15. div:n sotapäiväkirjat 2. heinäkuuta 1941.

Majuri Viskari JR 15 1. Pataljoona.

2.7.-41 15.divisioonan sotapäiväkirjat

Tavanomaista asemasotaa Simpeleen lohkolla, molemminpuolista tykistö- ja lentotoimintaa.
Divisioonan kokoonpanoon on lisätty myös Kevyt Osasto 16 ja sen sotapäiväkirjat 18.6. alkaen. Kv.os.16, 1.komppania perustettiin Laviassa ja Konekiväärikomppania Suodenniemellä.

15. Divisioona

15. Divisioona/EK
2,30 verraten kiihkeätä tykkitulta samoille seuduille klo 3,45 asti.
4,15 tauon jälkeen edelleen tykkitulta n. klo 6,00 asti. Puolenpäivän maissa vihollisen pommikoneita aivan komentopaikan kohdalla n. 1000 m:n korkeudessa. Oma it.jaos avasi kiellosta huolimatta tulen kahteen otteeseen paljastaen täten sijoituspaikkamme.

Koska komentopaikkamme on aivan etummaisena verraten heikon etuvarmistuksen takana Simpeleen Virkamieskerhossa ja vihollisen tykkitulen ulottuvissa, käski div:n komentaja tiedustella DE:lle vih. tykistön kantomatkan ulkopuolelle uuden väliaikaisen komentopaikan pstojemme tuliasemien, jotka puolustustehtävää varten olivat siirretyt 2-3 km taaemmaksi kuluneena yönä, taakse. Hyökkäystapauksessa siirtyvät kaikki jälleen vanhoihin paikkoihinsa.

14,45 ilmoitti div:n komentaja, että AK:sta oli soitettu vihollisen yrittäneen hyökätä Enson suunnalta. Hyökkäykset torjuttu vastahyökkäyksin. Etulinjan komentajille ilmoitettiin edellisestä ja kehoitettiin tehostamaan valppautta ja valmiutta. Etenemismarssin teknillisiä valmisteluja. Valmisteltiin DE:n komentoportaan lähtöä taloryhmään Kaljunen “a”:sta n. 300 m etelään.

18,25 Ilmahälyytys. Yllättävästi läheni länsisuunnasta vihollisen pommituslaivue käsittäen 9 DB konetta. Raju pommitus DE:n komentoportaan ympärille. Kukin koneista pudotti yht’aikaa kymmenkunta miinapommia, joukossa raskaampiakin, mutta yleensä 100 kiloisia.
Tappiot: 1 upseeri (vänr. Palonen) ja 3 miestä. Viestikomentajan auto paloi, 3-4 taloa syttyi tuleen, särkyneitä ikkunoita ym. Haavoittuneita n. 15.
19,50 komentoporras, joka jo ennen pommitusta oli valmis lähtöön, (joka oli määrätty klo 19:ksi) siirtyi heti kun haavoittuneet olivat järjestetyt Jsp:aan, (Joukkosidontapaikkaan) uuteen komentopaikkaan.

24,00 saapui II AK:n hyökkäyskäsky, joka heti toteutettiin.

II Armeijakunnan esikunta
2.7.41 klo 19,00

“Armeijakunnan hyökkäyskäsky:
kartta 1:100 000

1. Vihollistiedot annettu päivittäin lähetyissä tilannetiedoituksissa.

2. II Armeijakunnan on erikseen annettavalla käskyllä siirryttävä hyökkäykseen maastokolmion Ilmee – Hiitola – Elisenvaara haltuunottamiseksi, josta valmiina:
a) asettumaan tilapäiseen puolustukseen linjalle Ilmee – Hiitola ja toimimaan osillaan Lahdenpohjan suuntaan tai,
b) eri käskyllä jatkamaan hyökkäystä pääsuuntana Räisälä.

3. 18.D valtaa Ilmeenkylän. Tätä varten alistaa 15.D yhden pataljoonan 18.D:n komentajalle (suullisesti antamani ohjeet). Divisioona valmistautuu Ilmeen vallattuaan eri käskyllä etenemään painopiste suunnassa Ilmee – Montola – Inkilä.

15.D hyökkää Kokkolanjoen molemmin puolin painopiste joen lounaisrannalla pääsuuntana Uusikylä – Hiitola, ottaa haltuunsa ja varmistaa Kokkolanjoen ylimenopaikat koillisesta tapahtuvaa vih. hyökkäystä vastaan, sekä valmistautuu päävoimin etenemään suuntaan Uusikylä – Ojajärvi. Divisioona varmistaa osilla voimistaan Elisenvaaran suuntaan.

2.D hyökkää painopiste suunnassa Tyrjä – Akkaharju sekä osilla Lahdenpohjan suuntaan. Akkaharjusta valmistaituu divisioona etenemään Elisenvaaran ja Kurkijoen suuntiin.

4. Armeijakunnan tavoite Ilmeen kyläaukean eteläreuna – Alasjärvi – Hiitolanjärvi – rautatie Hiitola – Sortavala.
Välirajat:

18.D:n ja 15.D:n välillä Torsanjärvi – Metsäkylä (18.Divisioonalle ml.) – Vehkasuo – Karhulampi – Vasikkala (15.D:lle ml.).

15.D:n ja 2.D:n välillä Simpeleenjärven itäranta – Lamminkylä – Änäsuon länsireuna – Alho (ml. 15.D:lle) – Ruiponlampi – tienhaara Hiitolan asemalta 2 km kaakkoon.

5. II AK:sta oikealla 10.D toistaiseksi puolustustehtävässä
Vasemmalla hyökkää VII AK tavoitteena Ännikänniemi (Pyhäjärven itärannalla) – Vahvajärvi.

6. Yhteydenpitoa varten VII AK:an on 2.D vallattava Pyhäjärven kaakkoispuolella oleva tienristeysmaasto ja asetettava armeijakuntien välirajalle Valkealammen maastoon joukkueen vahvuinen saumaosasto pitämään yhteyttä VII AK:n asettamaan vastaavaan osastoon.

7. Divisioonien hyökkäyshetki määrätään erikseen.

8. AK:n reservi:
JR49 Torsanjärven luoteispuoleisessa maastossa, paitsi I Patl. Pirholassa. Valmiina toimimaan ensi sijassa 15.D:n ja toisessa sijassa 18.D:n kaistalla.
JR48 Pieni Rautjärven itäpuoleisessa maastossa paitsi pataljoona Tyrjänjärven pohjoispuoleisessa maastossa. Valmiina toimimaan 2.D:n kaistalla.
JR15.Tyk.K siirtyy JR 48:n alueelle ja 18.Tyk.K. JR 49:n alueelle.

9. Tykistön tehtävät, taistelujaoitus ja ryhmitys ilmenevät oheisena jaettavasta AK:n tykistökäskystä N:o 4.

10. Viestitys EM N:o 1.
11. Pioneerijoukot EM N:o 2.
12. Ilmatorjunta EM N:o 3
Armeijakunta huolehtii ilmatorjunnasta
-rataosalla Huutokoski (ml.) – Putikko (ml.).
-Pajasalmessa ja Vekaransalmessa.
-Ylä-Vuoksen laaksossa.

15.D:n käyttöön annetaan 3.7.41 aamulla Putikossa It.Osasto Hirva, johon kuuluu
-131.Kev.it.ptri
-133.Kev.it.ptri
-131.It.KKK (p. joukkue)

It.osaston tehtävänä on ensisijassa suojata kenttätykistön ryhmitystä ja siirtoja.
Divisioonalla nyt olevat it,jaos ja it.kk.joukkue sisältyvät e.m. os. Hirvaan, eivätkä ole sen lisänä.
18.D:n käyttöön annetaan 3.7.41 aamulla Vuoksenniskalla 132.Kev.it.prti tehtävänä suojata divisioonan päävoimien ryhmitystä, erikoisesti tykistöä.

13. Huoltopalvelus EM N:o 4

14. II AKE:n komentoporras siirtyy Särkilahteen ja huoltoporras Sulkavalle. Siirtymisaika ja viestiyhteydet tiedotetaan erikseen”.

II AK:n Komentaja
Kenraalimajuri T. Laatikainen
Esikuntapäällikkö
Eversti K. Y. Takkula

Jakelu:
2.DE, 15.DE, 18DE, JR49, Aselajikomentajat, Huoltopääll., Os.!:n pääll., Os.4:n pääll., II/II AKE, PM:n OP.os., IV AKE, SvesiLv., Tsto III/II AKE. Yht. 20 kpl.

Varmentaa: Luutn. Vihtori Pore.

15 Div, HuoltoTsto IV:
AK:n käsky huollosta no 3.
Vilkkaampaa ilmatoimintaa. Iltapäivällä pommitus Simpeleessä, jolloinka tappiot 1 ups. ja 3 sotam. kaatunut ja toistakymmentä haavoittunut. Majuri Norko palannut KS:sta.

Simpeleen pommituksessa haavoittuneita hoidetaan. SA-kuva.

20,30 saapui div:n komentaja ev. Hersalo, II AK:n huoltopäällikkö evl. Jonkka ja tsto IV:n päällikkö majuri Hellman.
Kaukaista laimeata tykinjyskettä ajoittain.

Jalkaväkirykmentti 15

JR 15/E
Klo 9,10 jätti luutn. Valkonen raportin tied.osaston tuloksista:
-ensimmäinen yritys ylittää rajan 1.7. klo 20,30 epäonnistui.
– 2.7. klo 2,10 ylitettiin raja uudestaan Kalliokosken ensi K:sta n. 2300 m suuntaan 45.00. Todettiin vihollisen olevan asemissa, josta partio sai vastaansa kiivasta pk- ja automaattikiväärien tulta sekä joen eteläpuolelta kk-tulta. Osasto avasi tulen erästä mökkiä kohti. Ulos tulevista ryssistä kaatuivat kolme portaille. Samassa metsässä tuhottiin yht. 8 vihollista. Osasto sai krh-tulta, jolloin vetäytyivät.

Lisäksi kolme patteria Koitsansalon ja Kalliokosken maastosta tulittivat osastoa. Osasto palasi rajan yli klo 4. Tuloksena tiedustelusta on toteama, että vihollisen valvontalinja on miehitetty taisteluetuvartioksi ja antaa kranaatteja herkästi. Tulenjohto oli tarkkaa, johtuen tähystystornista.
Klo 9 tuli rykmentille valmisteleva käsky olla iltapäivällä marssivalmiina. Lähempiä määräyksiä odotetaan. Ilmapommituksessa illalla sai rykmentistä DE:n käytettäväksi asetettu polkupyörälähetti stm. Sandell, Porista, surmansa.

JR 15, Esik.K:
Klo 2,10 ylitettiin raja Kalliokosken ensi K:sta n. 2300 m suuntaan 45.00. Todettiin vihollisen olevan asemissa, josta osasto sai vastaansa kiivasta pk- ja automaattiaseiden tulta, sekä joen eteläpuolelta kk-tulta. Osasto avasi tulen erästä mökkiä kohti. Ulos tulevista vihollisista kaatuivat kolme portaille. Samassa mäessä tuhottiin yhteensä 8 vihollista. Osasto sai krh-tulta, jolloin vetäytyi. Lisäksi kolme patteria Koitsansalon ja Kalliokosken maastosta tulittivat osastoa. Osasto palasi rajan yli klo 4,00.

Tiedustelun tulos:
Vihollisen valvontalinja on miehitetty taisteluetuvartioksi ja antaa kranaatteja herkästi. Tulenjohto oli tarkkaa, johtuen tähystystorneista.

JR15, II Patl:
n. 7,30 palasi partiomme, joka yrityksistään huolimatta ei ollut onnistunut tunkeutumaan vihollisen linjojen läpi, vaan oli joutunut ryssien kanssa tulitaisteluun. Miehemme palasivat kaikki haavoittumattomina. Päivän palvelus oli monipuolista, kuten muinakin päivinä. Joitakin lentokoneita lenteli päivän aikana ja lentopommien sekä kranaattien räjähdyksiä kuului. Illalla muutamat lentokoneet ampuivat myös konekivääreillä, mutta meidän alueemme ulkopuolella.

JR 15, III Patl:
Patl:lla ryhmittymisharjoituksia aamupäivällä. N. klo 11 aikoihin vilkasta lentotoimintaa. Kuultiin pommituksia jossain kauempaa Simpeleen suunnalla, samoin it. tulta vihollisen puolella. Klo 12 alkaen valmistautumista lähtemään. Klo 14,15 esik.upseerien puhuttelu, klo 14,30 yksiköiden päälliköille puhuttelu, klo 16 patl. valmis lähtemään. Klo 17,00 – 19,30 komentaja, yksiköiden päälliköt ja osastojen johtajat sekä talousupseeri maastotiedustelussa. Yö kului rauhallisesti.

JR 15, 5. Komppania:
Heikkoa tykistön toimintaa ja lentopommituksia. 7,30-11 taistelukoulutusta. Klo 14 oltiin valmiit etulinjoille lähtöä varten. Lähtö kuitenkin siirtyi.

JR 15, 10. Komppania:
Yö oli erittäin lämmin ja rauhallinen ja satoi muutamia pisaroita. Aamulla pilvet hajaantuivat ja tuli paahtavan kuuma. Miehet hikoilivat harjoituksissa aamupäivällä 8,00-12,00, jossa aiheena oli lähestymisryhmityksien muodot ja eteneminen ryhmittyneenä, sekä hyökkäys komppanian puitteissa. Komppania oli vahvistettu kk-puolijoukkueella ja krh-joukkueella.

Harjoituksen päätyttyä ruokailtiin ja klo 13,00 alkoi kova valmistautuminen lähtöä varten. Käsikranaatit jaettiin miehille. Klo 16,00 komppania oli lähtövalmiina. 16,15 ruokailtiin ja sen jälkeen miehet saivat “rynnätä” lähtöä odottamaan. Lähtö kuitenkin lykkääntyi meille tuntemattomasta syystä. Klo 20,30 pystytettiin teltat, jotta miehet pääsevät niihin nukkumaan. Terveystilanteessa ei ole erikoista mainittavaa. Iltahartaus oli klo 21,30.

JR 15, 14. Komppania:
9,00 saatiin valmiuskäsky.

JR 15, Jääk.Komppania:
Komppania komennettiin I pataljoonan alueelle partioimaan, palaten illalla klo 21,00 aikaan takaisin Simpeleeseen. Alanissin 4. joukkue jäi pois komppaniasta.

JR 15, Kolonna:
Muona ja rehu jaettu yksiköille. Lähtö ETP:hen klo 19,00. Pakattu ja laskettu yksiköiden palauttamia varusesineitä lähetyskuntoisiksi. Paluu ETP:stä klo 23.

Jalkaväkirykmentti 36

JR 36, Esikunta:
3,00 vihollisen tykistöammuntaa Simpeleen ja Parikkalan suuntaan.
5,00 ammunta uusiintui.
8,10 Pataljoonien ja erillisyksiköiden lähtövalmiutta tehostettiin.
8,20 Käsky Pioneeri- ja jääkärijoukkueille siirtymisestä eteen erinäisiin tehtäviin tied.ups. luutn. Spiridoffin opastuksella.
8,35 Ainoastaan pioneerijoukkue saa lähteä tienkorjuuseen ja naamioimaan tietä.
9,15 Komentaja lähti DE:aan.

10,05 kolme pommikonetta majoituspaikan yli Parikkalan suunnasta länteen.
10,05 Pommikoneet palasivat kaartaen Parikkalan puolelta etelään.
11,11 Komentaja palasi DE:sta.
14,30 Lähetetty tied. osasto Aukee palasi, mutta ei sanottavaa tulosta, totesi ryssän miehittäneen linjan verrattain vahvasti.
19,20 Komentajan puhuttelu patl:n komentajille, erillisyksiköiden päälliköille ja esikunnan upseereille.

JR 36, I Patl:
Klo 9,00 oli lähtöhälyytys ja lähtövalmius, jotka klo 21,00 peruutettiin. Partio palasi takaisin pataljoonaan, sen piti lähteä “sisään” klo 4,00, mutta lähtö peruutettiin. Vähäistä ilmatoimintaa. Tykistön jyrinää kuului pitkin päivää. Pataljoonan iltahartaus klo 21,00.

JR 36, II Patl:
6,00 herätys ja aamutoimet. Sää pilvinen, lämpömäärä +22 C. 8,25-8,40 Patl:n kom:n puhuttelu kompp. päälliköille ja EK:n upseereille. 9,50-10,05 ilmassa kaksi vihollisen lentuetta a kolme konetta suunnaten lentonsa länteen palaten kuitenkin hetkisen kuluttua itään. Pommin räjähdyksiä kuului. 11,00 aamiainen (velli-puuroa). 15,25 luutn. Varesvuo ilmoittautui ja selosti tiedustelumatkaansa komentajalle. Partion johtaja luutn. Aukee I patl:sta jäi div. esikuntaan. Luutn. Varesvuo ilmoitti, että Simpeleen kirkonkylää olivat ryssät hanakasti pommittaneet puolenpäivän aikaan.

17,25 ylitti kahdeksan ryssän tiedustelukonetta leirialueen pudottaen jotakin ? läheiseen metsikköön, Lentolehtisiä. 8,15 yksi pommikone, suunta länsi – itä. 18,25 kahdeksan pommikonetta rajan suuntaan kaakko – itä. Munivat. 22,00 Patl:n komentajan puhuttelu komppanian päälliköille.

JR 36, III Patl:
Yksiköiden palvelusohjelma oli seuraava:
8,00-10,00 Harjoitus, ryhmän avojärjestys ja joukkueen ryhmitysmuodot uuden ohjesäännön mukaan.
10,15.11,00 Konetuliaseiden käsittelyä.
13,00-13,45 Oppitunti, rykmentin kokoonpano.
14,00-16,00 Harjoitus, komppanian ryhmittymismuodot ja liikunnat sekä suuntaryhmän toiminta.
16,00-17,00 Pyykin pesua.

Pataljoonan partio palasi n. klo 14,30. Se ei päässyt rajan yli, sillä rajan yli oli aikaisemmin mennyt niin monta partiota, että ryssät olivat hyvin varuillaan ja avasivat heti partiomme nähtyään ankaran kk-, tykistö- ja kranaattitulen, joka pakotti partiomme vetäytymään takaisin. Ei tappioita.

Ilmatoiminta oli kohtalaisen vilkasta. Klo 10,00 liikkui pohjoista kohden 3 vihollisen pommikonetta. Klo 10,30 palasi taasen 3 ryssäläistä konetta pohjoisesta käsin, klo 17,20 ylitti leirialueen pohjoista kohden kulkien 8 hävittäjäkonetta, joiden kansallisuutta ei eroittanut. Klo 13,00 1 suomalainen pommikone.
Taivas oli ohuesti pilvessä koko päivän ja ilma oli hiostuttavan kuuma niinkuin ukkosilman edellä.
Rykmentin komentajan puhuttelu klo 19,30.

JR 36, 5. Komppania:
6,30 Herätys ja aamutee.
7,30 Harjoitusta ryhmittäin.
8,30-11,00 Peseytyminen ja paitojen pesu.
13,00-17,00 Valmistautuminen marssia varten.
15,15 Saapui partio retkeltään.

JR 36, 6. Komppania:
7,45 Komppanian päällikkö pataljoonan komentajan puhuttelussa, määräys kompp. valmiina klo 17,00.
9,00 Komppania kävi uimassa ja pyykin pesua.
14,00 Konetuliaseiden koeammuntaa.
17,00 Puhelinsanoma, jossa komppanian liikkeelle lähtö siirretään toistaiseksi.
21,00 Komppanian päällikkö patl:n komentajan puhuttelussa.

JR 36, 7. Komppania:
Aamupäivällä komppania kävi Honkalammella uimassa. Pst.ryhmä rakensi käymälän. Iltapäivällä oli varusteiden ja pakkausten kuntoonlaittoa. Pst.ryhmällä aseiden käsittelyä. Komppanian suutari Lehmusto kävi tupakkapartiossa Särkisalmella saaden jokusen rasian fikarolia.

Ammattisuutari Raasulista
Vihollisen 6″ “suutari”, räjähtämätön kranaatti.

JR 36, 8. Komppania:
7,00 Aamutee.
8,00-10,00 Uintia ja pyykinpesua.
11,00 Lounas.
13-17 Varusteiden kuntoon laittoa.
17,00 Päivällinen.
22,00 Iltahartaus, korpr. Pohjala.

JR 36, 9. Komppania:
Komppanialla taistelukoulutusta ja aseiden käsittelyä. Iltapäivällä oppitunti, “Rykmentin kokoonpano”. Komppanian eteneminen maastossa.. Komppanianpäällikön johtama partio palasi klo 16,30 aikaan partiomatkaltaan. Päivän aikana lennellyt useita ryssän pommikoneita ja hävittäjiä majapaikan yli. Pataljoonan Kss.miehillä ollut omaa koulutusta koko päivän. Komppanian komentoryhmä rakentanut puolen päivää pöytää toimistoteltan viereen. Tästä työstään se on saanut täyden tunnustuksen.

JR 36, 10. Komppania:
Kiivasta tykistötulta kuului koko yön. Päivällä lensi monta lentokonelaivuetta leirialueemme yli ja ankaria jyrähdyksiä kuului hiukan tuonnempaa.

JR 36, 11. Komppania:
8-10 avojärjestyksen eri muotoja.
13,30-14 oppitunti rykmentin, pataljoonien, komppanian ja joukkueen kokoonpanoista.
14,15-16 suuntaryhmän toimintaa.
16-17 sauna 3. ja 4. joukkueille, muille pyykinpesua.
Päivän aikana lensi useampaan otteeseen vihollisen tiedustelu- ja pommituskoneita. Suurempia kuin 7 koneen muodostelmia ei näkynyt.

JR 36, 12. Komppania:
9,00-10,00 Harj. Muodollinen taistelukoulutus ryhmän ja joukkueen puitteissa.
10.00-11,00 Kk:n ja pst.kiväärin käsittelyä.
13,00-13,45 oppit. Rykmentin kokoonpano
14,00-16,00 Harj. Ryhmittyneenä eteneminen metsässä.
16,00-17,00 Pyykinpesua.
15,40 palasi vänr. R. Norokorpi tähystystehtävästä rajaviivalta.

Jalkaväkirykmentti 57

JR 57, Esik.
7,00 Sää: +20 C, pilvistä. Rykmentin vahvuus: 122 + 536 + 2914.
8,25 Saapui puh.käsky valmistautua 1 pataljoonalla ottamaan os. Elovaaran tehtävä vastaan. Matalatorjuntaan määrätty Kk. joukkue irroitetaan.
8,30 Annettu I/JR57:n komentajalle käsky edellisen johdosta. Otettava viipymättä yhteys Os. E:n komentajaan ja tiedusteltava Os. E:n tehtävää. Valmiina tämän vuorokauden aikana.
16,00 Puhuttelu DE:ssa komentajille. (Virkki, Valkama, Raikkala)

JR 57, I Patl:
8,31 Käsky KKK-joukkueen palauttamisesta KKK:lle
9,00 Patl.komentaja kolmen komppanianpäällikön kanssa etumaaston tiedusteluun.
13,15 Edellämainittujen paluu.
17,20 Käsky pataljoonan komentajan ilmoittautumisesta Rautjärven pappilassa.
17,45 Komentajan ja lähettiupseerin edellä mainitulle matkalle lähtö.
17,45 Osasto Kärkkäinen palasi.
22,55 Käsky patl:n siirtymisestä Torsanjärven maastoon.

JR 57, II Patl:
Klo 3 aloitti vihollinen tykkitulen asemiimme, joka kesti n. 2 tuntia. Hevostappioita. Klo 5,30 kaikki rauhallista. Puolustuslohkomme lävitse menneitä partioita on vielä Venäjän puolella rajaa. (Jousmäki, Pohjola..) Päivällä melko vilkasta ilmatoimintaa. Klo 18,30 pommitti 7 viholliskonetta Simpelettä, jolloin ainakin 1 rakennus syttyi palamaan.

Vihollisen hävittäjäpartioita silloin tällöin alueemme yllä, ja sen tykistö alkoi tavanmukaisen iltasoittonsa n. klo 20 ampuen laimeata häiritsemisammuntaa 5. komppanian lohkolle. Ammunta kesti n. tunnin, eikä jatkunut enään yölläkään. 2 KKK:sta vaihdettu 1 joukkue luutn. Teräskallion käytettäväksi, josta 3 KKK:n joukkue siirtyi edellisen paikalle. Luutn. Manniselle alistettiin 1 joukkue 6./JR:stä. Pataljoonaan saatiin 2 pst.kivääriä.

JR 57, 1. Komppania:
Herätys, aamutee.
7-11 Harjoitusta, varusteiden kunnostamista, saunomista ym.
11-13 Ruokailu.
Päivä rauhallinen, lentokoneita liikkui ilmassa, ei kuitenkaan mitään pommituksia tai ammuntaa. Miehistöllä saunomista ym.
17 Ruokailu.
Tykistöpatteriston esikunta kävi katsastamassa toimistotaloamme esikuntataloksi.
21,30 Iltahartaus.

JR 57, 2. Komppania:
Koulutusta.
11,00 Os. Kärkkäinen palasi.
22,00 Komppanianpäälliköt pataljoonan komentajan käskynjaolle.

JR 57, 3. Komppania:
Puolenpäivän tienoilla lenteli muutamia vihollisen lentokonemuodostelmia alueemme yli. Oman it.tykistömme ensi kertaa avatessa tulen, mutta saamatta kuitenkaan osumia.
3,00 vihollisen tykistö samoin kuin edellisenä yönä ampui Simpeleen kirkonkylän tienoille.
Tieto, johon ei ole saatu vahvistusta: 30.6. liikkui pataljoonan majoitusalueella tuntematon kersantti kahden sotamiehen seurassa, kaikki suomalaisissa sotilasvaatteissa, tiedustellen komppanioiden ja raskaiden aseiden sijoituspaikkoja. Heidät todettiin vakoilijoiksi. Sotamiehet saatiin myöhemmin kiinni kersantin päästessä pakenemaan. Komppanioille tehostettiin valppauden ja vaiteliaisuuden tärkeyttä.

14,00 saapuivat komppanian alueelle komppaniasta sissiporukkaan ilmoittautuneet 7 miestä, jotka edellisenä yönä pataljoonan sissijoukkueessa (vahvuus n 30) olivat ylittäneet rajan ja suorittaneet tiedustelua noin 5-6 km:n päässä ryssän puolella palaten takaisin klo 7,00. Tiedusteltu alue todettiin heikosti miehitetyksi. Poikiemme onnistui vihollisen ratsu ja ja partioiden estämisyrityksistä huolimatta yhden vartiomiehen ammuttuaan päästä tappioitta omalle puolelle.

23,00 komppanian päällikkö sai käskyn aamulla klo 9,00 aloittaa marssi oppaan johdolla tietä Kaljusen tienhaara – Innasennurkka – Torsanjärvi – Silamusjärven kannas – Torsanjärven eteläpuolitse.

JR 57, 4. Komppania:
Vihollisen tykistö jatkoi häiritsemistoimintaa. Ei tappioita.

JR 57, 7. Komppania:
6.00 Herätys. Komppanialla palvelus palvelusjärjestyksen mukaan.

JR 57, 8. Komppania:
12,00 Ryssä pommitti Simpelettä.

JR 57, 9. Komppania:
15. Lkp.päivä.
6,00 Herätys, päivystäjä.
6,15-7,30 Aamutoimet ja -tee, päivystäjä.
8,30-10,45 Ulkoharjoitus, kompp. päällikkö.
11,00-14,00 Ruokailu ja lepo.
14,00-16,45 Asekäsittelyä (huoltoa) ja suunnistautumisharjoitus, kompp.päällikkö.

16,45.17,00 Käskynjako, kompp. vääpeli.
17,00-18,00 Ruokailu.
18,00-19,00 Aseiden puhdistus, joukkueenjohtajat.
21,00 Iltahartaus, kompp. valvova upseeri.
21,30 Nukkumaan meno ja hiljaisuus, päivystäjä.
Komppanian valvova upseeri: Vänr. Tuovinen.
Kompp. päiv. aliupseeri: Alikers. Leppänen, Toivo.
16,00 Komentopaikka siirrettiin jälleen, nyt lähellä esikuntia olevalle suutarin mökille.
24,00 siirrettiin myös komppanian majapaikka komentopaikkaa lähellä olevaan metsään.

JR 57, 12. Komppania:
1,00 Alkoi ryssä taas pommittaa Simpeleen aseman suuntaa yksittäisin laukauksin noin tunnin ajan.
5,00 Toistui taas tämä samallainen tykistöammunta.
10,20 Lensi kolme ryssän pommikonetta Suomen puolelta paluumatkalta Simpeleen kylän ylitse, joita vastaan avasi ilmatorjunta tykistötulen, mutta tuloksitta nytkin. Keskipäivä kului rauhallisesti.
18,35 Tuli rajan yli seitsemän ryssän pommikonetta, jotka suuntasivat kulkunsa Simpeleen paperitehdasta kohden. Kun pääsivät tehdasalueen ylle purottivat pommeja 10-15 kappaletta. Nämä saivat aikaan yhden tulipalon, muista mahdollisista vaurioista ei ole vielä tietoa.

It.tykit avasivat tulen koneita vastaan, mutta vasta koneiden perään, siis mielestämme liian myöhään. Tämän jälkeen näkyi vielä useita koneita, mutta eivät tulleet lähelle tätä paikkaa. Edellä kerrotussa pommituksessa sai surmansa kuuleman mukaan 3 sotilasta, 2 haavoittui vaikeasti ja 4 lievemmin. Ilta ja yö kului rauhallisesti.

JR 57, 13. Komppania:
6,00 Säätila pilvistä ja lämmintä. Vihollisen koneita lenteli jonkinverran Suomen puolella. Simpeleen kk. pommitettiin, 2 taloa syttyi palamaan. Jämijärven poika korpr. Lauri Leppihalme haavoittui käsivarteen, eräs tykistörykmentin adjutantti kuoli.

JR 57, 14. Komppania:
Vihollinen ampui tykistöllään. Lentokoneita liikkui pitkin päivää majoitusalueemmekin lähettyvillä. Myös pommeja pudotettiin, mutta ne tulivat etäälle meistä. Komppanian I- ja lähitorjuntajoukkueella oli harjoituksia.
22,00 Iltahartaus.

JR 57, Krh.joukkue:
Sää lämmin ja aurinkoinen. Aamuyöstä voimakasta tykistötulta Simpeleen suunnalta. Simpelettä pommitettu ilmasta. Kers. Välimäki ja Liitiä kävivät tarkastamassa suuntakehät Krh.komppanian luona.
11,30 Antoi patl:n komentaja marssikäskyn. Patl. siirtyy seuraavana aamuna maastoon. Joukkueemme liittyy E/JR57 jälkeen. Lähtö klo 10,00.

Erillisosastot

Kev.Os.16, 1. komppania:
Tunnussana = Inha – Itä.
7,00 Komppanian vahvuus 5 + 27 + 129. Sää n. 23 C, kirkas. Herätys, tee ja aamutoimet.
9,00 Palvelusta. Keinot, miten voi piikkilankaesteet ylittää ja miten sen voi parhaiten tuhota (kompp. pääll.).
14,00 Iltapäiväpalvelus, suuntauran käyttöä maastossa. Lentotoiminta vilkasta pitkin päivää. Illalla valtavia uutisia Saksan armeijan menestyksistä itärintamalla. Saksa – Suomi hyökännyt Pohjois- ja Keski Suomessa ylittäen rajan.

Kev.Os.16, KK.komppania:
5,00 Tykistötulta suunnassa 31.00 (Samoissa suunnissa tykistötulta edellisinäkin päivinä. Savupatsas on näkynyt suunnassa 32-33). Pst. ammuntaa ja koulutusta. Kts. päivän palvelusohjelmaa.
16,00 Ilmoitettiin, että oikealla Enson seurulla ryssä oli hyökännyt panssarivoimin, mutta lyöty vastaiskulla takaisin. Pst.ryhmä Listeman alistettiin Laikonkankaan kenttävartiossa olevalle joukkueelle.

17,00 Kahdeksan koneen ryssän lentolaivue lensi suunnassa 55.00 majapaikkamme yli. Suunnassa 15.00 käytiin ilmataistelu (silloin tällöin on ryssän koneita ja lentueita nähty muinakin päivinä).
Joukkue Tengström alistettiin 2. komppanian kenttävartioon klo 20,00 mennessä. Puolijoukkue Alajoki I joukkue määrättiin it. torjuntaan majapaikan läheisyyteen Vennon talon mäelle.
Enson suunnalla on pitkin päivää näkynyt savua.
21,15 Iltahartaus, jonka piti osaston pastori vänr. Rantanen.
Huhu: Rajakorpraali pidätetty. Ohjannut ryssän tykistötulta radiopuhelimella.

3./KTR 12
Keskiviikko 2.7.
Klo 11,00 tulenjohtue asettui uuteen sijoituspaikkaan. Tulenjohtopaikkoja tiedusteltiin. Tulipatterissa järjestelytöitä jatkettiin.

8./KTR 12
2.7. keskiviikko.
Ryssä piti meille jälleen ylimääräisen herätyksen, tällä kertaa tuntia myöhempää. Tällä kertaa oli teltasta ulos hiipineiden miesten lukumäärä paljon pienempi, eikä lapio ja kanki karahdelleet soraan enää kuin muutamilla paikoilla. Miehet olivat kaivaneet kuoppansa joko jo päivällä tai eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Päivällä oli lentokoneita tavallista enemmän ilmassa. Pommittelivat patterimme lähiympäristöjä, tulos: Pommeja vastaava lukumäärä pienempiä ja suurempia kuoppia Karjalan maaperään.

9./KTR 12
Heinäkuun 2 p:nä:
Klo 9,00 sitten lähdimme. Saavutimme kieltotaulun tien varressa: “Varokaa ryssän tähystystä”. Ajoneuvot syrjään. Lähdin lähettini kanssa metsän reunaa pitkin Kangaskosken sillalle, jossa klo 11,00 piti ilmoittautua kapt. Vinterille, lohkomme taktilliselle johtajalle. Kranaattikuoppia, silpoutuneita puita, rikkinäisiä rakennuksia. Kaksi hevosen raatoa. Määräaikana lähdimme rajan suunnassa vaeltamaan lounaaseen, ottamaan vastaan II/KTR 12:lta tj-paikkani. Tapaan vanhan sotakaverini kapt. Metsolan. Minulle näytetään suunnilleen mistä tj-paikka on valittava.

Lähden kohti rajaa parin upseeritoverini kanssa. Pääpuolustuslinja sivuutetaan. Vielä 1 km rajaa kohti. Lähenemme aukeaa. Painumme matalaksi, saavutamme viimeisen miehen ennen rajaa, -suomalaisen rajavartiosotilaan. Edessä on tiellä puomi, -punaiseksi maalattu, n. 400 m:n päässä. Ryssän kk-pesäke silmien edessä, mitään liikettä ei ole sillä puolen. Tähystyspaikkamma on aivan alttiina kk-tulelle. Edessä on pari ryssän näkötornia, radiomasto, piikkilanka- ja hv-esteitä. Puhelin vedetään paikalle, huomenna asetan tähystäjän rv-sotilaan kaveriksi. Pienehköt pommikonelaivueet yrittävät puolellemme, mutta it-tykistö karkoittaa ne. Joskus niitten onnistuu päästä pidemmälle, kuten tänäänkin saivat pommeillaan pari taloa palamaan Simpeleen kirkonkylässä ja kk-tulella ampuivat 1 vänrikin ja 3 reserviläistä div. esikunnan pihamaalla.

Partiomme käyvät yhtämittaa yli, palaten miltei tappioitta, joitakin on haavoittunut ja kaatunut. Silloin tällöin louskuttaa ryssä tykistöllään kranaatteja ja lentolehtisiä, -saksankielisiä, luullen että tässä kohden on niitä. Ilta ja yö melko rauhallinen. Puh.yhteys on 7. ptrin tj:lle.

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *