Sotapäiväkirjat, JR 15 Esik. 24.06.-02.10.-41

JR 15, EK sotapäiväkirjat1941.

Sotapäiväkirjat toistavat suurelta osiltaan aikaisemmin julkaistuja JR 15:n sotapäiväkirjoja. Kuitenkin niissä on eroavaisuuksia asioissa, joten päättelen niiden olevan lähtöisin eri kirjoittajien kynästä. Koska hyökkäysvaiheen aikana JR 15:llä ei ollut varsinaista esikuntapäällikköä, niin todennäköisesti nyt julkaissut päiväkirjat ovat JR 15:n komentajan eversti Eino Virkin kirjoittamat.

 E/JR 15:n sotapäiväkirjat n:ot 10619-20,  24. 6. – 2.10. 1941

24.6.
Ensimmäinen juna saapui Särkisalmen asemalle klo 13,37. II/JR 15 p. (kiv.komp. + kk.joukkue).

25.6.
Viimeinen (6:s) juna saapui Särkisalmen asemalle klo 18,00.
JR 15 sijouttui iltap. ja illan kuluessa majoitusalueelle; Simpeleenjärven länsiranta Peruspohjan ja Pitkäjärven väl. alue tien molemmin puolin, paitsi viimeisessä junassa ollut kolonna.

26.6.
Kolonna saapui majoitusalueelle klo 5,45.
27.6.
Harjoituksia miehistöllä.
30.6.
Klo 20 kuului tykistötulta idän ja koillisen suunnassa. Luultavasti oli vihollisen ammunnan kohteena Joukionsalmen silta ja sen ympäristö.
Klo 24 ammunta kiihtyi. Simpeleellä ilmoitettiin, että myöskin Simpeleen kirkon ympäristö oli kranaattitulen kohteena.

1.7.
Klo 5 lentopommeja pudotettiin rykmentin majoitusalueen läheisyyteen itä-suunnassa.
Klo 9 ilmoitettiin, että yön pommituksessa oli 2 hevosta saanut surmansa. Ei muita vahinkoja.
Klo 9 rykm.koment. käsky: III/JR 15 asettaa alueelleen vartion tehtävänä pitää silmällä rykm. majoitusalueella mahd. sattuvia kulo- tai muita vahinkoja.
Klo 9 tiedustelukäsky DE:sta: “JR 15 asettaa tied. osaston (2 ups. ja 1 kiv.ryhmä kustakin patl.:sta.) Tehtävänä maaston, etenemisesteiden, sekä vihollispesäkkeiden tiedustelu Kokkolanjoen suunnassa sen koillispuolella. Tiedustelu ulotettava suon p. 42 maastoon saakka. Tiedusteluosastolle alistetaan pioneeripartio (1+1+1) tehtävänä selvittää miinoitukset, ansoitukset ja sulutukset tiedustelukaistalla, sekä tykistön sijainti. JR 15:n tiedusteluosaston johtajaksi määrättiin luutn. Valkonen III/JR 15:stä.
Klo 9 DE:lta valmistava käsky rykm. olla iltapäivällä marssivalmiina.
Klo 9,10 luutn. Valkonen jätti raportin tied.osaston tuloksista.

1.7
Klo 20,30 ensimmäinen yritys ylittää rajan epäonnistui.
2.7.
Klo 2,10 ylitettiin raja Kalliokosken ensi K:sta n. 2300 m suuntaan 45.00. Todettiin vihollisen olevan asemissa, josta os. sai vastaansa kiivasta pk- ja automaattiaseiden tulta, sekä joen eteläpuolelta kk-tulta. Osasto avasi tulen erästä mökkiä kohti. Ulos tulevista vihollisista kaatuivat kolme portaille. Samassa mäessä tuhottiin yhteensä 8 vihollista. Osasto sai krh-tulta, jolloin vetäytyi. Lisäksi kolme patteria Koitsansalon ja Kalliokosken maastosta tulittivat osastoa. Osasto palasi rajan yli klo 4,00.
Tiedustelun tulos:
Vihollisen valvontalinja on miehitetty taisteluetuvartioksi ja antaa kranaatteja herkästi. Tulenjohto oli tarkkaa, johtuen tähystystorneista.

3.7
Klo 7,30 Simpeleen ilmapommituksessa 2.7. illalla sai alik. Sandell 13./JR:stä surmansa.
4.7.
Klo 0,43 vih. tykistötulta suunnassa 17.00
Klo 1,35 oma tykistö ampui suuntaa 16.00
Klo 20,00 tiedustelukäsky DE:sta: JR 15:n suoritettava jatkuvaa tiedustelua lohkolla p. 102 – p. 82 – Änäsuo vasempana rajana ja JR 15:n kaistan raja (Kokkolanjoki) oikeana rajana. Tarkoitus: Ottaa vankeja sekä tiedustella vih.asemia ja pesäkkeitä etulinjassa.

5.7.
Klo 3 lähti partio jääk.j. johtajana luutn. Puukko (1+1+8) sekä opas rajavartiokompp. sekä toinen partio II/JR 15:sta (1+8) Lamminsalon pys. maastoon.
Klo 10 lähti partio (1+1+8) luutn. Leinonen johtajana Kangaskosken maastoon tarkoituksella ottaa vankeja.

Klo 10 jätettiin jääk.joukk. ja II/JR:n yhteinen raportti:
“Ylitti rajan klo 7,00 Koitsanlahti – Koitsansalon tien kohdalla. Eteni n. 3 km itään, jossa havaittiin n. komppanian vahvuinen vih.osasto sekä n. 200 m pitkä ajoneuvorivistö. Erään partiomiehen kp. laukesi mikä hälytti vihollisen tutkimaan maastoa. Partio perääntyi ja palasi rajan yli n. 9,30.”
Klo 15 järjestettiin Kalliokosken tien itäpuolella n. 300 m. rautatiestä etelään tiedustelupartioiden leiri luutn. Valkosen johdolla. Ensimmäinen miehitys 2 upseeria sekä 4 ryhmää. Tästä osastosta määrätään partiot jatkuvasti.

7.7.
Klo 6 vänr. Lehtisen partion (1+9) raportti: “Raja ylitettiin klo 23 p. 125 n 1000m. etelään. Partio kävi Koitsanlahti – Koitsansalon kansakoulutiellä, josta kääntyi takaisin. Sai tulta ensin väijytyksestä sitten näkötornista. Kers. Kuusikorpi 1/KKK:sta haavoittui vas. kyynärpäähän. Palasi 8.7. klo 5.”
Klo 23 palasi toinen partio, Lähtenyt klo 14. Kävi n. 1 km toisella puolella vih. valvontalinjaa.
8.7.
Klo 5 palasi 2 partiota, jotka olivat käyneet toisella puolella valvontalinjaa. Lamminsalon suunnassa olivat kuulleet tankkien surinaa.
Klo 17,10 palasi partio, joka lähti klo 13,30. Ei erikoista.

9.7.
Klo 7,37 partio palasi. Oli lähtenyt 8.7. klo 22 tehtävänään koettaa väijytyksellä saada vihollispartio vangiksi Kokkolanjoen ja sähkölinjan välisessä maastossa. Ei onnistunut.
Klo 8,45 palasi toinen, jolla oli sama tehtävä. Ei onnistunut.
10.7.
Klo 12,30 palasi partio, joka lähti klo 4. Tavoitteena Koitsanlahti – Koitsansalon maantie. Partio yritti ottaa vangiksi hevosmiestä. Vihollinen hälytettiin miehen huudosta. Partiota tulitettiin ankarasti. Ampui miehen ja hevosen sekä perääntyi.
Klo 18 palasi partio, joka lähti klo 8,30 Kalliokosken maastoon. Ei erikoista.

11.7.
Klo 5 palasi partio. Lähtenyt 10.7. klo 22,40. Tapasi n. 800 m rajasta parivartion, joka tuli tuhotuksi käsikranaatilla.
Klo 5,30 palasi partio. Lähtenyt 10.7. klo 17. Tavoitteena Kalliokoski. Tapasi 3 tykin patterin Kalliokosken ensi K:sta n. 300 m luoteeseen.
Kalliokosken ensi K:sta n. 700 m suuntaan 49.00 sai partio tuliylläkkön. Aitaesteen takaa ammuttiin ampumahaudasta 2 kk:lla, usealla pk:lla, automaattikiv.:llä ja kiväärillä. Partio vastasi tuleen aiheuttaen tappioita viholliselle. Kalliokosken ensi K:sta n. 1000 m suuntaan 50.50 ammuttiin partiota krh:lla. Vihollisia oli arviolta n. kiv.joukkue + 2 kk. + krh.
Miinoituksia ei nähty eikä ansoituksia.

Klo 13,25 partio palasi. Lähtenyt klo 9. Käynyt Kokkolanjoen ja sähkölinjan välisessä maastossa. Ei erikoista.
Klo 13,30 palasi luutn. Puukko partioineen (1+1+4). Lähtenyt klo 10. Tehtävänä ottaa selvää, oliko vih. näkötorni p. 125:stä n. 1200 m koilliseen miehitetty.
Vihollinen avasi tulen sekä tornista, että tornin juurelta, käyttäen paitsi kiv. myös pk:ta ja käsikranaatteja. Korp. Rantanen haavoittui oik. käteen. Hänen kp:nsä jäi piikkilankaesteen eteen.

Hyökkäys “rajoitetuin tavoittein”.

12.7.
Klo 8,30 DE.:n käsky, jonka mukaan JR 57 hyökkää klo 18 “rajoitetuin tavoittein” Div. kaistalla, kunnes vihollisen vastarinta käy liian lujaksi, jonka jälkeen pureuduttava saavutetulle linjalle kiinni.
Klo 10,30 edellisen DE:n käskyn johdosta seuraava käsky taisteluosasto Vanhalalle:
“Os. Vanhala etenee Kivijärven pohjois- ja koillispuoliseen maastoon siten, että kaksi kompp., pst-jouk., krh-jouk., kk.komp. ja jääkärijouk. joutavat Kivijärvi – Simpeleenjärji vesistölinjan itäpuolelle.
Osasto varmistaa Div. vasemman sivustan. Sen on oltava valmis etenemään Koitsanlahden suuntaan sekä maastoon Kangaskoski I:stä n. 2 km itään. Osasto tiedustelee heti ryhmitysalueen edellämainittuja tehtäviä silmälläpitäen, merkitsee komp. ryhmitysalueet, sekä todennäköiset vastahyökkäyssuunnat.

Vastahyökkäystä silmälläpitäen elävä voima pidettävä koossa ja os. Teräskalliota vahvistettava tarpeen vaatiessa jalkaväen raskailla aseilla. Kiinteä yhteys os. Teräskallioon jonka kanssa yhteistoiminnan ennakolta suunniteltava jv. rask. aseiden käyttö ja sijoitus. Pst.aseet Koitsansalon tien suuntaan. Voimakas tiedustelu tielle Lamminkylä – Lamminsalon pys., joka katkaistava purolinjankohdalla Kukkarolahti ensi K:sta n. 6 km etelään.
Os, Vanhalan oltava hyökkäysvalmiiksi ryhmittyneenä klo 19 mennessä. Jatkuva yhteys os. Hurmerintaan.

Klo 12 vaihdettiin johtaja rykm. tiedusteluleirissä. Luutn. Valtosen tilalle tuli vänr. Keiholehti ja hänen iskujoukkonsa liitettiin samalla tied.osastoon.
Os. Keiholehti alistettiin sopimuksen kautta JR 57:n komentajalle hyökkäyksen ensi vaiheen ajaksi. JR 57 kom. otti os. k. kapt. Hurmerinnan käytettäväksi tiedustelutehtäviä varten.
Klo 18 R.E. sekä I/JR 15 siirtyivät maastoon Pitkäjärven eteläpää.

13.7.
Klo 8 JR 57:n hyökkäyksen tilanne: JR 57 saavuttanut linjan piste 117 – Pajari – Pajari i:stä 1 km pohjoiseen ja 2 km itään – Kokkolanjoki Kalliokoski ensi K:n kohdalla – pisteestä 106 n. 700 m länteen.
Klo 8 II/JR 15:n jääk.j. saanut kiivasta tulta p. 111.7 kohdalla.
Klo 8 II/JR 15 sai DE:ltä käskyn selvittää vih. miehitys piste 125:n koillispuolitse kaakkoon johtavan puron sekä siitä pohjoiseen ja koilliseen Lamminsalon – Lamminkylän tielle johtavan jokilinjan suunnassa. Tiedustelu suoritettava yhteistoiminnassa JR 57:n kanssa, joka johtaa tiedustelun.
Klo 10 os. Vanhala asetti edellämainittua tiedustelua varten kapt. Hurmerinnan käytettäväksi joukkueen.

Klo 14,30 DE:n käsky JR 15 komentajalle:
“1. JR 15 valmistautuu suorittamaan rajoitetun hyökkäyksen vallatakseen etelästä vyöryttäen Lamminkylän tienristeyksen.
2. Os. Teräskallio alistetaan JR 15:n komentajalle 13.7.41 klo20, jolloin rintamavastuu siirtyy JR 15 kom:lle kaistalla, jonka oikea raja p.125 koillispuolella oleva purolinja kaakkoon – p.82 ja vasen raja div. vasen raja.
3. Hyökkäyssuunnitelma esitettävä minulle.”

JR 15:n kom:n suullinen erkoiskäsky klo 14,30 21 välisenä aikana:
“Os. Vanhala hyökkää, hyökkäyskaistan oikeana rajana olevan puron suunnassa murtautuen y = 474 suunnassa juoksevan puron syvyydelle. Seuraavana tavoitteena tie Lamminkylä – Lamminsalon pysäkki.
Riippuen sisäänmurron selvittämästä vihollisen päävastarinta-aseman kulusta hyökkäys kääntyy koilliseen purolinjaa seuraten ja oikean tai vasemman sivustan nojatessa mainittuun puroon. Tie saavutettu, varmistus Lamminsalon pysäkin suuntaan ja hyökkäys Lamminkylän tienristeykseen, joka valloitettava.

Piste 111,7 sidottava n. puolen joukkueen hyökkäyksellä rintamasuunnassa. Yksi patteristo tukee hyökkäystä. Hyökkäys aloitetaan ilman tykistön tulivalmistelua. Tykistön tulenjohtajat etulinjakomppanioihin ja p. 111,7 suuntaan hyökkäävään joukkueeseen. Krh.komp. raskas joukkue tukee os. Teräskalliota.
Pst.-tykit os. Teräskalliossa valmiina etenemään Poutalan suuntaan. Os. Teräskallio, jota os. Vanhala vahvistaa yhdellä kk.joukkueella pitää nykyiset asemansa.
Hyökkäys alkaa 14.7. klo 4,30”.

14.7.
Klo 4,15 siirtyi komentaja, tied.ups. sekä viestiups. tykistön komentopaikkaan mukanaan radio, joka heti pystytettiin klo 4,20 ottamaan vastaan tietoja os. Vanhalalta, jonka mukana myöskin oli rykm. viestijoukkueelta miehitetty radioasema.
Klo 4,50 ilmoitus luutn. Hirvalta, johon ei enää yhteyttä, ettei hänen it-ryhmänsä huonon näkyväisyyden vuoksi voinut suorittaa tehtäväänsä. (Kukkarolahden eteläpäässä olevan näkötornin ampuminen it-patterilla).
Klo 5,20 tyk. komentajalla yhteys kapt. Winteriin, tyk. patterin päällikölle: “Ryhmittyminen vielä käynnissä”.

Klo 6,30 saapui os. Vanhalan yhdysupseeri vänr. Heinola. Ilmoitti, että os. Vanhala oli lähtenyt p. Koitsanlahti ensi K:sta suuntaan 20.0 n. 1 km liikkeelle.
Klo 8,50 puh. ilmoitus os. Vanhalasta: “Os. Vanhala edennyt 1 km ensitavoitteeseen klo 8,00. Ei mitään havaittu”.
Klo 8,50 D:n komentajan käsky puhelimitse: “Penttilän eteen työnnetty komp. tulee tänä iltana saamaan tehtäväkseen miehittää osan Hurmerinnan lohkosta, jolloin rintamavastuu tällä lohkolla siirtyy JR 15:lle”.

Klo 10,25 Radiosanoma tyk. komentajalle: Hurmalan asema, kuunnelkaa joka hetki. Kosketus viholliseen saatu kivääri- ja pk-tulta ykköstavoitteesta n. 500 m länteen purojen yhtymäkohdasta klo 10 alkaen.
Klo 12,50 puh.ilmoitus os. Vanhalalta: “Os. Vanhala jatkaa etenemisen koilliseen purojen yhtymäkohdasta.
Klo 13,45 puh.ilmoitus os. Vanhalalta: “pisteestä 111,7 2 km kaakkoon taistelussa vih. kanssa. Tiedustelu käynnissä”.
Klo 13,50 puh.ilmoitus os. Vanhalalta: “Pakoitetut vetäytymään edellisestä pisteestä suuntaan 45.00”.
Klo 14,10 puh.sanoma DE:sta: “Yöllä 14-15.7. vaihdetaan kompp. + kk. joukk. (vahvistettu kompp.) JR 15:sta etulinjaan. Vaihdosta sovittava heti JR 57:n komentajan kanssa. Tarkempi käsky myöhemmin. Käsk. Kukkonen.”

Klo 15,30 Yhteys Teräskallioon, joka ilmoitti: “Eräs rajavartijakers. ilmoituksen mukaan vetäytyy ainakin 1 kompp. os. Vanhalasta epäjärjestyksessä J.S.P:n suuntaan. (joukkosidontapaikka).
Klo 15,35 JR 57:n komentaja pyytää, että I/JR 15:n vahvistettu kompp. siirrettäisiin Hurmerinnan komentopaikan maastoon heti, koska vihollinen painostaa.
Klo 15,40 Edellisen johdosta annettu käsky Penttilälle siirtää pyydettyyn paikkaan Rissasen komppania.

Klo 16,00 kapt. Fröberg II/JR 15:sta 4. kompp. päällikkö soitti. Varmisti tiedon II/JR 15:n hajaantumisesta. Ilmoitti kapt. Vanhalan olevan JSP:ssä. Kom. määräsi kapt. Fröbergin patl. päälliköksi. Kapt. Fröberg ei sanonut tarvitsevansa apua patl:n kokoamisessa.
Klo 16,10 Teräskallio soitti. Pyysi lähettämään autolla yhden kompp. Koitsanlahden kylän suuntaan, jossa syntymässä aukko.
Klo 16,20 käsky Penttilälle lähettää 2 joukk. + kk.joukk. autoilla Teräskallion kom.paikalle Koitsansalon ensi K:sta n. 1 km länteen tien varrelle.

Klo 16,55 DE ilmoitti, että p. 102:sta suoraan itään aukean reunassa oli kuloalue, jolle on tunkeutumassa vihollisia etelästä päin.
Klo 17 sana Rissasen komppanialle, että osa hänen komppaniastaan kävisi ylläsanotulla paikalla matkalla Hurmerinnan komentopaikalle.
Klo 17,30 Tieto vihollisen tunkeutumisesta yllämainitulle kuloalueelle osoittautui vääräksi. Tulevat miehet olivat perääntyvästä II/JR 15:sta.  Iltapäivällä ja illan kuluessa saapui II/JR 15 hajalle lyötynä rajan yli. Tarkempi selostus tapahtumasta liitteenä sotapäiväkirjaan.

Liite N:o 1 (Taistelukertomus päiv. 16.7.1941 klo 11,20)
14.7. tappiot II/JR 15:ssä olivat 3 kaatunutta, 9 haavoittunutta ja 4 kadonnutta.
Klo 20 DE:n käsky: “JR 15:n tulee 15.7.41 klo 24 mennessä miehittää sille kuuluvan rintamakaistan. JR 57:n patl. Hurmerinta vetäytyy lepäämään. JR 15:lle alistetaan os. Teräskallio johon kuuluu tästä lähtien myös luutn. Petäjän rajavartiojoukkue.”
Os. Teräskalliota vahvistettiin JR 15 kom.:n käskyn mukaan toistaiseksi vänr. Keiholehdon iskujoukkueella.

15.7.
Päivän kuluessa tapahtuivat DE:n käskyn aiheuttamat siirtymiset.
Rykmentin komentopaikka siirtyi Kivisalmen itäpuolella olevaan maastoon.
III/JR 15:n kaista: Oikea raja = Rykmentin kaistan oikea raja, vasen raja Simpeleen hautausmaa – valtakunnan rajan ja rautatien risteyskohta – Koitsansalon ensi K:sta n. 100 m etelään – kansakoulu k:sta 200 m länteen.

I/JR 15:n kaista: Edellisestä itäänpäin. Vasen raja: Koitsanlahti ensi K:sta n. 1 km länteen, os. Teräskallio hoitaa rykmentin vasemman siiven varmistuksen.
II/JR 15 leiriytyy Kivisalmen pohjoispuolelle.
Klo 15,30 JR 15 komentajan tiedustelukäsky: Teräskallio lähettää vänr. Keiholehdon joukkueesta partion selvittämään vihollisen miehitystä ja toimintaa Lamminkylän tienristeyksen suunnassa. II/JR 15 suorittaa tiedustelua 14.7. taistelumaastossa sekä hakee siellä löytyviä haavoittuneita, kaatuneita tai taisteluvälineitä.

I ja III/JR 15, pitävät partioidensa avulla jatkuvasti kosketusta vihollisen kanssa.
Klo 22 Rykm. esikunta saapui uudelle komentopaikalleen.
Klo 23,50 III/JR 15 ilmoitti, että olivat suorittamassa puolustuslinjan miehityksen, jolloinka he saivat kiivasta tulta oikealla sivustallaan rykmentin kaistan rajalla jo ennen saapumistaan varsinaisille asemille. Vihollinen oli juuri ennen vaihtoa hyökännyt ja JR 57:n miehitysjoukko perääntyi ilmoittamatta siitä meille. Vastahyökkäys pantiin luutn. Sipilän johdolla käyntiin.
Klo 23,55 ilm. että I/JR 15 oli miehittänyt sille kuuluvan kaistan.

16.7.
Klo 0,30 Maj. Häkkinen ilmoitti, vastahyökkäys käynnissä. Pyytää tykistökeskitystä tuekseen.
Klo 0,35 edelläoleva pyyntö saatettu tykistön tietoon. I/K.T.R.12. ampuu.
Klo 1,20 puh.ilmoitus I/JR 15:n komentopaikasta, että II/JR 15:n partio palannut. 1 upseeri ja 1 mies olivat kaatuneet (luutn. Lampinen). Olivat valvontalinjan syvyydellä tavanneet vihollisen kk-pesäkkeen. II/JR 15:n jättäneistä tavaroista ei löydetty muuta, kuin muutamia pk-lippaita ja kaasunaamareita.

Klo 6,00 tilanneilmoitus DE:lle:
“III/JR 15 lohkolla rykm. oikean rajan kohdalla taistelu ollut käynnissä koko yön. Toistaiseksi vastahyökkäys ei onnistunut. Vihollinen käyttänyt tykistöä, krh:ta ja hyökkäysvaunuja. Olemme käyttäneet tykistökeskityksiä. Muualla rykmentin lohkolla hiljaista.
Os. Teräskallion partio ollut kosketuksessa vihollisen kanssa Koitsanlahti toisesta a:sta n. 1800 m pohjoiseen, jossa sai krh-tulta ja kivääritulta.

Klo 8,20 ilmoitti Häkkinen, että klo 6 mennessä oli vihollinen lyöty takaisin entisiin asemiinsa, mutta erittäin voimakas tykistö- ja krh-keskitys vaikutti sen, että äärimmäinen oikea siipi vedettiin takaisin jälleen n. 150 m, mihin miehistö kaivautui. Entiset asemat, tätä poikkeusta lukuunottamatta, hallussamme.

Tappiot 11 kaatunutta, 24 haavoittunutta (20 tomahtanutta). Kaatuneista 1 ups. vänr. Eräsuo.
Klo 18,00 Tilanneilmoitus DE:lle: “Ei erikoista päivän kuluessa. Os. Teräskallion lohkolla Lamminkylän neljäntien risteyksessä kuulleet kiväärinlaukauksia ilman, että meidän partiomme olisivat olleet liikkeellä.

17.7.
Klo 6,00 Til.ilmoitus: Ei erikoista yön aikana.
Klo 7,30 Ilmoitus III/JR 15 :sta, että Jääk.joukkue Kangaskosken myllyn kohdalla oli ottanut vangin. Lienee kuulunut vihollisen partioon, joka sitä ennen oli lyöty rajalla. Vangin nimi Baran Bombi, synt. 1913, kirgiisi, palvellut JR 588, I patl.3. kompp., patl komentajana Paulik. Lukutaitoinen, tiesi muuta hyvin vähän. Vanki vietiin suoraan DE:aan.

Klo 18,00 Ei erikoista päivän kuluessa.
Klo 20 ilmoitus I/JR 15:lta: Partio palannut, 2 kaatunutta jäänyt vihollisen puolelle, sitäpaitsi haavoittui yksi mies, joka tuotiin lähelle meidän linjoja, missä kätkettiin metsään. Haavoittunutta lähtivät myöhemmin hakemaan hevosella lääk.aliups. + 2 miestä. Ajoivat omaan miinaamme, jolloin aliups. haavoittui vaikeasti, miehet lievemmin. Haavoittunutta ei löydetty silloin, mutta tuotiin hänet seuraavana päivänä pois.

Klo 12 haavoittui III/JR 15:n komentaja maj. Häkkinen kranaatin sirusta leukaan ja käteen. Tultuaan sidotuksi ja tutkituksi Kenttäsairaalassa palasi maj. Häkkinen illalla palvelukseen. Klo 15 kävi rykm. komentaja rykm. esikunnassa.

18.7.
Tilanneilm. DE:aan: Ei erikoista yön aikana.
Klo 9,15 I/JR 15 ilm., että eilisen partion haavoittuneen löysivät aamulla lähetetyt miehet, mies oli hengissä.
Klo 18 Til.ilm. Ei erikoista.
Klo 23,10 ilmoitti Häkkinen, että vihollinen hyökkää, rajusti taistellaan.
Klo 23,25 ilm. Heikkinen, että hyökkäys jonkun verran laimentunut.

Takaisin puolustusasemiin

19.7.
Klo 0,15 ilm. Heikkinen, että hyökkäys taas kiihtyy. Patl.:n kaikki voimat käytetään vastaiskuun.
Klo 0,30 Rykm.kom. käsky II/JR 15:lle marssia vesistölinjan eteläpuolelle ja leiriytyä siellä kaivamalla sirpalesuojia sekä olla valmiina käytettäväksi jos tilanne vaatisi. Paikka p. 102 pohjoiseen maantien pohjoispuolella.
Klo 3 Viimeinen hyökkäys torjuttu. Ilm. III/JR 15:lta.

Klo 5 Rykm. kom. käsky II/JR 15:lle marssia takaisin leirialueelleen. Tästä lähtien tulee patl.:n ryhmityksen olla entistä kiinteämpää nopeampaa marssivalmiutta silmälläpitäen.
Klo 6 Til.ilm. DE:lle: Yöllä klo 23,10 ja klo 3 välisenä aikana teki vihollinen useampia voimakkaita tykistö- ja krh-tulen tukemia sisäänmurtautumisyrityksiä meidän oikealla sivustallamme. Käyttämällä kaikki os. Häkkisen reservit toistuneisiin vastaiskuihin saatiin yritykset torjutuiksi. Tappiomme tähän mennessä saatujen tietojen mukaan vähäiset. Keskustalla kranaattitulta, muuten hiljaista.

Klo 9 ilmoitus Häkkiseltä: Yöllisessä taistelussa voidaan eroittaa 4 erittäin voimakasta hyökkäystä. Viholliselle aiheutettiin tuntuvia tappioita. Niiden määrää ei voida arvioida koska kaatuneet ovat linjojen välimaastossa. Vihollisen hyökkäys pysähtyi lopullisesti kun heidän viimeinen tykistökeskityksensä sattui vihollisen omiin linjoihin.
Omat tappiot: 2 kaatunutta ja 3 haavoittunutta.
Aamulla kuuluu vihollisen puolelta moottorin surinaa ja junien hälinää.
11.kompp. päällikön taistelukertomus liitteessä N:o 2.
Klo 18 ilm. DE:lle: Ei erikoista.
Klo 20,45 Oma tykistö ampui 5 maalia, jotka tykistön tulenjohto yhteistyössä III/JR 15:n kanssa olivat määränneet.

20.7.
Klo 3,30 – 4 vihollisen krh- ja tykistötulta. Ilmeisesti maalien tarkkailua, koska samanaikaisesti ilmassa oli vihollisen lentokone.
Os. Teräskallion lohkolla partioiden välinen taistelu. 2 vihollista kaatui, meillä kaatui kers. Sirkiö.
Päivän kuluessa vihollisen tulesta 2 haavoittunutta III/JR 15:n lohkolla.
Klo 18 tilanneilmoitus DE:lle: Ei erikoista.
Klo 19 ilmoitus I/JR 15:ltä: Tähystyksemme todennut tulipalon p. 125 n. 12 km itään, sekä Änkilänsalon maantiellä vihollisen jalkaväen liikehtimistä rajalle päin. (ilmoitus annettu DE:lle.).

21.7. Ei erikoista

22.7. Ei erikoista
Klo 20 I/JR 15 ilm. 2 haavoittunutta partiotoiminnassa.

23.7.
Klo 18,30 Muutama kranaatti tuli rykm. komentoteltan läheisyyteen, yksi niistä noin 10 m teltasta.
Klo 20,20 Taistelua oikealla sivustalla.
Ei erikoista.

24.7.
Klo 20,00 ilmoitus II/JR 15:n partiotoiminnasta: Partio joutui tulitaisteluun noin x=1010, y=6970 paikkeilla. 1 alikersantti kaatui, 1 kers. ja 1 stm. haavoittuivat.

25.7.
Klo 16 ilm. III/JR 15:ltä, että partio, johon kuului 2 aliups. + 1 stm oli käynyt Auvisenmäen näkötornilla räjäyttäen tornin täydellisesti.
Klo 18 ilmoitus DE:aan ylläolevasta.
Klo 22,40 ilm. I/JR 15:ltä, että ylläolevan tähystystornin lähellä olevaan ammusvarastoon oli pyydetty tykistökeskitystä. Tykistön tuli osui maaliin ja tulipalo syttyi. Räjähdyksiä kuultiin.

26. – 29.7. Ei erikoista.

30.7. Klo 6 ilmoitus DE:lle: Yö rauhallinen.
Klo 7,45 ilm. I/JR 15:ltä: Noin joukkueen vahvuinen vihollisosasto yritti tunkeutua linjojemme sisäpuolelle patl. vasemmalla kaistalla. Yritys torjuttiin. (n. klo 6-7)
Klo 8,00 ilmoitus os. Teräskalliolta, että Tervosenmäen suunnalta vihollinen tehnyt noin joukkueen suuruisella osastolla läpimurtoyrityksen. Torjuminen käynnissä.
Klo 12,30 os. T ilmoitti, että klo 9,30 vihollisen polkupyöräosasto eteni Pantelan suunnasta ja pyrki linjamme läpi. Yritys torjuttiin tykistön tulen avulla klo 10,30. Lähempi selostus taistelusta liitteenä sotapäiväkirjaan n:o 3.

Majuri Häkkinen siirrettiin osasto Hirven komentajaksi, jolloin III/JR 15:n komentajaksi määrättiin kapt. Viskari.
Klo 19 saapui div. käsky hyökkäyksestä, liitteenä.
Klo 22 annettiin rykmentin hyökkäyskäsky. Liitteenä myös peitepiirros tiedossamme olevista vihollisen asemista div. kaistalla.
31.7.
Klo 5,30 ilmoitti os. Kankkunen, että kompp. Teräskallion kaistalla yöllä ollut partiotaistelu vihollisen partion yrittäessä meidän puolellemme. Yritys torjuttiin.
Klo 6 ilmoitus DE:aan: Partiokahakka vasemmalla sivustalla, muuten hiljaista.
Klo 9 siirtyi rykmentin komentaja entiselle III/JR 15:n komentopaikalle.
Vänr. Viinanen siirrettiin III/JR 15:sta divisioonan käyttöön.

15.D:n hyökkäys alkaa

Klo 10,30 ilmoitus, että hetki-H = klo 12,30
Klo 11,55 ilmoitus, että rykmentti kokonaisuudessaan on ryhmityspaikallaan.
Klo 12 ilmoitus Div:lle, että kaikki on kunnossa hyökkäystä varten.
Klo 12 alkoi tykistövalmistelu Leijonan ja Tiikerin lohkoilla 2:lla raskaalla patterilla. Klo 12,12 tykistövalmistelu alkoi myös Karhun kaistalla.
Klo 12,28 Viskari ilmoitti, että pataljoona on välittömästi valvontalinjan takana. Odottaa tykistötulen siirtymistä ennenkuin aloittaa hyökkäyksen.
Klo 13,15 Penttilä ilmoitti, että ovat edenneet 400-500 m.

Klo 13,20 ilmoitus DE:lle: Penttilä edennyt n. 1000 m. Viskariin ei saatu yhteyttä, vikapartiot lähetetty liikkeelle. Reserviin saatu vihollisen krh-tulta, jonka johdosta on 4-5 miestä haavoittunut.
Klo 13,50 Viskari ilmoitti edenneensä Kalliosaari l:stä 1 km luoteeseen tien eteläpuolelle.
Klo 14 Kaukamaa ensi tavoitteessa, Koitsansalon rautatieylikäytävästä n. 500 m luoteeseen aukean etelä- ja itäreuna. Penttilä on itse radan eteläpuolella.
KLo 14,30 Viskari pyysi reservin toimenpiteitä “sormen” valloittamiseksi.

Klo 14,40 Penttilä ilmoitti kapt. Huhtalan kaatuneen.
Klo 14,45 Kankkunen ilmoitti partion todenneen vihollisen krh:n, joka silloin tällöin ampuu Koitsansalon K:sta 2 km pohjoiseen purojen yhtymäkohdassa.
Klo 14,50 Penttilä ilmoitti luutn. Rissasen haavoittuneen jalkaan.
Klo 15 määräys os. Vuorion joukkue Keiholehdolle koettaa 5 min. raskaan ja kevyen tykistötulen valmistelun jälkeen vallata “sormen” tukikohdan.

Klo 15,30 käsky Kankkuselle Div.kom:lta tiedustelun ja tähystyksen tehostamiseksi ja ulottamiseksi rajan toiselle puolelle Poutalan suuntaan. Mikäli koskee vihollisen torjumista, on ehdottomasti torjuttava ja jos tarpeellista kaatua paikalle.
(Puh. DE:stä ev. Virkille mistä välitettävä viipymättä Kankkuselle).
Klo 15,30 Viskari ilmoitti vihollisen murros- ja miinakenttien tekevän haittaa, eteneminen hidasta.
Klo 15,40 vänr. Keiholehti ilmoitti, että klo 13,20 krh-tulessa reserviin kaatui 2 miestä, 2 haavoittui ja 1 tuli hulluksi.

Klo 17 Kaukamaa ilmoitti olevansa vih. asemien edessä pohjoispuolitse olevien kukkuloiden maastossa.
Klo 17,50 tykistötulta 1 rask. ja 2 kev:llä “sormeen”.
Klo 18 joukkue Keiholehti aloittaa hyökkäyksen.
Klo 18,40 käsky Kankkuselle hakea yhteyksiä lähetin avulla Penttilän vasempaan siipeen. Varmistus järjestettävä yöksi.
Klo 18,45 käsky Viskarille koettaa hakea yhteys Penttilän oikeaan siipeen. Samalla käsky Kaukamaalle, jolle puhelinyhteys, puolestaan koettaa saada yhteys os. Viskariin.

Klo 18,50 os. Vuorion asetettava partio os. Viskarin ja os. Penttilän suunnalle auttaakseen yhteyksien pidossa yöllä.
Os. Vuorio siirtää yöksi reservin Kangaskosken koillispuoliseen maastoon.
Klo 19 III/JR ilmoitti: Kaatuneita 4-5, haavoittuneita 17, joista 2 upseeria.
Klo 19,30 Ensimmäinen tykistökeskitys “sormeen” n. 150 m liian lyhyt. Keiholehti ei päässyt hyökkäämään.

Klo 20 yhteys Penttilään saatu.
Klo 20,30 I/JR 15 ilmoitti: 46 haavoittunutta, 2 kaatunut. Rykmentin tappiot tähän mennessä 67 haavoittunutta ja n. 10 kaatunutta.
Klo 21,15 käsky I/JR 15: Tiedusteltava ja varmistettava idän ja koillisen maasto. Sama käsky myös Kankkuselle.
Klo 22,30 Viskari kävi komentajan luona. Sai käskyn hyökätä aamulla. Tykistön kanssa sovittava maaleista ja tulisuunnitelmasta.

1.8.
Klo 3,50 Div. komentaja soitti ja käski valmistamaan hyökkäystä kaikilla käytettävissä olevien tykistövalmisteluin ja voimin. Hyökkäys alkaa n. klo 6.
Klo 4 Hyökkäyskäsky annettu os. Viskarille. Mahdollisimman tehokkaan tyk.valmistelun ja saaton avulla on hinnalla millä tahansa pyrittävä etenemään Kalliokosken suuntaan.
Os. Penttilä sitoo samanaikaisesti vihollista. Kun tykistö vapautuu, annetaan myös tällä tykistön apua, jolla toivotaan päästävän eteenpäin.

Klo 4,05 tykistö ilmoitti, että tulisuunnitelma on parhaillaan tekeillä. Tulikäskyn jako vie kuitenkin aikaa niin, että hyökkäystä ei voida alkaa ennen klo 7,00.
Klo 4,05 ilmoitus Div. esikuntaan, että hyökkäys alkaa klo 7,00, koska tykistö ei sitä ennen ole valmiina.
Klo 4,15 os. Viskarille alistetaan hyökkäyksen ajaksi rykmentin reservissä ollut os. Vuorio.

Klo 7 Tykistövalmistelu alkaa Viskarin hyökkäyksen tueksi.
Klo 7,16 Viskari alkaa hyökkäyksen.
Klo 8 saapui ilmoitus, että Viskari haavoittunut jalkaan. Raassina v.a. komentajana. Sipilä sai määräyksen ottaa komennon niin pian kuin voi. Ilmoitus tästä DE:aan.
Klo 8 Keiholehti ilmoittaa saavansa hyvin kiivasta krh-tulta joen toiselta puolelta.
Klo 8,50 Raassina ilmoittaa edenneensä osittain vihollisen murroksen läpi, mutta nyt eteneminen pysähtynyt.
Klo 9,18 Raassina ilmoittaa, että hänen on pakko vetäytyä takaisin vihollisen hyökätessä. Käsky tykistölle ampua sulun.

Vetäytyminen puolustukseen

Klo 9,30 ilmoitus DE:lle vetäytymisestä. Saatu lupa vetäytyä eilisiltaisiin asemiin.
Klo 9,30 ilmoittautui kapt. Pitkänen, jonka DE määrännyt III pataljoonan komentajaksi.
Klo 9,45 kapt. Pitkänen lähti pataljoonaansa.
Klo 10,12 Kankkunen ilmoittaa partioittensa todenneen vihollisen miinoitusta Lamminkylä “a”-maastossa. Partio Poutalan suuntaan ei ole vielä palannut.
Klo 11 III patl. ilmoitti, että aamuiset tappiot 5 kaatunutta, 48 haavoittunutta.
Klo 11,50 kävi yhdysupseerimme luutn. Lakka os. Tiikerin luona.

III pataljoona onÄnkilänsalon ja Syrjäkosken linjan puolivälissä. Piste 103 selvittämättä.
Klo 13 Div.komentaja kehoittanut tekemään uuden yrityksen. Rykmentti odottaa täydellisempiä tietoja Pitkäseltä mahdollisuuksista ja patl. tilasta.
Klo 15 Raassina ilmoittaa, että upseerien ja alipäällystön käsitys on, että murroksien ja miinoitettujen alueiden läpi ei päästä. Ilmoitus Kalliolta, että huoltotie “sormi”-tukikohtaan palaa. “Sormi” varmistuksen täytyy kulon takia vetäytyä.

Klo 15,30 Div.komentajan käsky peruuttaa hyökkäysvalmistelut. Rykmentti tulee illan kuluessa saamaan uuden käskyn. Tämän mukaan rykmentin nykyistä kaistaa jäävät sitomaan os. Kankkunen, patalj. Pitkänen, 10/Linn.patalj., I/JR 15 ja jääk.kompp. siirretään Tiikerin/Leijonan kaistalle jossa yhdistetään II/JR 15:sta.
Klo 16 käsky jääk.komppanialle irroittautua ja kokoontua rykmentin komentopaikan lähettyville yöksi. Kapt. Pitkänen ja ratsumestari Penttilä sopivat keskenään vaihdosta.

Klo 17,30 ilmoitus jääkärikomppaniasta, että luutn. Vuorio on haavoittunut. Luutn. Puukko määrätty komppanian päälliköksi.
Klo 17,50 käsky Kalliolle valmistautua siirtymään rask. krh:lla, muuttamaan käskyn saatuaan.
Klo 17,55 käsky pst.kompp:lle olla valmiina siirtymään sillä osaa komppaniaa, joka hänellä on käsissään heti käskyn saatuaan.
Klo 19 ilmoitus III patl.:sta: Tappiot tänään 11 kaatunutta, 50 haavoittunutta ja 17 tomahtanutta.

Klo 19,30 maj.Kakkonen ilmoitti, että rykmentin käytettävänä on Simpele “e”:n p 102 maasto irroitettujen joukkojen kokoamista varten. Päästyään sinne oltava valmiina tunnin sisällä marssille. Rykmentin nykyinen kaista muutetaan puolustuslohkoksi, jonka päälliköksi määrätään kapt. Pitkänen. Ainakin huomiseen asti rintamavastuu rykmentin komentajalla.
Klo 19,40 käsky krh- ja pst.kompp:lle vetäytyä kokoontumismaastoon, klo 6 kaikkien tunnin marssivalmius.
Klo 19,50 käsky Penttilälle pimeän tullen vetäytyä kokoontumispaikkaan.

Klo 21 Div. käsky, jonka mukaan tst.os. Karhu siirtyy hyökkäyksestä puolustukseen. Saavutettu linja suunnilleen pidettävä ainakin eteen työnnettynä varmistuslinjana. Os. luovuttaa Div. käyttöön I/JR 15:n sekä pst.tyk.komppanian (p.1 joukk.), joiden on kokoonnuttava maastoon Sipele “e”:n ja p 102 välille. Tämän johdosta muutettiin jo annetut määräykset yksiköille tämän käskyn mukaisiksi. Rykmentin komentaja jää entiselle paikalleen.

2.8.
Klo 5,30 Kankkunen ilmoittaa: Ei mitään uutta.
Klo 17 Krh:n partio käynyt Kalliokosken suunnalla murrosten kohdalla ja takana on vihollisen miehitystä joka kaataa puita.

Joukot etenevät

Klo 17,50 puhelinkäsky DE:lta: “402 kom. Esik.k. sekä I pat., joka alistetaan takaisin rykm.komentajalle, siirtyvät vanhalle rajalle p. 110 luoteispuolelle div. reserviksi. Lähtö viipymättä. Ilmoitus perille saapumisesta. Rintamavastuu Koitsanlohkolla luovutettava kapt. Pitkäselle. Ilmoitus luovutuksesta. Os. Karhulle alistettu pion.joukkue jää os. Pitkäselle”
Käskystä Kukkonen.
17,55 vastaavat käskyt annettu yksiköille.
Klo 19 Rykmentin komentoporras ja yksiköt lähteneet liikkeelle.
Klo 20,30 Rykm. komentoporras asettui yöksi Änkilänsalon tien varteen. Yhteyksiä saatiin puh. Paloon ja Järviseen. Os. Penttilä marssi läpi yön Rehu keskukseen.

3.8.
Klo 6,15 os. Virkki tiedustelee p. 103:sta itään maantien läheisyydessä olevan vihollisen miehityksestä, sekä siirtyy p.103 maastoon valmiina joko hyökätäkseen joko vihollisen lyömiseksi tai edetäkseen Järvisen jälkeen.

Klo 7 Rykm.kom. sekä jääk.joukkue lähtivät tavoitteena Rehu keskus. Penttilään ei saatu yhteyttä. Hänelle lähetetty seuraava käsky: “Os. Penttilä ottaa heti yhteyden Paloon. Lähettää heti voimakkaan tiedusteluosaston tutkimaan vihollisen miehityksen vahvuudesta p. 103 etelään. Siirtyy p. 103 maastoon, missä oltava valmiina joko lyömään p. 103 itäpuolella oleva vihollinen, tai jatkamaan etenemistä os. Järvisen jälkeen. Minä siirryn Rehu-keskukseen, mihin yhteys ja myöhemmin Rehusta p. 103:n maastoon. Siirtymisen aikana yhteys keskuksesta Papu Rukiiseen jossa tied.ups., jonka käskyjä noudatettava. Jos yhteys minuun syystä tai toisesta katkeaa toimittava itsenäisesti ylempänä annetun käskyn mukaisesti. Rehu-keskukseen yhdyttävä ja keskus pidettävä tietoisena olinpaikastani. Sinne myös opas”.

Klo 7,30 annettu Penttilälle.
Klo 9 tuotiin viisi vankia pst.kompp/ I/JR 15, jotka otettu yöllä partiokahakassa. Tulleet ilmeisesti Pajarista ja kuuluvansa rykm. 588.
Klo 9,30 luutn. Toivonen ja pion.joukkue lähtivät marssimaan Rehu keskukseen.
Klo 11 Saren ilmoitti: SaS 2 siirtyy klo 12 Änkilänsalon maantien varrelle Kangaskoski ensi K:sta 2 km etelään. Toim.valm. klo 13.

Klo 12,30 Frölander-Ulf Rehusta ilmoitti, että huoltotie eräin paikoin on mahdoton. Pajari on käsissämme ja kun se on puhdistettu voidaan sitä käyttää huoltotienä.
Virkki saanut hyökkäyskäskyn ja siirtyy iltapäivällä Telkkään.
Virkki lähtenyt majapaikastaan klo 7,15 ja saapunut Rahu-keskukseen 10,30. Tu-upseerille annettu käsky ilmoittaa Penttilälle div.kom. käsky. Saanut käskyn klo 7,30. Penttilä saapunut Rehu-keskukseen n. klo 7,30. Hänen joukkonsa pääosa saapunut perille 8-9 välillä oltuaan partiokahakassa vihollisen kanssa. Vih.partio hyökkäsi Pajarin suunnasta vahvuus n. 20 miestä. Tuhottiin. Saatiin vangiksi 4 haavoittunutta ja 3 tervettä. Toimitettu DE:aan.
Klo 15,20 Virkki saapui p. 103 maastoon.

Klo 16,30 Virkki sai DE:sta käskyn jatkaa hyökkäystä siten, että tie aukenee Järviselle (JR49).
Klo 16,45 luutn. Rautoja toi tiedon, että partionsa oli kulkenut tien yli ja havainnut tien toisella puolella p. 103:n vastapäätä olevan kukkulan tyhjäksi.
Klo 17 luutn. Puukon jääk.kompp. lähetettiin valtaamaan pohjoispuolitse mainittu kukkula.
Klo 17,30 Penttilä lähti saamansa käskyn mukaan valtaamaan p. 103:n eteläpuolista maastoa.
Klo 18,17 Penttilän puolelta kuului ensimmäiset laukaukset. Vastustus kova.

Klo 19 luutn. Puukko saavuttanut tavoitteen ilman taistelua.
Klo 22,40 Penttilä irroittautui, koska tehtävää ei voitu hänen voimillaan suorittaa.
Klo 24 luutn. Puukolle määräys tien varmistamiseksi pohj.suuntaan yhdellä joukkueella ja kahdella kk:lla.

4.8.
Klo 7 oli Palolta (alistettu Valkamalle) saatu tietää, että hän oli käskyn mukaan katkaissut tien p. 103:n 2 km koilliseen. Vihollinen painostaa kovin etelään päin. Tämän johdosta vahvistettiin tien katkaisuosaa 1,5 joukkueella, 2 kk:lla ja pst-kiväärillä.
Klo 8,30 saapuivat krh- ja tykkikomppaniat uutta huoltotietä myöten niin pitkälle kuin voitiin ajaa, n. 750 m komentopaikasta.

Klo 9,10 DE:lta määräys jatkaa tien puhdistusta etelää kohti. Komentaja pyysi tykistön tulenjohtajan ja tykistön apua.
Klo 9,40 saatiin ensimmäisen kerran tilapäisesti tykistön apua.
Klo 11 olivat elintarvike- ja ampumatarvikekolonnat huoltotiellä joutuneet taisteluun vihollispartion kanssa. Otettiin 3 vankia. Huoltotietä oikaistiin Rehu-keskuksesta lähtien, koska pohjoispuolella vihollisia, jotka tulittavat tietä.

Iltapäivällä saapui III/KTR 12:n päällikkö ja tulenjohtue ja tehtiin valmistuksia seuraavaksi yöksi.
Klo 20,10 kävi Penttilän partio eilen vihollisen miehitetyllä lohkolla p. 103 etelään, joka havaittiin tyhjäksi. Kukkula miehitettiin.

5.8.
Klo 3,30 hyökkäsi I patl. vihollisen uusia asemia vastaan p. 103 itään tien toisella puolella. Hyökkäystä valmisteltiin raskaan ja kevyen tykistön avulla.
Klo 4,30 Penttilä ilmoitti, että kaikkialla on päästy tielle, ollen pesäkkeiden edessä jossa vihollisen vastarinta luja. Käsky kaivautua asemiin. Tulenjohtajat etulinjaan, sekä krh ja tykistötulella, sekä käsikranaateilla ja kasapanoksilla koettaa vallata pesäkkeet.
Klo 5,41 käsky Palolle hyökätä p. 103:n itäpuolisen tien itäpuolitse puhdistaen maaston nelikulmaisen aukean syvyydelle.

Klo 5,50 ilmoitus DE:aan tilanteesta. Sekä eilen kaatuneelta viholliselta löytyi paperi jossa “124 sanitarnia bataljon”:n todistus.
Klo 6,30 Penttilä ilmoitti, että vasemmalta sivustalta uhkaa saarrostusvaara. Os. Puukko komennettu Penttilän sivustaan hänen käytettäväksi. Os. Puukon tehtävä varmistaa nelikulmaisen aukean luoteiskulmasta pohjois-koilliseen.
Klo 9,30 Palo ilmoitti, että hän aloittaa hyökkäyksen n. klo 10,30 kohdasta, missä punaisesta tiestä poikki on karttaan merkitty pitäjän raja.

Klo 10 tuotiin 9 vankia, kaikki rykmentistä 588.
Klo 12,30 Fröberg ilmoitti, että Palo kaatunut tai haavoittunut. Vihollisen vastaisku pakottanut pataljoonan perääntymään.
Klo 12.35 vihollisen panssariauto näkyvissä tiellä.
Klo 13 Fröberg miehittää huoltotien ja maantie-risteyksen.
Klo 13,15 ilmoitus DE:aan, että Palon hyökkäys epäonnistunut.
Klo 13,35 radiosanoma DE:aan, “Virkki tiedustelee mikä tilanne Rukiista pohjoiseen. Onko varmistettava pohjoisen suunta”.

Klo 15,16 radiosanoma DE:sta: “Yhteys Kilpeläiseen varmistusta pohjoiseen ei tarvita. Motti ympäröitävä, pst-aseet tien suuntaan, etteivät ps-vaunut pääse motista”. Haahti.
Klo 13,45 Fröberg ilmoitti komentopaikkansa olevan p. 103:sta 1 km koilliseen.
Klo 14 Tilanne: Jääk.kompp. Puukko asemissa p. 103 eteläkaakkoon olevalla kukkulalla. Penttilä pitää valtaamaansa kukkulan ja metsäniemekkeen. Palon pataljoona lyöty takaisin, ryhmittynyt puolustukseen p. 103:n 1 km:n päässä olevan polun ja maantien risteyksen kannakselle.
Klo 14,15 antautui ryssän kapteeni ja pari sotamiestä vangiksi. Yhteensä tähän mennessä 16 vankia, lähetetty edelleen DE:aan.

Klo 15,20 käsky pataljoonalle järjestää tehokas varmistus. Koota elävä voima siinä määrin, kuin suinkin mahdollista niin, että miehille tilaisuus lepoon.
Klo 17,10 Penttilä ilmoitti, että vihollisen tankki tuhottu aamulla sotasaaliiksi saadulla ryssän pst-tykillä. Toinen hyökkäysvaunu tuhottu omalla tykkitulella.
Klo 18 I patl. on tyhjentänyt muutamia korsuja valloittamansa maaston alueella. Korsut olivat eriittäin lujat ja siellä vielä olevat muutamat ryssät tekivät viimeiseen asti vastarintaa.
Klo 19 Pienet partiot jääkärijoukkueesta saivat käskyn varovaisesti tutkia onko vielä Pirunvuorella vihollisia.

Klo 22 luutn. Puukko ilmoitti, että Pirunkukkula vapaa vihollisista. Jääkärijoukkue miehittää sen yöksi.
Tähän asti tiedossa olevat rykmentin tappiot:
Kaatuneita 18, haavoittuneita 113.

Klo 22,25 DE:n käsky: “Os. Virkki lähtee aamulla etelään kohti Huiskunniemeä, jonne saavuttua yhteys lähemmän käskyn saamista varten. Ratsumestari Nykäsen komppania sai määräyksen jäädä Pirunkukkulalle, koota sotasaalista sekä tarkistaa rykmentin omia majoitusalueita ja koota sinne mahdollisesti jääneet tarvikkeet ja otta ne rykmentin haltuun. Muu osa rykmenttiä valmistautuu marssille 6.8.

6.8.
Klo 7 rykmentti lähti marssille Huiskunniemeä kohti, määrätty klo 10.
Klo 8,05 luutn. Nuorsaari- partio pioneereja mukanaan Huiskunniemeen, määränä ilmoittautua pion. komentajalle Huiskun keskuksessa, sekä hänen määräysten mukaisesti tutkia Kokkolanjoen ylimenomahdollisuuksia.
Klo 10,30 luutn. Nuorsaari ilmoitti saapuneensa perille.
Klo 11,30 rykmentin porras lähtee liikkeelle.

Klo 12 I patl. marssirivistöön. Marssitaan tietä pitkin kohti Karjalan Työlaitosta ja Huiskonniemeä.
Klo 13 pysähdys n. 2 km:n jälkeen. Pst-miehiä pantu kärkeen. Jouduttiin taisteluun kärkijoukon ja vihollispartion kanssa. Omia kaatui 1 mies ja haavoittui 3. Vankeja saatiin 4.
Klo 15 saavuttiin Huiskunniemeen.

Klo 15,30 käsky D:n komentajalta siirtyä Karjalan Työlaitoksen eteläpuoliseen maastoon, johon myös iltapäivän kuluessa III pataljoona tulee div. toimesta autoilla, (paitsi 1. kompp.). Yön rykmentti saa levätä. Divisioonan komentaja on nimittänyt kapt. Fröbergin II patl. komentajaksi. Iltapäivän kuluessa rykmentti saapui majoituspaikalleen. RE vastapäätä kansakoulua.
Klo 19,15 ilmoitti Nykänen, että Pirunkukkulan korsut ovat kaikki tyhjät. 5 vankia on otettu ja rykmentin esikunnan korsusta arvokkaita papereita.

Klo 19,20 käsky I patl:lle varmistaa maantie Karjalan Työlaitos – Änkilänsalo suunnassa niin, ettei vihollinen voi yllättää kansakoulussa sijoittunutta DE:aa.
Klo 19,25 III patl. lähettää partion noutamaan Pirunkukkulalta Nykäseltä kartat.
Div.E:n käsky: “Myöhemmin määrätyllä ajalla JR 15 ylittää Kokkolanjoen, miehittää Kuoksjärven tienristeyksen ja varmistaa Käräjämäen.
Klo 23,30 III patl. lähettää 2 partiota tiedustelemaan Kuoksjärven tienristeystä Uusikylästä käsin.

7.8.
Klo 6 ilmoitus III patl.:lta, että rykmentille määrätty ensi tavoite Kuoksjärven tienhaara ja siitä 2 km etelään on vihollisista vapaa. Päätös antaa III patl:n heti miehittää tienristeyksen. Samalla lähettää I patl. vahvistetun joukkueen Käräjämäkeen ja loput valmiina ylittämään joen. Rykm. reservinä III patl:n vahvistkseksi komppania II patl:sta.

Klo 6,50 toinen partio III patl.:sta palannut ja huomannut maantienristeyksestä pohjoiseen tyhjäksi vihollisista. Yksi kompp. III patl.:sta matkalla ryhmitysmaastoon ylimenoa varten, saanut vihollisen tykistökeskityksen, josta päättäen tie on vihollisen tähystyksen alainen.
Klo 7,15 pioneerit raivanneet uutta tietä metsän läpi. Taistelujoukot ylittävät joen ensin ja ajoneuvot sitten kun tie on raivattu. Lasketaan voivan joukkojen suorittaa ylityksen n. klo 10.
Klo 7,25 DE tiedoitus: “Väliraja Valkamalle: Pitäjänraja p. 103 kaakkoon siitä edelleen suon 42 kaakkoiskärki, suon eteläpuolitse kulkeva tie Valkamalle mukaanlukien, siitä edelleen Änäsuon eteläkärki. Tämä on samalla varmistus- ja tiedusteluraja.

Tieto Valkamalta: Änkilänsalon tie kokonaan hallussamme. Eteneminen ja puhdistus jatkuu. Ohje Valkamalle: Pyrkiä päävoimin tielle Karhun aikaisempi tavoite ja asemat siitä “a”:han pitkin aikaisempaa D:n välirajaa”.
Klo 7,40 Kun II patl:aan nyt ei jäänyt muuta kuin jääk.joukkue ja 1/2 joukkuetta kk.komppaniasta, liitettiin nämä Puukon jääk.komppaniaan toistaiseksi. Kapt. Friberg liittyy täksi ajaksi komentoportaaseen.

Kokkolanjoen ylitys

Jääk.joukk. Puukko valmistautuu ylittämään joen klo 11 rykmentin reservinä.
Klo 10 rykmentin komentaja ylimenopaikalla. Myös Div. komentaja siellä. Pitkänen aloittaa ylimenon klo 11,30. Puukolle käsky siirtyä yli joen ja ryhmittyä joen toiselle puolelle.
Klo 11,30 Penttilä ilmoitti joukkonsa valmiina ylimenopaikalla.
Klo 11,35 ilmoitus Frölander-Ulfille, että sassilla käytettävissä 10 hevosajoneuvoa.
Klo 11,35 Krh. komppania ylimenopaikalla. Tulenjohtue ylittää jo Pitkäsen mukana.
Klo 11,45 ilmoitus I patl:n joukkueelta, että Käräjämäki on miehitetty. Käsky asettua puolustukseen pohjoiseen päin. Tiedustelu tien suuntaan pohjoiseen ja koettaa saada Valkamaan yhteys. Varmistus etelään Käräjämäki n. 1 km etelään.

Klo 12 jääk.komppania ylittänyt joen ja etenee.
Klo 13,30 I patl. aloittaa joen ylityksen. Ylitys kestää arviolta 45 min. Rykm.komentaja ylittää I kompp. jälkeen.
Klo 14,15 ilmoitus Pitkäseltä, että saavuttaneensa tavoitteensa tunti sitten. Puukko samassa tavoitteessa. Ei taistelua.
Klo 14,25 yhteys Pitkäseen. Käsky Puukolle tiedustella Alhon suuntaan ja varmistaa.

Klo 14,30 rykmentin komentaja lähti etenemään suuntauraa pitkin.
Klo 16,20 rykmentin komentaja Kuoksjärven tienristeyksessä. Silloin saimme ensi kerran vihollisen tulta Alhon suunnasta ja eteneminen pysähtyi.
Klo 19 partio Korpisaarelta ilmoitus, että heillä yhteys Kilpeläiseen Lamminsalon suunnassa. Tiikeri ylittänyt tien Änäsuon suunnassa. Lamminsalo vapaa vihollisista.
Klo 21,30 radioilmoitus DE:lle: “Kaikki joukkoni tavoitteessa klo 17. lähtien. Alhon suunnassa vihollisia asemissa edessämme n. 1 km tien kummallakin puolella. Tiedustelen vihollisen asemat kiertäen, käynnissä, tulokset odotettavissa klo 2,00 tienoissa. Onko Käräjämäen varmistus vielä tarpeen?” Virkki.

Taistelu Alhosta

8.8.
Klo 5,55 Radiosanoma DE:sta: “Entinen tehtävä voimassa. Aloitettava klo 10. Käskyn noutajat heti Huiskuun. Haahti.”
Klo 8,30 Divisioonan käsky saapui adjutantin tuomana. “Hyökkäys alkaa klo 10. Varmistus Hiitolan suuntaan. Hyökkää Koromäki – Rinteelä ensi tavoite rautatie, josta valmiina jatkamaan Kurkijoen suuntaan.”
Käsky Pitkäselle saartaa Alhon suunnassa olevat viholliset lännestä ja pohjoisesta. Penttilä varmistaa Koromäen ja yhdellä joukkueella etenee rautatietä kohti. Pitkäsen ensi tavoitteena Rinteelä sekä välillä olevan vihollisen tuhoaminen.

Klo 9,15 ilmoitettu, että pataljoonan verran (kenties 2) vihollisia oli huomattu etenevän tietä myöten p. 78 koillispuolitse kaakkoissuuntaan Koromäki – Alho tietä kohti. Tykistökeskitykset ja krh-tuli saivat aikaan viholliselle suuria tappioita.
Klo 9,50 ilmoitti III pataljoona, että vihollisen tykistökeskitys oli vaatinut uhrikseen yht. 21 kaatunutta ja haavoittunutta (5 kaat. ja 16 haav.). Joukossa vänr. Tuominen.
Klo 10,20 Pitkänen ilmoitti, että hän voi alkaa etenemisen pian. Klo 10,30 ryhmitys käynnissä.

Klo 11 Rykm.komentaja ilmoitti DE:lle: “8,15 8,45 vahva vihollisen pataljoona, ehkä kaksikin, valui tielle Kuoksjärvi – Alho asemiemme eteen. Tuotimme viholliselle tykistö- ja krh-tulella raskaita tappioita. Pääosa vihollisista vetäytyy Alhoon, osa vahvisti puolustajia edessämme. Vihollisen tykistökeskitys miehittämäämme tienhaaran maastoon Hiitola – Alho välillä tuottanut meille tappioita n. 20. Katkaisen rautatien Hämäläisenlampi eteläpään kohdalta ja pyrin etelästä käsin vahvoilla partioilla katkaisemaan rautatien myöskin Hämäläisenlampi – Kankaanlampi kannaksella. Hiitolan suunnan varmistaa Penttilän patl:sta 2 kompp. Pääosin hyökkään edessäni olevan vihollisen selustaan vasemmalta saarrostaen. Yhteyttä Valkamaan en ole saanut. Hyökkäykseni pääsee alkamaan n. klo 12.” Virkki.

Klo 12,40 ilmoitus, että III patl.:n puuttuva komppania on tuotu Koitsanlohkolta tänne autoilla. Komppania Säilänne ja rykmentin reserviksi.
Klo 13,45 ilmoitus III patl:sta, että patl. lähti klo 13,30. Syynä Pitkäsen viivästymiseen oli viime kädessä ruokakuormastonsa myöhästymiseen.
Klo 14,55 Divisioonan ilmoitus, että Hälvä joka etenee vasemmalla sivustallamme on joutunut taisteluun vihollisen kanssa Rekinurmen aukeiden kohdalla.

Klo 14,57 Raassina ilmoittaa Pitkäsen etujoukkojen saavuttaneen Pitkäojan pellon.
Klo 18,40 ilmoitus Raassinalta, että ensimmäinen taistelukosketus viholliseen saatu radasta n. 700 m länteen hiukan Alhon eteläpuolella p. 88 kukkulan pohjoisrinteellä.
Klo 19,45 tuotu 2 vankia Pitkäsen patl:sta. Kuuluivat JR 588 ja 701. Tykistöä ei ollut.
Klo 19,50 ilmoitus Pitkäseltä, että klo 19 oli tavoite saavutettu. Alhon eteläpuolella maantie ja rautatie.

Klo 20,20 Div. käsky välitetty Pitkäselle: Kärhämäki ja Myllymäki miehitettävä jos mahdollista mistä hallitsee Alhon ja Kurkijoelle johtavan tien. Varmistus Ohovaaran suuntaan. Pitkäsen pataljoonasta oli kompp. Kivelä lähetetty selustasta ja sivustasta valloittamaan meidän ja Alhon välillä olleiden vihollisten asemat. Iltaan mennessä ei Kivelään vielä saatu yhteyttä. Penttilän ei onnistunut partioidensa avulla katkaista rataa koska vihollisen miehitystä oli runsaasti.

9.8.
Klo 3,20 Div. puhelinsanoma Valkamalle, meille tiedoksi: “Hyökkäystä jatketaan aamun koittaessa. Ennen tätä Alho saavutettava yhteisvoimin Virkin kanssa, joka hyökkää Myllymäen suuntaan yli tien. Väliraja entinen ja siitä maantie Virkille mukaanluettuna. Tavoitteen saavutettua oltava valmiina jatkamaan Kurkijoen suuntaan. Varmistus työnnettävä Titon-kylän suunnassa. Harkittava, voidaanko varmistus suorittaa heikentämättä Kilpeläistä, vai onko suoritettava Alhosta käsin. Tien pohjoispuolitse Kurkijoen suuntaan voimakas tiedustelu. Samoin tiedustelu Alhosta pohjoiseen radan suunnassa, samoin varmistus tiellä Elisenvaara – Kurkijoki.
Tykistö I/KTR 12 Virkkiä ja Valkamaa varten. Lisäksi tarvittaessa käytettävissä raskas psto:n tuli. Hersalo”.

Klo 8,50 Penttilä ilmoittaa: “Sain Puukon ilmoituksen klo 4,50 siitä, että “pilkkumetsä” on vapaa vihollisista ja että järvikannas Tattarinmäeltä sinne edettäessä oli myös vapaa. Vänr. Korpiranta sai heti käskyn edetä Hämäläisenlammen länsi- ja pohjoispuolitse k.o. kannakselle sekä miehittää ja pitää se. Partio Rosendahl suorittanut radan katkaisun Hämäläisenlammen eteläpäässä klo 24. Lievää kivääritulta radan itäpuolelta. Yö muuten rauhallinen”. Penttilä.

Klo 10,50 Div.E ilmoittaa, että ryssä polttanut Elisenvaaran ja lähtenyt sieltä pakoon. Elisenvaara on nyt hallussamme. Nähtävästi tulee meidän tehtävänämme näin ollen olemaan Alhon valtaaminen. Valkama etenee pohjoisempaan suuntaan.
Klo 11,45 yhteys puhelimella Valkamaan, joka ilmoittaa Hälvän olevan pisteessä 80. Partioita Alhon pohj.puolitse päässyt radalle.

Klo 13 II patl. ja Puukon komppania etenevät Pitkäsen suuntauraa pitkin Pitkäojan pellosta koilliseen tien varteen. Muodostavat rykmentin komentajan reservin. Pitkäselle palautetaan hänelle kuuluvat osat, kk.komppania alistetaan Pitkäselle 3 pst.tykkiä, sekä krh.komppanian kevyt joukkue.
Klo 15 III patl. ilmoittaa, että hyökkäyksen alkaessa aamupäivällä 2 miestä sai surmansa oman raskaan krh:n tulesta.

Klo 15,05 DE:n käsky: kartta 1:100000
“1. Divisioonan vasen raja tie Poutala – Elisenvaara – Mikrilä -Maasilta(m.l.) Tiikeri etenee E-vaaran – Kurkijoki ja Mikrilä – Otsanlahti teiden suunnassa. Tavoite Aromäki Otsanlahti.
2. Rajajääkäripataljoona Polon alistetaan Tiikerille.
3. Hälvä alistetaan Virkille 9.8. klo 15 väliaikaisesti Alhon valloitusta varten, minkä jälkeen se palautetaan Titon-kylän suuntaan rykmenttinsä yhteyteen.
4. Väliraja Tiikerin ja Virkin välillä Korpisaarenkylä – Särkijärvi(m.l.) – Pohjiinkylä k:n kautta kulkeva purolinja.

kartta 1:20000
“1. Linnoituspatl. 10:n komentaja ottaa 10.8. klo 6 rintamavastuun kaistalla, jonka oikeana rajana tie Mäkelä – Raivattula(m.l.) purolinjan korkeudella Onikista etelään – Haukkavuori ja vasen raja Timoskanmäki(m.l.) – Hämäläisenlampi – Mustalampi.
2. Ennen rintamavastuun luovuttamista Linn.patl. 10:n komentajalle on JR 15:n toimesta miehitettävä pääpuolustuslinja niiltä osin missä se ei vielä ole ollut meidän hallussamme.
4. Vaihdon suorituksen jälkeen JR 15 alistaa Linn.patl. 10:lle 2 kiväärijoukkuetta.
5. Kokkolanjokivarrella olevien 2 LR 10:n joukkueen alistus Telkälle päättyy 10.8. klo 6″.
Klo 16,30 Penttilälle annettiin käsky miehittää ylläolevan käskyn mukaan vielä miehittämättä olevat paikat.

Klo 16,40 Penttilä ilmoitti saaneensa 2 vankia.
Klo 17,10 tuotiin JSP:ltä 1 vanki. Tullut Elisenvaarasta päin. Kuuluu rykm. 588.
Klo 18 käsky Penttilälle tiedustella partioiden avulla miten vihollisen miehitys radan itäpuolella ja pääseekö etelästäkäsin saartamaan Alhon.
Klo 19,15 Penttilän edellämainittuja vankeja kuulusteltaessa sanoivat kuuluvansa III/JR 588. 142 Div. on Kurkijoella. Heidän pataljoonansa pohjoispuolella JR 701. Alhon aseman itäpuolella miinoitettu alue.

Klo 21,45 käsky patl. Hälvän komentajalle, 1:20000:
1. Vihollinen Alhon asemalla, josta näyttää valmistelevan perääntymistä. Saamieni tietojen mukaan oli Hernemäki vielä tänään ryssien miehittämä. Rata kaistani rajalta Kankaanlammen – Hämäläisenlammen kannaksella meillä, välittömästi sen toisella puolella ryssiä. Latomäki ryssillä, Ohovaaran maasto samoin.

2. Yksi komppanioistani kaistallani varmistaa joukkueella metsäkannaksen n. 1 km Alho A:sta länteen ja valvoen Ohovaaran vihollista. Loput komppaniaa koossa kaistani vasemmalla siivellä olevan pataljoonan (Pitkänen) takana. Etulinjassa vasemmalla oleva patl:ni (Pitkänen) kaistani vasemmasta rajasta Kankaanlampi pohjoispäähän. Siitä oikealle patl. Penttilä. Reservini, patl. Fröberg Pitkäsen takana.

3. Patl. Pitkänen hyökkää 10.8. klo 3,30 Kankaanlammen pohjoispään ja p. 53 väliseltä katkokselta tavoitteena Myllymäki. Tähän hyökkäykseen yhtyy kaistallani oleva komppanianne. Patl. Penttilä, joka 10.8. klo 6 vapautuu Hiitola-suunnan varmistustehtävästä, hyökkää Hämäläisenlammen eteläpuolitse Mustalammen suuntaan, tavoitteena pistoradan päästä lähtevä tie Mustalan kautta Kurkijoelle. Reservini käytän tilanteesta riippuen Myllymäen tai Mustalammen suuntaan. Patl. Hälvä, paitsi edellämainittu komppania, hyökkää Hernemäen pohjoispuolitse vihollisesta vapaaksi tai heikosti miehitetyksi tiedustelemaltaan kohdalta radan yli hyökäten Alhoa puolustavan vihollisen oikeaan sivustaan ja selustaan tavoitteena Alho – Elisenvaara maantie. Hyökkäykseen ryhdyttävä mahdollisimman nopeasti tämän käskyn saatuanne. Painostan erityisesti toiminnan ripeyttä. Alhon aseman ja tietä Alho – Kurkijoki lähetessä huomioitava omien joukkojen siellä olon mahdollisuus ja varottava tulittamasta omia joukkoja.

4. Olen Rahkolan talosta n. 200 m koilliseen metsässä (Rahkolan talo n. 700 m Käräjämäki – Alho – Hiitola teiden risteyksestä). Hakekaa kaikin keinoin yhteyttä minuun ja ensi kädessä teitä lähinnä olevan pataljoonani (patl.kom. Pitkänen), jonka komentopaikka polun varressa n. 400 m p.88 koilliseen. Sieltä minuun puh.yhteys. Klo 6 lähtien puhelinyhteys myöskin tulenjohtajamme välityksellä tykistön komentajaan kapt. Rintalaan, joka komentopaikassani.” Virkki.
Klo 22 Hälvän yhdysupseeri kävi kom.paikassa ja sai kirjallisen käskyn sekä jätti peitepiirroksen.
Klo 24 Pitkänen on koettanut taistelupartioilla tunkeutua Alhoon, mutta kohdannut kovaa vastarintaa.

10.8.
Klo 6,25 Puukko ilmoittaa, että näyttää siltä kuin Alho olisi tyhjä vihollisista.
Klo 6,45 Penttilä on suorittanut vaihdon Kankkusen kanssa ja on klo 9 valmis etenemään.
Klo 6,45 ilmoitus DE:aan ylläolevasta. Käsky, jos Alho laukeaa, jatkaa Pitkänen maantien suuntaan Kurkijoelle päin, Penttilä ja päävoimat alempaa tietä Kurkijoelle, Hälvän patl. irroitetaan ja jää pitämään Alhon.

Klo 6,50 Pitkänen ilmoittaa: “Alho tyhjä”; ylläoleva käsky annettu hänelle.
Klo 7 DE:n käsky: “Rykm. tavoite on Mustola Kurkijoen tiellä, Laatokan rannalla”.
Klo 10,30 Pitkänen on edennyt hitaasti yli rautatien. Hernemäki ja Haukkavuori ovat tyhjiä. Holman mäessä on vastarintaa. Penttilä edennyt pistoradan päätä kohti.
Klo 10,40 Penttilä kohdannut vastarintaa Mustalammen tienoilla. Fröberg ja Puukko molemmat jo santakuopan maastossa.

Klo 10,45 ilmoitus DE:lle, patl Hälvä kokonaan Alhossa. Tapellaan Rastaassa. Taisteluja Alhon itäpuolella Alhonsuon länsi- ja itälaidassa. Etelässä Penttilä ja Fröberg Kellomäki maastossa taistelussa vihollisen kanssa. Samalla puhdistetaan Lotmäkeä. Suurimäki puhdas. Pienempiä määriä vankeja saatu.
Klo 11,30 Rykm.komentaja siirtyy eteenpäin Sorakuoppaa kohti Rajavartian kautta. Tuli tieto, että patterit ovat tiellä, jonka johdosta kom.:n lähtö lykkääntyy.

Klo 11,50 DE:n puhelinsanoma:
” 1. Hälvä alistetaan jälleen Virkille tehtävänä Holmanmäki – Lakiinmäki selvittäminen ja jatkaminen siitä päätien suuntaan.
2. Virkki kokonaan Mustolan tien suuntaan.”

Tämä käsky annettu Hälvän lähettiupseerille.
Klo 11,55 käsky tästä annettu Pitkäselle, samoin Penttilälle. Pitkänen kääntyy Myllymäeltä Asikaisten kautta Mustolan suuntaan. Jää rykmentin viimeiseksi.
Käsky Pitkäselle puhelisanomana: “Patl. Hälvä varmistaa idän suuntaan puhdistaen Holmanmäen ja Latiinmäen pesäkkeet sekä etenee päätietä Kurkijoen suuntaan. Patl. Pitkänen etenee Myllymäeltä Asikaisen kautta Mustalampi – Mustola tielle liittyen muun rykmentin yhteyteen.
Klo 12,15 Pitkänen ilmoitti, että hyökkäys on käynnissä Holmanmäellä. Hyökkäys näyttää edistyvän.
Klo 12,45 ilmoittaa Penttilä, että Kellomäki selviämässä. Luulee voivansa n. 15 min. kuluttua marssia eteenpäin.

Klo 13 Penttilä ilmoittaa Kellomäen olevan meidän. Luutn. Halla-Seppälä kaatunut, 2 haavoittunutta upseeria. Vihollisia oli arviolta 300.
Klo 13,10 käsky DE:lta: Hyökättävä yhdellä pataljoonalla Kyläjärven suuntaan, joka valloitettava.
Klo 13,25 Fröbergille käsky: “Patl. Fröberg etenee Ruiponlammen kaakkoispuolelta alkavaa tietä Leppäsillan kautta Kyläjärven maastoon, joka otettava haltuun. Maantie katkaistava ja varmistettava kaikkiin suuntiin.”

Klo 14,30 Rykmentin komentaja siirtyy sorakuopalle.
Klo 15,45 ilmoitus Pitkäseltä, että Holmanmäki selvä pari tuntia sitten.
Klo 17 Pitkänen lähtenyt Holmanmäestä.
Klo 17,30 Fröberg ilmoittaa, että patl. lähtee etenemään Kyläjärveä kohti santakuopalta. Ilmoitus Penttilältä, “taistelu käynnissä kannaksella Herroinlampi – Sotkulampi. Vihollisella siellä murroksia”.
Klo 17,35 ilmoitus DE:lta, että Kurkijoki vallattu. Os. Valkamalle käsky edetä tien suunnassa Kurkijoki – Kyläjärvi ja ottaa yhteyttä Virkkiin. Patl. Hälvä alistetaan lälleen Valkamalle sen saavuttua Sillankorvan maastoon.

Klo 18 Penttilä ilmoittaa, että hän koettaa saarrostamalla Sotkulammen eteläpuolitse ja Herroinlammen pohjoispuolitse murtaa vihollisen vastarinnan.
Klo 18,05 käsky Hälvälle: DE:n käsky klo 17,35 tiedoksi ja noudatettavaksi, sekä käsky olla yhteydessä ilmoittamalla tilanteesta.
Klo 19 Penttilä ilmoittaa, että myös Sotkulammen lounaispuolella murroksia pelloille saakka, joten saartaminen sieltä vaikeaa.

Klo 20 Fröberg ilmoitti klo 19,30 saavuttaneensa Marjamäen.
Pitkänen kävi komentajan luona, ovat Valkealammen luona. Päivän tappiot: 1 kaat., 19 haav. (niistä 18 miinaan).
Klo 20,20 Hälvä ilmoittaa, että etenee ja päässyt nyt Herroinniemen ja Mökkimäen kohdalle. Jatkaa etenemistä.
Klo 20,55 ilmoitus Fröbergiltä: vänr. Salonen ilm., että loppupää patl:sta on Repokivi i:n kohdalla.
Klo 22,15 Fröberg ilmoittaa olevansa 1 km tavoitteesta. Tiellä vilkasta liikettä molempiin suuntiin. Tämän jälkeen yhteys poikki.
Klo 22,45 Vihollinen teki Herroinlammen eteläpuolella vastahyökkäyksen klo 22. Torjuttiin klo 22,45 mennessä.
Klo 23,45 oli III patl. koossa Sorakuopan ja Valkealammen maastossa.

11.8.
Klo 1 alkoi vihollisen uusi hyökkäys Herroinlammen tienoilla Penttilän kaistalla.
Klo 1,20 yhteys jälleen Fröbergiin, joka ilmoittaa olevansa 600 m tienristeyksestä.
Klo 2,05 III patl. lähtee etenemään Fröbergin perässä kohti Kyläjärveä.
Klo 3 koko III patl. matkalla.

Klo 3 Hälvä ilmoitti saapuneensa Herroinmäen maastoon, jatkaa klo 6, ei vastarintaa.
Klo 5,10 Pitkänen perillä Fröbergin luona. Hänen pataljoonansa on saapumassa. Käsky Fröbergillä miehittää tien.
Klo 5,45 ilmoittaa Fröberg, että tie on katkaistu ja Valttiinmäki eteläpuolelta osaksi miehitetty, osaksi vielä vihollisella, arviolta 50 ryssää.
Klo 6,30 tuli DE:sta käsky, että koko rykmentti etenee Kyläjärvelle, noin yksi joukkue Mustolaan.
Klo 10 Fröberg alistetaan Pitkäselle. Molemmat patl:t asettautuvat puolustukseen valtaamaansa maastoon. Valtiinmäki koetetaan valloittaa.
Sotapäiväkirja päättyy.

spk no 10620 alkaa.
Klo 10,30 Hälvä ilmoitti, että Sillankorvan maasto saavutettiin klo 8,30, jolloin alistussuhde lakkaa.
Klo 11,30 Penttilä ilmoitti edessään olevan vihollisen vetäytyvän. Partioita lähetetty.
Klo 12 Fröberg ilmoitti, että Valtiinmäki valloitettu. Sotasaaliina saatu mm. 1 suorasuuntaustykki, 1 traktorivetoinen haupitsi, kolme kuorma-autoa ym.
Klo 14,20 Penttilä aloittanut 15,15 marssimaan Kyläjärven suuntaan. Yksi joukkue ajaa pakenevaa vihollista takaa.

Kohti Hiitolaa

Klo 16,30 Rykmentin komentaja lähti sorakuopalta.
Klo 18 Rykm.kom. saapunut Marjamäkeen.
Klo 20,30 DE:n käsky miehittää Paksujalan tieristeyksen luoteispuolinen kukkula.
Klo 22 käsky Puukolle ensin miehittää se partiolla, aamulla koko komppanialla.

12.8.
Klo 5 kirjallinen yhteiskäsky DE:sta. Tämän mukaan JR 15 pitää hallussaan valtaamansa tiekolmion ja etenee vihollisen jättämästä Hiitolasta itäänpäin.
Klo 6 Puukko ilmoittaa: Kukkula tyhjennetty vihollisen partioista. Miehittäminen käynnissä.
Klo 6,30 radiosanoma DE:sta: “Miten yö kulunut. Onko ollut läpimurtoyrityksiä.”
Klo 7 ilm. DE:aan puhelimella: Ei mitään läpimurtoyrityksiä”. Käsky edetä pikaisesti yhdellä patl:lla Paksujalan tiehaarasta kaakkoon päin.

Klo 7,10 käsky Pitkäselle edetä Tiuralaan. Liikkeelle heti yksi komppania, jota vahvistetaan jääk.kompp. Puukolla ja yhdellä pst. tykillä. Loput patl:sta, jolle alistetaan rask. krh.-joukkue ja pst-tykkijoukkue liikkeelle Tiuralan suuntaan mahdollisimman pian. Tykistön tulenjohtue mukaan.
Klo 7,20 patl. Penttilä heti liikkeelle Kyläjärven suuntaan valmiina joko miehittämään Pitkäsen puolustusasemat tai etenemään Tiuralan suuntaan.
Klo 9,15 os. Järvisen yhteysupseeri ilmoitti, että Asemakylä on valloitettu ja eteneminen jatkuu Alakokkolaan.

Klo 9,30 käsky Penttilälle olla valmiina etenemään Pitkäsen perässä. Puolustus ei tule enää kysymykseen.
Klo 12,45 Pitkänen ilmoittaa Lakiinmäen olevan vihollisen vahvasti miehittämä, vihollisen tuli pysähdyttänyt etenemisen. Yksi komppania lähetetty Sahan suuntaan.
Klo 12,50 Penttilä saanut käskyn edetä Valtiinmäen yli Kilkkimäen suuntaan ensi tavoitteena Vepsä. Hänen ja Pitkäsen väliraja koordinaatti 6792 korkeudella olevat metsäkannakset ja siitä edelleen kaakkoon virtaava purolinja. Vepsästä edelleen Tiuralan Haapalahden suuntaan se pataljoonasta, joka ensiksi pääsee vihollisen läpi.
Klo 16,45 ilmoitus, että Penttilä Vepsässä, vihollinen tekee vastarintaa suoraan edessä.

Klo 17,15 Pitkänen ilmoittaa hyökkäyksen tyrehtyneen. Tappiot n. 40.
Klo 23 Pitkäsen pataljoona, Sipilän komppaniaa lukuunottamatta, ei pysty hyökkäämään ennen kuin aikaisitaan klo 10.
Klo 23,15 Fröbergille käsky lähettää joukkue Sipilälle vahvistukseksi. Käsky Pitkäselle vahvistetulla kompp. Sipilällä vallata Sahan maasto aamun koittaessa. Käsky Penttilälle valmistautua hyökkäykseen aamulla viimeistään klo 6.

13.8.
Klo 0,15 saapui div:n käsky, jonka mukaan rykmentin hyökättävä yhdessä os. Tiikerin kanssa koko divisioonan tykistön tukemana. H-hetkestä sovittava Tiikerin kanssa. H-hetki klo 7. Paitsi Sipilän osalta, joka hyökkää aikaisemman käskyn mukaisesti. Hyökkäykseen osallistuvat patl. Penttilä ja patl. Pitkäseltä vahvistettu kompp. Sipilä. Kun tappioista aiheutunut välttämättömyys järjestellä komppaniat uudelleen myöhästytti Pitkäsen pääosia, otettiin nämä rykmentin osat. Tykistö ampui koko yön häiritsemisammuntaa ja aloitti hyökkäyksen valmistelun Klo 6,30. Penttilän hyökkäys alkaa klo 7, Sipilän klo 4;30.

Klo 12 saapui Sipilältä ilmoitus, että Riianmäki vallattu.
Klo 10 Käkimäki vallattu
Klo 9,30 Sahan maasto vallattu
Klo 13 Penttilä ilmoitti saavuttaneensa maantien Käkimäen korkeudella.
Klo 13,35 saapui ilmoitus, Jyrkiä ja p. 58 hallussamme.
Klo 15 patl. Fröberg saanut käskyn edetä Pitkäsen suuntaan.
Klo 16,45 pataljoona Hälvä alistettu Virkille. Tavoitteena Tiurala – Laurolan kartano, joka saavutettava aamuun mennessä.

Klo 18,45 saapui Hälvä lähettiupseerin noutamana Rykmentin esikuntaan.
Klo 19 käsky patl. Hälvälle lähteä marssille Sahan maastoon.
Klo 23,15 saapui Div.:n hyökkäyskäsky.
Klo 24 Hälvän patl. Sahan maastossa. Saanut käskyn ottaa yhteyttä Pitkäseen.

Hyökkäys Tiuralan kunnalliskotiin

Klo 21,45 Pitkäselle ja Penttilälle hyökkäyskäsky etumaaston valtauksesta ja murtautumisesta päävastarinta-asemaan Div.kom:n puhelimitse antaman käskyn mukaan.
Perusajatuksena etumaaston valtauksen jälkeen voimien keskitys Kunnalliskodin eteläpuoliseen maastoon ja sisäänmurto päävoimin Jukolan kautta Mökkimaaston yli päätielle, missä varmistus kaakkoon ja vyörytys koilliseen Nehvolan aukeiden laitaan sekä p. 42 suuntaan. H-hetki klo 5. Etumaaston valtausta edeltäisi 20 min. tykistötulivalmistelu, johon osallistuisi koko div. raskas yhteistykistö, sisäänmurtoa tukisi puolen tunnin tykistövalmistelu samoin koko div:n yhteistykistön avulla.

14.8.
Klo 13,10 ilmoitettu, että p. 48 vallattu.
Klo 14,10 Div:n komentaja kävi Rykm. esikunnassa, käskien Penttilän asettumaan puolustukseen ja muitten patl:ien työskennellä pienin tavoittein eteenpäin.
Klo 15,45 saapui tieto Kunnalliskodin valtauksesta liekinheittimiä mm. käyttäen.
Klo 16,20 Penttilä ilmoitti ryssien vallanneen pisteen 48 takaisin.
Klo 19 Penttilä ilmoitti, että p. 48 takaisinvaltaus on käynnissä.

15.8.
Klo 5,40 saapui tieto Pitkäsen kaatumisesta. Luutn. Sipilä määrätty patl:n v.a. komentajaksi. Suunniteltu hyökkäys lykkääntyi klo 8 – 10.
Klo 8,20 ilmoitus ryssän hyökkäävän Kirkkomäkeä kohti.
Klo 10,45 alkoi hyökkäys kukkulaa 48 ja Kotikukkulaa vastaan. Valmistava tykistötuli.
Klo 11 ilmoitus ryssän pakenevan kukkulalta 48.

Klo 14,20 ilmoitus, että Kotikukkulan valtausyritys epäonnistunut. Järjestäydytty puolustukseen.
Klo 14,50 käsky Hälvälle vapauttaa Fröbergin Pitkäsen patl:t. Vasempana rajana tie Penttilälle m.l. Rintamavastuu Hälvälle klo 22.
Klo 21,30 Hälvä asettaa Penttilän käytettäväksi yhden joukkueen ja 1 kk:n kukkulalle 48.

16.8.
Klo 0,40 vaihto Hälvän kanssa loppuunsuoritettu. Fröbergin patl. etel Tattarista 1 km luoteeseen. III patl.(Avela) poistui Tiuralan maastosta ennen puoltayötä Tattarin maastoon.
Klo 10,55 saapui DE:n käsky: Tiikeri valmistautuu tänä iltana klo 21 ottamaan rintamavastuun kaistalla, jonka vasen raja on entinen ja oikea rajaKarhun entinen oikea raja. Penttilän ja Karhun edessä olevat rykmentin portaan aseet alistetaan Tiikerille ja Hälvän alistus Karhulle lopetetaan. Hälvä ja Penttilä jäävät edelleenkin huollollisesti Karhulle alistetuiksi.Klo 16,55

Klo 16,55 annettu esikäskyn mukainen rintamavastuun siirtäminen Tiikerille. Hälvän ja Penttilän alistus toimeenpannaan 16.8. klo 21. Tiikerin tukiryhmänä ryhmä Hylphers, joukot Hylphers, Heinonen ja Rintala.
Klo 19,30 Div. käskyn mukaan JR 15 (paitsi I patl.) div:n reservinä.

17.8.
Jr 15 (p. I patl.) levossa.

18.8.
Divisioonan ilmoitus Virkille klo 10:
“Rykmentti vaihtaa porukka Penttilän 18.8. kuluessa levänneeseen porukkaan, vaihdosta sovittava Valkaman kanssa” käsk. Kukkonen.
Klo 22 Fröberg saapunut Penttilän puolustuslohkolle.
Klo 23,30 Penttilä saapunut Tattarin etel. maastoon.

19.8.
Klo 14,20 saapui div.:n käsky:
“15: puolustuslohkon oikea raja p. 81,5 – Rasinselkä R, sana Kilpola m.l. – Monasaari pl., vasen raja Alho pl. – Riekkalanlahti – Naismeri – Vahvasensaari pl- – Lapinsaari pl. Rykmentti vaihtaa lohkolla nyt olevat 36 ja 57 joukot ja komentaja ottaa rintamavastuun lohkolla 19.8. klo 24. Puolustus järjestettävä aktiiviseksi ja vihollisen mahdollisesti väistyessä sitä kiinteästi seurattava. Rykmentille alistetaan joukkue 1/Linn.P 10 Paksujalan tienristeyksessä 19.8. klo 20 ja joukkue 36 Tyk.komppaniasta samaan aikaan nyk. sijoituspaikassaan, jonka tietää Valkama.

Valkama luovuttaa hallussaan olevat ryssän rask.krh:t (3 kpl). Etulinjan miehitys kahdella paketilla, yksi paketti Unkolan maastoon. Valkamalta tulee yksi paketti Kyläjärvi – Asemakylä maastoon ja muut Hiitolanjärvi – Asemakylä maastoon. Tukiryhmänä tulee toimimaan ryhmä Rintala (Rintala + Heinonen). 15:lle alistetaan joukkue 3Pion.P 31 ja 4 ruuhta. Ajan määrää Pion.komppania tarkemmin.”

20.8.
Klo 5 Pakkala ilmoitti, että pat. oli klo 4 suorittanut vaihdon ja oli sille määrätyssä asemassa.
Klo 8,30 Kaukamaa ilmoitti, että pat. kokonaisuudessaan sille määrätyssä maastossa Valtiinmäessä.
Klo 20,20 saapui Div:n käsky:
“Os. Virkki suorittaa yöllä 21, – 22.8. ylimenon vahvistetun joukkueen suuruisin voimin Korpisaaresta, tehtävänä ottaa selville vihollisen ryhmitys ja häiritä sen toimintaa Iitula – Huiskonniemi maastossa.

21,8.
Klo 12 käsky I patl:lle suorittaa komppanialla hyökkäys Liimaniemestä Laurinmäkeen, sekä sieltä Hiivatsunmäen kautta III patl:n oikean siiven takana olevan vihollisen selkään, minkä jälkeen komppania palaa takaisin Liimaniemeen. H-hetki on 22.8. klo 1. II patl. saanut käskyn hyökätä oikealla siivellään, jos yllämainittu I patl:n hyökkäys onnistuu. Onnistumisesta ja epäonnistumisesta sovitut merkit. Tykistötuli: 2 kt.pstoa, 1 rask. ja 1 järeä patteri.
Yöllä 21.-22.8. määrätty ylimeno Korpisaaresta epäonnistui.

22. 8.
Klo 1 alkoi hyökkäys.
Laurinmäki ja Hiivatsunmäki miehitettiin klo 2,30 mennessä, jolloin kaikki patl:t saivat käskyn edetä. Kaistojen rajat seuraavat:
II patl. oikealla. Oikea raja rykmentin kaistan oikea raja ja vasen raja Kyläjärven kanava – Metsänkieleke – Tiuralan pellot t:stä noin 400 m kaakkoon – Valtatie – Mitonsalmelle(pl) Keskellä I patl. oikea raja ed. patl:n vasen raja ja vasen raja koordin. 6792 – Touholan lahti, vasemmalla III patl. oikea raja edell. patl. vasen raja ja vasen raja rykmentin vasen raja.

Klo 12,30 mennessä patl:t saavuttaneet päävoimillaan II patl. lukuunottamatta Nehvolanlahden ja Päijälänlahden perukoiden syvyyden. II patl. edellisissä asemissaan, mutta lähettänyt vasemman rajan kautta komppanian vyöryttämään Tiuralan aukeiden itäreunaa. Vihollinen II patl. edessä tekee sitkeätä vastarintaa.
Klo 14,40 Kaukamaan joukot saapuneet Laurolan kartanoon.
Klo 15,15 Fröberg ilmoitti, että Teräskallio lähtenyt Piimälänmäen suuntaan, 2. komppania seuraa jäljessä.

23.8
Klo 8 Partio ilmoitti, että Kilpolansaaren eteläosa vapaa ryssistä.
Klo 7 I patl. saanut käskyn siirtyä kokonaisuudessaan Kilpolan saarelle, tehtävänä tutkia saari, joka todennäköisesti tyhjä ryssistä. Saari todettiin tyhjäksi ja puhdistettu klo 19 mennessä.
Div.:n käsky: JR 15 kootaan Pukinniemen maastoon, josta marssii 24.8. kuluessa div:n reserviksi Ala-Puustiin.

Siirtomarssit kohti Vuokselaa

24.8.
Klo 7,15 lähtö Ala-Puustiin. Joukkojen lähtö majapaikoista klo 8.
Klo 9,45 RE saapunut Ala-Puustiin. Rykm. komentaja ilmoittautunut div:n komentajalle Pyhäkylässä.
Klo 15,30 saatu suomalainen punikkivanki Ala-Puustin ja Pyhäkylän välisestä maastosta. Kuului n. 70-miehiseen joukkoon, josta 10 suomalaista.

Klo 18,30 II patl. saapunut Pärmä – lentokentän maastoon.
III patl. Ala-Puustin maastoon
I patl. Pukinniemen maastoon.
Jatkavat 25. 8. marssiaan rykmentin kokoontumispaikkaan Ala-Puustin maastoon.

25.8.
Klo 14 – 19 III pataljoona suorittanut vihollisen partioiden etsintää Hepoharjun – Ristilammen maastossa, tapaamatta kuitenkaan sitä. Samoin II patl. Tielampi – Ristilampi – Tielampi – Mustaniemi, sekä Tielampi – p. 75 maastossa.

26.8.
Klo 13 Div. ilmoitti, että I patl. valmistauduttava osaksi autokuljetuksin lähtemään n. klo 16 Ostamo – Myllypelto – Räisälä – Oravankytö – Hirvisaari – Vuoksela – Vuokselanniemi. Muut patl:t aamuyöstä tai aamulla 27.8. I patl. lähti klo 16. Otti rintamavastuun Vuokselanniemessä.

27.8.
III patl. lähti klo 4.
II patl. lähti klo 5.
Klo 14,30 II patl. saapunut Aholan maastoon. R.E. saapunut Oravakytöön klo 14.
Klo 14 – 20 komentajan erilliskäskyt etulinjan lohkojaosta, tulisuunnitelmasta, viestiyhteyksistä ja komentosuhteista. Lohkon vastaava komentaja on I patl.:n komentaja.

Vuoksen ylimenon suunnittelua

28.8.
R.E. siirtynyt Leppälahti i:stä n. 1 km itään.
Majuri Pakkala antanut käskyn rykmentin siirtämisestä Vuokselan maastoon. (Div. käsky 726/III/54 26.8. klo 16,30).
Klo 8 – 12 div. käskyn 743/III/54 edellyttämien toimenpiteitten valmistelut yhteitoiminnassa maj. Haahden ja pion.kom:n kanssa. Käskyt pataljoonille ylimenotiedustelua ja valmistelua varten. II patl. sai käskyn valmistautua ylittämään ensiksi Vuoksen Aholan eteläpuolelta Puustinlahden suuntaan III patl:n seuratessa.

Klo 12 – 18 II patl.:n komentajan johdolla ylimenotiedustelu viitoituksineen.
Klo 17 Div.:n puhelinkäsky siirtää ylimenovalmistelut Karhusaari-maastoon huomioonottaen mahdollisuuden, että täältä suoritetaan ainoastaan miehistön ylikulku. Kuormaston ja raskaan kaluston kuljetus Vuosalmen – Äyräpään kautta.
Klo 18 maj. Arran kanssa neuvottelu tykistön käytöstä jv:n raskaitten aseiden kanssa silloin, kuin 10 Div. jatkaa hyökkäystä Vuoksen etelärannalla.

Klo 18 – 21 yksi pion,ups. ja 2 III patl.:n upseeria saivat käskyn suorittaa esitiedustelua Karhusaaren suunnassa.
Klo 18,30 tiedustelukäsky I patl.:lle suorittaa tiedustelua venepartioilla Vuoksen ylitse, mikäli veneitä saadaan.
Klo 19 käsky III patl.:lle suorittaa tarkka ylimenotiedustelu ja valmistelu Karhusaaren suunnassa.
Klo 21,30 saatiin 20 ruuhta, joista 4 rikki, sekä 4 venettä.
Klo 21,30 käskyt krh.- ja tyk.komppanioille asettaa I patl.:n käyttöön krh- ja tyk.joukkueet Oravaniemen suunnassa. 29.8. asetettava klo 5:n jälkeen niiden tulisuunnitelma saatava yhteistoimintaan aikaisemmin sijoitettujen aseiden kanssa.

29.8.
Klo 6 I patl. ilmoitti, ettei tähystys ollut huomannut Vuoksen etelärannikolla vihollisia huonon näkuväisyyden takia.
Yksi tyk.joukkue I patl.:lle käytettäväksi Tuomenniemen – Tervaniemen suuntaan ja yksi tykki Aholan eteläpuolelta Suurpäänniemen suuntaan. Rykm. kev. krh.joukkue ja I patl:n krh.joukkue saivat käskyn tulittaa Oravaniemen maasta vesirajasta ylöspäin heti oman tykistön avattua tulen. Ins.luutn. Kuuskoskelle käsky valmistaa lastaussilta Karhusaaren rantaan miehistökuljetusta varten ponttooneilla.

Klo 11 ilmoitti maj. Arra vihollisen ilmeisesti olevan irroittautumassa 10 Div.:n edestä ja ryhtyvänsä sen tuli-takaa-ajoon.
Klo 11,15 10 DE:aan lähetetty yhd.ups. ltn. Lukka ilmoitti div.:n etulinjan kulsevan: Vuoksen etelärannalla Jokisen s – Rekiniemenmäki n: – Punnuspys s – Metsäkylä – Punnusjärvi.
10 Div. aloittaa hyökkäyksen klo 12.
Klo 11,20 käsky I patl;lle tehostaa Vuoksen etelärannan tähystystä ja valvontaa sekä tehostaa ilmoitusten antoa rykmentille. Kaikkien pst. tykkien ja molempien krh. joukkueiden, sekä vihollista lähimpänä olevien kk:n yhtenäinen tuli avattava samanaikaisesti oman tykistön pääosan tulenavauksen kanssa.

Klo 12 – 18 raskaat aseet osallistuivat tykistön kanssa vihollisen häirintään. Luutn. Lukka lähettänyt 10 Div.:n tilanneilmoituksen: “klo 15,45 etulinja Löytösuo o:sta etelään Rekiniemen toisen e:n kautta Kokkolan suon kautta Metsäkylään. Purolinjan kautta Punnusjärveen. Vihollisen vastarinta sitkeää.
II patl. suoritti Karhusaaren ylimenokohdan tarkan tiedustelun ja viitoituksen, sekä pioneerit valmistivat ponttoonisillan.

Klo 17 – 20 Käskyt patl.:lle ylimenon valmistelusta mahdollisimman nopeaksi siten, että miehistö kuljetetaan ponttooneilla ja raskas kalusto sekä ajoneuvot Äyräpään kautta. Järjestys: II patl., osa tyk.komp.:sta, III patl., RE, loput tyk.komp:sta ja krh.komp. -Käsky I patl. komentajalle yöllä suoritettavasta venepartiotiedustelusta 2:lla veneellä suuntaan Juhola – Kennäinmetsä “K” – Naisniemi toinen “n” – Uosukkala “su” ja edell.kk. Partioitten tuli lähteä klo 21 jälkeen ja palata ennen aamun valkenemista.
Klo 20 maj. Haahden ilmoitus komentajalle tilanteesta sekä huomautus rykmentin tehtävän entisellään säilymisestä.

30.8.
10 Din:n yhd.ups. Lukka ilmoitti tilanteesta klo 7: “Tilanne entinen, paitsi saavutettu Rekinniemen mäen itäpuolella oleva lampi sekä Korpiojan pysäkki”.
Partio alik. Sikilä, vahv. 1+3, yritti Juholasta mennä Kennäinmäestä K:n suuntaan, mutta totesi vihollisia rannalla ja meni Häränniemen suuntaan, jossa totesi polkuja niemestä etelään, sekä talot poltetuiksi. Ei kohdannut vihollisia kylätielle mennessä. Palasi takaisin klo 1,30 mennessä.
Partio alik. Salokangas 1+3, Uosakkalan “sa” kohtaan, siitä tielle ja n. 1 km länteen. Vihollisia ei rannassa. Talot poltettu. Kk:lta kuului ääniä. Palasi takaisin.

Klo 9,30 patl:ien komentajat div:n komentajan puhuttelussa, josta palattuaan 12,30 – 14,30 patl:n komentajien puhuttelu rykmentin vastaista toimintaa varten Vuoksen ylittämiseksi. Suunnitelmiin kuului div.komentajan käskyn mukaan Vuoksen ylittäminen tilanteen mukaan joko Karhusaaren kautta Marjaniemeen tai Aholasta Oravaniemen länsirannalle.

Vuoksen ylitys

31.8.
Vuoksen ylitysselostus liitteenä.
Klo 2 maj. Häkkinen lähti Mutamäkeen.
Klo 7 RE siirtyi Mutamäkeen. ja sieltä edelleen Salvosmäelle, Uosukkalaan ja Toivoinniemen i:stä 1 km et.

Klo 10,40 II patl. saavutti Leppäniemen korkeuden.
Klo 16,15 III patl. ilmoitti saavuttaneensa Väärämäen kangas korkeuden.
Klo 17,30 Ev. Virkki saapunut RE:aan lomalta.
Klo 19 I patl. Div:n reserviksi Riihikorven maastoon.

1.9.
Klo 5,30 III patl. vallannut Petäjärven aseman. Eteneminen Petäjärven suuntaan jatkuu.
(kirjottelen tätä tällä hetkellä Thaimaan Wang Thongissa 1.9.2020, klo 5,30 Suomen aikaa, jolloin on kulunut tasan 79 vuotta siitä, kun isäni marssi Karjalaa valloittamassa JR 15/III patl 11.komppaniassa.)
Klo 7 I patl. Vallannut Kiviniemen sillanpään, jatkaa etenemistään Röykkylään ja Petäjärven teiden suuntaan.
Klo 8 III patl. päässyt Petäjärven järven itäpuolelle, eteneminen Rautuun jatkuu Raudun suuntaan. Yksi joukkue Mäkrän suuntaan. Div. ilmoitus, että Ojaniemi on vihollisista vapaa.
Klo 8,30 II patl. saavuttanut Röykkylän Luosan pellot p:n korkeuden. Yksi komppania etenee Sudenhäntään, kaksi komppaniaa Petäjärven suuntaan.

Klo 9 III patl. Petäjärvi – Lasken tienhaarassa, klo 10 III patl. ilmoittaa alkupään olevan 1 km päässä Anttilasta etelään. Jääk.joukkue päässyt klo 8 Mäkrään.
Klo 10,45 Div. ilmoitus, että Kev.os.16 alistettu JR15 komentajalle. Osasto saanut tehtävän ensimmäisenä tavoitteena Kilpasillan kangas – Riiska ja jatkaa siitä Raudun aukean kautta Palkealaan, josta tiedustelu Sirkiänsaareen ja varmistus Raajuun.
Klo 11 Penttilä kokoontuu ryhmämaastoon, mistä lähettää tiedustelun Riiskan ja Haukkalan suuntaan tavoitteena tie Haukkala – Riiska.

Klo 14,45 III patl. saapunut Rautuun, II patl. seuraa edellistä patl:aa. Penttilä saavuttanut yhdellä kompp:lla Riiskan ja etenee Raajua kohti. Kaistan raja Leiniinkylän järvi – rautatie m.l. Tavoite Maaselkä – Palkeala korkeus.
Klo 18,50 Penttilän läh.ups. ilmoitti osaston saapuneen Riiskaan 17,40. Jatkaa edelleen Raajuun ja Palkealaan.
Klo 17,20 RE saapunut Lännäjärvelle.
Klo 22,30 Div. ilmoitti 2.8. päivän kaistan rajat. Oikea raja Rautu – Haukijärvi – Vitosuo – Väärämäki – Lakiasuo – Raja. Vasen raja Raajun itäpuolinen purolinja – Aliska – Tököttisuo – Pöydänpää – Raja. Tavoitteena raja.

Saapuminen vanhalle rajalle

2.9.
Klo 6,20 saapui div:n käsky, jossa määrätty tavoitteeksi vanha raja. Asettauduttava puolustukseen. I patl:n alistus JR 57:lle lakkaa 2.9. klo 8. JR 15 saavutettua vanhan rajan päättyy Kes.os.16:n alistus sille ja osasto siirtyy div:n reserviksi Raajuun.
Klo 1,00 käsky II ja III patl:lle: Patl:t etenevät aamulla valtakunnan vanhalle rajalle tietä Palkeala – Sirkiänsaari. III patl. ensin ja sitten II patl.
Rajalla rykmentti asettuu puolustukseen, lohkolla jonka oikea raja on: Purolinja – Vitosuo – Väärämäki – Lakiasuo – Saarijärvi ja vasen raja purolinja Vaskelan- ja Aliskan länsipuolella – Tököttisuo – Sirkiänsaari – Lampi 50.1.
II patl. oikealla, III:s vasemmalla, väliraja tie Palkeala – Huhti III patl:lle ml. siitä kylätie Valkeasuo s:stä n. 800 m itään ja Petäjämaan P:stä n. 500 m länteen.

Rykmentin jääkärijoukkue lähtee majoituspaikastaan Vehmaisistoon heti aamun sarastaessa Palkealan ja Sirkiänsaaren kautta vanhalle rajalle mistä jatkaa tiedustelua Perämäen suuntaan. Tehtävänä kosketuksen saanti viholliseen. Kumpikin etulinjan patl:sta työntää etuvartiot vihollisen puolelle rajaa ja suuntaa voimakkaan tiedustelun eteen. Krh.komppania siirtyy Huhti pohjoispuoliseen maastoon, asettaa tulenjohtajan sekä II, että III patl:lle.
Tyk.komppaniasta alistetaan joukkue kummallekin etulinjan patl:lle. Kolmas joukkue Huhti-maastoon varmistaen tien suunnassa.

Klo 7,30 käsky Valkaman välityksellä I patl:lle siirtyä tietä Nuijala – Kuoppala Kuoppalan pohjoispuoliseen maastoon rykmentin reserviksi.
Klo 7,40 käsky Penttilälle edetä nopeasti Palkealan yli Sirkiänsaareen, mistä voimakas tiedustelu Perämäen suuntaan tehtävänä kosketuksen saaminen viholliseen.
Viestiyhteydet tien Rautu – Riikola suunnassa III patl:n toimesta. Kirkasjohdot kunnostetaan etenemisen aikana. Patl:n erotessa toisistaan pystyttää III patl keskuksen, johonka II patl. kytkeytyy. RE:n siirryttyä miehittää RE keskuksen.

Klo 6,15 Penttilä saavuttanut Huhdin, klo 8 Palkealan ja Sirkiänsaaren.
Klo 11,30 Pakkala saavuttanut Palkeala “P”:n.
Klo 8,45 Keiholehti ilmoitti saavuttaneensa Huhti “i”:stä kaakkoon n. 1 km, Valkjärven eteläpään klo 9,15, josta jatkaa matkaa edelleen.

Käsky hyökätä yli rajan

3.9.
Ev. Virkki kävi klo 1 DE:ssa, jossa sai suullisen käskyn hyökkäyksestä tielle Lempaalanjärvi – Korosaari. Painopisteen edettävä Saarijärven länsipuolitse kiinteässä yhteistoiminnassa naapurirykmentin kanssa. Voimakas tiedustelu eteen.
Klo 7 yhteys patl:iin ja alustava käsky tiedustelun tehostamisesta.

Klo 8 Kaukamaa RE:ssa, jolloin sai hyökkäyskäskyn suullisesti:
Kaksi komppaniaa vahvistettuna kahdella kk-joukkueella kumpikin komppania hyökkää Likolammen – Saarijärven väliseltä kannakselta ensimmäisenä tavoitteena Uusimäki-maasto ja seuraavana Veikkola – Pekkola – Miskala maasto. Pat.kom. siirtyy II patl:n komentopaikkaan. I patl:n hyökkäävät komppaniat myöhästyivät maastovaikeuksien takia, joten Roja ylitettiinklo 14.
Klo 15,15 Kaukamaa ilmoittaa: Omat joukot Saarijärvi länsipään maastossa, jossa runsaasti ryssän jättämiä ampumahautoja. Purolinjaa ei vielä yhitetty.

Klo 15,20 Hyvärinen ilmoittaa: Vihollinen suorittanut kk:lla vahvistetun joukkueen suuruisin voimin sisäänmurtoyrityksen Vartion länsipuolisessa maastossa. Lyötiin takaisin. Vartio ryssillä, joka puolustautuu sitkeästi.
Klo 15,25 Pakkala ilmoittaa: Vihollisen partiotoiminta vilkasta. 7-miehinen partio päässyt asemiimme, mutta lyöty takaisin.
Klo 22 saatu DE:sta käsky jatkaa hyökkäystä, H-hetki klo 6.

4.9.
Hyökkäys alkoi määrättyyn aikaan klo 6.
Klo 9,30 ilmoittaa Kaukamaa vastassaan olevaan 8-kertaiseen piikkilanka-aitaan murtaneensa aukon, josta suoritettu sisäänmurto. Yksi pesäke käsittäen 3 pk., auto ja kivääreitä vallattu. Eteneminen jatkuu. Saatu 3 vankia.

Klo 12,40 Pakkala ilmoittaa aseman olevan ennallaan. Vihollinen tekee sitkeää vastarintaa.
Klo 13,00 Kaukamaa ilmoittaa saavuttaneensa pisteen 99 korkeuden. Kaartoliike oikealta käynnissä.
Klo 15,30 Kaukamaa ilmoitti uusivansa hyökkäyksen Hännisen kanssa klo 15,50 pisteen 99 maastoon. Yhteys Kilpeläiseen saatu klo 15 puhelimitse.
Klo 17,45 Kaukamaa iloittaa olevansa Saarijärven lounaispuolisen suon itäisemmässä päässä, sekä siitä suoraan etelään.

5.9.
Klo 0,30 Valkama ilmoitti Hännisen ja Kaukamaan sopineen yhteisestä H-hetkestä klo 6.
Klo 6,30 tiedusteltu Kaukamaalta tilannetta, joka ilmoitti hyökkäyksen pääsevän alkamaan klo 7 voimakkaan tykistötulen tukemana. Ensimmäiseksi tavoitteeksi rykm.komentaja käski linjan: Orimäen suon koilliskärjen – Valkjärvi – Kallojärvi – Koskitsajoki. Kaksi joukkuetta II patl:sta sekä rykmentin jääkärijoukkue saapuneet Saarijärven maastoon. II patl.:n joukot suunnataan kenttävartion valtaukseen etelästä käsin. Jääkärijoukkue oikean sivustan varmistukseen.

Eilen illalla klo 22 Kaukamaa ilmoittaa: Pataljoona linjalla kukkula rautatieltä n. 800 m Valkjärven luoteispäästä luoteeseen, siitä “pienet suot” etelästä ja idästä kiertäen koilliseen Koskitsajoki “it” kautta Saarijärveen. Vallatulla alueella puhdistettu n. 50 pesäkettä, joiden miehityksenä muutama konetuliaseella varustettu ryssä. Alueella suuri bunkkeri, jossa pitkiä maanalaisia käytäviä joiden peräosa suljettu 3:lla perättäisellä panssariovella. Saatu 11 vankia, 2 kk, 4 pk, yli 10 automaattiasetta.

Klo 17,35 Divisioonan määräämä ensi tavoite kaikkialla saavutettu. Etulinja kulkee linjaa Valkjärvi – Hallajärvi – Koskitsajoen mutka – pisteestä 77 noin 150 m luoteeseen – Koskitsanjoki rajalle. Oikean sivustan varmistaa rykmentin jääkärijoukkue Valkjärvestä etelään p. 81 ja p. 93 suuntiin kulkevalla rautatien länsipuolella n. 150 m:n päässä siitä sekä edelleen rautatien varressa Nimettömän lammen suon itäpäässä.

Klo 17 – 19 Rykmentin komentaja sai käydessään Divisioonassa divisioonan komentajan suostumuksen pitää saavutetut asemat huomispäivän ajan tarvitsematta jatkaa hyökkäystä. Samalla div.kom. tiedoitti, että rykm.:n ja JR 57:n välirajana tulee olemaan rautatie, JR 57:lle mukaanluettuna.
Klo 20,15 käsky pion.joukkue Aaltoselle siirtyä autolla I pataljoonan alueelle ja ilmoittautua sen komentajalle. Tehtävä: Tiedustelee Valkjärvi – Hallajärvi kannakselta Mätäjärvi – Uusimäki suuntaan ja miehittää edessä oleva alue niin syvältä kuin joukkue vakavatta vastarinnatta pääsee, viimeistään aamun valjetessa.
Klo 23 II patl. kom. ilmoitti joukkue Aaltosen saavuttaneen hänen komentopaikkansa.

6.9.
Klo 7,15 Hyvärinen ilmoitti: Hallojärven etelä- ja kaakkoispuolinen kukkulamaasto miehitetty aamuyöstä. Etulinja kulkee Hallojärvestä kaakkoon kulkevaa purolinjaa, siitä kukkulamaaston eteläpuolitse Mätäjärvelle ja sieltä lounaaseen rautatielle suopälven pohjoispäähän.
Klo 8 II ja III patl.:n väliraja muutettu kulkemaan polkua, joka johtaa rajalla Viisjoki “j”:hin, siitä edelleen Viisjokea josta purolle, joka eteläkaakkoon kulkien katkaisee Korosaaren tien. II ja III pat. saavat käskyn edetä Viisjoki-linjalle.

Klo 8,15 saatu yhteys Raikkalaan. Pyyntö Raikkalalle, että hän etenisi soitten välistä metsäkannasta välirajan suunnassa Perämäki – Suurisuojala tielle.
Klo 13,40 saatu DE:sta uusi tavoite: Grasinajoki.
Klo 15 Komentaja antoi käskyn I patl.:lle tiedustelulla selvittää, miten vahva vihollinen on Veikkolassa, Komolassa, Simolassa ja Valkealassa, siis tien ja radan välissä.

Klo 15,15 Komentajan käsky III patl:lle tiedustelun järjestämiseksi Korosaari – Perämäki suuntaan. Tehtävä: Vihollisen vahvuuden ja liikkeen toteaminen. Samoin käsky II patl:lle Tiedustelu ulotettava Vankola – Pajarinmäki p. 62.1 tienoille. Tehtävä sama kuin edellisen.
Klo 16 DE:n ilmoitus, että vasemmalla ja keskustassa Viisjoki-linja saavutettu.
Klo 18,35 Viisjoki on varsin leveä este, ilmoitti rykmentin komentaja DE:aan, n. 50-100 m. Tilasi ruuhikalustoa. Kaukopartiot lähetetty.

Klo 21 Div. kom. ilmoitti, että hän aikoo antaa patl. Hildenin ja os. Hirvan avuksemme.
Klo 23 Hilden käymässä komentopaikassa. Patl. Hilden on div:n reservinä. Siinä on 3 komppaniaa à 2 täysvahv. joukkuetta sekä 10 kk.

Klo 23,20 Toimintasuunnitelma: Hilden oikealla rautatien itäistä vartta tavoitteena Simola ja Vaskela. Hyvärinen seuraavana oikealla Vartiosta etelään johtavan tien länsilaita tavoitteena. Vasemmalla Fröbergin yksi komppania saman tien itäpuoli tavoitteena. Loppuosat Fröbergistä sitoo rintamasuunnassa Viisjokilinjalle äärimmäisenä vasemmalla. Pakkala samoin sitoo rintamalinjassa Viisjokilinjalla. Ensin otettava oikeallakin Viisjokilinja. Hilden radasta alkaen n. 1 km.
Klo 23,40 Div. käsky puhelimitse: JR !% puhdistaa Lampaalajärven pohjoisen maaston, valtaa 7.9. aamupäivällä voimakkaan tykistövalmistelun jälkeen kukkulamaaston Simola – Pajari ja vyöryttää vihollisen saavuttaakseen tien Pakkala – Korosaari – Koskitsa. Tehtävän suoritusta varten rykmentille alistetaan II/36 (p. vahv.K) ja tilapäisosasto Hirva.

Tykistö: JR 15:n hyökkäystä tukee sen oman tukipston lisäksi RPsto12 II/Jär.Psto3ptri/Rpsto 26, sekä III/KTR12 osillaan. “Ei hirveän aikaisin”. Siinä 8-9 aikaan tai vaikka myöhemminkin.
Klo 23,45 ilmoittautui 1+5 vahvuinen pioneeripartio löydetyn padon (Viisjoki) räjäyttämistä varten.
Osasto Hirvassa on 150 miestä kaikista aselajeista koottuja hyviä miehiä.

7.9.
Klo 20 Hyökkäyssuunnitelma kiteytyy edelläolevan tapaiseksi, paitsi Hirvalle tehtävä myös edetä joelle rantatien länsipuolella. Hildenille alistettiin hyökkäystä varten os. Hirva pat.:t Hyvärinen ja Fröberg.
Klo 6 Hyvärinen antoi komp. Rissaselle käskyn ylittää joki jos mahdollista. Jääk.joukkueesta osa meni sillan yli, mutta div.pioneerijoukkue kieltäytyi lähtemästä.

Tuli ilmoitus, että Uusimäki on vihollisista vapaa ja että Hyvärinen on lähettänyt partion Veikkolaan.
Klo 6,30 saapui Hilden Hyvärisen komentopaikkaan.
Klo 7,20 saatiin tietää, että div.pioneerit eivät olleet pimeän aikana ehtineet patoa räjäyttää, eivätkä voineet sitä tehdä valoisana aikana, koska vihollinen tulitti toiselta puolen. Pioneerit olivat lähteneet pois mitään ilmoittamatta. Lähetettiin muutamia miehiä siltaa räjäyttämään ratsum. Nykäsen johdolla.

Klo 7,40 tuli Hyväriseltä tieto, että yöllä ollut tykistömme voimakas ammunta oli vaikuttanut sen, että ryssät olivat vetäytyneet Uusimäestä. Hyökkäys, joka oli suunniteltu alkavaksi klo 9, alkoikin jo aikaisemminsiten, että ne Hyvärisen komppaniat, jotka ensin tulivat valmiiksi menivät Uusimäkeen ja edelleen vihollisen perään. Hilden, joka on taaempana seuraa niin pian kuin ehtii. Hirva ei ollut tullut Hildenin käskynjakoon klo 7, kuten oli määrä. Yhteyttä hakemaan oli lähetetty partio. Hyvärisen joukot olivat ylittäneet joen klo 6,30.

Klo 8,05 sai ensimmäinen komppania/JR 15 (Marjamo) käskyn edetä rautatien itäpuolta rautatie ml. tavoitteena Viisjoki, josta tiedustelu etelään.
Klo 9,15 ilmoitti Hilden, että komp. Rissanen oli klo 7,40 edennyt joen yli 250 m Uusimäen kohdalla
Klo 9,10 oli komppania jo 500 m:n päässä.
Klo 10 ilmoitti Hilden, että klo 9,55 oli Viisjoki kauttaaltaan saavutettu.
Hirva ei vielä ole tullut.

Jääkärijoukkueesta on annettu pieni partio rautatien ja järven väliin.
Klo 10,10 vihollinen ampui voimakkaasti tykistöllä.
Veikkolan kyläaukea todettu vapaaksi vihollisista. Komppania Rissanen miehitti maaston.
Klo 10,15 ilmoitti Marjamo, että Viisjoen eteläranta on vihollisen vahvasti miehittämä, joten tiedustelu ei päässyt läpi.
Klo 10,50 ilmoitti Rissanen, että Teräskallion lähettämä partio oli jäänyt joen välittömään läheisyyteen eikä mennyt joen yli.

Klo 13 ilmoitti Hilden, tykistötulta vihollisen puolelta silloin tällöin Uusimäen tiellä. Tällä hetkellä hiljaista. Fröberg lähettänyt joen yli vahvistetun joukkueen. Veikkola hallussamme, Pekkola vielä vihollisilla. Rautatien suunnassa etenee kolme komppaniaa. Hirvasta ei vielä mitään tietoa. Hyväriseltä loppuu puhelinjohdot.
Klo 13,20 ilmoitti Rissanen, että Fröbergin lähettämä joukkue ei mene eteenpäin, vaan on jäänyt Pajarin tienhaaraan.

Klo 13,50 Kause oikealla joen rannassa edennyt sillalta Veikkola “V”:n korkeudelle.
Klo 14,10 ilmoitti Hilden: Hirva ilmestynyt klo 13,55 ja tiedustelee ylimenoa varten. Vastarinta yleensä sitkeätä. Vasta nyt lauennut vihollisen vastarinta Pajarinmäki a:n kohdalla olevan kirkon maastossa. Komola kukkulalta tulee Kausea vastaan kova tuli.
Klo 14,30 ilmoitti Marjamo, että rautatie- ja maantiesillat räjäytetyt. Ryssä tulitti siltaa. Pyysi tykistötulta, jotta pääsisi sillan yli.

Klo 14,45 Krh muutti tuliasemia enemmän oikealle eteen.
Klo 15 käski Hyvärinen Kausan ja Marjamon vetäytyä hieman taakse oman tykistötulen ajaksi.
Klo 15,10 tulivat rykmentin komentopaikkaan AK:n komentaja eversti Mäkinen ja Div.komentaja ev. Hersalo, ev. Simolin ja ev. Hämäläinen.
Klo 15,45 15,50 oli oma tykistökeskitys, jonka jälkeen hyökkäys alkoi. Kause pääsi eteenpäin, Marjamo ei.

Klo 16 ilmoitti Hilden, että Veikkolasta on yritetty kolmen komppanian voimalla Komolan suuntaan, mutta ei päästä eteenpäin. Rautatien suunnassa jatkuu hyökkäys.
Klo 16,20 os. Hirva ja 5./JR 36 siirtyi vyörytysmaastoon, Pakkala P:stä lounaaseen.
Marjamo varmistaa rautatien molemmat puolet.
Klo 16,45 tuotiin vanki 65 rykmentistä (klo 14,30 oli tuotu 3 vankia ja klo 18,15 tuotiin yksi vanki).
Klo 18,20 ilmoitti Fröberg, että Teräskallion kaksi joukkuetta asettunut puolustukseen saavutettuaan Pajarin mäen linjalla Viisjoenja Kapujärven välinen kannas – punainen tie. Nämä joukkueet alistetaan nyt Rissaselle joka on Veikkolassa.

Klo 20,15 alkoi vyörytys. Hirva ei siihen ehtinyt, vain Kause ja 5./JR 36. Vastus ankara,hyökkäys pysähtynyt, järjestetään puolustukseen.
Klo 20,45 os. Hirva poistui saatuaan käskyn div,:sta.
Klo 20,30 ilmoitti Hilden, että kolmaskaan hyökkäys etelään ei ollut johtanut tuloksiin. Saavutettu linja Lempaalan järvi – Viisjokea pitkin n. 1,5 km mutkaan asti – Veikkola sanan alaosaaan – Pakkala P:hen – Punainen tie – Kapajärven Viisjoen kannas – Viisjoki.
Klo 22 räjäytettiin pato.

8.9.
Aamulla tilanne ennallaan. Joessa vesi oli laskenut n. 40 cm. Joen leveys, joka aikaisemmin oli ollut paikoitellen 100:kin m, oli nyt pienentynyt neljänneksellä.
Klo 10,05 saatiin div. komentajalta tietää, että Hirva edellisenä päivänä oli tuhonnut n. 50 ryssää joukossa yksi eversti ja yksi kapteeni. (Tämä oli tapahtunut matkalla meidän kaistallemme, Hyvärisen ilmoituksen mukaan eivät Hildenin ja Hirvan miehet olleet tähän asti tehneet kaistallaan mitään).
Div.kom. käski jatkamaan hyökkäystä oikealla sivustalla niin että linja Komola K:sta lounaaseen saavutettaisiin.

Klo 10,10 saatiin ltn,Valkoselta seuraavat lisätiedot edellisten päivien tapahtumista:
5.9. n. klo 10 kävi V ottamassa yhteyttä vasemmalla olevan JR 36:n kapt. Rasimäen pataljoonaan, jonka miehitys tällöin oli seuraava:
2:n komppania: Suursuo o:sta Pöydänpää aukeiden länsireunaan. Ensimmäinenkomppania (Valden): Maljainsuo o:sta 1 km itään reservinä 3:s komppania p.53 lounaaseen olevalla harjanteella. Pataljoonalla ei ollut tällöin hyökkäysaikeita.
Meidän miehityksemme oli silloin Suursuo o:sta alkaen suunta 40.00. Partiointi etumaastoon.

6.9. noin klo 7 kompp. Valden lähti hyökkäämään rajan itäpuolta kulkevaa tietä lounaaseen Suursuo o:sta 1 km itään kompp. yöpyi tässä maastossa. Toinen komppania siirsi yhden joukkueen Suursuo o:sta n. 1 km etelään rajaviivalle klo 19 varmistamaan rajaa kaakkoon.
V:llä oliyhteys ensimm. ja toiseen kompp. illalla ja olivat ne samoissa paikoissa.
Koko päivän jääkärijoukkueemme piti yhteyttä JR 36:een. Klo 13,30 miehittivät meidän joukkomme rajan Koskitsa – joen mutkan eteläosa. 7.9. V:llä oli yhteys naapuripatl:aan klo 9. Ensimmäinen komppania entisellä paikallaan, partiointi tiekolmioon (patl. komentajan antama tieto). Noin klo 11 yhteys toiseen komppaniaan, sen miehitys Suursuo o:sta n. 1 km etelään olevasta pisteestä alkaen rajaa pitkin Pöydänpää aukeiden eteläpäähän. Meidän 9. komppaniasta jatkuva partiointi tähän komppaniaan. 8.9 klo 7,30 yhteys toiseen komppaniaan, sieltä ilmoitettiin, että ensimmäinen komppania muuten paikoillaan, paitsi varmistus tiekolmiossa, (2 joukkuetta). Toinen komppania samassa paikassa kuin edellisenä päivänä.

Klo 10,30 ehdotti ev. Virkki div.komentajalle, että hyökkäys oikealta saisi raueta, koska Hildenin käsityksen mukaan rintamalinja tosin lyhenee, mutta ei saa aikaan miehistön vähentämistä. Tähän div.komentaja suostui, mutta sen sijaan käski hyökätä Karhujärven länsipuolitse Miskula Simula suuntaan.. Vastaava käsky annettu Hildenille.

Klo 15,30 oli vihollisen tykistökeskitys Pakkala P:n kohdalle.
Klo 15,35 alkoi Hildenin hyökkäys.
Klo 15,40 kapt. Hälvä saapui Hildenin komentopaikkaan.
Klo 16,25 tuli Div.E:lta seuraava käsky:
JR 15 komentajan tiedoksi.
1. JR 57 vaihtaa JR 15 osat lohkolla, jonka oikea raja Koskijärvi – Likolampi – Orimäki (ml) – Lempaalanjärvi, ja vasen raja: Haukkasuon länsireuna – p.61,9 – Kapujärvi – purolinja siitä aluksi itään ja sitten etelään sekä asettuu puolustukseen. JR 15 saavuttamalle linjalle.
2. Rintamavastuu siirtyy JR 57 kom:lle 9.9. klo 6.
3. Kev.os. 16:n alistus JR 57:lle päättyy 9.9. klo 6. Os. tehtävä entinen kaistalla, jonka oikea raja on div. oikea raja ja vasen raja JR 57 oikea raja.

Klo 16,40 5 ja 7/JR 36 saavuttaneet Miskulan.
Klo 17,55 ilmoitti Hilden, että oli edetty karttasana Miskulan eteläpuolelle niemen korkeudelle. Järven eteläpuolelta ja Komola m kohdasta tulee koko ajan kiivasta kiv.-, kk- ja krh-tulta. DE:lta saatiin lupa pysähtyä tähän, koska muuten mainittu tuli tulee takaa.
Klo 18,25 tuli ilmoitus, että Kausen edessä (Veikkola V:stä pohj.purolinjaan saakka) rtssä levittää savuverhoa. (Myöhemmin savu todettiin “keittosavuksi”).

Klo 22,35 DE: “II/JR 36 alistus JR 15:lle päättyy 9.9.41 klo 14. Patalj. siirretään takaisin rykmenttinsä yhteyteen Saaroisten länsipuolelle Vanhakylä – Peltola maastoon. Kuljetuksen järjestää JR 15 komentaja, jonka käytettäväksi asettaa div. huolto 10 ja Pion.kompp. 10 kuorma-autoa, jotka ilmoittautuvat tiellä Huhti i:n itäpuolella 9.9.41 klo 12. JR 15:n asettamalle opastusupseerille”.
Käski Haahti.

Klo 18,50 Savuverhon aiheuttama tiedusteluluontoinen hyökkäys, jossa todettu vihollisen asemat yhtä vahvoiksi kuin ennen.
Klo 22,20 vihollinen teki vastaiskun idästä pitkin Viisjoen rantaa 7./36 selustaan, joka kuitenkin torjuttiin.

9.9.
Hälvän kk. kompp. ja krh. tuli ajoissa, mutta vasta klo 7 alkoi tippua miehiä. Hyvärisen jääk.joukkue lähti 6,30, 4 komp. luovutti 6,30 lähti 7,20 alueelta. Krh luovutti 6,30 lähti 7,40. Pion. kuten krh 3.kompp 8,40 lähti klo 9. 2komp. Kause luov. 9,55 lähti rautatien takaa ja viestijoukk. luov. klo 11. Klo 9,20 oli asemien vaihto suoritettu Hildenin osalta.

Klo 11,30 tuli Hyväriseltä tieto, että oikealta ovat uudet miehet lähteneet livohkaan päästäen ryssän lävitse. Hyvärinen saanut käsiinsä vielä jo vaihdetun Marjamon komppanian, jonka avulla pantiin sulku ryssien tulolle.

Klo 13,25 tuli lisätietoa edellisestä. Ryssät olivat päässeet Veikkola V:n ja joen välitse ja valtasivat pari Hälvän kk, etenivät n. 40 miehen voimalla joen varrelle kartassa olevan nuolen kohdalle. Veikkola vielä meillä. Hyvärinen lupasi jättää Marjamon komppanian Uusimäki sillan kohdalle siksi, kunnes tilanne rauhottuu. Klo 10,30 Hyvärinen lähetti adjutanttinsa katsomaan onko joukot lähteneet, yksi joukkue piti vielä olla sillalla. Alkoi nimittäin kuulua epäilyttävää laukausten vaihtoa. Adj. palasi klo 10,50 ilmoitti ettei sillan luona ole järjestystä, mutta ei meidän joukossa. Hälvän miehiä lappoi sillan yli. Hevosia ja miehiä valui pois, sanoivat, että on käsketty pois. Hyvärinen koetti järjestää Hälvän porukoita ja asetti omia sillan varmistukseksi sekä 2 joukkuetta sillan yli. Yksi joukkue kokoonsaatuja Hälvän miehiä erään H:n kk.joukk. johtajan johdolla Hyvärinen lähetti sillan yli. Ryssä lähti pakoon nähtyään paljon joukkoja tulevan. Marjamo varmisti mäntymetsikköön asti oikealla.
Klo 12,30 saapui 6/JR57 Hälvän avuksi Hälvän pyydettyä Valkamalta apua. Hälvä antoi käskyjä jakrh. että tykistöllä ammuttiin. Käskyjä annettiin vielä Hersalon tullessa klo 14,15.

10.9.
6400 puh.sanoma 453/Pion./82 10.9.41 19,45:
“Pion.P:n 31 joukkueitten alistus JR15:lle ja Kev.Os.16:lle päättyy 10.9. klo 24. Joukkueet siirtyvät yksikköjensä yhteyteen 11.9. aamupäivän kuluessa”.
Käski Pion.Kom.

Käsky asettua puolustukseen

11.9.
Klo 6,30 Puolustuskäsky Pakkalalle ja Herraselle. Etulinjassa III patl. oikealla, II patl. vasemmalla. Väliraja Valkjärvi eteläpää – Koskitsaa johtava tie – tie, joka johtaa Perämäen tienhaaraan(tie II patl. ml). Kummallekin 2 tykkiä, 3 reserviin, krh yhteisenä keskelle lohkoa. Entinen pääpuolustuslinja Pöydänpää ä:stä Suursuo o:hon muodostetaan tukilinjaksi. Pöydänpään seutuville rakennetaan rykmentin toimesta pato.

Klo 10 Pakkala ilmoitti, että Närvä oli vaihdettu.
Klo 10,20 ilmoitti Valkama saman.
Klo 12,35 ilmoitti Pakkala, että aamulla oli tuhottu 20 miehen partio.
Klo 13 ilmoitti Herranen, että vaihto oli suoritettu.
Klo 17,10 II ja III patl:t vaihtaneet tien läheisyydessä olevan maaston miehityksen.

12.9.
Klo 20 tilanne:
III patl.: Auton ääntä kuultu. Traktorilla tuotu ainakin yksi tykki. Rajavartioasemassa ollut myös suomea puhuvia miehiä. Varustustöitä suoritettu. Tiukka miehitys. Partio yritti päästä läpi, mutta ei päässyt.
II patl.: Oikealta ei erikoista. Vasemmalla partio ilmoitti, että hakkaus- ja piikkilankaeste 400 m etulinjastamme. Partio ei päässyt ylittämään Sairakkaojaa. Härkönen + 1 ups. + 12 miestä, sekä aseita osallistui Simolan valtaukseen.

13.9.
Yö rauhallinen.
Klo 20 III patl.:n lohkolla ammuttu 6 täysosumaa tykistöllä rajavartioasuntoon. Oma krh myös ampunut.

14.9.
III patl.: Ryssä ampunut kk:lla sillan länsipuolelta. Auton ääntä kuultu Korosaaren suunnalta. Helangon lohkolla ryssä ampunut tykistöllä omaan rantaan ja Viisjoen eteläpuolelle n. 300 m rajavartiotalosta länteen. II patl.: Ryssiä ammuttu rask. krh:lla.
Klo 20 III patl. klo 7,40 kiivasta kk- ja pk-tulta ryssän puolelta, tuloksetta. Tuleen vastattu. Klo 10,30 Kaiuttimella “valistustilaisuus” jossa ryssä mainitsi pataljoonan numeron ja komppanian (sen väärin). Klo 17,30 Krh-tulta. Tykistöhäirintää puoleltamme pitkin päivää. Ryssä ampui tykistöllä omalle puolelleen.
II patl. Krh-tulta. Ei tappioita. Kovaäänislähetyksiä.
I patl. Ei mainittavaa.

15.9.
Klo 8. Ei erikoista mainittavaa. Klo 13,10-13,30 hyökkäsi Korosaaren aukeilla ryssän kimppuun 25 lentokonetta tehden syöksyjä ja ampuen kk:lla.
Klo 20 III patl.ilm.: klo 16,30 tavattiin ryssä, joka kertoi tulleensa 14-miehisessä partiossa ryssän puolelta joen ylitse, eksyi muista. Partion tehtävänä edetä Rautuun, hakea esikuntia, mukana 3 kpl käsikranaatteja. Mukana suomea puhuva mies. Lakit ja saappaat ainakin suomalaisten. Toinenkin ryssä tavattu myöhemmin. 1 lentokone pudotettu alas palavana Korosaaren seutuville.

16.9.
Klo 19,30 ampui ryssä Helangon lohkolle, sai täysosuman korsuun, mutta katto kesti.
Klo 12,15 Pakkala ilmoitti, että klo 12 I patl. vaihtanut III patl:n.
Pataljoonille annettu käsky saunojen valmistamiseksi.
Klo 20 I patl. ilmoitti todenneensa ryssän suorittavan hakkausta ja kuulleensa auton surinaa. Ryssä ampunut linjoillemme. Tuleen vastattu. I patl. ottanut asemat III patl:lta klo 12,00.
Klo 20 III patl. ilmoitti luovuttaneensa asemat I patl:lle klo 12,00.
Klo 21 II patl. ilm: 9 saksalaista (?) lentokonetta 1,5-tasoja hyökkäsi Korosaareen pommittaen ja ampuen kk:lla samalla savuttaen ryssän it.-aseman toimintakyvyttömäksi. Koneet poistuivat suuntaan 2700.

17.9.
Klo 8 I patl. ilmoittaa: klo 2-4 välillä ryssä ampunut kk-sarjoja, sekä kuultu kaivamista. II ja III patl. Ei mainittavaa.

18.9.
6400:n puh.sanoma. n 210/III/54. 20 tyk.k. alistetaan JR57:lle ja 36 tyk.k JR15:lle. Komppanianpäälliköt ilmoittautuvat rykm. kom.paikoissa 36 tyk.k heti käskyn saatuaan ja 20 tyk.k. klo 15. mennessä. Käsk. Haahti.
Klo 8 Pataljoonat: Ei erikoista mainittavaa.
Klo 12 kapt. Tarkka 36 tyk.kompp. ilmoittautui RE:ssa. Annettu määräys suorittaa vaihto 19.8. aamupäivän kuluessa.
Klo 18 saapui Kaiutin miehistö. Annettu määräys Viisjoen siltojen räjäyttämisestä p.47 ja p.220 kohdissa.
Klo 20. Ei erikoista mainittavaa.

19.9.
Molemminpuolista häiritsemisammuntaa.

20.9.
Klo 16 annettu käsky III patl.:lle asettaa yhden komppanian vahvistukseksi I ja II patl:en välirajalle . Komppania alistetaan II patl:lle.

21.9.
Klo 7 saapui div:n pioneeriupseeri tutustumaan Viisjoen patoamismahdollisuuksiin II patl:n lohkolla. KLo 12 I patl:n Kausen komppania vaihdettu Marjamon komppaniaan, sekä III patl:sta tuli yksi komppania I patl:aan, joka miehitti oman lohkonsa sekä alistettiin II patl:n komentajalle.
Klo 12 kävi div. komentaja seurueineen RE:ssa, lausuen tunnustuksensa tähänastiselle puolustusryhmityksen järjestelylle.
Klo 20 I patl. ilmoitti, että olivat ampuneet ryssän bunkkerin tuleen.

22.9.
Molemminpuoleista jv-aseitten tulta.

23.9.
Ei erikoista mainittavaa.
6400 puh.sanoma no 939/III/54 23.9.41.
“1 tykkijoukkue 36 tyk.ksta alistetaan heti kev.os. 16:lle. Joukkue ilmoittautuu 23.9. klo18 ratsumestari Penttilän komentopaikassa, jossa saa lähemmät ohjeet.” Käsk. Kukkonen.
Ilmoitettu ylläoleva Rahikaiselle ja Tarkalle. Rahikainen asettaa joukkueen Tarkan luovuttaman tilalle.
Klo 13,55 II patl. komentaja ilmoitti vänr. Karhun kaatuneen ollessaan tarkastamassa etulinjassa. Ryssä saanut ruumiin haltuunsa
Molemminpuolista tulta.

24.9.
Tulta molemmilta puolilta.
Ei erikoista mainittavaa.

25.9.
Jv-aseitten molemminpuolista tulta.
Klo 10,40 tykistö ilmoitti, että se tulee ampumaan punaisia ja valkoisia valoraketteja klo 14-18 neljänä päivänä peräkkäin.

26.9.
Klo 8 I patl. ilmoitti, että keskilohkon kohdalla liikehtinyt n. 10 ryssää. Karkoitettiin. Etumaasto haravoitu. Kovaa ammuntaa koko päivän kaikilla jv:n aseilla.

27.9.
Ei erikoista mainittavaa. Klo 14,40 III patl. ottanut rintamavastuun II patl:lta. Tulta kaikenlaista kaikilla aseilla.

28.9.
II patl. ilmoitti, että edellisenä iltana klo 20,30 ryssä oli yrittänyt n. 30 miehen vahv. läpimurtoa Helangon lohkolla, mutta lyöty takaisin. Yksi meikäläinen haavoittunut. Yksi ryssä saatu vangiksi. Ryssä ampunut kaikilla aseilla ja tykistöllä.

29.9.
Ei erikoista mainittavaa..

30.9. Kapt. Fröberg JR15:sta komennetaan Kev.os. 16:n komentajaksi 1.10.alkaen ratsumestari Penttilän loman ajaksi. Vilkasta ammuntaa molemmin puolin.

1.10.
III patl. ilmoitti tykistön ampuneen klo 18,30 lohkon vasemmalle sivustalle saaden osumia. Saumavartio asetettu varmistamaan sauman ja pitämään yhteyttä Penttilään. Klo 21 pataljoonien komentajat neuvottelussa Rykmentin esikunnassa. Tavanmukaista vihollisuuden pitoa.

2.10.
Pataljoonat saivat käskyn asettaa kukin yhden vapaaehtoisen ryhmän ja yhden partion 1+3. Tied.osaston johtajaksi vänr. Dannholm I/JR15. Tied.osastoon liitettiin lisäksi krh tulenjohtue, pioneerejä 1+4, sekä yksi lääk.au ja 4 paarinkantajaa. Tykistöstä tulenjohtue ja 2 partiota a’ 1+6. Divisioonan käskyn mukainen tehtävä. (Käsky liitteenä).

Tied. os. sai käskyn edetä kev.os. puolelta Lamminsuon yli vihollisen puolelle välirajallemme. Tied. os. sai käskyn edelleen lähettää vihollispuolelle saavuttuaan 3 tied.partiota ‘a 1+3 Div. käskyssä määrätylle syvyydelle, yhden etelään aukean reunaan, yhden kaakkoon p68,7 suuntaan ja yhden länteen Sairakkajoelle. Yhteyttä varten osastolla käytettävänään 4 lyhytaaltopuhelinta.
Päiväkirjan viimeisellä sivulla:
Sairakkaojalle. Tiedustelu suoritettu. Ei tappioita. Saanut 3 vankia. Tappoi n. 20 ryssää.
Sotapäiväkirja päättyy, eikä Esikunnan nimissä jatkoa ole kirjoitettu.

Joukot ovat asettuneet puolustusasemiin ja asemasodan aikajakso jatkosodassa alkaa. Puolustusasemien varustelua, miinoituksia ja piikkilankaesteitä rakennetaan. Takana reservien leirialueilla alkaa kiireinen korsujen ja saunojen rakentaminen sekä halkojen hakkuu tulevan talven keitto- ja lämmitystarpeiksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

1 kommentti

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *