10.8.-41, vihollinen jättää asemiaan.

Hyökkäys mottiin

Alho vallattu

10. elokuuta 1941, vihollisasemien miehitystä, takaa-ajoa.

15. divisioona

15.Div. EK, Os.2
4,25 Radiolla ilmoitus Valkamalta: Polon klo 22,00 on 3 km Aromäki eteläisestä, jossa kosketus tien suunnassa. Kilpeläinen lähtenyt Savioja – Otsanlahti klo 19,30. Samanaikaisesti lähtenyt tien katkaisuosasto kaakkoon. Klo 20 jälkeen ei yhteyttä. Hänninen Aromäen pohjoispuolisen tienhaaran maastossa käytettävissä. Itse olen Elisenvaarassa.

6,27 Radiosanoma Valkamalta: Tiikeri tulossa tavoitteisiinsa. Polon päätien suunnassa Aromäki eteläisestä tienhaarasta n. 1 km etelään ja Kilpeläinen Otsanlahden aukeiden pohjoisreunassa. Molemmissa kosketus viholliseen. Lähemmät tiedustelutulokset puuttuvat.
6,30 Virkki: Alho meillä. Vielä klo 24 maissa yöllä ei päästy eteenpäin ankarasta vastarinnasta johtuen, mutta aamuyöstä oli ryssä tyhjentänyt asemansa. Motti takana vielä selvittämättä. Pitkänen jo etenemässä yhdellä komppanialla vihollisen perään. Muut osat järjestäytymässä eteenpäinmenoa varten. Hälvää kootaan Alhosta Valkamalle takaisin luovutettavaksi.

7,15 Raikkala: Vankeja saatu rykmentistä 114 ja 450. Näiden antamien tietojen mukaan on Herrasen motissa 2-3 pataljoonaa. Saako käyttää Hildeniä apuna motin puhdistamisessa? Saa! Onko hyökättävä Hakasen suunnassa? Ei tarvitse.
7,20 Korosti div:n komentaja Virkille, että on pidettävä kiirettä, ei pääse eteenpäin, ellei ryssä itse irroittaudu. Sellainen ei mene. On painettava päälle.

7,25 Järvinen: Tiedustelu käynnissä joka suunnalla läpimurtokohdan löytämiseksi ennen hyökkäystä.
8,00 Valkama: Olen suurin piirtein tavoitteessani. Polon on Kurkijoen pohj.puolisilla kukkuloilla n. 1,5 km Kurkijoelta. Kilpeläiseen ei yhteyttä sen jälkeen kun ilmoitti olevansa Otsanlahti-aukeiden pohj.reunassa. Hännisen pääosat edelleen Aromäki-maastossa. Yksi komppania Polonin mukana.
Valkama kysyi toimintaohjeita. Vastattiin, että hänen tehtävänsä on ottaa Otsonlahti ja Kurkijoki. Varmistettava Otsonlahti tienhaarasta (etel.) itään.

8,20 Virkki: Metsää puhdistetaan parhaillaan. Pitkäsen pääosat eivät vielä ole lähteneet Alhosta. Vahv.kompp. Pitkäsestä on 4 km Raholan tietä. Penttilä ja Fröberg marssivat pistoraiteen päässä olevan sorakuopan kautta, jonne Virkki siirtää kom.paikkansa n. klo 9,30, Mustolan tielle ja etenevät sitten sitä tietä.
Sai käskyn Mustolassa odottaa toimintaohjeita, mutta Mustolan saavutettuaan ilman käskyä lähettää tiedustelu Hiitolan suuntaan ja koettaa katkaista saaristoon johtava tie.

9,00 Soitti kapt. Jahnukainen AK:sta tahtoen tietää ajankohdan, jolloin voimme irroittaa toisen rykmentin Hiitolan suunnasta. Komentajan vastaus: Ajankohtaa ei voi määritellä, koska se riippuu tilanteesta, joka on kyllä AK:n esik.päällikön tiedossa.

Sotapäiväkirjan liitteiksi peitepiirros tilanteesta 9.8.41 klo 12 (Liite no 176) ja AK:n ilmoitus lentotiedustelun tuloksista (Liite no 177).
10,50 Virkki: Hälvä koossa Alhossa. Motit alkavat olla puhdistettuja. Pitkänen on Alhonsuon länsilaidassa osilla itälaidassa. Penttilä ja Fröberg jo pistoraiteen päässä ja ovat kuten Pitkänenkin taistelukosketuksessa viholliseen. Mennään hiljalleen eteenpäin, mutta ei suinkaan marssien.

11,00 Valkama: Otsanlahti vallattu. Ryssä teki klo 8,35 voimakkaan vastahyökkäyksen tykistön tukemana. Asemat kyllä pidetään. Polonin tulenjohtaja havainnut ryssien parhaillaan laivaavan Kurkijoen satamassa. Oma tykistö ampuu, mutta ei tarpeeksi tehoa. Lentäjiä saatava.
11,10 Pyydettiin AK:ta heti lähettämään pommittajia ja hävittäjiä Kurkijoen satamaa pommittamaan. Samalla tiedustelua Kurkijoen – Hiitolan välisessä saaristossa muiden mahdollisten laivauspaikkojen selvillesaamiseksi.

11,25 Valkama: Polon’illa piste 61 Kurkijoen kylän reunassa jo hallussaan yhdellä komppanialla. Aion käyttää mukana olevan Hännisen komppanian oikean siiven varmistukseen ja vahvistukseen.
(Aamupäivän aikana saapunut pari radiosanomaa Valkamalta, liitteet no 178 ja 179).
11,45 Virkki: Saako Pitkäsen pääosa kiertää Alhonsuon eteläpuolitse ja jatkaa tavoitteeseen ja saako tällöin Hälvältä ottaa yhden kk-joukkueen Alhonsuon länsireunan varmistukseen. Haahti: Saa.
Virkki: Rykmentin pääosa Mustalammen – Valkealammen kannaksella etenemässä. Hälvä oli paikalla ja sai määräyksen pitää lähettiupseerin Virkin luona yhteyden pitoa varten.

11,53 Div:n komentajalle selostettiin tilanne Virkin kaistalla. Hänen ratkaisunsa annettiin käskynä Virkille:
1) Hälvä alistetaan jälleen Virkille. Tehtävä Holmonmäki – Latunmäki motin selvittäminen ja jatkaminen päätien suuntaan.
2) Virkki kokonaisuudessaan Mustolan tien suuntaan.

12,15 Virkki: Edellisen käskyn johdosta: Pitkänen parhaillaan kiinni Hakonmäellä kahdella komppanialla. Sijotan Hälvän perään, joka jatkaa ja vapauttaa Pitkäsen uuteen tehtävään. Haahti: Särkijärven suuntaan kiinnitettävä myös huomiota.
12,35 Tiedoitti evl. Hauste AK:sta: Eräs ryssän div. saanut tehtäväkseen tänään vallata maaston Kirvonen – Marjakoski – Alakokkola. Tämä 15.D:lle varoitukseksi.

12,45 Käsky Raikkalalle:
1) Saadun tiedon mukaan eräs ryssän div. saanut käskyn tänään hyökätä saavuttaakseen Kirvonen – Alakokkola – Marjakoski maaston.
2) Rykmentti valmistautuu puolustamaan saavutettua linjaa, joka ehdottomasti pidettävä. Hilden saatu hyökkäysvalmiiksi Raivattula-lammen länsipuolitse pohjoiseen. Patl. tykit teiden suuntiin.
3) Tykistö ryhtyy häiritsemisammuntoihin vihollisen todennäköiseen ryhmitysmaastoon.
12,53 Sama käsky Järviselle.

13,00 Valkama: Ryssän raskas tykistö ampuu lounaasta joukkoja. Edetään kuitenkin hiljalleen. Polon on lähellä kylää. Ryssä yrittää kiertää oikean sivustan. Kaksi joukkuetta Hännisestä lähetetty oikealle sivustalle.
13,30 Valkama: Kilpeläinen lähtee hyökkäämään klo 12,30 Loukharju – Arokallio korkeudelta Suurimäki suuntaan. Polon hyökkää Mammalanmäki ja Linnamäki suuntiin. Tähystyksellä havaittu suuria ajoneuvorivistöjä Levonpellon kohdalla matkalla lounaaseen.

13,45 Virkki sai div:n komentajan hyväksymisen suunnitelmalleen: Fröberg varmistukseen oikealla edeten pistoraiteen pään tienoilta Kyläjärvelle ja katkaista tie siellä. Päävoimat etenevät kaakkoon Mustolaan.
14,15 Sotapäiväkirjaan liitetään peitepiirroksena tämän päivän tilanne (Liite no 180).

15,20 Valkama: Kurkijoki selvä. Asetan varmistuksen jokilinjalle Suurimäki – Myllymäki – Linnamäki linjalle levänneellä Hännisen pataljoonalla. Muut saavat vähän levätä. Ryssiä vielä motissa Kilpeläinen, joka painaa takaa, ja Kurkijoen välissä. Puhdistetaan.

15,40 Virkki: Penttilä nyt Sotkulammen – Herrainlammin kannaksen maastossa. Pitkänen vallannut Holmonmäen ja sen kaakkoispuolella olevan Holmon, jossa Hälvä ohittanut Pitkäsen kääntyen omaan suuntaansa. Pitkänen puhdistaa maaston edeten Penttilän luo Sotkulammin maastoon. Eteneminen jatkuu nyt helpommin ryssän viivyttäessä vahvoin tst-partioin.
16,15 Ilmoitettu edellisestä AK:lle (Takkulalle).

16,55 Puh.sanoma Valkamalle tehtävistä Kurkijoen valtauksen jälkeen (Liite no 181). Sama annetaan Virkille tiedoksi.
17,05 Div. komentaja ilmoitti antaneensa Raikkalalle käskyn hyökätä alkuperäisen suunnitelman mukaan huomenna 11.8. klo 5.

17,40 Antoi maj. Kukkonen suullisen käskyn kapt. Kankkuselle, että Lin.P 10:n on pidettävä kosketus viholliseen ja työntää varmistus eteenpäin etupäässä Haksumäki – Haukkavaara – Siisiönmäki suuntaan. Otetava yhteys ev. Virkkiin saadakseen tietää, missä omat joukot ovat.

18,45 Käsky Os. Talamolle siirtyä Elisenvaaraan sotasaalista kokoamaan (Liite no 182 ja 183).
19,00 10.D:sta ilmoitus, että ryssä vetää kuorma-autoilla pois joukkoja Alasjärven – Hiitolan järven kannakselta ja Raikkalan edessä olevalta metsäalueelta. Lupasivat ampua tykistöllä.
Ilmoitettiin omat etummaiset asemat.
19,05 Tiedoitettiin Raikkalalle edellisestä ja korostettiin sitä, että kiinteä kosketus viholliseen on säilytettävä.
19,30 Tilanneilmoitus AK:lle (Liite no 184).

20,05 Virkki: Fröberg oli klo 19,30 Marjamäen korkeudella ja edelleen etenemässä. Penttilä ei ole päässyt etenemään Herroinlampi – Sotkulampi kannakselta. Vastassa piikkilankaa, murroksia. Ryssän pääpuolustuslinja kulkee todennäköisesti (vankien ilmoitusten mukaan) Alhonsuon itäreuna – Herroinlampi – Sotkulampi – Pitkämäki – edelleen etelään aukeita pitkin. Pitkäsen yksi komppania on saapunut Valkealammen maastoon, loput kaksi komppaniaa olivat klo 19,00 Asikaisten korkeudella. Laukaisevat kai vähitellen ryssän asemat Penttilän edestä. Tykistö avustanut hyvin, mutta sitä ei enää voi käyttää, koska Pitkänen saapumassa ryssän asemien taakse. Hälvästä ei mitään tietoa, mutta taistelee Möhkömäellä pyrkien saarrostaen Koskenmäelle.
Sotapäiväkirjaan liitetään 15.D:n it.joukkojen ryhmitys ja käyttö ajalla 31.7.-7.8.41 (Liite no 185).

21,15 Antoi div:n komentaja Virkille suuntaviivat toimintaa varten: Koska Fröbergin suunnassa Kyläjärvelle päin tuntuu mentävän hyvin eteenpäin on sinne syötettävä kaikki irtisaatavat voimat aluksi ainakin Pitkäsen käsissä oleva komppania ja hänen loput kaksi komppaniaansa sitten kun ne saadaan irroitettua. On pyrittävä katkaisemaan valtatie Hiitola – Kurkijoki.
21,50 Valkama (puhelinlotan välityksellä), että hänen etummaiset osansa tällä hetkellä ovat Kurkijoen länsipuolella, ovat ylittäneet joen vasemmalla siivellä, enempää ei voi puhelimella ilmoittaa, mutta maj. Haahti, joka juuri siellä, tuo kaikki lähemmät tiedot.

15.Div. Huoltotsto IV:
9-12 Tstot IV-VI siirtyivät Kaljusesta Karjalan Työlaitoksen eteläpuolella olevaan Hömmön kansakouluun.
SAutoAs.1 tien varressa Aromäki “i”:n kohdalla.
SAutoAs.2B edelleen Alakokkola-sanan eteläpuolella olevassa tienhaarassa.
SAutoAs.2 tienvarressa Kuoksjärvi “K”:sta etelään.
ATp2 tien varressa Kenraalinsuon “K”:sta lounaaseen.
Divisioonan käsky huollosta no 11 jaettu.
SAutoAs1 siirtynyt illalla Kurkijoelle. Huoltot. s. 91-92.

Jalkaväkirykmentti 15

JR 15/E
Klo 6,55 Puukko ilmoitti, näyttää siltä, että Alho olisi tyhjä, käsky tutkia Suovaara ja Rastasto. Klo 6,45 Penttilä on suorittanut vaihdon Linn.patl:n kanssa ja on klo 9,00 valmis etenemään. Klo 6,45 ilm. DE:aan ylläolevasta. Käsky jos Alho laukeaa, jatkaa Pitkänen maantien suuntaan Kurkijoelle päin, Penttilä ja päävoimat alempaa tietä Kurkijoelle. Hälvän patl. irroitetaan ja jää pitämään Alhoa. Klo 6,50 Pitkänen ilmoitti Alho tyhjä; ylläoleva käsky annettu hänelle.

Klo 7,00 Div. käsky , rykmentin tavoite on Mustola Kurkijoen tiellä Laatokan rannalla.
Klo 10,30 Pitkänen on edennyt hitaasti? yli rautatien, Hernemäki – Haukkavaara ovat tyhjiä, Holmanmäessä on vastarintaa. Penttilä on edennyt pistoradan päätä kohti. Klo 10,45 ilm. DE:lle Patl. Hälvä kokonaan Alhossa. Tapellaan Rastalasta. Taisteluja Alhon itäpuolella Alhonsuon länsi- ja itälaidassa. Etelässä Penttilä ja Fröberg Kellomäki maastossa taistelussa vihollisen kanssa, samalla puhdistetaan Lotmäki. Suurimäki puhdas. Pienempiä määriä vankeja saatu.

Klo 11,30 Rykmentin komentaja siirtyy eteenpäin sorakuoppaa kohti Rajavartijan kautta. Klo 11,30 tuli tieto, että patterit tiellä, jonka johdosta lähtö vähän lykkääntyy.
Klo 11,50 puhelinsanoma DE:stä;
” 1. Hälvä alistetaan jälleen Virkille tehtävänä Holmanmäki – Lotinanmäki selvittäminen ja jatkaminen siitä päätien suuntaan.
2. Virkki kokonaan Mustolan tien suuntaan. Tämä käsky annettiin Hälvän lähettiupseerille.

11,55 käsky annettu Pitkäselle, tästä ilmoitus myös Penttilälle. Pitkänen kääntyy Myllymäeltä Asikaisten kautta Mustolan suuntaan. Jää rykmenteistä viimeiseksi. Käsky Pitkäselle puhelinsanomana: Patl. Hälvä varmistaa idän suuntaan, puhdistaa Holmanmäen ja Latunmäen pesäkkeet sekä etenee päätietä Kurkijoen suuntaan. Patl. Pitkänen etenee Myllymäeltä Asikaisen kautta Mustalampi – Mustola tielle liittyen muun rykmentin yhteyteen”.

Klo 12,15 Pitkänen ilmoitti, että hyökkäys on käynnissä Holmanmäellä. Hyökkäys näyttää edistyvän. Klo 12,45 ilmoitti Penttilä, Kellomäki selviämässä, Luottaa voivansa n. 15 min. päästä marssia eteenpäin. Klo 13,00 Penttilä ilmoitti Kellomäki meidän. Luutn. Halla-Seppälä kaatunut, 2 haavoittunutta upseeria. Arviolta n. 200-300 vihollista oli. Klo 13,10 käsky DE:lta, että yhdellä pataljoonalla Kyläjärven suuntaan. Kyläjärvi valloitettava.

Klo 13,25 käsky Fröbergille: “Patl. Fröberg etenee Ruiponlammen kaakkoispuolelta alkavaa tietä Leppäsillan kautta Kyläjärven suuntaan, joka otettava haltuun. Maantie katkaistava ja varmistettava kaikkiin suuntiin.
Klo 14,30 Rykmentin komentaja siirtyy sorakuopalle.

Klo 15,30 komentaja saapunut sorakuopalle. Klo 15,45 ilmoitus Pitkäseltä, että Holmanmäki selvä pari tuntia sitten. Klo 17 Pitkänen lähti Holmanmäestä. Klo 17,30 Fröberg ilmoitti, että pataljoona lähtee Kyläjärveä kohti santakuopalta. Klo 17,30 yhteys Penttilään: Taistelu käynnissä kannaksella Herroinlammen ja Sotkulammen välillä. Vihollisella murroksia. Klo 17,35 ilmoitus DE:lta, että Kurkijoki vallattu. Os. Valkamalle käsky edetä tien suunnassa Kurkijoki – Kyläjärvi ja ottaa yhteyttä Virkkiin. Patl. Hälvä alistetaan jälleen Valkamalle sen saavuttua Sillankorvan maastoon. Klo 18 Penttilä ilmoitti, että hän koettaa saarrostuksella etelä- ja pohjoispuolitse Herrainlammen, murtaa vihollisen vastarinnan.

Klo 18,05 käsky Hälvälle: DE:n käsky klo 17 35 tiedoksi ja noudatettavaksi sekä käsky olla yhteydessä ilmoittamalla tilanteesta. Klo 19,00 Penttilä ilmoitti, myös Sotkulammen lounaispuolella murroksia pelloille asti, joten saartaminen siellä vaikea. Klo 20,00 Fröberg ilmoitti, että klo 17,30 ovat saavuttaneet Marjamäen. Klo 20,00 Pitkänen kävi komentajan luona. Ovat Valkealammen luona Ilmoitti päivän tappiot, 1 kaat. 19 haavoittunut (näistä 18 miinaan, 1 vaik.). (! edellisenä päivänä saadut vangit kertoivat ko. miinoituksista, tietoa ei jaettu joukoille!)

Klo 20,20 ilmoitti Hälvä, joka etenee ja on päässyt Herrainmäen ja Mökkimäen kohdalle. Jatkaa etenemistä. Klo 20,55 ilmoitti Fröberg:iltä vänr. Salonen, että loppupää pataljoonasta on Repokivi e:n kohdalla. Klo 22,15 Fröberg ilmoitti, että ovat 1 km tavoitteesta. Tiellä vilkasta liikettä molempiin suuntiin. Tämän jälkeen yhteys poikki. Klo 22,45 Vihollinen teki Herrainlammen eteläpuolella vastahyökkäyksen klo 22. Torjuttiin klo 22,45 mennessä. Klo 22,45 oli III pataljoona koossa sorakuopan ja Valkealammen maastossa.

JR 15, Esik.
Klo 6,25 Puukko ilmoittaa, että näyttää siltä kuin Alho olisi tyhjä vihollisista.
Klo 6,45 Penttilä on suorittanut vaihdon Kankkusen kanssa ja on klo 9 valmis etenemään.
Klo 6,45 ilmoitus DE:aan ylläolevasta. Käsky, jos Alho laukeaa, jatkaa Pitkänen maantien suuntaan Kurkijoelle päin, Penttilä ja päävoimat alempaa tietä Kurkijoelle, Hälvän patl. irroitetaan ja jää pitämään Alhon.
Klo 6,50 Pitkänen ilmoittaa: “Alho tyhjä”; ylläoleva käsky annettu hänelle.

Klo 7 DE:n käsky: “Rykm. tavoite on Mustola Kurkijoen tiellä, Laatokan rannalla”.

Klo 10,30 Pitkänen on edennyt hitaasti yli rautatien. Hernemäki ja Haukkavuori ovat tyhjiä. Holman mäessä on vastarintaa. Penttilä edennyt pistoradan päätä kohti.
Klo 10,40 Penttilä kohdannut vastarintaa Mustalammen tienoilla. Fröberg ja Puukko molemmat jo santakuopan maastossa.

Klo 10,45 ilmoitus DE:lle, patl. Hälvä kokonaan Alhossa. Tapellaan Rastaassa. Taisteluja Alhon itäpuolella Alhonsuon länsi- ja itälaidassa. Etelässä Penttilä ja Fröberg Kellomäki maastossa taistelussa vihollisen kanssa. Samalla puhdistetaan Lotmäkeä. Suurimäki puhdas. Pienempiä määriä vankeja saatu.
Klo 11,30 Rykm.komentaja siirtyy eteenpäin Sorakuoppaa kohti Rajavartian kautta. Tuli tieto, että patterit ovat tiellä, jonka johdosta kom.:n lähtö lykkääntyy.

Klo 11,50 DE:n puhelinsanoma:
” 1. Hälvä alistetaan jälleen Virkille tehtävänä Holmanmäki – Lakiinmäki selvittäminen ja jatkaminen siitä päätien suuntaan.
2. Virkki kokonaan Mustolan tien suuntaan.”
Tämä käsky annettu Hälvän lähettiupseerille.
Klo 11,55 käsky tästä annettu Pitkäselle, samoin Penttilälle. Pitkänen kääntyy Myllymäeltä Asikaisten kautta Mustolan suuntaan. Jää rykmentin viimeiseksi.

Käsky Pitkäselle puhelinsanomana: “Patl. Hälvä varmistaa idän suuntaan puhdistaen Holmanmäen ja Latiinmäen pesäkkeet sekä etenee päätietä Kurkijoen suuntaan. Patl. Pitkänen etenee Myllymäeltä Asikaisen kautta Mustalampi – Mustola tielle liittyen muun rykmentin yhteyteen.
Klo 12,15 Pitkänen ilmoitti, että hyökkäys on käynnissä Holmanmäellä. Hyökkäys näyttää edistyvän.
Klo 12,45 ilmoittaa Penttilä, että Kellomäki selviämässä. Luulee voivansa n. 15 min. kuluttua marssia eteenpäin.
Klo 13 Penttilä ilmoittaa Kellomäen olevan meidän. Luutn. Halla-Seppälä kaatunut, 2 haavoittunutta upseeria. Vihollisia oli arviolta 300.

Klo 13,10 käsky DE:lta: Hyökättävä yhdellä pataljoonalla Kyläjärven suuntaan, joka valloitettava.
Klo 13,25 Fröbergille käsky: “Patl. Fröberg etenee Ruiponlammen kaakkoispuolelta alkavaa tietä Leppäsillan kautta Kyläjärven maastoon, joka otettava haltuun. Maantie katkaistava ja varmistettava kaikkiin suuntiin.”
Klo 14,30 Rykmentin komentaja siirtyy sorakuopalle.
Klo 15,45 ilmoitus Pitkäseltä, että Holmanmäki selvä pari tuntia sitten.
Klo 17 Pitkänen lähtenyt Holmanmäestä.

Klo 17,30 Fröberg ilmoittaa, että patl. lähtee etenemään Kyläjärveä kohti santakuopalta. Ilmoitus Penttilältä, “taistelu käynnissä kannaksella Herroinlampi – Sotkulampi. Vihollisella siellä murroksia”.
Klo 17,35 ilmoitus DE:lta, että Kurkijoki vallattu. Os. Valkamalle käsky edetä tien suunnassa Kurkijoki – Kyläjärvi ja ottaa yhteyttä Virkkiin. Patl. Hälvä alistetaan jälleen Valkamalle sen saavuttua Sillankorvan maastoon.
Klo 18 Penttilä ilmoittaa, että hän koettaa saarrostamalla Sotkulammen eteläpuolitse ja Herroinlammen pohjoispuolitse murtaa vihollisen vastarinnan.
Klo 18,05 käsky Hälvälle: DE:n käsky klo 17,35 tiedoksi ja noudatettavaksi, sekä käsky olla yhteydessä ilmoittamalla tilanteesta.
Klo 19 Penttilä ilmoittaa, että myös Sotkulammen lounaispuolella murroksia pelloille saakka, joten saartaminen sieltä vaikeaa.
Klo 20 Fröberg ilmoitti klo 19,30 saavuttaneensa Marjamäen.

Pitkänen kävi komentajan luona, ovat Valkealammen luona. Päivän tappiot: 1 kaat., 19 haav. (niistä 18 miinaan).
Klo 20,20 Hälvä ilmoittaa, että etenee ja päässyt nyt Herroinniemen ja Mökkimäen kohdalle. Jatkaa etenemistä.
Klo 20,55 ilmoitus Fröbergiltä: vänr. Salonen ilm., että loppupää patl:sta on Repokivi i:n kohdalla.
Klo 22,15 Fröberg ilmoittaa olevansa 1 km tavoitteesta. Tiellä vilkasta liikettä molempiin suuntiin. Tämän jälkeen yhteys poikki.
Klo 22,45 Vihollinen teki Herroinlammen eteläpuolella vastahyökkäyksen klo 22. Torjuttiin klo 22,45 mennessä.
Klo 23,45 oli III patl. koossa Sorakuopan ja Valkealammen maastossa.

JR 15, Virkin tst.kertomusta:
Klo 3,45 lähti II patl. aikaisemmin mainitusta olinpaikastaan 300 m:n päähän pisteestä 88 luoteeseen käytettäväksi minne suuntaan hyvänsä.
Klo 4,00 alkoi kapt. Pitkäsen patl. hyökkäys radan ylitse Kankaanlammen pohjoispään kohdalla. Sitä ennen oli Kivelän kompp. irroitettu Koivikkomäen ja pisteen 88 maastosta ja tuotu muun pataljoonan yhteyteen. Hyökkäykseen otti osaa Kivelän ja Sipilän komppaniat sekä yksi joukkue Säilänteen komppaniasta. Loppu Säilänteen komppaniasta sitoi Kärhämäen kohdalla radan länsipuolisessa metsänreunassa.

Mökkimaaston jälkeen vallattiin myös Hirsimäki ja Myllymäki, joiden vastus ei enää ollut niin suuri kuin Mökkimaastossa. Myllymäestä edettiin kansakoululle luoteeseen ja koilliseen, joten koko päätien eteläpuolinen maasto joutui haltuumme. Haukkavuorella oli vielä vihollisia, samoin osassa Hernemäkeä, johon patl. Hälvä vasta silloin oli tulossa, kun tie ja sen eteläpuoli oli Pitkäsen hallussa. Hälvän yhden komppanian, Mäkisen, piti käskyni mukaan osallistua Pitkäsen hyökkäykseen, mutta vaikka Pitkänen lykkäsi hyökkäyksen alkua puolella tunnilla, ei kompp. Mäkinen saapunut. Vasta kun koko työ oli tehty ja Alhon maasto vallattu, saapui kompp. Mäkinen hyökkäyksen lähtökohtaan Kuoppamäen ja hiekkakuopan väliin.

Alhon valtaus oli loppuun suoritettu klo 6,00 mennessä. Pääosa vihollisista oli ilmeisesti vetäytynyt pois jo ennen hyökkäyksen alkua ja jäljelle oli jätetty paikoitellen hyvinkin sitkeästi puolustautuneet varmistusjoukot. Alhon maasto oli erittäin edullinen puolustukselle. Aukeitten reunoilla olevilla korkeilla kukkuloilla oli vihollisen helppo hallita edessäolevia alueita. Kukkuloilla paikoitellen suurten kivien välissä olevissa kuopissa olivat viholliset tykistötuleltakin niin hyvin suojassa, että vain täysosuma kykeni vihollisen tuhoamaan.

Vaikka Alho oli vallattu klo 6,00, en saanut sitä vielä silloin tietää, koskei puhelinyhteyksiä saatu heti Alhoon. Klo 6,25 ilmoitti reservissäni olevan pioneerikomppanian päällikkö luutn. Puukko, että Alho näyttää jo olevan tyhjä. Annoin Puukolle heti tehtäväksi tutkia Ohovaara ja Rastas.
Klo 6,45 ilmoitti ratsumestari Penttilä suorittaneensa vaihdon kapt. Kankkusen kanssa ja olevansa klo 9,00 valmis etenemään. Käskyn mukaan jäi kapt. Penttilältä kaksi joukkuetta vänr. Söderlundin johdolla alistetuksi Kankkuselle.

Klo 6,45 ilmoitin tilanteen DE:aan ja sain samalla käskyn, että jos Alho laukeaa, on Pitkäsen jatkettava maantien suunnassa Kurkijoelle päin, Penttilä ja päävoimat eteläisempää tietä Kurkijoelle. Hälvän patl. irroitetaan ja jää pitämään Alhoa.
Klo 6,30 ilmoitti Pitkänen, että Alho on meillä. Annoin edelläolevan käskyn hänelle.

Klo 7,00 tuli DE:sta uusi käsky: Rykmentin tavoitteeksi määrättiin Mustola Kurkijoen tiellä Laatokan rannalla.
Patl. Pitkänen jatkoi hyökkäystään Haukkavuoreen joka myös vallattiin. Ilmoitus sen valtauksesta saapui klo 10,30. Helmenmäessä vielä vastarintaa.
II patl. ja komppania Puukko olivat olleet reservinäni. Kun Alhon suunta näytti selviävän ilman reservin apua, annoin klo 7,45 käskyn patl. komentajalle kapt. Fröbergille viedä patl. ja kompp. Puukko Alhon eteläpuolitse pitkin pistoraidetta Kellomäkeen. Patl. pääsi ilman taistelua järvien välisen kannaksen kautta (Kannas oli vänr. Korpirannan I patl:sta miehittämä, kuten mainittu) lähelle Kellomäkeä, josta saatiin klo 8,45 kivääritulta.

Kun partioilla oli otettu selvää vihollismiehityksestä, lähetti kapt Fröberg klo 9,35 ratsumestari Nykäsen komppaniasta joukkue Närvän puhdistamaan Kellomäen. Kun vastus oli odotettua suurempi, lähetti hän edelleen klo 10,25 komppania Halla-Seppälän vasemmalta talon ja tien suunnassa kiertämään Kellomäki koillisesta.
I patl oli lähtenyt liikkeelle klo 9,00 käskyni mukaan sorakuopan kautta Kurkijokea kohti. Patl. pääsi taistelutta Hernemäki – Tolppomäki – Rajavartija – Suurimäki – Nieminki, mutta sai sitten tulta santakuopasta. Se vallattiin kuitenkin helposti ja joutui klo 10,30 käsiimme.

Kompp. Kaukamaa sai patl. komentajalta käskyn ottaa santakuopan etelämaaston, kompp. Marjamo pohjoismaaston haltuunsa. Marjamon otettava samalla Kallomäki yhteistoiminnassa patl. Fröbergin kanssa ja varmistettava itään ja koilliseen.

Halla-Seppälän komppania oli jatkanut taistelua Kellomäen omistamisesta. Halla-Seppälä itse kaatui ja komppanian ainoa jäljellä oleva upseeri luutn. Kumpulainen haavoittui, kapt. Fröberg oli klo 11 – 12,30 poissa komentopaikasta ottamassa yhteyttä I patl. ratsumestari Penttilään. Hänen poissaollessaan otti luutn. Kalanto komennon käsiinsä ja määräsi kers. Heinolan 5.kompp. päälliköksi. Lisäksi antoi hän käskyn luutn. Puukolle hyökätä klo 12,10 jääkärikomppanian kanssa Kellomäkeen oikealta lännestä. Sen perässä hyökkäsi klo 12,20 6.kompp. (Peura).

Klo 12,37 Fröbergin palattua lähetettiin myös 7.kompp. 6.kompp. perään, mutta se ei enää ehtinyt vaikuttaa taistelun kulkuun, sillä kukkula vallattiin jo 12,58. Kukkulalla tavattiin n. 50 kaatunutta vihollista ja otettiin kymmenkunta vankia, jotka kertoivat vihollisia olleen n. 400.

Sillä aikaa oli I patl. edennyt santakuoppaa kohti, mutta ei ehtinyt osallistua Kellomäen valtaukseen, mutta Marjamon kompp.(1.) valtasi santakuopan länsipuolella olevan mäen. Marjamon saamat vangit kertoivat vihollisia olleen Kellomäellä n. 300.
Patl. Pitkänen jatkoi sillä aikaa hyökkäystään Holmonmäkeä vastaan. Patl. Hälvä oli kokonaisuudessaan linjojemme takana Alhon aseman ja Hernemäen seuduilla.

Klo 11,30 tuli DE:sta taas uusi käsky, joka kumosi edellisen: Hälvä alistetaan jälleen Virkille tehtävänä Kolkanmäki – Lakinmäen selvittäminen ja jatkaminen siitä päätien suuntaan. Virkki kokonaan Mustolan tien suuntaan. Tämä käsky annettiin Hälvän lähettiupseerille.
Klo 11,55 annoin vastaavan käskyn Pitkäselle ja saman tiedoksi Penttilälle: Patl. Hälvä varmistaa idän suuntaan, puhdistaa Helmenmäen ja Latumäen pesäkkeet sekä etenee päätietä Kurkijoen suuntaan. Patl. Pitkänen etenee Myllymäeltä Asikaisen kautta Mustalampi – Hiitola tielle liittyen muun rykmentin yhteyteen.

Klo 12,15 ilmoitti kuitenkin kapt. Pitkänen, että hyökkäys on jo käynnissä Holmonmäellä. Miehillä näyttää olevan hyvä hyökkäyshalu ja hyökkäys näyttää edistyvän. En keskeyttänyt hyökkäystä, vaikka se oli annettu Hälvän tehtäväksi. Mäki vallattiin n. klo 14,00.

Tilanne itä-Kannaksella oli viimeisten tuntien aikana nopeassa tahdissa muuttunut. Laatokan luoteispuolella olevat vihollisjoukot olivat joutumassa saarretuiksi. Meidän kannalta oli ensiarvoisen tärkeätä saada katkaistuksi heidän perääntymistiensä etelään. Sitä varten hyökkäsi divisioonamme itää kohti. Vihollinen taas yritti pitää hallussaan tärkeät solmukohdat Elisenvaara, Kurkijoki, Alho ja Hiitola niin kauan kuin mahdollista. Avainsana oli Hiitola, jos se ja sen välittömässä läheisyydessä oleva Paksujalan tiehaara olisi hallussamme, ei vihollisella olisi ollut muuta perääntymistietä kuin vesistöt.

Tämän takia puolusti vihollinen erittäin sitkeästi Hiitolaa. Elisenvaaran ja Alhon lauettua oli vielä katkaisematta Kurkijoelta Hiitolaan johtava tie. Tilanteen nopea kehitys ilmeni meillä siten, että saimme DE:sta 6 erilaista käskyä rykmentin tehtävästä Alhon valtauksen jälkeen. Rykmentin etenemissuunta siirtyi näissä käskyissä yhä enemmän etelää kohti. Viides käsky tuli klo 15,10: Edettävä yhdellä pataljoonalla Kyläjärven suuntaan. Muu osa rykmentistä Mustolaan.

Klo 13,25 annoin vastaavan käskyn kapt. Fröbergille: Patl. Fröberg etenee Ruiponlammen kaakkoispuolella alkavaa tietä Leppäsillan kautta Kyläjärven maastoon, joka otettava haltuun. Maantie katkaistava ja varmistus kaikkiin suuntiin. -Patl. lähti klo 17,35.

Annoin kapt. Pitkäselle käskyn tuoda patl. Alhosta etelään Kellomäestä itään olevaan Valkealammen maastoon. -Patl. lähti valloittamastaan Holmonmäestä klo 17,00, sitten kun Hälvän patl. oli vaihtanut miehityksen Holmonmäkeen, patl. marssi siten, että kompp. Sipilä ja Kivelä marssivat vasemmalla pitkin Alhonsuon itäpuolella olevia harjanteita, kompp. Säilänne oikealla pitkin Alhonsuon länsipuolella olevia harjanteita.
Klo 17,35 ilmoitettiin DE:sta, että Kurkijoki oli vallattu. Os. Valkamalle oli annettu käsky edetä tien suunnassa Kurkijoki – Kyläjärvi ja ottaa yhteys os. Virkkiin. Patl. Hälvä alistetaan jälleen Valkamalle sen saavuttua Sillankorvan maastoon.

Patl. Penttilä lähti Kellomäen valtauksen jälkeen klo 14,40 etenemään Mustolan tietä pitkin kaakkoon lähetettyään sitä ennen neljä partiota eteen. Yksi näistä partioista toi klo 15,15 tiedon, että Herroinlammen ja Sotkulammen välillä on murros, jonka takaa avattiin partiota vastaan tuli. Annoin tykistön ampua murroksen taakse. Vihollisen vastarinta ei siitä kuitenkaan lauennut, vaan se puolustautui sitkeästi.

Lähempi tiedustelu osoitti, että Herroinlampi – Sotkulampi väliselle kannakselle ja Sotkulammesta lounaiseen Päivärinnan aukeille asti oli rakennettu murros, jonka takana vihollinen oli, Ratsumestari Penttilä järjesti patl. siten, että tien pohjoispuolella oli 1. kompp., eteläpuolella 2. kompp. ja 3. kompp. oli 2. linjassa. Vaikean maaston takia jäi 2. kompp. kuitenkin jälkeen ja kun 1. oli saavuttanut murroksen järjestettiin patl. siten, että 1. kompp. otti haltuunsa Herroinlampi – Sotkulampi maaston, 3. tästä oikealla Sotkulammesta Päivärinnan aukeille. 2. kompp.:sta lähetettiin yksi joukkue Herroinlammen eteläpuolelta viholliseen päin. Muu osa kompp.:sta miehitti Kokkohonganmäen, rintama pohjoiseen, koilliseen ja itään. Kaksi pst.- tykkiä oli tien suunnassa edessä suorasuuntaustykkeinä.

Klo 22,00 alkoi vihollisen noin komppanian voimalla tekemä vastaisku Herroinlampi – Sotkulampi kannaksella suunnilleen tien suunnassa. Syntyi erittäin kiivas taistelu, jossa kiväärinpatruunat alkoivat meikäläisiltä loppua, viholliset pääsivät pimeässä käsikranaatin heittomatkan päähän pst.-tykeistä ja oli vähällä, ettei sisäänmurto onnistunut. Tykistöllämme oli ampumiskielto, kun yksi joukkue oli suorittamassa kiertoliikettä, Patterin päällikkö luutn. Marjamo antoi kuitenkin omalla vastuullaan nopeasti tulikäskyn patterilleen ja tämä pelasti tilanteen. Hyökkäys saatiin lyödyksi takaisin klo 22,45.

Tällävälin oli patl. Fröberg edennyt Kyläjärveä kohti. Se oli lähettänyt muutamia partioita edellään ja päässyt taistelutta 1 km päähän tavoitteestaan klo 21,30. Partiot etenivät tielle Hiitola – Kurkijoki asti, mutta eivät ylittäneet tietä, jolla oli vilkas liikenne molempiin suuntiin.

Patl. yöpyi 1 km päässä tavoitteestaan. Yö oli kylmä, eikä tulia voitu tehdä salassapysymisen vuoksi.
Patl. Pitkänen oli klo 23,45 koossa sorakuopan ja Valkealammen maastossa Alhosta siirtymisen jälkeen.
Patl. Hälvä, joka oli alistettuna minulle, otti yhteyden vasta klo 20,20 ilmoittaen, että patl. etenee ja on päässyt nyt Herroinmäen ja Mökkimäen kohdalle.
Viimeisen Alhon taistelupäivän tappiot rykmentin omien joukkojen osalta olivat:
Kaatuneita        2 + 3 +  7 = 12
Haavoittuneita 2 + 2 + 18 = 22
Kadonneita      –  + – +   1 =   1
Yhteensä         4  + 5 + 26 = 35

Rykmentin tappiot koko Alhon taisteluissa:
Kaatuneita        2 +   5 + 15 = 21
Haavoittuneita 3 + 10 + 46 = 59
Kadonneita      –  +   –  +  1 =   1
Yhteensä         5  + 15  + 60 = 80

Rykmentin tappiot hyökkäysvaiheen alusta:
Miehistö           (ups. aliups. mieh. yht.)
Kaatuneita         12 +  88 +  111 = 121
Haavoittuneita   25 +  77 +  327 = 429
Kadonneita          –  +    – +      7  =   7
Yhteensä            37 + 105 + 445 = 587

JR 15, II Patl:
Klo 2,00 yksiköt herättävä, oltava lähtövalmiina klo 3,45. Klo 2,30 yksiköiden päälliköt puhuttelussa. 3,00 Suuntauramerkitsijät vänr. Salon ja Arannon johdolla. Ura kom. paikasta suunta 16.50 600 m, sitten 21.75 500 m. klo 4,00 II pataljoona ryhmittyneenä odotusmaastossa. 4,40 komentaja, adjut., luutn. Puukko, korn. Heinola. kapt. Pitkäsen komentopaikassa. Kapt. Pitkästä ei tavattu. Klo 6,00 tuli ilmoitus kapt. Pitkänen saavuttanut Alhon, joka oli tyhjä.

Klo 5-7 kapt. Fröberg otti yhteyttä Pitkäseen ja ev. Virkkiin. Klo 7,45 pataljoona sai oman tehtävän ja jatkoi marssia Alhon eteläpuolitse Hämäläisenlampi – Kankaanlampi kannaksen kautta etelään (1:20000). Marssijärjestys käy selville oheisesta peitepiirroksesta.

Klo 8,45 radanpohjaa edetessä saatiin tulta edessä olevalta Kellomäeltä. 8,50 luutn. Puukko ilmoitti; “Ryssiä mäellä”, ei ollut lähettänyt partiota. 9,00 komentaja käski ratsumestari Nykäsen lähettämään partion = 1 ryhmä kiertämään vasemmalta Kellomäkeen. Luutn. Puukko partio Niemimäkeen ja lännestä käsin santakuoppaan. 9,20 oikealle ilmestyi miehiä, otettiin selvää. I pataljoonan miehiä olivat. Ratsumestari Nykäsen partio palasi vasemmalta, oli saanut tulta Kellomäeltä.

9,25 komentaja käski ratsumestari Nykäsen lähettämään 1 joukkue (Närvän) puhdistamaan Kellomäki. 10,00 kuului tulitaistelua Kellomäeltä. 10,15 vänr. Närvä ilmoitti, jyrkkä kallioseinä edessä, ryssät heittäneet käsikranaatteja. Klo 10,23 luutn. Halla-Seppälä sai käskyn 5. komppanialla puhdistaa Kellomäen vasemmalta talon ja tien suunnasta.
Klo 11,00 kapt. Fröberg lähti ottamaan takaapäin yhteyttä ratsumestari Penttilään. 11,30 kuului Kellomäestä kiivasta tulta ja suomalaisten rynnäkköhuuto.

Klo 12,00 tuli ilmoitus: Luutn. Halla-Seppälä kaatunut ja luutn. Kumpulainen haavoittunut, miehet pitävät aseman mäen vasemmalla reunalla, ei johtajaa. Luutn. Kalanto pani pataljoonan liikkeelle ja antoi käskyn jääkärikomppanialle mennä oikealta mäelle. Klo 12,12 sai vänr. Aranto (esik.k:sta) tehtäväkseen ottaa johdon vasemmalla.

Klo 12,23 6. komppania eteenpäin luutn. Kalannon käskystä. Alik. Raiskio otti yhteyttä III patl:sta. 12,30 kapt. Fröberg tuli takaisin. 7. kompp. eteenpäin kapt. Fröbergin käskystä.
Klo 12,08 Kellomäki vallattu ja varmistettu. Oheisesta peitepiirroksesta käy ilmi liikkeet ja varmistus.
Klo 13,10 kapt. Fröberg ilmoitti puhelimella I pataljoonan komentopaikasta rykmenttiin taistelusta ja tilanteesta. Luutn. Halla-Seppälä vei komppaniansa rohkealla rynnäköllä mäelle ja oli juuri ja juuri saavuttamaisillaan nopean voiton, kun rintaan osunut kuula katkaisi sankariupseerin kaaren.

Ylikers. Lauri Heinilä ja Onni Heinola juhlivat hyökkäyksen loppuun. Ryssien painuessa pakoon ehti paikalle myös vänr. Aranto. Ryssiä oli kaatuneina Kellomäen itäpuolella yli 30. Toisten vankien kertoman mukaan oli ryssiä ollut mäessä 400, toisten 350 kpl.
Tappiot u au m
Kaat.     1  2  4
Haav.    1  1  4

Uusi tehtävä.
Klo 14,00 sai kapt. Fröberg käskyn edetä Ruiponlampi viime i:stä n. 200 m kaakkoon olevan talon luota lähtevää tietä (kaakkoon) tavoitteena Kyläjärven maasto, joka miehitettävä, varmistettava ja pidettävä hallussa. Puh. yhteys kytkettävä Kellomäen eteläpuolella olevaan rykm. keskukseen heti keskukseen saavuttua. Tyk kom. Rintala ilmoitti “Sorakuoppaan” saapuvan kapt. Vintterin tulenjohtueineen tukemaan patl:n etenemistä. Saatiin täydennystä vänrikit Salonen ja Pyökäri sekä kokelas Lisko. Kun vihollisesta ei siinä suunnassa ollut mitään tietoa, ei pataljoona voinut nojata maastollisesti eikä omiin joukkoihin, vaan täytyi työntyä vihollisen sisälle, niin otettiin partiomenetelmä käytäntöön.

Ratsumestari Penttilä vaihtoi Kellomäen ja Sorakuopan varmistuksen. Jääkärijoukkue alistettiin I pataljoonalle.
17,00 tuli ruoka. Klo 17.35 pataljoona lähti marssille. Tulivoimaiset partiot etenivät molemmin puolin kylätietä hallitseviin maastokohtiin ja varmistivat pataljoonan etenemisen liittyen komppanioihinsa pataljoonan mentyä ohitse. Sitämukaa kun katsottiin tarpeelliseksi työntyi uusia partioita eteen.

Klo 21,30 oli pataljoonan etumainen komppania n. 250 m:n päässä Kyläjärven maantiestä ja asettui asemaan samoihin paikkoihin, joista seuraavana aamuna lähti hyökkäämään. -Paikat näkyvät peitepiirroksesta.
Ryssät liikennöivät maantietä molempiin suuntiin. Partiot eivät päässeet paljastumatta tien toiselle puolen. Vasemmalla sivullamme verrattain lähellä ampui ryssän tykkipatteri Alhon suuntaan ja oikealla sivulla vähän kauempana raskas tykki.

Pimeän vuoksi ei voitu pikkumenestyksen vuoksi paljastaa koko suunnitelmaa, siksi patteritkin saivat olla rauhassa. 22.15 ilmoitti kapt. Fröberg tilanteesta ev. Virkille puhelimella, ev. Virkki käski siirtää hyökkäyksen aamuun. Yö oli äärettömän kylmä ja vaikka palelikin, ei tulia voitu tehdä salassa pysymisen vuoksi.

JR 15, III Patl:
Pataljoona sai käskyn hyökätä Alhon itäpuolelle yli rautatien. Hyökkäsi Kivelä ja Sipilä. Hyökkäys alkoi klo 4. Tien vasemmalla puolella heinäpellossa oli paljon miinoituksia, tuli tappioita. Kukkula saatiin haltuun. N. klo 17,00 lähtivät Sipilä vasemmalle ja Säilänne oikealle kiertäen etelään Valkealammen suuntaan. Kivelä reservissä Sipilän takana. Muu osa Raassinan johdolla klo 18,40 tietä pitkin Santakuopan kautta Valkealammelle. Saapui n. klo 22,00 JSp ja AJp Santakuopan maastoon.

Yhteyttä Kivelään ja Sipilään koetti komentaja ottaa jääk.joukkueen avulla. Valkonen sai yhteyden. Noin klo 23,45 sai Pitkänen käskyn koko pataljoonan kanssa lähteä klo 1,00 Ruikonlammen kautta Kyläjärven tienhaaraan (suuntaan). Yhteys matkan päässä pataljoona Frööbergiin, joka oli aamupäivällä edennyt samaan suuntaan.

JR 15, 4.Kompp:
Ei merkintöjä.

JR 15, 8.Kompp:
Ei merkintöjä.

JR 15, Tyk.Kompp:
7,00 lähtivät I ja III joukkueet marssille I/JR15:n suuntauraa seuraten.
13,00 saapui II j. Alhon maastoon, missä ammuttiin ryssiltä vallatulla pst.tykillä vihollisen kk-pesäkettä, joka välittömästi sen jälkeen vallattiin. Joukkue varmisti Kurkijoen suuntaan.
18,00 saapuivat I ja III joukkueet Herrainlammen maastoon.
21,00 asettui I joukkue asemaan luutn. Marjamon lohkolla olevalle järvikannakselle ja tulitti vihollisen pesäkkeitä ampuen 60 kranaattia.
22,00 lähti II joukkue marssille tietä Alho – Kuoksjärvi – Ruiponlampi – Kyläjärvi.

JR 15, Jääk.Kompp:
Partiointia Alhossa pistoraran suunnassa, jolloin ryssän partio pääsi yllättämään ja komppania joutui taisteluun ryssän partion  seitsemännen komppanian kanssa. Partio saatiin tuhottua, josta saatiin vielä kaksi vankia. Tämän jälkeen saatiin vielä kosketus ryssään pistoraran tienoilla josta vanja pötki pakoon.

JR 15, Kolonna:
Jaettiin edellisenä päivänä tullut muona-annos. Kolmas ryhmä tienkorjauksessa. Luutn. Seliksson toi neljä haavoittunutta meille odottamaan ambulanssiautoa. Tarjosimme heille teetä ja voileipää. Postimiehet saapuivat sekä kaksi autoa paketteja. Saimme neljä täydennysmiestä klo 20,00.

Jalkaväkirykmentti 36

JR 36, EK:
8,00 Hilden (1 kompp.) sai käskyn Herrasen kanssa laukaista Herrasen motti (Isollamäellä).
11,00 Hilden tunkeutunut Isonkukkulan Ratinlahden taloon. Toiminta jatkuu menestyksellisesti.
12,45 Div:n tiedoitus ja käsky. Liite 17.
13,00 Käsky Herraselle järjestäytyä puolustukseen saavuttamallaan linjalla. Hilden järjestää puolustuksen Ratinlahden linjalla lopuilla voimillaan vetäytyy vastahyökkäysvalmiiksi Raivattalanlammin länsipuolitse pohjoiseen Lankomäen luoteispuolelle. Sataa.

JR 36, I Patl:
II patl. siirtyi ottamaan haltuunsa tien oikean puolen, senjälkeen alkaa hyökkäys.

JR 36, II Patl:
6,00 Herätys.
9,00 Käskynjako: II joukkueesta jää varmistamaan 2 ryhmää + 4 kk:iä + pst-tykki. I joukkue palaa samaa tietä kuin tulikin takaisin päätien suuntaan. Eteneminen järven rantaa myöten.
14,30 Komppania vedettiin takaisin päätien pohjoispuolelle.
20,00 Käskynjako. H = 5,00. Lähtö 3,30-3,45. Ruokailu 3,00. Herätys 2,45. Tykistö = H+10, Sotahuuto: “KARHU”!

JR 36, III Patl:
Asemat jäivät entiselleen. Tuhottiin 5 kuorma-autoa, joista 2 pst.kiväärillä. Ryssiä ammuttiin aina kun tähtäimeen saatiin.
18,00 Ryssät yrittivät hyökätä vasemman sivustamme kimppuun, mutta jääkärijoukkueen tultua avuksi urhean johtajansa vänr. O. Pentin kanssa hyökkäys torjuttiin, yksi jääkäri haavoittui. Krh.joukkue tuhosi kahteen eri otteeseen vihollisen piiskatykin miehet.

Yö kului kohtalaisen rauhallisesti. Omat tiedustelupartiot olivat liikkeellä tehden havaintoja vihollisesta. Vänr. Potinkara haavoittui vaikeasti koettaessaan saada erääseen taloon pakoon menneitä ryssiä antautumaan. Stm. Marttila tuhosi lopullisesti taloon paenneet ryssät.

JR 36, 5.Kompp:
12,00 Komppania siirtyi Alasjärvi pohjoisrannalle r:n korkeudelle.
15,00 Siirryttiin Marjakoski – Hiitola tien pohjoispuolelle varmistukseen.

JR 36, 6.Kompp:
Vihollisen todetaan liikehtivän ja epäillään sen yrittävän läpimurtoa saarroksesta. Puolustusasemia vahvistetaan ja vartiointia lisätään.

JR 36, 7.Kompp:
2,00-4,15 Haettiin teltat 3 kpl.
6,15 Ruokailu (hernesoppa, kuivamuona).
8,00 Lähdettiin marssille.
16,00 Päädyttiin Alasjärvessä olevan no 25:n “5”:stä noin 1,5 km pohjoiseen.
17,00 Telttojen tekoa.
17,30 Palkanmaksu.
18,00 Ruokailu.
22,00 Heinosen joukot ja komentoryhmä nukkui.

JR 36, 8.Kompp:
7,50 Pataljoonan komentajan käsky kompp. päälliköille.
8,10 Ruokailu.
8,25 Lähdettiin liikkeelle takaisin päin I ja pst.joukkue edelleen alistettuna 6.K:lle, III joukk. 7.K:lle, II joukkue 5.K:lle.
10,30 Tunnin tauko Alasjärven pohjoisrannalla.
13,30 Käännyttiin taas takaisin ja saavuttiin Alasjärven pohjoispäästä 500 m itään olevan peltoaukean reunaan mihin majoituttiin.
18,00 Ruokailu.
21,50 Ruokailu ja postinjako.

JR 36, 9.Kompp:
Aamupäivällä laitettiin teltat varmistusalueen rinteeseen. Ryssä ammuskeli päivän kuluessa useita kertoja alueemme yli piiskatykillä. Klo 19,30 yritti ryssä hyökätä n. yhdellä komppanialla 11:sta komppanian aluetta vastaan, mutta tuli heti lyötyä takaisin. Samana päivänä tuli 2 miestä uusia komppaniaan. Samoin tuli vänr. Potinkara toiseen joukkueeseen ja vänr. Lähdesuo. Stm. Nieminen Kalle haavoittui vaikeasti.

JR 36, 10.Kompp:
18,00 Ryssät yrittivät hyökätä, mutta tuloksetta. Sateista.

JR 36, 11.Kompp:
Vihollinen menetti eilisen illan ja yön aikana n. 10 miestä kaatuneina. Ei tykistötulta koko päivänä, ainoastaan pst.tykki ampui silloin tällöin.
20,30 yritti vihollinen hyökätä, mutta hyökkäys kuivui alkuunsa. 4 miestä komppaniasta haavoittui. Huolto toimii vaikeuksista huolimatta verrattain hyvin. Siviilipaketteja ei toistaiseksi voida toimittaa perille, mutta ehtii niiden kanssa myöhemminkin.

JR 36, 12.Kompp:
Uusien asemien miehityksessä sattui hauska ja onnellinen tapaus. Ryssä oli nimittäin lähtenyt asemistaan korsuilleen ja laiminlyönyt tähystyksen sillä kerralla kun meikäläiset juuri saavuttivat kyseisen harjanteen. Kun ryssä havaitsi kohtalokkaan laiminlyöntinsä niin alkoi se epätoivoisesti pyrkiä rinnettä ylös entisiin asemiinsa, jolloin meikäläiset antoivat sen “mitä kuuluu”!

Nikkasen pst.kivääri ampui Asemakylään tuhoten kaksi vihollisen kuorma-autoa, joista toisen sai ensin pysähtymään kk.tuli. Tykistö ampui koko iltapäivän kylässä liikkuvia ryssiä. Yövyttiin telttoihin. Yöllä satoi ja jatkuva tulitoiminta jatkui. Korpilahti haavoittui. Kokelas Hakala Arvo saapui täydennyksenä joukk.johtajaksi.

JR 36, Krh.Kompp:
Kevyt: Klo 8 valmistui joukkue viemään heittimet tuliasemaan aivan etulinjaan, ampui 57.
Raskas: Ammuimme 87 laukausta. Odoteltiin ryssän hyökkäystä.

Jalkaväkirykmentti 57

JR 57/E
0,55 Saapui radiosanoma D:sta: Tiikeri ilmoittakaa missä nyt on tiikerin pennut. Karhu ei ole selvinnyt satamista vielä. Haikolan ja Maasillan välillä on ilmoitettu olevan 600 vanjaa kuopissaan.

(Päätän kopioinnin spk:sta 13209 kuvaan 16. Päiväkirja jatkuu edelleen, Valkama kirjaa lähteviä käskyjä ja saapuvia ilmoituksia pataljoonilta).

JR 57, I Patl:
1,30 JR15:sta käsky: I/JR57 (paitsi 2.K) etenee Hernemäen pohjoispuolitse vihollisesta vapaaksi tai heikoksi tai heikosti miehitetyksi tiedustelemastaan kohdasta radan yli hyökäten Alhoa puolustavan vihollisen oikeaan sivustaan ja selustaan. Tavoitteena Alho – Kurkijoki maantie. Hyökkäykseen ryhdyttävä mahd. pian tämän käskyn saatua. Painostan erikoisesti toiminnan ripeyttä. Alhon asemaa ja tietä Alho – Kurkijoki lähetessä huomioitava siellä olevien omien joukkojen mahdollisuus ja varottava tulittamasta niitä. 2. komppania JR15:sta kaistalla varmistaa metsäkannaksen n. km Alho “A”;sta länteen ja valvoo Alhovaaran vihollista.

5,30 Käsky 1. ja 3. K:lle edetä rykmentin käskyn edellyttämässä suunnassa.
6,10 2. komppania liittyi pataljoonaan takaisin.
8,20 1. (2.) ja 3.K pääsivät rautatien itäpuolella olevaan tienristeykseen ja saivat yhteyden toisiinsa. Lepoa ja edelleen järjestäytymistä. Useita vanjaryhmiä vaelsi Alhon tiellä. Osa niistä meidän saalistamiamme, suurin osa JR15:sta. Lepoa ei kestänyt kauan sillä 17,55 patl. sai uuden etenemiskäskyn. Suunta Alho – Kurkijoki.
19,00 Liikkeelle lähtö. Tehtävä: Holmonmäki – Latunmäki – Alatupa-maaston puhdistaminen ja jatkaminen päätien suuntaan. Haravointia jatkettiin aina Saviin saakka, jonne saavuttiin klo 23,40 ja yövyttiin.

JR 57, II Patl:
Klo 8,30 lähdettiin 7. komppania + 1 kk.joukkue Aromäen kaakkoispuoliseen tienhaaraan ja alistettiin pataljoona Polonille. Pataljoona siirtyi kokonaisuudessaan klo 10,30 saman tienhaaran korkeudelle (paitsi tietysti 7. komppania). Huoltoporras entisessä paikassa. 11,30 lähetettiin jääkärijoukkue + 1 jv.joukkue Kemppisen- ja Ohtijärven välisen kannaksen kautta kaakkoon johtavaa tietä ottamaan yhteys Kilpeläiseen, tai ainakin kosketusta viholliseen. Lähettävät läheteillä tietoja.

Jääkärijoukkue ilmoitti päässeensä purolinjan suunnassa lähelle Otsanlahden maantietä ja sai yhteyden Kilpeläiseen. Polonin hyökkäys jatkui Kurkijokea kohti ja kun kirkonkylä oli vallattu alistettiin komppania Kanerva Polonille aukealinjalla saartamaan motitettua vihollista Kurkijoesta itään. Klo 18,00 otti pataljoona Linnamäen vastaan Polonilta, sekä eteni heti Linnamäestä etelään olevalle seuraavalle kukkulalle asemiin.

Varmistuslinja vedettiin tästä Hopsonmäen (os. Leskelä), Rauhalanmäen (os. Kanerva) kautta jokilinjaa myöten Suurmäen suuntaan (os. Rotkisch). Näissä asemissa oltiin yö. Komentopaikka Kurkijoen Maanviljelysopiston eteläpuolella olevalla Linnamäen rinteellä. JSp. ja huoltoporras pataljoonan entisessä komentopaikassa.

JR 57, III Patl:
21,45 Pataljoonan käsky. Rykmentin tehtävä hyökkäys Petkolan suuntaan. Osa patalj. tehtävä puhdistusta. 10. ja os. Katajainen. Tehtävänä puhdistaa Laatokan rannikko Kurkijoki – Laukkolanlahti – Laatokka; Kesvalahti – Tervajärvi – Maasilta. Rannikkotien suunnassa yhteys Blickiin.
10. komppanialle pohjoinen ja os. Katajaiselle eteläinen. Kuosmanen yhteys Blickiin.
Spk loppuu.

JR 57, 1.Kompp:
Aamulla lähti komppania etenemään radan suunnassa kohti Alhon asemaa. Ennen lähtöä ruokailu.
14,00 Kuormastot määrättiin liikkeelle maanteitse Alhon suuntaan. Asemalle saapuminen klo 18,00, jossa yhtyi komppaniaan. Ruokailu. Asema ympäristöineen kokonaisuudessaan poltettu, rautatie rikottu. Vihollinen poistunut alueelta klo 13,00 taistelun jälkeen, jättäen runsaasti sotasaalista sekä kaatuneita. Eteneminen jatkui klo 21,00 Laatokan suuntaan. Kuormastot seurasivat komppanioita. Asemalta jatkui n. 4 km, suuntaan Kurkijoki. Yöpyminen klo 24,00 Savinkylä.

JR 57, 2.Kompp:
Toimimme alistettuna III/JR15:lle, osallistuimme hyökkäykseen Alhon aseman takaisinsaantiin. Helimäki edelleen varmistuksessa. Vihollinen oli paennut. Puhdistimme Alhon aseman seudun ja Hernemäen. Illalla hyökättiin mökkimaastoon kenttätielle, missä yövyttiin.

JR 57, 3.Kompp:
5,30 Komppanian päällikkö sai käskyn liikkeellelähdöstä purolinjan yli ja edelleen rajan taakse Hernemäen pohjoispuolelle.
7,00 komppania ryhmittyi pataljoonan komentoportaan seuratessa mukana.
7,30 liikkeellelähtö.
7,40 ylitettiin puro ja rautatie Alho “A”:sta 1250 m pohjoiseen.
7,50 saavutettiin tienristeys Hernemäen pohjoispuolella, johon myöskin muut pataljoonan yksiköt saapuivat. Yksi vanki.

10,00 komppania eteni Alhon kylän tienristeykseen ja siitä edelleen Hernemäelle.
12,00 krh aloitti tulivalmistelun Rastaanmäkeen tarkoituksella tuhota erääseen tiilinavettaan peräytynyt vihollinen.
14,30 I ja II joukkue miehitti Rastaan. Vihollista ei näkynyt, se oli hiipinyt pellonojia myöten pois.
15,15 ruokailu Revonmäessä, josta siirryttiin takaisin Alhon tienristeykseen. Vankeja 17 kappaletta, jotka oli tavattu metsiköstä.
18,30 käsky, jonka mukaan komppania marssii Holmonmäen – Latunmäen – Alatuvan kautta Raholan maantielle.
23,30 Ruokailu Alatuvassa. Yöpyminen. (Huom. marssimatka vaikea, n. 5 km).

JR 57, 4.Kompp:
Komppania siirtyi Alhon kylän pohjoispuolelta pyrkien vihollisen selustaan. Vihollinen perääntyi Kurkijoen suuntaan polttaen Alhon aseman seudun. Kiväärikomppaniat tulitaistelussa vihollisen kanssa. Eteneminen jatkui, noin 6 ajossa komppania yöpyi.

JR 57, 7.Kompp:
Aamulla edettiin Kurkijoelle. Komppanian tehtävänä on haravoida jälkimaastoa vihollisista puhtaaksi.

JR 57, 7.Kompp:
9,00 Komppania miehitti kukkulat Ohtijärvestä kaakkoon kulkevan purolinjan koillispuolella Otsonlahden peltoaukeaan saakka asettuen puolustukseen
18,00 Komppania puhdisti Otsanlahden kylän ja Kurkijoen kirkonkylän välisen maaston sinne jääneistä vihollisista, jonka jälkeen komppania asettui lepäämään telttoihin.

JR 57, 8.Kompp:
21,00 Saavuttiin Kurkijoelle, jossa yövyttiin. Kurkijoen kirkonkylä oli edellisenä yönä vallattu, kylän jäädessä polttamatta.

JR 57, 11.Kompp:
8,00 lähti 11.komppania liikkeelle saaden tehtäväkseen Ihalasta Kurkijoelle johtavan maantien ja sen lähiympäristön puhdistamisen.
10,00 sai komppania kosketuksen viholliseen. Tässä vihollinen oli sitkeästi pureutunut hallitsemiin kukkuloihinsa, jotka sijaitsivat pappilan läheisyydessä. Tässä kaatuivat alik. Paasto ja stm. Änkä.
15,00 oli maasto puhdistettu vaikka vastassa oli 2 tykkiä ja useampia konekivääriä.
14,30 lähti komppania etenemään maantien suunnassa Kurkijoelle päin, tavoitteena Suurimäki saada haltuun. Tämä sama Suurmäki oli vahvasti miinoitettu ja tuli huomattavia tappioita. Luutn. Nurmi, stm. Järvinen, stm. Kortelainen, sekä stm. Kaila kaatuivat, stm. Heino kaatui vahingonlaukauksesta.
20,20 Komppania majoittui Suurmäen pohjoisreunaan. Sää kirkas, lentotoimintaa ei.

JR 57, 12.Kompp:
6,00 Lähti kenttäkeittiöt viemään komppanian miehille ruokaa.

“Soppatykit” matkalla.

Silloin oli komppania Elisenvaaran ja Kurkijoen välimailla. Eteneminen jatkui. Perääntyvää vihollista ajettiin takaa. Tappioita ei tänäänkään ollut. Illalla yöpyi komppania Kurkijoen lähelle.

JR 57, 13.Kompp:
6,00 Säätila vaihtelevaa, pilvistä, aurinkoista, vähän sadetta yöllisen rankkasateen jälkeen. Pyhäaamun rauha, vain muutamia turhaan heitettyjä tykin-, krh:n ja kiväärin laukauksia vanjojen puolelta. Meidän patteristot tietysti vastasivat voimakkaimmin, kunnes vanjojen aseet kokonaan vaikenivat. Eräältä vankilta kuultiin, ettei ryssillä ollut Alhossa enää kuin yksi tykki, eikä siinäkään sopivia ammuksia.
16,00 Saatiin käsky valmistautua matkalle iivanan jälkeen, syötiin.

18,00 Lähdettiin Alhoon, jonka asemanseutu oli poltettu ja rautatiet rikottu. Noin 1 km:n päässä pysähdyttiin, vanja-vainaita oli pelloilla ja vankeja toistakymmentä, joista mm. Ahtolan joukkueen tulenjohtopaikalla yksi oli ollut osoittamassa tärkeimpiä tulituskohteita. Noin 2 km sivustassa joko motissa tai muuten sinne jääneitä vanjoja, jotka punaisin ym. värisin valoraketein nähtävästi pyysivät apua.
22,00 Jatkettiin matkaa Kurkijokea kohti ja pysähdyttiin sekä majoituttiin telttoihin noin 6-7 km ennen Kurkijokea.

Huom! Kevyen, eli toisen joukkueen vaiheita ajalta 31.7.-7.8.41 ei ole voitu päivittäin sotapäiväkirjaan merkitä syystä, että se oli alistettu III pataljoonalle ja kulki eri teitä kuin raskas joukkue. 31.7. siirtyi kevyt joukkue tukemaan III pataljoonan hyökkäystä ryssän uuden rajan yli, jolloin heti ensi asemistaan ampui 45 kranaattia hyvin tuloksin. 1. – 2- päivinä heinäkuuta oli joukkue edelleen varmistamassa hyökkäystä joka jatkui edeten päivä päivältä.

Joukkue joutui luonnollisesti tiettömässä maastossa kantaan välineitään vaihtaessa useasti asemiaan. Erittäinkin 3.8. oli tavattoman raskas päivä, jolloin kantaen heittimiä, ammuksia ym. välttämättömiä tarpeitaan, joutuivat rasittavassa helteessä usein vaihtamaan asemia edeten kilometrimäärin kiilassa ryssän keskustaan Änkilän – Syrjäkosken tiehaarassa oli luja ottelukin, jossa joukkue oli yhdellä ammuksella onnistunut tuhoomaan mm. yhden suorasuuntaustykin ryssiltä.

Hyökkäyksen tukeminen oli onnistunut hyvin, josta joukkue oli saanut tunnustuksen jälkaväeltä, ammuttu oli noin 20 laukausta. 4. – 6. päivän välisenä aikana liikkuivat heittimet edelleen eri asemissa ampuen sillä ajalla 3-40 kranaattia hyvällä menestyksellä, mm. 5:tnä päivänä olivat tuhonneet vähällä vaivalla yhden kk-pesäkkeen. 7:nä päivänä yhtyi toinen joukkue komppaniaan.

JR 57, 14.Kompp:
III ja IV joukkue jatkoivat etenemistä Kurkijoelle avustaen tykeillään jalkaväkeä aukeiden ylittämisessä. Kurkijoelle saavuttuaan jäivät III ja IV joukkueet pataljoonan mukana lepoon Kurkijoen kirkonkylän laidalle pappilan raunioiden läheisyyteen. II joukkue sai viholliselta vallattua 45 mm pst.tykit Kurkijoen kirkon luota. II joukkue asettui tykkeineen lopuksi asemiin 1 km Kurkijoelta Hiitolaan päin johtavan tien varteen. Korpr. Alamustajärvi Tuomas otti muonanvienti-matkalla vangiksi vihollisen upseerin. Toimitusjoukkue oli Elisenvaaran ja Kurkijoen välillä Aromäessä.

Erillisosastot

Kev.Os.16, 1.Kompp:
5,30 tuli I joukkue III joukkueen luokse ja lähtivät yhdessä partioimaan Kaarlahden aseman suuntaan noin 1 km asemalta, josta partio palas takaisin klo 8,20.
10,00 lähti edelleen koko kev.os,16 Kaukolan suuntaan. Asetuttiin lepoon hetkeksi 800 m Kaukolan kk:sta koiliseen.
13,15 lähti komppania edelleen eteenpäin Kaukolan kk:n ohi ja edelleen Siirlahteen päin.
14,00 pysähdyttiin Juoksemajärven pohjoispuolelle Toivolan maastoon.

21,00 lähti IV joukkue kenttävartioon Siirlahteen päin tien vasemmalle puolelle.
20,00 oli kenttäiltahartaus koko pataljoonalla.
22,00 tuli edelleen vaan määräys eteenpäin.
22,25 lähti komppania puolisentunnin nukkumisen jälkeen tosi väsyneinä edelleen eteenpäin Siirlahteen. Otettiin yhteys Kev.os,12:sta komentajaan kapt. Oljemarkkiin, jolle tulimme alistetuksi. Komentaja määräs meidät reserviin aivan etulinjan taakse.

Kev.Os. 16, KK.kompp:
Yöllä vihollinen vetäytyi pois Harjulan maastosta.
11,00 Osasto lähti liikkeelle, kulki Kaukolan kylän läpi, majoittautui Sylijärven läheisyyteen.
19,30 Osaston pastori vänr. Rautama piti osastolle iltahartauden.
21,30 Lähetettiin III joukkue varmistustehtävään Alavornaan.

3. /KTR 12:
Sunnuntai, 10.8.
Ptri oli lähtövalmiina maantiellä klo 5,00. (T.j. oli majoituspaikaltaan lähtenyt jo klo 3,15). Lähdettiin marssimaan Elisenvaaraan Lamminsalon kautta ja tultiin määräpaikkaan klo 19,00. Elisenvaaran yhdyskunnan vihollinen oli polttanut niin, että harva talo oli enää pystyssä. Marssimatkaa oli n. 35 km.

8./KTR 12
10.8. sunnuntai
Koko yö suoritettiin ammuntaa.
Asemien vaihto. Lähtö klo 10,20. Perillä 12,00. Ampumavalmis 13,30. Asemiemme järjestyksessä 10. Ammuntaa suoritimme ahkerasti. Illalla klo 22 aikaan ammuimme erääseen aluemaaliin 25 ryhmää ja tällä, kuten tulenjohtueestamme ilmoitettiin, torjuimme ryssän hyökkäysyritykset. Jalkaväeltä oli nimittäin loppuneet ammukset ja näin joutui tykistö yksin torjumaan venäläisten etenemispyrkimykset.

9./KTR 12
10.8.
0,30 Saapui patteri uusiin asemiin.
2,30 Oli patteri ampumavalmis.
2,30 Lähti töpinä seuraamaan patteria, ollen se klo 5:n aikoihin majoituspaikassa lähellä patteria.
4,57 Patterimme ampui neljään maaliin yht. 142 kranaattia.
6,00 Ryhmittyy tj:t ja jv:t etenemään Kurkijoen suuntaan.

9,10 Eteneminen Kurkijokea kohti alkoi. Kettunen kärjessä 1. komppanian mukana. Herroinlampi- Sortanlampi kannaksella voimakasta vastarintaa, ammuttiin muutamia tuli-iskuja. Ei päästy eteenpäin. Iltayöstä vihollisen voimakas vastaisku, mikä torjuttiin tykistötulella.
14,45 Läksi patteri uusiin asemiin.
16,30 Oli patteri uusissa asemissa. Asemat olivat liki tietä peltoaukean laidassa ja osaksi pellolla. I:n jaos oli pellolla naamioituna.
18,00 Patteri ampumakunnossa.
22,25 Ammuttiin ensimmäiseen maaliin. Tykistötuli oli tavallista kiivaampi kun jv:ltä olivat loppuneet ammukset. Juuri tänä aikana oli vihollinen tehnyt hyökkäyksen, päästen etenemään aivan linjojemme eteen, mutta tarkka tykistötuli pakoitti vihollisen peräytymään.

9./KTR 12, tj:n spk
10.8.
Klo 5,00 saapui tieto, että klo 6,00 on oltava hevosmiesten luona. Lähdemme, juomme siellä aamuteen ja painumme pataljoonan kokoontumispaikkaan, josta lähtö Kurkijokea kohti klo 8,00. Kurkijoella on jo JR57. Alho, se on jo meillä. Ryssä pakenee. Hiitolan suunnasta kuuluu taistelun melske. Lähtö klo 9,10, tavotteena sorakuoppa, johon Alhosta päin on pistoraide.

Olen reservissä komentoportaan mukana. Kettunen on kärkikomppanian mukana. Klo 10,00 ylitimme rautatien ratavartijan asunnon kohdassa, olemme Suurimäen etelärinteellä. Kosketus on ryssään, laukausten vaihtoa. Lähden Virtasen kanssa ottamaan yhteyttä Kettuseen. Hiekkakuopalla on kova yhteenotto, etenemme sinne. Vankeja tuodaan vastaan. Lähenemme mäkeä, yksi oma mies kaatuu, olemme kukkulalla. Kohta taukoaa taistelu, hiekkakuoppa on meidän. Yksi vanki taas, joka kertoo, että meitä vastassa on neljäsataa ryssää. Saapas sitten nähdä.

Lähdemme, kello on 13,40. Klo 15,00 lähdimme taas, 1. komppania kärjessä muut takana, minä Penttilän mukana. Herroinlammen ja Sotkulammen välissä tuli vastus eteen. Siinä on ryssien murros ja linjat. Ammumme siihen tykistöllä, kuulat vinkuvat ja räjähtelevät puissa (dum dum), yksi joukkue kiertää parhaillaan Herroinlammen pohjoispuolitse, kello on 19,00.

Eteneminen on pysähtynyt. On kaunis aurinkoinen sunnuntai-ilta, eipä uskoisi. Juuri tuli tieto, että Kurkijoki on meikäläisillä. Pst ampui äsken sinne murrokseen. Kova huuto syntyi. Klo 21,00 Kettunen palaa pois ja minä otan hänen paikkansa. Kettunen tuli pois ja minä olin vielä komentopaikassa, kun ryssä rupesi ampumaan jalkaväkiaseillaan vallan vimmatusti räjähtäviä luoteja. Lähden Välimaan kanssa etenemään luotisateessa lähelle murrosta, josta ryssä tulittaa. Välillä maihin ja taas syöksyen eteenpäin.

On melkein pimeä ja luodit naksahtelivat puissa. Olen jo jv:n linjoilla. Jv huutaa tykistötulta, mutta ylhäältä päin kielletään se, kun sivuilta pitäisi omien hyökätä. Vaadin vihdoin ampumista, kun ryssä rupesi hyökkäämään, käsikranaatit paukahtelivat jo, ryssiä on enää n. 25 m:n päässä, ne kaatuvat, annan tulikäskyjä toinen toisensa perään. Hyökkäys tyrehtyy. Pari vankia. Ammun lisää. Välillä vaimenee. Taas kiihtyy kk-tuli, tykistöllä se vaimenee.

Joitakin omia haavoittuu, Marila m.m. Oikealla kovaa valitusta. Aamu valkenee. Hiljaisuus vallitsee. Onko edessä vielä ryssiä vai ei, arvellaan. Yöllisessä hyökkäyksessä on kymmenkunta ryssää asemiimme päässeet, mutta tavanneet kohtalonsa. Mustia vanhoja miehiä, nyt päättömiä käsikranaattien takia. Silloin tällöin vanki.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *