15. D:n sotapäiväkirjat 12. 7. 1941, väkivaltainen tiedustelu.

Kovan taistelun jälkeen on päästy hetkeksi lepoon ja ryhdytty heti kahvinkeittoon.

12. heinäkuuta 1941, vihdoinkin toimintaa.

JR57:n II pataljoona ylitti rajan klo 18,00 ja eteni muutaman kilometrin vihollisen puolelle. II pataljoonan “tulikaste” epäonnistui pahoin. “Railakas alku”, kirjattu pataljoonan päiväkirjaan. Muut osastot ryhmittyivät rajan pintaan.

Divisioonan päiväkirjat

Os.2/15.DE, kom.porras:
0,20 Kun pyydettyä tietoa AK:sta ei saatu, (lupaa pienehköön etenemiseen), otettiin puhelu AK:n tsto III:lle ja saatiin käsky puh.sanomana (Liite 38).
Ryhdyttiin heti käskyn laatimiseen. Evl. Valkama kävi neuvottelemassa.
3,00 AK:n puhelinsanoma, jossa määrättiin Rask.Psto 14 heti irroitettavaksi. Sen ilmoittauduttava Kiteellä III AK:n tyk. kom:lle 12.7.41 klo 12,00 (Liite no 39).

3,40 annettiin marssikielto tiellä Simpele – Melkoniemi – Vuoriniemi ajalle 5,30 – 8,30.
3,42 tiedusteltiin yhteistoiminnan aikaansaamiseksi minä ajankohtana ja millaisin voimin 18.D aikoo ryhtyä etenemään.
4,12 ilmoitti kapt. Loimu 18.DE:sta, ettei heillä vielä aloiteta hyökkäystä, vaan pidetään kiinteä kosketus viholliseen partioilla.
4,30 oli maj. Harvila komentopaikassa suunnittelemassa tykistön järjestämistä etenemistä silmälläpitäen. Pstot siirrettävä etumaisiin tuliasemiin, että ylettyisivät tukemaan tavoitteeseen asti.

6,30 Jaettiin hyökkäyskäskyt joukoille:

“Divisioonan käsky:

1. Vihollinen näyttää viime päivien aikana vetäneen miehityksensä rajan pinnasta ja aikaisemmalta valvontalinjaltaan, jossa nyt on vain harvoja tähystäjiä ja partioita.
Tiedustelumme todennut vahvempaa vihollismiehitystä ja varustettuja asemia vasta Pajarissa, Änkilänsalossa, Kalliokoskella ja Koitsansalossa.

2. Divisioona etenee 12.7. kuluessa kiinteään taistelukosketukseen vihollisen kanssa.

3. Heik.JR 57 suorittaa 12.7. klo 18,00 leveällä rintamalla rajoitetun hyökkäyksen hankkiakseen kosketuksen vihollisen todennäköiseen päävastarinta-asemaan linjalla Metsäkylä – Pajari – Änkilänsalo – Kalliokoski – Koitsansalo – Poutala. Saavutettuaan kosketuksen edellämainittuun linjaan on rykmentin pureuduttava puolustukseen soveltuviin maastokohtiin ja kaivauduttava.

4. JR 36:n on pidettävä Torsanjärvi – Silamusjärvi kannaksella yksi pataljoona valmiina käytettäväksi ensisijassa Änkilänsalon suuntaan.
JR 15 siirtää yhden pataljoonan Kivijärven pohjoispuoliseen maastoon, josta valmiina käytettäväksi Koitsanlahden ja Koitsansalon suuntiin.

5. Tykistö tukee hyökkäystä yhdellä kev.pstolla Änkilänsalon ja yhdellä Koitsansalon suunnassa sekä on valmiina yhdellä kev.pstolla tukemaan ptl./JR 15:ta Koitsansalon suunnassa. Vastatykistötoimintaa Canet-ptrilla.

6. Pioneerit:
JR 57:lle alistetaan hyökkäyksen suoritusta ja vallatun maaston puhdistusta varten yksi pion.komppania (p. joukkue).

7. Mikäli vihollinen väistyy tavoitteeksi määrätyltä linjalta on siitä heti ilmoitettava ja kiinteä kosketus viholliseen jatkuvasti säilytettävä.

8. Päävastarinta-aseman tiedustelu on välittömästi tavoitteen saavuttamisen jälkeen aloitettava div:n käskyssä n:o 7/II/27 määrätyillä kaistoilla ja siinä määrättyjen elimien toimesta.
Divisioonan komentaja, Eversti N. V. Hersalo
Esikuntapäällikkö, majuri E. W. Kukkonen”.

7,30 tilanneilmoitus AK:lle. (Liite no 41).
8,00 ilmoitus kapt. Pitkäselle. Lähimmälle naapurille vasemmalla (RajaK 33), ja pyyntö käydä komentopaikassamme sopimassa mahd. yhteistoiminnasta.
8,15 ilmoitti luutn. Hirva, että yöllä 1,31-1,37 oli it-tykillä ammuttu kahta ryssän tähystystornia, joissa otaksuttavasti oli vihollisen tykistön tulenjohtueita. Torneihin saatiin lukuisia osumia, mutta savuamisesta huolimatta eivät palaneet. Tulenjohtajat ehkä kuitenkin tuhoutuivat.

Vihollinen ampui ankarasti kk:lla ja pst-tykeillä sekä n. 2 tuntia myöhemmin erittäin ankarasti raskaalla tykistöllä Koitsanlahden maastoon. JR36:n V.Ker.P:n  (vankien keräys paikan) talo sai täysosuman ja paloi kokonaan. Ei tappioita.
9,40 kävi kapt. Pitkänen komentopaikassa. Hänen 2 pst.tykkiänsä kyllä valmiina, mutta muusta yhteistoiminnasta on ev. Rehula kieltänyt.

12,10 ilmoitti komentaja, että kuhunkin pataljoonaan olisi saatava 5-8 ylimääräistä ajoneuvoa. Hevoset Nordbergiltä, ajoneuvot taloista. Pyydettävä AK:n suostumus
13,40 soitti ev. Takkula AK:sta ja varoitti ryhtymästä liian suuriin hyökkäystoimiin. Suurta tulevaa hyökkäystä ei saa vaarantaa. Saavutettu maasto on myös pidettävä.
14,50 soitti maj. Pakkala oikealta naapurista ja pyysi tietoja aikeistamme. Pyysi toimenpiteitä meiltä koska ei pääse liikkumaan. Tehtävänsä samantapainen kuin meillä, vain hiukan myöhemmin.

14,55 pyydetty evl. Valkamaa lähettämään yhdysupseerin maj. Pakkalan luo, jonka on oltava klo 17,00 ev. Pajarin luona, siis yhdysupseerin oltava hyvissä ajoin siellä.
15,30 ilmoitti maj. Kilpeläinen, että yhteysupseeri on lähtenyt maj. Pakkalan luo mukanaan rykmentin ja pataljoonan käskyt tutustumista varten.

Hyökkäys alkaa

17,00 siirtyi div:n komentoporras Simpeleen Virkamieskerholle.
17,48 alkoi tykistövalmistelumme.
18,00 Jalkaväki lähti liikkeelle.
19,30 Tilanneilmoitus AK:lle 12.7. klo 19,30 (Liite no 42):

“Divisioonan käskyn mukainen toiminta alkoi tykistövalmistelulla klo 17,48. Jalkaväki liikkeelle klo 18,00. Vihollisen tykistö ampui vastaan jonkunverran Simpeleen kirkon seuduille, ei todettuja vahinkoja. Jv:n etenemisestä ei vielä tarkempia tietoja. Paikoin edetty toista kilometriä yhdessä tunnissa sanottavampaa vastarintaa kohtaamatta”.

19,40 Majuri Harvila ilmoitti: Koitsansalossa päin edetty n. 2 km. Vastus melkein olematon. Noin puoli tuntia sitten oli Änkilänsalon suunnassa edetty noin 1,5 km. Vastus vähäistä.
19,42 Vihollisen pommikoneet ja hävittäjät komentopaikkamme kimpussa n. 15 min. ajan. Ampuivat kk:lla ja pudottivat pieniä sirpalepommeja. Ei tappioita.

19,45 Tiedusteltaessa ilmoitti ev. Raikkala, että hänen etumainen pataljoonansa on jo Änkilä-sanan maastossa.
20,25 Ev. Raikkalan käsky: Herrasen pidettävä jatkuvasti yhteys Kilpeläiseen ja valmistauduttava käskyn saatuaan siirtymään Änkilänsalon tien suunnassa kaakkoon.
20,30 Saatu tietää, että Hurmerinnan oikea siipi on aukeiden länsilaidassa Koitsansalon edustalla ja on siis edennyt n. 2,5 km sanottavampaa vastarintaa kohtaamatta.

21,15 Toi majuri Kukkonen tiedon, luutn. Heinonen ilmoittaa: Klo 19,30 Koitsansalon luoteisreunan aukeat saavutettu. Pajarin pohj.puolella olevat aukeat niin ikään. Änkilänsalon tien suunnassa edetty hitaammin, mutta piste 110 jo meillä?

21,25 Käsky ev. Virkille: Kapt. Vanhalan on jatkuvasti pidettävä yhteyttä Hurmerintaan. Jos eivät viestiyhteydet toimi on pidettävä lähettiupseeri aina DE:n komentopaikassa. Vanhala tulee valmistautua etenemiseen likimääräiselle alueelle Kangaskoskelta n. 2 km itään. Käsky tästä tulee joko suoraan täältä tai ev. Virkin välityksellä. Jos siirto tulee on Penttilän tultava Vanhalan nykyiselle paikalle.

21,45 Ilmoitus AK:lle: Toiminta edistyy. Edetty n. 3 km ilman sanottavaa vastarintaa. Vihollisen ilmavoimat toiminnassa. Pyydetään hävittäjäpartiointia.
Evl. Hausteelta kysytty: Saako jatkaa jos on yhtä pehmeätä. Vastaus: Ei edemmäs kuin luvatulle linjalle.
22,00 Lähti komentaja rajalle henkilökohtaisesti tutustumaan tilanteeseen.

22,40 Saatu vihdoin yhteys Vanhalaan. Pataljoona on valmiina käsketyllä paikalla.
22,45 Ilmoitettiin Vanhalalle, että Teräskallio kyselee toimintaohjeita. Valkama oli sitä mieltä, että Teräskallio saa olla paikallaan, koska hänen osastonsa pieni voima ei riitä etenemiseen eikä edes voimakkaaseen tiedusteluun. Evl. Valkama ilmoitti, että linja, jolle oli lupa edetä, on suurin piirtein saavutettu.

23,05 Saapui komentaja rajalta: Tietoja: III patl. Kilpeläisen kaikki komppaniat etulinjassa.
23,10 Ilmoitti kapt. Loimu oikealta naapurista, että I patl. Pakkala on etenemässä suunnilleen samalle linjalle kuin mekin, joten yhtenäinen rintama muodostuu. Lähti liikkeelle klo 21,00.
23,15 Ilmoitettu Raikkalalle, että Herranen voi yöpyä paikalleen. Jos tarvitaan tulee käsky. Tunnin lähtövalmius.

23,35 Ilmoitettu AK:lle, että tavoite suurin piirtein saavutettu. Vastarinta tuntuu lujittuvan oletuksen mukaisesti. Joukkomme kaivautuvat. Hävittäjäpartiointia pyydetään suojaus- ja salaamissyistä sekä taaemman ryhmityksen salaamiseksi jo aamuyöstä.
23,50 Ilmoitus Vanhalalle, että saa yöpyä paikalleen tunnin valmiudessa. Hän ilmoitti, että tiedustelupartio oli kohdannut heti rajan takana vahvan vihollismiehityksen pisteestä 111,7 500 m itään.

 


15.Divisioonan joukkojen sijoitus. JR57 hyökkäysryhmitys.

15.DE, Huoltotsto IV:
Tstot VII ja VIII tulevat siirtymään Pitkäjärven kansakoululle. Vaikkakaan osaston jakamista useaan paikkaan ei voida pitää suotavana, tahdotaan tällä toimenpiteellä edesauttaa div:n lääkärin ja eläinlääkärin kosketusta joukkoihin. Tätä kosketusta on alunperin Os. 3:n päällikön toimesta pyritty etsimään ja edistämään. Koko huoltoportaan siirtäminen Kaljusen Pitkäjärven maastoon voi käydä ajankohtaiseksi vasta sen jälkeen kun operatiivinen porras on siirtynyt edemmäksi. (Majoitusvaikeudet).
18,00 alkaen vilkasta tykkitulta edessä. Muuten on päivä ollut rauhallinen. AK:n käsky huollosta no 5 saapui.
=================

Jalkaväkirykmentti 15

JR 15:
Klo 8,30 tuli DE:n käsky, jonka mukaan JR57 hyökkää klo 18 rajoitetuin tavoittein Säviniemen kaistalla kunnes vihollisen vastarinta käy ylen kovaksi, jonka jälkeen pureudutaan saavutetulle linjalle kiinni.
JR15:n II patl. etenee Kivijärvi – Simpelejärvi kannaksella ja jää sinne reserviin. II pataljoonan jääkärijoukkue suorittaa Koitsanlahden suunnassa tiedustelun yhdessä osasto Teräskallion kanssa.

Tiedusteluosastomme johtaja vaihtui klo 12, jolloin luutn. Valkosen tilalle tuli vänr. Keiholehti ja hänen iskujoukkonsa liitettiin osastoon. Osasto Keiholehti alistettiin sopimuksella JR57 komentajalle hyökkäyksen ensivaiheen ajaksi, joka puolestaan asetti osaston kapt. Hurmerinnan käytettäväksi tiedustelutehtäviä varten. Rykm.esikunta ja II patl. siirtyivät maastoon Pitkäjärven alapää. Tiedusteluosaston partiot: Ei erikoista.

JR 15, Esikunta:
Klo 8,30 D.E.:n käsky, jonka mukaan JR 57 hyökkää klo 18 “rajoitetuin tavoittein” Div. kaistalla, kunnes vihollisen vastarinta käy liian lujaksi, jonka jälkeen pureuduttava saavutetulle linjalle kiinni.
Klo 10,30 edellisen DE:n käskyn johdosta seuraava käsky taisteluosasto Vanhalalle:

“Os. Vanhala etenee Kivijärven pohjois- ja koillispuoliseen maastoon siten, että kaksi kompp., pst-jouk., krh-jouk., kk.komp. ja jääkärijouk. joutavat Kivijärvi – Simpeleenjärvi vesistölinjan itäpuolelle.
Osasto varmistaa Div. vasemman sivustan. Sen on oltava valmis etenemään Koitsanlahden suuntaan sekä maastoon Kangaskoski I:stä n. 2 km itään. Osasto tiedustelee heti ryhmitysalueen edellämainittuja tehtäviä silmälläpitäen, merkitsee komp. ryhmitysalueet, sekä todennäköiset vastahyökkäyssuunnat.

Vastahyökkäystä silmälläpitäen elävä voima pidettävä koossa ja os. Teräskalliota vahvistettava tarpeen vaatiessa jalkaväen raskailla aseilla. Kiinteä yhteys os. Teräskallioon jonka kanssa yhteistoiminnan ennakolta suunniteltava jv. rask. aseiden käyttö ja sijoitus. Pst.aseet Koitsansalon tien suuntaan. Voimakas tiedustelu tielle Lamminkylä – Lamminsalon pys., joka katkaistava purolinjan kohdalla Kukkarolahti ensi K:sta n. 6 km etelään.

Os, Vanhalan oltava hyökkäysvalmiiksi ryhmittyneenä klo 19 mennessä. Jatkuva yhteys os. Hurmerintaan.
Klo 12 vaihdettiin johtaja rykm. tiedusteluleirissä. Luutn. Valtosen tilalle tuli vänr. Keiholehti ja hänen iskujoukkonsa liitettiin samalla tied.osastoon.

Os. Keiholehti alistettiin sopimuksen kautta JR 57:n komentajalle hyökkäyksen ensi vaiheen ajaksi. JR 57 kom. asetti os. Keiholehden kapt. Hurmerinnan käytettäväksi tiedustelutehtäviä varten.
Klo 18 R.E. sekä I/JR 15 siirtyivät maastoon Pitkäjärven eteläpää.

JR 15, II Patl:
Pataljoona valmistautui lähtöön lähemmäksi rajaa. Iltapäivällä alkoi siirtyminen yksiköittäin. Matka oli vain 3.5-4 km. Yksiköt majoittuivat kullekin varatulle paikalle ja pataljoona oli hälytysvalmiudessa. Yö kului kuitenkin täysin rauhallisesti.

JR 15, III Patl:
Yöllä yöharjoitus pataljoonalla maastossa n. 2 km majoitusalueelta länteen. Harjoituksen opetustarkoituksena hyökkäys täkäläisessä maastossa. Pataljoonan komentajana toimi kapt. Palo. Maaliosastona 8.komppania luutn. Helangon johdolla. Aamupäivällä lepoa yöharjoituksen jälkeen, iltapäivällä saunontaa.

JR 15, 5.Komppania:
Aamuyöllä kolmen ajoissa ankaraa tykkitulta. Klo 7,30- 11 oppitunti panssaritorjuntamiinan käytöstä.
Klo 15,30 siirryttiin 4 km rajalle päin Simpeleen ja Parikkalan rajalle Klo 17.45 alkoi tykistövalmistelu hyökkäystä varten. Klo 18,45 komppaniamme oli valmiina asemissa. Ryssän lentokoneet häiriköivät toimintaamme jonkun verran, yksi ammuttiin alas.


It.tykki toiminnassa.

JR 15, 10.Komppania:
Klo 6,00 herätys ja aamutoimet. Klo 8,00 pyykinpesua ja varushuoltoa. Illalla tuli komppanialle 1 tunnin lähtövalmiuskäsky. Iltahartauksen piti patl:n pastori. Iltahartauden jälkeen luki komppanian päällikkö pataljoonan komentajan päiväkäskyn. Ilma hiostavan lämmin. Miehistön terveys ja mieliala erinomaiset. Lentotoimintaa esiintyi vähän. Komppanian alueelta nähtiin oman it:n ampuvan yhden ryssän koneen alas.

JR 15, 14.Komppania:
16,00 saatiin hälytysvalmiuskäsky. 17,00 lähti I joukkue marssille tietä Kaljunen – Koitsanlahti. Joukkueen saavuttua Koitsanlahteen, alistettiin se os. Teräskalliolle ja asettui se asemaan varmistamaan Koitsansalon pysäkin suuntaan.

JR 15, Kolonna:
Rykmentin varaston kuntoonlaittoa, sekä leirialueen kuntoonlaittoa. Opetettiin miehistölle varsikäsikranaatin rakenne ja käyttö, heitettiin yksi varsikäsikranaatti malliksi. Kolonnan miehistö osti yhteiseen käyttöön radion (3000,-mk).
====================

Jalkaväkirykmentti 36

JR 36, Esikunta:
9,15 Div:n käsky saapui.
9,30 I patl. lähtövalmis. Puhelimessa annettu käsky.
13,50 Krh- ja Tyk.komppaniat lähtövalmiiksi.
15,00 III patl. tiedustelutehtävään, yksi joukkue rykmentin hyökkäyskaistan oikealla ja puolijoukkuetta I patl:sta vasemmalla Änkilänsalon tie I patl:lle mukaanluettuna.

16,32 I patl. sai käskyn siirtyä Änkilän “Ä” maastoon ja olla siellä valmiina jatkamaan etenemistä eri käskystä. Puhelinyhteys Kaura B:n kautta.
19,00 Pataljoonille ja osastoille annettiin rykmentin käsky no 263.
21,15 I patl. kokonaisuudessaan siirretty uuteen majoituspaikkaan.
23,10 I patl:n yhteys Kaura B kautta valmis. I patl:lle käsky 1 tunnin lähtövalmiudesta ja yhteyden otosta etulinjan maj. Kilpeläiseen sekä pysymään tilanteesta edessä selvillä.

JR 36, I Pataljoona:
Klo 2.00 – 5,00 tienoilla kuului Simpeleen kirkonkylän suunnalta edestä kovaa tykistötulen jyrinää (sekä ryssän että varsinkin omien patterien) ja kk- ja kivääritulta. Klo 17,00 sai patl. lähtökäskyn. Klo 17,30 lähti patl. marssille ja saapui levähdyspaikkaan Änkilä “Ä”:n eteläpuolelle tien varressa klo 19,15. Pataljoonan lähtiessä entisestä majapaikastaan klo 17,40 alkoivat omat tykistöpatterit voimakkaasti tulittaa ja tätä kesti koko marssin ajan.

Klo 19,45 joutui patl:n leirialue e.m. paikassa Änkilässä kuuden vihollisen hävittäjäkoneen hyökkäyksen kohteeksi. Kolme omaa it.-pesäkettä lähistöllä aloitti tulen. Hävittäjät pudottivat kolme tai neljä pienempää pommia, jotka putosivat leirialueen ulkopuolelle sekä tulitti aluetta kk:illa. Mitään vaurioita ei syntynyt.

Klo 21,00 lähti patl. jatkamaan matkaansa leiriytyen n. 1 km:n päähän edellisestä paikasta Änkilän ensi “Ä”:n kohdalle ryhmittymisjärjestykseen Simpele – Lappeenranta maantien varteen: Esikunta vasemmalla, 1 kompp. oikealla, 2. kompp. 1. K:n takana, 3. kompp. 2. K:n takana, KKK 3K:n takana, Krh ja KKK:n takana Esik.K.
Puhelinyhteys oli.

Nukuttiin ilman telttoja melko kovan tykkitulen jyristessä. Runsaasti yölentotoimintaa. Illalla jääkärijoukkueen toimesta otettiin yhteys Kilpeläisen esikuntaan, josta saatiin tietää klo 18,00 alkanut vihollisen kosketuksen oton edistyminen. Samana iltana annettiin myös rykmentin hyökkäyskäsky, josta tärkeimmät kohdat:

“1. Vihollisen puolustusaseman etureuna 500-1000 m rajalinjan etureunasta. Päävastarinta-asema todennäköisesti Änkilänsalon metsäkukkulan maastossa. 500-1000 m etäisyydellä rajasta vihollisen yhtenäinen miinoitus. Edessä erään vangin kertoman mukaan 142.D:aan kuuluva JR188, joka pääasiassa ukrainalaisia ja siten vähemmän taisteluhaluisia.

2. Vahvistettu 15.D. hyökkää Hiitolan suuntaan. Taisteluosastona osasto Raikkala oikealla ja osasto Virkki vasemmalla. Div:n reservinä osasto Elovaara.

3. Osasto Raikkala JR36 vahvistettuna Pion.P.31:llä hyökkää kaistalla, jonka oikea raja on 15.D:n oikea raja Torsanjärvi – Lentokenttä (PL.) – Metsäkylän koillispuolella olevat peltoaukeamat – Salmenharju S. – Vehkasuo – Karhulampi l. – Vasikkala. Vasen raja Simpele S, – Kangaskoski o. – sähkölinja Kokkolanjoelle – Syrjäkoski S:stä n. pohjoisluoteeseen – Kokkolanjoki. Ensimmäisenä tavoitteena Peltoaukeama: Huiskunniemi – Karjalan Työlaitos – Kokkolanjoki “i”:n itäpuolella oleva joenmutka.

Rykmentin painopiste suoraviivaisesti päätien suunnassa Änkilänsalon maaston kautta.
1. välitavoite: tie Pajari – Änkilänsalo – Kalliokoski.
2. välitavoite: polkutie Salokylä (p. 118 pohjoispuolitse) – Syrjäkoski.
3. välitavoite:p. 91 Salokylä “k”:sta 3 km itään. – kukkulan 103 eteläreunan – siitä puroa pitkin koilliseen pitäjän rajalle – edelleen pitäjän rajaa Kokkolanjoelle.

4. Ryhmitys: Oikealla III patl. Krh.K JR36, 26.Kss.K:n savurasiaryhmä, 1.Pion.P:n 31.joukkue, painopiste vasemmalla ja vasemmalla Tpatl. Tyk.K. JR36, 26.Kss.K:n savutusosasto (pois savurasiaryhmä), I Pion.P (pois 1 joukkue) painopiste oikealla. Väliraja, joka kulkee luoteeseen yhdensuuntaisena tien Änkilä – Änkilänsalo kanssa tien lounaispuolella oleva metsäkukkula (I patl:lle ml.) – puro, joka juoksee Änkilänsalon ensi “n”:n kautta kaakkoon – pitäjänrajan ja maantien leikkauskohta p:n 103 itäpuolella – Kk.Karjalan työlaitoksesta 600 m kaakkoon.
Rykmentin (JR36) reservinä II pataljoona.

5. Hyökkäysvalmiusaseman etureuna niin lähelle valtakunnan rajaa kuin vihollisen tähystykseltä salassa voi mennä. Tykistöä runsaasti”.

JR 36, II Patl:
6,00 Herätys + aamutoimet. Sää pilvinen (6), tyyni, lämpö +22 C.
8,00 Harj. koko pataljoonan eteneminen ryhmittyneenä metsäisessä maastossa.
10,00 Uintia Kaantausjärvessä.
8,00-10,30 Kss.ryhmät kaasutiedustelua (ryhmänjohtajat).
11,00 Aamiainen (kauravelli).
13,00-16,00 Kss.ryhmät: Kaasulääkintäpalvelua.
17,00 Päivällinen (makaroonipuuroa)
19,00-20,00 Aseveli-ilta.
20,10-21,05 Pataljoonan komentajan puhuttelu yksikön päälliköille.
17,30-21,45 Patl. kom. rykmentin komentajan puhuttelussa, joka alkoi klo 19,00.

JR 36, III Patl:
Palvelus yksiköissä:
7,30-11,00 Harjoitus, partion suunnistamisharjoitus ilman kompassia ja karttaa.
14,00-16,00 Harjoitus, konetuliaseiden käsittelyä (tavallisimmat viat ja käsittely peitetyin silmin).
16,15-17,00 Harjoitus, käsikranaatin tarkkuus- ja pituusheitto.
17,15-18,00 Aseiden yleiskunnon tarkastus.
Päivystävä upseeri vänr. V. Mäkelä.

Tykistömme ampui ankarasti n. klo 17 – 18 välillä. Seurauksena oli neljän ryssäläiskoneen ilmestyminen pommitusretkelle tykistöalueelle. Muuten oli ilmatoiminta hiljaista (vain 1 suomalainen hävittäjä).

Sää oli hirmuisen kuuma. Rykmentin komentajan puhuttelu klo 19,00. Pataljoonan komentajan puhuttelu klo 21,30, joka kosketteli tulevaa hyökkäystä ja hyökkäysmaastoa epävirallisen rykmentin hyökkäyskäskyn perusteella. Pataljoonan tiedusteluosastossa 3 miestä haavoittui kranaattitulessa (Ensimmäiset tappiot).

JR 36, 5.Komppania:
6,30 Herätys ja aamutee.
7,30 Pataljoonan harjoitus, aiheena eteneminen.
13,00 Uinti, peseytyminen ja pyykin pesu.
19,00 Virkistystilaisuus K.K.K:n alueella.

JR 36, 6.Komppania:
8,00 Pataljoonan harjoitus maastossa.
11,00 Kompp. päällikkö patalj. komentajan puhuttelussa.

JR 36, 7.Komppania:
Aamupäivällä oli komppanialla harjoitus maastossa pataljoonan puitteissa ja iltapäivällä pyykin pesu ja lauantaisiivous leirialueella.

JR 36, 8.Komppania:
7,00 Aamutee.
8,30-10,30 Taist.harj. patl:n puitteissa täysvarustus.
11,00 Lounas. Päiv. aliups. ylikersantti Vanha-Majamaa.
13,00 Kss. ja lääk. miehillä oppitunti.
17,00 Päivällinen. Komppania sai valmiusajan, mikä on kaksi tuntia.

JR 36, 9.Komppania:
Aamulla partion suunnistamisharjoitus ilman karttaa ja kompassia. Klo 14-16 Konetuliaseiden opetusta. Käsikranaatin tarkkuus- ja pituusheittoa. Aseiden yleiskunnon tarkistusta. Klo 21 iltahartaus. Koko päivän ollut voimassa 2 tunnin hälytysvalmius. Päivän kuluessa on vapaa-aikoina harrastettu paljon uintia. Aamulla lähti täydennyspartio vahvuudeltaan 2+3 ja iltapäivällä lähti toinen täydennyspartio, vahvuudeltaan 2+2. Saman päivän aamuna klo 4:n ajoissa oli ryssä ampunut partiomiesten tuvan tuleen. Tällöin tuli materiaalitappioita, joista 7:nen komppanian osalle tuli 3 kivääriä ja muita pienempiä varusesineitä.

JR 36, 10.Komppania:
2,50 Kuului ankaraa tykistötoimintaa molemmin puolin rajaa. Ammunta kestää noin tunnin. Komppaniamme on edelleen tunnin lähtövalmiudessa.
5,50 Raskas suomalainen heitin tulittaa vihollisen puolen asemia.
7,55 3 vihollisen hävittäjää pudotti 8 pommia tykistöpattereitamme kohti.

JR 36, 11.Komppania:
8-11 suunnistamista ilman karttaa ja kompassia.
14-17 konetuliaseiden käsittelyä.
Illalla torjui it. 6:n viholliskoneen tiedusteluyritykset. Varmuudella ei tiedetä, vahingoittuko, kuten luullaan, pari konetta.
8.7. lähetetty partio palasi. Partio oli klo 3,30 aamulla joutunut tykistökeskitykseen, mutta kukaan ei haavoittunut.

JR 36, 12.Komppania:
Kompassinkäyttöä ja kartanlukuharjoituksia. Käsikranaatin heittoa. Asetarkastus.
====================

Jalkaväkirykmentti 57

JR 57:
7,00 Sää: +24, kirkasta.
9,00 Saapui 15.DE:n käsky no 234.
9,30 Annettiin suullinen esikäsky ed. johdosta II ja III patl:ien komentajille.
13.00 Annettiin rykmentin käsky no 150.

19,00 Saapui II patl:lta ilmoitus, että patl. noin 2,5 km rajan yli. Ei sanottavaa vastarintaa. Ei muita menetyksiä kuin 1 hevonen.
21,15 Saapui kirjallinen ilmoitus luutn. Mieloselta II patl:sta (tied.ups. päiväkirjassa).
21,50 Puh.ilmoitus III patl:lta. 7.K oikealla p.117 luona Pajarin tiessä kiinni. 8.K Pajari “i”:stä 1 km pohjoiseen aukean reunassa. Vyöryttää itään. Joukkue p.110:stä 500 m pohjoiseen. P.110 tienoissa ryssän kk-asema motissa. 9. komppania siirretään kokonaan tien vasemmalle puolen, ellei muuten päästä vasemmalla eteenpäin. (Tied.ups. päiväkirjassa).

22,00 Radiosanoma (Merivaaralta II patl:sta): Kuten edellä ja lisäksi: 7.K 500 m Pajarin tiestä. Siellä paljon miinoituksia. (Tied.ups. päiväkirjassa).
23,00 Kilpeläinen ilmoitti puhelimitse: 9./JR57 vasemmalla tien ja joen välissä. Tykistö auttaa parhaillaan. 7.K ei pääse tien yli. Ryssä p.110 luona maantien varressa motissa.
Tappioita jonkun verran. Ei vielä lähempää tietoa lukumäärästä.

JR 57, I Patl:
6,00 3.K:n ilmoitus. Ei erikoista. Aamuyöstä jokunen kranaatti samalle paikalle kuin eilenkin.
15,00 Yksikköjen päälliköiden puhuttelu. Pataljoonan käsky väkivaltaista tiedustelua varten. Tehtävä: Kiinteän taistelukosketuksen otto ja pitäminen vihollisen varustettuun asemaan.

21,00 Aloitettiin pataljoonan kaistalla väkivaltainen tiedustelu 18 min. tykistövalmistelun jälkeen. Oikealla, Pitkäjärven ja Seläntausjärven välisellä kannaksella suoritti tehtävän 2 joukkueen vahvuista partiota 3.K:sta päästen vastusta kohtaamatta Seläntausjärven eteläpään kohdalle Pitkäjärven rantaa kulkevalle vihollisen estelinjalle.

Taisteluosasto Kärkkäinen (1 jv.joukk. + kk puolijoukk. + pion. puolij.) toimi Metsäkylä “ä”:n suunnassa ja onnistui ennen puoltayötä tunkeutumaan kylään sen itäpuolelta. Viestijoukkueen toimesta piti osasto Kärkkäiseen järjestää puhelinyhteys, mutta oli puhelinryhmä heti alussa joutunut erilleen Kärkkäisestä, joten Kärkkäisen toiminnan kehitystä ei voitu tarkkaan seurata. Krh.joukkueella, jonka olisi pitänyt tukea Kärkkäisen hyökkäystä, ei ollut ampumataulukoita ja tykistön tulenjohtajan puutteessa jäi Kärkkäinen ilman tykistöllistä tuliavustusta. Saatuaan kyläaukean eteläpuolelta vastaansa kk- ja jv-tulta vetäytyi osasto Kärkkäinen kyläaukean pohjoislaitaan vähän ennen puoltayötä.

2.K:n päällikkö, luutn. Häkkinen, lähetettiin yhden joukkueen kanssa kyläaukean pohjoispuolelle, missä osasto Kärkkäinen alistettiin hänelle. Samanaikaisesti sai luutn. Häkkinen tulenjohtajan käytettäväkseen. Osaston uusi ryhmitys ja tyk. tulivalmistelusuunnitelma Metsäkylän valtaamiseksi. Luutn. Häkkinen ilmoitti, että os. Kärkkäinen oli osittain hajaantunut ja että mieliala tuntui miehistön keskuudessa olevan passiivista hyökkäystoimintaan nähden. Oli kuullut lausuntoja, “että rajan yli ei mennä”.

Kun hyökkäysvalmistelu oli suoritettu, otti pataljoonan komentaja yhteyden 18. divisioonan esikuntaan selostaen tilanteen ja tiedustellen, oliko tarpeen ryhtyä hyökkäykseen Metsäkylän valtaamiseksi, koska annettu tehtävä, taistelukosketuksen otto viholliseen oli saavutettu. Tuloksena oli se, että hyökkäystä ei enään samana yönä suoritettaisi. Kaistan äärimmäisellä vasemmalla rajalla toimi partio Junes (1 kiv.ryhmä + kk.ryhmä) tehtävänä suojata Kärkkäisen vasen sivusta ja Metsäkylän valtauksen jälkeen yhdessä os. Kärkkäisen kanssa päästä taistelukosketukseen Pajarin tiemaastossa.

JR 57, II Patl:
Railakas alku. Klo 1 alkoi ryssä laimean tykkitulen Kangaskosken suuntaan, sittemmin siitä lähtien tuli ankara krh-tuli n. 100 kranaattia. Klo 3 alkoi ammunta 4. komppanian lohkolla, ja siitä yli Innasennurkan tienhaaraan, sen joka puolelle. M.m. pataljoonan esikunta vietti kauniista kesäyöstä tunnin ampumakuopissa kuunnellen melkoisella mielenkiinnolla ja tarkkaavaisuudella kranaattien suhinaa ja räiskähtelyä. Tappioita ei sattunut. Oma tykistö vaiti.

Klo 3 aikaan palasi luutn. Petäjän partio retkeltään ryssän puolelta, jossa se oli liikkunut 4-5 km:n päässä rajasta tapaamatta ketään. Tappioitta ja laukaustakaan ampumatta se palasi takaisin. Klo 10,30 ilmoitti luutn. Teräskallio, että ryssiä on havaittu Koitsanlahti viime “a”:n pohjoispuolella olevassa saarekkeessa. Ilmoitus asiasta komentajalle joka on Valkaman (Rykm.komentaja) puheilla.

Komentajan saavuttua toi hän tullessaan rykmentin hyökkäyskäskyn (säilytetään pataljoonan mapissa), jonka perusteella annettiin 13,45 pataljoonan hyökkäyskäsky (on oheisessa taistelukertomuksessa). Käskynannon jälkeen seurasi äärimmäisen kiihkeä valmistautuminen hyökkäystä varten, mutta aika käskynannon ja hyökkäyksen välillä oli aivan liian lyhyt.

Tästä johtuen useat yksiköt eivät voineet ylittää hyökkäyslähtölinjaa oikeaan aikaan (klo 18,00) Edelleen valmistelut ylimalkaan olivat hyvin keskeneräiset. Näinollen ei ole ihme, ettei hyökkäys onnistunut sen paremmin. Samaan suuntaan ajaa asiaa puutteellinen aseistus (kiv. pk ja kenttälapiot y.m.)
Pataljoonan komentopaikka siirtyi 6. komppanian komentopaikan korkeudelle, jossa se pysyi koko tilanteen ajan.

JR 57, III Patl:
(Yksikön perustaminen ja alkupäivien sotapäiväkirja puuttuu arkistoista).
13,30 pataljoonan käsky hyökkäyksestä linjalle Pajari – Änkilänsalo – Koitsansalo.
17,48 alkoi tykistön tulivalmistelu.
18,00 7.komppania ja 8.komppania ylittivät rajalinjan. (8.komppanian II joukkue ei ollut mukana).
19,05 8.K ilmoitti edenneensä 1 km rajasta. Tulipyyntö pisteen 110 pohjoispuolelle.
19,20 8.K ilmoitti, että tavoittanut aukean p. 110 lounaaseen. Vasen sivusta avoin.
20,10 8.K ilmoitti olevansa Pajari “i”:stä 1 km pohjoiseen. II joukkue edelleen tietymättömissä. Vihollista ei tavattu.

20,40 käsky 9.K:lle lähettää joukkue etenemään Änkilänsalon tien pohjoispuolelta tavoitteena p. 110:n pohjoispuoli, jossa 8.K:n yksi joukkue. P.110 seutu vihollisen miehittämä. Joukkue Leppänen lähti klo 20,50 ottaen mukaansa pion.joukkueen, joka oli alussa seurannut 8.komppaniaa, mutta palannut takaisin.

21,20 8.K Pajari “i”:stä 500 m pohjoiseen. III joukkue etenee vasemmalle.
22,00 7.K asemissa Pajarille johtavan tien molemmin puolin aukean reunassa.
22,03 käsky 9.K:lle edetä pataljoonan tavoitteeseen kaistalla, jonka oikea raja Änkilänsalon tie ja vasen raja Kokkolanjoki. Tavoitteen saavutettua järjestettävä puolustus ja irroitettava II joukkue pataljoonan reserviksi maantien varteen.

Komppania lähti liikkeelle klo 22,40, josta 8.K sai puhelimitse tiedon.
22,30 7.K ilmoitti saavuttaneensa Pajarin tien p. 110 länsipuolella.
22,40 luutn. Vegelius sai käskyn siirtää Pst.joukkue Änkilänsalon tien varressa ampumaan pesäkkeitä.

JR 57, 1.Komppania:
6,00 Herätys, aamutee.
7-11 Uintia, pyykinpesua ym.
11-13 Ruokailu.
13-16 Maastoharjoitusta.
17 Ruokailu. Joukkueenjohtajille annettiin tilanneselostus. Lohkolla ensimmäinen tilanne klo 18,00

17,40 Oma tykistö ja krh aloitti vilkkaan tulituksen vihollisen puolelle. Ryssien tykistö vastasi tuleen, mutta verrattain heikosti. Muutamia kranaatteja putosi lähelle komppanian leirialuetta. Muuan kranaatin kappale repi reiän erään teltan kattoon. Tykkituli loppui n. klo 18,15.
20,40 Aloittivat tykistöt uuden tulituksen. Ammunta nytkin vilkasta, kestäen n. 25 min. Vihollinen vastasi nytkin tuleen muutamilla sarjoilla.

23,00 Alkoi etulinjasta kuulua tuliaseiden räiskettä, kiv, kk, pk, kp ym. Vihollisen tykistö ampui koko yön hajanaisia sarjoja sinne tänne. Myös liikkui muutamia lentokoneita rintamalinjojen yläpuolella, todennäköisesti tiedustelukoneita. Aamupuolella yötä ampui vihollisen tykistö jonkun aikaa kiivaammin.

JR 57, 2.Komppania:
20,42 Alkoi tykistövalmistelu. = H – 18.
21,00 = H. Vänr. Kärkkäinen osastollaan hyökkäsi tavoitteena Metsäkylä (väkivaltainen tiedustelu). Vänr. Hyytiäisen joukkueesta, joka kuului os. Korppooseen, partio vasemmalla sivustalla. Vänr. Tenkanen (II j.) tst.etuvartioasemissa, vänr. Hihkiö (I j.) reservissä.

22,30 Hälytettiin vänr. Hihkiön joukkue,
23,00 joka lähti komppanianpäällikön johdolla tukemaan vänr. Kärkkäisen hyökkäystä Metsäkylää vastaan.
0,30 Tapasimme maastossa vänr. Kärkkäisen, jonka joukkue oli vetäytynyt pois Metsäkylästä, koska se ei ollut kyennyt valtaamaan sitä. Samalla otettiin yhteys muihin vänr. Kärkkäisen osastoon kuuluneisiin.

0,15 Lähetettiin partio 1+2 ottamaan yhteys vasemmalla olevaan luutn. Juneksen joukkueeseen. Pitkin yötä voimakkaita krh.keskityksiä, erikoisesti pist. 115. Ei tappioita.
5,30 Hyökkäysryhmitys oli uudelleen valmiina tehtävän suoritusta varten. Samoin tykistön tulisuunnitelma.

JR 57, 3.Komppania:
1,00 saapui ilmoitus, että I joukkue oli saapumassa kannaksen kapeimmalle kohdalle. Joukkue sai käskyn odottaa aamun valkenemista. Oman tykistön tuli suuntautui pääasiassa Savalan mäkeen, missä saapuneen ilmoituksen mukaan ei ainakaan vastarinnan takia oltu päästy eteenpäin. Vihollistykistö ampui ankarasti komentopaikan pohjoispuolelle noin 200-300 m päähän.

3,00 saapui I joukkueesta ilmoitus, että joukkue on edennyt kannaksen kapeimmalle kohdalle ja aikoo jäädä toistaiseksi siihen. II joukkueesta ilmoitettiin, että joukkue oli vallannut oikealla tulenjohtuepaikan ajaen siellä olleet muutamat ryssät “loitommalle”.
3,10 kuului II joukkueen suunnalta laukaustenvaihtoa.

6,00 vihollisen tykistötuli laajeni. Useita kranaatteja tuli aivan lähelle komentopaikkaa ja IV joukkuetta. Muutamia vihollisen lentokoneita lenteli pudottaen muutaman pommin. Kranaatit sytyttivät komentopaikasta suunnassa 40,00 järven toisella rannalla olevan talon tuleen. Talo paloi poroksi.
7,25 komppanian päällikkö antoi I joukkueelle käskyn vetäytyä kauemmaksi uudelle rajalle varmistus kaakkoon ja vasemmalle kahdella au-vartiolla. II joukkueen vetäydyttävä samoin kauemmaksi uudelle rajalinjalle, kaksi au-vartiota, joilla varmistettava vallattu tulenjohtuepaikka.

14-16 komentoryhmä, pst.ryhmä, III ja IV joukkue siirtyivät takaisin Laikon vartioalueelle majoittuen parakkeihin. I ja II joukkue jäivät suorittamaan varmistusta. 2.komppaniasta alistettiin pataljoonan käskystä yksi joukkue 3.komppanialle vasemman sivustan varmistusta varten Seläntausjärven luoteiskärjestä rajalinjaa myöten koilliseen maantielle.

JR 57, 4.Komppania:
20,00 sai luutn. Junes käskyn osastolla, johon kuuluu I kk.joukkue, 1 pst.ryhmä, IV joukkue, tiedustella vihollismaastoa Metsäkylän itäpuolella.
20,45 Osasto joutui vihollisen häirintätuleen, jolloin 1 mies kaatui, 2 haavoittui. Osasto eteni noin klo 21,00 rajan yli, noin 1,5 km vihollisen murroksen eteen. Kosketusta viholliseen ei saatu. Häiriintymätön lähettiyhteys komppaniaan.

Seuraavana aamuna klo 10,00 os. Junes palasi komppaniaan pataljoonan annetun käskyn mukaisesti. Samanaikaisesti II joukkueen puolikas sai tehtäväkseen tukea osasto Kärkkäistä, jonka tehtävänä oli Metsäkylän valtaus. Kiväärit asemissa kylän pohjoislaidassa. Tulitaisteluun ei ko. puolikas joutunut. Os. Kärkkäinen ei onnistunut tehtävässään, eikä saanut kosketusta os. Junekseen.

JR 57, 7.Komppania:
0,30 Lähti 5-miehinen partio Oksjoki.
3-3,30 Ampui ryssän tykistö kranaatteja 8.komppanian lohkolle n. 30 lauk. minuutissa. (alik. Pösön ilmoitus).
5,30 Palasi partio Oksjoki.
13,30 Ups.puhuttelu pataljoonassa. Sääsuhteet: Kirkasta, +25, melko tyyntä.
Hyökkäysvahvuus 7./JR 57, 5 upseeria, sekä sille alistettuna 5./K.T.R.12., Krh.j./JR57 ja joukk. 3.Kkk/JR57.

14,15 Sai komppania pataljoonan suullisen hyökkäyskäskyn, jonka mukaan komppanian piti hyökätä kosketukseen vihollisen kanssa, jonka päävastarinta-aseman oli todettu olevan Metsäkylästä Pajariin vievän tien varrella. Hyökkäystä varten rajat ja tavoite käyvät selville oheisesta peitepiirroksesta.
Hyökkäyslähtölinjana oli valtakunnan raja, joka oli ylitettävä klo 18,00, sitä ennen tapahtuneen tykistövalmistelun jälkeen.

16,30 Komppanian päällikkö antoi seuraavan hyökkäyskäskyn:
I joukkueen tuli hyökätä pisteen 119 länsipuolelta Pajarin maantien risteykseen ja tavoitteena tienristeyksestä n. 500 m kaakkoon olevan suon reuna.

II joukkueen tuli hyökätä hyökkäyskaistan vasemmalla sivustalla olevan metsäkannaksen kautta Pajarin kylää kohti tavoitteena Pajarin kylä. Joukkueelle oli alistettuna puolijoukkue kk:ta ja mukana seurasi patterin tulenjohtue.

III joukkueen tuli ylittää raja I joukkueen oikealla puolella ja hyökätä Metsäkylän koillispuolella olevan aukean Pajarinpuoleista reunaa pitkin tavoitteena Metsäkylästä 1,5 km itään olevan aukean pohjoisreuna. Joukkueelle oli alistettuna krh.joukkue ja puoli kk.joukkuetta ja patterin tulenjohtue.

IV joukkueen tuli seurata I joukkuetta toisessa linjassa ja hyökätä pisteestä 117 n. 400 m länsilounaaseen olevan taloaukean kautta välitavoitteena piste 117 ja tavoitteena pisteestä n. 700 m kaakkoon oleva kukkulan reunama.
Patterin päällikkö tulenjohtueineen, pioneeriryhmän, viestiryhmän, pst.ryhmän ja komentoryhmän tuli seurata komppanian päällikköä I joukkueen jäljessä.

18,05 Ylitti komppanian etulinja rajan lukuunottamatta kk.joukkuetta, joka tavoitti komppanian vasta muutamia tunteja myöhemmin ja komppanialle alistettua pioneeriryhmää, joka saapui vasta 13.7. illalla.

18,05-24,00 Oli taistelun kulku joukkueittain seuraava:
I joukkue eteni vastarintaa kohtaamatta Pajarintien pohjoispuolella olevan purolinjan ja tien välissä olevaan miinoitettuun estelinjaan saakka, jolloin eteneminen pysähtyi ensimmäisten miesten laukaistaessa miinan ja estelinjan takana olevan vihollisen avatessa tulen. Eteneminen pysähtyi klo 20,40 ja joukkue vetäytyi purolinjan taakse asemiin klo 21,15.

II joukkue eteni vastarintaa kohtaamatta Pajarin kylän pohjoispuolella olevan aukean reunaan, jonka saavutti noin klo 19,45 ja jossa huomasi kylän olevan varustetuissa asemissa olevan vihollisen miehittämäksi. Huomatessaan etenemisen mahdottomaksi lähetti joukkueen johtaja vänr. Vesa patterin tulenjohtajan vänr. Vainion n. klo 20,30 ottamaan yhteyttä komppanian pääosaan ja joukkue eteni sen jälkeen pistettä 117 kohden, joka havaittiin varustetuissa asemissa olevan vihollisen miehittämäksi. Joukkue siirtyi klo 21,00 n. 300 m pisteen 117 pohjoispuolelle ja asetti lähivarmistuksen.

III joukkue eteni vastarintaa kohtaamatta n. 500 m tavoitteensa pohjoispuolella olevan kukkulan kaakkoispäässä olevaan estelinjaan saakka, jonka edessä oli harva miinoitus ja jonka takaa joukkueeseen kohdistettiin kiv. ja pk.tuli n. klo 20,30. Toisella sivustalla pääsi 2 ryhmää estelinjan yli kers. Leppihalmeen johdolla, mutta kohtasi n. 100 m päässä maantiestä varmistetun vihollisaseman kk.pesäkkeineen ja oli kiivaan taistelun jälkeen vetäydyttävä takaisin estelinjan yli klo 22,20.
22,30 lähetettiin ilmoitus kosketuksesta komppanian päällikölle luutn. Hänniselle ja joukkue asettui puolustukseen ja kaivautui.

IV joukkue kohtasi taloaukean pohjoisreunassa taaksepäin vetäytyviä pienehköjä vihollispartioita n. klo 21,00 ja pysähtyi siinä olevan estelinjan eteen lähettäen partion eteen ottamaan selvää taloaukean pohjoispäässä olevalla harjanteella mahdollisesti olevasta vihollisesta. Partio kohtasi harjanteen aukean puoleisessa päässä varmistetuissa asemissa olevan vihollisen ja palasi n. klo 22,30. Tykistövalmistelun jälkeen joukkue hyökkäsi n. 23,30 kukkulalle, mutta hyökkäys pysähtyi vihollisen asemien edessä olevalle miinoitetulle murrokselle ja krh.tuleen. Joukkue vetäytyi asemiin kukkulan rinteelle ja aukean reunaan n. klo 24,00 ja asettui puolustukseen.

21,00 Ilmoitti komppanian päällikkö patl:n komentajalle, että kosketus viholliseen oli saavutettu, samalla pyysi pioneerejä ja sairasajoneuvoja, jotka eivät olleet seuranneet komppaniaa.

23,00 Ilmoitus pataljoonan komentajalle, että kompp. ei pääse tavoitteeseensa ilman apuvoimia ja, että ei komppania ollut saanut yhteyttä II joukkueeseen. Samalla pyysi lisävoimia tai että yhteys II joukkueeseen järjestettäisiin vasemmalla hyökkäävästä 8,komppaniasta käsin. Samalla ilmoitin, että 5.patteri ei yhteyksien puutteessa voi antaa II joukkueelle tulitukea.

JR 57, 7.Komppania:
7,30 Lähti kompp. päällikkö tarkastamaan tukikohta 1:n miehitystä. Ei muistuttamista.
10,30 Ilmoitus Patl:n esikunnasta: Kompp. päällikkö käskynottoon klo 13,15.
11,30 Palasi kompp. pääll. tarkastukselta.
12,30 Lähti kompp. pääll. käskynottoon.

13,45-15,30 Sai komppanian päällikkö hyökkäyskäskyn Pataljoonan komentajalta. Komppanian saadessa hyökkäyskäskyn samana päivänä klo 18,00 alkavaa hyökkäystä varten oli komppania tst.etuvartiolinjalla etuvartiokomppaniana, oikeana rajana Kokkolanjoki (m.l.), vasempana rajana purolinja pisteestä 125 n. 1400 m lounaaseen n. 3 km levyisellä lohkolla. Osia komppaniasta oli ollut jo n. 2,5 viikon ajan tst.etuvartiopalveluksessa. Osa komppaniasta oli osallistunut partiointiin.

Varusteet: Piikkilankasakset puuttuivat kokonaan, kenttälapioita ainoastaan pieni osa määrävahvuudesta, lisäksi ilman koteloita.
Aseet: Konepistooleita puuttui 6 kpl. Pst.kivääri puuttui kokonaan. Pk:sta puolet ryssiä. Jv kiväärit pääasiassa vanhoja ryssäläisiä. Pistimistä puuttuivat suurelta osin tupet kiinnikkeineen. Tarkkuuskivääreitä ei ollut lainkaan. Vaatetus: Tyydyttävä.
Muonitus: Hyökkäykseen lähdettäessä matkalle otettavaa seuraavan päivän kuivaa muonaa ei ehditty kaikille jakaa. Ruokailua ei ehditty suorittaa kuin osittain.
Koulutus: Komppanian miehistölle oli pidetty koulutusta kahtena päivänä, joten koulutus oli jäänyt heikoksi. Miehistön laatu: Laadultaan ja iältään sekalaista. Nostomiehiä huomattava määrä. Perheellisiä samoin.
Mieliala: Tiiviin vartiopalveluksen takia kompp. miehistö rasittunut, joka lyö leimansa suurimpaan osaan komppaniaa.

17,45 Hyökkäyksen kulku: Hyökkäysvalmiusasemiin meno myöhästyi 10 min. koska kompp. odotti sille alistettua kk.joukkuetta (vänr. Reponen) mikä ei ehtinyt siihenkään mennessä saapua.
18,10 Ylitettiin valtakunnan raja. Eteneminen jatkui Kangaskoski i:stä n. 1600 m koilliseen kulkevan katkoviivatien suunnassa välitavoitteena purolinja Koitsansalo K:sta n. 2000 m itään. Avoimet sivustat oli varmistettu puolella joukkueella molemmin puolin.

Valtakunnan rajan ylitettyään etenemistien suunnassa sai komppania joitakin pk-sarjoja vastaansa. Yhdyspartiot lähetettiin oikealle ottamaan yhteyttä III pataljoonaan ja vasemmalle 5.Komppaniaan. Välitavoitteeseen purolinjalle saavuttua ryhmittyi komppania uudelleen.
21,35 Jatkoi komppania etenemistä vastuksitta.

23,15 Komppanian saapuessa aukean reunaan Koitsansalo k:sta n. 1400 m länsilounaaseen lähetettiin tiedustelupartio selvittämään, onko aukean takana oleva metsämaasto, joka oli enää n. 500 m länteen komppanian tavoitteesta vapaa vihollisista. Paluumatkalla partio sai kk-tulta aukean pohjoispuolella olevasta metsäsaarekkeesta seurauksella, että yksi mies kaatui.

Takaviistoon oikealta kuului taistelun melskettä (III P), johon ei vielä saatu yhteyttä, samoinkuin ei vasemmalle 5.K:aan ja, koska edessä oli vihollisen pesäkelinja, kompp.päällikkö päätti odottaa tilanteen selkenemistä, ottaen maaston haltuunsa komppanialle, varmistaen sen kaikkiin suuntiin. Saavutetusta maastokohdasta ilm. Patl:n komentajalle.

JR 57, 8.Komppania:
2,00 Vilkasta tykistötoimintaa vihollisen puolelta.
17,45 Alkoi tykistövalmistelu.
18,00 Hyökkäyslähtöhetki. I joukkue alistettiin 5.komppanalle, II joukkue ja pst.puolijoukkue luutn. Teräskallion tukikohdalle varmistukseen. III joukkue, pst.puolijoukkue ja komentoryhmä 6.komppanialle. Hyökkäystavoite Syrjäkoski, Lamminsalon maantie.

JR 57, 11.Komppania:
Täällä annoin käskyn, josta ilmenee, että 9./JR57 (11.K) etenee äskenmainitulla kaistalla siten, että vasemmalla Kokkolanjokivarressa etenee 1.joukkue +1 kk., 3. ja 4. joukkueet etenevät keskellä saman levyisellä kaistalla Kokkolanjoen lounaispuolella olevalla suoalueella sekä sen jatkolla haravoiden ja puhdistaen mainitun alueen vihollisista tavoitteeseen asti.

1.joukkue etenee tien suunnassa siksi kunnes saavuttaa aikaisemmin edenneet 8./JR57 joukkueen, vänr. Leppäsen joukkueen ja pioneerijoukkueen, asettuen sanotut joukkueet järjestykseen oikealta lukien, vänr Leppäsen joukkue, luutn. Nurmen joukkue + 1 kk + vänr. Toivosen joukkue + 1 kk ynnä pion,joukkue.
Joukkueiden saavuttua aikaisemmin edenneiden korkeudelle, ottavat kaikki joukkueet yhteyden keskenään sekä jatkavat etenemistä komppanian tavoitteeseen asti haravoiden maaston vihollisista sekä lyöden vihollisen.

Tykistön tulenjohtaja seuraa luutn. Nurmen joukkuetta ja liittyy sen tavoitettua aikaisemmin edenneet osastot vänr. Leppäsen joukkueeseen ja vänr. Taivaista seurannut tulenjohto liittyy vänr. Tuovisen joukkueeseen.
Lääkintäryhmä seuraa joukkueita välittömästi. Patterin päällikkö seuraa komppanian komentoporrasta jossa myös itse olen ja joka on toistaiseksi tässä siksi kunnes toisin ilmoitan. Komentoporras on puhelinyhteydessä pataljoonan komentajaan. Pst.ryhmä seuraa minua toistaiseksi. Joukkueet jatkavat etenemistä…voimalla.
Klo 24,00 Komppania lähti tavoitettaan kohti.

JR 57, 12.Komppania:
3,30 Antoi ryssä aikasen herätyksen. Tällöin nimittäin rupesi ampumaan tykillä majapaikkoihimme. Yhden talon se sai palamaan, jossa asui Hämeenkyrön miehiä, mutta vahinkoja ei sattunut kellekään. Meidänkin komppanian toimistoa tuli lähelle. Sirpaleita tuli lasista läpitte, mutta ei osunut ketään. Päivä kului rauhallisesti iltaan.

17,48 Alkoi oma tykistö valmistella hyökkäystä, tätä kesti 22 minuuttia. Tämän jälkeen heti alkoi jalkaväen hyökkäys. Vihollinen vastasi tuleen yhdellä raskaalla patterilla ja muutamalla kranaatinheittimellä. Hyökkäys onnistui saatujen tietojen mukaan hyvin. Joitakin haavoittuneita tuotiin iltayön kuluessa.

JR 57, 13.Komppania:
6,00 Säätila aurinkoista ja hellettä. Yöllä n. klo 3,00 aikaan alkoi kuulua ankaraa tykkien jyskettä. Oma tykistömme ja vihollinen innostuivat vaihtamaan paketteja noin tunnin ajan. Aamulla ja aamupäivällä on ollut sen sijaan niin rauhallista, aivan kuin ei sotaa olisikaan. Rajalla huhuttiin liikkuvan vihollisen partioita. Upseerit lähtivät ottamaan asiasta selkoa.

16,30 lähti kevyt joukkue vänr. Hurmeen johdolla etenemään.
17,50 alkoivat suomalaiset tykit paukkua. Kevyt joukkue marssii rajalle saakka, mutta siellä meni tie pystyyn. Maantielle oli kaadettu puita murrokseksi, joten ajoneuvoilla oli mahdoton edetä, krh:t otettiin pois kuormasta ja tarkoitus oli lähteä jalan etenemään. Silloin antoi eräs luutn. käskyn mennä takaisin majoitusalueelle. Jalkaväki eteni noin 3 km ryssän puolelle. Korpr. Nästi R eksyi joukkueesta.

JR 57, 14.Komppania:
1-2,00 välillä ampui oma krh vihollisen puolelle.
3-4 välillä antoi vihollinen kiivaan tykistökeskityksen II joukkueen kohdalle. Päivällä oli rauhallista. II joukkue lähti etenemään II pataljoonan mukana koettaen ylittää rajan, mutta pysähtyi vihollisen etulinjalle, josta palattiin pian entisiin asemiin.
20,00 lensi vihollisen lentokoneita yläpuolellamme pommittaen ja kk:lla ampuen. Oma it. avasi tulen, pakoittaen ne poistumaan. Kaksi konetta pudotettiin.

JR 57, Krh.joukkue:
Aamupäivällä maastotiedustelua ja maalien määräämistä.
15,00 Patl:n komentajan käsky tiedustelukosketuksen ottamisesta. Joukkueeni ei voi toimia käskyn mukaan taulukoiden puuttuessa. Tuntuu omituiselta sellainen paperipula. RUK:ssa keväällä oli kaikkia taulukoita ja mittareita varastot täynnä. Tänne ei saada edes yhtä korotustaulukkoa. Onko koulutus tärkeämpää kuin sotiminen?

17,45 Vasemmalla voimakasta tykkitulta. 15.D hyökkää rajoitetuin tavoittein.
18,35 Keskitys majoitusalueellemme. Ei vahinkoja, vain yksi reppu repeytyi.
20,45 Omalla kaistalla alkoi tykistövalmistelu.
21,00 Alkoi tiedustelukosketuksen otto. Edestä voimakasta kk-tulta, samoin tykkitulta takanamme olevista pattereista. Siirryimme suojaan, koska olemme tarpeettomia välineiden puuttuessa. Yö rauhaton.

Erillisosastot

Kev.Os.16, 1. komppania:
Tunnussana = Kukka – Kimppu.
7,00 Komppanian vahvuus 5 + 28 + 132. Sää +34 C, helteinen.
3,00 Aloitti oma tykistö ammunnan, mihin ryssä vastasi heikoin voimin.
7,00 Herätys ja tee sekä aamutoimet.

9,00 Harjoitus pyörien kanssa tulitaisteluun (kompp.pääll.). Iltapäivällä uintia ja pyykinpesua.
18,00 Komppaniamme hälytysvalmiina, määräys ettei saa poistua leirialueelta.
21,00 Iltahartaus (kompp.pääll.). Lentotoimintaa oli pitkin iltayöhön, samoin tykistötulta myöhään yöhön ampui oma tykistö.
7,00 Otti vartion vastaan III joukkueen 1. ryhmä, loppu joukkue huolehti leirivartiosta.

Kev.Os.16, KK. komppania:

n. 4,00 Oma tykistö vilkkaassa toiminnassa. Muuten katso päivän palvelusohjelmaa. Iltapäivällä harjoitus aliupseereille. 20,00 Jälleen tykistötoimintaa.

3./KTR 12
Lauantai, 12.7.
Sitten kuin ilmatorjuntatykillä oli keskiyöllä ammuttu vihollisen tähystystornia ja kk-pesäkkeitä, avasi vihollinen tykistötulen klo 3,25 pstomme asemia vastaan. Keskitys jatkoi vilkkaana noin puolen tunnin ajan. Klo 14,00 tuliporras siirtyi hyökkäysasemiin ja H oli määrätty alkavaksi klo 18,00. Hyökkäysvalmisteluammunta suoritettiin ajallaan. Tulenjohtueen piti ottaa yhteys kapt. Eonsuohon ennen H-hetkeä, mutta tapasi hänet vasta klo 20,15 aivan toisesta paikasta.

Vänr. Palonen lähti radion kera e.m. kapteenin tulenjohtajaksi. Tkm. Mäentausta haavoittui noin klo 18,15. Klo 3,25 alkaneessa keskityksessä haavoittui yksi hevonen, jonka eläinlääkäri määräsi lopetettavaksi. Nahka nyljettiin ja loput haudattiin. Vänr. Palosen seuraama osasto hyökkäsi vihollisen Koitsanlahdesta etelään menevän tien varrella noin km valtakunnan rajalta olevia, vahvasti varustettuja asemia vastaan. Kun yhteyttä tuliportaaseen kuitenkaan ei saatu, hyökkäys jäi ilman tykistötukea eikä johtanut mihinkään tulokseen. Hyökkäävän jalkaväkiosaston kuri oli erittäin huono ja miehiä lähti omin luvin kesken taistelua pois.

8./KTR 12
12.7. lauantai.
Klo 13,00 tiedoitti patterin päällikkö asemien vaihdoksesta. Patteri lähti liikkkeelle klo 14,30 ja saapui asemiin Simpeleen kirkon läheisyyteen klo 15,15. Ampumavalmius ilmoitettiin klo 16,00. Tulitoiminta alkoi klo 17,48, siis 12 min. ennen H-hetkeä. Ammuntaa jatkui yhtämittaisesti klo 18,00:aan. Tämä aika patteri ampui 228 kranaattia. Osan ajasta oli 4. tykki toimintakyvytön iskurin kärkikappalen lyhyyden takia. Tilalle vaihdettiin kuitenkin uusi, jonka jälkeen tykki jälleen osallistui tulitoimintaan.

9./KTR 12
12.7.
1,00 Ampui it-tykkimme erään ryssän tähystystornin. Torni syttyi palamaan.
15,00 Alkoi ryssän kova tykistökeskitys 1:n tj:n paikalle, tappioita ei tullut.
15,50 Ryssän tykistö lopetti ammuntansa.
14,00 Patteri lähti kylä-asemiin toimitusjaoksen jäädessä entisiin paikkoihin.

17,48 Alkoi tykistövalmistelu. Ptri ampui eri maaleihin 52 ryhmää. Ryssä vastasi heikosti tuleen.
18,13 loppui ammunta.
18,00 Alkoi tykistömme vyörrytys ja saato, rajanpinta oli yhtenä savupilvenä ja hiekkamerenä. Ryssän tähystäjät tulivat torneistaan alas ja vihollinen alkoi perääntyä. Jv. eteni n. 2 km yli rajan. 1:n tulenjohtaja määrättiin patteriin, jonne se saapui 22,15.
22,00 sai patterimme 8 miestä komennuksen aukaisemaan esteitä rajalle johtavalta tieltä.

9./KTR 12, tulenjohto
12.7.
Klo 7,00 ampui it-tykkimme etulinjasta erästä ryssän tähystystornia, saaden täysosumia. Edellisenä yönä sai se yhden tornin palamaan. Sektoria raivatessaampui ryssä muutaman ryhmän niille seuduin. Konekiväärit ja kiväärit lauloivat samanaikaisesti. Pistimme nukkumaan.

Klo 3,15 alkoi ankara keskitys, kestäen noin 15 min. Suojakuopat “miehitettiin” heti. Tappioita meillä ei ole, naapureista en tiedä. Nyt, 3,50 on taas rauha maassa. Klo 12,00 sain määräyksen purkaa yhteyden ja miehittää oikealle erään tj-paikan. Hyökkäys alkaa klo 18,00. Painoimme lujaa oikealle rajan pintaan ja juuri ennen 18,00 oli yhteys ja sitten alkoi tykistömme vyörytys ja saatto. Kaikki rajan pinta oli yhtenä savupilvenä ja hiekkamerenä.

Ryssän tähystäjät tulivat kipin kapin alas tähystystornistaja ryssät rupesivat peräytymään., -jalkaväkemme perässä. Tällä hetkellä jv. on jo 2 km yli rajan. Minä sain ryhmäni kanssa palata Simpeleen kirkolle, jossa tätä kirjoitan. Kello on nyt 22,15. Tappiomme ovat vähäiset.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

1 kommentti

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *