15. D:n taistelujoukot “rajoitetuin tavoittein” yli rajan. 14.7.-41,

Vesi ei ole este etenemiselle.

 

 

 

 

 

14.7. Yhteenottoja vihollisen kanssa.

15. divisioonan joukot pääsevät viimein tositoimiin. JR 57 etujoukkona etenevät yli “väliaikaisen rajan”.

Joukoissa epäjärjestystä

Divisioonan päiväkirja.

14. heinäkuuta 1941,  15.DE, os.2
2,00 Ilmoitti Virkki, että ensimmäinen tiedustelupartio käynyt neljän tien risteyksessä Lamminkylästä etelään. Kylä vahvasti miehitetty. Miehiä enemmän kuin 1 komppania, mutta tuskin pataljoonaa. Siitä etelään tuntui avoimelta. Toinen partio pyrkinyt Koitsansalon pysäkin suunnassa yli, mutta ei ole päässyt rajan pinnasta etenemään, takertui tulitaisteluun.

6,55 Virkki ilmoitti, että hyökkäys on vähän myöhästynyt. Lähtivät liikkeelle vasta klo 5,00 valmiusasemista n. 1 km rajalta. Ei ole kuultu mitään taistelun ääniä ja yhteyttä Vanhalaan ei ole saatu vielä kuntoon. Suunnitelma muutettu siten, että lähdettiin liikkeelle ilman mitään tulivalmistelua, jotta yllätysmahdollisuus säilyisi. Raja on ylitetty. Tykistön tulenjohtajat mukana mahd. tulituen antamista varten. Luutn. Hirvan yritys ampua it.tykillä Lamminkylän tähystystorni tuleen ei onnistunut, koska aamusumu oli erittäin vahva estäen näkyväisyyden. Virkki lupasi antaa tietoja heti kun saa.

7,35 Tilanneilmoitus AK:lle (Liite no 51)
9,30 Ev. Virkki ilmoitti, että klo 8 oli Vanhalan pataljoona (JR 15 II ptl.) edennyt n. 1 km päähän ensi tavoitteestaan (purolinja pisteestä 111,7 n. 2 km kaakkoon), siis runsaan kilometrin vastarintaa kohtaamatta. Jatketaan edelleen itään kääntyen tavoitteena maantie Lamminkylä – Lamminsalon pys. Ei vieläkään kuultu mitään taistelun ääniä.

11,00 Ilmoitti Virkki: Vanhalan pääosat ovat vastoin edellisiä tietoja ylittäneet rajan vasta 7,15. Klo 10,00 saapuneet vastarintaa kohtaamatta puron haaraan 1800 m Koitsansalo “l”:stä suoraan pohjoiseen. Edelleen tulitaistelussa sillä seudulla, jossa kohtasi ankaraa vastarintaa. Ei vielä tietoja jatkosta.
11,25 Ankaraa tykistötulta molemmin puolin n. puolen tunnin ajan.

12,05 Ilmoitti Virkki: Vihollisen pesäke purojen yhtymäkohdassa selvitetty ja liike itäänpäin juuri alkanut.
12,25 9 ryssän hävittäjää kimpussamme. Palopommeja, pieniä räjähdyspommeja ja kk-tulta n. puolen tunnin ajan. Simpeleen kirjakaupan talo syttyi ja paloi loppuun. Lähitalot saatiin varjelluksi. Myös suuri metsäpalo pisteen 125 maastosta valtatiehen päin. Myös muita pienempiä kuloja syttynyt 4-5. Pioneeripataljoonamme käytettävissä olevat osat sekä kaikki liikenevä väki sammutustöihin.

13,05 Jälleen 9 hävittäjää. Ahdistavat it.aseitamme ja sytyttivät taas pari uutta paloa. Jälleen noin puolen tunnin “koukkailee”.
13,55 Uudistettiin AK:lle pyyntö saada hävittäjiä seutua suojaamaan, koska ryssät heiluvat aivan mielivaltaisesti.
14,00 Ev. Virkki: Vanhalan pataljoona hajalla ja vetäytymässä. Käsky JR15:lle ottaa rintamavastuu JR57:ltä. (Liite no 52):

Divisioonan käsky 14.7.41 klo 14,00:

  1. Vihollisen päävastarinta-asema tuntuu olevan linjalla Metsäkylä – Pajari – p.110 – Kalliokoski – Koitsansalo – Lamminkylä, jossa sillä vahvasti varustetut asemat.
  2. Divisioona, joka nyt on saavuttanut kiinteän taistelukosketuksen viholliseen, asettuu puolustukseen saavuttamalleen linjalle, pitää ehdottomasti kosketuksen viholliseen ja ryhtyy vihollisen päävastarinta-aseman yksityiskohtaiseen tiedusteluun.
  3. JR15 kom. vastaanottaa rintamavastuun 15/16.7. klo 24 lohkolla, jonka oikea raja sähkölinja – Kokkolanjoki ja vasen raja div:n vasen raja. Os. Teräskallio, jossa olevat JR57:n osat vaihdetaan rajajoukkue Petäjään jää alistetuksi JR15:lle. Tehtävä entinen.
  4. JR57 kom. suorittaa div. kom:lta saamiensa suullisten ohjeitten mukaan II/JR57:n vaihdon 15.7. klo 24 mennessä. Vaihdon jälkeen kootaan II/JR57 koulutusta ja lepoa varten Silamusjärven eteläpään maastoon.
  5. I/JR36:n alistus JR57:lle lopetetaan 15.7.klo 24,00. Patl. kootaan p.119:n pohjoispuoliseen maastoon.
  6. Tykistön taistelujaoitus puolustusta varten: JR57:n tukipstona II/KTR12.

Divisioonan komentaja, Eversti N. V. Hersalo.

15,50 Ilmoitti Hurmerinta, että ryssä ampunut voimakkaasti tykistöllä ja kk:lla sekä pudottanut palopommeja omalle puolelleen. Kaikki talot ja metsä tulessa ryssän puolella. Ilmeisesti ryssä irtautumassa?
16,00 Koska evl. Valkamaa ei tavattu annettiin tieto hänelle toimitettavaksi, että hän vihollisen mahdollisen irtautumisen varalta suorittaisi molemmilla etulinjan pataljoonillaan syvälle ulottuvaa tiedustelua asian toteamiseksi ja jos irtautuminen alkanut heti seuraisi pataljoonillaan kiinteässä kosketuksessa viholliseen.
16,05 Ilmoitus AK:lle asiasta.

16,06 Kilpeläinen ilmoitti: Pisteestä 110 n. 1 km luoteeseen vihollisella vahva kahdessa linjassa oleva varustettu pesäke, jossa mm. osumankestävät kk-korsut. Vihollinen tyhjensi sen aamulla vapaaehtoisesti. Kukkula miehitetty.
16,15 Ilmoitus Virkille tilanteesta. Valmistauduttava mahdolliseen vihollisen seuraamiseen käskyn täältä saatuaan.

16,20 Sama ilmoitus evl. Raikkalalle.
16,40 Evl. Haaki (tänään toimensa vastaanottanut uusi tyk. komentaja) ilmoitti: Vanhalan pataljoona on hajallaan peräytymässä. Saanut pahasti selkäänsä. Mukana ollut tykistön tulenjohtaja joutunut jättämään radionsa ryssille haavoituttuaan. Heinosen tulenjohtaja ilmoittaa: Ryssän n. 100 miehen porukka päässyt lävitse Koitsanlahti viime “a”:sta noin 2700 m etelään ja etenee luodetta kohti.

16,45 Ilmoitus Virkille edellisestä ja käsky ryhtyä toimenpiteisiin ryssien vastaanottamiseksi.
16,46 Edellinen tiedoksi Hurmerinnalle.
16,50 Luutn. Rotkirch Hurmerinnan pataljoonasta ilmoitti: Noin 50 ryssää etenemässä kaakosta purolinjaa pitkin kuloaluetta kohti, joka on pisteestä 102 n. 1,5 km itään. Ilmeisesti sama porukka kyseessä, josta evl. Haahti ilmoitti.

16,55 Tieto edellisestä ev. Virkille.
19,15 Ilmoitti KTR 12:n rykmentin upseeri luutn. Luhtama, että edellämainittu ryssäporukka olikin omia miehiä!!!
19,30 Tilanneilmoitus AK:lle (Liite no 53)
20,00 Ilmoitti Hurmerinta, että ryssä vetäytynyt taistelutta pois tukikohdasta, joka on Kangaskoski “i”:stä n. 2 km kaakkoon ja oli jäämässä saarroksiin. Vahva asema, jossa osumankestävät kk-korsut. Omat joukot miehittäneet paikan.

15.D huolto tsto IV
Ajoittain vilkkaanpuoleista ilmatoimintaa. Pitkin päivää kuulunut tykinjyskettä edestä harvakseltaan. Aamupäivällä kävi kenttäpostipäällikkö majuri Santavuori osastossa.
Luutn. Saloranta 36.Tal.K:sta komennettu tsto V:een.

Jalkaväkirykmentti 15

JR 15
Klo 4,50 saapunut tieto luutn. Hirvalta, johon ei enään yhteyttä, ettei hän huonon näkyväisyyden vuoksi voi suorittaa tehtäväänsä. (Koitsanlahden eteläpään näkötornin ampuminen it.-patterilla).
Klo 5,20 Yhteys Winteriin. Ryhmittyminen vielä käynnissä. Klo 5,10 os. Vanhala lähtenyt pisteestä Koitsanlahti ensi K:sta suunta 20.0 n. 1 km liikkeelle. (Tiedon välitti yhdysupseeri vänr. Heinola).
Klo 8 os. Vanhala edennyt 1 km ensi tavoitteeseen. Ei mitään –.

8,50 ev. Hersalon käsky patl. Penttilän eteentyönnetty kompp. tulee tänä iltana saamaan tehtäväkseen miehittää osan Hurmerinnan lohkosta jolloin rintamavastuu tällä lohkolla siirtyy meille.
10,25 “Humala” asemaa kuunnelkaa joka hetki. Kosketus viholliseen saatu, kiv.- ja pk-tulta ykköstavoitteesta n. 500 m länteen purojen yhtymäkohdassa klo 19 alkaen.

12,50 Puh. ilmoitus: os. Vanhala jatkaa etenemisen koilliseen purojen yhtymäkohdasta. 12,45 ilmoitus, pisteestä 111.7, 2 km kaakkoon taistelua vihollisen kanssa. Tiedustelu käynnissä. 13,50 ilmoitus, pakoitetut vetäytymään edell. pisteestä suunnassa 45.00.

DE:sta puh.: “Yöllä 14.-15.7. vaihdetaan komppania + kk.joukkue (vahvistettu komppania) JR15:sta etulinjaan. Vaihdosta sovittava heti JR57:n komentajan kanssa. Tarkempi käsky myöhemmin”. Käskystä Kukkonen.
Klo 15,30 yhteys Teräskallioon, joka ilmoitti erään rajavartiokersantin ilmoittaneen, että os. Vanhalassa n. 1 komppania vetäytyi epäjärjestyksessä JSp:n suuntaan (Joukkosidontapaikalle).

Klo 15,35 Wallemaa pyytää, että I patl.:n vahvistettu komppania siirrettäisiin Hurmerinnan kom.paikan maastoon heti, koska vihollinen painostaa. Käsky välittömästi annettu Penttilälle. Klo 16,10 Teräskallio pyysi lähettämään autoilla yhden komppanian Koitsanlahden kylän suuntaan jossa syntymässä aukko. Klo 16,20 käsky Penttilälle lähettää 2 joukkuetta + kk joukkue kahdella autolla niin monta kuin niihin suinkin mahtuu Teräskallion komentopaikalle: Koitsanlahden iso K:sta n. 1 km länteen punaisen tien varrella.

Klo 16,55 Tsto III ilmoittaa, että piste 102:sta suoraan itään aukean reunassa on kuloalue johon on tunkeutumassa etelästä päin vihollisia. 17,30, viimeinen tieto osoittautui vääräksi, tulevat miehet olivat perääntyvästä II/JR 15:sta.

Iltapäivän ja illan kuluessa saapui II/JR15 hajalle lyötynä takaisin rajan yli. Selostus tapahtumista liitteenä sotapäiväkirjan rykmentin komentajan taistelukertomuksen muodossa päivätty 16.7.-41 klo 11,30. (tältä ajalta Virkin taistelukertomusta ei ole arkistossa).

Tappiot olivat: kaatunut 3, haavoittunut meidän miehiä 9, (tykistön 4), kadonneita 4 miestä.
Klo 20 tuli DE:n käsky, jonka mukaan JR15:n yöllä klo 24 mennessä tulee miehittää meille kuuluvan rintamakaista. JR57:n patl. Hurmerinta vetäytyy lepäämään, JR15:lle alistetaan os. Teräskallio johon kuuluu tästä lähtien myös luutn. Petäjän rajavartiojoukkue. Toistaiseksi vahvistettiin os. Teräskalliota vänr. Keiholehden iskujoukkueella.

JR 15, Esik.

Klo 4,15 siirtyi komentaja, tied.ups. sekä viestiups. tykistön komentopaikkaan mukanaan radio, joka heti pystytettiin klo 4,20 ottamaan vastaan tietoja os. Vanhalalta, jonka mukana myöskin oli rykm. viestijoukkueelta miehitetty radioasema.

Klo 4,50 ilmoitus luutn. Hirvalta, johon ei enää yhteyttä, ettei hänen it-ryhmänsä huonon näkyväisyyden vuoksi voinut suorittaa tehtäväänsä. (Kukkarolahden eteläpäässä olevan näkötornin ampuminen it-patterilla).

Venäläinen tähystystorni

Klo 5,20 tyk. komentajalla yhteys kapt. Winteriin, tyk. patterin päällikölle: “Ryhmittyminen vielä käynnissä”.
Klo 6,30 saapui os. Vanhalan yhdysupseeri vänr. Heinola. Ilmoitti, että os. Vanhala oli lähtenyt p. Koitsanlahti ensi K:sta suuntaan 20.0 n. 1 km liikkeelle.

Klo 8,50 puh. ilmoitus os. Vanhalasta: “Os. Vanhala edennyt 1 km ensitavoitteeseen klo 8,00. Ei mitään havaittu”.
Klo 8,50 D:n komentajan käsky puhelimitse: “Penttilän eteen työnnetty komp. tulee tänä iltana saamaan tehtäväkseen miehittää osan Hurmerinnan lohkosta, jolloin rintamavastuu tällä lohkolla siirtyy JR 15:lle”.

Klo 10,25 Radiosanoma tyk. komentajalle: Hurmalan asema, kuunnelkaa joka hetki. Kosketus viholliseen saatu kivääri- ja pk-tulta ykköstavoitteesta n. 500 m länteen purojen yhtymäkohdasta klo 10 alkaen.
Klo 12,50 puh.ilmoitus os. Vanhalalta: “Os. Vanhala jatkaa etenemisen koilliseen purojen yhtymäkohdasta.
Klo 13,45 puh.ilmoitus os. Vanhalalta: “pisteestä 111,7 2 km kaakkoon taistelussa vih. kanssa. Tiedustelu käynnissä”.

Klo 13,50 puh.ilmoitus os. Vanhalalta: “Pakoitetut vetäytymään edellisestä pisteestä suuntaan 45.00”.
Klo 14,10 puh.sanoma DE:sta: “Yöllä 14-15.7. vaihdetaan kompp. + kk. joukk. (vahvistettu kompp.) JR 15:sta etulinjaan. Vaihdosta sovittava heti JR 57:n komentajan kanssa. Tarkempi käsky myöhemmin. Käsk. Kukkonen.”

Klo 15,30 Yhteys Teräskallioon, joka ilmoitti: “Eräs rajavartijakers. ilmoituksen mukaan vetäytyy ainakin 1 kompp. os. Vanhalasta epäjärjestyksessä J.S.P:n suuntaan. (joukkosidontapaikka).
Klo 15,35 JR 57:n komentaja pyytää, että I/JR 15:n vahvistettu kompp. siirrettäisiin Hurmerinnan komentopaikan maastoon heti, koska vihollinen painostaa.

Klo 15,40 Edellisen johdosta annettu käsky Penttilälle siirtää pyydettyyn paikkaan Rissasen komppania.
Klo 16,00 kapt. Fröberg II/JR 15:sta 4. kompp. päällikkö soitti. Varmisti tiedon II/JR 15:n hajaantumisesta. Ilmoitti kapt. Vanhalan olevan JSP:ssä. Kom. määräsi kapt. Fröbergin patl. päälliköksi. Kapt. Fröberg ei sanonut tarvitsevansa apua patl:n kokoamisessa.

Klo 16,10 Teräskallio soitti. Pyysi lähettämään autolla yhden kompp. Koitsanlahden kylän suuntaan, jossa syntymässä aukko.
Klo 16,20 käsky Penttilälle lähettää 2 joukk. + kk.joukk. autoilla Teräskallion kom.paikalle Koitsansalon ensi K:sta n. 1 km länteen tien varrelle.

Klo 16,55 DE ilmoitti, että p. 102:sta suoraan itään aukean reunassa oli kuloalue, jolle on tunkeutumassa vihollisia etelästä päin.
Klo 17 sana Rissasen komppanialle, että osa hänen komppaniastaan kävisi ylläsanotulla paikalla matkalla Hurmerinnan komentopaikalle.
Klo 17,30 Tieto vihollisen tunkeutumisesta yllämainitulle kuloalueelle osoittautui vääräksi. Tulevat miehet olivat perääntyvästä II/JR 15:sta.

Iltapäivällä ja illan kuluessa saapui II/JR 15 hajalle lyötynä rajan yli. Tarkempi selostus tapahtumasta liitteenä sotapäiväkirjaan.
Liite N:o 1 (Taistelukertomus päiv. 16.7.1941 klo 11,20)

14.7. tappiot II/JR 15:ssä olivat 3 kaatunutta, 9 haavoittunutta ja 4 kadonnutta.
Klo 20 DE:n käsky: “JR 15:n tulee 15.7.41 klo 24 mennessä miehittää sille kuuluvan rintamakaistan. JR 57:n patl. Hurmerinta vetäytyy lepäämään. JR 15:lle alistetaan os. Teräskallio johon kuuluu tästä lähtien myös luutn. Petäjän rajavartiojoukkue.”
Os. Teräskalliota vahvistettiin JR 15 kom.:n käskyn mukaan toistaiseksi vänr. Keiholehdon iskujoukkueella.

JR 15, II Patl.
Klo 0,30 palasi luutn. Ratasmaa joukkueineen partiotehtävistä.
2,30 herätettiin Fröbergin ja Jagobssonin kompp. ja 2,45 Nykäsen ja Kalannon komppaniat hyökkäystehtävää varten. Tämän jälkeen komppaniat alkoivat siirtyä Koitsanlahti K:sta noin 1 km lounaaseen olevaan ryhmittymismaastoon. Mukana seurasivat patruuna-, sairas-, sekä viestiajoneuvot.

Ryhmittyminen oli seuraava:
Vasemmalla Nykäsen komppania, oikealla Fröbergin komppania ja Nykäsen komppanian takana Jagobssonin komppania. Nykäsen komppanian III joukkueen tilalle oli määrätty rykm. jääkärijoukkue luutn. Puukon johdolla, syystä että III joukkue oli sangen väsynyt äskeisen partioretken johdosta.
KK-komppania oli myös jaettu eri yksiköille.

Vänr. Notkonen sai erikoistehtävän miehittää piste 111,9 mukanaan 2 ryhmää Jagobssonin komppaniasta sekä KK-puolijoukkue ylikers. Railonmaan johdolla. Ryhmitysmaastossa patl. kom. piti vielä lyhyen puhuttelun yksiköiden päälliköille, sekä patterin päällikölle.

Klo 5 antoi patl. kom. liikkeelle lähtö käskyn. Jonkun ajan kuluttua tuli pysähdys, jonka johdosta patl. komentaja määräsi adjutantin ottamaan selvää ko. asiasta. Pysähdys johtui siitä, että kärkikomppanian päällikkö ratsumestari Nykänen lähetti kärkipartion erään Suomen puolella vielä olevan aukean yli ja vasta sen jälkeen päästi komppanian melko harvassa jonossa kulkemaan aukean yli. Osittain myös tästä syystä pataljoona pääosillaan ylitti valtakunnan rajan vasta 7,15.

Tämänjälkeisestä etenemisestä ja taistelutoiminnasta tarkempi kuvaus oheisessa taistelukertomuksessa.
Noin klo 15 syystä, että pataljoona osittain hajaantui metsässä, oli jo osa patl. miehiä tullut em. ryhmittymismaastoon. 17,30 ajoissa saapui loput pataljoonasta. Tämän jälkeen miehet ohjattiin entisille majoituspaikoilleen.

Noin klo 20 saapui pataljoonan komentopaikkaan kapt. Palo ja ilmoitti, että hänet on määrätty II/JR15 komentajaksi. Klo 23 pataljoonan uusi komentaja piti puhuttelun yksiköiden päälliköille.
Kaat.             –     1     2
Haav.            –     –     7
Kadonneita  –     –     6

JR 15, III Patl.
Tavanmukaista odotusta. Klo 18,40 vilkasta lentotoimintaa alueemme yläpuolella. Nähtiin, että koneet pudottivat pommeja Simpeleen ja Koitsanlahden suutiin. 3 tulipaloa syntyi. 2 eteläisintä sammui verrattain pian, mutta pohjoisin tulipalo paloi kauan. Se näkyi alueellamme sunnassa 18.00, lienee ollut kukkulan 125 tienoilla.

Klo 16,28 tuli komentajalle puh.ilmoitus, että pataljoonan on oltava tunnin kuluttua lähtövalmiina. Määräys klo 16,30 yksiköissä. Yksiköitten päälliköt klo 16,45 puhuttelussa. Pataljoona ei kumminkaan vielä saanut lähtökäskyä.

Saimme tietää, että edessä oli II patl. hyökännyt kapt. Vanhalan komennossa, mutta kohdannut vastarintaa, josta seurauksena yleinen epäjärjestys ja pakokauhu. Olimme hälyytystilassa tilanteen epäselvyyden vuoksi. Klo 19,00 mennessä selvenivät asiat niin paljon, että II patl. saatiin kokoon. Kuulimme, että sen menetykset olivat 2 kaatunutta ja 9 haavoittunutta. Lisäksi oli joitakin kadonneita. Yö nukuttiin rauhassa.

JR 15, 4.Komppania
Pataljoonan neljäs komppania eteni noin neljä km ryssän puolelle kohtaamatta vastarintaa. Ryssät olivat kuitenkin saaneet tiedon pataljoonan tulosta ja asettuneet asemiin, joista tulittivat ankarasti joukkojamme. Komppania palasi asemiinsa klo 18 aikaan tiedusteluretkeltään.
Tappiomme olivat: stm. Mäkinen Alvar kaatui, Pyylehto, (Johansson), Paavo Jaatinen kadoksiin. Stm. Virtanen Toivo haavoittui, samoin stm. Kuusisto Väinö.

JR 15, 8.Komppania
Herätys klo 6,00. Klo 7,00-10,00 harj. joukkueen puitteissa pesäkkeen valtaus + joukkueen lääkintä- ja patruunahuolto. Pst.-ryhmä toimi maaliryhmänä. Klo 14-17 aseitten puhdistusta ja kiv. tarkastus. (Tarkkuuskiväärit tarkasti komppanian päällikkö). 1. ja 2. joukkueen pk. ja kp-ampujilla oli ammuntaa.

Myös komppaniaan saaduilla uusilla kivääreillä oli koeammunta. Komppanialle annettiin 1 tunnin lähtövalmiuskäsky klo 16,15. Vielä oli 14-16 komentoryhmän taisteluläheteillä kartan luku-, kompassinkäsittely- ja ilmoitusten täyttöharjoitus. Klo 21,00 nimenhuuto joukkueittain….

JR 15, Tykkikomppania
2,00 alistettu I joukkueen 1. tykki os. Notkoselle ja varmistaa se pisteen 111,7 ja Lamminkylän suuntaan.

JR 15, Kolonna
1 muona- ja rehuannos haettu ja jaettu. Lähtö klo 19, paluu 23.

Jalkaväkirykmentti 36

JR 36, Esikunta
0,45 III patl:n joukkue Spiridonoffin käytöstä palannut pataljoonaan.
1,00 Tiedustelutoiminta toistaiseksi lopetettu. Spiridonoff pitää yhteyttä maj. Kilpeläiseen (JR57).
I patl. edelleen taistelutoiminnassa Pajarin etelä- ja luoteispuolisessa maastossa. Vihollisen lentotoiminta vilkkaampaa kuin muulloin.
17,00 D:n käsky 266 saapui.

JR 36, I Patl.
14.7. 2. K. otti klo 14,00 haltuunsa korkeuskäyrä 90 tienoon. Paikka on p. 110 n. 1,5 km länteen. 3. K. hyökkää uudelleen 117 kukkulaa kohti.
21,00 Isokallio sai käskyn hyökätä p. 110 vastaan seuraavasti: 1 joukkue p. 110:stä 1 km kaakkoon suunnasta tielle. Siitä luoteeseen n. km:n päässä 2 joukkuetta, neljäs joukkue suoraan lännestä aloittaen jo hyökkäyksensä aikaisemmin.
22,00 muuttui Isokallion tehtävä siten, että ottaa koko komppanialla haltuun p. 110 eteläpuolella oleva p. 90, joka ei ollutkaan heidän hallussaan.

JR 36, II Patl.
11,00 aamiainen (kaurapuuro). 13,00-16,00 Kaasusuojeluvarustus. 15,30 Ryssät ottaneet tavakseen sytyttää kuloja perääntyessään, joita havaittu runsaasti iltapäivällä. Kulonvalvontaa lisätään toisella valvontapaikalla, mäki. Innasennurkka “a”:sta n. 500 m kaakkoon 6.k:sta joukkue kulonvalvontaan, loput 6. kompp:sta aina hälyytysvalmiina, samoin kuin jääkärijoukkuekin. Tuuli melko navakkaa, lounainen. 17,00 päivällinen (hernesoppaa).

JR 36, III Patl.
Palvelusohjelma seuraava:
8,00-11,00 Harjoitus, kartanlukua, konetuliaseiden käsittelyä ja lippaiden täyttö. Yksiköiden kss-elimillä erikoispalvelusta.

14,00-18,00 Harjoitus, taistelukoulutusta: -vahvistetut merkit, -ampuminen tuelta, -tunnustelijan toiminta, -syöksyharjoittelua, -uintia. Sää yhä edelleen helteisen kuuma. Ilmatoiminta verraten vilkasta Simpeleen kirkonkylän suunnassa pommituksia sekä savupatsaita. 8.K ja jääkärijoukkue asetettiin puolentunnin palohälyytysvalmiuteen sekä lähetettiin edulliseen maastokohtaan 2 palopartiota.

JR 36, 5.Komppania
6,30 Herätys ja aamutee.
7,30 Harjoitusta joukkueille viitoitusvaatteiden käyttö. Pst.ryhmällä tutustumisharjoitus polttopullojen käytössä.
13,00 Aseiden hoito ja puhdistus.

JR 36, 6.Komppania
9,00 Harjoitus viitoitusvaatteiden käytöstä.
14,00 Aseiden puhdistusta.

JR 36, 7.Komppania
Aamupäivällä oli komppanian päällikön oppitunti viestivaatteiden käytöstä. Klo 16,00 sai kolmas, vänr. Virkkalan joukkue hälytyksen palontorjuntaan ja -vartioon ja lähti klo 16,15.

JR 36, 8.Komppania
6,30 Aamutee.
8-10 Uintia ja saunomista.
11,00 Lounas.
18,00 Päivällinen. Korpr. Saarela Y ja stm. Koivisto saapuivat lomalta myöhässä.

JR 36, 9.Komppania
Yöllä klo 3 aikaan palasivat kaikki partiossa olleet miehet takaisin retkeltään, lukuunottamatta alikers. Sarelundia, joka haavoittui sääreen ja joutui kenttäsairaalaan. Aamupäiväpalvelus konetuliaseiden käsittelyä. Iltapäivällä maastossa syöksyä ja rynnäkköä merkkejä käyttäen. Senjälkeen uintia 1 tunti.

JR 36, 10.Komppania
Yöllä palasi partiomme ja joukosta jäi yksi, ja stm. Arvo Osara haavoittui kaulaan ja käteen. Ilmatoiminta erittäin vilkasta koko päivän. Aamulla 3 vihollisen hävittäjää pommitti leirialuetta saamatta aikaan vaurioita. Metsätulipaloja syttyi ympäristössä. Komppaniasta määrättiin tiedustelupartio ottamaan selvää paloalueen laajuudesta ja tuhoista.

JR 36, 11.Komppania:
8-11 kiväärien tarkastus.
14-17 Karttanlukua ja suunnistamista. Uintia. Vihollisen koneita liikkui pitkin päivää.
21 iltahartaus.

JR 36, 12.Komppania
Aamupäivällä kartanlukua ja kompassinkäyttöä. Iltapäivällä asekäsittelyä, uintia.


14.7. Rautjärven rannalla. SA kuva.

Jalkaväkirykmentti 57

JR 57
5,00 Saapui II patl:n tilanneilmoitus. Saapui puh.sanomana III patl:n tilanneilmoitus.
6,15 Annettu puh.sanomana rykmentin tilanneilmoitus 15.DE:lle.
Vihollislentäjät ahdistivat ankarasti Simpelettä aiheuttaen useita tulipaloja ja ainakin yhden upseerin menetyksen rykmentille.
Tappiot ajalla 12.-14.7.
Kaatuneita         2 ups. 1 au  10 miestä
Haavoittuneita  1         5       32
Kadonneita       –          1         1
Yhteensä           3         6       43

JR 57, I Patl.

Useita kuloja, todennäköisesti vihollisen lentopommituksien yhteydessä. Vihollisen tarkoituksenakin lienee ollut juuri kulojen sytyttäminen.

JR 57, II Patl.
klo 5 Otti kaistan vastaan I/JR36 komppania Rasinmäki, joka piti saavutetut asemat ja kosketuksen viholliseen. Vihollinen ei painostanut tällä lohkolla.
Taisteluvahvuuden heikentyessä vetäytyi 6. komppania välitavoitteena olevalle purolinjalle. 6. komppanian päällikkö soitti pataljoonan komentajalle ja pyysi 1 joukkuetta lisää. Silloin pataljoonan komentajalle ei ollut sitä antaa.

6. komppanian päällikkö vetäytyi purolinjalle ilmoittamatta siitä pataljoonan komentajalle. Joukkojen huono kunto ja käytettävissä olevan reservin puute esti aukean länsireunan miehityksen.
klo 22 otti 6. komppanian lohkon vastaan komppania Rissanen JR15:sta, ja säilytti asemat ja kosketuksen viholliseen.

4. komppania -1 joukkue (os. Teräskallio) pataljoonan reservinä pisteen 102 maastossa, josta sen tuli siirtyä hyökkäyksen lähdettyä liikkeelle pataljoonan komentopaikan maastoon.

klo 9,15 saatujen tiedustelutulosten nojalla ryhdyttiin hyökkäykseen kalliokukkulalla olevia vahvasti varustettuja vihollisasemia vastaan, 1 joukkue joen suunnassa ja 1 vasemmalta iskien. Ylläkkö onnistui ja kukkula vallattiin. Tarkoituksena oli puhdistaa koko Kokkolanjoen mutka, korkeajännityslinjan kohdalla ja kukkulan valtauksen jälkeen jäätiin odottamaan vasemmalta iskevän joukkueen vaikutusta.

Tällöin saatiin tietää 6. komppanian vetäytymisestä ennenmainitulle purolinjalle ja suunnitelmasta oli luovuttava. 4. komppania asettui linnoituskukkulalle ja 6. komppanian väliseen maastoon puolustukseen. Vihollisen painostus jatkui erittäin voimakkaana.
Yöllä 14-15.7. jatkui tulitaistelu jv-aseilla 3 tuntia vihollisen saartamisyrityksiä vastaan. Sama jatkui yöllä 15-16.7.41. Tykistö tuki komppanian puolustusta.

JR 57, III Patl.
Klo 9,50 8.K ilmoitti, että Pajari “P”:stä 1 km pohjoiseen metsäniemekkeessä ryssiä. Vihollisen vartio tavattu p:stä 110 n. 2 km länteen.
10,50 Rykmentin komentaja kävi pataljoonassa. Annettiin käsky 8.K:lle lähettää 2 ryhmää pisteen 110 länsipuolella olevien teiden suuntaan, sekä 3./JR36:lle käsky lähettää 1 joukkue kukkulalle 90 pisteen 110 länsipuolella.

11,55 8.K ilmoitti, että toinen ryhmä oli tavannut vihollisia p:stä 110 n. 1,5 km länsilounaaseen olevan tien varressa. Ryhmä jäänyt asemiin odottamaan oikeanpuoleista tietä etenevää ryhmää, sekä 3./JR36:n joukkuetta.
12,30 ilmoitti 8.K, että oikeanpuolista tietä etenevä ryhmä kohdannut vihollisen p:stä 110 länsilounaaseen. Ryhmä asemissa ja tulitaistelussa vihollisen kanssa.

12,35 7 pommikonetta lensi komentopaikan yläpuolella pommittaen.
16,00 3./JR36:n 1,5 joukkuetta ilmoitti saavuttaneensa kukkulan 90 länsipuolen ja asettuvansa yhteyteen 8.K:n kanssa.
16,10 ilmoitettiin divisioonasta, että II pataljoonan ilmoituksen mukaan ryssät vetäytyvät II pataljoonan lohkolla. Käsky yksiköille asettaa taistelupartioita seuraamaan ryssien liikkeitä, sekä mahdollista takaa-ajoa varten.
20,00 ilmoitti 8.K hyökänneensä p:n 110 länsipuolisen tien suunnassa Änkilänsalon tietä kohti. Ryssät vetäytyvät pisteeseen 110. Ilmoitettiin 9.K:lle.

23,00 8.K oli karkoittanut ryssät p:n 110 länsipuolelta.
24,00 I/JR36:n yksi komppania yritti hyökätä p:n 110 länsipuolella olevalle kukkulalle 90, mutta ei päässyt. Tappiot vrk:n kuluessa 3 kaatunutta ja 24 haavoittunutta.

JR 57, 1.Komppania
6,00 Muutamia vihollisen lentokoneita lenteli majapaikan yllä, tulittaen kk:lla maastoa. Mitään vahinkoa ei sattunut.
6,00 Aamutee. Lentokoneita lenteli koko aamupäivän suorittamatta kuitenkaan pommituksia.
11,00 Ruokailu. Iltapäivä rauhallinen. Ilma lämmin.
16,00 3. joukkue sai määräyksen siirtyä vartiopaikalle etulinjaan.
17,00 Ruokailu. Ruokailun jälkeen lähti III joukkue etulinjaan. Vihollisen tykistö ampui muutamia laukauksia takamaastoon, muuten rauhallista.

JR 57, 2.Komppania
6,45 Tulitti vihollisen lentokone tst.etuvartioon muonaa kuljettavaa hevostamme, mutta ei osannut.
7,30 Hälytettiin komppaniasta yksi joukkue (II Tenkanen) sammuttamaan pistoraiteen luona olevaa metsäpaloa.

JR 57,3.Komppania
9,00 tienoilla lensi viholliskone matalalla parakkialueen yli. Eilen klo 16 syttyi kranaatista kulo IV joukkueen entisen kaistan edustalla oikealla puolen. Se sammutettiin IV joukkueen toimesta. Klo 0,30 syttyi 2 kuloa tähystyslavan läheisyydessä, paikalle hälytettiin IV joukkue. Divisioonasta saapui viestijoukkue. Sammutusta johti vänr. Tolppa. Kulot rajoitettiin ja divisioonan viestikomppania jäi varmistamaan kuloaluetta.

17,00 näki II joukkueen (Kv.1) vartiomies vihollismiehen ryömivän vallattua tulenjohtopaikkaa kohti. Miehen tultua lähemmäksi vartiomies ampui, mutta ei osunut. Vartiomiehen käsityksen mukaan syy oli kiväärissä, vihollinen pääsi pakenemaan ampuen taaempaa muutamia laukauksia. Partio, joka lähti välittömästi tämän jälkeen ei tavannut mitään.

21,45 havaittiin saman vihollisen lähestyvän äskettäisestä paikasta vasemmalle, vartiomies ampui, mutta osumatta. Komppanian päällikön toimesta I ja II joukkueelle lähetettiin uusia kivääreitä. Tähystyspaikasta 2.komppanian alueelta havaittiin vihollismiehen ampuvan “pilkkaan” pellolla olevaa maalitaulua?
21,00 määrättiin III ja IV joukkueesta kummastakin partio 1+4 ilmoittautumaan klo 3,00 luutn. Vahalalle I joukkueessa, etumaastoa silmälläpitäen.
22-0,30 komppanian päällikkö + vänr. Ihalainen tarkastuksella etulinjan joukkueissa.

JR 57, 4.Komppania
13.-25.7.
Mainittuna aikana vihollisen lentotoimintaa. Pommituksia ja kk.ammuntaa. Päivittäin vihollisen tykistön häiritsemisammuntaa. Kaikesta vihollisen, useinkin kiivaasta tulesta huolimatta ei koitunut tappioita.

JR 57, 7.Komppania
8,00 Lähetin partion noutamaan kaatuneen vänr. Vesan ja stm. Hannisen ruumista, jotka olivat jääneet vihollisen alueelle.
14,00 Palasi partio ja ilmoitti, että yritys oli epäonnistunut vihollisen varmistuksen tehokkuuden vuoksi.

JR 57, 7.Komppania:
12,00 Aamupäivällä taisteluvahvuuden pienentyessä ja naapurien ollessa vielä takaviistossa molemmin puolin oikaistiin rintamalinja kulkemaan pitkin purolinjaa. Komppania sai miehityksen tiiviimmäksi saadessaan patl:n komentajalta täydennystä n. joukkueen verran miehiä.
22,30 Suoritettiin vaihto, jolloin komppanian linjan otti vastaan komppania Rissanen JR 15. Linjan luovutuksen jälkeen kompp. siirtyi patl:n reserviksi patl:n komentopaikan tienoille, tehtävässä oli yhden vuorokauden ajan.

JR 57, 8.Komppania
10,00 Taistelut jatkuvat. Omat tappiot tähän mennessä viisi haavoittunutta.

JR 57, 11.Komppania
10,00 Eilinen alue todettiin tyhjentyneeksi, joten se välittömästi tämän jälkeen miehitettiin osalla pst.ryhmää.

JR 57, 12.Komppania
Koko päivä kului taaskin rintamalla samoissa merkeissä, kuin erellinenkin päivä, mutta nyt ei erikoisemmin hyökätty. Päivän aikana kävi vihollisen lentäjät kolmesti tällä puolen. Nämä purottivat metsiin palopommeja. Yksi kulon alku syttyi, mutta tämä saatiin heti alkuunsa sammumaan. Myöskin ampuivat lentäjät konekivääreillä, joilla saivat muutamia haavoittuneita, mutta ei meidän komppaniasta haavoittunut ketään. Päivän aikana auttoi tykistö useita kertoja jalkaväen toimia.

JR 57, 13.Komppania
6,00 Säätila aurinkoa ja hellettä. Vihollisen koneet lentäneet vilkkaasti koko päivän ajan. It.aseet tulittivat niitä ankarasti, mutta eivät saaneet yhtään alas.

JR 57, 14.Komppania
7,15 Vihollisen lentokoneet lensivät Simpeleen yläpuolella tulittaen kk:lla. It. avasi tulen karkoittaen ne pois. Päivällä vihollisen koneet saapuivat uudelleen ja kk:lla ampuen III pataljoonan aluetta. Tällöin pommin täysosuma sattui vänr. Pajalahden suojakuoppaan, jolloin vänr. Pajulahti heitti henkensä klo 13,20. Pommit sytyttivät myös kaksi asuinrakennusta tuleen. Näiden sammutusmiehiä ampui vihollinen lentokoneesta kk:lla, mutta tuloksetta.

JR 57, Krh.joukkue:
6,00 Taas vanhat ryssän lentokoneet yllämme. Niistä ei erikoista. Ilma täynnä savua. Simpelettä pommitettu. Päivä kului rauhallisesti. Ajan kuluksi kaivettu heitinasemia.

Erillisosastot

Kev.Os.16, 1. komppania:
Tunnussana = Vartion – Vaihto.
7,00 Komppanian vahvuus 5 + 27 + 126. Sää +39 C, helteinen.
7,00 Otti siltavartion vastaan I joukkueen 2. ryhmä, loppu joukkueesta huolehti leirivartiosta.
7,00 Herätys ja tee sekä aamutoimet.
9,00 Varusteitten tarkastus (kompp.pääll.), sekä varusteitten kuntoon laittoa.
13,00 Oppitunti: Henkinen valmius ja kristityn työ vainolaisen torjunnassa(past. Rautama).

Kev.Os.16, KK. komppania:

6,00 Viisi viholliskonetta lensi majoitusalueen yllä. It. avasi kiivaan torjuntatulen, yksi viholliskone todennäköisesti tuhoutui. Puolenpäivän aikaan omia koneita ilmassa.
13-14 Osaston pastori vänr. Routaman oppitunti. Saapui uusi lottakanttiini. Neljä lottaa.

3./KTR 12
Maanantai 14.7.
Klo 12,00 aikaan vihollinen keskitti vilkkaan tykistötulen juuri mainittuun tulenjohtueen majoituspaikkaan. Keskitys kesti noin tunnin ajan. Muuten k.o. paikkaa tulitettiin jatkuvasti vaihtelevin väliajoin koko päivän. Päivällä noin klo 14,00 lähti luutn. Sarakorpi opastamaan kapt. Rasinmäki läheiseen maaston paikalle vastatulleen jalkaväkikomppanian sijoittamista varten. Matkalla ilmoitti rajalle asetettu vartiomies nähneensä noin 100 vihollista ylittävän valtakunnan rajan pohjoiseen mennen. Tieto osoittautui kuitenkin vääräksi. Tykistötoiminta aiheutti metsäpaloja monin paikoin. Iltaan mennessä se kuitenkin suurimmaksi osaksi sammuivat tai saatiin sammutetuiksi.

8./KTR 12
14.7. maanantai.
Patteri vietti rauhallisen vuorokauden. Suoritettiin vain yksi ammunta klo 12,40.

9./KTR 12
14.7.
Uusien asemien läittoa sektoreilla.
6,45 Ryssän hävittäjä kävi tiedustelumatkalla. Pommitus, jossa Simpeleen kirjakauppa paloi. Aamupäivällä ryssän koneita ilmassa, jotka tulittivat konekivääreillä.

13,15 Uusiutui ryssän lentohyökkäys. Tehtaalla syttyi tulipalo.
16,00 Sai tj:t määräyksen siirtyä eteen Koitsanlahden tien läheisyyteen. Tulenjohtueemme vapautti 7. ptrin tulenjohtueen, joka hyökkäyksessä oli kärsinyt ensimmäiset tappionsa, 3 miestä haavoittui.

9./KTR 12, tulenjohtaja
14.7.
Aamulla 6 ryssän hävittäjää aamutervehdyksellä. It. ampuu, ei putoa. Ei tyk. tulta klo 8,00 mennessä. Harvaa tyk.tulta patteriasemiin. Klo 12-13 välillä saapui 6 ryssän hävittäjää yllemme. Ampuivat kk:lla minkä ehtivät ja pudottivat pommeja. Yksi kone laskeutui rohkeasti aivan puitten latvojen tasalle ptrin yläpuolelle, kai näki asemat.

It.tykit, it.kk:t rätisivät, ryssän kk:t lauloivat turmaa lentokoneista, tykistö ampui, koko ilmapiiri oli yhtä aseitten soittoa. Painauduimme maahan, välillä koneitten kiertäessä kurkistimme ylös, hevoset ovat levottomia, aurinko paahtaa kovasti, syttyy tulipaloja ja lisää pommeja näemme irtautuvan koneista, kestää tällaista tunnin, sitten on hiljaista taas.

Tappioista ei ole tietoa, mutta lienevät minimaaliset. Hyökkäyksemme on pysähdyksissä. Emme tiedä, mitä on tekeillä. Klo 16,00 sain määräyksen siirtyä Koitsanlahden tien läheisyyteen tj. paikalle. Hyökkäys siinä suunnassa on epäonnistunut ja joudun “löysäämään” 7:n tj:tta, kun olivat väsyksissä kovasti. 7:n tulenjohto oli näet hyökkäyksessä mukana.

Pataljoona Vanhala, joka sen suoritti, joutui saarroksiin, ja jv kärsi suuret tappiot. Miehet hylkäsivät aseensa ja lähtivät pakoon. Sinne jäi pst.kiväärit, pystykorvat ja 5 kk:ta. Tj. joutui koville raskaan radion kanssa, mutta pelasti sen kuitenkin. Kolme miestä haavoittui pahasti. Ryssä oli ottanut piston meidän puhelinjohtoon, ja kyseli suomeksi milloin hyökkäys alkaa ja paljonko hyökkää, mutta puhelinkeskus-mies ei vaan vastannutkaan tuntemattomalle kyselijälle.

Mukana olivat kapt. Vinter, ltn. Puro, vänrikit Hynönen ja Kauppinen, mm. kunnostautui konepistoolilla ampuen. -Illalla saimme kranaattitulta, ei vahinkoja. Yön makailimme kedolla. Tänä iltana lähdin tiedustelemaan tj. paikkaa yksin. Sivuutin äärimmäisen kuulovartion rajalla. Vartiomies kysyi, mihin saakka luutnantti menee, sanoin, että km. vielä eteenpäin. Olin näet kartalta katsonut väärin.

Painelin Koitsanlahden tietä ryssään päin, pistoolikin oli kotelossaan. Ketään ei näkynyt. Poikkesin erään talon pihasta ottamassa raparperia pureskeltavaksi. Ihmettelin, kun maastopisteet eivät sovi karttaan. Koira herätti vasta minut ja rupesin tarkastelemaan paikkaani tarkemmin, mutta en löytänyt etsimääni paikkaa. Ryssän näkötorni oli aivan lähellä vasemmalla.

Palasin takaisin ja tultuani ptrin päällikön kanssa uudelleen sinne päin, huomasimme, että olin ollut aivan rajalla, kilometrin liian edessä. Onni, ettei ryssän partio yllättänyt, vaikka koirakin antoi minut ilmi. Onni oli mukana!

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *