15. D, 5.7.-41 sotapäiväkirjat, helteinen säätila jatkuu.

5.7.-41, leirielämä Simpeleen metsissä jatkuu.

Divisioonan komentaja alkaa olla kärsimätön, kun hyökkäystä ei voida aloittaa.

15. Divisioona

15. Divisioona, esik:
1,00 ankaraa tykistötulta Koitsanlahti – Simpele tien maastossa. Myös erittäin raskaita rautatietykin ammuksia. Yksi talo paloi tien eteläpuolella, ei muita vahinkoja.
8,40 ilmoitti evl. Raikkala, että ranskalaisia “Marianneja” ei voida käyttää suunniteltuun lankkuesteen murtamiseen suorasuuntaustulella, koska tykit lähes 2000 kg painoisia ja vaikeita liikutella. Vetäisivät sitäpaitsi etulinjaan tuotuina vihollisen huomion liiaksi puoleensa ja siis myös jalkaväkiryhmitykseen.
12,30 annettiin käsky väkivaltaisen tiedustelun suorittamisesta div:n kaistalla tehtävänä ottaa vankeja. Oma krh. tukee yritystä (Liite no 21)

Omat hävittäjät partioineet koko päivän. Meillä ilmaherruus. Ryssän koneita ei näkynyt koko päivänä.
15,00 annettiin käsky henkilöliikenteen valvonnasta div:n alueella. (Liite no 22).
Päivä ollut rauhallinen ja hiljainen. Käskyt hyökkäystä varten valmiiksi kirjoitetut ja odottavat “Myllyllä” jakamista. Kaikki on valmisteltu viimeistä piirtoa myöten. Enempää ei voida tehdä. Odotamme tietoa ja käskyä hetkistä “L” ja “H”, jotka viipyvät ja viipyvät, vaikka vasen naapuri, 2.D, on jo rymistänyt monta päivää edeten viitisentoista km.

15. Divisioona, HuoltoTsto IV:
Erittäin rauhallinen päivä. Vain pari kertaa kuului lentokoneita olevan liikkeellä ja edestä kuului vain aniharva kaukainen jymäys. Jaettu div:n käsky huollosta no 5.
===================

Jalkaväkirykmentti 15

JR 15, Esik:
Klo 3 lähti partio jääk.j. johtajana luutn. Puukko (1+1+8) sekä opas rajavartiokompp. sekä toinen partio II/JR 15:sta (1+8) Lamminsalon pys. maastoon.
Klo 10 lähti partio (1+1+8) luutn. Leinonen johtajana Kangaskosken maastoon tarkoituksella ottaa vankeja.
Klo 10 jätettiin jääk.joukk. ja II/JR15:n yhteinen raportti:
“Ylitti rajan klo 7,00 Koitsanlahti – Koitsansalon tien kohdalla. Eteni n. 3 km itään, jossa havaittiin n. komppanian vahvuinen vih.osasto sekä n. 200 m pitkä ajoneuvorivistö. Erään partiomiehen kp. laukesi mikä hälytti vihollisen tutkimaan maastoa. Partio perääntyi ja palasi rajan yli n. 9,30.”
Klo 15 järjestettiin Kalliokosken tien itäpuolella n. 300 m. rautatiestä etelään tiedustelupartioiden leiri luutn. Valkosen johdolla. Ensimmäinen miehitys 2 upseeria sekä 4 ryhmää. Tästä osastosta määrätään partiot jatkuvasti.

JR 15, II Patl:
Päivä rauhallinen. Mainittavin tapaus oli ensimmäisten sivilipakettien tulo, joissa oli paljon tupakkaa ja monenmoista hyvää.

JR 15, III Patl:
Pataljoonalla ajomiesten koulutusta, etäisyyden arviointia, aseiden ja varusteiden kuntoonlaittoa sekä suunnistusta. Klo 12,30 patl:n upseereilla puhuttelu. Yksiköihin määrättiin valistusupseeri o.t.o. Koko patl:n valistusupseerina toimii vänr. Kettunen luutn. Vaarnan kanssa yhteistoiminnassa. Valistusupseerin tehtävänä pitää yllä reipasta mielialaa lauluin ja kilpailuin yksiköiden puitteissa. Iltapuolella pidettiin jo tämän luonteisia kilpailuita. Klo 17 järjesti pataljoonan huoltoporras komentoportaan upseereille upeat päivälliset, jotka pidettiin “toimistotrapun” lehtimajassa.

JR 15, 5. Komppania:
klo 1,30 hetken aikaa kiivasta tykkitulta, muuten rauhallinen aamupäivä.

JR 15, 10. Komppania:
Herätys klo 6,00. Klo 8,00-10,00 aseiden puhdistusta, pyykinpesua ja saunomista. Klo 10,00-11,00 aliupseereilla valmistava harjoitus iltapäivän suunnistamisharjoitukseen. Klo 11,00 tuntolevyluettelon tarkistaminen. Klo 12,30 upseerien puhuttelu pataljoonan esikunnassa. Klo 13,00 hevosmiehille aseharjoitus. Klo 15,00-17,00 aliupseerien suunnistautumiskilpailu. Osanottajien lukumäärä 23 miestä. Samaan aikaan muulla komppanialla asepuhdistusta. Iltahartaus klo 21,45, jonka piti pataljoonan pastori. Terveystilanne komppaniassa hyvä. Miehistön mieliala hilpeä. Sää iltapäivällä sateinen. Lentotoiminta vähäistä.

JR 15, 14. Komppania:
8,00 jv.aseiden tarkkuuttamista.

JR 15, Kolonna:
Koulutusta ja leiripaikan kunnostusta.

========================

Jalkaväkirykmentti 36

JR 36, Esik:
9,00 Rykmentin komentaja antoi siirtymiskäskyn hyökkäysvalmiusasemiin. Siirtyminen tapahtuu eri käskyllä.
16,00 Sulk.tyk.patt./LTp10 yhdistettiin II/KTR 12.
22,00 Suoritettiin kovapanosammuntaa tuliasemasta.

JR 36, I Patl:
Yksiköissä palvelusta entiseen tapaan. Ilmatoiminta vähäistä. Eräässä pienessä järvensaaressa syttyi kulo, joka kss-ryhmän toimesta tukahdutettiin alkuunsa.

JR 36, II Patl:
6,00 Herätys + aamutoimet. Sää pilvinen 9, lämpö 22,5 C. 9,00 uusien “pystykorvien” tarkistusammuntaa, valvoo luutn. Varesvuo. 11,00 aamiainen (kauravelliä). 10,00 Rykmentin käsky hyökkäysvalmiusasemaan siirtymisestä saapui patl:aan, Liite no 2. 14,00-16,30 Pst.-kiväärien 14 mm harjoitusammuntaa sekä pystykorvien harjoitusammunta jatkuu. 17,00 päivällinen (hernerokkaa).

JR 36, III Patl:
Palvelusohjelma oli seuraava:
7,30-11,00 Harjoitus, maastomarssi.
14,00-16,00 Kiv.komppaniassa kk:n ja omien tuliaseiden käsittelyä. KKK:ssa pk:n käsittelyä ja pst.kiv. opetusta.
16,00-17,00 Harjoitus, syöksy- ja rynnäkköharjoittelua.
17,00-18,00 Pyykinpesua.

Päiv. ups. P. Kanerva. Vänr. Pentti opastamassa tienkorjaustöitä Simpeleen maastossa. Ilmatoiminta oli verrattain hiljaista. Klo 9,30 liikkui 6 suomalaista hävittäjää ja klo 9,50 2 suomalaista pommikonetta majapaikan yli.
Saapui rykmentin salainen päiväkäsky odotusasemiin siirtymisestä. Lähtöhetki määrätään myöhemmin. Ilma oli tukahduttavan lämmin ja iltapäivällä vallitsi voimakas puuskittainen tuuli ja saatiin sadetta.
Klo 20,00 seitsemännessä komppaniassa illanvietto. Ohjelma hyvä.

JR 36, 5. Komppania:
6,30 Herätys ja aamutee.
7,30-11,00 Tarkka-ampujille ja pst. ryhmälle ampumaharjoitusta, muilla harjoitusta ryhmittäin.
13,00-17,00 Harjoitusta ryhmittäin.

JR 36, 6. Komppania:
8,00 Tarkka-ampujat ja Pst.ryhmä aseiden koeammunnassa.
10,00 Patl:n komentajan käynti komppaniassa.

JR 36, 7. Komppania:
Aamupäivällä oli tarkka-ampujilla kiväärin tarkkuuttamista. ja komppanialla aseiden puhdistusta. Iltapäivällä komppanialla varusteiden kuntoon laittoa ja 3:lla joukkueella kulohälytys. Pst.ryhmällä ampujilla ammuntaa pst.kiväärillä. Illalla kahvi ja tietokilpailu, jonka voitti I joukkue.

JR 36, 8. Komppania:
6,30 Aamutee.
8-10 Varustäydennystä komppaniassa.
11,00 Lounas.
13,00 Kk.joukkueen asemaan meno, harjoitus.
17,00 Päivällinen.
20,00 Iltakahvi.

JR 36, 9. Komppania:
Koko komppaniaa käsittävä maastomarssi jonka yhteydessä 1 tunti uintia. Iltapäivällä oppitunti konetuliaseiden käsittelystä. Syöksy- ja rynnäkköharjoitus.
Klo 19 alkoi 7:n komppanian “Sotilasillan vietto”, jossa oli hyvin monipuolinen ohjelma. Tervehdyssanat lausui kers. Alppi, joka samalla selosti illan ohjelmaa. Sen jälkeen seurasi sotilaspastorin puhe. Tilaisuudessa luettiin 7:n komppanian oma sanomalehti N:o 1, jonka toimitusaika oli hyvin lyhyt, mutta siitä huolimatta oli lehti hyvin toimitettu. Ohjelmaan kuului myös laulua, johon koko komppania otti osaa.

Seurasi lyhyt väliaika jonka jälkeen kers. Punkari esitti lausuntaa. Sitten seurasi pari hauskaa pakinaa, jotka esitti alik. Vihanto. Vapaa sana: Kers. Mäkinen. Se oli oikein hyvä ja ytimekäs. Myös kunnostautui 7. kompp. “kööri” jota johti korpr. Korkee. Ohjelmaan kuului vielä arvauskilpailu jossa oli arvattavana pullossa olevien herneiden luku. Palkintona tästä lupasi kompp. päällikkö Helanto tupakkalaatikon, jonka voitti stm. Manner, V.
Tilaisuus päättyi Maamme lauluun. Sen jälkeen oli vielä komppanialle kahvitarjoilu. Tätä juhlaa kunnioittivat myöskin osa muiden komppanioiden upseereista ja miehistä läsnäolollaan.

JR 36, 10. Komppania:
Komppania on edelleen leirillä samassa paikassa. Aamupäivän palvelus oli maastomarssi ja iltapäivällä pyykinpesua ym.

JR 36, 11. Komppania:
Aamuyöllä satoi vettä.
8-11 maastomarssi. Tauon aikana käytiin uimassa joka tekikin hikisen marssin jälkeen hyvän vaikutuksen.
14-16 kk:n käsittelyä.
16-17 maastoharjoitus, jonka aikana oli aika reipas sade.

JR 36, 12. Komppania:
7,30-11,00 Koko komppanialla 15 km:n maastomarssi kalusto kantaen mukana.
14,00-16,00 Konetuliaseiden käsittelyä sekä kk:n käsittelyopetusta kiväärikomppanioille.
16,00-17,30 Uintia ja pyykinpesua.

====================

Jalkaväkirykmentti 57

JR 57, Esik:
7,00 Sää: +21 C, kirkasta. Rykmentin vahvuus: 121+539+2939.
13,15 Saapui div:n käsky no 166, jonka mukaan  “JR57:n on suoritettava yöllä 5/6.7. väkivaltainen tiedustelu div:n kaistalla päätehtävänä ottaa vankeja. Tiedustelu suoritettava kahdella osastolla. Toisen osaston yritettävä pisteen 125 pohjoispuolitse kaakkoon kulkevan puron suunnassa edetä koillisesta käsin Koitsansalon suuntaan. Toisen edettävä Kokkolanjokeen rajoittuvassa maastossa. Jälkimmäinen voi saada yhden kevyen pston tulitukea josta rykmentin komentajan sovittava tykistön komentajan kanssa”.

15,00 Saapui III/JR57:n asettaman sissiosaston johtajan vänrikki Mäenkasken toimintakertomus (liite 1).
17,03 Annettu käsky III/JR57:n komentajalle (suullisesti rykmentin esikunnassa). Pataljoona suorittaa ensi yönä väkivaltaisen tiedustelun div:n kaistalla päätehtävänä vankien otto. Tiedustelu suoritetaan yhdellä vahvistetulla komppanialla, joka jakautuu kahteen osastoon. Toinen osastoista etenee p. 125 pohj.puolitse kaakkoon kulkevan puron suunnassa edeten Koitsansalon tukikohtaan. Toinen osasto etenee Kokkolanjokeen rajoittuvassa maastossa.

Viimemainitun osaston toimintaa tukee oma tykistö ampumalla keskityksiä Änkilänsalon – Kalliokosken – Koitsansalon tukikohtia. Tykistöammunta alkaa 6.7. klo 0,30. Sitä ennen tulee tiedusteluosaston vahvoihin partioihin jakaantuneena olla ylittänyt rajan ja edennyt toimintasuunnissaan linjan Änkilänsalo – Kalliokoski – Koitsansalo korkeudelle, mutta korkeintaan 350 metrin päähän em. tukikohdista. Tykistökeskitys kestää 2 min, jonka jalkeen osastot puhdistavat mainitun linjan edessä olevan maaston (rajalle päin) ja palaavat vankeineen omalle puolelle. Vasemman puoleiselle tiedusteluosastolle alistetaan kevyt krh.joukkue sekä molemmille Rykm.pioneereja. (tiedoksi: Krh.K:lle, II/JR57:lle, 3./Pion.P 31:lle, 15.DE:lle ja Tyk. kom:lle).

Krh.j. ja pioneerien johtajat ilmoittautuvat III/JR57:n komentopaikassa klo 20,00.
20,00 Käsky muutettiin kun kev.k.tykistö ei ulotu ja rask. tyk. ei saada käyttää, suoritetaan yritys kahdella joukkueella + krh.j:lla. Itäinen suunta vedetty lännemmäksi. ( Jakelu kuten edellä ).
Ei tappioita. Lisäys johtuu tarkistettaessa havaituista virheistä.

JR 57, I Patl:
22,05 Edellisenkaltainen rauhallinen päivä. Osasto Pesonen sai käskyn liittyä jälleen omaan Pion.P:hensä. (pioneeripataljoona).

JR 57, II Patl:
Puolenyön maihin saakka oli hiljaista. Klo 1,45 alkoi jylinä, ensin ryssä pommitti 5. komppanian lohkoa ja heti sen jälkeen alkoi ukonilma ja puoli tuntia kestänyt virkistävä sade. Yöllä palasi jälleen yksi partio linjojemme läpi 5. komppanian lohkolle. Loppuyö rauhallinen. Aamupäivä rauhallinen. Iltapäivällä vilkasta ilmatiedustelutoimintaa. Tykkitulta ei ollut aikaisemmin. Ukonilma iltapäivällä, sadetta. Loppuosa vuorokautta: Ei erikoista.

JR 57, 1. Komppania:
6,00 Herätys, aamutee.
Lepoa, uintia ym. Upseerit maastotiedustelulle.
11-13 Ruokailu.
Aseiden puhdistusta ja kuntoonpanoa. Iltapäivällä kovanlainen ukonilma, sekä sitä seuraava vesisade.
17-18 Ruokailu. Posti saapui jo toisen kerran, saapuen jo enemmän kirjeitä.
21,30 Iltahartaus.

JR 57, 2. Komppania:
12,45 Viisi miestä komppaniasta lähti partioon rv.kers. Niemen johdolla.
21,45 Luutn. Kiuru ilmoitti partion palanneen, stm. Jalo Sara-aho (IIIj.) ja stm. Toivo Piili (IIj.) haavoittuneena molemmat melko lievästi.

JR 57, 3. Komppania:
3,00 alkoi ukonilma ja rankka sade päättyen aamulla. Komppanialla “kesäloma”. Vahvistamattomien tietojen mukaan olisi Blick divisioonineen työntänyt kiilan vihollisrintamaan, edeten Parikkalan seudulta Laatokan rannalle. Eilen saapuivat ensimmäiset kenttäpostilähetykset.

JR 57, 4. Komppania:
Ei erikoista.

JR 57, 7. Komppania:
6,00 Herätys. Kompp.palv. palv.järj. mukaan.
10,30 Saapui partiomiehet. Lähetettiin iskujoukon passit, A- ja lääk.tark.kortit pataljoonaan.
22,00 Saapui desanttivartio ja laitettiin uusi vartio II joukkueesta.

JR 15, 8. Komppania:
12,00 Jonkun verran ilmatoimintaa.

JR 57, 9. Komppania:
18. Lkp.päivä.
6,00 Herätys, päivystäjä.
7,30-8,30 Oppitunti, joukk.johtajat.
8,30-10,45 Ulkoharjoituksia, kompp. päällikkö.
11,00-14,00 Ruokailu.
14,00-16,45 Oppitunti ja ulkoharjoituksia, pastori ja kompp. päällikkö.
16,45-17,00 Käskynjako, kompp. vääpeli.
17,00-18,00 Ruokailu.
21,00 Iltahartaus, kompp. valvova upseeri.
21,30 Nukkumaan meno ja hiljaisuus.
Komppanian valvova upseeri: Vänr. Leppänen.
Komppanian päivystävä aliupseeri: Alikers. Salo, Taavetti.

30.6.41 vihollisen puolelle tiedustelemaan lähtenyt partio palasi takaisin aamulla. 2 joukkuetta 9. komppaniasta (II ja III) yhdessä eräiden 7. komppanian, pion.patl:n ja rajamiesten kanssa suoritti väkivaltaisen tiedustelun vihollisen puolelle tarkoituksena ottaa vankeja. Lähtö klo 21,30.

JR 57, 12. Komppania:
Kohta ensimmäisillä minuuteilla alkoi vihollinen ampua tykistöllään. Se alkoi vasemmalta ja pommitti koko alueemme oikealle. Myöskin oli maalina Simpeleen kirkko. Kirkkoa kohti se ampui 5-6 laukausta, mutta huonoin tuloksin, sillä jokainen kranaatti meni ylitte. Tämä ammunta kesti vähän yli tunnin ajan. Päivä kului rauhallisesti, joitakin lentokoneita näkyi.

JR 57, 13. Komppania:
6,00 Säätila aurinkoa, tuulista, myöhemmin iltapäivällä ukkosta ja sadetta. Aamupäivä kului rauhallisesti, samoin iltapäivä. Illalla lähti III:nen pataljoonan vahvistettu komppania ryssän puolelle väkivaltaiseen tiedusteluun tarkoituksella ottaa vankeja. Krh.komppaniamme kevyt joukkue avusti tiedustelun tekoa, ampuen kaikkiaan 51 kranaattia. Tiedustelu epäonnistui sikäli, ettei vankeja saatu. Peeston pastori T. Tunturi kävi ennen tiedustelun alkua pitämässä hartaushetken komppaniassa.

JR 57, 14. Komppania:
Vihollinen ampui yöllä tykistöllään. I- ja lähitorjuntajoukkue harjoituksissa.
22,00 Iltahartaus.

JR 57, Krh.joukkue:
Lauantai. Ei erikoista

Erillisosastot

Kev.Os.16, 1. komppania:
Tunnussana = Moottori – Mies.
7,00 Komppanian vahvuus 5 + 28 + 132. Sää +20 C, iltapäivällä satoi. Herätys, tee ja aamutoimet.
9,00 Harjoitus: Muodollisen kertausta. Viestijuoksua.
10-11 Sotilaslaulujen harjoittelua (Kaarina erik.) (kompp.pääll.).
Iltapäivä pyykinpesua ja saunailta. Lentotoiminta heikkoa, samoin tykistötuli.
22,00 Marssi JR57 leirialueemme ohi kohti rajaa.

Kev.Os.16, KK.komppania:
Helteinen sää. Osaston komentaja oli seuraamassa räjäytysharjoitusta. Polkupyörien tarkastuksen keskeytti sade. Ryssän hävittäjälaivue nähtiin lentävän Laikonkankaan maaston yläpuolella. Lottien kanttiini (noin viisi km majoituspaikalta) muutti pois. Jo päivällä kävi neljä viisi töykeätä luutnanttia ja vänrikkiä talossa, johon komentoryhmä oli majoitettu uhaten ajaa meidät pellolle
22,00 Eräs kapteenin arvoinen huoltopäällikkö armeijakunnan valtuuttamana ajoi erään rykmentin esikunnan kuorma-auton talon pihaan, valtasi talon, josta komppanian komentoporras vetäytyi majoitusalueelle vastahakoisella mielellä.

3./KTR 12
Lauantai 5.7.
Noin klo 1,00 vihollinen harvalla tykistötulella tulitti ptrin etu- ja sivumaastoa. Ampuminen kesti noin tunnin ajan.

8./KTR 12
5.7. lauantai
Tänään oli patterilla ilon päivä, sillä vihdoinkin pitkän odotuksen jälkeen saatiin yhteys kotirintamaan. Ensimmäiset kirjeet tulivat nim. aamulla piristäen tuntuvasti mieliä, jotka nyt jo kaksi viikkoa jatkuneesta “toimettomuudesta” olivat ehtineet tuntuvasti laskea. Iltaan mennessä oli kirjurin postilaatikko täyttynyt uusista lähtevistä kirjeistä.

9./KTR 12
5.7.
Aamuyöstä ukkos-sadetta. Klo 4,50-5,00 kohtalaista kr-tulta Simpeleen kk:ään ja sen yli. Aurinkoinen aamu. Odotamme ensimmäistä kenttäpostilähetystä. Kivääri- ja asetarkastus. Vahingonlaukaus Ternillä. Tkm. Hautaviita, M haavoittui, mutta ei hengenvaarallisesti. Vähäistä ilmatoimintaa. Meillä on ilmaherruus selvästi. Illalla vänr. Uosukaisen kanssa valjakkopaikan tiedustelussa. Hävittäjien ahdistamana ratsujen kanssa. Lauantai-ilta.

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

1 kommentti

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *