukseen alueelle, josta se oli lähtenyt etulinjaan.
1.10. III pataljoona takaisin etulinjaan, 9. komppania entisen alueensa varmistukseen.
8.10. III pataljoona palasi lepoon takalinjoille entisiin telttoihin rykmentin taakse.
15.10. Komppania vaihtoi etulinjaan.
18.10. Partiointia rajan taakse.

25.10. Miehistössä ikäluokkasiirtoja. 1912 ja ennen syntyneitä miehiä saapui komppaniaamme ja tätä nuoremmat siirrettiin JR 36:n I pataljoonaan. 9.K:sta siirtyi seuraavat miehet:
Komentoryhmästä korpr:t Myllymaa Jaakko, Nikkilä Lauri.
I joukkueesta: korpr:t Koskinen Tauno, Mikkola Eero.
Stm:t Haaparanta Eino, Salonen Toivo, Seppä Kaarlo, Ahosaari Veikko, Seppälä Juho ja Vuorinen Matti.
II joukkueesta: Korpr. Virtanen Reino.
Stm:t Karjalainen Eino, Helsten Reino, Lähteenmäki Tauno, Ojala Yrjö ja Ovaska Vilho.
III joukkueesta: Korpr. Rajaniemi Kalle.
Stm:t: Kallinki Urho, Kopra Väinö, Lehtinen Toivo ja Harjuntausta Toivo.

9. komppaniaan tuli uusia:
Kom.ryhmään: Stm. Pietilä Onni.
I joukkueeseen: Stm:t Aaltonen Eeli, Kynäsniemi Toivo, Koskinen Viljo, Niemi Juho, Koskiranta Tapani, Ojala Heikki, Haapanen Haikki, Mäntyniemi Juho ja Lehtinen Eino.
II joukkueeseen: Stm:t Viljanen Eino, Vainionpää Arvo, Kuusisto Niilo, Korhonen Otto, Nurmi Paavo ja Haavisto Oskari.
III joukkueeseen; Stm:t Virtanen Evertt, Korhonen Elias, Halmerinne Frans, Hölkki Iivari, Niemi Svante ja Niittymaa Aarne.

II joukkueeseen saapui upseeriksi Kalliomäki Frans.
III joukkueeseen vänr. Raimoranta Veikko.

29.10. Siirtyi komppaniasta jäljellä olevat nuaret miehet:
Komentoryhmästä Alik. Karha Mauri, stm. Salo Tauno.
Joukkueista: Alikersantit Honkanen Leo, Mustalahti Unto, Heikkanen Martti, Lähteenmäki Heikki, Kautto Kalle ja stm:t Akkanen Tuomas, Heino Eero, Kopra Väinö, Siponen Kauko, Siren Viljo, Tiainen Tauno, Tuohela Toivo, Virtanen Reino, ja Kantola Heikki.
Kersantti Laurila Oiva.

30.10. Vaihto pois etulinjasta.
31.10. Komppania asui kankaalla teltoissa. Joukkueet järjestettiin uudelleen. Rykmentin aukiolla juhlat, jossa mm. Porin suojeluskunnan mieskuoro lauloi ja maanviljelijä Pohjola toi kotiseudun terveiset.
10.11. Kompp. päällikkö Helavuori Lomalle, v.t. luutn. Kalliomäki.
14.11. Lähtö etulinjaan vartiotehtäviin. Esteiden rakentamista.
22.11. Luutn. Helavuori Matti palasi komppanian päälliköksi lomaltaan. Kalliomäki lähti lomalle.
27.11. Komppania palasi lepäämään ja saunomaan takalinjoille.
29.11. Komppania siirtyi puolustuslohkolle Lumisuon maastoon, vaihtaen Varesvuon komppanian kanssa.
30.11. piti olla pikkujoulu ja lottien tarjota kahvit. Oli kuitenkin loppunut kesken. Saatiin sentään pullaa.

4.12. Jätettiin etuvartioasemat 16. prikaatin 5. komppanialle ja marssittiin rykmentin kautta suuntana Rautu. Majoituttiin 10 km Metsäpirtistä Rautuun olevan tien varteen telttoihin.
5.12. Jatkettiin marssia Rautuun, jossa asetuttiin parakkikylän telttoihin asumaan.
7.12. Komppanialla lääkärintarkastus. Patruunat otettiin pois ja pakattiin.
Varusteltiin parakkeja ja talleja.

13.12. Osa komppaniaa pääsi muuttamaan parakkeihin ja tallit valmistuivat. Alkoi saunan rakentaminen.
18.18. Divisioonan tarkastus, jossa tarkastettiin kaikki komppanialle kuuluvat varusteet, samoin hevoset ja ajokalut.
20.12. Osa miehistä halonhakkuuseen, 1,5 kuutioo miestä kohden tuli hakattua. Osa miehistä lähti joululomalle.

Jokaisen 5.D:n upseerin, aliupseerin ja miehen on hakattava määrätty määrä halkoja. Tässä Etp:n upseerit suorittamassa urakkaansa, joka on 4 mottia. Sahana ajanmukainen “pokasaha”
Runko pätkitään ja halotaan haloiksi. Sahana aikaan harvinainen kevyt teräskaarisaha, joka ilmestyi savotoille vasta 50-luvun lopulla.

24.12. Laitettiin parakkia joulukuntoon. Klo 15,00 lotat tarjosivat toimistoparakissa pullakorvikkeet, 14,00 joulupuuro, 19,00 komppanian joulujuhla. Laulettiin virrestä 21. kolme säkeistöä. Kompp. päällikkö piti puheen. Kersantti Punkari esitti lausuntaa, vänr. Raimoranta puhui. Väliajalla tarjottiin korvikkeet. Luutn. Pajari pakinoi. Joulupukki jakoi jokaiselle paketin. Lopuksi vielä laulettiin.
Joulunjälkeiset päivät pääosin levättiin.
31.12. Komppania lähti halonhakkuuseen, mukana 56 miestä. Hakkauksen määrä 105 m3.
Vuosi vaihtui ja asemasota jatkuu…

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *