15. Div:n sotapäiväkirjat 13.7.-41, aseet alkoivat puhua.

Piikkilankaesteen katkaisu

13. heinäkuuta 1941, Pohjois-Satakunnan joukot saivat tulikasteen.

Ensimmäiset suuremmat tappioluvut kirjattiin. JR57:n II patl:lla suuria vaikeuksia.

Divisioonan päiväkirjat

Os.2. 15.Div. Esik.K:
00,15 Evl. Valkama (JR 57) ilmoitti: Joukkomme saavuttaneet yleisen linjan; piste 117 – Pajari – pisteestä 110 500 m pohjoiseen – Kokkolanjoki – Koitsansalo “K”:sta300 m etelään – pisteestä 106 yksi km pohjoiseen – Koitsanlahti. Itäisellä lohkolla taistelu käynnissä. Saavutettu linja pidetään ja tiedustelua jatketaan.
1,00 Omat hävittäjät partioivat div:n alueella ja rajan läheisyydessä.

5,10 Evl. Valkama ilmoitti, ettei saa järjellistä tilanneilmoitusta Hurmerinnalta (III patl.) jota ei vielä ole henkilökohtaisesti tavannut. Hurmerinta on aikaisemmin ilmoittanut että tavoite saavutettu ilman tappioita, mutta nyt juuri saapui puhelinsanoma, jossa Hurmerinta pyytää apua. Valkama yrittää parhaillaan päästä puhelinyhteyteen H:n kanssa.

5,40 Ilmoitti evl. Valkama, että Hurmerinta pyytää avuksi komppaniaa, jota käyttäisi tien Koitsansalo – Koitsanlahti ja rautatien ylimenokohdan maaston miehittämiseksi. Vihollinen tekee vastahyökkäyksiä ja Hurmerinta pelkää läpimurtoa. Muuten joukot paikoillaan eivätkä pääse eteenpäin.

6,15 Valkama: Eilen saavuttamamme linja edelleen hallussamme. Vihollisen painostus itäisellä lohkolla on kasvamassa ja pyytää Hurmerinta yhtä komppaniaa avuksi voidakseen pitää saavuttamansa asemat.
Tappiot tähänastisten tietojen mukaan yhteensä 3 kaatunutta ja 14 haavoittunutta.

Olen antanut käskyn saamani tehtävän mukaisesti pureutua kiinni saavutetulle linjalle: Piste 117 – Pajari – Pajari “i”:stä 1 km pohjoiseen ja 2 km itään – Kokkolanjoki – pisteestä 106 n. 1 km lounaaseen oleva polkusilmukka – tien Koitsanlahti – Koitsansalo ja rautatien risteyksen eteläpuolella olevan aukean reuna.

7,07 Puh.sanomalla käsky JR 57:n komentajalle itäisen kaistamme tiedustelusta (Liite no 43).
7,28 Puh.sanomalla käsky II/JR15 kom:lle itäisen kaistansa tiedustelusta (Liite no 44).
7,30 Tilanneilmoitus AK:lle (Liite no 45). Aamupäivällä omia hävittäjiä liikkeellä, 4 Morane-hävittäjää. Vihollishävittäjiä myös väliaikoina liikkeellä.

10,45 Vihollisen ilmahyökkäys. KK-ammuntaa ja pikkupommeja. Syöksyjä patteriasemiimme n. 15 min. ajan.
11,45 Ilmoitti evl. Valkama, että ryssä on juuri tehnyt hyökkäyksen Pajari “P”.stä n. 500 m luoteeseen olevaa kukkulaa vastaan vahvoin voimin ja työntänyt pois miehityksenä olleen joukkueemme. Yksi upseeri ja useita miehiä menetetty. Reservikomppania valmistautuu vastaiskuun.

12,35 Pataljoona Herranen ( I/JR 36 ) alistettiin JR57:lle tilanteen selvittämiseksi. (Liite no 46).
14,30 Annettiin käsky JR15:lle suorittaa hyökkäys rajoitetuin tavoittein Lamminkylän suuntaan yhdellä pataljoonalla. (Liite no 47). Iltapäivä verraten rauhallinen. Kuitenkin ajoittaista verraten kiivastakin tykistötulta molemmilta puolilta. Suunnitteluja ensi yön toimintaa varten Koitsanlahden suunnassa.

18,08 Pyydettiin AK:lta lentotiedustelua, jotta selviäisi suorittaako ryssä joukkojen siirtoja div:n kaistalla ja sen sivuilla. AK:lle lähetetty kuriirilla peitepiirros joukkojemme nykyisestä sijoituksesta oheisena (Liite no 48).
18,45 Annettiin käsky it-tykin käytöstä maamaalien ammuntaan ja ps-torjuntaan (Liite no 482).
18,50 Antoi Valkama tilanneilmoituksen (Liite no 49).

Liite 49.
“Ev.luutn. Valkaman antama tilanneilmoitus 13.7.41 klo 18,50.
Eilisen hyökkäyksen jälkeen sen pysähdyttyä päävastarinta-aseman eteen, on tilanne varustamattomassa ja monessa suhteessa epäedulliseen maastoon ja muotoon muodostuneessa puolustusasemassamme käynyt rykmentillemme vaikeaksi, vihollisen jatkuvasti suorittaessa vastaiskujaan. Erikoisen vaikea on ollut II/JR57:n asema, siellä kun miehet alkavat jo osoittaa väsymyksen merkkejä oltuaan jo 3 viikkoa etulinjassa ja ilman kouluttamismahdollisuutta.

Asemamme ovat edelleen ennen ilmoitetut lukuunottamatta kukkulaa pisteen 117 pohjoispuolella, jonka vihollinen vastaiskullaan tänään valtasi.
Eilispäivän hyökkäyksessä ja tämän päivän taisteluissa kokonaistappiot: kaatuneita 1 ups., 1 au. ja n. 10 miestä sekä haavoittuneita 41 miestä.
Valkama”.

19,30 Tilanneilmoitus AK:lle (Liite no 50).
21,30 Kävi ev. Virkki selostamassa hyökkäyssuunnitelmansa. Alkaa aamulla klo 4,30. Raikkala sai luvan ottaa pois tiedusteluosastonsa edestä kun jättää sinne vain yhdysupseerin.

15.D:n lähtöasemat 13.7. klo 12,00.

15.DE, HuoltoTsto IV:
Jonkunverran ilmatoimintaa. Edestä kuulunut ajoittain tykinjyskettä.
Toimistot VII ja VIII siirtyivät Haapalahden (Melkonniemen) koululta klo 20 jälkeen asettuen Innasennurkan kansakoululle.
20-23 kävi huoltopäällikkö tarkastuksella ELK:ssa.
Jo monena päivänä vallinnut helle jatkuu.

=======================

Jalkaväkirykmentti 15

JR 15:
Klo 8 hyökkäyksen tilanne: JR57 saavuttanut linjan; piste 117 – Pajari – Pajari i:stä 1 km pohjoiseen ja 2 km itään – Kokkolanjoki, Kalliokoski ensi k:n kohdalla – pisteestä 106 noin 700 m länteen. II patl. jääkärijoukkue tavannut pisteen 111,7 kohdalla jyrkkää vastarintaa. III pataljoona saanut käskyn DE:stä selvittää vihollisen miehitys piste 125:n koillispuolitse kaakkoon johtavan puron, sekä siitä pohjoiseen ja koilliseen Lamminkylän – Lamminsalon tielle johtavan jokilinjan suunnassa.

Tiedustelu suoritettava yhteistoiminnassa JR57:n kanssa, joka johtaa tiedustelun. Klo 10 kapt. Vanhala asettanut yllämainittua tiedustelua varten kapt. Hurmerinnan käytettäväksi joukkueen. Klo 10,30 annettiin DE:n käskyn perusteella taisteluosasto Vanhalalle (II patl.) seuraava käsky:

“Os. Vanhala etenee Kivijärven pohjois- ja koillispuoliseen maastoon siten, että kaksi komppaniaa, pst.joukkue, krh.joukkue, kaasusuojelukompp. ja jääkärijoukkue joutuvat Kivijärvi – Simpelejärvi vesistölinjan itäpuolelle. Osasto varmistaa D:n vasemman sivustan. Sen on oltava valmis etenemään Koitsanlahden suuntaan sekä maastoon Kangaskoski i:stä n. 2 km itään.

Osasto tiedustelee heti ryhmitysalueen edellämainittuja tehtäviä silmälläpitäen, merkitsee komppanioiden ryhmitysalueet, sekä todennäköiset vastahyökkäyssuunnat. Vastahyökkäystä silmälläpitäen elävä voima pidettävä koossa ja os. Teräskalliota vahvistettava tarpeen vaatiessa jalkaväen raskailla aseilla. Kiinteä yhteys os. Teräskallioon, jonka kanssa yhteistoiminnassa ennalta suunniteltava jalkaväen rask. aseiden käyttö ja sijoitus.

Pst.aseet Koitsanlahti tien suuntaan. Voimakas tiedustelu tielle Lamminkylä – Lamminsalon pysäkki. joka katkaistava purolinjan kohdalla Koisanlahti ensi K:sta noin 6 km etelään. Osasto Vanhalan oltava hyökkäysvalmiiksi ryhmittyneenä klo 19 mennessä. Jatkuva yhteys os. Hurmerintaan”.

Klo 22 tied.osasto Keiholehden partio ylitti rajan tavoitteena Kalliokoski. Totesi vihollisen miehityslinjoja, miinoja ei näkynyt eikä ansoja. Tykistöpatteri Kalliokosken ensi K:sta n. 1 km etelään. Partio palasi rajan yli klo 9 14.7.

Klo 14,30 DE:n käsky JR15 komentajalle: (eversti Eino Virkille).
“1. JR15 valmistautuu suorittamaan rajoitetun hyökkäyksen vallatakseen etelästä vyöryttäen Lamminkylän tienristeyksen.

2. Os. Teräskallio alistetaan JR15:n komentajalle 13.7. klo 20, jolloin rintamavastuu siirtyy JR15 komentajalle kaistalla, jonka oikea raja p:n 125 koillispuolella oleva purolinja kaakkoon – p. 82 ja vasen raja divisioonan vasen raja.

3. Hyökkäyssuunnitelma esitettävä minulle”. (Divisioonan komentaja eversti Hersalo)
Rykmentin esikunnan käsky: “Os. Vanhala hyökkää, hyökkäyskaistan oikeana rajana olevan puron suunnassa murtautuen 474 suunnassa juoksevan puron syvyydelle. Riippuen sisäänmurron selvittämästä vihollisen päävastarinnan suunnasta hyökkäys kääntyy koilliseen purolinjaa seuraten ja oikean tai vasemman sivustan rajoittuen mainittuun puroon.

Tie saavutettu varmistus Lamminsalon pysäkin suuntaan ja hyökkäys Lamminkylän tienristeykseen, joka vallataan.
Piste 111,7 sidottava n. puolen joukkueen hyökkäyksellä rintamasuunnassa. Yksi patteristo tukee hyökkäystä. Hyökkäys aloitetaan ilman tykistön tulivalmistelua. Tykistön tulenjohtajat etulinjakomppanioihin ja p. 111,7 suuntaan hyökkäävään joukkueeseen.

Krh-komppanian raskas joukkue tukee os. Teräskalliota. Pataljoonan tykit os. Teräskalliossa valmiina etenemään Poutalan suuntaan. Osasto Teräskallio, jota os. Vanhala vahvistaa yhdellä kk-joukkueella, pitää nykyiset asemansa.
Hyökkäys alkaa 14.7.41 klo 4,30”.

JR 15, Esik:
Klo 8 JR 57:n hyökkäyksen tilanne: JR 57 saavuttanut linjan piste 117 – Pajari – Pajari i:stä 1 km pohjoiseen ja 2 km itään – Kokkolanjoki Kalliokoski ensi K:n kohdalla – pisteestä 106 n. 700 m länteen.
Klo 8 II/JR 15:n jääk.j. saanut kiivasta tulta p. 111.7 kohdalla.

Klo 8 II/JR 15 sai DE:ltä käskyn selvittää vih. miehitys piste 125:n koillispuolitse kaakkoon johtavan puron sekä siitä pohjoiseen ja koilliseen Lamminsalon – Lamminkylän tielle johtavan jokilinjan suunnassa. Tiedustelu suoritettava yhteistoiminnassa JR 57:n kanssa, joka johtaa tiedustelun.
Klo 10 os. Vanhala asetti edellämainittua tiedustelua varten kapt. Hurmerinnan käytettäväksi joukkueen.
Klo 14,30 DE:n käsky JR 15 komentajalle:

“1. JR 15 valmistautuu suorittamaan rajoitetun hyökkäyksen vallatakseen etelästä vyöryttäen Lamminkylän tienristeyksen.

2. Os. Teräskallio alistetaan JR 15:n komentajalle 13.7.41 klo20, jolloin rintamavastuu siirtyy JR 15 kom:lle kaistalla, jonka oikea raja p.125 koillispuolella oleva purolinja kaakkoon – p.82 ja vasen raja div. vasen raja.

3. Hyökkäyssuunnitelma esitettävä minulle.”

JR 15:n kom:n suullinen erikoiskäsky klo 14,30 21 välisenä aikana:
“Os. Vanhala hyökkää, hyökkäyskaistan oikeana rajana olevan puron suunnassa murtautuen y = 474 suunnassa juoksevan puron syvyydelle. Seuraavana tavoitteena tie Lamminkylä – Lamminsalon pysäkki.
Riippuen sisäänmurron selvittämästä vihollisen päävastarinta-aseman kulusta hyökkäys kääntyy koilliseen purolinjaa seuraten ja oikean tai vasemman sivustan nojatessa mainittuun puroon.

Tie saavutettu, varmistus Lamminsalon pysäkin suuntaan ja hyökkäys Lamminkylän tienristeykseen, joka valloitettava.
Piste 111,7 sidottava n. puolen joukkueen hyökkäyksellä rintamasuunnassa. Yksi patteristo tukee hyökkäystä. Hyökkäys aloitetaan ilman tykistön tulivalmistelua. Tykistön tulenjohtajat etulinjakomppanioihin ja p. 111,7 suuntaan hyökkäävään joukkueeseen. Krh.komp. raskas joukkue tukee os. Teräskalliota.

Pst.-tykit os. Teräskalliossa valmiina etenemään Poutalan suuntaan. Os. Teräskallio, jota os. Vanhala vahvistaa yhdellä kk.joukkueella pitää nykyiset asemansa.
Hyökkäys alkaa 14.7. klo 4,30”.

JR 15, II Patl:
Päivä kului kohtalaisen rauhallisesti. Jonkin verran molemminpuolista tykistö- ja lentotoimintaa.
Klo 13 vänr. Konttisen joukkue lähti partioon. Jouduttuaan tulitaisteluun ryssien kanssa stm. Lähteenmäki, K haavoittui käteen.

17,00 lähetettiin luutn. Varhon johdolla kaksi joukkuetta varmistamaan os. Teräskallion lohkolle. Mukana oli joukkueen johtajana luutn. Mäkelä ja luutn. Halla-Seppälä. Tilanteen muuttumisen johdosta kutsuttiin joukkue n. klo 22 ajoissa pois.

Aamulla lähti vänr. Närvä + 4 au + 22 miestä vaihtamaan vänr. Lehtisen miehiä os. Teräskalliolle. Iltapäivällä lähti luutn. Ratasmaa III/JK. tiedustelemaan Koitsanlahden suuntaan tavoitteena Lamminkylän tienristeys.
Klo 20 neuvotteli patl.komentaja saatuaan rykmentin komentajalta hyökkäyskäskyn pston komentajan kapt. Rintalan sekä pataljoonan tukipatterin päällikön kapt. Vintterin kanssa, tykistön mahdollisesta avusta hyökkäyksessä.

Klo 23 kokoontuivat kompp. päälliköt patl. komentajan puhutteluun. Patl. komentaja selosti saadun tehtävän sekä antoi määräykset eri yksikköjen tehtävistä.
Tappiot:             ups. aliups. miehistöä
Kaatuneita          –        –         –
Haavoittuneita   –        –         1

JR 15, III Patl:
Pataljoonalla lepoa ja odotusta. Aamupäivällä pidettiin Herran ehtoollinen halukkaille kahdessa paikassa. Ehtoollisen jakoi pataljoonan pastori luutn. Vaarno. Yksiköillä lisäksi kaasunaamarien tiiviyskoe. Naamarit kelvollisia. Aseet puhdistettiin ja pantiin ampumakuntoon.

Harvaa tykistötulta Simpeleen suunnalta, (jossa JR57 oli edellisenä iltana hyökännyt ja edennyt n. 2,5 km?). Lentotoimintaa. Pääasiassa näkyi omia koneita. Jääkärijoukkueesta partio 2 au + 8 miestä ilmoittauduttava vänr. Keiholehdolle, rykmentin iskujoukkueen johtajalle. Klo 19,30 yksiköitten päälliköiden puhuttelu.

N. klo 16,00 tuli tieto, että pataljoonalla oltava 1 tunnin marssivalmius klo 18 alkaen. Klo 18,00 pataljoonan kaikkien upseerien puhuttelu. Komentaja luki pataljoonan päiväkäskyn No x, (x= päivämäärä tarkistettava) ilmoittaen samalla, että aikaisempiin taistelusuunnitelmiin oli tullut muutoksia, ja että JR57 parast’aikaa hyökkää rykmenttimme lohkolla. Kuulimme harvahkoa tykistövalmistelua.
Klo 21,30 saimme tiedon, että vihollinen oli lyöty n. 3 km kautta linjan ja joukot ovat jääneet asemiin.

JR 15, 4.Komppania:
Suomalaisten tykkituli jatkui koko päivän. Suomalaisia ja myös ryssien lentokoneita näkyi silloin tällöin. Neljäs joukkue lähti vänr. Konttisen johdolla partioon klo 13. Lähteenmäki Kalle haavoittui käteen. Ensimmäinen ja toinen joukkue lähtivät partioon klo 17 luutn. Varhon, Mäkelän ja Halla-Seppälän johdolla.

JR 15, 8.Komppania:
Klo 6,00 herätys. Klo 11 kenttäjumalanpalvelus ja Herran pyhä ehtoollinen.

Herran Pyhä Ehtoollinen. SA-kuvat.

Klo 13,30 ks.naamarin tiiveyskoe. Klo 15,00-17,00 aseitten puhdistus ja tarkastus. 21,45 iltahartaus, jonka yhteydessä kompp. päällikkö luki pataljoonan komentajan päiväkäskyn sekä ylipäällikön päiväkäskyn. Ilma oli koko päivän kaunis. Miehistön mieliala hyvä. Terveystilanne hyvä. Lentotoiminta vähäistä.

Ylipäällikön päiväkäsky:
“Suomen sotilaat!

Kunniakas talvisotamme päättyi katkeraan rauhaan. – Rauhanteosta huolimatta vihollisemme on pitänyt maatamme häikäilemättömien uhkailujensa ja jatkuvien kiristystensä kohteena, mikä yhdessä rikollisen kiihotustyön kanssa yksimielisyytemme murskaamiseksi on osoittanut, että vihollinen ei ollut alunperin tarkoittanutkaan rauhaa pysyväiseksi. – Tehty rauha oli vain välirauha, joka nyt on päättynyt.

Te tunnette vihollisen. Te tiedätte sen jatkuvat tarkoitusperät kotiemme, uskontomme ja Isänmaamme hävittämiseksi ja kansamme orjuuttamiseksi. Tämä sama vihollinen ja sama uhka on nyt rajoillamme. Ilman aihetta se on röyhkeästi hyökännyt rauhassa elävän kansamme kimppuun ja pudottanut pommeja eri puolille maata. Isänmaan tulevaisuus vaatii Teiltä uusia tekoja.

Kutsun Teitä kanssani pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan. Sankarivainajat nousevat kesäisten kumpujen alta jälleen rinnallemme tänään, jolloin lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden tuodaksemme Saksan mahtavien sotavoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollistemme vastaan.

Aseveljet! – Seuratkaa minua vielä viimeisen kerran – nyt, kun Karjalan kansa jälleen nousee ja sarastaa Suomen uusi huomen”.

Kohti itää. Mannerheimin käsky mielessä. SA kuva.

JR 15, Tyk.K:
1,00 siirtyi I joukkue Simpele – Parikkala tien varteen.

JR 15, Kolonna:
Uusi maastotiedustelu majapaikasta, suoritti vänr. Seitama. 1 muona- ja rehuannos haettu ja jaettu, lähtö klo 19, paluu klo 23. Rykmentin varaston ylijäämä viety ETP:n varusvarastoon.

Kolonna matkalla, Simpele 13.7.-41. SA kuvat

==================

Jalkaväkirykmentti 36

JR 36, Esik:
13,10 I/JR36 alistettiin JR57 komentajalle ja siirtyi I/JR36 Änkilänsalon suuntaan.
16,05 Yhteys I/JR36 Kaura B ja Rehun kautta saatu.
23,45 Yksi jääkäriryhmä lähti tied.ups. Siridonoffin käytettäväksi.
22,30 I patl:n ryhmät, jotka olivat Spiridonoffin käytettävissä palautettu I patl:n yhteyteen.

JR 36, I Patl:
Sunnuntai. Kaivettiin suojakuoppia.
13,00 Marssikäsky.
13,30 Lähtö. 3.K alistettiin Pakkalalle oman kaistamme oikealle puolelle tavoitteena kukkulan 117 valtaus.
17,00 Tykistö antoi lujan valmistelun tätä hyökkäystä varten. Muut komppaniat marssivat Änkilä-sanasta kaakkoon puron uomaa pitkin valtakunnanrajalle ajoneuvot osaksi tietä pitkin. Tien välittömässä läheisyydessä 1. K. ja oikealla 2. K oman kaistamme oikean rajan tienoilla, osa kk-joukkueista alistettu komppanioille, krh. 2.k:n takana.

18,00 Alistettiin 1. K osasto Hurmerinnalle kaistamme vasemmalle siivelle tehtävänä marssia heti rautatien Simpele – Lamminsalon rataosalle ja ottaa yhteys Hurmerintaan. Rykmentin tykkikomppaniasta alistettiin 1 joukkue III patl:lle samoin Krh:sta.

Marssille lähdettäessä jätettiin kaikki tst.kuormasto 2:n ajoneuvot Änkilän maastoon vänr. Virtasen johdolla. Vain tärkeimmät rintama-ajoneuvot taistelevilla komppanioilla mukana. Jsp. sijoitettiin Kangaskoski “K”:sta n. 1 km lounaaseen. Samassa paikassa sijaitsee ensi hyökkäysvaiheessa patl:n esikunta, jossa on tykistön ja maj. Kilpeläisen esikunnat.

Satakuntalaiset marssilla. Simpele, 13.7.-41. SA kuva.

JR 36, II Patl:
6,00 Herätys + aamutoimet. sää pilvinen (7), melko tyven, lämpö +32 C. Rajan pinnassa runsaasti savua.
7,30-9,00 Hyökkäysharjoitus yksiköillä, kullakin erikseen. KKK:sta alistetaan KK.joukkue kullekin jv.yksikölle.
11,00 Aamiainen (kauravelli).
17,00 Päivällinen (perunakeittoa).
22,00-22,15 Tutustuminen viestivaatteen käyttöön ja viestitykseen lentäjien kanssa. Viestiupseeri Niemensivu.
22,15-22,55 Neuvottelutilaisuus pataljoonan kuormaston järjestelyistä kolmeen eri portaaseen.

JR 36, III Patl:
Pataljoonan pastori piti sunnuntaihartauksen kaikissa yksiköissä erikseen klo 9,00 ja klo 16,00 välisenä aikana. Sää painostavan helteinen, ilmatoiminta verrattain vilkasta. Loppuosa tiedusteluosastosta palasi sen jälkeen, kun tiedustelutoiminta rykmentin tiedustelu-upseerin toimesta oli lopetettu.

JR 36, 5.Komppania:
6,00 Herätys ja aamutee.
7,30 Komppanian harjoitus, jossa aiheena hyökkäys.
11,00 Uintia, peseytyminen.

JR 36, 6.Komppania:
7,45 Harjoitus maastossa.
10,00 Kompp. päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa.

JR 36, 7.Komppania:
Komppanialla oli harjoitus maastossa klo 8,00-10,00, hyökkäys kk-joukkueen tukemana. Kss.ryhmä oli pataljoonan ilmavartiossa. Illalla oli komppanialla kenttähartaus.

JR 36, 8.Komppania:
6,30 Aamutee.
7,30-9,00 Hyökkäysharjoitus.
9,00-11,00 Uintia komppanialla.
11,00 Lounas.
12,00 ks-miehistö ilmavartio esikunnassa. Päivystävä au kers. Taipale.
17,00 Päivällinen.

JR 36, 9.Komppania:
Aamulla klo 10 oli komppanialla Jumalanpalvelus. Koko päivän oli voimassa 2 tunnin hälytysvalmius. Komppanian miehet harrastivat uintia hyvin suuressa mitassa, koska koko päivä oli hyvin hiottavaa.

JR 36, 10.Komppania:
Tykistötoiminta vilkasta yöllä. Komppaniasta oli partio vihollisen puolella.
10,30 Leirimme läheisyydessä ilmataistelu. Vihollisen hävittäjät ahdistivat tykistöpattereitamme.

JR 36, 11.Komppania:
5,30 molemmat partiot palasivat takaisin, koska k.o. lohkolla alkoi hyökkäys. Partiomiehistä haavoittui kers. Kangasniemi kranaatinsirusta ja vietiin sairaalaan.

SA-kuvat
13,00 Kenttäjumalanpalvelus.

Viholliskoneita oli muutamia päivän aikana liikkeellä.

JR 36, 12.Komppania:
14,00 Kenttäjumalanpalvelus, pitäjänä past. Tarjamo. Lepoa ja uintia.
====================

Jalkaväkirykmentti 57

JR 57:
0,15 Annettu puhelimitse tilanneilmoitus 15.DE:lle.
Joukkomme saavuttaneet yleisen linjan p.117 – Pajari – p.110:stä 500 m pohjoiseen – Kokkolanjoki – Koitsansalo “K”:sta 300 m etelään – p.106:sta 1 km pohjoiseen – Koitsanlahti. Itäisellä lohkolla taistelu käynnissä. Saavutettu linja pidetään ja tiedustelua jatketaan. Lähempi tilanneilmoitus klo 6 mennessä. (Tied.ups. päiväkirjassa).

4,15 Kilpeläinen ilmoitti puhelimitse: 7.K päässyt tavoitteeseen tiellä, paitsi 1 joukkue takana ei vielä kukkulalla p.117, mutta tien varressa kiinni. 8.K suunnilleen viivalla Pajari “i”:stä 1 km pohjoiseen ja 2 km itään (kaartaen). 9.K on etenemässä tavoitteeseen, puhdistaa maaston p.110 pohjois- ja länsipuolella.

Pioneerijoukkue ei saanut mitään aikaan, ampuneet 1 oman miehen.
Tappiot: 2 kaat. ja 13 haavoittunutta.
Puhelinyhteys Pakkalaan ( I patl.)?, mutta tämä ei vielä ilmoittanut asemaansa.
4,20 II patl:n tilanneilmoitus 13.7. klo 4: 6.K on tien Kalliokoski – Koitsansalo länsipuolella Koitsansalo “K”:sta länsi-lounaaseen olevasta polkusilmukasta. Vihollisen vastus siksi suuri, että ei pääse eteenpäin. 5.K (Eonsuu) on tien Koitsansalo – Koitsanlahti varressa eteläpuolella olevan aukean reunassa.
Vihollisen tykistö ampuu häiritsemisammuntaa koko kaistallaan. Vih. ei ole suorittanut vastahyökkäystä.
Tappiot: 1 kaat. ja 1 haav.

4,58 6.K ja radan välillä ryssiä. Molemmat etulinjan komppaniat kovassa pinteessä. Tarvitsemme apua. (Puhelinsanoma Toivokoskelta II patl.)
5,54 8.K:n asiat edessä selvät ja 5 K (Eonsuu) saanut käskyn ottaa kosketuksen viholliseen. (Läh. Mielonen).

6,15 Annettu puhelimitse tilanneilmoitus 15.DE:lle: Eilen saavuttamamme linja on edelleen hallussamme. Vihollisen painostus itäisellä lohkolla on kasvamassa ja pyytää Hurmerinta komppaniaa avuksi, voidakseen pitää saavuttamansa asemat. Tappiot tähän astisten tietojen mukaan yhteensä 3 kaat. ja 14 haavoittunutta. Olen antanut käskyn saamani tehtävän mukaisesti pureutua kiinni saavutetulle linjalle.

6,30 Hurmerinta ilmoitti: Avunpyyntö oli liian hätäinen. Ei tarvitse apua.
7,07 DE:sta maj. Haahti antoi puhelimella div:n käskyn: Selvitettävä vihollisen miehitys p.125 koillispuolitse kaakkoon johtavan puron sekä siitä pohjoiseen ja koilliseen Lamminkylän – Lamminsalon tielle johtavan jokilinjan suunnassa. Tiedustelu suoritettava yhteistoiminnassa patl. Vanhalan (II/JR15) kanssa, joka myös saanut siitä käskyn.

7,40 Annettu edellisestä kirjallinen käsky (Mielosen lähetin mukana lähetetty). Vähän myöhemmin ilmoitus puhelimitse, että tehtävä suoritetaan II patl:n johdolla.
7,15 Saapui kirjallinen viesti Mieloselta (II patl:sta). (Ei uutta siihen mitä II patl. ilmoittanut).

6,40 Annettu III patl:lle puh.sanoma:
Tilanneilmoituksessa ilmoitettava: 1) Tiedot vihollisesta, sen vahvuudesta, aseista ja toiminnasta. 2) Oma asema tai saavutettu linja. 3) Voitot ja tappiot sekä 4) Oma aikomus y.m. Ilmoitus annettava päivittäin klo 5 ja klo 17 mennessä.
6,30 Annettu edellinen puhelinsanoma kapt. Hurmerinnalle puh.keskustelun yhteydessä.

10,45 Saapui III patl:n komentajan tilanneilmoitus 13.7. klo 5,00 ja siihen liittyvä peitepiirros.
11,40 Maj. Kilpeläinen ilmoitti puhelimitse, että ryssä tehnyt vastaiskun ja vallannut pisteen 117 pohjoispuolella n. 1 km:n päässä olevan kukkulan. Pyytää avuksi yhtä komppaniaa.
Tappiot: Kaat. 1 ups. ja useita miehiä.

11,45 Ilmoitettiin edelläolevasta 15.DE:aan maj. Haahdelle.
12,20 Luutn. Mielonen jätti kirjallisen tilanneilmoituksen 13.7. klo 8,00 ja siihen liittyvän peitepiirroksen. (Tied.ups. päiväkirja).
13,00 Saapui 6400:n (15.DE) puh.sanoma no 253:Yksi kompp./patl. Herrasesta alistetaan kokonaisuudessaan JR57 komentajalle.

13,05 Saap. 6400:n puh.sanoma no 254: Patl. Herranen ( I/JR36) alistetaan kokonaisuudessaan JR57 komentajalle.
15,30 Saapui 15 DE:n käsky 256 komentajan tiedoksi.
19,00 Alistettiin III patl:lle yksi kk-joukkue I/JR36:sta. Käsky tästä puhelimitse.
Kokonaistappiot 12. ja 13.7.: Kaatuneita ainakin 1 au ja 10 miestä, haavoittuneita 41 miestä, kadonneita 1 ups.

JR 57, I Patl:
6,00 Vedettiin partio Junes takaisin ja 1.K:n päällikkö sai käskyn yhdellä joukkueella vaihtaa Metsäkylän aukean pohjoisreunassa olevat joukot, jotka lähetettiin majapaikkoihinsa. Koko yön ampui vihollinen krh-keskityksiä (15 mm) pist. 115-maastoon sekä rajapintaan. Tappiot: 1 kaatunut ja 2 haavoittunutta.
11,15 Jääkärijoukkue sammutti Ylimäisen järven itäpuolella, todennäköisesti vihollisen krh-tulesta syttyneen kulon.

JR 57, II Patl:
13. – 15.7.
Varsinaisesta taistelutoiminnasta selostus on oheisessa taistelukertomuksessa 12.-16.7.41:

Taistelukertomus:
15.Divisioona II/JR57
Inkilä 18.7.41.
Laatinut kapt. E Hurmerinta.
II/JR57:n komentaja.

Kertomus Koitsansalon taistelusta, 12. – 16.7.41.
Johtaja: Kapteeni E Hurmerinta.
Joukot: II/JR 57 (paitsi 1 jv ja 1 kk joukkue), Kev. krh.joukkue Krh.k./JR57, 1 joukkue tyk.k./57, pion.joukk./JR57, tukipatteristoina II ja III/KTR12.
Sääsuhteet: poutainen, aurinkoinen ja tuulinen sää. Yöt suhteellisen kylmiä.

Taistelun kulku: (Rykmentin komentajan, ev.luutn. Valkaman alleviivaukset ja huomautukset ovat käsinkirjoitettuna kertomuksen marginaaliin).
II/JR57 oli 24.6. alkaen yhtämittaisesti ollut varmistustehtävissä valtakunnan rajan välittömässä läheisyydessä. Vihollisen tykistötuli, yli rajan suoritettu partiointi oli ollut verraten rasittavaa. Hyökkäyskäskyn saantihetkellä oli 5./JR57 ollut levossa 2 vrk, muiden pataljoonan yksiköiden ruumiillisen kunnon ollessa välttävän. Ennen taisteluun lähtöään ei joukot ole saaneet taistelukoulutusta tämän sotaretken aikana, johtuen tämä varmistuskaistan leveyden aiheuttamasta koko pataljoonan käyttämisestä e.m. varmistustehtävään. (Valkama: Koulutusta pataljoona ei ollut saanut, mutta ruumiillinen kunto ei ole voinut laskea välttävään, jos miehistä huolehdittiin.)

12.7 klo 11 Annettiin ensimmäiset valmistavat käskyt taistelutoimintaa varten.
12.7. ” 13,45 Annettiin pataljoonan hyökkäyskäsky suullisena, jonka aikana annettiin myös ohjeita toimintaa varten m.m. komppanian päällikköjen karttoihin merkittiin etenemissuunnat ja tavoitteet. Sama käsky (Liite no 1) annettiin kirjallisena ennen hyökkäyksen alkua. Komppanioiden sijainti peitepiirroksessa (Liite no 2).

12.7. Klo 16 Lähti 5. komppania leirialueeltaan. Tapahtuneen orientoitumisvirheen takia tuli komppania liiaksi oikealle aivan 6. komppanian lohkolle asti, josta kääntyi pitkin valtakunnan rajaa omalle hyökkäyskaistalleen ylittäen hyökkäyslähtölinjan 19,30. Myöhästymisestä ei ole tietoa annettu pataljoonan komentajalle.

Ennen hyökkäyslähtölinjan ylittämistä sai komppania ankaran tykistökeskityksen. Ylitettyään hyökkäyslähtölinjan eteni komppania yhdellä joukkueella aukean itäpuolitse (Liite no 2) estelinjalle asti, joka oli vapaa vihollisesta. Tällöin muu komppania ylitti aukeat. Estelinjalla ryhmitettiin komppania uudelleen. Uudelleen liikkeelle lähdettäessä avasi vihollinen tulen heti estelinjan läpäisemisen jälkeen ensin jv.aseilla ja senjälkeen tykistöllä. Tappiot 1 kaatunut ja 6 haavoittunutta.

Ensi kosketuksesta ei lähetetty pataljoonan komentajalle ilmoitusta. Tällöin alkoi komppania nopeasti hajaantua ja komppania peräytyi liitteessä no 2 osoitettuun paikkaan. Nytkään ei annettu ilmoitusta pataljoonan komentajalle, joka oli lähettänyt kolme ryhmää radan suunnassa 5. ja 6. komppanioiden saumaan. Komppanialla ei ollut yhteyttä tulenjohtajaansa. (Pataljoona ei ilmoittanut rykmentille siitä, että se ei hetkellä H ollut valmiina hyökkäyslähtölinjalla. YHTEYDET HEIKOT!).

JR 57, III Patl:
Yön aikana pientä toimintaa komppanioiden kaistoilla tykistötulen avustamana, myös vihollisen tykistötulta.
3,35 Pioneerijoukkueen johtaja ilmoittautui pataljoonan komentajalle selittäen palanneensa takaisin, eikä löytäneensä miinoitusta. Ampunut erehdyksessä oman miehen, joka ei tiennyt tunnussanaa.

4,00 Tilanne: 7.K lähellä Metsäkylä – Pajari tietä. P.117 ja Metsäkylä “ä”:stä 2 km itään tien vieressä oleva harjanne vihollisen hallussa. 8.K tavoitteessa muualla, paitsi Änkilänsalon tien varressa. P.110 vihollisen hallussa. 9.K p:stä 110 pohjoiseen olevien peltoaukeiden reunassa. P:stä 110 koilliseen oleva harjanne vihollisen miehittämä. Tappiot 2 kaat. ja 13 haavoittunutta.

11,35 n. komppanian vahvuinen vihollinen teki vastaiskun 7.komppanian kaistalla vas. sivustalla. Joukkue Vesa joutui saarroksiin ja hyökkäsi saartorenkaan läpi pohjoista kohti. Läpimurto onnistui, mutta vänr. Vesa ja muutamat miehet kaatuivat. Tällöin 7.komppanian vasen siipi piti vetää jonkunverran taakse ja vahvistaa sitä jääkärijoukkueella sekä yhdellä oikealta sivustalta vedetyllä joukkueella.

9.komppanian 2 joukkuetta + kk.joukkue pääsivät vasemmalla vihollisen tukikohdan kiertäen vähitellen tavoitteeseen, mutta kun muutaman joukkueen vahvuinen vihollinen tuli Kokkolanjoen yli idästä 9.komppanian joukkueiden taakse täytyi niiden taistellen raivata tie luoteeseen, jolloin m.m. 3 konekivääriä jäi jälkeen. 9.komppania on nyt p.110:stä n. 600 m pohjoiseen ja siitä koilliseen aukeiden pohjoisreunassa.
11,37 ilmoitettiin rykmenttiin em. tapahtumista.

12,30 Rykmentin komentaja ilmoitti, että pataljoonalle alistetaan 1 komppania I/JR36:sta tehtävänä suorittaa vastaisku Pajari “P”:stä 1 km luoteeseen olevaan tukikohtaan.
12,31 ilmoitus 7.komppanian päällikölle edellisestä ja käsky vastaiskun valmistelusta.
14,20 I/JR36 saapui pataljoonan kaistalle.

18,50 1 komppania I/JR36:sta aloitti vastaiskun 7,K:n kaistalla tykistövalmistelun jälkeen.
19,00 Rykmentin käsky, jolla 1 komppania JR36:sta alistetaan III pataljoonalle. Pataljoonan on säilytettävä nykyiset asemansa ja kaivauduttava. Lisäksi alistetaan pataljoonalle osat rykmentin Tyk.K:sta ja Krh.K:sta.
19,15 Käsky yksiköille rykmentin käskyn perusteella linjan varmistamisesta ja kaivautumisesta. 7.K sopii välirajasta 3./JR36:n päällikön kanssa.

22,00 3./JR36 saavuttanut tavoitteen. Vihollista ei tavattu, vaan oli se vetäytynyt.
23,30 ilmoitus 7.K:sta, että vihollinen hyökkäilee komppanian kaistalla. Käsky I/JR36:lle pitää komppania hälytysvalmiina vastaiskua varten. Hyökkäykset torjuttiin ilman vastaiskua.
24,00 Tappiot ajalla klo 5-24, 6 kaatunutta ja 18 haavoittunutta.

JR 57, 1.Komppania:
6-7 Aamutee.
6,00 Ilmoitettiin 4. joukkueelle, että sen on otettava vastaan tukikohdat 2. komppanialta. Teen juotua lähti joukkue matkaan.

11,00 Ruokailu, 4:lle joukkueelle vietiin ruoka hevosella etulinjaan. Muutamia lentokoneita liikkui aamupäivällä. Oma it-tykistö ampui vilkkaasti viholliskoneita, jotka pian häipyivät jälleen rajan taa. Koneet vanhan mallisia, osa 1-tasoisia kömpelön näköisiä, yksi koneista koetti tehdä jonkinlaisen syöksyn rautatielle, pudottaen pienehkön pommin, osaamatta kuitenkaan rautatiehen.

 

Toimintaa it.tykillä, Simpele 13.7.-41. SA kuva
17,00 Ruokailu. Komppania pidettiin edelleen puolen tunnin hälyytysvalmiudessa. Lievää tykistötulta.

JR 57, 2.Komppania:
5,45 Peruutettiin eilen annettu käsky..
9,30 Vänr. Sipilä 1. K:sta miehitti etuvartioasemat pisteestä 115 itään pataljoonan lohkolla, jolloin osasto Häkkinen irroitettiin ja palasi majoitusalueelleen. Tenkanen (II j.) 115:sta oikealle.

10,30 saatiin tietää, että os. Korppooseen kuuluneesta vänr. Hyytiäisen (IV j) joukkueesta oli stm. Paakkinen kaatunut ja stm. Airaksinen haavoittunut. Saatiin tietää, että pst:n ajoneuvohevonen oli kuollut edellisenä yönä.
22,00 Vänr. Tenkasen joukkueen tilalle tst.etuvartioon tuli vänr. Hihkiön joukkue, joka alistettiin 3.K:lle (Sainio).

JR 57, 3.Komppania:
1,00 saapui ilmoitus, että I joukkue oli saapumassa kannaksen kapeimmalle kohdalle. Joukkue sai käskyn odottaa aamun valkenemista. Oman tykistön tuli suuntautui pääasiassa Savalan mäkeen, missä saapuneen ilmoituksen mukaan ei ainakaan vastarinnan takia oltu päästy eteenpäin. Vihollistykistö ampui ankarasti komentopaikan pohjoispuolelle noin 200-300 m päähän.

3,00 saapui I joukkueesta ilmoitus, että joukkue on edennyt kannaksen kapeimmalle kohdalle ja aikoo jäädä toistaiseksi siihen. II joukkueesta ilmoitettiin, että joukkue oli vallannut oikealla tulenjohtuepaikan ajaen siellä olleet muutamat ryssät “loitommalle”.
3,10 kuului II joukkueen suunnalta laukaustenvaihtoa.

6,00 vihollisen tykistötuli laajeni. Useita kranaatteja tuli aivan lähelle komentopaikkaa ja IV joukkuetta. Muutamia vihollisen lentokoneita lenteli pudottaen muutaman pommin. Kranaatit sytyttivät komentopaikasta suunnassa 40,00 järven toisella rannalla olevan talon tuleen. Talo paloi poroksi.

7,25 komppanian päällikkö antoi I joukkueelle käskyn vetäytyä kauvemmaksi uudelle rajalle varmistus kaakkoon ja vasemmalle kahdella au-vartiolla. II joukkueen vetäydyttävä samoin kauemmaksi uudelle rajalinjalle, kaksi au-vartiota, joilla varmistettava vallattu tulenjohtuepaikka.

14-16 komentoryhmä, pst.ryhmä, III ja IV joukkue siirtyivät takaisin Laikon vartioalueelle majoittuen parakkeihin. I ja II joukkue jäivät suorittamaan varmistusta. 2.komppaniasta alistettiin pataljoonan käskystä yksi joukkue 3.komppanialle vasemman sivustan varmistusta varten Seläntausjärven luoteiskärjestä rajalinjaa myöten koilliseen maantielle.

JR 57, 4.Komppania:
Mainittuna aikana vihollisen lentotoimintaa. Pommituksia ja kk.ammuntaa. Päivittäin vihollisen tykistön häiritsemisammuntaa. Kaikesta vihollisen, useinkin kiivaasta tulesta huolimatta ei koitunut tappioita.

JR 57, 7.Komppania:
4,00 Ilmoitus pataljoonan komentajalle, että II joukkue on ollut saanut yhteyttä.
11,30 Ilmoitti II joukkueen lähetti, että joukkue jouduttuaan saarroksiin olisi murtautunut läpi omalle puolelle valtakunnan rajan yli.

11,40 Ilmoitus edellisestä patl:n komentajalle ja pyysin lisävoimia vasemman sivustan varmistamista varten.
12,30 Annoin III joukkueen johtajalle käskyn irroittautua ja siirtyä komppanian pääosan yhteyteen.
14,15 Saapui III joukkue ja asettui puolustukseen IV joukkueen vasemmalle sivustalle.
14,30 Saapui pataljoonan jääkärijoukkue ja asettui varmistamaan IV joukkueen vasemman sivustan ja Pajarin aukean pohjoispään välille.

21,30 Hyökkäsi n. 1-2 joukkueen vahvuinen vihollisosasto taloaukean pohjoispuolella olevalta kukkulalta III ja IV joukkueen asemia vastaan. Joukkueet vetäytyivät n. 300 m tietä kohden osan miehistä joutuessa pakokauhun valtaan ja lähtiessä pakoon.

22,00 Käskin saarrostusvaaran uhatessa I joukkueen vetäytymään n. 500 m tien suunnassa taaksepäin ja ryhdyin ryhmittämään komppaniaa uudelleen.
23,30 Miehitti komppania uudelleen entiset asemat lukuunottamatta IV joukkueen asemia, jotka siirtyivät n. 200 m aikaisempia taaemmaksi.

JR 57, 7.Komppania:
12,30 Saapui patl:n komentajan lähettämänä kolme ryhmää reserviksi
13,30 Saapui patl:n komentajan lähettämänä (5.K:n pääll.) ltn. Kanerva ilmoittaen, että kompp. etääntyy n. 500 m taakse tehtävällä miehittää aukean reuna oikealta puron sillalta vasemmalle rautatie m.l.

18,00 Ltn. Kanervan ottaessa kolme ryhmää, jotka oli saapuneet reserviksi, miehitti kompp. oikean sivustan Kokkolanjoesta ml. kompp. oikean rajaan puroon siltaan Kompp. vetääntyessä edellä mainittuun aukean reunaan sai se peräänsä voimakkaan vihollisen krh-tulen.

JR 57, 8.Komppania:
2,00 Haavoittui luutn. Ruokonen vaikeasti ryssän miinasta.

JR 57, 11.Komppania:
0,30 Komentoporras siirtyi pisteeseen joka on pisteestä 110 pohjoislounaaseen noin 1 km, saapuen siihen klo 1,00.
1,00-2,00 Tarkasti komppanian päällikkö rintamaa saaden tällöin läheteiltä myös tiedon, että kaikilla joukkueilla ennen yhteistä etenemistä oli kiinteä yhteys, mutta katkesi se Leppäsen, Nurmen ja Toivasen sekä hajalle joutuneista pioneereista jälellä olevien tavatessa pisteen110 koillispuolella n. 500 m päässä hyvin varustetun ja vaikeasti vallattavan ns. Pirunvuoren maaston.

Sanotut joukkueet ryhtyivät raivokkaaseen hyökkäykseen klo 2,00 tykistön tukemana, mutta jatkettuaan kahdelta taholta hyökkäystä 3 tuntia yhtä mittaa tulosta saamatta vedin joukot asemiin sanotun “Pirunvuoren” länsipuolella olevan pitkän ja kapean aukean länsireunaan.

Samanaikaisesti etenivät 3. ja 4. joukkue tavoitteeseen asti, mutta havaitsivat täällä tulleensa saarretuiksi oikealta ja Kokkolanjoen yli taakse tulleiden vihollisten toimesta. Tämän havaittuaan vetäytyivät joukkueet partioiden kanssa kahakoiden klo 6-12 välillä linjalle äskenmainitun peltoaukeaman pohjoispää ja Kokkolanjoen reunassa olevan ison peltoaukean lounaispää miehittäen sen, sekä partioiden samaa linjaa joen rantaan asti.
17,00 Todettiin komentopaikan ja maantien välinen niemeke vihollisen miehittämäksi, syntyen tällöin kiivas laukaustenvaihto.
Heti annetun tykistövalmistelun jälkeen todettiin alue seuraavana aamuna tyhjentyneeksi.

JR 57, 12.Komppania:
Hyökkäys jatkui koko yön. Tykistö tuki aina välillä hyökkäystä. Myöskin ryssä ampui jostain kaukaa tykillä joitakin harvoja laukauksia. Hyökkäyksen aikana jäi haavoittuneena kersantti Liitiä ryssän puolelle. Alik. Tarna haavoittui lievemmin reisilihakseen. Samoin stm. Kiviharju jäi vihollisen puolelle haavoittuneena. Hyökkäyksessä on vihollinen tehnyt kovaa vastarintaa.

Siis hyökkäyksemme ei ole onnistunut suunnitelmien mukaisesti. Joukkueemme on jaettu komppanioille seuraavasti: I joukkue on alistettu 9.komppanialle, II joukkue 7.komppanialle ja III joukkue 8.komppanialle.

JR 57, 13.Komppania:
6,00 Säätila aurinkoista ja hellettä. Kovaa tykistötulta molemmin puolin. Viholliskoneita lenteli yläpuolellamme, suomalaiset it.kk:t heitä tulittivat, mutta ilman tulosta. Korpr. Nästi ilmoittautui saapuneeksi. Oli ollut 5.komppanian mukana kauempana ryssän puolella, josta palasi s-ajoneuvoissa (vahinkoittumattomana).
22,00 komppania lähti liikkeelle kohti Änkilän kylää. Ei kuitenkaan koko komppania, sillä kevyt joukkue jäi entiselle paikalle.
2,00 aikaan pääsimme perille lähelle Änkilän kylää.

JR 57, 14.Komppania:
Rajalla ollut molemminpuolista ajoittain kiivastakin tykistötoimintaa.
21,00 lähti I- ja lähit.j. sekä toimitusjoukkue Simpeleelle vänr. Pajulahden johdolla, saapuen sinne klo 21. I- ja Lähit.j. alistettiin III/JR57:lle, siirtyen asemiin Änkilänsalon tien varteen rajan läheisyyteen. Toimitusjoukkue asettui Simpeleen tehtaan läheisyyteen.

JR 57, Krh.joukkue:
Sunnuntai.
Yöllä vilkasta tykkitulta lohkollamme. Aamulla 5,30 ilmestyi ryssän lentokoneita majoituspaikkamme yläpuolelle tehden syöksyjä hyvin alas kuitenkaan ampumatta. Koneet kaksitasoisia vanhoja kärryjä. Ilma lämmin ja täynnä savua. Päivä rauhallinen.

Erillisosastot

Kev.Os.16, 1. komppania:
Tunnussana = Lento – Laivue.
7,00 Komppanian vahvuus 5 + 27 + 126. Sää +32 C, helteinen.
7,00 Otti vastaan siltavartion IV joukkueen 1. ryhmä, loppu joukkue huolehtii leirivartiosta.
7,00 Herätys ja tee.

10,00 Jumalanpalvelus, johon osallistuivat EK ja KK sekä 1. komppania (past. Rautama).13,00 Lauluharjoitus sotilaslauluja illalla pidettävää aseveli-iltaa varten (kompp.pääll.).
19,00 Kokoontui komppania aseveli-iltaan leirialueen nurmikolle. Loppui klo 21,45.
Aseveli-illassa esiintyivät; Pastori Rautama, luutn. A. Anttila, vänrik. Tuovinen, Laiho, Saarnilahti. Vääpeli Virtanen, alik. Hannula.
Lentotoiminta vilkasta, lentohyökkäyksiä Simpeleen it.-patteria kohti. Vähäistä tykistötulta.
7,10 Määrättiin 2 lähettiä DE:n Esik.komppaniaan.

Kev.Os.16, KK. komppania:
6,00 Viholliskoneita ilmassa, lensivät lähelle majoitusaluettamme. It.tykit avasivat tulen, koneet hävisivät.
10,00 Kenttäjumalanpalvelus, jonka toimitti vänr. Routama.
10,30 Jälleen viholliskoneita. It:n avattua kiivaan tulen palasivat koneet takaisin.
16,00 Lauluharjoitus. Vahvasti savua.

3./KTR 12
Sunnuntai 13.7.
Klo 6,00 alettiin puhelinjohdon vetäminen tulenjohtopaikkaan, joka oli Koitsanlahden tien varrella edellä mainitussa paikassa. Luutn. Sarakorpi ja Tamminen sekä vänr. Palonen olivat paikalla lähetteineen, puhelin- ja radiomiehineen. Kapt. Eonsuun johtama jalkaväkiosasto oli yhä vaan pienentynyt ja käsitti vaan vajaan joukkueen. Klo 15,00 aikaan havaittiin vihollisen saartoliikettä, ja kun suoranainen pakokauhu syntyi jäljellä olevien jalkaväkimiesten keskuudessa.

Luutn. Sarakorpi pyysi tykistökeskityksen t.m.p. Valitettavasti ensimmäiset laukaukset olivat liian lyhkäset ja osuivat omien miestemme joukkoon, jolloin yksi jalkaväen stm. menetti henkensä vahinkoa kuitenkaan aiheuttamatta. Kun matka saatiin korjatuksi, karkoitettiin vihollinen jatkuvalla tykistötulella. Perääntyessä vihollinen oli unohtanut karttalaukun, jossa oli kartta ja venäjänkielinen kirjelmä. Nämä asiakirjat korpr. Nykopp vei divisioonan Esikuntaan ilmoittaen samalla e.m. jalkaväkikomppanian huonosta toiminnasta.

Juuri mainitussa kahakassa, jossa vihollinen muuten käytti räjähtäviä kiväärinluoteja haavoittui alik. Mahoman jalkaan. Kun lisää jalkaväkeä ei tullut paikalle, tulenjohtue vetäytyi klo 21,00 väliaikaiseen majoituspaikkaansa “punaisen talon” kohdalla, jolloin jalkaväki oli perääntynyt tykistön edellä.

8./KTR 12
13.7. sunnuntai.
Patteri vietti yönsä taivasalla. Telttoja ei pystytetty lämpimän sään ja odotettavissa olevan lähtökäskyn vuoksi. Vuorokauden aikana suoritettiin kaikkiaan 15 eri ammuntaa. Ammuttu kranaattimäärä 447. Ammunnan aikana huomattiin, että 4:nen tykin luisu oli liian suuri ja myöhemmin illalla määrärikin pston asemestari tykin jäämään pois toiminnasta.

Ryssän tykistötoiminta oli vähäistä, mutta kuitenkin säännöllistä sikäli, että heti kun meidän puolelta oli maali saatu ammuttua, lensi etumaastoomme muutamia kranaatteja toiselta puolen rajaa. Mitään vahinkoja eivät nämä saaneet aikaan.
Venäläisten lentotoiminta oli ajoittain melko vilkastakin. Koneet olivat yleensä vanhoja hitaita kaksitasoja. Ilmatorjuntamme kohdisti aina voimakkaan tulenlaivueita kohden ja patteristamme nähtiin melkoisella varmuudella kahden koneen syöksyvän maahan.

Klo 19 tienoissa kävi pston komentaja yhdessä huoltopäällikön kanssa patterissa ottamassa selvää ampumamahdollisuuksistamme Koitsanlahden suuntaan. Tykit eivät kuitenkaan saaneet pois tarpeellista määrää ja ampumasektorinkin raivaaminen olisi tuottanut suuria vaikeuksia. Oli siis ryhdyttävä valmistamaan uusia asemia. Ne sijoitettiin aivan nykyisten asemien eteen, perussuuntaan 18-00. Klo 23,00 oli patteri ampumavalmis.

Ryssän tykkitulen aikana sattui valjakkopaikalla seuraava huvittava tapaus:
“Lännen lokari” alias tkm. Hakala oli valinnut sirpalesuojakseen vanhan maahan kaivetun kellarin. Yht’äkkiä kuului tavallista kovempi jysäys ja samassa kuopan katto sortui sisään “Pamaus, pommi, apua!” huutaa hevosmiehemme. Toverit rientävät paikalle ja auttavat pelästyneen miehen ylös kuopasta. Kun tämä sitten katsoo, kuinka suuren kuopan “pommi” oli tehnyt, huomaakin hän suureksi ihmeekseen, että katon sortuminen oli aikaansaanut hänen oma hevosensa, joka räjähdyksen pelästyttämänä oli hypännyt kellarin katolle ja painollaan pudottanut sen hoitajansa niskaan. (Päiväkirjan tarkastaja oli vetänyt ristit em. jutun päälle).

9./KTR 12
13.7.
0,15 Ammuttiin maaliin 180 10 ryhmää.
4,15 Ammuttiin maaliin 22 10 ryhmää.
5,45 Ammuttiin maaliin 22 10 ryhmää.
8,25 Ammuttiin maaliin 1830 10 ryhmää.
Aamupäivällä ryssä tulitti hyökkäysaluettamme heikosti. Päivällä lentotoimintaa.
12,59 – 16,00 Ammuntaa eri maaleihin.

Eilen iltainen hyökkäyksemme epäonnistui. Vasemmalla asiat huonosti. Ryssä teki vastahyökkäyksen, jolloin kapt. Vanhalan pataljoona joutui peräytymään.
17,24 Ammuntaa.
18,35 Ammuntaa. Tässä ammunnassa 4. tykki joutui epäkuntoon putken peräytyessä liikaa. Tykkiä lähdettiin viemään Savonlinnaan.
19,00 Alettiin sektorilla valmistaa uusia asemia.
21,00 Ampui ryssä sektoreillemme 2 kranaattia. Ei tappioita.
21,50 Tuli lottakanttiini patteriin, jolloin yksi kranaatti tuli noin 50 m päähän kanttiinista, saaden aikaan sen, että lotat joutuivat poikain kanssa “maihin”.

9./KTR 12, tulenjohtaja
13.7.
Ryssä ampuu aamuvarhaisella kiivaasti patteriasemiemme seuduille. Hävittäjiä pikku pommeineen ja kk:neen. It. jyskyttää, -ei saa alas. Iltainen hyökkäyksemme epäonnistui. Vasemmalla asiat huonosti. Ryssä teki vastahyökkäyksen. Torjuttiin. Hermostunut pataljoonan komentaja. Pst. harhailee, samoin krh. Porilaisten tulenjohtaja haavoittui omista kranaateista, 150 metrin sirpaleraja.

Koko päivän ammuimme yhtä mittaa. Ryssä vastaa. Tykkimiehiä vaihdetaan ajomiehiksi, pelkäävät jopa omaa ampumistamme. Tapaus: Nuori ylioppilas kuormarengiksi kunniakkaan tykkimiehen paikalta. Päivä kuluu jonottaessa. Illalla olen saunassa ja uimassa. Yö hiljaista.

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

1 kommentti

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *