Arvi Kallio

Kallio, Arvi Johannes

Syntyi 20. 03. 1923 Pomarkun Tuunajärvellä Vihtori ja Johanna Kallion seitsemäntenä lapsena Kallion torppaan, joka itsenäistyi saman vuoden joulukuun 11. päivänä Uusituuna nimisen talon torpasta omaksi pienviljelijä-tilaksi.

Sotilaskantakortista:

Arvin kouluopinnot jäivät kolmeen vuoteen, neljäs vuosiluokka jäi käymättä.
Sotilaskantakortin mukaan sinisilmäinen 165 cm ja 59 kg mitoilla oleva maatyömies Arvi Kallio on ollut kutsunnoissa 18 vuotiaana 29.12.1941. Hänet määrättiin astumaan vakinaiseen palvelukseen 18.01.1942 Jokelaan, jalkaväen koulutuskeskus 2:een. Sotilasvala 8.3.42. Lääkärintarkastuksessa 7.7.42 todettu A1 kuntoisuusluokkaan.

Varusmieskoulutus kasarmilla kesti 9 kk. Erikoiskoulutuksena panssaritorjuntamies.

Palvelusaikanaan hän on ollut kotilomilla maanviljelystöissä 1.5. – 30.6.42 sekä 31.7. – 1.10.42.

Kantakortit

Jatkosota

19 vuotiaana Arvi siirrettiin 22.10.42 sotatöihin 2./HTK/Kan RE (Toinen Henkilötäydennyskeskus, Kannaksen rykmentin Esikunta), josta siirretty 19.2.43 JR15 (Jalkaväkirykmentti 15) ja edelleen 9.3.43 8./JR15 (II Pataljoonan 8. Komppaniaan), jonka riveissä hän toimi panssaritorjuntamiehenä. Kortin tietojen mukaan taistellut Viisjoella. JR 15:n toinen pataljoona oli perustettu jatkosodan alussa Harjavallassa pääosin Etelä-Satakunnan suojeluskuntapiirin miehistä.

Asemasota

Arvin liittyessä taisteleviin joukkoihin 22.10.-42, oli menossa ns. asemasotavaihe. JR 15:n II pataljoonan puolustettava osuus rintamasta sijaitsi muutaman kilometrin vanhan rajan takana, Sirkiänsaaren kunnan kohdalla Karjalan kannaksella ( 1 ). Palvelus oli tavanomaista vartiointia etulinjassa, partiomatkoja linjojen taakse vihollisen takamaastoon, tarkoituksena tiedustelun ohella siepata vankeja ja tehdä tuhoamistöitä. Milloin yksikön vuoro tuli päästä lepäämään, se siirrettiin puolustuslinjalta taakse reserviin, jossa palvelus oli yleensä varushuoltoa, VT-puolustuslinjan rakentamista ja halonhakkuuta.

Arvin sotatie numeroin.

Puolustustaistelut

Kesäkuun 9. päivä 1944 alkoi tapahtua. Vihollinen aloitti yllättäen suurhyökkäyksen  eteläisellä Kannaksella. Myös Viisjoen puolustuslohkolla herättiin toimintaan. Jo aikaisemmin oli havaittu vihollisen kiihtynyt lentotoiminta ja tykistön yhä voimistuva kranaattisade. Yksiköt asetettiin lomakieltoon.
Kaikki ylimääräinen tavara käskettiin siirtää taakse.

10.6. aloitettiin asema- ja majoitustiedustelut VT-linjalla. (Toinen puolustuslinja Vammelsuu-Taipale, jota oli rakennettu 1942-43, mutta vielä osin keskeneräinen).
12.6. klo 15,30 Luutn. Hanhioja lähti JR 57:ään tutustumaan uusiin pst-aseisiin ja jo samana iltana klo 19,00 hän piti oppitunnin uusista aseista pst-miehille. Saksalaiset panssarikauhut ja -nyrkit olivat saapuneet.

Saarrostusuhka

Puolustus oli jo murtunut länsirintamalla Suomenlahden rannikolla 9.-10.6.-44 ja venäläiset etenivät siellä ripeästi, joten myös puolustuslohkon Kannaksen itäisempien osien oli saarrostuksen uhatessa vetäydyttävä uusiin asemiin.

14.6. JR 15/I patl. irroittautui etulinjasta ja marssi VT-linjalle Sirkiänsaaren kautta. Klo 23.10 II ja III patl. irroittautuivat ja pääosat yksiköistä olivat VT-linjalla 15.6. klo 5.40 ( 2 ). Viivytysosastot jäivät vielä etulinjalle pidättelemään vihollisen ryntäilyä.
16.6. klo 11.20 II pataljoonan viivytysjoukot saivat marssikäskyn siirtyä VT-asemaan Keripatoon (Rautu, Leinikylä) reserviksi ( 2 ).

17.6. VT-linja murtui eteläosillaan Kuuterselässä ja I ja III pataljoona irroittautuivat VT-asemasta ja II pataljoona jäi viivyttämään vihollista.
Tämän jälkeen Divisioona otti II pataljoonan suoraan komentoonsa, erottaen sen 15. Rykmentistä.
18.6. II pataljoona marssi yli Kiviniemen sillan reserviin ja leiriytyi klo 20,00 Viiksalanlahden maastossa ( 3 ). Matkalla miehiä katosi ja heidän epäiltiin jääneen joen taakse. Kiviniemen silta oli räjäytetty klo 18.15 ja omia miehiä jäi jälkeen. Vähitellen miehiä kuitenkin ilmaantui ylittäen joen omin neuvoin ja vain yhden todettiin kadonneen.

19.6. pataljoona sai marssikäskyn siirtyä Jaaman pohjoispuolelle Montruaan, johon majoittuu.
Klo 22.00 II pataljoona saapui Montruaan ( 4 ).
24.6. muutaman lepopäivän jälkeen pataljoona siirrettiin autoilla Sokkolaan ja sieltä edelleen marssittiin Kuukaupin – Suursaaren maastoon puolustusasemiin ( 5 ).

29.6. II pataljoona siirrettiin taas autoilla Ihantolan Kaipolan kylän maastoon reserviin ( 6 ).
Heinäkuun 6. päivä pataljoona taas siirtyi autoilla Vuoksenrannan pohjoispäähän Visulahteen reserviin ( 7 ).
9.7. JR 15/II pataljoona alistettiin everstiluutnantti Adolf Ehrnroothin JR 7:lle ja sai käskyn siirtyä pisteen 26 metsämaastoon, jossa II pataljoona lähti Ehrnrootin käskystä vastahyökkäykseen ( 8 ).

 

Pataljoona törmäsi viholliseen jo matkalla, jolloin pataljoonan komentaja Oljemark haavoittui kahdesti.
Klo 13.00 II patl. saavutti taistellen linjan Metsärinne – Karvola – Kaunola ja lyömällä takaisin alueelle tunkeutuneet viholliset. Samaan aikaan isäni, Arvin isoveli, taisteli Raskaan Patteristo 39 riveissä ja syyti kranaatteja yli Vuoksen samalla alueella olevien vihollisten niskaan.

11.7.44 annettiin pataljoonalle määräys siirtyä 2. Divisioonan reserviksi Haapasaarenniitylle.

JR 15/ 8. komppanian sotapäiväkirjan merkinnät 11.7. päivältä:
” Klo 16.00 Sai pataljoona käskyn siirtyä lepäämään Haapasaarenniityt -maastoon. Vetäydyttäessä pois etulinjasta kaatuivat kranaatin sirpaleista korpraali Tenho Timonen ja stm Arvi Kallio, molemmat pst-joukkueesta. Samalla haavoittui vaikeasti molempiin jalkoihin kers. Eero Heloranta.
klo 19.00 saapui komppania määrättyyn maastokohtaan, mihin leiriydyttiin”.

Myöhemmin kirjoitettu taistelukertomus näyttäisi Arvin pataljoonan taistelleen omassa maastossa “erillissotaansa”:
“11.7. vastaisena yönä oli JP2:n, 3:n ja 5:n määrä suorittaa kahden rynnäkkötykkikomppanian tukemana hyökkäys vihollisen sillanpään tuhoamiseksi, minkä jälkeen JR7 piti irroittaa AK:n reserviksi rintamavastuun siirtyessä Jääk.Pr:lle ja JR57:lle. ….. …Klo 7.45 lyötiin vihollinen II/JR15:n asemista, jonka jälkeen linjat olivat jälleen hallussamme, mutta takamaastossa runsaasti harhailevia ryssiä ja “marjamiehiä”.

Oikean sauman kautta oli Metsärinteen – Karvolan välitse päässyt selustaan tunkeutumaan vihollisen tiedusteluosasto, jota vastaan pätevää johtoa vailla oleva II/JR15 kävi koko päivän omaa “erillissotaansa”.

Arvilla oli todella huono onni, ankarimmat taistelut olivat jo yksikön osalta ohi ja käsky siirtyä lepoon oli annettu. Vielä kuitenkin kranaatin sirpale löysi kohteensa ikävin seurauksin.
Tällä päivämäärällä antoi Stalin Karjalan joukkojen komentajalleen määräyksen keskeyttää suurhyökkäys. Vuosalmen alueen taistelut laantuivat vähitellen ja johtivat asemasotaan, joka päättyi 4.9. solmittuun välirauhaan.

“12.7. komppania marssi Niittysuon kylään ja majoittui taloihin. Illalla komppania sijoitettiin autoihin ja siirrettiin Pulkkilan kylään, missä majoitettiin kansakouluun.
13.7. klo 01,00 saavuttiin Pulkkilaan ja majoituttiin kansakouluun. Päivä käytettiin lepoon ja varusteiden kunnostukseen”.

Suru-uutiset

Arvi kaatui Vuosalmella 11.7.1944 illansuussa. Kotiin saapui tieto kaatumisesta muistaakseni Laitilan Arvidin tuomana jo 14.7.44. Virallinen ilmoitus kuolemantapauksesta 3.8.44 kertoo Arvin jääneen kentälle. Toinen ilmoitus 8.8.44 ilmoittaa Arvin lähetetyksi Pomarkkuun 14.7.44, allekirjoittajana edelleen sotilaspastori Marttila. Vielä ilmoitus 15.11.44, jonka ilmoittajana on ollut sot.past. T. Kanerva.

Arvi saapui Pomarkun asemalle vaatimattomassa valkoisessa puulaatikossa, kuten muutkin sankarivainajat. Mamma-äiti oli vastaanottamassa poikaansa varmaankin suunnattoman järkytyksen vallassa. Vielä suurempi järkytys tapahtui, kun Arvin arkun viereen junasta nostettiin toinen arkku, jonka päädyssä oli nimi Eero Kallio. Oliko myös nuorempi veli kaatunut? Kuitenkin mieli rauhoittui, kun selvisi, että Eero oli toisesta kylästä ja hänellä oli omat vastaanottajansa.

Sankarihautaus

Arvi haudattiin Pomarkun sankarihautaan 30.7.1944, josta tilaisuudesta muistan vain kunnialaukauksien ampumiset haudan partaalla.

Elokuun 18 päivänä Suomen Marsalkka Mannerheim on antanut
“Maamme ja kansamme puolesta henkensä uhranneen sotamies Arvi Johannes Kallion Kunniaksi ja muistoksi Teille Vihtori Kallio IV luokan vapaudenristin miekkoineen surunauhassa”.

Kallion perheestä oli 1944 rintamalla samanaikaisesti viisi veljestä, sekä vielä vanhin tytär Aili, joka toimi lottana. Vanhin veljeksistä, Eino 37 v, isäni 33 vuotias Edvin, Erkki 24 v, Arvi 21 v sekä 18 vuotias Eero.

Arvi kirjoitti kotiin Mammalle osoitettuja useita kirjeitä, joista ainakin viisi on säilynyt. Ensimmäinen jo 3.4.42 alokaskoulutuskeskuksesta, joka sijaitsi Hyvinkään lähellä Jokelan kylässä. Yhdeksän kuukauden koulutuksen jälkeen Arvi siirrettiin seuraavaan kohteeseen ja Jokelan koulutuskeskus lakkautettiin 25.10.42 kokonaan.

Kirjeet kotiin

Arvin 1. kirje Jokelasta:
“Jokelassa 3.4.42.
Mamma hyvä
Kirjoitan tässä taas muutaman rivin, kun on pitkäperjantai niin ei olla missään, ja monet kiitokset kirjeestänne jonka sain eilen ja vastaan heti ettei jää kovin pitkäle. Täälä on kaunis ilma ja aurinko paistaa niin kauniisti ja kesä tulee piku hiljaa ja kylä se olisi hauskaa kun pian tulisi. Kylähän se oli mukavaa katela kun se heikki oikein karkas lujaa ympäri navettarakennuksen ei sitä yhtään hymyilyttäny kuin se tuli en minä ole vielä joutunu karkaamaan. meistä otettiin tänään valokuvia ja kun vaan niitä saadaan niin lähetän kotiin myös kuvan mutta se vie vähän aikaa ennen kuin ne valmistuu.
En ole vielä saanu ainolta pakettia minä kirjoitin Frans sedälle mutta en ole vielä saanu vastausta muta ei ole vielä kerinny tulemaankaan. Joko olette myyny lehmän poijes vai oleteko saanu ostaa ruokaa niin että pärjäätte kesään.
Mitäs hakalan kristiina nyt tuumii kun heikki on pois joko odottaa lomale sanokaa sile minulta terveisiä. no niin kylä kai lopetan jatkan toisten sanokaa maalarin Kallele minulta terveisiä.
Hauskaa pääsiäistä teile kaikil koto väelle monin terveisin Arvi
Stm Kallio 14 7 Krp K 0602”.

Arvi sai siirron 22.11.42, 2./HTK/Kan RE:aan, eli Kannaksen Rykmentin (?) esikunnan toiseen henkilötäydennyskeskukseen. Sijaintipaikka ei selviä arkistotiedoista, todennäköisesti Raudussa.

Arvi kirjoitti viimeisen kirjeensä 9.7.44:
“Kannas 9.7.44.
Äyräpäässä katsokaa kartalta
sellainen paikka.

Mamma hyvä!
Rakkaat terveiset teille täältä karjalan salomailta, kirjoitan tässä muutaman rivin niin ette ole huolissanne minuun nähden. Olen kyllä koittanu parhaani mukaan teille kirjoittaa kuin vaan on ollu tilaisuutta siihen että mitään erikoista kuulu. terveenä olen ollu vielä tähän asti mutta mitä sitten eteen päin. kyllä meillä on tämä sunnuntai ollu murheen päivä että ei se koskaan unhoon jää, että sen kyllä muistaa jos joskus pääsee sinne päin mutta tuleeko sitä aikaa koskaan näkemään. sota vaatii uhrinsa siellä missä se raivoaa, näin sentään heikkilän pentin juuri äsken taikka olen sen nähnyt muulloinkin ihmetteli että kunnei minulle pahemmin käyny että hän luuli kyllä minä olen kaatunu. Se oli ikävä juttu kuin minun kaverini huhtalan väinö haavoitui vähän. olemme tähän asti ollu ja kulkenu kuin veljet että kyllä se teki minuun niin ikävän vaikutuksen mutta sille ei mitään voi.
Kai lopetan taas ja toisten lisää monin lämpöisin terveisin
Arvi
pistäisin enemmän mutta ei ole aikaa tähän hetkeen uhrat enempää lähetin yhdessä kirjeessä satamarkkaa rahaa saa nähdä tuleeko se perille en arvannu enempää mitä siinä
Kuulemiin taas
Terveisin Arvi”

Kirje oli varmaan vielä matkalla, kun Arvi kaatui 11.7.44 iltapäivällä.

Muistokirjoitus

Alma-siskon kirjoittama muistokirjoitus julkaistiin Satakunnan Kansa -lehdessä:
“Sotamies Arvi Kallio
Oli kesäkuun 14 päivä loppuun kulumassa kun suruviestin tuoja saapui kotiimme. Hän kertoi, että Sinä rakas Arvi-veli olit saavuttanut matkan pään. Karjalan Kannaksen ankarissa taisteluissa Tuoni tavoitti Sinut. Olit viimeisellä lomalla keväällä, kun kotona tehtiin kylvötöitä. Tapasi oli aina viettää lomasi työn parissa ja vanhempiasi auttaen. Niin teit nytkin, autoit kotoväkeäsi kylvöjen teossa ja toivoit pääseväsi seuraavalle lomallesi kesällä heinänkorjuuseen. Saavuitkin heinäaikaan, mutta valkeassa arkussa. Olit saavuttanut sankarin kruunun palkkioksi siitä, että olit uhrannut nuoren lupaavan elämäsi isänmaamme puolesta, meidän kaikkien puolesta.
Jumala kylvää sekä korjaa viljansa minä vuodenaikana tahansa, olkoon sitten tammikuun pakkaspäivä tai heinäkuun helteinen. Niin Hän teki Sinullekin. Silloin, kun täysin olit valmistunut, tuli hän. Viimeisimpiä kirjeitäsi kirjoittaessasi olit jo itse aavistanut, ettet enää palaa takaisin vanhempiesi, sisartesi ja veljiesi pariin. Sinä kirjoitit: “Oi, jos kerran koittaisi se päivä, että saisi palata lapsuuden muistojen luokse. Jumala yksin tietää matkani kulun, jos tänne jäänkin, ette saa surra, rakkaat vanhemmat, sillä sota vaatii uhrinsa”. -Näin Sinä kirjoitit kuukausi sitten. Miten paljon onkaan ehtinyt tapahtua sen jälkeen.
Nyt Sinusta on jäljellä vain rakkaat muistot ja pikkuinen kumpu kukista ja kyynelistä. Se on siellä kotipitäjämme kirkkomaalla, missä pienet valkoiset ristirivit yhä pitenevät osoittaen meille jälkeen jääneille, miten kallis on oleva vapautemme hinta.
Rakas Arvi veljeni. Neljä veljeäsi jäi työtäsi jatkamaan. Yhä tiukemmin puristavat heidän kätensä kivääreihin. Yhä tiukemmin ovat heidän katseensa itään suunnattuina. He eivät hellitä ennen kuin meille on turvattu onnellinen tulevaisuus.
Muistoasi siunaten
Alma-siskosi”.

Kirjoittaessaan yllä olevaa, Alma itsekin oli jo kohdannut sodan kauheudet. Hänen 6.8.-38 vihitty miehensä, alik. Eerik Suominen oli kaatunut jo talvisodan ensimmäisinä päivinä, 13.12.39, jättäen Alman pienen Simo-poikansa kanssa sotaleskeksi.

Ilkan kommentit

Arvin tietoihin hiukan lisää. Silloin heinäkuun 9. venäläiset löivät Vuoksen savua täyteen ja tulivat lossirannasta ylitse vastassa oli myös JR 15:n toinen pataljoona. Kuvaavaa oli, että pataljoonaa komensi pari tuntia myös kenraali Heinrichsin poika, parikymppinen luutnantti ennen haavoittumistaan, Samoilla tunneilla alkoi myös pomarkkulaisen joukkueenjohtajan Sileäkankaan sotasairaalakierros.
Kuitenkin samaan aikaan Äyräpään puolella Kylä-Paakkolan puoleisessa päässä pitivät suomalaiset vielä puoliaan JR 49 täydennettynä. JR 49 taisi olla myös äidin veljen Heikkilän Pentin joukko-osasto. Kaikella todennäköisyydellä siellä oli täydennyksenä myös Arvin pst- joukkue muutaman vuorokauden kts Arvin kirje 0707-44. Virallisen historian mukaan viimeiset suomalaiset noudettiin Äyräpäästä silloin 9pv klo 16.00 veneellä. Puhuin joskus asiasta Eeron kanssa ja hänellä oli tietoa, että uimalla Arvi olisi tullut, uimiseen viittaa myös minulla oleva vedessä lionneelta näyttävä hautausavustuskassan jäsenkortti.
Kun katsoo Arvin komppanian kaatuneiden luetteloa Arvin viimeisen kirjeen murheen päivältä tarkemmista tiedoista, niin siinä on useita kentälle jääneitä. Se tarkoittaa  Äyräpäähän jääneitä tai Vuokseen hukkuneita.

Hyvä kuva tapahtumista ja kaaoksesta tulee Paavo Rintalan kirjasta sotilaiden äänet, joka perustuu -60 luvulla Rintalan ja Karpon tekemien yleisradio nauhoitteiden kertomuksiin veteraanien suusta.

Ilkka

Arvin kirje 7.7.-44:

 

Lähteet:
Ilkan kopioimat asiakirjat Arvin jäämistöstä
Arvin sotilaskantakortit
JR 15:n sotapäiväkirjat
“Karhun kämmen lyö”, JR 15:n historiateos
Karjalan kartat