5.8.41, joukot etenevät edelleen.

Vaatteita kuivataan nuotiolla sateen jälkeen. Kun vaatteet oli kuivattu, jatkettiin hyökkäystä eteenpäin

Vihollinen vetäytyy

5. elokuuta 1941, taistellen eteenpäin kohti vanhaa rajaa.

15. divisioona

15.Div.Esik. Os 2:
0,05 Ilmoitti vänr. Viinanen, että Os. Häkkisen toinenkin jääk.k. nyt lähtenyt Huiskunniemeen, vain raskaat ovat enää Salokylässä, jossa vihollinen häiritsee tulellaan. Saanut käskyn ilmoittaa maj. Häkkiselle, että tämän on avustettava kapt. Hakasta Salokylän varmistuksessa kunnes tilanne siellä selviää ja partioitava Huiskunniemelle. Edelleen välitettävä käsky kapt. Hakaselle, että lähetettävä varmistus Salokylän eteläpuolelle Vehkasuon maastoon, ettei ryssä pääse Ilmeeltä purkautumaan Huiskunniemeen.

0,10 Ilmoitettu AK:lle, mitä Järvinen tiedoittanut. Vankeja koskeva ilmoitus kuului: “Vankeja otettu 7, jotka kaikki ilmoittaneet kuuluvansa 15 divisioonaan, eräs vanki ilmoittanut tämän DE:n olevan Sairalassa. Rykmenttien numeroita ei ilmoituksen antaja (rykm.kom.) muistanut, eräs oli joko 276 tai 267, vangit kuuluvat useampaan eri rykmenttiin”.

0,55 Saapui AK:n upseerilähetti tuoden AK:n käskyn no 1000, jossa ilmoitetaan 10.D:n alistamisesta II AK:lle ja annetaan divisioonille uudet välirajat ja tavoitteet.
1,30 Ilmoitti kapt. Hakanen, että mitään muutosta tilanteessa ei ole tapahtunut.

1,00-2,00 Komentaja, esik.päällikkö ja majuri Haahti suunnittelivat uusia toimenpiteitä, joita AK:n käsky edellyttää.
5,04 Ilmoitti kapt. Hakanen, ettei mitään uutta hänen lohkollaan; Karjalan Työlaitokselle johtavan tien suunnasta kuulunut jatkuvaa tykistö- ja kk.tulta.

6,50 Ilmoitti ev. Virkki, että kaksi kukkulaa pisteestä 103 noin 1,5 km kaakkoon vallattu aamuyöstä, saatu vankeja, pst.tykki, sairasajoneuvoja, 3 hevosta ym. Kukkula tien varressa neliöaukeasta itään vielä vihollisella ja vahvasti varustettuna. Penttilän pataljoona jatkaa hyökkäystä sinne. Puron aukean itäreuna vihollisen vahvasti miehittämä. Pataljoona Palo saapumassa ja vyöryttää aukean itäreunan pohjoisesta alkaen n. klo 9. Selostettu Virkille div:n välirajan muutos ja 10 D:n hyökkäys sekä Kokkolanjoen ylimenopaikkojen tärkeys.

7,15 Ilmoitti kapt. Pitkänen, että Lamminsalon suunnassa kaukopartio tuhonnut upseerin ja politrukin, jotka ajaneet partion asettamaan miinaan. Ryssät purkaneet rataa Lamminsalosta n. 3 km:n matkan itäänpäin, keränneet ratapölkyt ja purkanut ne, Lamminsalon pysäkin maasto ja ympäristö täysin vapaa vihollisesta, pisteen 82 seutu vahvasti varustettu.

7,20 Ilmoitettu AKE:lle tähänastisista tiedoista.
7,40 Annettiin käsky kapt. Hakaselle ottaa voimakkailla partioilla selvyys Salokylän maastossa olevasta vihollisesta ja ottaa yhteys lounaassa oleviin naapurijoukkoihin (Liite no 153).

9,10 Saatiin yhteys Raikkalaan, joka ilmoitti Järvisen etenevän Alakokkolan itäisestä tienhaarasta ja lienee nyt Kilpolan korkeudella, toinen Järvisen osasto etenemässä Uusikylän kautta. Raikkala itse Alakokkolan tienristeyksessä ja jatkaa määrättyyn suuntaan. Kevyt osasto saapuneilla osillaan varmistanut tien Alakokkolan “A”:n kohdalla Ilmeen suuntaan.
9,30 Annettiin kapt. Hakasen välityksellä käsky maj. Häkkiselle (Liite no 154).

9,45 Ilmoitti Raikkala, että Telkkä vain kärkikomppanialla ylittänyt Alakokkolan tienhaaran, muut lepäävät edelleen. Tienhaara vihollisen tulen alla. Raikkala ei pääse kuormastoitten läpi. Lähtö viivästyy siis. Telkkä itse edelleen Huiskunniemessä.

9,50 Järvinen: Vastassa 4 kk:iä + 2 ptria ja ainakin 2 kuuden tuuman tykkiä. Varho panee päävoimat tuleen parhaillaan. Vasemmalla sivustalla ei suurta vastarintaa. Uusikylästä etenevä vasen sivustavarmistusosasto saavuttanut punaisen tien alkupään Uusikylästä noin 3 km kaakkoon. Päävoimat alkavat edetä Alakokkolan tienhaarasta n. 1 km kaakkoon olevan aukean molemmin puolin painopiste vasemmalla.

10,20 Komentajan käsky Järviselle: Järvisen siirryttävä henkilökohtaisesti Alakokkolaan johtamaan joukkojensa toimintaa. Siihen saakka kunnes Järvinen on siellä ovat Varko ja Vaherma Alakokkolassa olevilla osillaan alistetut Raikkalalle, joka antaa heille tehtävät.

10,30 Oli div:n komentaja yhteydessä AK:n komentajaan, joka ilmoitti Varhon ja Vaherman patl:n alistamisesta Raikkalalle. AK:n komentaja ilmoitti samalla, että 10 D:n hyökkäys alkaa klo 15. Tiedoitti samalla, että patl. Hälvä (I/57, ent. Pakkala) on alistettu takaisin 15.D:lle.
10,50 Käsky Os. Hakaselle: Edettävä päävoimilla Salokylästä Ilmeen (pohj.) tienhaaraan. Välimaasto puhdistettava. Osasto jatkaa edelleen tietä Ilmee pohj. – Ilmee – Alakokkola avattava. Alakokkolan länsipuolella Os. Hirvestä osia varmistustehtävässä. Tiedustelevat Ilmeen suuntaan. Yhteys näihin. Pajarin lounaispuolella olevat Os.Hakasen osat siirtyvät sen jälkeen kun Hälvä on puhdistanut edessäolevat motit, osaston päävoimien jälkeen ja yhtyvät osastoonsa. Kun Alakokkola on saavutettu yhtyy Os.Hakanen rykmenttiinsä.
11,44 Saapui II AK:n puh.sanoma no 1004/III/2 välirajan muutoksesta siten, että saamme päähuoltotieksi tien Metsäkylä – Ilmee(pohj.) – Ilmee(et) – Alakokkola. (Liite no 155).
12,20 Annettiin ratsum. Hälvälle käsky: Välissä oleva motti otettava Metsäkylästä käsin ja painettava se meidän linjojamme vastaan. Kun motti on selvä on joukko koottava Pajariin. Oltava valmiina liittymään omaan rykmenttiinsä (JR57) Änkilänsalon maastossa.
…………………………………………………
Armeijakunnan Käsky hyökkäyksen jatkamista varten. 5.8.41 klo 12.
1. Vihollinen:
Viisi päivää kestänyt hyökkäyksemme on murtanut useimmissa kohdin vihollisen ensimmäiset ja nähtävästi ainoat yhtenäiset hyvin varustetut asemat. Painopisteen suunnassa (15.D:n) läpimurto tapahtunut ja joukkomme saavuttaneet Alakokkolan. 18.D suoritettuaan läpimurron vallannut Ilmeen ja tämän kautta avannut tärkeän tiesolmun. 2.D:n hyökkäysryhmät vallanneet Tyrjän ja saavuttaneet Huutovaaran, Mikrilän – Akkaharjun ja Oinaanvaaran pohjoispuolisen maaston.
Vihollisen vastarinta, oltuaan monin paikoin varsin sitkeää, osoittaa heikkenemisen merkkejä. Saadut tiedot osoittavat sen reservien olevan loppumaisillaan.
…………………………………………..
15.Divisioona, saavutettuaan AK:n tavoitteen, varmistaa Käkisalmen suuntaan ja kääntää päävoimansa Kokkolanjoen koillispuolella olevan vihollisen lyömiseksi. Tätä varten ylittää divisioona Kokkolanjoen heti tavoitteen Järvenpää – Taivallahti saavutettuaan.
…………………………………….

12,40 Takkula AK:sta: Tie Ilmee – Alakokkola puhdas vihollisista. Partiot tavanneet toisensa tiellä. Änkilänsalon mottimaaston puhdistamiseen ei saa kiinnittää liian suurta huomiota, koska se on tuleva rintamasuunta.
12,24 Div:n kom sai AK:n komentajalta oikeuden muuttaa JR49 komentajaa. Tämän johdosta annettiin puh.sanomalla tieto Järviselle, Raikkalalle ja Varkolle siitä, että maj. Varko määrätty rykm:n komentajaksi (Liite no 156).
12,50 Käsky Tiikerille, Tiikeri valmistauduttava huomenna aamun koittaessa ylittämään Kokkolanjoen Syrjäkosken eteläpuolella ja katkaisemaan tien Syrjäkoski “i”:n maastossa. Mottivarmistus jätettävä äärimmäisen minimiin.
13,25 Virkki: Palon hyökkäys rykmentin mottiin koillisesta epäonnistunut huolimatta yli 2500 granaatin valmistelusta. Patl. sai voimakkaan hyökkäysvaunujen ja panssariauton tukeman vastaiskun, joka heitti patl:n takaisin. Palo itse kaatui. Patl:lla suuret tappiot. Hajaantumistilassa oleva pataljoona koottu tien molemmin puolin pitäjänrajan korkeudelle. Penttilä pitää saavuttamansa asemat joskin äärimmäisen väsyneenä. Sai käskyn saartaa motin joka puolelta. Mottivartioksi äärimmäinen minimi. Muut lepoon.
13,30 Ilmoitti kapt. Sihvonen Os. I:stä, että täydennysmiehistöä ei toistaiseksi saada AK:sta.
13,40 Varko: Kirvonen saavutettu. Kilpolan suunnassa motteja, jotka alkavat laueta.
13,50 Raikkala: Yksi patl. Alakokkolan itäisessä, toinen läntisessä tienhaarassa valmiina etenemään. Huiskunniemen tienhaarassa ollut motti, korsukylä, osoittautui ryssän rykmentin huoltoportaaksi. Kaatuneiden joukosta löytyi eräs everstiluutnantin arvoinen upseeri, luultavasti huoltopäällikkö.
14,30 Soitti huoltopäällikkö Ilmeeltä (pohjoisesta), tie siihen asti selvä. Jatkaa matkaa.
15,20 Valkama: Tie katkaistu Syrjäkosken tienhaarasta n. 800-900 m koilliseen. Sai käskyn tiedustella ylimenopaikat Kokkolanjoella Syrjäkoskelta kaakkoon. Suunniteltava ylimeno mahdollista etenemistä varten siihen suuntaan ja ruvettava valmistamaan polkusiltoja.
15,25 Virkki: Sai komentajalta käskyn mahdollisimman pienin voimin, mutta kuitenkin ehdottoman varmasti järjestää mottivarmistus. Panssarivoimien ulosmurtautuminen etelään ja pohjoiseen estettävä. Varmistuksesta pohjoiseen sovittava Valkaman kanssa, joka saanut käskyn ottaa yhteyden Virkkiin.
15,05 Hälvä: Seläntausjärven tienhaarasta n. 1 km itään oleva osa, jossa on taloja, on vapaa vihollisista. Tien molemmin puolin varustuksia, jotka kaikki ovat tyhjiä. Partio havainnut, että metsätietä jatkettu korsukylään ja sitä liikennöity kovasti. Ryssät vetäytyneet. Tiedustelu jatkuu.
16,15 Yhteys luutn. Kauseen, komentopaikan etukomennuskuntaan: Tarkka asettaa panssarivarmistuksen Karjalan Työlaitoksen maastoon pohjoiseen päin ja samoin Huiskunniemi “H”:n kohdille Salokylään päin.
16,25 Annettiin käsky Os.Leijonalle luutn. Kausen välityksellä hyökkäyksen tarmokkaasta jatkamisesta (Liite no 157).
17,15 Virkki: Toinen rykmentin motissa olleista hyökkäysvaunuista tuhottu juuri äsken ryssältä otetulla pst.tykillä. Toinenkin mahdollisesti tuhoutunut tykkitulessa.
17,45 Saapui radiosanoma Os.Hirveltä, että Alakokkolan tienhaara ryssillä. (Siepattu sanoma). Onko käsky edetä Ilmeen kautta voimassa?
18,00 Saatiin yhteys Raikkalaan: Ryssä suorittanut vastahyökkäyksen Alakokkosen tienristeysten väliin noin pataljoonan vahvuisena kenttätykistön tukemana. Myös raskaampia, otaksuttavasti rautatietykin ammuksia putoilee. Myös suorasuuntaustykkejä. Vastaiskun suorittanut ryssän pataljoona pureutunut polkuristeysmaastoon. Varko alkaa hyökkäyksen näillä minuuteilla. Komentajan käsky Raikkalalle: Tappakaa ja jatkakaa!
18,05 Vastaus 17,45 saapuneeseen radiosanomaan: On voimassa. Vauhtia kiihdytettävä.
18,10 Varko: Saako rautatien katkaista Haukkavaaran kohdalla? Vastattiin: Kyllä saa.
18,30 Soitti Pasanen AK:sta, että 18.Tyk.K otetaan meiltä pois.
18,45 Edelläolevan johdosta soitti maj. Haahti ev. Takkulalle AK:an, joka peruutti mainitun irroittamisen. Sotapäiväkirjaan liitetään päivän div:n oma tilannetiedoitus (Liite no 158)
19,15 Yhteys 10.D:n Särmään: Naapurit lähestyvät Ojajärveä. Auttavat ottamalla aamulla Marjakosken yhdellä patl:lla. Siellä ryssiä. Sovitaan myöhemmin.
19,25 Raikkala: Varkon hyökkäys parhaillaan käynnissä voimakasta vihollista vastaan Kilpolan suuntaan. Tämän hyökkäyksen onnistumisen jälkeen selvitetään vasta pureutunut ryssän pataljoona Alakokkolan tienhaaran maastossa. Ilmoitettiin Raikkalalle tiedot oikeasta naapurista ja sovittiin, että Raikkala etenee Varkon perässä eikä lähetä mitään Marjakosken kautta jättäen Alakokkolan läntisen tisnhaaraan vain Os.Hirven. Vasta Kilpolan ottamisen jälkeen kääntyy Raikkala omine pataljoonineen oikealle ja Alasjärven luoteispään kautta kulkevan tien kautta jatkaa tavoitteeseen, Varkon jatkaessa suoraan tavoitteeseen.
19,30 Hälvä: Seläntausjärven – Pajarin välinen tie ja maasto puhdas vihollisista.
Annettiin käsky Hälvälle: Koota sotasaalis, puhdistaa ansoituksia pimeään asti. Sitten yöksi lepoon. Myöhemmin käsky siirtymistä varten omaan rykmenttiinsä. Edessä olevalle Hakasen varmistusosastolle annettava käsky siirtymisestä omaan pataljoonaansa tietä Ilmee (pohj.) – Ilmee (et.) – Alakokkola, tai jos ehtii tavata Hakasen pääosan Salokylässä liittyy siinä.
Pst.tykkijaos, joka ollut Hälvälle alistettuna, marssii edellä Hakasen varmistusosastoa koettaen sekin tavata oman joukkonsa siis Os.Hirven, joka on marssilla Alakokkolaan.
19,40 Sovittu Särmän (10.D) kanssa siitä, että he ottavat aamulla Marjakosken, lähettävät yhdyspartiot sekä Os.Hirveen että Os.Raikkalaan yhteyttä ottamaan, jonka jälkeen liittyvät omiin joukkoihinsa.
19,55 Virkki: “Rykmentin motti” alkaa olla selvitetty. Sotasaaliina mm. 20 hevosta, raskaita kranaatinheittimiä, pst.tykki ja ammuksia ym. Sai määräyksen, että kaikkein suurin mahdollinen joukko saa levätä yön ja sitten aamulla jatkettava Karjalan Työlaitoksen suuntaan.
20,00 Pitkäselle: Os.Pitkänen irroittaa aikaisemmin laaditun suunnitelman mukaan III/JR15:n pääosat, jotka kootaan lepoon Pitkäsen valitsemaan suojaiseen ja keskeiseen paikkaan. III/JR15 siirretään taisteluosa autokuljetuksin, Alakokkolaan 6,8, aamupäivällä. Rintamavastuu edelleen Pitkäsellä mutta valmistauduttava luovuttamaan se III/JR15:n lähtiessä Kankkuselle (Lin.P 10).
20,35 Soitti Hauste: Koko tst.osasto Hirvi on heti koottava Ilmee (et.) tienhaaraan, jossa alistetaan 10.D:lle käytettäväksi Ojajärven ohi syvälle. Kaikin tavoin, puhelimitse, ups.lähetillä ym. koetetaan saada yhteys maj. Häkkiseen. (Liite no 160).
21,00 10.D ilmoitti, että he ottavat Marjakosken aamulla alkaen klo 5,00.
Peitepiirros tilanteesta tänään klo 12,00 (Liite no 159).
21,30 Saapui AK:n käsky no 1008/III/2 hyökkäyksen jatkamista varten. Uusi väliraja myös vasemmalla.
22,15 Raikkala: Ryssän vastahyökkäys selvitetty. Tienhaara nyt kokonaan hallussamme. Vasemmalla tien suunnassa ryssä on hyvin aktiivinen ja sitkeä. Tienhaaran maastossa tuhottu 5 hyökkäysvaunua. Ryssän varustuksen n. 300 m päässä tienhaarasta Kilpolaan päin.
22,35 Virkki: Rykmentin motti selvitetty. Saalis: 2 kuorma-autoa, bensiiniä, n. 50 hevosta, 20 mm:n tykkejä, krh, ammuksia, it.”urkupyssy” ym. Ei kovin paljon ryssän raatoja. Penttilän tappiot 80, samoin Palon 80, upseereita 10.
Käsky Virkille: Aamulla marssittava etelään ensi tavoitteena Huiskunniemen tienhaara, jonne saavuttua yhteys lähempien ohjeiden saamiseksi. 1) Kokkolanjoen ylitysmahdollisuudet Karjalan Työlaitoksen koillispuolella ja edelleen joen yli Käräjämäen suuntaan. 2) Uusikylän kautta Kokkolanjoen yli Kuoksjärven suuntaan. Ylimenomahdollisuudet selvitettävä.
23,15 Virkki: Kilpeläisen joukkueenjohtaja Syrjäkosken katkaistulla tiellä pyytänyt Virkiltä apua, koska ryssä hyökkää. Apua luvattu jos tarvitaan. Ilmoitettu Valkamalle.
23,35 Radiosanoma Hirveltä: Saapunut klo 20,45 Alakokkolan länt. tienhaarasta 500 m länteen. Osaksi taistelukosketus.
23,55 Komentajan kutsumina saapuivat pion.kom. Salmi ja tykistön rykmentin upseeri Luhtama. Komentaja selosti tilannetta ja div:n seuraavia tehtäviä. Uusi tehtävä JR15:lle ottaa haltuunsa Kokkolanjoen ylimenopaikat Käräjämäen – Uusikylän välillä Alhoa kohti suuntautuvaa etenemistä silmälläpitäen. Ylimenopaikat voidaan saada yllättämällä ilman tykistön apua, jolloin tykistön kuitenkin turvattava niiden hallussapitäminen. Polkusiltoja ainakin 4 kutakin etulinjan pataljoonaa varten.
Pion. Kom. johtaa tiedustelua Karjalan Työlaitokselta ja ilmoittaa tulokset DE:lle.

15.Div.Huoltotsto IV:
8,42 Huoltopäällikkö antoi puhelimitse määräyksen loppuosan 41.KmK:n joukkueesta (7 hevosta) antamisesta SAutoAs.2:een evakuoimaan haavoittuneita tiesuunnassa Salokylä – SAuto.As.2.
11,30 76.AutoK oli siirtynyt Simpeleeseen. SHev.Kp3 perustettiin Huiskunniemen maastoon. 36.Kpk siirtynyt Simpeleeseen. Postinvaihtopaikka Simpeleen asema.
11,05 Kapt. Tiittanen ilmoitti puhelimitse, että div:lle alistetaan entisen lisäksi yksi joukkue 41.Km.K:sta. Huoltotilanne s. 101-102. Lentotoimintaa jonkun verran. Ajoittaista tykkitulta edessä. Tilapäinen ATp. perustettu Huiskunniemen tienhaaraan.

========================
JR 15:
Klo 3,30 hyökkäsi I/JR15 vihollisen asemia vastaan p.103 itään tien toisella puolella. Hyökkäystä valmisteltiin raskaan ja kevyen tykistön avulla. Käsky kaivautua asemiin, tulenjohtajat etulinjaan, sekä krh ja tykistötulella sekä käsikranaateilla ja kasapanoksilla vallata pesäkkeet.
Klo 5,41 käsky Palolle; Patl. Palo hyökkää p.103:n itäpuoleisen tien itäpuolitse puhdistamaan maastoa nelikulmaisen aukion syvyydelle. Klo 5,50 ilmoitus DE:lle tilanteesta sekä, että eilen kaatuneelta vihollisen papereista on löytynyt 724 Bataljon:in todistus. Klo 6,30 Penttilä ilmoittaa, että vasenta sivustaa uhkaa saarrostusvaara. Os. Puukko Penttilän sivustaan Penttilän käytettäväksi. Os. Puukon tehtävä varmistaa nelikulmaisen aukean luoteiskulmasta pohjoisluoteeseen suoraan aukeaan.
Klo 9,30 Palo ilmoitti, että hän aloittaa hyökkäystä klo 10 kohdasta, missä punaista tietä poikki on karttaan merkitty pitäjän raja. Klo 10,00 tuotiin 9 vankia. Otettu aamulla eteläiseltä kumpareelta. Sitäpaitsi 4 haavoittunutta.
“Strojaneski”, s. 1914 27/12, sanoi olevansa sotamies, kirjuri ja aseseppä. Toiset väittivät luutnantiksi. Kaikki 588 rykmentistä, joka ositt. on ollut niillä kumpareilla, mutta 3 päivää sitten lähtenyt Hiitolaan päin. Siellä oli ollut aikaisemmin noin pataljoonan verran, nyt ei tiedossa vahvuus. Tykistöä oli ollut, mutta nyt viety pois. On 1 panssarivaunu ja 1 tankki käytettävänään.
Klo 12,30 Fröberg ilmoitti Palo kaatunut tai haavoittunut. Vihollisen vastaisku pakoittanut pataljoonamme perääntymään. Klo 12,30 panssareita näkyvissä tiellä. Klo 13,00 Fröberg miehittää huoltotien ja maantieristeyksen.
Klo 13,15 ilmoitus DE:aan, Palon hyökkäys epäonnistunut. 13,45 Fröberg ilmoitti, hänen komentopaikkansa p.103:sta n. 1 km koilliseen.
Klo 13,35 radiosanoma DE:lle: “Virkki tiedustelee mikä tilanne Rukiista pohjoiseen. Onko varmistettava pohjois-suuntaan”. Klo 15,10 radiosanoma DE:ltä: “Yhteys Kilpeläiseen, varmistusta pohjoiseen ei tarvita, motti ympäröitävä, pst.-aseet tien suuntaan, etteivät ps-vaunut pääse motista. Haahti”.
Klo 14,00 tilanne seuraava: Jääk.joukkue Puukko asemissa p.103 eteläkaakkoon olevalla kukkulalla, Penttilä pitää valtaamansa kukkulan ja metsäniemekkeen. Palon pataljoona lyöty takaisin, ryhmittynyt puolustukseen p.103:n 1 km päässä olevalle polun ja maantieristeyksen kannakselle. Klo 14,15 antautui venäläinen kapteeni ja pari sotamiestä vangeiksi kapt. Fröbergin komppanialle. Kertoi, että klo 14,30 eilen Rykmentin komentaja poltti rykmentin asiakirjat ja lähti komissaarien kanssa pakoon. Miehitys oli alkuaan Esik. + 2 kompp. Arvelivat nyt olevan enään noin 30 miestä jäljellä. Sanoivat muut lähteneen Elisenvaaraa kohti. Yhteensä 16 vankia lähetetty eteenpäin.
Klo 15,20 käsky patl:lle järjestää tehokas varmistus. Koota elävä voima siinä määrin kuin suinkin mahdollista niin että miehillä tilaisuus levätä. Klo 17,10 Penttilä ilmoitti, että vih. tankki tuhottiin aamulla sotasaaliiksi saadulla vihollisen pst.tykillä. Toinen hyökkäysvaunu mahd. tuhottu meidän tykkitulesta. Klo 18,00 I/JR15 on tyhjentänyt muutamia korsuja valloittamansa maaston alueella. Korsut olivat erittäin lujat ja siellä olevat muutamat viholliset tekivät vielä viimeiseen asti vastarintaa. Klo 19 luutn. Puukko ja pienet partiot jääkärijoukkueesta saivat käskyn varovaisesti tutkia onko vielä Pirunvuorella vihollisia. Klo 22,00 ilmoitti luutn. Puukko, että Pirunvuori on vapaa vihollisista. Jääk.joukkue miehittää sen pienellä partiolla yöksi.
Klo 22,45 DE:n käsky: “Os. Virkki lähtee aamulla etelään kohti Huiskunniemeä, jonne saavuttua yhteys lähimmän käskyn saamista varten. Ratsumestari Nykäsen komppania sai määräyksen jäädä Pirunvuorelle, koota sotasaaliista sekä tarkistaa myös rykmentin omia majoitusalueita ja koska sinne mahd. jääneet tarvikkeet piti ottaa ne talteen. Muu osa rykmentistä valmistautuu marssimaan 6.8.

JR 15, Esik:
Klo 3,30 hyökkäsi I patl. vihollisen uusia asemia vastaan p. 103 itään tien toisella puolella. Hyökkäystä valmisteltiin raskaan ja kevyen tykistön avulla.
Klo 4,30 Penttilä ilmoitti, että kaikkialla on päästy tielle, ollen pesäkkeiden edessä jossa vihollisen vastarinta luja. Käsky kaivautua asemiin. Tulenjohtajat etulinjaan, sekä krh ja tykistötulella, sekä käsikranaateilla ja kasapanoksilla koettaa vallata pesäkkeet.
Klo 5,41 käsky Palolle hyökätä p. 103:n itäpuolisen tien itäpuolitse puhdistaen maaston nelikulmaisen aukean syvyydelle.
Klo 5,50 ilmoitus DE:aan tilanteesta. Sekä eilen kaatuneelta viholliselta löytyi paperi jossa “124 sanitarnia bataljon”:n todistus.
Klo 6,30 Penttilä ilmoitti, että vasemmalta sivustalta uhkaa saarrostusvaara. Os. Puukko komennettu Penttilän sivustaan hänen käytettäväksi. Os. Puukon tehtävä varmistaa nelikulmaisen aukean luoteiskulmasta pohjois-koilliseen.
Klo 9,30 Palo ilmoitti, että hän aloittaa hyökkäyksen n. klo 10,30 kohdasta, missä punaisesta tiestä poikki on karttaan merkitty pitäjän raja.
Klo 10 tuotiin 9 vankia, kaikki rykmentistä 588.
Klo 12,30 Fröberg ilmoitti, että Palo kaatunut tai haavoittunut. Vihollisen vastaisku pakottanut pataljoonan perääntymään.
Klo 12.35 vihollisen panssariauto näkyvissä tiellä.
Klo 13 Fröberg miehittää huoltotien ja maantie-risteyksen.
Klo 13,15 ilmoitus DE:aan, että Palon hyökkäys epäonnistunut.
Klo 13,35 radiosanoma DE:aan, “Virkki tiedustelee mikä tilanne Rukiista pohjoiseen. Onko varmistettava pohjoisen suunta”.
Klo 15,16 radiosanoma DE:sta: “Yhteys Kilpeläiseen varmistusta pohjoiseen ei tarvita. Motti ympäröitävä, pst-aseet tien suuntaan, etteivät ps-vaunut pääse motista”. Haahti.
Klo 13,45 Fröberg ilmoitti komentopaikkansa olevan p. 103:sta 1 km koilliseen.
Klo 14 Tilanne: Jääk.kompp. Puukko asemissa p. 103 eteläkaakkoon olevalla kukkulalla. Penttilä pitää valtaamaansa kukkulan ja metsäniemekkeen. Palon pataljoona lyöty takaisin, ryhmittynyt puolustukseen p. 103:n 1 km:n päässä olevan polun ja maantien risteyksen kannakselle.
Klo 14,15 antautui ryssän kapteeni ja pari sotamiestä vangiksi. Yhteensä tähän mennessä 16 vankia, lähetetty edelleen DE:aan.
Klo 15,20 käsky pataljoonalle järjestää tehokas varmistus. Koota elävä voima siinä määrin, kuin suinkin mahdollista niin, että miehille tilaisuus lepoon.
Klo 17,10 Penttilä ilmoitti, että vihollisen tankki tuhottu aamulla sotasaaliiksi saadulla ryssän pst-tykillä. Toinen hyökkäysvaunu tuhottu omalla tykkitulella.
Klo 18 I patl. on tyhjentänyt muutamia korsuja valloittamansa maaston alueella. Korsut olivat eriittäin lujat ja siellä vielä olevat muutamat ryssät tekivät viimeiseen asti vastarintaa.
Klo 19 Pienet partiot jääkärijoukkueesta saivat käskyn varovaisesti tutkia onko vielä Pirunvuorella vihollisia.
Klo 22 luutn. Puukko ilmoitti, että Pirunkukkula vapaa vihollisista. Jääkärijoukkue miehittää sen yöksi.
Tähän asti tiedossa olevat rykmentin tappiot:
Kaatuneita 18, haavoittuneita 113.
Klo 22,25 DE:n käsky: “Os. Virkki lähtee aamulla etelään kohti Huiskunniemeä, jonne saavuttua yhteys lähemmän käskyn saamista varten. Ratsumestari Nykäsen komppania sai määräyksen jäädä Pirunkukkulalle, koota sotasaalista sekä tarkistaa rykmentin omia majoitusalueita ja koota sinne mahdollisesti jääneet tarvikkeet ja otta ne rykmentin haltuun. Muu osa rykmenttiä valmistautuu marssille 6.8.

JR 15, Virkin Tst.kertomuksesta:
Toinen Rykmentinkukkulan taistelu.
Koska nyt oli saatavissa tykistöapua, päätin aloittaa hyökkäyksen mahdollisimman pian, vaikka Palon pataljoona ei hyökkäyksen alkuun ollutkaan vielä saatavissa.
Klo 3,30 aloitti I pataljoona hyökkäyksen vihollisen asemia vastaan kevyen ja raskaan tykistön suorittaman valmistelun jälkeen.
Pataljoonan hyökkäyssuunnitelma oli seuraava;
Hyökkäysvalmiusasemat olivat äskenvallatulta pisteeltä 103 suunnassa 25 00 olevalla kukkulalla. 1. kompp. hyökkää suunnassa 18 00 neliönmuotoisen alueen eteläpuolitse. 2. kompp. sen oikealla puolella suuntaan 22 00 tien ylitse puolisuunnikkaan muotoiselle metsäniemekkeelle. 3. kompp. seurasi samassa linjassa.
Klo 4,30 ilmoitti ratsumestari Penttilä, että oli vallattu neliönmuotoisen alueen eteläpuolella oleva kukkula ja päästy tielle. Eteneminen toistaiseksi pysähtynyt, sillä edessä on vahvat vihollispesäkkeet, jotka tekevät sitkeää vastarintaa.
Käskin kaivautua asemiin ja lähettää krh:n ja tykistön tulenjohtajat eteen sekä yrittää krh- ja tykistötulen avulla, sekä kasapanoksilla ja käsikranaateilla vallata pesäkkeet.

Käsikranaatti korsuun. SA kuva
Kun oli saatu raskaiden aseiden avustusta, pääsi hyökkäys taas jatkumaan. Klo 5,20 ilmoitti ratsumestari Penttilä, että hyökkäys oli jatkunut viimeksi vallatulta kukkulalta tien ylitse ja oli saatu tien itäpuolella oleva metsäinen puolisuunnikas meidän haltuumme. Vihollisella oli täälläkin varustuksena murroksia ja miinoituksia, joiden ylittäminen oli erittäin vaikeaa. Mm. Krh.K:n päällikkö luutn, Kallio haavoittui miinan räjähtäessä ja myöhemmin kuoli haavoihinsa. Saadut vangit kieltäytyivät myöhemmin menemästä miinoitetun alueen halki kulkevaa tietä pitkin ja vain pistoolilla uhkaamalla saatiin heidät alueen yli.
Klo 5,35 haavoittui 1. kompp. päällikkö luutn. Seppänen.
Klo 5,40 annoin käskyn kapt. Palolle. Patl. Palo hyökkää niin pian kuin on Änkilänsalon tieltä irroitettavissa, pisteen 103 ja tien itäpuolitse puhdistaen maaston nelikulmaisen aukean syvyydelle.
Os. Penttilän hyökkäys ei edistynyt pidemmälle kovan vastuksen takia. Viholliset osoittivat puolustuksessaan aktiivisuutta suorittamalla vastaiskuja. Klo 6,30 ilmoitti ratsumest. Penttilä, että hänen vasempaa sivustaansa uhkaa saarrostus. Tämän takia annoin käskyn reservilleni, jääkärikompp. Puukolle varmistaa os. Penttilän vasen sivusta nelikulmaisen aukean luoteiskulmasta pohjoisluoteeseen seuraavaan aukeaan asti.
Taistelu jatkui tunnista toiseen. Tappiot kasvoivat, miehet olivat väsyneitä. Os. Palon marssi pohjoisesta kesti kauan. Vasta klo 10,30 oli os. Palo valmiina hyökkäykseen pitäjän rajalla, joka leikkaa pisteen103 kohdalla päätien. Sieltä hyökkäsi os. etelää kohti tien itäpuolta. Aluksi kävi eteneminen helposti, mitä lähempänä Rykm.kukkulaa se tuli, sitä vaikeampi oli eteneminen. Rykm.kukkula oli mitä edullisin paikka vihollisen puolustusasemille. Kukkulalla oli pesäke toisensa vieressä, etumaasto oli raivattu puhtaaksi. Rinteeseen oli tehty jonkinlainen kaivanto siten, että kun miehet hyökkäsivät eteenpäin joutuivat he pystysuoran seinämän eteen, sivulta tulevan konekivääritulen alaiseksi.
Kapt. Palo oli esimerkillään innoittamassa edessä yrittäen viedä pysähtyvää hyökkäystä eteenpäin. Hänen kaatumisestaan ilmoitti kapt. Fröberg klo 12,30 ilmoittaen ottaneensa pataljoonan komentoonsa. Samalla hän ilmoitti, että vihollisen vastaisku on käynnissä, ja joukkojemme on pakko vetäytyä edullisempaan maastoon. Vihollisen hyökkäysvaunu oli ilmestynyt tielle tulittaen joukkojamme.
Taistelu, joka oli kestänyt ilman taukoja klo 3,30 alkaen, laimeni klo 13 loppumatta kuitenkaan kokonaan. Tykistö ampui häiritsemistulta. Pst-tykit siirrettiin niin eteen kuin mahdollista. Vangit olivat kertoneet, että Rykmentin kukkulalla oli JR 586:n komentopaikka, mutta komentaja ja korkein päällystö oli jo paennut. Aikaisempi miehitys oli ollun noin patl., mutta nyt oli miehiä paljon kaatunut ja haavoittunut ja se oli pienempi. paikallaolo-vahvuutta eivät vangit tienneet.
Klo 13,15 oli ilmoitettu tilanne DE:aan. Klo 13,30 oli yhteys poikki. Radiolla lähetettiin DE:lle seuraava sanoma: “Virkki tiedustelee mikä tilanne Petolista (Peto on JR 15 peitenimi) pohjoiseen, onko vahvistettava pohjoisessa”. Tähän tuli vastaus klo 13,16: “Yhteys Kilpeläiseen, vahvistuksia pohjoisessa ei tarvita, motti ympäröitävä, pst-aseet tien suuntaan, etteivät ps-vaunut pääse motista. Mahti”.
Klo 14,20 oli tilanne seuraava: Os. Penttilä pitää edelleen hallussaan saavuttamansa maaston tien kummallakin puolella, jääkärikomppania pisteestä 103 suuntaan 23.00 olevalla kukkulalla, ja os. Palo maantien ja pitäjänrajan leikkauskohdassa.
Klo 14,15 antautui vangiksi JR 508 kapellimestari, joka kertoi, että rykm. komentaja toista tuntia sitten poltti rykmentin asiakirjat ja lähti komissaarien kanssa metsiä pitkin pakoon Elisenvaaraa kohti ja että muillakin oli aikomus heti lähteä. Tämän johdosta käskin patl. komentajien lähettämään aktiivisia partioita, joista toiset mikäli mahdollista estäisivät vihollisen paon ja toiset tunnustelisivat vihollisen vastarinnan voimakkuutta Rykmentin kukkulalla. Toiselta puolen käskin patl. komentajia kokoamaan niin paljon kuin mahdollista elävää voimaa, jotta miehistö saisi hyvin ansaitsemansa levon. Varmistus järjestettävä konetuliaseilla.
Klo 17,09 tuhottiin vihollisen hv. aikaisemmin päivällä vallatulla vihollisen pst-tykillä. Hv. syttyi palamaan, jolloin sen sisälle jäi kaksi miestä palamaan. Kaksi muuta hyppäsi vaunusta ulos, heittäytyivät maahan ja räjäyttivät käsikranaatin rintansa alla.
I patl. valtaamat vihollisalueet eivät vielä olleet kokonaan tyhjät, vaan muutamat yksittäiset pesäkkeet tekivät jatkuvasti vastarintaa. Vähitellen vallattiin nuo erittäin lujiksi osoittautuneet korsut käsikranaattien ja polttopullojen avulla. Viholliset tekivät vastarintaa viimeiseen mieheen. Klo 18,00 mennessä olivat viimeisetkin jo vallatun alueen korsut tyhjennetyt.
Klo 22,00 ilmoitti luutn. Puukko, että hänen partionsa oli havainnut, että vihollinen oli ainakin osittain vetäytynyt Rykmentinkukkulalta. Myöhemmin selvisi, että kukkulalla oli vielä siellä täällä hajallaan vastarintaa tekeviä yksiköitä, joissa olevat viholliset nähtävästi eivät tienneet yleistilanteesta mitään. Kesti vielä vuorokauden, ennenkuin koko maasto oli saatu vihollisista puhdistetuksi.
Tappiot 4. – 5. 8.
Kaatuneita            5 +  9  + 29 =  43
Haavoittuneita     8 + 21 + 90 = 119
Kadonneita          –  + –   +  1  =    1
Yhteensä            13 +30 +120 = 163
Tappiot Rykmentinkukkulan taisteluissa yhteensä:
Kaatuneita           6 + 11 +   54 =  71
Haavoittuneita  10 + 29 + 106 = 145
Kadonneita         – +    – +     1 =    1
Yhteensä          16 + 40  + 161 = 217
II patl. tappiot sen ollessa irroitettuna rykmentistä:
Kaatuneita          1 + 3  +  23 = 27
Haavoittuneita   3 + 9   + 51 = 63
Kadonneita         – + –   +   1 =   1
Yhteensä            4 + 12 + 75 = 91
Rykmentin kokonaistappiot 31.7. – 5. 8.:
Kaatuneita        10 + 21 + 94  = 125
Haavoittuneita 22 + 65 + 168 = 255
Kadonneita        – +   –  +    4  =    4
Yhteensä         32 + 86  + 266 = 384

Sotasaaliin määrää ei voida tarkasti mainita, koska rykmentti kohta valtauksen jälkeen jatkoi tehtäväänsä jättäen osia vain puhdistus- ja varmistustehtäviin. Tärkeimmät ehjinä saadut olivat:
Kuorma-autoja 6 kpl
Henkilöautoja 1 kpl
Traktoreita 2 kpl
Pst-tykkejä 2 kpl
Pst.kk. 1 kpl
nelipiipp.it.kk. 2 kpl
120 mm krh. 3 kpl
Kenttäkeittiöitä 2 kpl
Hevosajoneuvoja n. 50
Hevosia n. 85
Lisäksi pst.tykin, pst.kiväärin ja krh:n ammuksia n. 30 kuormaa, suuri määrä kivääreitä, pk., kiv.patruunoita, käsikranaatteja, 1 sairasajoneuvo, 1 uusi moottorisaha, korkeapainepora, vaatetavaraa ym. Tuhottu lisäksi 2 hv-, 2 kuorma-autoa ym. Saatu n. 25 vankia. Kaatuneita vihollisia n. 150.
Ennen viimeistä taistelua sai I pataljoona 75 täydennysmiestä, mutta niitä ei vielä voitu ottaa mukaan alkavaan taisteluun. Sitäpaitsi ne tarvittiinkin kipeästi patruunoiden ja haavoittuneiden kuljettamiseen, koska matka ajoneuvoille asti olivat pitkät ja haavoittuneita paljon. Myös rykm. pioneerijoukkuetta täytyi käyttää yksinomaan haavoittuneiden kuljetukseen ja paarien tekemiseen.
Klo 22,25 tuli DE:n käsky: Os. Virkki lähtee aamulla etelään kohti Huiskunniemeä, jonne saavuttua yhteys lähemmän käskyn saamista varten.
Annoin II patl:lle käskyn jättää yksi komppania Rykmentinkukkulan miehitykseksi.

JR 15, II Patl:
Aamuhämärissä käski adjutantti kuormaston liittyä mukaan, joten ruoka saatiin nyt ensi kerran ajoneuvoilla joukoille klo 9,00 juuri ennen hyökkäystä Pirunvuorelle.
Huolto muuttanut päivän kuluessa Änkilänsalon tien varteen n. 1,5 km rajasta Simpeleelle päin.
Oli tullut käsky maj. Kilpeläiseltä (III/JR 57 ns. Ikaalisten pataljoonan komentaja):
“Kapteeni Palo ( II/JR15 komentaja),
1. Valkaman käskystä minä otan vastaan asemat lohkollasi tänään klo 22,00 mennessä (käsky tulossa)
2. Vaihdon jälkeen on Sinun pataljoonasi marssittava Karjalan Työlaitokselle aikaa hukkaamatta.
3. Otettava yhteys JR 15 komentajaan p.103:ssa ja ellei saa yhteyttä tähän, niin saavuttuaan Karjalan Työlaitokselle otettava yhteys Hersalon (15. divisioonan komentaja) komentoportaaseen Huiskunniemi H:ssa.
Kilpeläinen.”
Taisteluosasto Tiikerin käsky liitteenä N:o 276/III/3 sal.
Klo 22,00 majuri Kilpeläisen pataljoona oli miehittänyt asemamme ja rintamavastuu siirtyi hänelle.
Klo 24,00 pataljoonan piti olla matkalla Karjalan Työlaitokselle, mutta matkaa ei voitu jatkaa pisteen 103 sivuitse, sillä edessä oli ryssien vahva tukikohta Pirunvuori, n. 1 km pist. 103:sta kaakkoon. Pataljoona yöpyi metsään, oli kylmä yö.
u    au    m
Kaat.                       –     1       3
Haav.                      1     1      6
Taisteluvahvuus:    u     au     m
Esikunta                 4       1       5
5 K.                        3     13      94
6 K.                        5     18    130
7 K.                        4     17      64
8 K.                        4     15      81
Pataljoonan yöpymispaikka n. 1 km pisteestä 103 koilliseen aukean takana metsässä.

Piste 103:n (Pirunvuoren) taistelu.
5.8. Kapt. Palo ja vänr. Aranko olivat yön rykmentin komentopaikassa käskyjä noutamassa ja hyökkäystä valmistelemassa.
Klo 5,00 pataljoona valmistautui etenemään.
Klo 7,00 kapt. Palo saapui rykmentistä ja selosti hyökkäyssuunnitelman sekä antoi käskyt. Pataljoonan tehtävä vallata ns. Pirunvuori. Pirunvuori on (Simpele 1:100000) pist. 103 kaakkoon n. 1 km nelikulmaisen aukion itäpuolella oleva ryssien erittäin vahvasti varustama mäki. Tykistövalmistelun jälkeen hyökkää etulinjassa oikealla 6.K, vasemmalla 7.K, toisessa linjassa 7.K:n takana 5.K. Painopiste on vasemmalla. I patl. tekee valehyökkäyksen eteläsuunnasta (Hyökkäyskäsky ja tykistön maalit hävisivät kapt Palon mukana)
Klo 9 saapui ruoka ja komppaniat söivät. Patl. komentaja ja kompp. päälliköt maastotiedustelussa. Ruokailun jälkeen kompp. päälliköt tarkastivat komppaniansa ja pian alkoi ryhmittyminen. Komppaniat olivat ryhmittyneet piirroksen osoittamalla tavalla hyökkäysvalmius asemiin. Etulinjassa 6.K oikealla ja 7. K vasemmalla, toisessa linjassa 5. K 7:K:n takana. 8.K:n kk:t olivat ensimmäisen kukkulan vasemmalla puolen asemassa valmiina avaamaan tulen.
Klo 10,40 tykistövalmistelu: Pirunvuorella ja sen kaakon puolella olevan suorakaiteenmuotoisen aukean laidassa oleviin maaleihin ampui tykistö kuhunkin 3 min. ajan, jotkut maalit vielä uudelleenkin lauloivat taas edessä ja räjähtelevät luodit pitivät hirvittävää rätinää. Patl. komentopaikka Palokukkulan lounaislaidassa.
7. komppania näytti menevän liiaksi vasemmalle ja komentaja pelkäsi sen joutuvan omaa kk-tuleen. Adjutantti sai tehtäväkseen käskeä oikealle. Adj. tapasi kukkulan juurella äärimmäisenä vasemmalla etenevän joukkueen johtajan luutn. Ratasmaan, jolle antoi käskyn. Ilmoitus kapt. Palolle. Vänr. Lahdenranta kävi 6. K:n suunnalla ottamassa selvää etenemisestä. Hyökkäys hidastunut.
Erittäin kovan tulen alla etenivät etulinjan komppaniat painanteen pohjalle ja alkoivat nousta Pirunvuorelle. Haavoittuneita tuli ja tuotiin runsaasti suuntauralle. Luutn. Vasko tuli ilmoittamaan oikealta, että eteneminen on estynyt ryssän voimakkaan tulen vuoksi ja että 1 kk:n paikka voidaan määrätä. Kapt. Palo käski 1 kk:sta välittämättä painua päälle vain, sillä luutn. Airio (7.K) etenee vasemmalla. Luutn. Vasko lähti heti paikalleen. Luutn. Ratasmaa tuli jalkaan haavoittuneena. Kapt. Palo käski 5.K:n iskeä vasemmalta seuraten komppaniaa hyökkäykseen. 7.K oli päässyt piikkilankaesteille, joita kompp. päällikkö luutn. Airio oli ryhtynyt rohkeasti särkemään kenttälapiolla, jolloin hän kaatui.
Kapt. Palo pääsi tien yli johtaen miehiä loppurynnäkköön, mutta sai silloin kk tai pk sarjan keskiruumiiseensa ja haavoittui vaikeasti. Pk-ampuja Toivo Kaunismäki koetti siirtää komentajaa taaksepäin, mutta kapt. Palo kaatui hänen käsivarsilleen. – Urhoollisen upseerin sankarikuolema.
Oikealla oli 6.K:sta vääpeli Erkkilä ja joukkueensa miehiä jo käsikranaatein bunkkerien kimpussa Pirunvuoren päällä, samoin Pourun joukkueen miehiä. Silloin teki ryssä vastaiskun uraata huutaen komppanioiden väliin ja oikealle siitä, jolloin Pirunvuoren päällä olleet miehet vetäytyivät peläten jäävänsä mottiin. Samoihin aikoihin alkoi vetäytyminen myös vasemmalla. Haavoittuneita oli paljon ja adjutantti oli 7.K:n kaistalla järjestämässä haavoittuneiden evakuointia, kun miehiä alkoi vetäytyä. Kysyttäessä miehet vastasivat, että on käsketty vetäytymään Palokukkulalle ja ilmoittivat samalla patl. komentajan ja luutn. Airion kaatuneen. Adjutantti kiiruhti komentopaikalle, jossa olivat ratsumestari Nykänen, joka lähti taakse kokoamaan miehiä, sekä vänr. Aranto. Oikealla olivat haavoittuneet luutn. Vasko ja vänr. Ollila. Kapt. Fröberg oli mennyt Palokukkulan koillispuolelle, sanoi vänr. Aranto. Komentopaikasta oikealle kallion kupeelta kuului liikettä. Vänr. Aranto ja adjutantti menivät katsomaan ja näkivät ryssiä. Molemmat heittivät käsikranaatit ja adjutantti järjesti pk:n ampumaan vähän taaempaa. Ryssien kiilan kärki oli päässyt näin kauaksi patl.kom:n ja 1 kompp.pääll:n kaaduttua ja toisen jouduttua haavoittuneena pois ja pataljoonan ollessa siis hetken ilman johtoa. Tulta saatuaan ryssät vetäytyivät. 7. ja 5.K:n upseereita oli tullut myös alhaalta vasemmalta Palokukkulalle.
Adjutantti kutsui upseerit kokoon ja lyhyen neuvottelun jälkeen sovittiin, että jokainen upseeri ottaa parikymmentä miestä ja asettuu asemiin Palokukkulalle, järjestyksessä oikealta luutn. Halla-Seppälä, luutn Setälä, vänr. Närvä ja vänr. Lehtinen. Joku mainitsi, että kk:t ovat irroittautuneet. Adjutantti lähti ottamaan selvää vänr. Arangon jäädessä kom.paikkaan. Adj. tapasi luutn. Kalannon vasemmalta ja ilmoitti asian, 1 kk-joukkue oli irroittatunut, Luutn. Kalanto määräsi takaisin ja siirsi äärimmäisenä vasemmalta 2 kk oikealle maantien suuntaan. Luutn. Kalanto ja adjutantti lähtivät Palokukkulan koillispuolta Pirunvuorelle päin ja tapasivat kapt. Fröbergin suuntauralla ottamassa puh.yhteyttä eversti Virkkiin. Adjutantti ilmoitti tilanteen ja kapt. Fröberg ilmoitti ottaneensa johdon käsiinsä sekä puolustukseen asettumisen. Paikalla olivat myös ratsumestari Nykänen sekä luutn. Kalanto.
Omat hävittäjät tekivät syöksyjä ampuen kk:lla ryssien asemia Pirunvuorella.
Komentopaikka siirrettiin maantien toiselle puolelle.
Eversti Virkki oli lähettänyt 3 pst. tykkiä, joilla samoin kuin pst.-kiväärillä ja kk:lla varmistettiin maantie molempiin suuntiin. Ratsumest. Nykänen ja vänr. Pääkkö varmistivat vielä maantiestä Palokukkulalle.
Klo 13,00 koko pataljoona, vaikkakin paljon pienentyneenä, oli puolustuksessa. Lääkintähenkilöstö tutkimassa taistelumaastoa ja etsimässä mahdollisia haavoittuneita ja kaatuneita.
Klo 14,15 antautui vangiksi 2 sotamiestä ja 1 musiikkikapteeni, joka ilmoitti ryssän saaneen tarpeeksi ja vetäytyvän Elisenvaaran suuntaan klo 16,00. Vangit toimitettiin rykmenttiin ja järjestettiin pataljoona, joka ankaran taistelun jälkeen kaipasi kaikkea huoltoa. Suoritettiin ampumatarviketäydennys.
Luutn. Halla-Seppälä määrättiin 5K:n päälliköksi,
Varustus tarkastettiin ja osaksi vaihdettiin. Teltat pystytettiin tulotien varteen metsikköön niitä varten, joiden ei tarvinnut olla vartiossa. Raskaat tappiot tahtoivat väkisinkin painaa mieltä.
ups  au    m
Kaat.        3     5     24
Haav.      4      7     55

JR 15, III Patl:
Päivällä ei ihmeitä mainittavaa. Miesten mieliala parani, sillä vaatteet saatiin kuiviksi auringon paisteessa. Kivelän komppania saunoi vaihtaen joukkueita Kangaskosken Kunnalliskodin saunalla.
Klo 20,00 tuli puhelinkäsky komentajalle, että os. Pitkänen irroittautuu aikaisemmin laaditun suunnitelman mukaan pääosillaan, joka kootaan lepoon komentajan valitsemiin majapaikkoihin. Pataljoona valmistautuu siirtoon taisteluosan autokuljetuksin Alakokkolaan 6.8. aamupäivällä. Rintamavastuu edelleen Pitkäsellä. Valmistauduttava jättämään III/JR15:n lähtiessä se kapt. Kankkuselle. Tämä käsky aiheutti vastaavia toimenpiteitä, kapt. Kankkunen saapui komentopaikkaan. Sipilä siirtyy Simpeleen kirkon luokse lepäämään.
Suilaman joukko (pääll. varapäällikkö luutn. Tuominen) siirtyy kokonaisuudessaan Simpeleen aseman taloihin. Kivelä jää paikoilleen lepäämään (2 joukkuetta Kangaskoskella, 2 jää eteen teltoille). Säilänne jää puolustukseen ja alistetaan toistaiseksi Kankkuselle. Viestikalusto jää suurin piirtein paikoilleen.

JR 15, 4.Kompp:
Klo 10 ankara hyökkäys Pirunkukkulalle. Hyökkäys kesti 1,5 tuntia. Saatiin 1 kapt. ja 2 sotam. vangiksi. Pataljoonan komentaja kapt. Palo kaatui. Kompp. pääll. luutn. P Halla-Seppälä.
Stm. Vilho Lehtikangas kaatui, alik. Frans Setälä, korpr. Leo Sinisalo, stm. Mikko Jaakkola, Jalo Marjamäki ja Tauno Koskinen haavoittuivat.

JR 15, 8.Kompp:

JR 15, Tyk.Kompp:
3,30 siirtyi III j. asemaan pisteestä103 n. 400 m koilliseen. I j. varmisti Änkilänsalon suuntaan
14,00 haavoittui stm. E Mäkelä.
16,50 vallattiin ja miehitettiin vihollisen pst.tykki.
17,10 tuhottiin 1 vihollisen panssarivaunu viholliselta vallatulla pst.tykillä. Ampujana toimi kers. V Kauraoja. Ko. vaunu tuhottiin tiellä Änkilänsalo – Karjalan Työlaitos pisteestä 103 n. 900 m kaakkoon.

JR 15, Jääk.Kompp:
Oli Pirunkukkulan valtaus ja joutui komppania tässä näyttämään hyvin huomattavaa osaa, ollen neljännen ja viidennen päivän tappiot yhteensä 3 kaatunutta, 8 haavoittunutta. Komppania tunsi masennusta, mutta miehet olivat rauhallisia ja päättäväisiä, tunsivat kostoa siitä, että heidän parhaita aseveikkojaan oli mennyt.

JR 15, Kolonna:
Klo 9 lähtivät ensimmäiset kuormat kohti uutta majapaikkaa, joka on Änkilän pysäkiltä kaakkoon johtavan tien varrella noin 1,5 km pysäkiltä. Majoitus- ja varastopaikat hyvät. Ryssä otti melko voimakkaalla kranaattitulella meidät vastaan, mutta vaurioita ei koitunut. Klo 15 haettiin ja jaettiin yksi muona- ja rehuannos. Toimitettiin int.varusteiden jakoa yksiköille. Kello 20,30 haettiin toinen muona- ja rehuannos ETp:stä. Lotat lähtivät. Hevonen n:o 594/021 sairastui. Eläinlääkäri kävi antamassa hoito-ohjeet.

Jalkaväkirykmentti 36

JR 36, EK:
2,40 Divisioonan käsky.
9,00 Käsky Hilden, Herranen, liikkeelle lähtö, liite 7.
8,00 Ei vieläkään JR49 ollut lähtenyt Alakokkolan itäisestä tienhaarasta Kilpolan suuntaan, joten JR36:n osasto ei ole vapautunut Kilpolan suunnasta.
10,30 Alistettiin JR49:n I ja II patl:t JR36:n komentajalle, joka myöhemmin korjattiin; alistus siksi ajaksi kunnes Raivattala on saavutettu.

JR 49:n komentajan vaihto

11,15 JR49:n patl. Vaherma sai käskyn Kilpolan haltuun ottamisesta ja lähti heti liikkeelle.
12,00 Hilden (II patl.) vihollisen Hv. tuhottu, toinen edessä vielä tuhoamatta.
13,45 Käsky maj. Hildenille torjua vihollisen mahdollinen hyökkäys lounais- ja eteläsuunnasta Alakokkolan tienhaarojen välisessä maastossa, sekä työntää varmistus länteen ja etelään. Majuri Varko otti JR49 komentoonsa samanaikaisesti ilmoitus, että JR49 pääsee eteenpäin.

13,50 Tulikin toinen ilmoitus, että JR49 hyökkäys tyrehtynyt. Määrättiin JR36 komentaja huolehtimaan, että JR36 ja JR49 toiminnat sopeutuvat toisiinsa.
14,30 JR49 vetäytynyt ja jättänyt Alakokkolan tienhaaran ryssille. Ryssät uhkaavat Hildenin (II patl.) vasenta sivustaa.
16,45 Käsky div:sta puhelimella. Liite no 10.
18,30 Alkoi tykistövalmistelu Kilpolan suuntaan auttaen JR49:ää.
18,30 Ilmoittautui Hakanen.

Sai Herranen (I patl.) käskyn avustaa Alakokkolan itäisen tienhaaran takaisinottoa ja puhdistaa metsä sen lounaispuolella.
19,50 Herrasen ilmoitus, tienhaara meillä ja metsä puhdas, Hildenin (II patl.) edessä vihollinen vanhoissa metsäasemissa. JR49 päässyt n. 500 m Kilpolan suuntaan.
20,15 Käsky Hildenille puhdistaa metsä vihollispesäkkeistä Alakokkolan itäisen ja läntisen tienhaarojen välisen maantien eteläpuolella.

JR 36, I Patl:
Klo 4 alkoi uudelleen tykistövalmistelulla hyökkäys JR49 saartaen Hiitolan tien suunnasta Ala-Kokkolan tienhaaran. Lännessä oli II patl. (Hilden) Ilmeen tien suunnassa.
Oma patl. hyökkäsi Ala-Kokkolan tienhaaraan pohjoisesta. JR49 taisteli lujasti, paljon ryssiä kaatui, mutta myös omia. 5 Hv ammuttiin.
Oma patl. sai verettömästi haltuun tienhaaran klo 21 mennessä. Senjälkeen I kompp. jää tienhaaraan varmistamaan, muu lepäämään.

JR 36, II Patl:
Klo 1,00 alkoi tulitaistelu vaieta ja yö oli hiljainen. Siellä täällä kuului muutamia kiv. laukauksia. Kärkikomppania, joka oli pysähtynyt kahakan johdosta, sijoittui yöksi paikoilleen. Varmistus kiertävillä partioilla, kuulovartioilla, 2 pst-tykkiä asemissa. Tienristissä kärki + 2 ryhmää jv.miehiä varmistamassa tietä Marjakoskelle. Tie Ilmeelle jäi pp-osaston vastuulle.
5,30 Yö sujui rauhallisesti. Vain ajoittaista kivääritulta. Ei tykistö- ja krh-keskityksiä.  9,10 Kiivas tulitappelu. JR49 haravoi.

10,00 käsky rykmentistä edetä.
11,15 Useita ps-vaunuja tuhottu.
16,00 Ryssät jo tien varrella. Antila iskee kahdella joukkueella. Yksi ryhmä vas. ja loput oikealla tietä. Antila yritti hyökätä neljä eri kertaa onnistumatta.
18,25 Alkoi tykistövalmistelu. Ja hyökkäys ryssien valtaamalle kukkulalle.
20,20 Taistelu kiivaimmillaan.
22,00 Käsky joukkojen irroittautumisesta.

JR 36, III Patl:
6,00 Kev.Os. 16:n jääkärijoukkueesta lähetettiin 1+6 vahvuinen tiedustelupartio tavoitteena Vehkasuo.
9,00 Partio palasi tapaamatta ainoatakaan vihollista.
11,00 Tiedusteluosasto lähetettiin Salokylästä luoteeseen, tavoitteena n. 2 km:n päässä oleva suon reuna. Tiedusteluosasto tapasi vain muutamia ryssäläisiä sotilaita hevosiaan syöttämässä.
15,30 Majuri Häkkisen puhuttelu: Perustettiin osasto Häkkinen, johon kuuluivat täällä olevat III/JR36:n yksiköt, os. Hirven joukot, joista poistettuina neljä konekivääriä, yksi jv.komppania ja yksi pst.tykki.

Osasto Häkkisen vasen raja: Karhulampi – Marjakoski – Ilmeenjoki ja oikea raja Ilmee – Salokylä – Riikola. Meistä oikealla hyökkää 5.divisioona. Tilanteen selostus: Vihollisen eteneminen itään estettävä. Lähtöryhmitys seuraava: 1. os. Koukku, 2.os. Hakanen. Osasto Koukku tiedustelee ja varmistaa tien sekä tutkii poikkitiet. Ala-Kokkolassa Hakasen alistussuhde lakkaa.

JR 36, 5.Kompp:
Samaa taistelua jatkui koko päivän meidän pääsemättä eteenpäin. (Alakokkola – Marjakosken tien risteys).

JR 36, 6.Kompp:
8,00 Toiminta alkaa. Pidämme tietä hallussamme.
23,00 Kootaan joukot tielle.

JR 36, 7.Kompp:
8,30 Komppania lähti marssille Marjakoski suuntaan. Tapella nahisteltiin koko vuorokausi ilman tappioita kaikennäköisissä tehtävissä.

JR 36, 8.Kompp:
1,10 (Ala-Järvenpää Matti kuoli haavoihin).
12,00 Irtaantui komppania asemista, kokoontuminen pataljoonan komentopaikan korkeudelle. Kuormastolle käsky liitt nimitt kk ja pst:lle komp mukaan.
15,00 Vp:tä seuraaville: alik. Majamaa, stm. Nevalainen, Hara. Ensimmäinen puolijoukkue varmisti Hiitolan os. joht tien vasemmalle puolelle varmistamassa pataljoonan marssia Marjakoskelle.

JR 36, 9.Kompp:
Komppaniasta lähti Pajariin ja Salokylään 2 ryhmää miehiä klo 3, muiden ollessa edelleen varmistuksessa. Illalla klo 19 aikaan havaittiin etumaaston olevan vihollisista vapaan. Miehet lähtivät heti tutkimaan sitä ja hakemaan kaatuneiden ruumiit pois. Pääasiassa tämän suorittivat lääkintämiehet, kantaen ruumiit Pajarin tien viereen. Klo 19,30 saivat miehet määräyksen mennä lepäämään, koska seurasi pian marssi uuteen majapaikkaan.

JR 36, 10.Kompp:
Aamulla rauhallista. Illalla lähdettiin etenemään suuntana Ilmee Alakokkola.

JR 36, 11.Kompp:
11. komppania sai määräyksen asettaa varmistuksen samalle kohtia aikaisemmin mainittua kukkulan etumaastoa kuin hyökättiinkin. Tarkoitus oli, että sivusuunnasta hyökkäisi vieras pataljoona valtaamaan kukkulan. Näitä toimenpiteitä ei tarvittu, sillä vihollinen jätti pesäkkeensä ja pakeni.
Pataljoona sai määräyksen marssia Ilmeen kirkonkylän kautta Alakokkolan kohdalle. Stm. Laakso Hannes kaatui oman miehen aseesta, koska ei heti tiennyt tunnussanaa. Ampuja ei sanonut olleensa tietoinen, että etumaastossa oli omia miehiä.

JR 36, 12.Kompp:
7,45 Lähetin komentajan käskystä 3 kk:iä Salokylään kers. T Ylivakerin johdolla. Koko päivän hiljaista.
17,00 Tuli naapuriosastosta oikealta partio tietä Seläntausjärvi – Pajari eikä tavannut matkallaan vihollista. Vihollinen oli edellisen yön aikana vetäytynyt edestämme jättäen päiväksi vain muutaman miehen jotka vetäytyivät illan tullen pois. Suoritimme pienen tarkistuksen vihollisasemissa ja koottiin omat kaatuneet murrosesteestä pois.

Komentajan käsky, siirtyä tietä Pajari – Seläntausjärvi – Ilmee – Alakokkola heti kun asiat ovat selvät, saapui. Asiasta päätettiin ja lähtö määrättiin seuraavaksi aamuksi klo 4,00. Illalla raivattiin ajotie murroksen läpi ja poistettiin miinoja. Kuitenkin sattui eräs kaatuneita kuljettanut ajoneuvo ajamaan poistamattomaan miinaan.

Murroksesta saimme pois oman pst.kiväärimme, joka hyökkäyksessä jäi sinne. Hyökkäyksessä menetetyt kaksi kk:ä oli ryssä vienyt, mutta pst.kivääri joka oli vedetty kuoppaan oli jäänyt huomaamatta ja myöskin murroksen palaessa palamatta.

JR 36, Krh.Kompp:
Kevyt: Huiskunniemen ja Alakokkolan välillä oltiin yö.
Raskas: Joukkue levossa, mutta 10 min. marssivalmiudessa. Kiivas ilmataistelu klo 2,00. Iltapäivällä kiivas taistelu Alakokkolan tienristeyksessä JR49 hyökätessä. Klo 24 kiivasta kk.tulta Alakokkolan tienristeyksessä.

Jalkaväkirykmentti 57

JR 57/E
19,40 Ilmoitettu kapt. Hänniselle, että tänään vangiksi saatu venäläinen kapteeni kertonut, että tarkoitus ensi yönä tyhjentää mottimaasto. Tämän vuoksi puolustuksessa oltava varuillaan, kosketus säilytettävä ja ryssät “suolattava”.

JR 57, I Patl:
7,30 Jääkärijoukkue Ilmeenkylän laidassa ottamassa yhteyttä naapuripataljoonaan. Sai yhteyden.
8,38 Div:n käsky: Kun Pajarin motti on selvä ja yhteys omiin joukkoihin varmistettu, joukot kunnolliseen lepoon ollakseen aamulla valmiina liittymään 15 divisioonaan Alakokkolan suunnassa.
9,00 Edellisen johdosta käsky yksiköiden päälliköille:
Vahvistettu 2. komppania suorittaa Pajarin tien suunnassa olevan motin puhdistuksen ja asettuu lepoon.
Vahvistettu 3. komppania miehittää Ilmeen pohjoisen tienhaaran, ottaa yhteyden osasto Toppolaan Ilmeen kylään, varmistaa ja tiedustelee Salokylään.
1. komppania Pajarin tienristeyksessä varmistuksessa.

10,40 18. Divisioonan komentajan suullinen käsky alistussuhteen lopettamisesta hänelle ja pataljoonan liittymisestä omaan rykmenttiin.
12,10 15. Divisioonan käsky pataljoonan jatkotoiminnasta ja liittymisestä omaan rykmenttiin. Sen mukaisesti pataljoonamme selvitettyään Pajarin tiensuunnassa olevat vihollispesäkkeet kokoontuu Pajarinkylän maastoon, josta hakee yhteyttä rykmenttiin Änkilänsalon suunnassa.

13,00 3. komppania saapui Ilmeen aukealle, järvikannaksella varmistamassa ollut joukkue liittyi mukaan. Komppania sai yhteyden osasto Toppolaan ja asettui varmistusasemiin.
16,36 Meille alistettu pst.tykkijoukkue palasi yksikköönsä. (Pioneerijoukkue samoin klo 21,15). 2.komppaniasta oli lähetetty kaksi partiota ottamaan selvää vihollisesta Pajarin tien suunnassa. Palasivat klo 17,50 mennessä ja ilmoittivat tienvarren vahvasti varustetuksi, mutta bunkkerit tyhjiksi ja tien vapaaksi.

20,15 3. komppania palasi Pajarin tienristeykseen. Pataljoona majoittui Pajarin tienhaaran molemmin puolin.
Tappiomme koko tässä Metsäkylän kahakassa: Kaatuneita 2+5+19=26, haavoittuneita 4+10+70=84. (vankeja ja sotasaalista saatiin).

JR 57, II Patl:
Yö aivan hiljainen, ainoastaan Kilpeläisen lohkolta kuului taistelun melskettä. Kaikkialla pataljoonamme mottivartiolinjalla kuivattiin kamppeita. Päivä hiukan aurinkoinen. Ilmatoiminta heti aamuvarhaisesta melko vilkasta, kuten eilenkin. Ei ole selvyyttä, mikä on oma kone, mikä vihollisen. Joka tapauksessa ryssä on lennellyt ja ammuskellut kk:lla meikäläisiä.

Tulenjohtueemme ovat ruotsalaisen raskaan patteriston miehiä, joten nyt meillä on käytettävissä kevyttä ja raskasta tykistöä motin pehmittämiseen. Päivä rauhallinen. Iltapäivällä käsky koota mahdollista hyökkäystä varten komppanian vahvuinen voimaryhmä 7. komppanian selustaan. Mottivartio järjestettiin seuraavasti: Osasto Hyttinen pysyi ennallaan, siitä etelään os. Väsvilä (1 kv joukkue + 1 kk joukkue + jääkärijoukkue ja savuosasto). Siitä etelään Kilpeläiseen saakka osasto Penttilä (7. komppania + 1 kk joukkue).

Pataljoonan komentajan paikka siirrettiin pisteeseen X=6806, Y=471 (Penttilän komentopaikka). Siirto valmis klo 20,00. (PE siirtyi 19,20). Pataljoona sai tiedon ryssän irtautumisaikeista ja alkoi härnäyksen klo 22,30, johon ryssä vastasi klo 23,00-24,00 välillä. Ryssä hyökkäsi samalla kertaa Kilpeläisen 9. komppaniaan, josta kaksi pelästynyttä miestä tuli meille ilmoittamaan klo 24,00 aikana. Hyökkäyksen tarkoituksena oli todennäköisesti tien aukaiseminen Syrjäkosken suuntaan. Hyökkäys ilmoitettiin torjutuksi.

Samaan aikaan ryssä piti valtavaa jv-aseiden ja krh-tulta linjojamme vastaan; tappiot, lievästi haavoittunut. JSp. siirtyi uuteen paikkaan Pajarin tielle, näkötornin luo.
Taistelukertomusta: Motin pehmitys jatkuu. Klo 15,00 ryhmityskäsky puhelimitse, ryhmitys valmiina klo 20,00.

JR 57, III Patl:
15,30 Rykmentin komentaja pataljoonan komentopaikalla antoi käskyn tiedustella ylimenopaikat Kokkolanjoen yli. Tarpeellinen määrä ylimenopaikkoja. Otettava yhteys Virkkiin (JR15).
22,00 Tilanneilmoitus klo 18,00. Ryssä hyökkäsi lyhyen krh., pst. ja kk.valmistelun jälkeen Änkilansalon – Syrjäkosken tienhaaran seudusta kilometrin levyisellä kaistalla kaakkoiseen suuntaa noin kahden komppanian vahvuisena. Taistelua kesti parin tunnin ajan ja hyökkäys torjuttiin. Krh.joukkueemme ampuivat hyvin. Tappiot: Kaatuneita 1, haavoittuneita 6.

JR 57, 1.Kompp:
Komppania edelleen Pajarin tienristeyksessä, edelleen varmistuksessa. Ilmeen seutu puhdistettiin ja vallattiin eri suunnalta. Kuumepotilaita ja väsyneitä huomattava prosentti.
16,00 Kuormastolle ja huollolle annettiin käsky siirtyä komppanian yhteyteen.
21,00 Kolonnat lähtivät liikkeelle Pajarin tiehaaraa kohti saapuen perille noin 22,30. Teltat pystytettiin, miehistöt nukkuivat yön.

JR 57, 2.Kompp:
Hyökkäys tiehaaramaastosta yli. Vänr. Tenkanen kaatui. Olin komppanian kanssa varmistuksessa tiehaarassa. Kova sade, märkää ja kylmää. Edelleen varmistustehtävässä tienhaaran maastossa. Pst. ampuu bunkkerista rajalle. Sain käskyn hyökätä Pajariin. Saatuaan tiedustelun avulla tietää, että vihollinen oli poistunut, peruuntui hyökkäys. Alueen puhdistus.

JR 57, 3.Kompp:
1,00 Komppania havahtui kiivaaseen laukaustenvaihtoon. Ensimmäinen ajatus, että ryssä oli yllättänyt. Pian todettiin, että liike oli omien miesten aiheuttama, jonka kuultuaan eräs kp-mies avasi sitä kohden tulen. Onneksi ei tapahtunut vahinkoa, ei siis aiheutunut tappioita, sillä vääpeli Asunta oli kuultuaan komppanian aseman lähtenyt muutamien töpinän miesten kanssa tuomaan kuivia varusteita. Tilanne asian selvittyä tuntui suorastaan valoisalta.

5,00 Osasto Tappolan partio 2+3 saapui ottamaan yhteyden sekä ilmoitti, että Ilmee oli omien joukkojen hallussa. Aamupäivä oli aurinkoinen, joten voitiin kuivata varusteita sekä ruokailla kunnollisesti.
11,30 komppania sai käskyn edetä Metsäkylä – Ilmee tien oikealla puolella Salotienkylän tienristeykseen. Eteneminen sujui rauhallisesti, maasto kauttaaltaan kenttälinnoitettu.

13,00 saavutti komppania Salokylän tienristeyksen, sekä Ilmeen aukean reunan, johon pysähdyttiin. Vihollinen oli vetäytynyt, tulipalot osoittivat taistelun äsken päättyneen. Salokylän tienristeys oli ollut ryssien leiri- ja asemapaikkana, jota osoitti jäljelle jääneet varastot y.m. Komppanian IV joukkue saapui Pitkäjärven – Seläntausjärven kannakselta. Eräällä polulla IV joukkueen partio joutui miinaan, jolloin alik. Mäkinen kaatui ja korpr. Lammi haavoittui.
18,30 ruokailu.
20,15 komppania sai käskyn siirtyä takaisin Pajarin tienristeykseen. Pataljoona yöpyi maastossa pystyttäen teltat. Myöskin toimitusjoukkueet liittyivät komppanioihin.

JR 57, 4.Kompp:
Päivä oli rauhallinen. Sotasaaliin keräystä bunkkereista. Komppanian huolto siirtyi Pajarin tienhaaran pohjoispuoliseen maastoon.

JR 57, 6.Kompp:
8,45 Oma panssaritorjunta ampui suorasuuntauksella vihollisen pesäkkeitä hyvin tuloksin.
11,30 Oma pst. ampui vihollisen pesäkkeitä täysosumin.
14,30 Ampui oma panssaritykki vihollisen pesäkkeitä.
19,30 Komppania lähti uudelle paikalle.
20,00 Komppania saapui uudelle paikalle.
23,00 Vihollinen tulitti keveillä sekä raskailla aseilla, kautta linjan tuli oli kovaa, johon meikäläiset vastasivat.

JR 57, 7.Kompp:
Ei erikoista.

JR 57, 8.Kompp:
12,00 Puolipilvistä. Jonkun verran ilmatoimintaa.

JR 37, 9.Kompp:
13,00 Komppania sai tehtäväkseen miehittää vihollisen asemat Änkiläntien länsipuolella. I ja IV joukkue lähetti taistelupartion edellä, jonka jälessä seurasi joukkueet kukin kaistallaan.
14,15 Tuli tieto I joukkueesta, tavoite saavutettu.
15,30 Ilmoitti Porvali, että III ja IV joukkue ovat saaneet yhteyden viholliseen Änkiläntiestä länteen poikkeavan tien eteläpuolella n. 50 m, jossa on vihollisen miehitys tien ja hakatun metsäaukeaman välissä. Korsukukkula oli vapaa vihollisista.

16,00 Vetäytyi III ja IV joukkue taakse siksi, että annetaan krh.tuli. Tuli oli kuitenkin niin heikkoa, ettei se vaikuttanut mitään, se todettiin partioilla.
21,00 Aloitti vanja ankaran pk- ja kivääritulen, joka näytti, että ryssiä on paljon siinä tukikohdassa. Krh. ampui aika runsaasti, sekä raskas patteri jonkun verran vihollisen asemiin sekä krh. sulkua. Ryssä ampui aina aamutunneille saakka ja toisinaan aika kiivaasti, mutta hyökkäystä ei kuulunut. Omat vastasivat jonkun verran vanjan tuleen. Vanjan oli aikomus pyrkiä motista pois. Suorasuuntaus ja krh ampuivat asemiimme jonkun verran.

JR 57, 11.Kompp:
Päivä erittäin rauhallinen, lentotoimintaa ei.
18,00 Antoi pataljoonan komentaja käskyn

JR 57, 12.Kompp:
Kaatui stm. Koivisto Alfred, muita tappioita ei ollut tänään. Komppania oli samoilla seuduilla edelleen. Joitakin sairaita ja hermostuneita miehiä oli liikkeellä. Toiset niistä oli saanut lääkäriltä vapaata päivän ja kaksi. Toiset taas piilottelivat ilman lupaa.

JR 57, 13.Kompp:
6,00 Säätila hajapilviä vähän, tuulista, lämmintä, aamupäivä hiljaista, hajanaisia tykinlaukauksia. Puolen päivän aikaan ja iltapäivällä tykitti ryssä törmän ympäristössä olevia pattereita ja joku kranaatti tuli lähelle tuliasemiakin ja törmääkin. Oma tykistö vastasi reippaasti. Illalla laskettiin koordinaatteja sulkua varten yöllä alkavassa hyökkäyksessä. Hyökkäys alkoi illalla ja heittimemme ampui 11 laukausta. Pyydettyyn sulkumaaliin.

JR 57, 14.Kompp:
II joukkueen ensimmäinen tykki tuhosi Änkilänsalossa monta vihollisen pesäkettä. Tällöin stm. Hauskaviita Frans haavoittui lievästi jalkaan. I ja III joukkueen tykit vastasivat käydyissä taisteluissa kiivaasti vihollisen voimakkaaseen tuleen.

JR 57, Krh:
5.8. Spk päättyy.
JR 57, Krh.-joukkueen miehistöluettelo

Arvo      Nimi                                Toimimäärittely         Huomiot
stm       Holma, Aarne Olavi          Puh.m.                       I VM
stm       Leppämäki, Paavo Valtteri   -“-
korpr.   Koskenmäki, Matti Einari    -“-                            II VM
alikers. Tuori, Paavo Armas            Heit.m.                      II VM
stm      Niiniaho, Hannu Rikhard      -“-
stm      Kulmala, Niilo                       -“-
stm     Mäkisalo, Juhani                    -“-                          II VM
stm     Kivimäki. Niilo Nikolai           -“-
stm     Heikkilä, Kalle Armas            -“-
stm     Leppihalme, Osmo Juhani    -“-                            korpr.
stm     Kulmala, Matti                      am.kk
alikers. Harris                                   ryhm.joht.
alikers. Korkeekoski, Toivo Johannes  Tj.                          kers.
stm     Lähdetmäki, Niilo Aleksanteri  Tj.m
korpr.  Koivisto, Onni Johannes            -“-
stm     Kierikka, Kalle Viljami                 -“- II ryhmässä
kers.   Santaluoma, Aarne                    puh.am                  I VM
stm     Pitkäkoski, Kaarle Kustaa            -“-                        korpr.
stm      Mäkipää, Kalle Viljami                -“-
stm      Kivimäki, Eino Johannes             -“-
alikers. Ylirantalahti, Sami Olavi          heit.am                   II VM
kers.     Mäkinen, Lauri Olavi                -“-                         II VM
stm      Kujansuu, Vihtori Viljami          -“-
stm      Kujala, Vihtori                           -“-
stm      Ritakorpi, Matti                        -“-
stm      Lahdenpää, Viljo Johannes      -“-
stm      Sillanpää, Lauri Viljami             -“-
stm      Silmu, Johannes                       -“-                    korpr.
stm      Kulmala, Valtteri Mikael         heitin a.a.
stm      Rajalahti, Oskari Jalmari         am.a.a.
korpr.   Jämsä Lee

Upseeri ja miehistöluettelo
res.luutn. Ahtola, Unto
Junnila                                                              II VM
stm.         Katajisto, Niilo Jalmari         Tst.läh.                  korpr.
stm          Koivuniemi, Lauri Juhani         -“-
kers.         Välimäki, Eetvin Olavi         Ryhm.joht.            I VM, ylikers.
kers.        Harri, Kauko Johannes          Tj.a. III ryhm. ,      I VM
stm.         Kankaristo, Viljo Viljam         Tj.m.                     I VM
stm         Välimaa, Väinö Vihtori             -“-
stm         Kauraharju, Yrjö Vihtori           -“-                      II VM
alikers.    Saarenpää, Kaarlo Vihtori     puh.a.m.               II VM
stm         Riihimäki, Aarne Erkki           puh.m.                  II VM
korpr.      Kauppinen, Kalle Eemeli          -“-
stm         Poikkeus, Yrjö                           -“-
alikers.    Lähteenmäki, Elo                  heit.am.                 II VM
korpr.      Mäkelä, Leo Antero              heit.a.m.                II VM
stm         Lahdelma, Viljo Henrikki         -“- lähettinä
stm         Lahdenpää, Matti Eemeli         -“-
stm         Katajisto, Lauri Mikael              -“- vapautettu
korpr.     Honkaniemi, Taisto Vihtori        -“-
stm         Ellilä, Aleksi Rikhard                  -“-
stm         Jokisalo, Yrjö Vihtori                  -“-
stm         Viitaniemi, Konstantin               -“-
stm         Katajisto, Kalle Oskari              am.a.a.
kers.        Liitiä, Tauno Tapio                    ryhm.j.             I VM, ylikers.
alikers.    Tarkka, Kaarle Eerik                  tj.a.
stm         Sällilä, Kalle Artturi                  -“-                   II VM
stm         Perkiömäki, Eero Matias          -“-
stm         Kahila, Kaarle Nikolai               -“-
alikers.    Kentti, Tauno Mikael              puh.a.
korpr.      Rajalahti, Kalle Nikolai           puh.m.              II VM

Erillisosastot

Kev.Os.16, 1.Kompp:
00,30 Antoi JR36:n komentaja ensimmäiselle jääkärikomppanialle käskyn edetä Ala-Kokkolan tiehaaran kautta Ilmeen suuntaan ja varmistaa maj. Hildenin patl:n läntinen sivusta.
1,30 Saatiin yhteys maj. Hildeniin, joka antoi yhden pst.tykin kompp. vahvistukseksi.
2,00 Komppanian varmistus miehitysvalmis.

4,00 Tuli Ilmeen suunnalta 6 miehen ryssän partio, joka täydellisesti yllätettiin ja näin ollen ryssät nosti räpylät pystyyn ja antautuivat. Toinen partio tuli samalta suunnalta, jonka vahvuus oli 25 miestä, mukana pk. Eivät antautuneet paitsi yksi puolalaissyntyinen. Yksi kaatui, muut pääsi pakenemaan aamusumun turvin.
12,30 Varheenmaan joukkue vangitsi venäläisen upseerin, joka oli haavoittunut useampaan kohtaan. Hänet lähetettiin ratsuineen esikuntaan klo 13,00.

15,00 Käsky maj. Hildeniltä saapua kahdella joukkueella työntämään JR49 ja JR36 väliin tunkeutuneet viholliset.
16,45 Alkoi hyökkäys kompp. päällikön johtamana. Kolmesta uudistetusta hyökkäyksestä huolimatta ei johtanut toivottuun tulokseen vihollisen ylivoimaisesta miesluvusta ja raskaista aseista johtuen.
Hyökkäyksessä kaatui:
Stm. Väinö Tyynistö,
stm. Eero Salander,
stm. Vilho Muijeri,
stm Franssi Suliini,
stm. Kustaa Rukakoski.

Haavoittuivat:
alik. Erkki Haavisto,
korpr. Voitto Jonkka,
stm. Arvo Mäkipää,
stm. Albert Saarimaa,
stm. Ville Toivonen.
10,15 Antoi eversti Raikkala radio sähkösanoman maj. Hildenin välityksellä: Antilan jääkärit heti Ilmeen eteläiseen, Antila palauttakoon koko Hirven Ilmeen eteläiseen.

Kev.Os.16, KK.kompp:
11,00 Liikkeelle lähtö, Salokylässä syötiin rautaisannokset.
12,30 Majuri Häkkisen puhuttelu upseereille.
15,00 Lähtö Salokylästä, osasto ajoi noin seitsemän kilometriä sivu Ilmeenkylän, mutta palasi puolen yön aikaan takaisin kylään.

3./KTR 12:
Tiistai, 5.8.
Patteri lähti asemastaan Simpeleessä klo 16,00. Pitäjänrajalla maantiellä Simpele – Koitsanlahti odotettiin 4 tuntia ja marssi alkoi siis klo 20,00. Marssittiin Simpeleen ja Änkilän kautta, ylitettiin Moskovan rauhan rajalinja klo 23,15. Tästä jatkettiin Pajarin kylän kautta metsätietä pitkin Salokylään, johon tultiin noin klo 3 aikaan seuraavana päivänä.Tie Pajarista Salokylään oli erittäin raskas, mutta ptri suoritti tämän taipaleen sisukkaasti. Erään pahan pehmeäpohjaisen mäen, jossa 2 ptri oli ollut pakoitettu vetämään tykkejään 10 hevosella, selvitti patterimme tavallisilla valjakoilla, eikä mäen sivuuttaminen koko patterillamme kestänyt kuin puoli tuntia, kun 2 ptri taas samassa mäessä kulutti 1,5 tuntia.

8./KTR 12
5.8. tiistai.
Tulivalmistelu yöllä klo 3,28. Ammuntaa jatkui sen jälkeen kiinteästi aina klo 13,30 saakka. Ammuttu kranaattimäärä 449. Iltapäivällä klo 14,30 tienoissa osui eräs ryssän kranaatti lähelle lääkintämiesten sirpalekuoppaa. Ilmanpaine heitti ulkona olleen sairaankantaja tkm. T. Myllymäen kumoon ja aikaansai verenvuodon hänen sisäelimistään. Hänet lähetettiin JSp:aan.

9./KTR 12
5.8.
3,17 Alkoi patterin tulitoiminta, joka kesti aina klo 14,36 saakka.
6,30 Vänr. Kettusen tj:ue sai määräyksen tukea kapt. Palon pataljoonan hyökkäystä Pirunvuorelle.
7,00 Ptr pääll. ja luutn. Härkönen saivat määräyksen ilmoittautua ratsumestari Penttilälle I/JR15.
7,30 Tulivalmistelua. Kapt. Palon hyökkäys Pirunvuorelle alkoi, jatkuen ankarana aina klo 15,00 asti. Hyökkäyksemme lyötiin takaisin.

Patterimme tulitoiminta oli tähänastisista vilkkain, sillä kaikkiaan1014 kranaattia ammuttiin. Enimmäkseen ammuttiin Änkilänsalon tien varressa olevaan vihollisen korsukylään. Puolenpäivän aikaan oli ilmataistelu patterimme läheisyydessä. Omat hävittäjämme ovat koko päivän olleet seuraamassa joukkojen siirtoja.
21,30 Patterimme vasemmalta sivustalta kuului konekiväärien rätinää jota kesti aina 23,30 saakka. Sää puolipilvinen.

9./KTR 12, tj:n spk
5.8.
Klo 8,00 saan määräyksen ottaa yhteyden patl. Penttilään. Lähden liikkeelle, 3 miestä meitä vain. Hyökkäys käynnissä Änkilän tietä kohti. Kompp. Kaukomaan yhteyteen pyrin. Vastaan kannetaan haavoittuneita. Tulen ryssien entiseen pesäpaikkaan. Kaatuneita ryssiä ja omia sikin sokin, samoin hevosia, ajoneuvoja ja kaikenlaista kamaa. Vankijoukko lähtee kantamaan omia haavoittuneitaan. Parikymmentä heitä on. Pauketta joka puolella. Verta on mutta ei valitusta.

Tapaan Kaukomaan. Rupean heti ampumaan, otan tehtävät vänr. Rannalta. Ryssien pesäpaikka saa täysosuman. Vasemmalta alkoi H klo 10,45, pataljoona Palo on siellä. Taistelu parhaillaan on käynnissä. Me otamme vastaan mahdolliset peräytyvät ryssät, klo on nyt 11,00. Kovasti jytisee ja harhakuulat vinkuvat puissa. Kaatuneet tuijottavat kelmeinä ylöspäin. Palo hyökkää kovasti. Ryssien korsuja on keskellämme. Silloin tällöin joku vanja ampuu sieltä. Kolme ryssää hyökkäsi ulos, huusin, että antautukaa, mutta ei.

Kysyin, ketä on vapaaehtoisia lähtemään ja puolenkymmentä meitä lähti minä kärjesä, äkkiä yllätämme ja kaksi antautui, kolmas pääsi karkuun. Pyydän kaikki paperit pois, ei niillä paljoa ollut. Nuoria poikia. Ne passitetaan taapäin. Joku vaatii ampumaan, mutta panen vastaan. Sitten taas korsua piirittämään. Raotamme seipäillä ovea pistoolit valmiina, heti ryssäkin paukauttaa. Heitämme kasapanoksen ja käsikranaatin ja pari palavaa ryssän manttelia sinne, mutta aina siellä on eloa. Viimein suljimme molemmat ovet kivillä ja kaikennäköisellä kamalla, hautukoot siellä kypsiksi.

-Tankki yrittää tietä pitkin karkuun, mutta pst. pysäytti sen osumilla ja ryssät syttyivät palamaan, kamala käry ympäröi meidät. Sotasaalista on minulla kaikennäköistä jalkaräteistä lähtien, pienistä kamoista puhumattakaan. Kova pala tämä tien seutu. Kiila on jo Ala-Kokkolassa. Menetykset ovat meilläkin melkoiset, mutta sota vaatii uhrinsa. Odotamme ruokaa ja juomaa. Nälkä on kova. Vetäydymme tien länsipuolelle yöksi helpompaan puolustusasemaan, kun pojat ovat niin väsyneitä. Kello on 18,45.

Kokonainen pataljoonan kuormasto on keskellämme, jossa on kamaa kaikenlaista. Ruokaa saimme, -hernekeittoa ja kuivaa muonaa. Syönnin jälkeen vetäydyimme tien länsipuolelle. Pengomme ryssien kamaa ja löydämme yhtä ja toista. Lähdin lähettini kanssa hieman tarkastelemaan hiljentynyttä taistelumaastoa. Ryssän raatoja joka puolella, kelmeinä ja aivot ulkona. Meinasin kompastua yhteen ryssään ja huomasin, että se hengittää. Kiljaisin “ruki verh”, ja äijä nousi kädet ylhäällä, “odtadtja boumagie”, paperit tänne ja sain mitä sillä oli. Automaattikivääri on nyt myös minulla. Läksin saattamaan vankia poikien luo, ja lähetin taakse.

Uudestaan kiertämään. Raatoja, raatoja. Yksi upseeri tutkittiin. Otin karttalaukun ja siinä kartan, muuta ei erikoista ollut. Palasimme kukkulan kupeelle, jossa vietämme yömme. Haisee niin vietävästi, paska ja ruumiit. Revimme ryssän komentoteltan suojaksemme ja siinä se yö menee. Korsussa ryssät pitävät ääntä, saa nähdä, milloin sisu lauhtuu. Minulla on puhelinmiehinä 8 miestä järeästä ja neljä raskaasta. Aamuyö menee hissun kissun.

Suodenniemen historiaa:
“Salmelasta lähdettiin eteenpäin heinäkuun viimeisenä ja elokuun 4. päivänä ylitettiin raja Pajarin kylän kohdalta eli samalta kohtaa, kuin aiemmassa tarinassa mainittu Jalkaväkirykmentti 36. Vihollisia Kevyt osasto 16:n miehet näkivät tässä sodassa ensi kerran Salokylässä Pajarin eteläpuolella. Varsinainen viholliskosketus ja tulikaste tapahtui pari päivää myöhemmin Kaukolan kunnan alueella, minne joukko oli seurannut edeltä menneitä rykmenttejä. Vihollinen vetäytyi mutta osaston komentaja kapteeni Urho Koukku kaatui ja konekiväärikomppaniasta suodenniemeläinen korpraali Kalle Rajaniemi haavoittui”.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

1 kommentti

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *