30. elokuu -41, joukot yli Vuoksen.

Lottien kahvitarjoilua Taipaleenjoen sillanrakentajajille

Sotapäiväkirjat 30. elokuuta 1941, Vuoksi voitettu kuten Viipurikin.

Joukot ryntäävät yli Vuoksen ja Taipaleenjoen, kilpajuoksu vanhalle rajalle alkaa.

15. Divisioonan komentoryhmän sotapäiväkirjat

Sotapäiväkirjat kertovat 15. divisioonan joukkojen hyökkäyksestä yli Vuoksen, kohti vanhaa valtakunnan rajaa.

15.Divisioonan EK, Os.2:n sotapäiväkirja:

0,30 Ilmoitti pion.komentaja kapt. Salmi, että hän voi tiedon saatuaan 45 min. kuluttua hankkia 20 autoa miehistökuljetukseen ja klo 4 lähtien 6 autoa lisää.
5,50 10.DE:n esik.päällikkö: Korpiojan pysäkki saavutettu. Myös vasemmalla mennään eteenpäin, mutta hitaasti.

6,50 Kev. Os.16 (Kortelainen): Nuotioita entisillä paikoilla, kiv.tulta Kiviniemestä ja Suvantolan niemestä. Noin klo 21 kuului kovaa rytinää siltojen suunnasta ikäänkuin jotain raskasta asetta olisi liikuteltu risukossa. Vih. tykistön häiritsemisammunta päättyi klo 21 ja ei sitä sen jälkeen ole ollut ensinkään.

7,10 JR15 (Häkkinen): Molemmat partiot menivät Vuoksen yli Juholasta ja nousivat vihollisrannalle Häränniemen – Uosukkalan välillä. Partiot todenneet, että vihollisen miehitys vasta n. 500-800 m päässä rannasta. Rannalla on paljon pesäkkeitä, joihin johtaa polkuja. Tarkoitus ilmeisesti miehittää tarvittaessa. Talot raunioina.
8,20 Tilanneilmoitus AK:lle edellisten ilmoitusten mukaan.
10,00 Div:n komentajan puhuttelu hiekkakuopan reunalla komentoparakin vieressä.

10,17 Ev.luutn. Hämäläinen AK:sta ilmoitti, että yksi rykmentti (JR57) voisi lähteä Vuosalmen kautta Rekiniemenmäen kattilamaastoon. Ei saa häiritä Kääriäistä. On sovittu hänen kanssaan, että tilaa saadaan. Kääriäistä ei auteta, vaan suoritetaan keskitys omien joukkojen ylimenon turvaamiseksi ja helpottamiseksi. 15.D:n omat autot kuljettavat joukot yhtämittaisesti perille saakka, eikä aikaisemmin vaadittua uudelleenkuormausta Haapasaaren niittyjen luona AK:n autoihin suoriteta. AK antaa lisäautoja kuljetukseen.
11,00 Annettiin paikallaolevalle JR57:n komentajalle, maj. Kilpeläiselle suullinen käsky edellisen johdosta.
11,30 Päättyi div:n kom. puhuttelu.

12,15 Annettiin div. käsky n:o 750/III/54. (Edellämainittu Kilpeläiselle (ev.luutn. Valkaman p.o.) annettu käsky kirjallisena. (Liite no 273).
13,05 Tykistökomentaja ev.luutn. Haaki ilmoitti, että mittauspatterimme mittaamia kahta vih.patteria Oravaniemen maastossa ammuttu hyvällä menestyksellä. Ne vaikenivat. Kolmas etäisempi patteri Raaholanjärven etel.puolella mitattu ja aiotaan sitä myös juuri ampua.

Tykistötultamme tarjottu edelleen 10.D:lle, mutta ilmoittaa jalkaväki, että pääsevät ilmankin eteenpäin, joten ei tarvita. Tulenjohtajiemme ilmoitusten mukaan lienee toissatalvinen linja ylitetty 200-300 metrillä.

13,10 Ilmoitti maj. Arra, että hänen tulenjohtajansa ovat havainneet omaa jälkaväkeä jo Koverlan ja Mutamäenkin maastossa. Oravaniemessä Tervaniemenkangas – Rajamäki välisellä tiellä nähty hevonen ja 10 ryssää matkalla itään. Näihin oli rannalta liittynyt lisää ryssiä lähtien myös itään.

13,15 Ilmoitus edellisestä JR15:lle (maj. Häkkiselle) ja käsky valmistautua ylittämään Vuoksi ainakin vahvoilla tst.partioilla vielä tänään. Häkkinen kysyi saako hän lähettää pioneerejään Marjoniemeen puhdistamaan maastoa miinoista ylimenoa silmälläpitäen. Komentaja vastaa henkilökohtaisesti Häkkiselle: Kyllä sopii, kun vaan otetaan ensin yhteys edessätaisteleviin joukkoihin.
13,45 Ilmoitus AK:lle edellämainituista havainnoista ja toimenpiteistä (ev.luutn. Hämäläinen), joka samalla kysyi, missä m.ponttoonit nyt ovat?

15,00 Ilmoitettiin AK:lle (evl. Hämäläinen), että kapt. Salmen antaman tiedon mukaan ovat kuljetusponttoonit 2,5 tunnissa lastauspaikalla. (Jalkaväki valmis kuormauspaikalla vasta 3 tunnin kuluttua käskyn saatuaan.)

15,20 Ilmoittautui ev.luutn. Valkama lomalta palanneeksi.
15,30 Saapui maj. Sauramo AK:sta yhteyttä ottamaan. Div:n komentaja selosti hänelle suunnitelmiaan.

15,50 Div:n komentajan käsky JR15:lle (maj. Häkkinen): Siirrot ylimenopaikoille aloitettava heti. II patl:n tst.osat siirretään ruuhilla lyhintä mahdollista tietä Oravaniemeen. Tämän patl:n kuormasto yhdessä rykmentin portaan kanssa myöhemmin moottoriponttooneilla samasta paikasta yli.

III patl. siirretään nyt moottoriponttooneilla Marjoniemen eteläpuoliseen maastoon. III patl:n odotusasemat Karhusaaren luona ja II patl:n Turhinmäen kaakkoispuolella. I patl. kootaan eri käskyllä div:n reserviksi ja kuljetetaan yli mahd. huomen aamulla.

16,10 Lähtivät maj. Haahti ja kapt. Salmi JR15:een paikan päältä ohjaamaan ylimenon valmisteluja.
16,46 Div:n komentajan käsky Kev.Os.16:lle:
1. Vihollinen väistyy Oravaniemen suunnassa.
2. Kev.Os. ottaa iltayön kuluessa selvän, onko Kiviniemen vastaranta vapaa vihollisesta. Myönteisessä tapauksessaon vastaranta miehitettävä aamuyön kuluessa sekä tiedusteltava sieltä Vaalimon ja Petäjärven suuntiin.

3. Kev.Os. valmistautuu 31.8. aikana kokonaisuudessaan siirtymään Vuoksen etelärannalle. Käytettäväksi tulee ruuhikalustoa. (Käskyn vastaanotti tied.ups. Sarakorpi).
17,20 Maj. Särmä: Kääriäinen 800 m Pasurin tienhaarasta itään. Tuntuu selvältä, että sovittu linja saavutetaan tänä iltana.

17,25 Ilmoitettiin JR15:lle (maj. Häkkiselle) edellisestä.
17,55 Maj. Häkkinen: Olen saanut tiedon 10.D:sta, että omat joukot Valkjärven eteläpuolella saavuttaneet Nirkkolan ja Punnusjärven itäpuolella Sarkolan.

18,50 Div:n komentajan käsky Tst.Os. Raikkalalle:
1. Vihollinen väistyy Oravaniemen suunnassa. Se on vetänyt pois useita jk.osastoja yhtymämme edestä. Nirkkola saavutettu.
2. Tst.Os. Raikkalan on iltayöllä 30./31.8. työnnettävä useita partioita vesistölinjan yli tehtävänä a) selvittää vihollisen miehitys vesistön ja tien Yhteishaka – Ukonniitty – Raaju – Kosela välissä; b) ottaa selvä vihollisesta ja sen liikkeistä Kuninkaanselän, Palkealan ja Metsäpirtin alueilla.

3. Tst:Os. valmistautuu suorittamaan suunnitellun ylimenon eri käskyllä mahdollisesti jo 31.8. aamulla. (Käskyn vastaanottiluutn. Spiridonoff).

19,30 Tilanneilmoitus AK:lle.
19,50 Kev.Os.16 (Penttilä): 3-tykkinen ryssän patteri (haupitsi) tuotu lähelle ja ampuu kovasti. Ryssän vartionvaihto sillan lähellä nähty. Partiot yrittävät siltain jäännösten yli yöllä.

20,20 JR57 (Valkama): I ja II patl:t perillä, I Rekiniemenmäen maastossa ja II Pasurinkangas “Pas” kohdalla, III patl. heitetään aamulla niin kauas kuin pääsee ja lähtee tämä patl. ensimmäisenä siis etenemään. Kuormaston koettaa Valkama saada lähtemään heti klo 21 jälkeen rykm. portaan jälkeen.

22,10 Kev.Os.16 (Penttilä): Todettu tähystyksellä, että vih.miehitystä on Kiviniemessä edelleen. Jos partion onnistuu päästä yli tänä yönä ei siltä voi odottaa tietoja ennekuin seuraavana pimeänä aikana huomen iltana.

22,30 Maj. Särmä (10.DE:n esik.päällikkö) ilmoitti, että klo 22,45 alkaen toimii Oravaniemen lounaisrannalla antaen miinavapaassa paikassa vihreitä, punaisia ja valkoisia valomerkkejä.
22,40 Ilmoitus edellisestä JR15:lle (Häkkiselle).
24,00 Jaettiin joukoille div:n käsky n:o 770/III/56. (Liite no 274).

15.Div.Huoltotsto IV
Div:n päiväkäsky no 13 saapunut.
SAutoAs.1 Ventelä “ä”:stä 500 m etelään.
SAutoAs.2 entisessä paikassaan.
SAutoAs.3 Valkjärvi “V”:n kohdalla.
21,00 Perustettu SAutoAs.4 Rekiniemenmäki “R”:stä n. 200 m etelään.
Jalkaväkirykmentti 15, sotapäiväkirjat

Jalkaväkirykmentti 15

JR 15/E
10 Div:n yht.upseeri ilmoitti tilanteesta klo 7; Entinen, paitsi saavutettu Rekinniemenmäen itäpuolella oleva lampi sekä Korpiojan pysäkki.
Partio alik. Sikilä vahv. 1+3 Jukolasta yritti mennä Kennäinmetsä “K”:n suuntaan, mutta totesi vihollisia rannalla ja meni Häränniemen suuntaan ja totesi polkuja niemestä etelään sekä talot poltetuiksi. Ei kohdannut vihollisia kylätielle mennessään. Kuuli vihollisen ääniä metsästä et.suunnasta. Palasi takaisin klo 1,30 mennessä.
Partio alik. Salokangas 1+3 Uosukkalan “su” kohtaan siitä tielle ja n. 1 km länteen. Vihollisia ei rannassa. Talot poltettu. Kk:lta kuului ääniä. Palasi takaisin.

Klo 9,30 pataljoonan komentajat divisioonan komentajan puhuttelussa, josta palattuaan 12,30 – 14,30 pataljoonan komentajan puhuttelu rykmentin vastaista toimintaa varten Vuoksen ylittämiseksi. Suunnitelmiin kuului div:n kom:n käskyn mukaan Vuoksen ylittäminen tilanteen mukaan joko Karhusaaren kautta Marjaniemeen tai Aholasta Oravaniemen länsirannalle.

JR 15, Esik.K:n sotapäiväkirja:
10 Div:n yhd.ups. Lukka ilmoitti tilanteesta klo 7: “Tilanne entinen, paitsi saavutettu Rekinniemen mäen itäpuolella oleva lampi sekä Korpiojan pysäkki”.
Partio alik. Sikilä, vahv. 1+3, yritti Juholasta mennä Kennäinmäestä K:n suuntaan, mutta totesi vihollisia rannalla ja meni Häränniemen suuntaan, jossa totesi polkuja niemestä etelään, sekä talot poltetuiksi. Ei kohdannut vihollisia kylätielle mennessä. Palasi takaisin klo 1,30 mennessä.

Partio alik. Salokangas 1+3, Uosakkalan “sa” kohtaan, siitä tielle ja n. 1 km länteen. Vihollisia ei rannassa. Talot poltettu. Kk:lta kuului ääniä. Palasi takaisin.
Klo 9,30 patl:ien komentajat div:n komentajan puhuttelussa, josta palattuaan 12,30 – 14,30 patl:n komentajien puhuttelu rykmentin vastaista toimintaa varten Vuoksen ylittämiseksi. Suunnitelmiin kuului div.komentajan käskyn mukaan Vuoksen ylittäminen tilanteen mukaan joko Karhusaaren kautta Marjaniemeen tai Aholasta Oravaniemen länsirannalle.

JR 15, II Patl:n sotapäiväkirja:
Paikalla:                           Taisteluvahvuus:
25 + 103 + 504 = 632    22 + 80 + 354 = 456
Klo 9,30 patl:n komentaja ja lähettiupseeri rykmenttiin, patl:n kom., div.kom:n ja rykmentin kom:n puhuttelussa.
Klo 10,12 kiv. ja kk. ammuntaa patl:n ulkop. 12.00 Lähetin partion ottamaan selvää, palasi 12,20, pioneerit ampuvat kk:lla, kiväärillä ja pistoolilla. Saatiin tietää, että Viipuri on vallattu samoin Kivennapa hallussamme, Perkjärvi myös hallussamme. Ilmoitin komppanioihin. “Eläköön Karjala, eläköön Viipuri -huudot kaikuivat joka komppaniassa.

Klo 13,30 kapt. Jakobsson, luutn. Hallasmaa ja alikersantit Maunula 5.K., Tammelin 6.K. ja Metsäranta 8.K. siirrettiin koulutuskeskukseen. Klo 14,30 patl. kom. palasi puhuttelusta.

Klo 15,00 komppanianpäälliköt puhuttelussa:
1) Divisioonan komentajan kiitokset upseereille tähänastisesta hyökkäysvaiheesta, välitti pataljoonan komentaja.

2) Kapt. Hyvärinen selosti suullisesti: Alkaa uusi hyökkäysvaihe Vuoksi – Suvanto-linjan eteläpuolella. Laatokan ranta on varmistettu. JR 39 on Laatokasta – Sakkolaan. Kev.Os.16 varmistaa Sakkolasta – Naisniemeen. 10 div. Vuoksen eteläpuolella valtaa sillanpääasemat linjalle Salvosmäki – Luuhamäki – Raakulanjärvi. I/JR15 jää varmistamaan rantaa Vuoksen pohjoispuolella.

II ja III/JR15 ottavat haltuunsa sillanpääasemat. II patl. etulinjassa. II patl:lle kaista, etulinja Kennäinmetsä K – Salvosmäki S. Oikea raja jokilinja Tervajoki – Umpeelianoja, vasen Vuoksi.

Pataljoonan komentaja ja adjutantti laativat 3:nen suunnitelman Vuoksen ylittämisestä kun ei ollut varmaa tietoa millä se tapahtuisi.
I vaihtoehto: Ruuhilla yli Aholasta (Vuoksen rannalla) – Oravaniemen länsilaitaan (1:100000)
II vaihtoehto: Lautoilla yli Karhusaaresta – samaan paikkaan.
III vaihtoehto: Kiertäen Vuosalmen – Pölläkkälän kautta maanteitse.

Klo 16,12 pataljoona sai käskyn (puhelimitse)
Patl. siirtyy tst-valmiina odotusasemiin Turkinmäki etelä – kaakkoispuoliseen maastoon, josta siirretään tst-osat erikoiskäskyllä Ahola “A”:n eteläpuoleiselta rannalta Oravanniemeen eteläpuoliseen maastoon ruuhikalustolla.
Tst-kuormasto ajoneuvoineen ja loppukuormasto miehistöineen siirretään ponttooneilla.

Pataljoonan tehtävä:
Sillanpääasemalinja aikaisemmin annettujen ohjeiden mukaisesti saavuttaa Pölläkkälä – Rautu maantien pohjoispuolella Vaalimo – Väärämäenkangas linja. Etelässä III patl. väliraja jokilinja Tervajoki – Umpeelianoja. Partio jatkaa linjalle Röppölä – pist.58 (1:20000)
Tavoite: Vaalimo – Väärämäenkangas (1:100000)
Klo 17,30 jääkärijoukkue lähti lähettiupseerin johdolla maastotiedusteluun ylimenoryhmitystä varten.

Marssikynnys Vuokselan Ahola “A”:n 4 tienristeys, joka sivuutettiin suunnitelman mukaan seuraavasti:
Klo 18,00 5.K sivuutti marssikynnyksen klo 18,00
Patl:n esikunta   -“- 18,05
6.K.                    -“- 18,10
7.K.                    -“- 18,20
8.K.                    -“- 18,30
Krh                    -“- 18,40
Viesti                 -“- 18,45
Huolto              -“- 19,00
Tällöin syntyi myöskin sopivat välit ilmavaaran vuoksi, sillä ryssän lentotoiminta oli vilkastunut hieman.
Pataljoonan marssitie: Vuokselan Ahola – Virkkilän tienristeys – Turkinmäki – Vuoksen Aholan maasto.

Klo 18,03 lensi 5 ryssän hävittäjää Ahola-aukeiden yli pohjoista kohti, mutta osuivat lennollaan it.patteria kohti, joka avasi kiivaan tulen, jolloin yksi koneista painui n. 45 asteen kulmassa metsän taakse. Pari konetta yritti tehdä syöksynkin, mutta kääntyivät pian takaisin.
Matkalla tuli oikealta sivutieltä III patl:n eräs myöhästynyt “poppoo” 5.K:n perään. Annoimme tulla, koska olisivat jääneet pataljoonastaan liian kauas ja kun marssivat vain 2 km samaa tietä.

Klo 19,30 saapui 5.K perille hyvin sujuneen marssin jälkeen ja sitä mukaa valuivat muutkin komppaniat oppaiden osoittamiin paikkoihin. Rupesi satamaan. Puhelinyhteys oli määrä kytkeä rykmentin keskukseen, mutta sitä ei löytynyt sovitulta paikalta. Kun sitä etsittiin, ryhdyttiin vetämään yhteyttä maantieltä rantaan. Ruuhien piti olla myös valmiina rannassa, mutta ne alkoivat vasta tulla 19,45 ja jalkaväki vei ne rantaan, joten ylimenossa aiheutui sen vuoksi viivästyminen.

Klo 21,30 maj. Häkkinen lähetti seuraavan käskyn kapt. Hyväriselle:
“II patl. lähettää valomerkkien näytön jälkeen heti jääkärijoukkueensa sekä vahvistetun kiväärijoukkueen ruuhilla Oravaniemeen, jossa ottaa yhteyden Kääriäisen rykmentin jääkärijoukkueeseen. Pataljoonan jääkärijoukkue jatkaa tiedustelua itään linjan Suursuo – Hirssuo – Tohkosienkangas – Majaniityt pohj.puolella tavoitteena Vaalimo. Välitavoite linja Hirssuo “H” – Uosukkala “kk”. Vahvistettu kiv.joukkue jää varmistamaan Salvosmäki “S” – Kennäinmetsä “K” kunnes komppania on sen saavuttanut. Huomautan yhteydestä Kääriäisen rykmentin miehiin sekä ilmoituksista veneellä komentajalle. Majuri Häkkinen”

Kapt. Hyvärisen käsky:
5.K kuljetetaan ruuhilla Vuoksen yli. Kiv.joukkue 1. joukkue Pyökäri, vahvistettu puoli-kk.joukkueella Sundblom, kk:t kantaen ilman pakkausta 2 päivän muona mukaan. Komppanian loppuosan mukana toinen puoli-kk-joukkue. Heti rannalle saavuttua lähetettävä vahvistettu joukkue ottamaan yhteyttä ev. Kääriäisen joukkoihin, jotka ovat linjalla Kennäinmetsä “K” – Salvasmäki “as” – siitä Luukanmäki “a”, jonka jälkeen jää varmistamaan edellä mainitun linjan, jolle koko komppania myöhemmin saapuu.

Ilmoitukset lähetettävä Mutamäki “M” eteläpuolella olevaan tienhaaraan, jossa viestinkeräyspaikka.
Pataljoonan kaista: Oikea raja, joka samalla III patl:n väliraja. Tervaoja – Umpeelianoja, vasen Vuoksi. Puhelinyhteys saatiin rykmenttiin suuren työn jälkeen.
Kun ylimenoryhmitys, yhteyden veto ja ruuhien siirto saatiin käyntiin, tarkistivat patl:n kom., adjutantti ja lähettiupseeri ylimenosuunnitelman.

JR 15, III Patl:n sotapäiväkirja:
Klo 16,00 sai pataljoona marssikäskyn siirtyä Vuoksen yli. Marssi alkoi klo 18,10. Marssijärjestys: 10.k ja kk. puoli-joukkue, 9.k ja kk-puolijoukkue sekä pst.ryhmä, 11.k ja kk-komppanian loput sekä krh joukkue, komentoryhmä ja JSp ja Viesti. Kulkureitti maantie: Vuoksela – Virkkilä – Uusikylä tietä lounaaseen Karhunsaareen, matka 6 km. Ensimmäiset osastot olivat paikalla 1 km Karhusaaresta pohjoiseen klo 19,20.

Pioneeripataljoonan lähettämä ylimenoupseeri ilmoitti klo 19,15, että ylimeno tapahtuu heti. Jääkärijoukkue lähetettiin tiedustelemaan ylimenoa klo 19,30. Viimeinen osasto saapui klo 20,45.

JR 15, 4.Kompp:n sotapäiväkirja:
Oltiin päivä levossa. Klo 17,30 lähdettiin tästä paikasta päämääränä Vuoksen ranta, perillä klo 20,00. Tästä lähti komppania ylittämään veneillä Vuoksi 23,30. Kuormasto jäi paikoilleen asemaan.

Syöksyveneellä yli Vuoksen

JR 15, 5.Kompp:n sotapäiväkirja:
Klo 17,30 komppania marssivalmiina kohti Vuoksenrantaa. Illalla saavuttiin ylityspaikan takamaastoon, josta pimeän turvin siirrytään Vuoksen rannalle.

JR 15, 8.Kompp:n sotapäiväkirja:
Klo 16,00 pataljoonankomentajan puhuttelu. Klo 18,00 lähtö Uusikylän kautta Karhusaareen. Marssijärjestys; 10 kompp, 11 kompp, 9 kompp. Karhusaaressa telttamajoitus. Sadetta. Majoitus sujui pilkkopimeästä huolimatta hyvin. Yksiköt saivat tervetulleen levon, vaikka joka hetki piti olla lähtövalmiina. Jännitystä, sillä vesistön ylitys oli nyt ensi kertaa ohjelmassa.

JR 15, Tyk.Kompp:n sotapäiväkirja:
7,00 ilmoittautui vänr. Tammela komppaniaan ja määrättiin II j:n johtajaksi.
11,30 siirtyi I j. tien varteen Vuoksela V:stä n. 1000 m luoteeseen.
20,00 siirtyi III j. tienhaaraan Uusikylä s:stä n. 500 m etelään.
23,00 lähti I j. autoilla tietä Uusikylä – Vuosalmi – Äyräpää – Pasuri.

JR 15, Jääk.Joukk:n sotapäiväkirja:
19,00 joukkue Pulkkilasta Uuteenkylään, saapuen sinne klo 22,00.

JR 15, Kolonnan spk:
Härukorven ETp:stä tuotiin kaksi muona-annosta. Yksi jaettiin. Klo 13 oli ylimääräinen tiedoitus radiossa Viipurin valloituksesta. Joimme tämän suuren tapauksen kunniaksi milkkikahvit. Luetteloimme varaston, erikseen poistettavat, pestävät ja korjattavat.

Jalkaväkirykmentti 36

JR 36, EK:n spk:
9,00 Ilmoitus div:aan. Liite 47.
12,45 Ilmoitus III patl:sta, että suunnassa 25.00 ja 30.00 kuuluu kk-ääntä, tykin jyskettä ja lentokoneen surinaa.
13,30 Käsky II patl:lle lähettää partio Raudun maastoon.
13,50 Käsky pion.joukkueen johtajalle tiedustelun suorittamisesta Taipaleenjoen ylimenomahdollisuuksista.
14,20 Päämajan tiedoitus no 5500/sal.

14,55 Kapteeni Suomisen ja maj. Ojanteen lähettiupseeri ilmoittautuivat ja läh.ups. jätti Kannaksen lohkon käskyn lohkon järjestelystä no 12/sal.
15,40 Kaikille pataljoonille käsky järjestää nuotioita harhauttamistarkoituksessa.
16,15 Käsky II patl:lle ryhtyä tiedustelemaan ja valmistelemaan Vuoksen ylimenoa (tehdä lauttoja ym).
18,50 Saapui div:n käsky taist.os. Raikkalalle puhelimitse. Liite 48.

19,30 Käsky II patl:lle lähettää kolme tiedustelupartiota:
-yksi tavoitteena Yhteiskoulu,
-toinen tavoitteena Ukonniitty – Raaju,
-kolmas tavoitteena Metsäpirtti.
Tehtävä: Selvittää vihollisen miehitys ja liikehtiminen ko. alueilla.
20,10 Ilmoitus div:aan. Liite 49.
20,45 Käsky I patl:n ja II patl:n valmistautua mahdollisesti aamulla 31.8. tapahtuvaan ylimenoon. Sama käsky III patl:lle. -Käsky tykistölle.

JR 36, I Patl:
Tilanne ennallaan. Tulet. (luutn. Varjo).

JR 36, II Patl:
Sää aurinkoinen.
16,30 Käsky rykmentille lauttojen rakentamisesta.
17,00 Lauttojen rakentamisaineiden hankkimista.
19,30 Komentaja rykmentin komentajan puhuttelussa.
21,00 Komentaja järjesti 5.K:sta partion, jonka tehtävänä tutkia Vuoksen eteläpuolisessa maastossa.

22,00 Partio Hovi lähti yrittämään yli Vuoksen samoilla tehtävillä kuin 5.K:n partio Ojaniemen maastossa.
22,10 Komentajan puhuttelu yks. päälliköille, tilanneselostus ja käskyt ylimenon varalta.

JR 36, III Patl:
2,30 Ilmestyi vihollisen laiva suunnassa 14-00 hämärän turvin verrattain lähelle rantaa. Se ampui tykillään tietä Toivolan kohdalle sekä asemiimme Taipaleen joen rannassa. Aamun valjetessa laiva hävisi ulapalle. Järisevänniemen tykistö yritti ampua k.o. laivaa, muttei oikein onnistunut, sillä kranaatit jäivät lyhyiksi.

13,00 ilmoitettiin radiossa Viipurin ja Kivennavan valtauksesta. Kohotti huomattavasti mielialaa.
19,00 poltti 9.K nuotiota savutustarkoituksessa Taipaleen joen rannassa. Muu osa päivää paitsi illalla vihollisen laimeahkoa krh- ja tykistötulta.

JR 36, 5.Kompp:
Ei kirjauksia.

JR 36, 6.Kompp:
Tällä kohtiin tuntuu olevan kovin rauhallinen aamu sarastanut, mutta lännestä päin kuuluu kovin jymäkkää tykistön ammuntaa, joka äänestä päättäen tuntuu olevan omia. En sitten ymmärrä mitä lienee tuumannut komentajamme kun niin partio onnistui.

Päivä jatkuu entisiä latujaan, tapahtumat myöhemmin. Puolen päivän seutuvilla kuulutettiin, että kanttiinimmekin on saapunut. Vääpeli ja kirjuri lähtivät sinne oikein hevosen kanssa hakemaan ostoksia. Mutta erehtys suuri se olikin vallan toisenlainen, kuin mitä luultiin olevan. Sai sentään vähän pientä, mutta ei tullut tupakkaa ja muuta sellaista jota vartuttiin.

Näitten jakamisen jälkeen joukkueisiin kuultiin puhelimessa puhuttavan, että taasen partion täytyy valmistautua yön aikana lähtemään ja entinen tehtävä. Myöhemmin kumminkin saimme kuulla, että ei meiltä enää tulekkaan kuin soutajat, sillä itse partio tulee 5:stä komppaniasta. Yritys tapahtui entiseen aikaan mutta kumminkin epäonnistui, joten tämä palasi takaisin.

Illan kuluessa kutsuttiin rykmentistä hakemaan nauloja, että voimme sitten ruveta tekemään lauttaa, jolla ylitetään edellä mainittu järvi.

Kun saimme jotenkin ratiomme kuntoon, kuunneltiin tavanmukaiset iltauutiset, jonka jälkeen päällikkömme joutui komentajan puheille, ja minä viemään karttoja Koskelaan kompp. Ja palattuaan reisultamme puhui kompp.pääll, että aamulla klo 4 lähdemme tekemään edellämainitut lautat.

JR 36, 7.Kompp:
-2,00 Tulivat nuotiotulilta.
7,15 Tee.
7,30-13,00 Partioitiin kaikkien joukkueitten vapailla miehillä Koukunniemeä, josta ammuttiin yksi ryssä.
11,15 Ruokailu.

10,20-13,00 Vääp. Lehto tie-tiedustelussa Heinosen joukkueeseen, kun ennen kuljetulle tielle alkoi tulla kranaattia.
17,00 Ruokailu.
19,00-24,00 Komppanian kaikki hevoset ja alik. Lehdon ryhmä miehiä hakemassa lautta-aineita Vilakkalan aukeilta.
21,00-24,00 Vääpeli Lehdon joukk. alik. Kytövuoren ryhmä nuotiotulilla.

JR 36, 8.Kompp:
Koko päivän pouta.
18,30 Rintama-ajoneuvot kers. Mäen johdolla lautantekotarpeita hankkimassa.

JR 36, 9.Kompp:
Sää kirkas. Klo 2-3 välillä vihollinen ampui tykistöllä laivoista aluettamme saamatta tappioita aikaan. Päivä ollut rauhallinen. Lohkollamme vallitsi hiljaisuus, paitsi nuotiotulia pidettiin yöllä II joukkueen alueella. Päivän kuluessa ei tappioita.

JR 36, 10.Kompp:
2,30 ilmestyi vihollisen laiva hämärän turvin verrattain lähelle rantaa. Se ampui tykillään asemiamme. Muu osa päivää paitsi illalla vihollisen laimeahkoa krh- ja tykistötulta.

JR 36, 11.Kompp:
Melkolailla rauhallinen päivä. Näinä päivinä ovat joukkueet vuoron jälkeen käyneet 6 km:n päässä saunassa. Ja se tekeekin hyvää 5 viikon reisun jälkeen. Tänään sen jälkeen kun oli soitettu radiossa viiteen otteeseen “Karjalaisten marssi”, ilmoitettiin klo 13, että Viipuri on vallattu. Lomalaiset, jotka lähtivät V:kalasta 27.8.41 saapuivat tänään perille.

JR 36, 12.Kompp:
8,00 ampui vihollinen Laatokalta laivatykillä asemiamme tappioita aiheuttamatta. Pitkin päivää harvaa vihollisen krh. ja tykistötulta asemiimme.
19,00 sytytettiin nuotioita asemien takamaastoon harhauttamistarkoituksessa. Tappioita ei komppanialla ollut.

JR 36, Krh.Kompp:
Kevyt: Klo 7 asetettiin heittimet asemaan I Ps. 37.00, II Ps. 30.00. Aamupäivällä ammuttiin häiritsemistulta Ojaniemen kylään, klo 14,30 jälkeen tulitettiin Sudenhäntää ampumaradalta. Klo 16,30 asetuttiin entisiin asemiin Lehtisenniemessä.
Raskas: Käytiin saunassa ja pestiin pyykkiä.

Jalkaväkirykmentti 57

JR 57, EK:
0,05 soitti Haahti ja ilmoitti että ennen aamua ei tule rykmentille lähtöä.
14,00 Palasi rykmentin komentaja lomalta.
14,30 Piti maj. Kilpeläinen puhuttelun ja selvitteli tilannetta. Käsky jääk.joukkueen heti lähteä pyörillä Lehmisuon luoteispuolella olevan tiehaaran maastoon.

23,00 Rykmentin käsky:
1. Vih. perääntynyt Vuoksen eteläpuolelle. Sen takaa-ajoa on jatkettu ja ovat 10.D:n etumaiset joukot iltaan mennessä saavuttaneet linjan Jutikkala – Raakalanjärvi – Pasuri “i” – Oravaniemi ja työnnetään yön aikana tiedusteluelimiä JR 15:sta eteenpäin.

2. JR 57 ryhtyy takaa-ajoon kaistalla jonka oikea raja Raakalanjärvi – Nurmijärvi ja vasen raja Salvosmäki – lampi Hirssuon kaakkoispuolella – lammet Väärämäen kankaan pohj.puolella – Koskenranta.
Hyökkäyslähtölinja Pasuri “i”:n korkeudella. Hyökkäys aloitetaan tältä linjalta klo 5,00. Patl:t siirtyvät hyökkäyslähtölinjan taakse hyvissä ajoin aamun valjetessa. (III patl. suoraan autoista).
Rykmentin kaistan vas. puolella etenee pataljoona JR15:sta ja oikealla III JR 15 minulle alistettuna varmistaa järvikannaksen rykmentin oikean kaistarajan korkeudella.

3. Ensimmäisessä linjassa etenevät II P ja I P, II P oikealla väliraja tie Pasuri – Nurmijärvi. III P seuraa käytettäväni I pataljoonaa 500 m:n etäisyydellä.
Rykmentin 1. tavoite tiekolmio Majaniityt kaakkoispuolella, josta välittömästi ja kosketuksen vih:een säilyttäen Nurmijärven – Raudun suuntaan.

JR 57, I Patl:
12,20 Rykmentistä saapui käsky pataljoonamme siirtymisestä autoilla Vuosalmen – Äyräpään kautta Rekiniemenmäen maastoon.
14,45 Liikkeelle lähtö. Pari ryssän konettakin huristi ylitsemme todennäköisesti meitä huomaamatta.

16,30 Oltiin perillä. Ruokakin oli nyt mukana ja valmista, sillä kenttäkeittiöt huristivat autojen perässä niihin kiinnitettynä.

JR 57, II Patl:
Aamulla käsky siirtyä autoilla Vuosalmen – Äyräpään kautta Punnuksen pysäkin maastoon. Aamupäivällä valmistautumista lähtöön. Polkupyörän “omistajat” ajoivat pyörillä perille asti. Autokuljetus alkoi 18,30, jolloin vietiin kaikki muut yksiköt, paitsi 7. komppania, sillä tykkijoukkue oli vietävä meidän kuljetuksessamme.

Perille saapui pataljoona klo 20,00. Punnukseen 7. komppania kuitenkin vasta klo 3,00. Majoitus telttoihin, sateinen sää. Illalla klo 23,00 käsky marssin jatkamiseen Pasuri “i”:n korkeudelle, josta oli hyökättävä Nurmijärven suuntaan, ensi tavoitteena “Majaniityt” kaakkoispuolella oleva tiekolmio, ja siitä edelleen ottaa kosketus viholliseen Raudun suuntaan. Hyökkäys alkoi klo 5,00. Muuten ei erikoista.

JR 57, III Patl:
Spk 13341 päättyy, alkaa 13342.
13,00 Käsky komppanianpäälliköille.
Tilanneselostus:
1. JR57 siirtyy Vuosalmen kautta Rekiniemen maastoon 30.8, josta eri käskyllä 10.Divisioonan saavutettua Salvosmäen korkeuden. Etenemissuunta Nurmijärvi. Kuljetus Rekiniemenmäkeen autoilla. Autot käytettävissä maantiellä Aholan kohdalla 30.9. illalla.

2. Autokuljetukseen otetaan mukaan teltat, pakkaukset, patruunat ja kenttäkeittiöt.
3. Kuljetusjärjestys: Jääk.j., 9.K, 12.K, 10.K, Krh.K/JR57, 11.K ja Esik.K.
4. Kuormasto seuraa talousupseerin johdolla jäljessä.
23,30 Jääk.j, 9.K ja Krh.K/JR57 lähtivät autokuljetuksena liikkeelle Pasurin maastoon.

Pataljoona ylitti Vuoksen Äyräpään siltojen kautta.
23,55 Käsky rykmentistä hyökkäyksen aloittamisesta 31.8. klo 5,00, Pasurin korkeudelta. Hyökkäykseen osallistuvat I ja II pataljoona, III patl. seuraa I pataljoonaa rykmentin komentajan reservinä.

JR 57, 1.Kompp:
6,00 Aamutee. Varusteiden ja aseiden puhdistusta.
11,00 Ruokailu.
12,00 Annettiin jälleen lähtömääräys. Lähtö klo 13,30.
14,00 Komppaniat lähtivät liikkeelle kuorma-autoilla. Kuormastot jätettiin odottamaan tarkempaa määräystä, kenttäkeittiö kuormattiin kuorma-autoon.
20,30 Kuormastot lähtivät liikkeelle Pölläkkälän suuntaan. Sää sateinen. Vuoksi ylitettiin ponttoonisiltaa pitkin klo 4,00. Marssimatka 35 km.

JR 57, 2.Kompp:
3,45 Lähtö marssille. Maaston haravoiminen (1 vihollinen kaatui + 1 vanki) viidentien risteykseen, missä ruokailtiin.
11,00 lähti komppania Nurmijärven kylään, missä yövyttiin.

JR 57, 3.Kompp:
Aurinkoinen sää.
13,00 käsky, että pataljoona lähtee liikkeelle autoilla klo 13,30.
14,00 kuormaus, kenttäkeittiö ja muona mukaan, muut ajoneuvot jäävät ajamaan jälkeen.
14,00 liikkelle lähtö Uusikylän kautta Vuosalmelle.
15,40 ylitettiin Vuoksi Äyräpään kohdalta pioneerien rakentamaa ponttoonisiltaa myöten.

Pioneerien rakentama ponttoonisilta

17,00 saavutettiin tavoite Rekiniemenmäen maastoon Pasurinkankaan pohjoispuolella. Ruokailu ja telttojen pystytys. Ryssien jättämiä jv.aseita maastossa. Vänr. Lähdekorpi löysi pienoiskranaatinheittimen. Yöllä sadetta.

JR 57, 4.Kompp:
Marssi jatkui autokuljetuksena Pölläkkälän kautta Vuoksen eteläpuolelle Marjalammin maastoon, jonne saavuttiin klo 17,00.

JR 57, 6.Kompp:
Yön aikana ajoittain vilkasta tykistötoimintaa kaakkoisella suunnalla n. 3 km:n päässä. Vihollinen, laskelmien mukaan n. 6 km päässä.
16,00 Iltapäivällä komppania valmistautui. Automatka alkoi Vuokselasta (yli Vuoksen) ja kulki halki Pölläkkälän ja Äyräpään n. 1,5 km Punnuksen pysäkiltä, jonne leiriydyttiin hämärässä. Viipurin valtauksesta ilmoitettiin rariossa.

JR 57, 7.Kompp:
Aamupäivä lepoa, aseiden ja varusteiden huoltoa.
12,30 Komppanian päällikkö kutsuttiin pataljoonan komentopaikkaan.
13,00 Antoi ltn. Jokela käskyn joukk. johtajille: Valmistauduttava autokuljetusta varten. Pataljoona kuljetetaan autoilla Vuokselasta Äyräpään kautta Pasurinkankaalle. Kuormasto seuraa jälessä pataljoonan huoltoupseerin johdolla.
24,00 Lähtö Vuokselasta autoilla.

JR 57, 8.Kompp:
17,00 Lähtö kuorma-autoilla.
19,30 Saavuttiin Äyräpään Rekiniemen mäkeen, jossa pystytettiin teltat ja yövyttiin.

JR 57, 9.Kompp:
13,00 Komppania sai käskyn siirtyä kuormausvalmiiksi maantielle Aholan itäpuolelle. Siirtyminen alkoi klo 19,00.
23,30 Komppania lastattiin autoihin ja kuljetettiin sen jälkeen Vuosalmen kautta Pasurin eteläpuolella olevaan tiehaaraan.

JR 57, 11.Kompp:
9,00 lähtö Sikosaaresta kuorma-autoilla suuntana Vuoksela – Äyräpää – Peruspohjan Pasurinkangas. Väärämäenkangas “k”:sta noin 2 km länteen oleva tienristeys. Tässä purettiin autot ja jäätiin odottamaan lähempiä määräyksiä.
18,15 lähtö mainitusta risteyksestä tietä, joka kulki suuntana 5,00 Hampaalaan aina Nuotanperämäen “M”:n kohdalle asti, tässä tuli vastaan JR1:n miehiä, joten haravointi jätettiin tähän.

JR 57, 12.Kompp:
Ei kirjauksia, jatkuu vasta 4.9.

JR 57, 13.Kompp:
6,00 Sää oli kirkastunut kauniiksi ja lämpimäksi. Radion päiväuutisissa ilmoitettiin juhlallisesti Viipurin valtaus. Tapaus oli mieliä kohottava ja virkistävä. Runoiltiin puolin ja toisin ja tunnelma oli herkkä ja isänmaallinen – tutustuttiin paikkakuntaan, mm. Vuokselan kirkko oli ulkonaisesti säilynyt lukuunottamatta ryssäläiseen tapaan kuuluvaa muodonvaihdosta kirkon tornissa, ristin tilalla punatähti. Kirkon sisäpuoli oli sensijaan kokonaan häväisty ryssille sopivalla tavalla. Alttari, saarnatuoli, urut ja penkit hävitetty, seinät koristeltu polsun kihojen kuvilla ja iskulauseilla, likaa joka puolella.

 

Sisäkuvia Vuokselan kirkosta, ryssien jäljiltä.

Iltapäivällä saadun marssikäskyn mukaan lähti komppania Vuosalmen maantien varteen autokuljetusta varten Valkjärvelle päin.

JR 57, 14.Kompp:
Komppania jatkoi matkaansa Sikosaaresta ylittäen Vuoksen ponttoonisiltaa myöten Vuosalmen Äyräpään kohdalta ja asettui Punnusjärven maastoon. Matka tapahtui autoilla paitsi kuormastoa, joka tuli hevosilla perässä.

Erillisyksiköt

Kev.Os. 16, 1.Kompp.
30.8.
Tykistöjylinää oikealta ja vasemmalta, jotain muuta varmasti tapahtuu.
Kunniamerkkien ja korotusten ehdotukset.
Klo 13,00 kuultiin loistouutisia. Siis jälleen Karjalamme pääkaupunki Viipuri on suomalaisten hallussa. Siniristilippu klo 8,00 vedettiin linnantornin salkoon merkiksi.
Klo 15,00 kävi kev.os.16 komentaja leiriytymisalueellamme Ratsumestari E. Penttilä. Päivä kirkas ja kesäinen. Suomen puolustuslaitos muisti poikia olutpullolla. Ei lohkollamme erikoista. Hämärässä alkoi sadella, jota kesti aamuun saakka.

Kev.Os. 16, Kk.Kompp:
Tarkastuskierros jatkui, käytiin vänr. Virkkalan tukikohdassa, joka sijaitsee Sakkolan lentokentän korkeudella Vuoksen rannalla. Stm. Kytäjä, Eero haavoittui.

3./KTR 12:
Tulitoiminta.

8./KTR 12
30.8. lauantai.
Klo 7 aikaan ampui patteri pitkähkön aikaa erästä ryssän tähystystornia. Pian tämän jälkeen saimme keskityksen ryssän taholta. Mitään vaurioita ei kuitenkaan sattunut. Ryssä oli luultavasti saanut asemamme selville äänenmittauksella edellisen ammunnan aikana. Klo 17,00 sai patteri marssimääräyksen. Marssille lähdettiin klo 19,45. Tie oli koko matkan hyvää valtatietä. Klo 24,00 saavuimme Vuosalmen ponttoonille.

9./KTR 12
30.8.
Tulenjohtueet levossa. Pitkin päivää kiivasta ammuntaa. Patteri tuki Vuoksen ylitystä Vuosalmella.
17,10 Sai patteri määräyksen valmistautua lähtöön.
22,00 Lähti patteri marssille Vuoksen yli Äyräpään kautta Salmenkaitaan.
24,00 Lähtivät tulenjohtueet ja koko pston toimitusjaokset marssille samaa tietä.

9./KTR 12, tj:n spk
30.8.
Noin klo 4 – 5 ryssä ampui kovasti kaikennäköisillä suuremmilla aseillaan tien seutua vasemmalta oikealle. Aamu kaunis ja aurinkoinen, lauantai. Edelleen reservissä. Päivällä käymme saunassa. Samalla matkalla kiertelemme katselemassa kylää, Uuttakylää, perunaa, kurkkua, tomaattia ja kaalia, sekä tupakkaa on viljelty paljon.

Talot ovat yleensä pystyssä, mutta sikamaisessa kunnossa. Ryssän hävittäjiä on joitakin liikkeellä. Tänään kuulimme radiosta, että Viipuri on vallattu, Karjalan marssia soitetaan yhtä mittaa. Tallinna on vallattu ja omat joukot Kivennavalla.

Mekin lähdemme tänä iltana klo 24,00 Vuosalmen kautta Pölläkkälään ja siitä edelleen itää kohti. Jalkaväki virtaa nyt jo tien täydeltä samaan suuntaan. Mieli on pojilla virkeä, ryssä peräytyy ja meillä on edelleen vastassa Tiuralan ja Kilpolan kautta paenneet ryssät. Ei kai niistä enää paljoakaan vastaanpanijoiksi ole, tarpeekseen ovat meiltä saaneet.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

1 kommentti

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *