18.8.-41, vihollinen ahtaalla.

"Laatokan" uutisia

Eversti Virkin siirtoanomus

18, elokuuta 1941, eripuraa komentajien keskuudessa. Divisioonan komentaja teki siirtoanomuksen AK:lle. (18. Div. ylittänyt Vuoksen).

15. Divisioona

15.Div. EK, Os. 2:
4,55 Os. Tiikeri (majuri Haahti, joka edelleen Valkaman komentopaikassa): Aamuilmoitukseen AK:lle annettavaksi: Div. on ollut pakoitettu AK:n käskyn johdosta luopumaan saavuttamastaan sillanpääasemasta. Irroittaminen onnistui pimeän turvin. (vastahakoisesti)

6,15 Os. Tiikeri (Valkama): Käskyn mukaan on Os. Avela luopunut saavuttamastaan sillanpääasemasta. Vihollinen ampunut jatkuvasti tykistöllä ja krh:lla ja hyökkää parhaillaan pistettä 48 vastaan. Vasemmalla taistelutiedustelua jatkettu. Useita vihollisen kk-pesäkkeitä todettu.

7,10 Raikkala: Oma tykistö tulittanut koko yön vihollisen Varikselanjärven – Urkjärven välistä asemaa sekä sen huoltoteitä. Vihollisen tykistötoiminta entistä heikompaa. Herrasen kaista: Vihollisen voimakasta tulta etulinja-aseilla. Sissiosasto saavuttanut Hirvisaaren, josta jatkaa toimintaansa.

Hirvisaaresta saatu vanki, joka kuuluu 203 Aut.P:aan. Kapeasalmen itäranta vihollisen vahvasti miehittämä. Hildenin kaista: Oma hyökkäys alkoi 5,30 Urkjärvi – Laatokka kannaksella ja jatkuu parhaillaan. Hakasen kaista: Rauhallista.

Pyydän Hakasen patl:n ja krh-komppaniani nopeasti vaihdettavaksi ja siten vapautettavaksi käytettäväksi hyökkäyksen jatkamiseen.
8,15 Div:n komentaja antoi Raikkalalle käskyn tiedustelulla ottaa selville hyökkäysmahdollisuudet pikku Vuoksen yli Suotniemen kohdalla.

Raikkala ilmoitti, että Hildenin hyökkäyksestä ei tullutkaan mitään raivoavien metsäpalojen johdosta. Alkanee vasta puolenpäivän maissa.
9,00 Tiikeri: Kiviniemi vallattu. Lähempiä tietoja tuo Haahti palattuaan.

Klo 5 aamulla saapui AK:n käsky n:o 1287/III/2.
Kaapattuja radiosanomia eilis-päivältä (Liite no 231)
10,00 Virkille puh.sanoma Penttilän vaihtamisesta (tiedoksi myös Valkamalle) (Liite no 232).

10,10 Lähti ups.kuriiri viemään AK:n komentajalle div:n komentajan siirtoanomusta (Liite no 233) (Liitettä ei ole löytynyt päiväkirjoista).

10,12 Valkama: (Lisäys tilannetiedoitukseen): Rintamavastuu rannikolla Rikkolanlahteen saakka etelässä luovutettu Os.J:lle 17.8.41 klo 21,00. Kurkiniemeen jäänyt yksi jaos + tulejohtue + huolto.
11,00 Käsky tiedustelun suorittamisesta tulevaa toimintaa silmälläpitäen (Liite no 234)

11,30 Saapui AK:sta komentajalle kenraalin käsky antaa kirjallinen selostus syistä, mitkä aiheuttivat sillanpääasemista luopumisen.

12,45 AK:lle ilmoitettiin, että Er.Rj.P:n ensimmäinen kuljetus: 1.K + viestios. + jääk.joukkue lähti klo 10,00 ja oli klo 11,30 sivuuttanut Alhon, toinen kuljetus: 2.K + krh + pst lähtee klo 22 (mahd. myöhemmin riippuu autonkuljettajan väsymysasteesta). Autosta riippumattomat osat lähtevät: Jsp klo 10,15 ja hevoskolonna klo 11.

12,50 Tsto III/IIAKE tiedoitti, että 18.D ylittänyt Vuoksen Vitsaaren kohdalla yhdellä rykmentillä (Haanterä). Samoin, että 10.D vallannut Räisälän.

16,00 Saapui vänr. Kiparsky, vankienkuulustelijamme Kurkijoelta, jossa oli ollut luutn. Porran kanssa työtään tekemässä. Paluu tapahtui Alhon kautta. Menomatkalla sensijaan hän oli ajanut tietä Hiitola – Mustola – Kurkijoki ensimmäisenä, joka mainittua tietä on päivällä ajanut Mustolan ohi.

Tämän hän oli tehnyt ollenkaan aavistamatta sitä, että n. 2 km tiestä on ryssän suorasuuntaustulen alainen Mustolan kohdalla. Mainitussa kohdassa pysäytti hän auton ja huvittuneena tiedusteli tien yli varovaisesti ryömiviltä miehiltä, mitä he tarkoittavat omituisella käyttäytymisellään keskellä hänen liikennöimäänsä maantietä. Saatuaan kuulla paikan vaarallisuudesta sekä, että pari minuuttia sitten oli pari hevosta, jotka siinä makasivat, saaneet surmansa piiskatykin ammuksista, “hyytyi hänen hymynsä” ja hän juoksi ennätysvauhtia autolleen, joka myös saavutti startti- ja nopeusennätyksensä.

Sotapäiväkirjan liitteenä päivän tilanne klo 12,00 peitepiirroksena (Liite no 235).
16,05 Saapuivat seuraavat AK:n käskyt: 838/Tyk/8, 840/Tyk/8 ja 841/Tyk/8.

18,45 Valkaman tilanneilmoitus: Vasemmalla siivellä pääsi yksi joukkue Kierniemen kärkeen, jossa kaivautui. Vihollinen tekee jatkuvasti sitkeää vastarintaa entisissä asemissaan. Päivän kuluessa molemminpuolista tykistö- ja krh-tulta.

19,00 Raikkala: Herrasen ja Hildenin kaista: Vihollisen vastarinta vahvistunut, saanut tykistöä, rask. ja pienois-krh:iä lisää. Vihollisen tykistötuli kiivasta koko päivän. Läpimurtokohtaa ei vielä ole löydetty.
Hakasen kaista: Asilan maastoon lujaa tykkitulta. Tähystys siellä todennut 3 vihollisveneen siirtyneen Kyläsaaresta mantereelle klo 11. Telkinniemestä havaittu 21 laivaa tulevan pohjoiseen, 17 menevän etelään, niistä yksi suuri pieniä lotjia perässä. Saarille yöllä kovaa tykkitulta. Päivä hiljaista. Lentotoiminta vähäistä.
19,55 Tilanneilmoitus AK:lle.

21,40 Tuli ilmoitus, että Er.Rj.P:n toinen kuljetus lähti klo 21,15 vaikka sen piti lähteä klo 16,00. Myöhästyminen johtui siitä, että autot viipyivät matkalla laskettua kauemmin. Kolmas eli viimeinen kuljetus lähtee vasta aamulla klo 7,00.
21,43 Ilmoitus edellisestä AK:lle. (Luutn. Paananen).

15.DE, Huoltotsto IV:
10,00 Huoltopäällikkö antoi Autokorjaamolle käskyn siirtyä tiedustelemaansa paikkaan Raivattalan tienhaarasta n. 600 m kaakkoon. Samoin sai Poltt.os. käskyn siirtyä 18.8. kuluessa tiedustelemaansa paikkaan Raivattala “R”:stä n. 200 m lounaaseen, järven luoteispäähän, jonne se perustaa Poltt.Tp:n ja jättää entiseen paikkaan Hiitolan kirkosta n. 1000 m kaakkoon Poltt.Jp:n.

15,00 Poltt.Tp. uudessa paikassa toimintavalmiina. ATp1 on päivän kuluessa siirretty edellisestä paikastaan n. 800 m lounaaseen eli Kirkkokangas ensi “a”:sta n. 300 m etelään.
Annettu div:n käsky huollosta no 13.

Jalkaväkirykmentti 15

JR 15/E
Klo 10 Div.ilmoitus Virkille: “Rykmentti vaihtaa porukka Penttilän 18.8. kuluessa levänneeseen porukkaan. Vaihdosta sovittava Valkaman kanssa”. Käsk. Kukkonen.
Klo 22 Fröberg saapui Penttilän puolustuslohkolle. Klo 23,30 Penttilä saapunut porukkoineen Tattari et. maastoon.

Virkin tst.kertomusta:
Klo 10,00 tuli DE:sta käsky: Rykmentti vaihtaa paikkaa Penttilän levänneeseen porukkaan. Vaihdosta sovitaan Valkaman kanssa. Annoin käskyn kapt. Fröbergille vaihtaa Penttilän patl. Fröberg vastaanotti rintamavastuun klo 22. Penttilä saapui Tattarin maastoon klo 23,30.
18.8. päivän tappiot:
Kaatuneita         – + 1 +   1 =  2
Haavoittuneita   – + 1 + 12 =13
Yhteensä            – + 2 + 13 =15

JR 15, II Patl:
Klo 10,00 puhuttelu. Patl. lähtee vaihtamaan ratsumest. Penttilän patl:n lepoon ja ottaa lisäksi oman entisen aseman. Huolto entiseen paikkaan. Ajp. Paksujalka viime “a”:sta 150 m etelään mäen juurelle. JSp entiseen paikkaan Vitsasuo “u”:hun.

Marssijärjestys: Jääk.joukkue, komentoporras, 5, 6, 7, 8K, Krh, rykmentin krh, viesti ja JSp.
Klo 12,30 ratsumest. Nykänen lomalle, 7 K:n päälliköksi vänr. Närvä. 17 miestä lähti pataljoonasta kuntoisuuslomalle. Klo 13,00 patl. lähti marssille Lakiinmäkeen, jossa ruokailu. 13,15 pataljoonan komentaja ja kompp. päälliköt lähtivät kuorma-autolla vaihtoa järjestämään Tiuralaan.

13,30 alkoi sataa, saatiin niskaamme ukkossade. Upseerit ratsumest. Penttilän komentopaikkaan.
Vaihdot alkoivat: Linnaniemessä klo 18,00, Kekinmäessä klo 19,00, Jukkamäessä klo 19,30, Ti-mäessä klo 20,00, Pisteessä 48 klo 21,15.

 

Oppaat ohjasivat komppaniat paikoilleen. Kompp. Sainio jää Kunnalliskotiin. Alistetut aseet: Kapt. Sainiolle 2 kk. ja 2 liekinheitintä. 2 liekinheitintä Ti-mäellä. Pst-tykki Kekinmäessä, toinen Ti-mäessä. Pataljoonan komentopaikka siirrettiin Kyrsänmäki “i”:stä 150 m pohjoiseen.
Klo 20,00 kaksi lähettiä ev. Valkaman V. Ker. p:aan. 21,30 otettiin koesoitot eri tukikohtiin, kaikki kunnossa. Klo 22,00 vaihto selvä. Puolustus selviää parhaiten peitepiirroksesta Tiuralan puolustus 18.-22.8.-41.

JR 15, III Patl:
Klo 11 ilmoittautui pataljoonaan täydennyksenä 4 upseeria, 1 aliupseeri ja 3 miestä. Lottakanttiini antimineen saapui majoitusalueellemme klo 12.
Klo 12,50 rykmentin komentaja ilmoitti, että pataljoona mahdollisesti joutuu vastaanottamaan rintamavastuun JR57:n II pataljoonalta (kapt. Hänniselta). Tätä varten luutn. Kaskelan johdolla tiedusteltiin ko. maasto (piste 59 maasto).

JR 15, 4.Kompp:
Klo 13 komppania lähti takaisin etulinjalle. Klo 12 kuormasto siirtyi myös entiseen maastoon. Illalla komppania otti vastaan Tiuralan kylän vartioinnin. Komppania jaettiin kahteen eri osan, toinen joukkue vaihtoi klo 20, ensimmäinen joukkue klo 21.

JR 15, 8.Kompp:
Ei merkintöjä.

JR 15, Tyk.Kompp:
Ei mainittavaa.

JR 15, Jääk.Joukk:
Oli joukkueella Haukkavaarassa lepoa.

JR 15, Kolonna:
Muonanjako Huoltoportaassa.

Jalkaväkirykmentti 36

JR 36,EK:
6,45 Ilmoitus div:aan. Liite 31.
11,00 Käsky tiedusteluosaston lähettämisestä Ristniemeen ja Suotniemeen. 15 D:n kirj. 643.
16,30 Tiedusteluosasto: Jääkärijoukkue pion. luutn. Härstiön jouk. kapt. Komonen lähti liikkeelle.
17,00 Kova ukonilma ja rankkasade.
18,30 Sissiosaston ilmoitus. Liite 32.
Koko päivän vihollisen tykistötulta etulinjaan. Lentotoiminta heikkoa. Vihollinen saanut lisävoimia.

JR 36, I Patl:
Klo 7,30 Käsky: Pataljoonan otettava haltuunsa Urkjärven ja Varikselän välinen kannas, Saarisen komppania, joka on sitä puolustamassa alistettava I patl. Kanasaaren luoteispuolella olevalla kukkulalla kaksi ryhmää maj. Hildenin pataljoonasta alistettuna Poussalle. Poussan kompp. + 6 kk + 2 pst.kiv. Eräpellon maastossa. Rasimäen kompp. + 1 joukkue 2. komppaniasta + 1 kk-joukkue + krh-joukkue alistettuna maj. Hildenin käyttöön hyökkäystä varten Laatokan rannalla Palomäen maaston kautta. 1 joukkue 1. kompp:sta maj. Herrasen reservinä Mäkilammen maastossa.

Jääkärijoukkue palannut klo 7,00 tiedusteluretkeltään Kapeasalmesta ja todenneet, että salmen toisella puolen on vähintään 50 m päässä parivartio ja vihollisen miehitystä. 2. komppanian 1 joukkue, joka on Kaukolan kirkonkylän kautta valunut Vuoksen Ristsaaren tiedustelu- ja tähystystehtävään on saapunut perille. Poussan kompp. saanut runsaasti tykistötulta, haavoittumisia. Kk:sta 1 kaatunut, 3 haavoittunutta (vänr. Passi haav.). Saman päivän iltana komppaniat (Valdan ja Rasinmäki) palasivat entiselle (Herrasen) kaistalle.

JR 36, II Patl:
5,30 Tykistövalmistelu, joka oli myös saaton luonteista.
5,30 H-hetki, 7. kompp. vänr. Virkkalan joukkue, pist.44 (Palomäestä) kaakkoon. Viestiyhteydet eivät pysyneet kunnossa. Vihollinen saanut uuden tyk.patterin lähelle etulinjaamme (n. 2 km) joka tulittaa pienintäkin liikettä havaitessaan, mm. pist.44. Vänrikki Virkkala haavoittunut (kaatunut).

6,10 Käsky luutn. Heinoselle joukkueensa kuntoon ja lähtövalmiiksi laittoa varten.
7,30 Ilmoitus rykmentistä 1,5 komppanian (I/JR36) tulosta II/JR36:n hyökkäystä tukemaan.
7,40 Tykistön harhauttamisammunta 6.kompp:n eteen järvien väliselle kannakselle.
9,20 Herranen (2 kiv.kompp., 1 kk joukkue ja krh-joukkue) saapui komentopaikkaamme. Samanaikaisesti alkoi tarkkailu, onko tiedoituksissa vih. vahvistanut joukkojaan, perää. Hyökkäyksen edelleen jatkaminen Rykm. komentajan (ev.luutn. Raikkalan) harkittavana.

11,30 Tykistömme ampui häiritsemisammuntaa maantien suunnassa.
11,40 Herranen + 1 joukkue siirtyi pois.
14,20 6. kompp. avasi tulen saadakseen vihollisen paljastamaan aseitaan tykistön tulenjohtueelle. Ukkossadetta.
22,00 5. kompp. havaitsi valoraketin (valk. 2 kpl) ampumista, joista toinen suuntautui Laatokkaa kohti, toinen pist. 44 suuntaan. Luultavasti vih. tykistön tulenjohtoa, koska pisteessä 44 koko yön ajan vihollisen tykistökeskityksiä.
21,40 Tykistökeskitys n. 37 kranaattia alueellemme.

JR 36, III Patl:
Tykistötoiminta vilkasta, erikoisesti oman tykistön ammunta vilkasta. Komentaja käymässä Marjasaaressa. Vihollisen krh, 3 tuuman tykki ja piiskatykki ampuivat Telkinnientä. Käkisalmea kohti nähtiin menevän 24 laivaa ja palaavan 17. Omat tappiot: 9. komppaniasta haavoittui kaksi miestä.

JR 36, 5.Kompp:
5,10 Hyökkäsi Ketolan komppanian yksi joukkue alueemme Laatokan puoleisella reunalla saadessaan vastaansa niin kovan vastuksen, että oli vetäydyttävä takaisin lähtöasemiinsa.
15,00 Oli vihollispartio päässyt asemiemme taakse, vahvuudelta 6 sotilasta, sekä yksi nais-sotilas, joista 3 miestä ja nainen otettiin vankiksi ja loput tuhottiin.

JR 36, 6.Kompp:
Ja niin 18:ta päivä aamu käsissämme, joten komppania sai tavallista reilumman aamuteen, muunmuassa vehnäpulla ja III tolpan olutta. Että hyvin tuntui olevan poikien mieli iloinen, kun saamme sellaistakin jota emme osaisi tosiaan juuri toivoa. Huomaamatta ajan kulua tällä välin, palasivat ruuan kantajat entisiä reittiään jakopaikalle, josta joukkueen miehet kävivät itse hakemassa.

Alkoi taasen lännestä päin nousta suuri musta pilvi, joka olikin ukkosen ilma. Mutta suureksi onneksi ei kumminkaan paljon vettä satanut, joka oli suureksi iloksemme, kun olemme melkein taivas alla siis ilman telttoja.
Tämän sateen lakattua ajattelimme ruveta keittämään korviketta, mutta se ensin epäonnistui savun noustessa liijan korkealle, siis täytyi lakata ja yrittää myöhemmin, ja kuten onnistuikin.

Lentokoneista luulimme jo päässeen rauhaan, mutta ei, siinä klo 16:ta tienoissa rupesivat surmalinnut hääräämään yllämme, joten täytyi ilmasuojaan, kunnes palasivat takaisin, meille häiriötä tuottamatta. Osaksi kummallista mutta muuten tunnettua, alkoi taas se ryssän pitkät putket ulvomaan, joka antoi niitä namusiaan melkein joka taholle, jossa miehityksemme oli, mutta hyvä tuuri autto meitä ettei kenellekään mitään sattunut.

Tulenjohtueen huomattua melkein tarkat maalit, antoi tulikomentoa patterille, joka antoi muutamia kiivaita laukauksia maaliansa kohti, josta voimme päätellä, että hyvinkin onnistui. Kolmennessa joukkueella on huomattu kummallisia uhria, ryssän koira tuli heidän näkyviinsä, joka saikin heti tulta peräänsä, josta alkoi kuulua kummallista valitusta, luultavasti saanut osuman.

Tämän 18:ta päivän illansuussa olikin monenmoista toimintaa. Tulenjohtue oli saanut selville ryssän liikettä monenmukaista. Esimerkiksi autoja liikkui järven toisella puolen ja muuta hälinää ja ryskettä ilmaantui. Seurauksena tästä tietenkin oli, että tykkimme antoi parnaattia.

Yö alkoi saapua jälleen hämäryyteen jolloin vartiossa olevat alkoi varmistaa tehtäväänsä. Viestimiehillä oli vaikea tehtävä suoritettava linjamme olivat melkein kaikki poikki, joten heitän täytyy lähteä ne korjaamaan yön sydämestä huolimatta. Mutta aamun tullessa oli kumminkin kaikki reilassa, joten yhteyten pito oli entisellään.

JR 36, 7.Kompp:
5,00 Tykistövalmistelun jälkeen hyökättiin Palomäki kaakossa olevan puron suuntaan.
5,30 Virkkala ja toisiakin haavoittui, hyökkäys pysähtyi.
6,00-8,30 Vetäydyttiin aina pataljoonan majapaikkaan saakka.
8.45 Tee, saatiin III piirin olutta pullo mieheen.
10,30 Ruokailu.
12,00-15,00 Lähettitoimintaa.
17,00 Ruokailu.
Yö levättiin.

JR 36, 8.Kompp:
6,30 Aamutee ja postin jako.
9,20 Komppanian päällikkö II joukkueen luona.
11,00 Ruokailu.
17,00 Ruokailu.
21,00 Kova tykistökeskitys komppanian komentopaikkaan. Kompp. päällikkö vänr. Kaivonen loukkaantui lievästi jalkaan.

JR 36, 9.Kompp:
Yöllä klo 2 aikaan ryssä jälleen ampui tykistöllä aluettamme, mutta kranaatit räjähtelivät nyt etäämmällä majapaikastamme. Aamulla oli tavanmukainen saikkaherätys, mutta samalla sai jokainen mies pullollisen III luokan olutta. Päivän aikana ryssä ampunut kiivaasti tykistöllä majapaikkaamme. Klo 13,45 haavoittuivat läheteistä: Stm. Laakso R (reiteen), stm. Sairanen P (käsivarteen).

Samana päivänä jaettiin komppaniassa vapaudenmitalleja, joita saivat:
1. luokan vapaudenmitalli:
Erkkilä, J
Kylmäkoski, A.
2. luokan vapaudenmitalli:
Alik. Kauppila, O
alik. Tala, P
stm. Rantala, P
alik. Heikkinen A
kers. Punkari, E
alik. Isotalo, U
stm. Haaparanta, E
korpr. Kooni, Y
stm. Sairanen, P
stm. Lahdenperä
stm. Koskela, J
stm. Mäkelä, K
stm. Laakso, R.

JR 36, 10.Kompp:
Tykistötoiminta vilkasta, erikoisesti oman tykistön. Komentaja käymässä Marjasaaressa.

JR 36, 11.Kompp:
Vihollinen pommitti taas tätä majoitusvuortamme. Kyllä se kestää jyhmiä siihen malliin. Tavallisesti siinä 17-18,30 on kranaattitulta, koska siihen aikaan komppanioitten muonankuljettajat käyttävät huoltotietä. Iltapäivällä oli noin tunnin kestävä rankkasade, jollaista ei vielä tänä kesänä ole ollut.

JR 36, 12.Kompp:
Yö kului rauhallisesti paitsi, että oma tykistö antoi matkaeväitä ryssille Laatokan saarille. Aamulla teenjuonnin jälkeen (n. klo 7) lähdimme Saarilahti, Patanen ja minä Marjasaareen sekä Operasaareen komppanioiden miehittämiä asemia tarkastamaan. Asiat oli kaikki hyvin. Marjasaaressa on meidän yksi pst.kivääri ja Operasaaressa puolijoukkue kk:ta sekä yksi pst.kivääri.

Matka saarille tapahtuu Pukinniemen kartanon rannasta Operasaareen pioneerien veneillä ja Operasaaresta jalan Pääskysaareen, josta taas veneyhteys Marjasaareen. Marjasaaren rannassa kävimme uimassa. Klo 14-16 kova ukkossade. Saatiin 100 pst.kiväärin räjähtävää ammusta sekä 50 käsikranaattia täydennyksenä. Klo 18 jälkeen haavoittui kaksi hevosta Telkinniemen suunnassa.

Rykmentin päiväkäsky N:o 12/15.7.41:
Komppanialle anotut vapaudenmitallit 11 kpl. Myönnetty ja saapuneet komppanialle.
Alik. Yli-Komi Jaakko    I lk VM.
kers. Santala Kauko     II -“-
stm. Linna Arvo           II -“-
stm. Mäkinen Antero  II -“-
korpr. Rajala Veikko    II -“-
stm. Järvinen Emil       II -“-
stm. Jukka Antti           II -“-
korpr. Mäkinen Tauno II -“-
stm. Kotakorpi Eero    II -“-
stm. Kaasalainen Gunnar II -“-
korpr. Nieminen Kalle II -“-
Klo 20,30 saapui hevostäydennyksenä E Eskolan hevonen “Neekeri”.

JR 36, Krh.Kompp:
Kevyt: 2,30 asti ryssän tykistön toiminta oli vilkasta. Pimeydestä huolimatta ampui ryssän suorasuuntaustykki tj. tulenjohtopaikkaan asti, saamatta mitään aikaan. Klo 3,00 alkoi oma tykistö toimia vastaten kiivaudellaan vihollisen toimintaan.

Raskas: ei ampunut ollenkaan. Vihollisen puolelta vilkasta tykistötoimintaa, vaurioita ei ollut.
Kevyt: Klo 5,30 ammuttiin ensimmäinen maali kk.pesäkkeeseen. Pitkin päivää huomioitiin hyviä maaleja joita ammuttiin. Klo 12 jälkeen alkoi ryssien pienoisheitin oikealta ampua kohdistaen tulensa tulenjohtoon. Tätä heitintä ei voitu havaita, mutta äänen perusteella tehtiin maali ja luultavasti heitin sai täysosuman, koska sen jälkeen ei enää “pikkumosu” häirinnyt.

Vihollisen tykistö koko päivän vilkkaassa toiminnassa ja varsinkin laakatykki sekä myöhemmin iltapäivällä kevyt krh antoi tulta ja piti meikäläisten päät matalana. Koko päivän aikana ammuttiin 138 laukausta. Iltapäivällä ampui ryssän laakatykki jonkun verran, mutta ei saanut mitään häiriötä aikaan.

Jalkaväkirykmentti 57

JR 57, I Patl:
1,15 Pataljoonan alkupää perillä. Lepoa, saunottelua ja miehistötäydennystä (3+0+34). Täydennysupseerit: Vänrikit Siren, Merikoski ja Kaipiainen. Tiuralassa ollessamme jouduimme mm. kärsimään hevostappioita (kymmenkunta).

JR 57, II Patl:
Aamulla ei erikoista. Molemminpuolista tykistö- ja krh.toimintaa. Iltapäivällä saatiin vanki, joka teki selkoa vihollisen miehityksestä, m.m. motissa on 3 rykmenttiä (701, 461, 850), joiden vahvuus on noin 850 miestä kunkin. Vihollinen käyttää viimeisiä ruokavarojaan ja koittaa laivata joukkojaan y.m. pois. Vanki kävi sitten useampaan kertaan huutamassa kavereitaan tälle puolelle, mutta tuloksetta. Huutoa kuunteli ryssä hiljaa, mutta antoi krh:lla melko pitkän keskityksen.

Tykistön toiminta laimeampaa kuin aikaisemmin, vaikka ryssällä kuulemma on ammuksia riittämiin. Vanki toimitettiin V:kn p;en. Sateinen iltapäivä vietettiin levon ja syömisen (palvatun hevosenlihan) merkeissä. Illalla kävi JR15:n upseereja tiedustelemassa asemiamme ja olojamme vaihtoa varten. Ilta kului “aktiivisen” puolustuksen merkeissä. Tappioita ei ollut. Radiota kuunnellen vaivuttiin siviiliuniin, joita Moskovan politrukin puheet edistivät yksitoikkoisuudellaan.

JR 57, III Patl:
Yön aikana tiedustelutoimintaa sekä tykistön ja krh:n tulta. Todettu useita vihollisen kk.pesäkkeitä. Tappioita aamuun mennessä 14 haavoittunutta.
5,30 krh.valmistelun jälkeen aloittivat Hännisen tiedustelupartiot etenemisen Kierniemeen.
6,50 ilmoitti Hänninen, että yksi tst.partio oli tunkeutunut Kierniemeen. Vastassa kivääritulta ja taaempaa kk.tulta Käsky hyökätä edelleen kukkuloille 46 ja 53.

7,00 ilmoitus rykmenttiin tilanteesta. Rykmentti ilmoitti, että os. Avela oli yöllä vedetty takaisin Salomäestä sekä os. Hälvä siirtynyt reserviin.
7,10 ilmoitettiin tilanteesta komppanioille sekä käsky krh:lle ja pst.tykeille avustaa Hännisen etenemistä. Hänninen ilmoitti etenemisen pysähtyneen Kierniemessä olevan aukean reunaan, jonka toisella puolen ryssät asemissa.

15,40 Käsky rykmentistä lähettää 1 kk.j. Torikanniemeen ja vapauttaa sieltä os. Avelan kk.j. Annettiin käsky luutn. Mansolan kk.j:lle siirtyä Torikanniemeen.
15,00 Hänninen ilmoitti, että tyk. ja krh.tulen vuoksi vaikeaa pysyä asemissa Kierniemessä.
20,30 saapui ilmoitus Hänniseltä, että hän vetäytyy Kierniemestä ja Jokiniemestä tyk. ja krh.tulen vuoksi. Oli lähettänyt pataljoonalle alistetun liekinheitinjoukkueen pois.

21,30 Otava ilmoitti järjestäneensä puolustuksen uudelleen käyttämällä siihen myöskin Hännisellä olleen kk.joukkueen.
23,25 käsky Otavalle ottaa joukkueella haltuun Jokiniemi. Pioneereja lähetettiin miinoittamaan Jokiniemen edusta rantaan asti.

JR 57, 1.Kompp:
4,00 Ruoka etulinjalle. Komppania edelleen asemissa. Tykistötulta pitkin päivää. Komppania oli siirtynyt kunnallistaloon.
19,00 Annettiin siirtomääräys kuormastolle. Kuormastot lähtivät liikkeelle klo 21 Kurkijoen suuntaan. Komppania marssi suoraan etulinjalta.
24,00 Saapui joukot Unkolan maastoon, jonne pysähtyi. Lepo.

JR 57, 2.Kompp:
minne saapui klo 1,00. (Unkolan maastoon).
17,00 saapui täydennysmiehiä, 2 upseeria (vänr. Merikoski ja vänr. Kaipainen) ja 15 miestä. Komppanian kokoonpano uusittiin.

JR 57, 3.Kompp:
Tykistötuli jatkuu. Ryssien partio jälleen liikkeellä aamuyöllä.
10,30 haavoittui yksi IV joukkueen mies ja 11,30 kaatui samoin yksi IV joukkueen mies (+) merkitty päivän muistiinpanoon. Aamupäivällä vihollisen keskitys kohdistui rakennusryhmään. Useita osumia, muutettava kellaria.
19,15 ilmoitettiin, että vasemmalla oleva Marjamon komppanian tilalle vaihtui Leppälän komppania (JR15).

JR 57, 4.Kompp:
Komppania levossa Unkolan kylän maastossa, jossa ase- ja varushuoltoa. III joukkue edelleen asemassa.

JR 57, 6.Kompp:
3,30 Oma tykistö ampui vihollista aina lyhyin väliajoin koko yön. Härnättiin vihollista kiväärein ja kk. johon vihollinen vastasi ainoastaan kiväärein. Vihollinen ampui krh:lla muutamia sarjoja.
7,45 Oma tykistö ampui edessä olevaa vihollista.
8,00 Lopetti ammunnan.

8,30 Ampui oma tykistö johon osallistui kaikki jalkaväen aseet, johon ryssä vastasi kivääri- ja kranaatinheitintulella.
14,15 Alkoi kova tykistötuli, joka kestin. 10 min.
16,00 Kävi ryssän vanki huutamassa ja kehoitti toisia ryssiä antautumaan, ei sillä kertaa kuitenkaan tullut yhtään ryssää, vaan vihollinen alkoi ampumaan kranaatinheittimillä ja kivääreillä. Mitä tuli omaan tykistöön niin se ampui aina harvoin väliajoin koko päivän ja jalkaväenaseet samoin, paitsi silloin kuin vanki kehoitti muita antautumaan.

20,30 Oma tykistö ampui n. kolmattakymmentä kranaattia, kun ryssä oli nuotiolla niin osumat olivat varmoja. Oma tykistö ampui pitkin yötä aina sellaisia lyhyin väliajoin, samaan aikaan otettiin yhteys Merikallioon, joka on meistä oikealla, partiot lähtivät kahdentunnin väliajoin, ensimmäinen partio lähti klo 23,00.

JR 57, 7.Kompp:
Komppania lepäämässä ajomiesten luona.
16,00 Otin vastaan sotapäiväkirjan pidon stm. Lehtimäeltä. Kers. Martti Niemi.
17,10 Vihollisen krh-keskitys teltta-alueellemme. Kers. Ilmari Niemenmaa haavoittui lievästi päähän. Yksi hevonen kuoli.

20,30 Pataljoonan komentajan suullinen määräys: Yksi joukkueenjohtaja ja kaksi lähettiä oltava III/JR57:n JSp:llä opastamassa vaihtamaan tulevaa pataljoonaa. Matkaan lähetettiin vänr. Rinne ja kaksi lähettiä. Telttavartion järjesti II joukkue.

JR 57. 8.Kompp:
17,00 Ei mainittavaa.

JR 57, 9.Kompp:
15,30 Eteni taistelupartio, sitä ennen suoritetun krh.valmistelun jälkeen Kierniemen kärkeen ja karkoitti siellä olevan vihollisen. Sen ja avuksi lähetetyn I joukkueen sekä puoli-kk.joukkueen eteneminen pysähtyi niemenkärjestä noin 100 m kaakkoon olevan aukean reunaan voimakkaan vihollistulen vuoksi. Päivän kuluessa yritti vihollinen vallata niemenkärjen takaisin, mutta hyökkäykset torjuttiin viholliselle tuntuvin tappioin. Vihollisen krh ja tykistö ampui voimakkaita keskityksiä koko päivän ja erittäin klo 15,00 jälkeen asemiimme, aiheuttaen tuntuvia tappioita.

19,00 Suurempien tappioiden välttämiseksi ja koska eteneminen tavoitteeseen osoittautui mahdottomaksi, annoin käskyn vetäytyä lähtöasemiin heti hämärän tultua. Vetäytyminen sujui voimakkaasta vihollistulituksesta huolimatta hyvässä järjestyksessä.
23,00 Komppania oli entisessä paikassaan Vaatemäen eteläpuolella. Omat tappiot 1 kaatunut ja 7 haavoittunutta.

JR 57, 11.Kompp:
Koko päivä edelleen kovaa kranaattisadetta molemmin puolin. Ryssä liikehti aika vilkkaasti edessä olevalla aukealla. Pojat ampuivat kiväärillä muutamia, vaikka matka oli melko pitkä.
19,00 vetäytyi 9.komppania Kierniemestä pois omin nokkinensa. Pataljoonan komentaja määräsi 11.komppanian miehittämään tämän uudelleen yhdellä joukkueella.

22,30 saatiin täydennyksenä yksi upseeri, vänr. Helenius, joka määrättiin ensimmäisen joukkueen johtajaksi.
23,00 Ensimmäinen joukkue miehitti sanotun Kierniemen, yksi ryhmä lisänä III joukkueesta. Sen jälkeen alkoivat pioneerit miinoituspuhdistuksen.

JR 57, 12.Kompp:
Tämäkin päivä kului taas samallaisesti, kuin edellisetkin. Ei mitään erikoista. Kaikki oli samoilla paikoilla, kun ennenkin. Sotamies Kivistö Reino haavoittui.

JR 57, 13.Kompp:
6,00 Sää aurinkoinen ja lämmin. Tavanmukaista tykistötulta, muutamia keskityksiä ryssän taholta sekä tykeistä että heittimistä. Ryssän krh-tuli oli ajoittain kiihkeätä mm. Kotimäkeen.
13,00 Tuliasemastamme, johon oli toistaiseksi jätetty raskaan joukkueen kolmas ryhmä oikealle, tuli pitkäaikainen keskitys, joka lankesi aivan tyhjään maastoon. Nähtävästi tulenjohtovirhe ryssillä. Yöllä oli kevyt heitinjoukkue siirtynyt Paksujalan kylästä Unkolan kylän seuduille töpinän ja raskaan joukkueen välille.

Kevyen joukkueen miehet kertoivat mielenkiintoisesta seikkailustaan Tiuralan kylän ja Hiitolan kunnalliskodin seuduilla. Olivat joutuneet hyvinkin vaikeisiin tilanteisiin ryssän kranaattikeskityksissä, mm. 17. päivänä oli kaatunut yksi hevonen ja useana päivänä olivat saaneet ankarasti suorasuuntaustulta raskaista tykeistä.

Erittäin tulenjohtue kunnalliskodissa toimiessaan oli joutunut erittäin kovan tykistötulen kohteeksi. Kivisessä kellarirakennuksessa olivat seinät murtuneet ja koko rakennus huojunut, mutta alimmassa kellarissa säilyivät miehet eheinä.
14,00 raskaan joukkueen tj.paikoilla haavoittui tylenjohtueessa ollessaan stm. Sillanpää Kalle. Raskailla heittimillä ammuttiin päivän kuluessa 68 kranaattia.


Raskas kranaatinheitin.

JR 57, 14.Kompp:
III ja IV joukkueen tykit tulittivat vihollisen korsuja ja bunkkereita sekä kk.pesäkkeitä. Näistä saatiin useita tuhotuiksi. II joukkue edelleen entisissä asemissa.

Erillisosastot

Kev.Os. 16, 1.Kompp:
4,00 soitti majuri kompp. päällikölle, että olisi yksi joukkue lähetettävä tiedusteleen Matikkalan suuntaan sieltä kuuluvasta ammunnasta selvää ottamaan.
4,15 lähti I joukkue mainittuun tehtävään.
6,10 saapui joukkue tiedustelusta, ei tarvittu apua vaan ainoastaan pyydettiin krh-tulta.
Pikkaista touhua ja järjestelyä, osa pojista kävi saunassa. (Sadetta ukkospilvestä).

Kev. Os. 16, Kk.Kompp:
13,00 Osasto lähti liikkeelle tietä Inkilä – Räisälä, leiriydyttiin Räisälän kirkonkylästä n. puolen kilometrin päähän Romumäkeen.

3./KTR 12:
Toimintaa jatkettiin vilkkaana, mutta motissa oleva vihollinen ei toistaiseksi antautunut vaan piti sitkeästi puolensa.

8./KTR 12
18.8. maanantai.
Vaihdettiin perussuunta 25-00:sta 20-00. Tätä varten täytyi kaivaa uudet tykkimontut. Vaihtamiskäsky saatu klo 13,30. Patteri oli ampumavalmis uuteen perussuuntaan klo 16,45.

9./KTR 12
18.8.
4,00 Yritti ryssä hyökätä p. 48 vastaan. Tykistö torjui hyökkäyksen. Vihollisen tykistötuli tavallista kiivaampaa etulinjaan.
10,00 Siirtyy patterin pääll. eteen ja ottaa ent. tehtävänsä vastaan luutn. Härköseltä, joka lähtee lomalle.
13,50 Saa patteri määräyksen laittaa uudet asemat perussuuntaan 20,00
14,50 Oli asemat valmiina.
20,00 Edessä vaihtuu pataljoonat. Sää oli aamulla kirkas, iltapäivällä ukkossadetta.

9./KTR 12, tj:n spk
18.8.
Klo 4,00 aamulla ryssä yritti taas hyökätä p. 48 vastaan, mutta me ammuimme sen seisauksiin. Joitakin ryssiä oli p. 48 reunassa hääräämässä, luultavasti miinoitushommissa. Kivääritulta molemmin puolin, mutta puolen tunnin perästä on taas hiljasta. Aurinko menee, tänään pääsen lomalle Helsinkiin, jos siihen saakka elän. Sarjamo saapuu takaisin tänä aamuna, jolloin lähden töpinään. Sarjamo saapui Alfthanin kanssa n. 10 aikaan.

Tunnin verran pakistessamme lähden Välimaan kanssa taaksepäin. Tuttuja paikkoja, joita edetessämme ensimmäisinä kuljimme. Jo on suuntaura tullut aivan tiemäiseksi, valkeat merkit ovat osaksi jo häipyneet. Saavumme Tykistön valjakkopaikalle, johon jätän osan tavaroistani, sotasaalis mukaan ja pyörällä pston esikuntaan. Katavakin lähtee yhtäaikaa lomalle. Jutellaan yhtä sun toista ja muistellaan ollutta, kunnes lähestyy lähtöaika.

Klo 17,00 lähtee pikkuauto meitä kyytiin Simpeleeseen. Joukkoja virtaa taapäin. Kai lepäämään. Kivalta tuntuu ajatella, että huomenna olen Helsingissä. Revittyjä ja kranaattitulen raiskaamia taloja pitkin matkaa, murroksia ja selvitettyjä ryssien pesäpaikkoja, tankkeja, autoja ja vankkureita. Saavumme Hiitolaan. Kaikki matalana, aseman seutu, silta haitarina, ratakiskot pois radalta, hävitystä, -hävitystä. Sotilaita paljon ja joitain lottia.

Raivattalan puoli on paremmin säilynyt, auto kiitää edelleen, tienviitta -Änkilä, sinnesäin, tutulle tielle, Työlaitos ja sitä ennen Hömmön kk, jossa on rykm. esikunta, poikkeamme korttiasian takia, meille tarjotaaan ruokaa, ikävä kyllä, ei ole aikaa syödä, saamme lotilta viinimajoja matkaevääksi, taas autoon. Työlaitos, tuttu tienhaara Huiskunniemeen, lato, jossa meni monta poikaa 7. patterista ryssän hävittäjäin hyökätessä, tuossa pieni kahakka, saimme neljä vankia, tuossa kaatui oma miehemme salakytän takia, miinoitettu tieosuus, mutta nyt jo puhdistettu.

Korsukylä, panssariauto ja tankki vielä samassa paikassa, Pirunvuoren motti, jota näkyi parhaillaan tarkastelevan korkeita upseereita, murros murroksen perään, syviä ja pitkiä kaivantoja tienpuolessa. Syrjäkoski, jota paljon olen ammuttanut, paikka jossa tankkihauhu saijv:n kerran valtoihinsa, tuhottuja tankkeja, valvontalinja, raja ja siellä josta hyökkäyksemme alkoi, puinen puomi on hävitetty, siviiliasutusta, isäntiä hevosineen pelloilla, tuntui oudolta, että näin pian siviilit ovat palanneet, saavumme Simpeleeseen, ajamme kanttiinille kahville ja sieltä asemalle.

Kello on 20,00 ja juna lähtee 21,00. Naiset näyttävät ihmeellisiltä pitkästä aikaa. Tapaan tuttuja työtovereitani Helsingistä, Sälkön, Halosen, Wikströmin. Juna lähtee pimennettynä ajallaan. Toiviaisen Lassi, kapteeni tulee samaan junaan. Jutellaan vanhoja asioita ja pohditaan nykyisiä. Kouvolassa vaihdan Savosta Helsinkiin menevään pikajunaan, olen H:ssä klo 7,25. Lahdessa oli ilmahälyytys.

19. – 25. p. loman vietin Helsingissä. Lähtö 25. päivänä klo 21,00 junalla Simpeleeseen. Junamatka meni “pienessä” koko yön. Saavuimme klo 10,30 Simpeleeseen.

Nyt kerron yksikköni toilaukset loma-aikanani, pitkälle olivat ehtineet, aina Kiviniemeen saakka.
19. 20. ja 21.8.
Ryssä osoittaa aina vähenevää aktiivisuutta, päävoimat peräytyvät Kilpolansaareen, jälkivarmistusosastot pitelevät vielä kosketusta meihin. Klo 23.00-23.30 suoritettiin tykistövalmistelu hyökkäystä varten.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *