15. D:n sotapäiväkirja 15.7.-41, tappioluvut kasvavat.

Etenevää joukkuetta

15. heinäkuuta 1941, sekaannusta taisteluosastoissa.

Väkivaltainen tiedustelu “rajoitetuin tavoittein” johti moneen sankarikuolemaan, jonka aiheuttajaksi voidaan osoittaa huonosti johdettu yhteistoiminta joukkojen kesken. Komentoporras aliarvioi vihollisen puolustusasemat. Vihollisella oli ollut runsas vuosi aikaa rakentaa vaikeasti valloitettavat asemat uuden rajalinjan puolustamiseksi.

Divisioonan komentoportaan päiväkirjat

15. Divisioonan Esikunta
3,30 Vihollisen rautatietykki Elisenvaara – Simpele rataosalta ampui n. puolen tunnin aikana n. 10 arviolta 6 tuuman ammusta DE:n komentoportaan maastoon. Tykistön komentajan talosta ikkunat rikkoutuivat.
3,40 ampui oma tykistömme tuli-iskun vihollisen mitattuun patteriasemaan Änkilänsalon seuduilla. Patteri vaikeni.

6,45 Tavanmukainen aamuherätys. Vihollisen hävittäjät tulittivat Simpeleen maastoa ja pudottivat lukuisia pienehköjä pommeja. Ei kuloja eikä tappioitakaan ilmoitettu.
7,30 Tilanneilmoitus AK:lle (Liite no 54).
8,30 Saapui oma hävittäjäpartio myöhästyneenä paikalle. Omia ja ryssän hävittäjiä liikkeellä. Ryssät kaikkosivat. Aamupäivä erittäin rauhallinen muuten.

13,00 Saapui evl. Valkamalta peitepiirros, josta ilmeni, että Hurmerinnan kaistalla on turhaan vetäydytty eräässä kohden jopa melkein rajaviivalle asti. (Liite no 55). Komentaja määräsi majuri Haahden heti lähtemään Hurmerinnan komentopaikkaan ottamaan selvää asiasta.
(Mainittakoon, että kapt. Vanhala, II/JR15:n komentaja vapautettiin 14.7.41 illalla tehtävästään. Tilalle määräsi div.komentaja kapt. Palon, joka on toiminut 7./JR15:n päällikkönä).

15,30 Saapui maj. Haahti takaisin tarkastusmatkalta Hurmerinnan luota ja kertoi: Vaihto suoritettu siten, että I/JR36 on ottanut vastaan vasemman lohkon, jonka äärimmäisenä oikealla siivellä kuitenkin on vielä kaksi joukkuetta JR57:stä luutn. Kanervan johdolla. Patl:n vaihdetut osat olivat koottuina patl:n kom.paikan korkeudelle. Miehet olivat väsyneitä, mutta erinäisiä yksityistapauksia lukuunottamatta suhteellisen hyvässä vireessä.

Selostuksesta päättäen olivat kompp. Jokela ja kompp. Kanerva suorittaneet niille annetut tehtävät hyvin. Sensijaan kompp. Eonsuun täydellinen epäonnistuminen ja hajoaminen johtajan käsistä oli ratkaisevasti vaikuttanut koko hyökkäyksen pysähtymiseen sekä myös koko pataljoonan kannalta katsoen vaikuttanut demoraalisoivasti.

Div:n komentajan päätös: Patl:n komentaja vaihdetaan 16.7.41 kuluessa.
17,25 Kapt. Hänninen JR15:sta kävi käskystä ilmoittautumassa div:n komentajalle ja sai määräyksen ottaa II/JR57 komentoonsa 16.7.41 kuluessa.
19,30 Tilanneilmoitus AK:lle (Liite no 56). Ilta täysin rauhallinen.

24,00 Virkki ilmoitti: Vaihto suoritettu. Kaikkialla muualla asiat kunnossa, paitsi äärimmäisenä oikealla olevalla lohkolla, jossa ryssä n. 1,5 tuntia sitten suoritti hyökkäyksen, jolloin siellä olleet JR57:n miehet pötkivät pakoon. Tulenjohtue menetti radionsa ja puhelimensa ja ryssä pääsi etenemään. Vastaisku Virkin toimesta nyt käynnissä.

15. D, Huolto, tsto IV
AK:n johtoon otettu 76.AutoK siirretty takaisin 15 D:n käyttöön. 41.AutoK otettu takaisin AK:n johtoon. Viimemainittu komppania on toiminut erittäin tarmokkaasti ja tunnollisesti kuljettaen mm. kahdessa vuorokaudessa yli 400 t. tarvikkeita huonoilla teillä ilman sanottavia vaurioita. Kuljetusmatka edestakaisin oli n. 100 km.
Jaettu div:n käsky huollosta no 7. Rauhallista.

Jalkaväkirykmentti 15

JR 15
Päivän kuluessa tapahtuivat DE:n käskyn aiheuttamat siirrot. Rykmentin komentopaikka siirrettiin Kiviniemen itäpuolelle.
III/JR15 miehittää rykmentin kaistan oikean sivustan vasempana kaistarajana: Simpeleen hautausmaa – valtakunnan rajan ja rautatien risteys – Koitsansalon ensi k:sta 100 m etelään – kansakoulu K:sta 200 m länteen. Os. Teräskallio komentopaikka Koitsanlahti ensi K:sta n. 1 km länteen, hoitaa rykmentin kaistan vasemman siiven varmistuksesta. Rintamavastuu III/JR15 ja I/JR15 kaistoista siirtyi meille klo 24. II/JR15 ryhmittyi Kivisalmen pohjoispuolelle.

Klo 15,20 antoi rykmentin komentaja tiedoksi käskyn:
“Os. Teräskallio lähettää vänr. Keiholehden joukkueesta partion selvittämään vihollisen toimintaa ja miehitystä Lamminkylän tienristeyksen suunnassa. II/JR15 suorittaa tiedustelun 14.7. taistelumaastoon sekä hakee sieltä ehkä löytyviä haavoittuneita, kaatuneiden ruumiita tai taisteluvälineitä. I ja III/JR15 pitävät partioiden avulla jatkuvasti kosketusta vihollisen kanssa”.

Klo 22 Rykmentin esikunta oli saapunut uudelle komentopaikalleen.
Klo 23,50 III/JR15 ilmoittaa, että olivat suorittamassa puolustuslinjan miehityksen, jolloinka saivat tulta oikealle sivustalleen rykm. kaistan rajalla. Vihollinen oli juuri ennen vaihtoa hyökännyt ja JR57 osasto perääntynyt ilmoittamatta siitä meille. Vastahyökkäys tehtiin luutn. Sipilän johdolla tänään. Klo 23.55 ilmoitus, että I/JR15 miehittänyt sille kuuluvan kaistan.

JR 15, Esik.
Päivän kuluessa tapahtuivat DE:n käskyn aiheuttamat siirtymiset.
Rykmentin komentopaikka siirtyi Kivisalmen itäpuolella olevaan maastoon.
III/JR 15:n kaista: Oikea raja = Rykmentin kaistan oikea raja, vasen raja Simpeleen hautausmaa – valtakunnan rajan ja rautatien risteyskohta – Koitsansalon ensi K:sta n. 100 m etelään – kansakoulu k:sta 200 m länteen.

I/JR 15:n kaista: Edellisestä itäänpäin. Vasen raja: Koitsanlahti ensi K:sta n. 1 km länteen, os. Teräskallio hoitaa rykmentin vasemman siiven varmistuksen.

II/JR 15 leiriytyy Kivisalmen pohjoispuolelle.
Klo 15,30 JR 15 komentajan tiedustelukäsky: Teräskallio lähettää vänr. Keiholehdon joukkueesta partion selvittämään vihollisen miehitystä ja toimintaa Lamminkylän tienristeyksen suunnassa. II/JR 15 suorittaa tiedustelua 14.7. taistelumaastossa sekä hakee siellä löytyviä haavoittuneita, kaatuneita tai taisteluvälineitä.
I ja III/JR 15, pitävät partioidensa avulla jatkuvasti kosketusta vihollisen kanssa.

Klo 22 Rykm. esikunta saapui uudelle komentopaikalleen.
Klo 23,50 III/JR 15 ilmoitti, että olivat suorittamassa puolustuslinjan miehityksen, jolloinka he saivat kiivasta tulta oikealla sivustallaan rykmentin kaistan rajalla jo ennen saapumistaan varsinaisille asemille. Vihollinen oli juuri ennen vaihtoa hyökännyt ja JR 57:n miehitysjoukko perääntyi ilmoittamatta siitä meille. Vastahyökkäys pantiin luutn. Sipilän johdolla käyntiin.
Klo 23,55 ilm. että I/JR 15 oli miehittänyt sille kuuluvan kaistan.

 


JR 15:n ryhmitys 15.7. aamulla.

JR 15, II Patl.
Klo 8,30 herätys ja aamutee. Palvelus oli pääasiallisesti varusteiden kuntoonlaittoa ja menetetyn materiaalin luetteloimista. Nykäsen ja Kalannon komppaniat siirtyivät uusiin leiripaikkoihin Kivijärven salmen luoteispuolella olevaan maastoon. Pataljoonan komentaja tarkasti leiripaikat.

Klo 17,15 pataljoona lähetti rykm. komentajan käskystä upseeripartion, vahvuus 2+2+16, 14.7. taistelumaastoon, tehtävänä tutkia onko kyseinen maasto vihollisen miehittämä ja samalla tutkia löytyykö ko. maastossa omien kaatuneitten tai haavoittuneiden ruumiita, sekä tuoda mukanaan se kalusto minkä maastosta vielä löytää. Tehtävä suoritettava aamuun 16.7. klo 6,00 mennessä.

Partion johtajana toimi luutn. Lampinen, apunaan luutn. Kumpulainen. Partio ei kuitenkaan onnistunut tehtävässään, sillä saavuttuaan ryssien valvontalinjan yli, yllättivät väijyksissä olleet ryssät avaamalla kp-tulen n. 5-8 m:n päästä. Tällöin kaatui luutn. Lauri Lampinen sekä korpr. Vilho Ristimäki. Ruumiit jäivät vihollisen puolelle. Tämä tapahtui n. klo 23,45.
Kaat.    –    –    1
Haav.   –    –    –

JR15, III patl:
Aamuyöstä kuultiin tavanmukaista tykistötoimintaa ja lentotoiminta oli myös vilkasta Simpeleen – Koitsanlahden suunnalla. Klo 9,00 ilmoitti rykmentin komentava upseeri kulon olevan irti Pitkäjärven pohjoispään maastossa. Patl.:n kt. upseeri lähetti kulovarmistukseen ja sammutukseen joukkueen 9.komppaniasta. Klo 9,05 saimme tiedon, että yksiköitten päälliköt, varapäälliköt ja esikunnan upseerit lähtevät maastotiedusteluun klo 10,00 linjan Koitsansalo – Änkilänsalo luoteispuolelle, jossa asemat nyt sijaitsevat uuden rajamme takana.

Pataljoona lähtövalmiina klo 14,00, jolloin välittömästi lähtö. Maastotiedustelu suoritettiin klo 17,00 mennessä. Komentaja (Viskari) rykmentin komentajan (ev. Virkki) puheille klo 15,00. Klo 18,00 pataljoona oli Simpeleen maastossa. Maastotiedustelun tarkistus ja käsky puolustusryhmityksestä annettiin komentajan puhuttelussa klo 17,30 – 18,15, jonka jälkeen yksiköt aloittivat siirtymisen puol.lohkoilleen. Liitteenä peitepiirros.

Yksikköjen vaihdon piti olla tapahtunut klo 22,00 mennessä, mutta ehti valmiiksi vasta 23,00 mennessä.  Rintamavastuumme alkoi klo 24,00. Asemiin siirryttäessä tuli pataljoonallemme tappioita. 8.K:n tullessa ns. huoltotietä hautausmaan kautta rautatieylikäytävälle, jota ryssä pystyy tähystämään, joutui se raskaitten kranaattien keskitykseen, jolloin vänr. Erosuo mm. kaatui. Tarkemmat tiedot tappioista saa liitteestä, joka liittyy sotapäiväkirjan yhteyteen JSP:n (Joukkosidontapaikan) kautta. Muuten sujui asemiin meno tyydyttävästi.

Klo 22,40 toi sotamies Loven 3.KKK:n pst.miehistä hälyyttävän tiedon, joka osoittautui erheelliseksi, että ryssän partio oli päässyt läpi linjojemme ja avannut yllättäen tulen. Jääkärijoukkue luutn. Valkosen johdolla lähetettiin selvittämään asiaa. Havaittiin, että ryssän linjojemme takaa avaama tuli, jonka kaiku kiiri kallioissa ja räjähtävät luodit napsahtelivat puissa, oli säikyttänyt ko. miehen tovereineen. Tämä johtui osittain myös miesten outoudesta sotahommiin.

Klo 22,20 suunnilleen haavoittui luutn. Hakala (1.kk.joukkueen johtaja) luodista oikealla olevan kukkulan miehistön vaihdossa. Hän sai konetuliaseen suihkusta luodin läpi oikean olkapäässä. Se vikuutti hieman keuhkopussia. Saamamme tietojen mukaan (myöhemmin) on luutn. Hakala hyvissä voimissa lähetetty KS:sta (kenttäsairaalasta) edelleen sotasairaalaan. Samassa kaatui alik. Alajärvi.

8.komppanian joutuessa ylikäytävällä tykistökeskitykseen, meni komppania aikalailla hajalle, mutta koottiin kompp. päällikön ja luutn. Vuorion toimesta ja vietiin asemiin, jossa vaihto sujui ilman kommelluksia. Pari kranaattia hajoitti vähäsen esikunnan kuormastoa, mutta ei saanut aikaan isompia vaurioita. Klo 23,30 -23,50 kuului suunnasta 20.00 kk:n, pk:n, ja kivääritulta. Tämä kuului kuitenkin kauempaa kuin 8.K:n lohkolta, jonne se muuten olisi sattunut. Silloin tällöin omien patterien ja vihollisen tykistön kaksintaistelua keskiyöllä.

JR 15, 4.Komppania
Komppanian levättyä kahden vuorokauden valvomisen jälkeen iltapäivällä lähti luutn. Kumpulaisen johdolla taas partioon ryssän puolelle tiedustelemaan. Partio palasi aamuyöllä klo 4. Stm. Ristimäki Vilho kaatui ryssän aivan läheltä ampumaan konepistoolisuihkuun.

JR 15, 8.Komppania
Herätys klo 6,00. Siirryttiin odotusasemiin. Klo 12 lähti komppania marssimaan em. ryhmitysmaastossa oleviin odotusasemiin, jotka sijaitsivat n. 600 m nykyisestä valtakunnan rajasta Venäjän puolella. Marssin kuluessa joutui komppaniamme ylittäessään rautatien 2250 m Simpeleen asemalta itäänpäin kranaattikeskitykseen, joka muodostui melko tuhoisaksi.

Kärsimme seuraavat menetykset: Kaatuivat vänr. P Eromaa, (=Päiviö Erosuo), alik. S. Mikkola ja stm. E Sinervä. Lisäksi haavoittui 2 aliupseeria ja 7 miestä. Kadoksiin joutui 5. Puolustusasemat otettiin vastaan klo 23. Terveystilanne hyvä. Mieliala aluksi hyvä, masentui jonkin verran keskityksen johdosta. Ilma viileä.

JR 15, Tykkik.
12,15 lähti II joukkue marssille tietä Kaljunen – Simpele ja alistettiin III/JR15:lle.
18,00 lähti III joukkue marssille tietä Kaljunen – Simpele ja alistettiin I/JR15:lle.
19,00 asettui I joukkue asemiin n. 900 m Koitsanlahti K:sta länteen varmistaen Koitsanlahti – Lamminkylä tien suuntaan. I joukkue oli alistettuna os. Teräskalliolle.
19,00 saapui II joukkue Kangaskoski i:stä n. 1000 m pohjoiseen. IV joukkue oli liitettynä tykkijoukkueeseen.
22,00 asettui III joukkue asemiin pisteestä 125 n. 800 m pohjoiseen, varmistaen Koitsansalon suuntaan.

JR 15, Kolonna
Muutettiin uudelle majoituspaikalle n. 3 km lähemmäksi rajaa. Haettu ja jaettu 1 muona- ja rehuannos, lähtö klo 18,30, paluu klo 24. Korpraali Kotiranta Jalmari, joka useita päiviä on ollut lääkärinhoidossa hevosen purressa häntä käsivarteen on lääkäri lähettänyt KS:aan hoidettavaksi.

Jalkaväkirykmentti 36

JR 36, Esik.
23,30 I patl. määrättiin pisteen 119 pohjoispuoliseen maastoon. Yksi komppania joka oli kauempana ei tällöin vielä ollut saapunut.

JR 36, I Patl.
Klo 6 aamulla Isokallion komppania vallannut kukkulan 90 pisteen 110:n länsipuolella. 1 kaatunut ja 1 haavoittunut. Klo 24 lakkaa alistussuhde Poussan komppanialla ja siirtyy oman komentajan johtoon. Tykistötoimintaa.

JR 36, II Patl.
Klo 6,00 herätys + aamutoimet. Sää pilvinen (7), tuuli navakka, puuskittainen, lämpö +21,5 C. 7,00-9,20 Harj.: Eteneminen ryhmittyneenä metsäisessä maastossa (hyökkäysharjoitus) koko pataljoona. Käsky: Liite no 4.
11,00 Aamiainen (kaurapuuro + piimä). 17,00 päivällinen (makaroonikeittoa + piimä).

18,35-19,15 pataljoonan komentajan puhuttelu yksikön päälliköille: Teltta-alueiden puhtaus, avotulet, kivääritelineet, aseiden puhdistus. Sotilaallinen käyttäytyminen, pukeutuminen, aseistus. Jos edettäessä ryhmittyneenä sattuu syystä tai toisesta pysähdys, on suojakuopat heti kaivettava. Yhteydenpito ryhmittyneenä: Jono-ketju. Kirjelmä. 23,30 Käsky rykmentistä majoitustiedustelua ja siirtymistä Torsanjärven pohjoisrannalle.

JR 36, III Patl.
Pataljoonan komentajan puhuttelu klo 7,00. Siinä käsiteltiin aamupäivän tulevaa harjoitusta: Pataljoona etenemässä metsämaastossa. Harjoitus alkoi 8,15 ja päättyi n. klo 13,00. Iltapäivällä oli ohjelmassa yksiköillä pyykin pesua, heinäntekoa sekä uintia. Tuuli kääntyi pohjoiseen ja ilma muuttui kylmemmäksi ja taivas oli harmaiden pilvien peitossa. Ilmatoiminta oli laimeahkoa. Pari kertaa ilmestyi näkyviin pari suurempaa lentokonemuodostelmaa (suomalaisia).

JR 36, 5.Komppania
6,00 Herätys ja aamutee.
7,00 Pataljoonan ryhmittymisharjoitus.
9,00-11,00 Uinti ja peseytyminen.
13,00 Harjoitusta ryhmittäin.
17,35 lähti puoli joukkuetta kolmannesta heinätöihin. Palasivat klo 21,00.

JR 36, 6.Komppania
7,00 Pataljoonan harjoitus, eteneminen ryhmittyneenä metsämaastossa.
18,45 Komppanian päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa.

JR 36, 7.Komppania
5,00 Herätys ja aamutoimet (pullakahvit).
7,00-10,00 Harjoitus maastossa pataljoonan puitteissa.
11,00 Ruokailu (makaroonikeittoa).
12,00 Annettiin hevonen paikkakuntalaisille heinänkaatoon.
17,00 Ruokailu (hernesoppa, piimä ja makkara).
20,00 Iltakahvi pullan kanssa.

JR 36, 8.Komppania
6,00 Aamutee.
6,45 Taist.harjoitus, kompp.täys harj.
11,00 Lounas.
17,00 Päivällinen.
17,00 Stm. Hakanen lähti kenttäsairaalaan.
17,30 Kenttäkauppa KK:n majoitusalueella.
19,45-22,00 Lottien vierailu komentoteltassa. Saatiin kaksi uutta pst.kivääriä.

JR 36, 9.Komppania
Koko pataljoonaa käsittävä harjoitus maastossa. Pataljoonan eteneminen ja rynnäkkö. Pataljoonalle oli alistettu krh- ja kk-joukkue. Harjoitus kesti klo 7,45-12,30. Iltapäivällä klo 15-17 kartanlukua, ilmoituksen laatimista (erik. taistelulähetit edessä oleviin maastoihin). Ensimmäinen joukkue oli heinän korjuussa. Lääkintäryhmällä omaa koulutusta pataljoonassa. Iltahartaus klo 21 8:nen komppanian alueella.

JR 36, 10.Komppania
Ilmatoimintaa koko päivän. Komppanian ohjelma oli maastoharjoitus pataljoonan puitteissa.

JR 36, 11.Komppania
8-12,30 pataljoonan harjoitus, johon otti osaa EK, 7, 8 ja 9 komppania, krh ja Kk.
15-17 käyttäytyminen tykistötulessa.
18 alkaen kuului aina joka 10 min. kuluttua huuto: Kanttiiniauto tulee! Näköhäiriöitä vain, ei autoa kuulunut.

JR 36, 12.Komppania
8,15-13,00 Pataljoonan eteneminen metsämaastossa ryhmittyneenä.
Iltapäivällä pyykinpesua ja uintia. I joukkue koko päivän heinätöissä.


Simpele 15.7.41. SA kuva

Jalkaväkirykmentti 57

JR 57
Kirjauksia annetuista ja saapuneista ilmoituksista.
12,00 Lähetettiin peitepiirros etulinjan pataljoonien ryhmityksestä DE:aan.
20,10 Toimitettiin rykmentin taistelukertomus DE:lle. (Liite 58).
Tappiot 15.7.
Kaat.       1 ups.   -au       4 miestä
Haav.      –           3         31
Yht.        1           3         35

JR 57, I Patl.
Komppanioiden tilanneilmoitukset: Metsäkylä edelleen vihollisen miehittämä ja kosketus viholliseen säilytetty. Samanlaiset ilmoitukset rykmenttiin ja 18 Div. esikuntaan.

JR 57, II Patl.
Yöllä 14-15.7. jatkui tulitaistelu jv-aseilla 3 tuntia vihollisen saartamisyrityksiä vastaan. Sama jatkui yöllä 15-16.7.41. Tykistö tuki komppanian puolustusta.
15.7. klo 23 saapui 7./JR15 vaihtamaan komppaniaa. Vihollisen tuli oli voimakas. Linnoituskukkulaa tulitettiin suorasuuntaustykillä, krh- ja jv-aseilla. Erikoisen kiusallinen oli pk-tuli Kokkolanjoen lounaispuolelta. Tykistön yhteydet, radio ja puhelin katkesivat, ettei saatu tykistön tulitukea.

Vaihtavan joukkueen johtaja haavoittui, eikä joukkue päässyt kyllin nopeasti kukkulalle. Linnoituskukkula menetettiin ja puolustuslinja taipui taakse kukkuloiden pohjoispuolelle. Syy kukkulan menetykseen on puolustajien uupumuksessa ja vihollisen painostuksessa myös suoraan yli Kokkolanjoen.

JR 57, III patl.
6,00 JR36:n yksi komppania valtasi kukkulan 90 p:n 110 länsipuolella ja asettui yhteyteen 8.K:n kanssa.
Yön aikana harvahkoa tykistötulta pataljoonan komentopaikan ympäristölle.
6,00 JR36:n yksi komppania valtasi krh:n tukemana pisteen 117 koillispuolella olevan maaston, josta löytyi vänr. Vesa ja eräs toinen kaatunut.

10,10 JR36:n kompp.päällikkö  Poussa ilmoitti, että partio todennut pisteen 117 tyhjäksi vihollisista. Sai käskyn lähettää tst.partion mainitulle kukkulalle. 7.K sai käskyn lähettää tst.partion pisteestä 117 länteen olevalle kukkulalle, molemmat tehtävällä ottaa kosketus viholliseen. 9.K sai tehtäväkseen partioida p:n 110 koillispuolisen, maantien pohjoispuolella olevan kukkulan.
10,15 Pion.joukkueen johtajan ilmoitus miinakentän raivaamisesta 7.K:n kaistalla. Lisäksi todettu runsaasti valeansoja.

10,30 käsky 8.K:lle lähettää tst.partio kukkulalle 110 tiedustelemaan, onko se vapaa vihollisesta ja jos on, niin komppania miehittää tavoitteen ja ryhtyy kosketuksenottoon vihollisen kanssa.
12,00 hyökkäsi JR36:n 1 joukkue + kk. Pajari “i”:n kohdalle, mutta oli pakoitettu vetäytymään.
13,30 Jääkärijoukkue palasi 7.K:n lohkolta, ilmoittaen, että vih. suorittaa edelleen pientä partiointia.
16,30 Pataljoonan komentaja lähti etumaastoon.

19,30 JR57:n ja JR36:n komentajat kävivät pataljoonan komentopaikassa.
20,30 käsky 8.K:lle vetäytyä taaksepäin ja ottaa haltuun linja, jonka oikea raja entinen p:stä 110 n. 2 km länsilounaaseen olevan peltoaukean varressa ja vasen raja Änkilänsalon tie p:stä 110 n. 1 km länsiluoteeseen tien varressa (peltoaukean ja tien välinen linja).

20,40 käsky 7.K:lle vetäytyä linjalle (rajat entiset) linja p:stä 117 länsiluoteeseen n. 1 km, ja siitä p:stä 110 länsikaakkoon n. 2 km aukean reuna. Linja noudattaa peltoaukeain välisiä kannaksia. 9.komppania jää entisiin asemiinsa.
24,00 Pataljoona vetäytynyt käskyn mukaan uusiin asemiin, oikealla 7.K ent. valtakunnanrajan korkeudella, keskellä 8.K tästä rajasta n. 1 km vihollisen puolella ja vasemmalla 9.K jäänyt entisiin asemiinsa. JR36:n osat siirtyneet samaan aikaan pois. Uusia tappioita ei ollut.

JR 57, 1.Komppania
6,00 Vihollisen lentokoneita risteili jälleen majapaikan yläpuolella, pudottaen pommeja, yksi pommi putosi aivan majapaikan läheisyyteen, aiheuttamatta hävitystä. Muuan pommi oli pudonnut ratapenkereeseen, katkaisematta kuitenkaan rautatietä. Pommit suhteellisen pieniä.
11,00 Ruokailu. Lentokoneita risteili pitkin päivää, muuten rauhallista.
17,00 Ruokailu.

JR 57, 2. Komppania
Ei kirjauksia.

JR 57, 3.Komppania
Eilen kävi pastori sekä 4 lottaa autossa olevan kanttiinin kera 3.komppaniassa. He ajoivat edelleen hevosella eteen, missä tarjoilivat korviketta y.m. kenttävartioidemme miehille. Vierailu otettiin riemulla vastaan.
4,30 lähti partio 2+4 etumaastoon, käyden 100 m:n päässä kannaksen kapeimmalla kohdalla olevasta hakkuulinjasta. Partio ei havainnut mitään erikoista. Linjan takana ei havaittu liikettä. Tarkoitus oli lähettää 2 partiota, mutta väärinkäsityksen takia toista ei lähetetty saman aikaisesti, vaan sen lähtö lykättiin seuraavaan päivään. Aamupäivällä lensi muutamia viholliskoneita lentokentän yli.

17,15 ilmoitti luutn. Vahala, että 2.komppanian varmistuslinjan edessä on Savalanmäellä olevasta riihestä todettu muutamia hirsikerroksia alhaalta katkaistuksi. Riihessä on todennäköisesti kk.pesäke. Riiheen oli todettu vaihtuvan vartiomiehiä pitkin päivää kaksittain. Luutn. Vahala ilmoitti, että klo 17,20 lähti partio etumaastoon.
22,10 ilmoitti luutn. Vahala, että 17,20 lähtenyt partio palasi 21,40, ilmoittaa kuulleensa koiran haukuntaa Seläntausjärven eteläkärjen kaakkoispuolelta. Havainto tehtiin hakkuuaukean keskipaikkeilta.

JR 57, 4.Komppania
Mainittuna aikana vihollisen lentotoimintaa. Pommituksia ja kk.ammuntaa. Päivittäin vihollisen tykistön häiritsemisammuntaa. Kaikesta vihollisen, useinkin kiivaasta tulesta huolimatta ei koitunut tappioita.

JR 57, 7.Komppania
11,00 Lähetin 2 partiota tiedustelemaan oliko taloaukean pohjoispuolella oleva kukkula edelleenkin vihollisen miehittämä.
13,30 Partio palasi ilmoittaen, että kukkula oli edelleenkin aikaisemmin havaitun vihollisen miehittämä.
17,45 Sain pataljoonan komentajan käskyn, jonka mukaan komppanian tuli irroittautua ja vetäytyä klo 24,00 mennessä uudelle puolustuslinjalle valtakunnan rajan korkeudelle.

18,00 Annoin komppanian irroittautumiskäskyn, jonka mukaan viestiyhteyksien purkaminen oli aloitettava klo 22,00, kk.joukkue irroittautuu klo 23,00 ja komppania klo 23,30 alkaen.
24,00 Oli irroittautuminen suoritettu ja komppania vetäytyi valtakunnan rajan yli.

Taisteluissa kunnostautuivat erikoisesti:
I joukkueesta   vänr. Turkka ja alik. Saari.
II joukkueesta  vänr. Vesa, kers. Puolaviita, stm. Kekki, stm. Maaronta ?,
III joukkueesta vänr. Porvali, kers. Leppihalme, vänr. Vilppo,
IV joukkueesta kers. Oksjoki.
Tappiot kaatuneina 6, haav. 14 ja kadonneina 2.

JR 57. 7.Komppania:

JR 57, 8.Komppania
22,00 Siirtyi toimitusjoukkue Änkilän kylän tietä Torsanjärven suuntaan 3 km, jonne majoittuivat.

JR 57, 11.Komppania
Saatiin sanottuun niemeen pst.tykki ja pst.kivääri. Muilla linjoilla parannettiin ja sovitettiin asemia edullisiksi koko päivän.(Komentopaikan ja maantien välinen niemeke).

JR 57, 12.Komppania
Aamulla oli taas vihollisen lentokoneet liikkeellä. Nämä kierteli ja haki tykistöpattereita, niinkuin erellisinäkin päivinä. Myöskin tulittivat konekivääreillä, missä vaan liikettä havaitsivat. Päivä kului kuten eilinenkin, siis rintamalinjalla aina pieniä partiokahakoita. Illalla vihollinen ampui tykillä jonkun aikaa eripuolille. Tässä sai komppaniamme kolme hevosta osuman, joista yksi kuoli. Yö kului rauhallisesti. Tuuli kääntyi päivän kuluessa pohjoiseen, josta syystä ilma muuttui viileäksi. Yöllä vähän satoikin.

JR 57, 13.Komppania
6,00 Säätila aurinkoa ja tuulista. Jonkunverran lentokoneitten toimintaa aamupäivällä. Yleensä rauhallista. Raskas joukkue sai määräyksen lähteä pois asemista, se marssi Änkilän kylän laitaan, jonne pystytettiin teltat.

JR 57, 14.Komppania
III joukkueen tykki ylitti rajan ja siirtyi asemiin vastapäätä Pirunvuorta Änkilän tien varteen. II joukkue jäi edelleen asemiin Koitsansaloon. Sen miehistä haavoittui stm. Patoranta vihollisen kiväärin kuulasta. I- ja lähit.j. siirtyivät Änkilään, Simpele – Rautjärvi ja Änkilä – Hiitola teiden risteykseen.

JR 57, Krh.joukkue:
Aamulla jälleen ryssän koneet päällämme jatkaen sitä koko aamupäivän. Eivät tee mitään.
17,30 Tuli jotain kirjoja krh:ta varten. Ne olivat heit.pääll. muistioita. Ei niillä ole erikoista merkitystä meille, joilta puuttuu paljon tärkeämpää. Mutta olivathan jonkinlaisena osoituksena siitä, että meitäkin muistetaan.
Päivä rauhallinen. Illalla voimakasta tykinjyskettä etelästä ja Simpeleen suunnasta.

Erillisosastot

Kev.Os.16, 1. komppania:
Tunnussana = Laulu – Lintu.
7,00 Komppanian vahvuus 5 + 27 + 126. Sää +22 C, tuulinen. Herätys ja tee sekä aamutoimet.
7,00 Otti siltavartion vastaan 2. joukk. 2. ryhmä ja loppu joukkueesta huolehti leirivartiosta.
9,00 Taisteluharjoitus maastossa (kompp.pääll.).
14,00 KK:n käsittelyä.
21,00 Päiväkäsky ja iltahartaus. Lentotoiminta heikkoa samoin tykistötuli.

Kev.Os.16, KK.komppania
5,45 Vihollisen lentolaivue näkyvissä. It. hajoitti sen. Pitkin päivää ilmatoimintaa. Komppania sai radion. Suodenniemen lotat lahjoittajina. Neljä kk:ta 1. komppaniassa (käsittelyharjoitus).

3./KTR 12
Tiistai, 15.7.
Tj:n majoituspaikassa oli koko yön vihollisen tykistötulen alaisena. Aikana 0,00-18,30 tulipatteri ampui 60 ja 19,00-24,00 56 laukausta. Illalla kapt. Penttilän pataljoona asettui asemiin tulenjohtuetta ympäröivässä maastossa.

8./KTR 12
15.7. tiistai.
Yöllä klo 3,35 heräsi patteri tavallista kovempaan tärähdykseen ja pian tämän jälkeen syöksyivät ulkona nukkuneet “korsuun” t.s. paikalla sijainneen rakennuksen suurehkoon kellariin. Siellä selvisi, että kranaatti oli tullut aivan kolmannen ja neljännen tykin väliin, kaatanut useita puita ja haudannut alikersantti Jussi Santin hiekkaan sekä lyönyt hänen korvansa lukkoon. Mitään pahempaa ei tämä eksynyt kranaatti onneksi aikaansaanut.
Klo 16 muutimme takaisin ensimmäisiin paikalla oleviin asemiin. Illalla muistivat omat lotat meitä jälleen korvikkeella ja korpuilla.

9./KTR 12
15.7.
Tj:mme palasi takaisin. Päivä yleensä rauhallista.

9./KTR 12, tulenjohtaja
Olemme nyt klo 22,30 valjakkopaikalla. Lähettini lähti hakemaan minulle pakettia. Mukava juttu. Ryssä ampuu takaa ja edestä. Hävittäjiä ja pommareita liikkeellä. Krh:n tulenjohtaja vaihtuu. Muuten ei erikoista.. Jv. vahvistaa joukkoja, os. Vanhala lähti lepäämään. Klo 21,00 palaamme Simpeleen kirkonkylään. Ilta on kovin kylmä, samoin yö.

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *