JR 15, Kolonnan ja ”Töpinän” sekä viestikompp. sotapäiväkirjat 1941

Huolto ym. tiet on tehty soitten poikki.

JR 15. Huoltojoukkojen sotapäiväkirjat

Harjavallassa kootun kolonnan sotapäiväkirja 18.6. – 13.11.-41 asemasotaan saakka.

JR 15 Kolonna, sotapäiväkirja n:o10641, kokoontuminen.

18.6.
Jaettiin YH-käskykortit.

19.6.
Res.vänr. Lahtisen tehtäväksi annettiin yksikön 6416 perustaminen. Majapaikaksi määrättiin Harjavallan meijeri. Klo 14 jaettiin yksikölle sotavarustus ja klo 20 yksikkö sai hevoset. Useiden hevosten valjaat olivat aivan käyttökelvottomassa kunnossa, olipa 3 hevosta niitä kokonaan vaillakin.

20.6.
Valjaiden kunnostamista ja ajoneuvojen korjausta. Viimeiset miehet saapuivat.

21.6.
Yksikön järjestelyä ja miehistön jako.

22.6.
Yksikkö sai valjastäydennystä. Valjaat ja rattaan kunnostettiin kuntoon. Suoritettiin koeajo, joka sujui tyydyttävästi.

Lähtö junakuljetukseen

23.6.
Aamupäivällä lastausvalmisteluja ja kuormattiin rattaat. Klo 16,20 lähtö Harjavallan asemalle lastausta varten. Yksikköä varten varatuista hevosvaunuista puuttuu yhtä lukuunottamatta rintalaudat ja samoin miehistövaunuista kaikki lankut. Klo 20,45 lähtö Harjavallasta, klo 22 saavuttiin Poriin, josta klo 23 jatkettiin matkaa Haapamäelle.

24.6.
Matka jatkuu.

25.6.
Tultiin Parikkalan asemalle 21,00. Kolonna purettiin ja ruokailtiin, sekä lähdettiin majoituspaikkaan.

Saapuminen Simpeleelle

26.6.
Tulo majoituspaikkaan klo 7,00, majoituttiin telttoihin ja laitettiin maja kuntoon. Vänrikki Seitonen määrättiin kolonnan johtajaksi. Rykmentin eläinlääkäri tarkasti kolonnan hevoset. Ei ollut mitään mainittavia vikoja, paitsi kengityksiä määrättiin tehtäväksi 8 hevoselle.

27.6.
Hevosia kengitetty ja majapaikkaa naamioitu, sekä laitettu EjP kuntoon.

28.6.
Miehistölle aamupäivällä koulutusta. Haettu ETP:stä rykmentille muonaa ja rehua, lähtö klo 18,00, paluu klo 24.

29.6.
Muona ja rehu jaettiin yksiköille. Koulutus päivällä. Klo 18 lähtö ETP:hen paluu klo 24. Sotamies Kissa T J vapautettu lääkäritarkastuslautakunnan päätöksellä ja komennettu Porin skp Esikuntaan.

30.6.
Muona ja rehu jaettiin yksiköille. Kävin huoltopäällikön ym. kanssa maastotiedustelulla rajalla (Kangaskoski-maastossa). Vänrikki Lehtinen Seppo J siirretty Kolonnasta 2.kkk:aan.

1.7.
ETP:stä tuotiin 2 sissimuona-annosta, jotka jaettiin yksiköille. Klo 19 lähti Kolonna hakemaan muonaa ja rehua ETP:stä, palasi klo 24.

2.7.
Muona ja rehu jaettu yksiköille. Lähtö ETP:hen klo 19,00. Pakattu ja laskettu yksiköiden palauttamia varusesineitä lähetyskuntoisiksi. Paluu ETP:stä klo 23.

3.7.
ETP:stä haettiin ja jaettiin 2 muona- ja rehuannosta, lähtö klo 19, ja paluu klo 23.

4.7.
2 muona ja rehuannosta haettu ja jaettu, lähtö klo 19, paluu klo 24.

5.7.
Koulutusta ja leiripaikan kunnostusta.

6.7.
1 muona- ja rehuannos haettu ja jaettu, lähtö klo 19, paluu 23.

7.7.
1 muona- ja rehuannos haettu ja jaettu, lähtö klo 19, paluu 23.

8.7.
1 muona- ja rehuannos haettu ja jaettu, lähtö klo 19, paluu klo 23.

9.7.
Maastotiedustelulla tulevaa majoituspaikkaa varten vänr. Seitaman ja kers. Kaunisto, tulokset tyydyttävät. 1 muona- ja rehuannos haettu ja jaettu, lähtö klo 19, paluu klo 23.

10.7.
1 muona- ja rehuannos haettu ja jaettu, lähtö klo 19, paluu 23. Rykmentin postitoimisto liitetty Kolonnan yhteyteen (4 miestä).

11.7.
2 muona- ja rehuannosta haettu, lähtö klo 19, paluu klo 24. Maksettu päivärahat.

12.7.
Rykmentin varaston kuntoonlaittoa, sekä leirialueen kuntoonlaittoa. Opetettiin miehistölle varsikäsikranaatin rakenne ja käyttö, heitettiin yksi varsikäsikranaatti malliksi. Kolonnan miehistö osti yhteiseen käyttöön radion (3000,-mk).

13.7.
Uusi maastotiedustelu majapaikasta, suoritti vänr. Seitama. 1 muona- ja rehuannos haettu ja jaettu, lähtö klo 19, paluu klo 23. Rykmentin varaston ylijäämä viety ETP:n varusvarastoon.

14.7.
1 muona- ja rehuannos haettu ja jaettu. Lähtö klo 19, paluu 23.

Uuteen leiripaikkaan rajan lähelle

15.7.
Muutettiin uudelle majoituspaikalle n. 3 km lähemmäksi rajaa. Haettu ja jaettu 1 muona- ja rehuannos, lähtö klo 18,30, paluu klo 24. Korpraali Kotiranta Jalmari, joka useita päiviä on ollut lääkärinhoidossa hevosen purressa häntä käsivarteen on lääkäri lähettänyt KS:aan hoidettavaksi.

16.7.
Muutettiin uudelleen eteenpäin, tällä kertaa n. 1 km. Majoituspaikka on parempi kuin edellisillä kerroilla, Pitkäjärven rannalla juotto- ja syöttömahdollisuudet hyvät. Haettu ja jaettu muona- ja rehuannos, lähtö klo 18,30, paluu 23,30.

17.7.
1 muona- ja rehuannos haettu ja jaettu, lähtö klo 18,30, paluu 23,30. Stm. Alisaari V komennettu rykmentin lääkärin käyttöön JSp:lle, samoin stm. Koivisto lääkärien käyttöön rykmentin esikuntaan.

18.7.
Majoituspaikan kuntoonlaittoa. Haettu 1 muona- ja rehuannos, lähtö klo 18,30. 17.7. muonan hakumatkalla sairastui hevonen N:o 594/062 ”Ulla”, omistaja Vihtori Leino, Kullaa. Eläinlääkärin tarkastuksen perusteella toimitettiin sairastunut hevonen Sair.Hev.Kok. paikkaan. Tänään viety a.o. hevoskortti samaan paikkaan. Täydennystä on luvattu.
Kolonnan vahvuus 1+4+43, lisäksi 4 postinhoitajaa ja 14 Lepolassa olevaa potilasta hoitajineen.

19.7.
Haettu muona- ja rehuannos klo 17,15-20. Muonat ja rehut jaettu.

21.7.
Haettu muona- ja rehuannos, lähtö 17,15, paluu klo 20. Muonat ja rehut ja…
(lehti puuttuu päiväkirjasta, käsiala muuttuu).

30.7.
Kolonnan johtajaksi tuli luutn. Niilo Viira Kari 6430:stä.

Hyökkäys alkaa

31.7.
Noin kello 12,00 alkoi rykmentin yleinen hyökkäys. Sotamies Enola määrättiin ilmoittautumaan lähetiksi kapt. Härköselle 6440 komentopaikassa. Klo 15 lähetettiin viidet sairasajoneuvot korp. Hakalan johdolla 6440 komentopaikkaan, ilmoittauduttava lääk.kapt. Frölander-Ulf:ille. Stm. Ryynänen palasi KS:sta. Vietiin yhdet työrattaat sekä kolmet pyörät ja akselit 11 km varikkoon, saatiin yhdet työrattaat. !muona- ja rehuannos haettu ja jaettu. Lähtö 17,15.

1.8.
Toimisto V:stä noudettiin 6 pp. ja satulasepän työkalulaatikko. Klo 18 palasi stm. Enola lähettitehtävästä. Haettu ja jaettu yksi muona- ja rehuannos. Lähtö klo 17,15. Lotat Kaisa Hamelius ja Rauni Grandell saapuivat komennettuina yksikköömme klo 17,00.

2.8.
Klo 3 purettiin meidän puhelinjohtomme. Klo 14 palasivat Laine, Lehtinen ja Järvinen lääk.kapt. Frölander-Ulfin käytöstä, Alisaaren ja Koiviston jäädessä edelleen sinne. Takala ja Virolainen määrättiin 6406 käyttöön toistaiseksi. Haettu ja jaettu yksi muona- ja rehuannos. Lähtö 20,30.

3.8.
Haettu ja jaettu yksi muona- ja rehuannos, lähtö klo 20,30.

4.8.
ETp. muuttanut Simpeleen tehtaan läheisyyteen. Haettu ja jaettu yksi liha- ja makkara-annos. Lähtö klo 18,00.

Kolonna seuraa taistelujoukkoja

5.8.
Klo 9 lähtivät ensimmäiset kuormat kohti uutta majapaikkaa, joka on Änkilän pysäkiltä kaakkoon johtavan tien varrella noin 1,5 km pysäkiltä. Majoitus- ja varastopaikat hyvät. Ryssä otti melko voimakkaalla kranaattitulella meidät vastaan, mutta vaurioita ei koitunut. Klo 15 haettiin ja jaettiin yksi muona- ja rehuannos. Toimitettiin int.varusteiden jakoa yksiköille. Kello 20,30 haettiin toinen muona- ja rehuannos ETp:stä. Lotat lähtivät. Hevonen n:o 594/021 sairastui. Eläinlääkäri kävi antamassa hoito-ohjeet.

6.8.
Kolmella hevosella käytiin Div:sta tuomassa 30 polkupyörää ym. Haettu ja jaettu yksi muona- ja rehuannos. Lähtö 19,30.

7.8.
Klo 13 lähti yksi hevonen noutamaan postia. Haettu ja jaettu yksi muona- ja rehuannos.

8.8.
Noudettu posti. ETp:stä viety muona suoraan Karjalan Työlaitokselle, jossa Esikunta/15 toimitti jaon. Majoitus- ja tietiedustelu toimitettu.

Eteneminen jatkuu

9.8.
Muutettiin Hiitolan pitäjään Käräjämäen kansakoululle. Lähtö klo 9,30. Perille saavuttiin klo 15,00. Muonakuormat. Koulu oli ryssien jäljiltä hyvin epäsiistissä kunnossa, välikatot mm. revitty pois. Varastot sijoitettiin koululle, majoitus metsään. Muona jaettiin heti yksiköille. Klo 20,00 saapui ETp:stä yksi päiväannos kahdella autolla. Kanttiinilotat rouva Salmela ja neiti Sanari määrättiin huollettaviksemme. Heidät siirrettiin tavaroineen Änkilästä ja annettiin teltta majoitusta ja varastoa varten. Aaltonen ja Jaakola jäivät hevosineen varastovartioiksi Änkilään.

10.8.
Jaettiin edellisenä päivänä tullut muona-annos. Kolmas ryhmä tienkorjauksessa. Luutn. Seliksson toi neljä haavoittunutta meille odottamaan ambulanssiautoa. Tarjosimme heille teetä ja voileipää. Postimiehet saapuivat sekä kaksi autoa paketteja. Saimme neljä täydennysmiestä klo 20,00.

11.8.
ETp:stä vietiin muona suoraan rykmenttiin. Huoltopäällikkö seurueineen saunassa klo 18,00 alkaen.

12.8.
Muutettiin Kuoksjärven kansakoululle. Lähtö klo 9,00. Koululla oli todennäköisesti toiminut jonkinlainen ryssien sotakoulu, päätellen kahdesta varastolaatikosta, sekä aivan erinomaisesta siisteydestä ja järjestyksestä, joka vallitsi kaikkialla. Autot siirsivät int.varusteita Änkilästä tänne.

13.8.
Tuotiin int.varusteita Änkilästä. Niiden lajittelua.

14.8.
Samoin. Ryynänen siirrettiin rykmentin esikuntaan.

15.8.
Int.varusteita jaettiin yksiköille. Aaltonen ja Jaakola saapuivat Änkilästä.

16.8.
Int.varusteiden jakoa jatkettiin. Vääpeli ja MMattila kävivät jakamassa muonan Huoltoportaassa.

17.8.
Muonan jako Huoltoportaassa.

18.8.
Muonanjako Huoltoportaassa.

19.8.
Samoin. Tuotiin kaksi päiväannosta muonaa meille. Klo 17 lähtivät lomalle Kares, Lamminen, Aakula, Ketola ja Suominen.

Taas muutettiin uuteen paikkaan

20.8.
Muonanjako Huoltoportaassa. Muutettiin Raivattalan kylään Pörstin taloon. Lähtö 8,45. Muonakuormat. Haudattiin kaatunut ryssä. Autojen yhteenajo majapaikkamme luona klo 21,45. Villanen sitoi loukkaantuneet. Kaunisto, A lähti lomalle.

21.8.
Jaettu yksi muona-annos. Kaksi ryhmää kävi noutamassa edelliseen majapaikkaan jääneet tavarat. Yksi ryhmä tien korjauksessa, yksi majoituspaikan siivouksessa.

22.8.
Jaettu yksi muona-annos.

23.8.
Samoin. Kanttiini avoinna meille klo 15,00. Tarjosimme tuliaiskahvit kahdelle naapurillemme lotta-tyttärineen. He olivat tulleet katsomaan, mihin kuntoon ryssät oli jättänyt heidän kotinsa.

Joukot etenevät marssivauhtia, kolonna seuraa.


Kuormasto matkalla.

24.8.
Kaunis sunnuntaiaamu. Klo 8,15 lähdimme kohti uutta majapaikkaa. Klo 13,00-15,00 lounas Varikselan järven rannalla n. 12 km Käkisalmesta. Matka jatkui sitten kokonaan poltetun Käkisalmen läpi Norojoen tien risteykseen, kaupungista n. 5 km. Täällä yövyimme eräässä pienessä talossa. Kuormia ei purettu. Perille saavuimme klo 20. Kuljettu matka n. 43 km. Lotat tuotiin autolla ja jäivät rykmentin huoltoon.

25.8.
Klo 12 muutimme n. 3 km eteenpäin Myllypeltoon johtavan tien varteen Ostamonjärven rantaan. Luonnonihana paikka. Varasto- ja majoitusmahdollisuudet erinomaiset. Ryssät olivat puhdistaneet ja kalkinneet valmiiksi meille varastopaikat. Jaoimme yhden muona- ja osan kaura-annosta. Autolla tuotiin yksi muona-annos.

26.8.
Savolainen palasi. Komennettu rykm. jääkärijoukkueesta. ETp. Myllypellossa, sieltä noudettiin yksi muona-annos. Samoin jaettiin yksi. I/JR15 ei ottanut, koska oli lähtenyt eteenpäin.

27.8.
Maksettiin päivärahat. Klo 12,30 alkoi pitkä marssi kohti Vuoksen rantoja. Klo 18,30 saavuimme 7 km Räisälästä etelään, jossa yövyimme erään pienen järven rannalla. Kuljettu matka n. 35 km. Räisälän kirkolla oli suuret Leninin ja Stalinin kuvapatsaat poikien humoristiseksi somistaneina. Meitä seurasi EK kuormasto sekä jääkärijoukkue.

28.8.
Klo 8 jatkoimme matkaa n. 15 km ja majoituimme Pulkkilan kylään erääseen kauppaan. Toimitusryhmäkin majoittui telttaan. Jaoimme yhden muona-annoksen.

29.8.
Haettiin kaksi muona-annosta Härukorvesta. Lähtö klo 8, paluu 12,00. Nämä jaettiin. Karen, Lamminen, Ketola, Kaunisto ja Suominen palasivat lomalta. Loma-asiat käyvät tarkemmin ilmi lomakirjasta. Illalla pieni tuliaisjuhla postimiesten johdolla.

30.8.
Härukorven ETp:stä tuotiin kaksi muona-annosta. Yksi jaettiin. Klo 13 oli ylimääräinen tiedoitus radiossa Viipurin valloituksesta. Joimme tämän suuren tapauksen kunniaksi milkkikahvit. Luetteloimme varaston, erikseen poistettavat, pestävät ja korjattavat.

Vuoksen ylitys

31.8.
Jatkoimme luettelointia. Klo 11 alkoi muutto Oravakydön – Vuosalmen kautta Vuoksen eteläpuolelle. Äyräpään- Punnuksen kautta saavuimme klo 19 Puustinlahden (Posurin) kylään, jossa leiriydyimme. Matka n. 40 km. Seudut olivat talvisodan jäljiltä aivan hävitettyjä, minkäänlaisia suojia ei ollut. Aaltonen jäi huolehtimaan poistettavien tavaroiden viemisestä ETp:n.

1.9.
Jaettiin yksi muona-annos. Setälä löysi arvokkaan kaukoputken. Löydettiin ryssien korjaama talo, jossa leivottiin.

Lottakanttini saapunut rintamalle. Etelä-Satakunnan lottia.

2.9.
Klo 4,15 jatkui marssi itää kohti. Otimme huollosta tavaraa 7 kuormaa. Klo 10,30 leiriydyimme Leinikylänjärven rannalle.

Uusi leiri, asemasota alkamassa.

3.9.
Aamulla klo 5,30 ilmoitettiin vartiomiehelle, että rautatietä pitkin pistelee yksi elävä ryssä. Lähdimme perään, mutta toiset ehtivät ennen ottaa sen kiinni ja luovuttivat meille. Lähetimme taaksepäin autolla. Klo 8 muutimme Raudun kautta Pakkilan Riikolaan, Järvisten rannalle. Jaettiin kaksi muona-annosta, jotka oli autolla tuotu Huoltoon.

4.9.
Noin klo 9,30 saimme tietää, että ryssien partio oli liikkeellä. Järjestäydyimme kiireesti ketjuun. Kohta kuuluikin vasemmalta laukauksia, siellä liikkui neljä iivanaa. Mäkelä onnistui haavoittaa yhtä, joka antautui, toiset pääsivät pakoon. Heitä ajettiin pitkälti takaa, mutta metsän suojassa pääsivät livistämään. RE:n miehiä osallistui myös kahakkaan. Kapt. Härkönen kehoitti esittämään hankittavaksi joitakin miehiä. Sanoi tapauksen kiinnostavan ev. Virkkiäkin. Ehdotus jätettiin 5.9. Autolla tuotiin osa muona-annosta. Autokuljetus on ollut epäsäännöllistä. Mäkelä ja kolme miestä kävivät JR57:stä hakemassa erästä muona-annosta, mutta eivät saaneet.

5.9.
Aamupäivällä jaettiin osa muonaa. Rakennettiin varastosuoja ryssien korsusta saaduista vanerilevyistä.

6.9.
Olin Huoltotoimistossa puhuttelussa klo 8,00. Klo 11 kapt. Härkönen piti kolonnalle lyhyen puheen, kiittäen ev. Virkin nimissä hyvästä toiminnasta, sekä jakoi 2. lk vm. korpr. Ketolalle, sekä stm. Kataiselle ja Lehtiniemelle, sekä ilmoitti seuraavat ylennykset, Mäkelä ja Hakala alikersanteiksi, Villanen ja Mattila korpraaleiksi. Haettiin ETp:stä yksi muona-annos ja jaettiin. Fil.tri. vänr. Unto Kupiainen, kk.tark vänr. Vainio ja tait. J Pohjonen kävivät kyselemässä sotajuttuja meiltä. Postimiehet kertoivat joitain pikkutapahtumia.

7.9.
Muona haettu ja jaettu. Tuotiin autokuorma int.varusteita.

8.9.
Muona toimitettu. Lähtö toistaiseksi klo 11,00. Jaettu int.varusteet yksiköille. Kalastuskamppailu pikkujärvessämme uistimella tuotti 8 kalaa. Suurin hauki painoi n. 2 kg. Illalla oli toimistoteltta saunassa. Kun palasimme olivat tri Kupiainen ja kumppanit teltalla. Pohjonen kiinnitti paperille kasvonpiirteeni lampun valossa. Tarjosimme kahvia ja omatekoista pullaa vieraillemme.

9.9.
Muona-asiat toimitettu. Lähetin ev. Virkille Härkösen mukana pullon Pirhosen tuomaa kermaa.

10.9.
Muona haettu ja jaettu. Saatu ja jaettu kuormastotarpeita ja kärryjä. Kävin kapt. Härkösen kanssa etulinjassa, joka kulki n. 4 km rajasta, Pekkalan tienristeyksen korkeudella, risteys meidän. Ev. Valkaman tapasimme tienristeyksessä. Leipominen. Leipojat totesivat, että ryssiä oli majaillut talossa viime lauantain jälkeen. Meitä lähti klo 22,00 kahdeksan miestä partioimaan, mutta talo oli nyt tyhjä.

11.9.
Haettu ja jaettu yksi muona-annos. Säpinäissä asuvat ev. Virkki, Huolto ja lotat. Ampumaharjoitus. Huolto muutti.

12.9.
Kirjaa tästä alkaen pitänyt kers. Kaunisto. Haettu ja jaettu yksi muona-annos ja tuotiin kokeilua varten patasaalis leseitä. Kokeilu osoitti nämä hyväksi hevosten rehuksi.

13.9.
Haettu ja jaettu yksi muona-annos.

14.9.
Luutn. Viikari lähti lomalle. Haettiin ja jaettiin yksi muona-annos. Haettiin kaksi hevoskuormaa varusteita ETp:stä ja jaettiin yksiköille. Saimme kanttiinilotilta tupakkaa ja kiitokset 11.9. lähetetyistä terveisistä.

15.9.
Haettiin ja jaettiin yksi muona-annos. Alik. Mäkelä oli kahdeksan miehen kanssa laittamassa maantieltä leirialueelle tulevaa tietä. Klo 20 tuotiin autolla varusteita ETp:stä. Stm. Lehtonen palasi lomalta.

16.9.
Haettiin ja jaettiin yksi muona-annos. Stm. Kaunisto laitti telttaansa puhelintorvesta kovaäänisen. Tehtiin sotasaalismaltaista kaljaa.

17.9.
Haettiin ja jaettiin yksi muona-annos. Vietiin ETp:lle poistoon ja pyykkiin meneviä varusteita. Alettiin tehdä hevosille talleja.

18.9.
Haettu ja jaettu yksi muona-annos. Tehtiin tallit valmiiksi. Saatu viinaa 10 pulloa.

19.9.
Haettiin ja jaettiin yksi muona-annos. Kers. Norjanne, alik. Konttinen, stm. Kyllijoki, Suhonen, Suhonen ja Järvinen palasivat lomalta. Alik. Hakala, stm. Korte, Aaltonen, Setola, Kaunisto ja Kunlander lähtivät lomalle. Alik. Karen ja viisi miestä olivat laittamassa tietä. Tehtiin telttasauna, jossa oltiin löylyssä.

20.9.
Haettiin ja jaettiin yksi muona-annos. Haettiin heinää Raajun kylästä neljällä hevosella.

21.9.
Haettiin ja jaettiin yksi muona-annos. Haettiin Raajun kylästä viidellä hevosella heiniä.

22.9.
Haettiin ja jaettiin yksi muona-annos. Divisioonan kolme autoa toivat varusteita ETp:stä ja oli niitä hakemassa vänr. Rosenlew, kers. Kaunisto, korpr. Villanen ja Mattila. Jaettiin huoltopäällikkö R:n johdolla 18.9. saadut viinat ja vietettiin Mannerheim-juhlaa.

23.9.
Haettiin ja jaettiin yksi muona-annos. Jaettiin yksiköille varusteita. Luutn. Viikari palasi lomalta.

24.9.
Haettiin ja jaettiin yksi muona-annos. Alettiin tehdä korsusaunaa, koska ei katsottu telttasaunan vastaavan tarkoitustaan.

25.9.
Haettiin ja jaettiin yksi muona-annos. Jatkettiin saunan rakentamista. Alik. Mäkelä, stm:t Kivelä ja Puisto lähtivät lomalle.

26.9.
Haettiin ja jaettiin yksi muona-annos. Neljä hevosta oli hakemassa heiniä, kolme miestä kaivamassa perunoita. Jatkettiin saunan tekoa.

Oma saunakin valmistui

27.9.
Toimiala sama kuin edellisenä päivänä. Sauna valmistui.

28.9.
Kirjaa pitää taas luutn. Viikari. Haettu ja jaettu yksi muona-annos. Sauna uudistettiin ja huomattiin se erittäin hyväksi. Vesijohto toimi mainiosti samoin likaviemäri.

29.9.
Aloitettu kellarin teko. Muu palvelus tavallinen.

30.9.
Sama kuin edellä. Ympäristön suursiivous.

1.10.
Muona haettu ja jaettu. Tehtiin lattia varastosuojaan.

2.10.
Muona haettu ja jaettu. Jatkettiin kellarin tekoa. Kapt. K Härkönen toi illalla meille kaksi lohta a’ 3,5 kg ja pienen siian.

3.10.
Muona haettu ja jaettu. Kellarityö jatkuu.

4.10.
Sama palvelus. Tuotiin neljällä hevosella 20 hl perunoita Riikolasta uuteen kellariin. Heiniä haettu aina vapaa-aikoina omaa käyttöä varten.

5.10.
Int.varusteiden jakoa yksiköille. Muona haettu ja jaettu. Eläinlääkäri kävi, kahden hevosen jalat, jotka olivat pahasti ajettuneet. Ilmaisi tyytyväisyytensä järjestykseen.

6.10.
Kellari valmistui. Tehtiin pääty ja takaseinä varastoon. Tuotiin 20 hl perunoita. Alik. L. Kares siirrettiin Porin sk. piiriin traktorinajajana. Muona haettu ja jaettu. Saimme lohta.

7.10.
Muona haettu ja jaettu. Tuotiin perunoita 20 hl. Aloitettiin keittiön rakentaminen. Kers. Vuorenmaa kävi selvittämässä int.varusteita alik. Lammisen kanssa. Tuotiin pyykki ja int.varusteita.

8.10.
Yksi hevonen lähetettiin klo 8 perunanottokomennuskunnalle Riiskaan. Alik. Lamminen, stm:t Aaltonen ja Kyllijoki siirrettiin Porin sk-piiriin maatalousmiehinä. Lähtivät postiautossa klo 9,00. Muona ja selluloosa haettu ja jaettu. Keittiön rakentaminen jatkui.

9.10.
Lähetettiin toinen hevonen perunan nostoon. Tuotiin 10 hl perunoita. Palatessa muona hoidettu. Keittiörakennustyö jatkui.

10.10.
Tavallinen päiväohjelma.

Oma keittiö

11.10.
Muona haettu ja jaettu. Keittiö valmistui. Tie korjattiin. Kaikki vapaat miehet ovat ajaneet korsutarpeita joka päivä. Leivottiin Pion;ssa.

12.10.
Sunnuntai. Muona-asiat hoidettiin.

13.10.
Aloitettiin korsujen teko. Toimistokorsu kaivettiin ja puutyötkin aloitettiin. Satoi ensilumi. Korpr. Karpala siirrettiin Porin sk-piiriin maatalousmiehenä. Vaihdettiin hevoset perunannostajille. Tuotiin 8 hl perunoita. Muona-asiat hoidettu. Korsuaineita ajettu.

14.10.
Kaksi uutta korsua kaivettiin. Toimistokorsun puutyöt jatkuu. Vuorenmaa selvitteli Kauniston kanssa varusasioita. Muona haettu ja jaettu.

15.-18.10.
Jatkettiin ahkerasti kaivaen korsujen rakentamista, sekä hoidettiin tavanmukaiset juoksevat asiat. Pakkasilmoja, järvi ohuessa jäässä.

19.10.
Sunnuntai. Viimeistelyjä toimistokorsussa. Hellaa kuivattiin. Muona ja rehu haettu ja jaettu.

20.10.
Toimistotupa siivottiin ja ympäristö kaunistettiin. Muiden korsujen rakennustyö jatkuu. Päätyö hoidettu.

Muutto uuteen korsuun

21.10.
Saimme muuttaa uuteen tupaamme, samoin 1. ja 2. ryhmä. Tyytyväisyys oli suuri, sillä korsut vastaavat suuriakin vaatimuksia. Työ kolmannella korsulla jatkui. Muona ja rehu haettu ja jaettu. Viimeiset seitsemän miestä, jotka eivät vielä ole olleet lomalla, pääsivät lähtemään. Myllymaa sai 30 vuorokauden loman kahdeksan lapsen isänä. Puisto lähetettiin KS:laan. Suhonen J hoitaa sepän tehtävät.

22.10
Klo 9,10 olin ev. Virkin puhuttelussa Hän selosti joukkojen uudestijärjestelyjä ja niitä tehtäviä joita se aiheuttaa. E-asiat hoidettu. Kirjoitettiin lähtevien papereita.

23.10.
Jatkettiin paperien kirjoittamista, täydennettiin K-kortit, kirjoitettiin ”Liite sotilaspassiin” ja varusluettelot jokaiselle miehelle. Muona ja rehu hoidettu.

24.10.
Paperien kirjoitus jatkui. Varastoon tehtiin etuseinää. Kolmas ja neljäs ryhmä muuttivat korsuun. Muona ja rehu toimitettu. Perunannostossa olleet hevoset palasivat. Paistettiin munkkeja.

25.10.
Muona ja rehu haettu ja jaettu. Etuseinätyö jatkuu.

26.10.
Sunnuntai. E-asiat hoidettiin.

27.10.
Seinätyö jatkui. 3 ja 4 ryhmä tien korjaustyössä. 1 ja 2 ryhmä siivosivat leirialueen. Entinen toimistoteltta siirrettiin varastoteltaksi. Postitoimisto siirtyi englantilaiseen telttaan. Korte ja kumppanit toivat neljä kuormaa pitkiä kuusihalkoja keittiölle. E-asiat hoidettu.

28.10.
(käsiala muuttui) Tavalliset toimet. Kers. Kaunisto alkoi pitää mat. päivä kirjaa.

29.10.
Luutn. Viikari lähti lomalle. Tuli useita kuormia varusteita.

30.10.
Jaettiin varusteet ja lajiteltiin pyykki ja poistotavara. Sotamiehet palasivat lomalta.

31.10.
Vietiin pyykkiä kolme hevoskuormaa ETP:lle ja poistotavaraa yksi kuorma. Seuraavat vanhempiin ikäluokkiin kuuluvat siirrettiin 6544:ään. Alik. Mäkelä, korpr. Ketola, korpr. Villanen, sekä sotamiehet Haanpää, Setälä, Sakki, Lehtonen, Hakanen, Kuusisto, Nieminen, Landström ja Kumlander. Heidät vietiin kolmella hevosella I/JR15:sta. Seuraavat nuorempiin ikäluokkiin kuuluvat tulivat Kol/JR57:stä: Alik. Kalliokoski, Roinainen, Kananen, Räntilä ja Karhinen, sekä sotamiehet Jokinen, Nyyvenström, Peltosaari, Mäkinen, Kata-aho, Penttilä, Nieminen ja Kyynäräinen.

1.11.
Järjestettiin uudet miehet tehtäviinsä.

2.11.
Tavalliset tehtävät.

3.11.
Alettiin tallien teko. Tavalliset tehtävät.

4.11.
Tallien teko ja tavalliset tehtävät.

5.11.
Tallien tekoa. Tuotiin 2 autokuormaa varusteita. Alik. Aakula lähti lomalle.

6.11.
Sotamies Laine Niilo lähti 30 vrk sairaslomalle. Alik. Morri Bruuno tuli Kol/JR57:stä ja määrättiin hvs- ja lääk.aliupseeriksi.

8.11.
Jaettiin varusteita ja tavalliset toimet.

9.11.
Tavalliset päivittäiset tehtävät.

10.11.
Luutn. Viikari ja korpr. Suominen tulivat lomalta. Saatiin täydennysmiehiä III/JR 57:stä. (nimiluettelo epäselvää suurimmalta osaltaan).

11.11.
Haettiin Valkjärveltä 10:llä hevosella rekiä 20 kpl. Luutn Viikari määrättiin rykmentin talousupseeriksi. Stm. Salo lähti 14 vrk:n naimalomalle, sotamies Kärnä lähti 10 vrk:n lomalle.

12.11.
Haettiin rykmentistä rekiä 12 kpl. Tuli 3 autokuormaa varusteita, joita oli hakemassa luutn. Viikeri ja kers. Ylirantalahti.

13.11.
Jaettiin uusia varusteita. Stm. Kyynäräinen lähti 10 vrk:n lomalle. Jatkettiin tallien tekoa. Alikersantit Nurmi, Kalliokoski, Penttilä ja Karhinen saivat II luokan sum.merkit?.
Sotapäiväkirja päättyy.

Jatkuu Talousjoukkueen ”Töpinän” sotapäiväkirjalla

Spk n:o 26347, Tal.J/13./JR15. 15.11.-41 – 18.12.-42

Töpinän päiväkirja, viikko 15.11. – 22.11.41.
15.11.
Tänään tapahtui miesten vaihto. Vanhat siirrettiin nk. Joulupukki Rykmenttiin. Komppanian päälliköksi tuli ylikersantti Kiippa, kirjuriksi Salimaa ja keittäjäksi Hämäläinen. Kaikki kev.joukkueesta.
Muina päivinä ei ole tapahtunut mitään mainittavaa, ellei ota lukuun jokapäiväistä perunan kuorintaa ja muita välttämättömiä töitä.

Viikko 23.11. – 29.11.41
24.11
Saimme rykmentistä kaksi sianporsasta. Hoitajaksi lähetti vänr. Juusela sotamies Kannosto Martin kev.joukkueesta. Rakensimme niille kopin tallin viereen, jota täytyi aluksi lämmittää, ette possut olisivat jäätyneet.
Muuta ei kuluvan viikon aikana ole tapahtunut mitään erikoisempaa.

Viikko 30.11. – 6.12.41
1.12.
Rakennettiin katos kenttäkeittiötä varten.
6.12.
Saatiin Lottalasta pulla mieheen ja korviketta sekä sokeria itsenäisyyspäivän juhlaa varten, jonka piti olla raskaassa joukkueessa. Vääpeli ja stm. Ranne kävivät ne hevosella viemässä, vaan ei juhlasta mitään tullut, ryssien toiminnan takia. Muuta ei mitään erikoisempaa ole tapahtunut.

Ruokailua etulinjassa.

Viikko 7.12. – 13.12.41
Kuluvalla viikolla ei ole mitään mainittavaa, kun ei ole tapahtunut mitään erikoista.

Viikko 14.12. – 20.12.41
Viikon alkupäivinä ei tapahtunut mitään mainittavaa.
19. päivä aloimme rakentaa Töpinään saunaa. Saimme joukkueesta miehiä avuksi. Muuten ei mitään erikoisempaa.

Viikko 21.12. – 27.12.41
Alkuviikkona ei tapahtunut mitään mainittavaa.
24. pvä Jouluaatto oli tavallista iloisempi. Otettiin esiin kotonta tulleet pakut ja saatiin tuntemattomien sotilaiden paketit. Vieläpä oli joukkoon eksynyt vähän niin kutsuttua ilolientäkin, joka sai veren poikien suonissa virtaamaan nopeammin. Sitä painittiin ja laulettiin ja ilo oli ylimmillään.
Varmasti mieliinpainuva joulu jokaiselle, ja olihan tämä vielä kaiken lisäksi toinen sotajoulu.
Pyhät menivät yhtä iloisesti juhlien. Muuta ei erikoisempaa.

Töpinällekin oma sauna

Sotapäiväkirja jatkuu vuodelle 1942

Viikko 28.12. – 3.1.42
Alkuviikosta meni aika saunan rakentamisessa.
31. päivä saimme saunan muuten valmiiksi, paitsi sisustustyöt. Apumiehet lähtivät joukkueisiinsa. Uutta vuotta otti vastaan suurin osa miehistä ampumahaudoissa tai tulenjohtopaikalla.
1.1. Oli rykmentin määräämä juhlahetki klo 12.00, jonka suoritti komppanian vääpeli. Ensin yhteinen laulu ”Satakunnan marssi”, sitten luettiin rykmentin päiväkäsky N:o 1, jonka jälkeen laulettiin virsi ”Jumala ompi linnamme”. Vääpelin lukemaan ”Herran siunaukseen” päättyi tämä pieni juhlahetki.
Muuten ei ole tapahtunut mitään erikoista.

Viikko 4.1. – 10.1.42
7.1. kylvimme uudessa saunassa. Ei ollut oikein hyvä. Höyryä paljon ja kuuma vesisate tuli katosta niskaan. Saimme kuitenkin itsemme puhtaaksi ja vieläpä vähän löylyäkin.
Huoltopäällikön puhuttelu komppanian vääpeleille. Aihe: Varusilmoitusten laatiminen, varusteiden poisto ym. asiaan kuuluvia asioita.
Muina viikon päivinä ei tapahtunut mitään erikoisempaa. Samat taloustouhut kuin muinakin päivinä.

Viikko 11.1. – 17.1.42
12.1. panimme toimistokorsun työt käyntiin. Komppaniasta tuli neljä miestä sitä tekemään.
16.1. Työt ovat edistyneet hyvin. Toimme jo kamiinan ja aloimme kuivattaa sitä. Muina päivinä ei tapahtunut mitään mainittavaa.

Myös uusi korsu valmistui

Viikko 18.1. -24.1.42
Alkuviikolla ei erikoisempaa, työt edistyvät hyvin.
21.1. Muutimme toimiston uuteen korsuun. Tilaa on nyt tarpeeksi kaikille.
24.1. Asetarkastus. Tarkastajat Div:sta. Kaikki meni hyvin, aseet olivat kunnossa ja puhtaat.

Viikko 25.1. – 31.1.42
28. päivä sotilaspassien ja A-korttien tarkastus. Kaikki parhaimmassa kunnossa, tarkastus suoritettiin komentotoimistossa.
31. päivä sika sairastui sillä seurauksella, että se piti teurastaa, lihat painoivat 20 kg. Teurastuksen suoritti Terhomäki. Pöytäkirjat laadittiin ja toimitettiin huoltotoimistoon.

1. – 7.2.
1. pv. Vääp. Kiippa lähti komennukselle.
7. päivä alettiin varusvaraston teko. Joukkueesta tuli kaksi miestä sitä tekemään, sotamiehet Kalliomäki ja Perkiömäki. Muina päivinä ei tapahtunut mitään erikoista.

7. – 14.2.
Viikko kului hissukseen tavanmukaisin menoin.
14. pv. komppanian hiihtokilpailut. Töpinästä otti osaa vain Kiippa.

15. 21.2.42
16. pv Kiippa läksi valjaskorjaamolle, palasi 17. päivä takaisin. 20:s päivä lopetettiin varastorakennustyöt rakennusaineiden puutteen takia.

22.2. – 28.2.42
22. päivä komppanian ampumahiihtokilpailut, Töpinä otti osaa 11 miehen voimalla. Kaikki tulivat maaliin alle 50 min.
Muuta mainittavaa ei tällä viikolla tapahtunutkaan.

1. – 7.3.42
2.-3. päivä Rykmentin hiihtokilpailut. Töpinästä ei ketään osallistunut, mutta sauna pistettiin kuumaksi, jossa komppanian pojat saivat hiihdon jälkeen loppuhikensä karistaa. Muuta ei tällä viikolla tapahtunutkaan mainittavaa.

8. – 15.3.42
Koko viikko vain, ei mitään ja ei mitää.

18.3. Oli komppanian sisäinen partioiden välinen suunnistushiihto. Toimitusjoukkueesta osallistui myös yksi partio vahv. 1+2. Osanottajat olivat ylikers. Järvi Leonard, korpr. Hinttu Lauri, sekä korpr. Mäkynen Matti.

Oma emäntäkin saatiin

19.3. tuli yksikköömme emäntälotta, joka oli koko päivän yksikössä. Seurasi ruuanlaittoa ja muonanjakotoimitusta. Nimeltään Emmi Meskanen.

22. – 23.3. Kers. Laurila ja Hinttu L olivat hakemassa hevosia Raudusta yksikköön. 22. päivä saapui myös Teelmäki lomalta ja iltasella pidettiin kerhoilta, jossa olivat mukana kompp. päällikkö luutn. Paasio sekä luutn. Arasto. Tämä tilaisuus pidettiin muonavarastossa. Ohjelma käsitti laulua sekä kiikarin käyttöä pimeän aikana.

22.-25. Ei mitään erikoisia tapahtumia.
——
1.6. 10.6.42
Toimitusjoukkueessa suoritettiin peruna- ja juurikasvimaiden kunnostamista.
11.6. suoritettiin kurkun, rediisin, punajuuren ja porkkanan kylvö.

12. 15.6.
Toimitettiin perunanistutus, samaan aikaan alotettiin varastokellarin rakennustyöt.

15. – 20.
Kellarinrakennustyötä ja valmistui lopullisesti 20. päivä.

20. – 30.
Ajoneuvojen kunnostamistöitä sekä ympäristön puhdistusta ja korsun ulkopuolista kunnostamista.

6.7. suoritettiin perunan multaus.
7.7. Juurikasvimaan perkausta ja harvennusta. Työn suorittivat Tenhunen ja Kannosto.
8.-10. Ei mainittavampaa, vaan yleistä kunnostamista ympäristössä.
13.7. Teurastettiin yksi sika. Mainittakoon vielä, että itse komppanian päällikkö ampui sen. Työssä olivat myös Teelmäki, Kannosto ja Kumpuranta.

14. – 15. Varastorakennusten maalausta jonka suorittivat Kärysoja ja Järvenpää.
15.-18. Ei mainittavampaa.
18.-25. Koko viikko jännitystä ja odotusta Divisioonan huoltotarkastusta odotellessa.
25.-30. Ei mainittavampaa.
31.7. Vääpeli Kiippa lähti lomalle ja samalla Jv. AUK:n kurssille.

10.8.42 Toimitusjoukkueess aloitettiin tallityö jota rakensivat: Välisalo, Perkiömäki, Kannosto ja Rosembom. Työt edistyivät aluksi jo niin hyvällä nopeudella, että 13. pv oli yksi hirsikerta jo paikallaan.
13.-30.8. Ei mitään erikoisempaa. Koko aika tallitöitä sekä hirsienajoa.
31.8. komppaniamme entinen vääpeli V Virkki kävi yksikössä tuttujaan tapaamassa. Iltaa kulutettiin asevelijuhlien merkeissä. Hyvän tavan mukaan laulettiin ja elettiin osaltaan kaljan nojalla.

1.9. Rakennustyöt olivat edistyneet jo niin pitkälle, että oli jo harjannosto käynnissä.
1.9. -10.9. Rakennustöitä, sammalten ajoa, hirsien veistoa ym.
11.9. Alkoi tallin pärekaton lyönti, joka olisi ollut iltaan mennessä lyötynä muuten, mutta kattonaulat loppuivat kesken ja täytyi jatkaa vielä seuraavana päivänä.

16.9. Aloitettiin asuinrakennuksen rakennustyöt. Tekijöinä mainittakoon seuraavat miehet: Välisalo, Perkiömäki, Kärysoja, Kannisto ja Käkelä.
17.9. Teurastettiin yksi sika. Mainittakoon, että tämä oli kolmas sika omista kasvattamistaan.
1.10. Asuinrakennuksen teko oli edistynyt tähän mennessä jo niin pitkälle, että oltiin jo lasinpäällisissä asti.
6.10. Yleinen perunannostotalkoo. Joukkueesta oli myös miehiä komennettu yht. 35. Kanttiinilla tarjottiin perunannostajille korvikkeet.

9.10. Käytiin hakemassa tiiliä uuden asuinrakennuksen muureja varten. Samana päivänä oli myös kanttiinilla kompp. päällikön ja vääpelien puhuttelu, jossa käytiin läpi erinäisiä huoltoasioita. Lopuksi käytiin tarkastamassa Tykki-, Esik.- ja Krh.kompp. alueet, sekä tallit ja varastot.
9.10. Asuinrakennuksen tekoa sekä erinäisten tarvikkeiden ajoa. Työt ovat sujuneet tyydyttävässä nopeudessa ottaen huomioon, kun on ollut vähänläntä tekijöitä.
25.10. Ei mainittavampaa.

10.11. Asuinrakennuksen harjannostajaiset. Juotiin vaatimaton korvike, joka oli juuri tarkoitettu tätä tilaisuutta varten.
13.11. Suoritti huoltopäällikkö tarkastuksen komppaniassa, jossa käytiin kaikki asiat sekä kirjanpidot eri aloilta lävitse.
13.11. -eteenpäin ei mitään erikoista, vaan rakennustöitä tehty edelleen. Rakennustöiden edistymistä on haitannut laudan ja naulain saanti.

25.11. Saatiin komppanialle sukset.
27.11. Käytiin hakemassa rekiä Valkjärven asemalta yht. 12 hevosella, joista meidän hevosia 2.
30.11. Kauan on ollut jo asia vireillä uuden keittiörakennuksen tekoon joka nyt myös lopullisesti toteutettiin ja työt aloitettiin 1. pv. joulukuuta.

9.12. Teurastettiin yksi sika ja painoi kaikkiaan 96 kg.
11.12. Keittiörakennukseen saatiin harjahirsi paikoilleen joten kohta voitaneen alottaa pärekaton lyönti.
16.12. Keittiörakennus saatiin vesikattoon.
15.-16.12. Suoritettiin sähkötöitä ja sisäjohdot olivat jo paikoillaan 16. pv. sekä pylväät ulkona.
18.12. -42 Kävivät noormarkkulaiset vieraat myös meitä katsomassa.

Sotapäiväkirja päättyy.

Sotapäiväkirja n:o 10703, viestikompp. JR 15,

1.11.41
Perustettiin viestikomppania (VK), johon liitettiin mm. pataljoonissa toimivat viestijoukkueet.
I p. kranaatti katkaisi linjan Tähkä – 1.k: Vikapartio korjasi vian.
II p. yhteydet kunnossa.
III p. samoin.

2.11.
VK:n miehistöä täydennettiin, asuinkorsujen rakentaminen aloitettiin. I p. vikapartiot linjoilla Tähkä – 2 k. ja Tähkä – Ruis. Korjattiin.
II ja III patl. yhteydet kunnossa.

3.11.
Korsujen rakentamista. I p. viestivarasto rakennettiin. III p. aloitettiin kev. kiinteän linjan rakentaminen II p:n huoltoon.

4.11.
Vikapartiointia Ruis – Tähkä linjalla. I p. telttojen puhdistus ja kuivaus. III p. jatkettiin kev. kiint. rakennustöitä.

5.11.
Korsujen rakentamista. Linja Ruis – Rautu poikki, korjattu. I ja II p. yhteydet kunnossa. III p. jatk. kev. kiint. linjan rakentamista.

6.11.
Korsujen rakentamista. I ja II, ei uutta. III p. kev. kiint. linjan rakentamista.

7.11.
I p. kaapelin korjausta. III p. kev. kiint. yhteys huoltoon valmistui. Linja Akana – Ryyni poikki, korjattu.

8.11.
I p. vaihdettiin Tähkään uusi keskus. V-kaluston kunnostamista. II ja III p. ei uutta.

9.11.
VK ja I p. rakennustöitä. II p. kunnossa. III p. jumalanpalvelus.

10.11.
Vk. partiointia Ruis – Tähkä linjalla. I p. partiointia Tähkä – Ruis linjalla, kunnossa. II p. laadittu suunnitelma lohkon kirkasjohtotöitä varten, jonka patl. hyväksyi. Aloitettiin kev. kiint linjan rakentaminen komp. Helankoon.

11.11.
Suoritettiin komppanian lopullinen joukkuejako. I p. rakennettiin uusi linja 2 k. III joukkueeseen. Vanha purettiin. I p. kunnossa. Jatkettiin rakentamista Helankoon.

12.11.
Vk. sai määrävahvuuteensa kuuluvat moottoriajoneuvot. Linja Ruis – Ahonen vikasulussa, korjattu. I p. oik.puol. tukikohtaan uusi linja, vanha purettiin. II p. yht. kunnossa. III p. jatkettu rakentamista Helankoon.

Aloitettiin omat rakennustyöt

13.11.
Vk. aloitettiin keittiön rakennustyöt, saatiin kenttäkeittiö. I p. kostean ilman takia vuotoja vähän kaikilla linjoilla. Vikapartiointia koko päivän. II p. aloitettiin kirkasjohtotyöt. Vuotoja linjoilla. Vikapartiointia. III p. jatkettiin rakentamista Helankoon.

14.11.
Rakennustöitä jatkettiin. I ja II p. kunnossa. III p. rakennustyö Helankoon kunnossa, yhteys toimii hyvin.

15.11.
Vk. rakennettiin Ruis – Rautu keskustan välinen linja p. linjaksi. I p. vikapartiointia. II p. kunnossa. III yhteydet Olkeen ja huoltoon poikki. Puunkaatajat aiheuttivat viat. Korjattu.

16.11.
Vk. keittiörakennus valmistui. Vikapartiointia Ruis – Ruis 4 linjalla. I p. korjattiin Rukiin linjalla oikosulku. II p. kunnossa, varushuoltoa. III p. kunnossa.

17.11.
Vk. siirtyi omaan muonitukseen. Työpalvelusta. I p. linjojen nostamista. Kunnossa. II p. kunnossa. III p. kaluston kunnostamista.

18.11.
Vk. alettiin rakentaa sähkölaitosta. Yhteys Olki – Akana rakennettiin kev.kiinteäksi. I p. Rukiin linjalla vika. Korjattu. II p. kunnossa. Asehuoltoa. III p. kaluston kunnostamista.

19.11.
Vk. työpalvelua ja linjan rakentamista. I p. rakennettu uusi linja JSp:lle, vanha purettiin. II p. korsurakennusta ja kirkasjohtolinjan raivaustöitä. III p. kaluston kunnostamista, linjat kunnossa.

20.11.
Työpalvelusta. I p. kaapelinkorjausta. II p. korsutöitä. Yhteydet kunnossa. III p. yhteys Helankoon poikki, korjattu.

21.11.
Vk. sai 2 sikaa. Korsu niitä varten valmiina. Yhteydet kunnossa. I p. Korsutöitä. II p. Korsutöitä. III p. yhteys Ryyniin poikki, korjattu.

22.11.
Vk. sai määräyksen parivartion asettamisesta esikunnan läheisyyteen. Yhteydet kunnossa. I p. korsutöitä. Vikapartio 2 k:n linjalla. II p. puunkaatajat aiheuttivat linjojen katkeamisia, viat korjattu. Korsutöitä. III p. yhteydet kunnossa.

23.11.
Vk. työ- ja vartiopalvelusta. I p. korsutöitä. II p. Jumalanpalvelus. III p. Yhteydet kunnossa. Lepoa.

24.11.
Ruiskeskuksen keskus rikki. Vaihdettu. I p. korsutöitä. II p. yhteydet kunnossa. Elementit vaihdettu puhelimissa. III p. aloitettu uuden asuntokorsun rakennustyöt.

25.11.
Vk. aloitettiin sähköjohtojen asennustyöt. Yhteydet kunnossa. I p. vikapartiointia, yhteyksiä kunnostettu. II p. ei uutta. III p. korsutöitä.

26.11.
Vk. sähköjohtojen asennusta, työ- ja vartiopalvelusta. I p. korsutöitä. II p. ei uutta. III p. korsutöitä.

27.11.
Ei mitään uutta komppaniassa.

28.11.
Vk. sähkötöitä, työpalvelusta. I p. korsutöitä. II p. linjojen tarkastus, kunnossa. III p. korsutöitä, kunnossa.

29.11.
Vk. asennettu esikuntarakennukseen sähköjohtoja. Yhteydet kunnossa. I p. vikapartiot 2 k:n linjalla. Kunnossa. II p. ei uutta. III p. ei uutta.

Sähkövalot syttyi

30.11.
Vk. saatiin sähkövalo. Yhteydet kunnossa. I p. vikapartio AJP:n linjalla. Korjattu. II p. lepoa, varushuoltoa. III p. samoin.

1.12.
Vk. työpalvelua. I p. korsuntekoa. Vikapartio korjasi JSp:n linjan. II p. kirkasjohtotöitä ja korsuntekoa. III p. korsuntekoa.

2.12.
Vk. vikapartio Olki-linjalla, korjattu.I p. 1. kompp. vaihdettu puhelin. II p. yhteydet kunnossa. III p. korsutöitä.

3.12.
Vk. työpalvelusta, halkojen ajoa. Yhteydet kunnossa. I p. korsutöitä. II p. telttojen kunnostamista. Yhteydet kunnossa. III p. korsutöitä.

4.12.
Vk. ei uutta.

5.12.
Vk. puhdistus- ja työpalvelua. I p. eristimien kunnostamista. II p. vikapartiointia eri linjoilla, kunnossa. III p. yhteys Ryynistä joukkueisiin poikki, syy; kranaattituli. Viat korjattiin nopeasti.

6.12.
Vk. Itsenäisyyspäivän viettoa. I p. Samoin. II p. vikapartiointia. Tähkälinjalla rakennettiin yhteys Olki – Tähkä. III p. Itsenäisyyspäivän viettoa.

7.12.
Vk. työpalvelusta. I p. rak. uuteen kom.korsuun  puh.yhteydet. II p. Jumalanpalvelus. Yhteydet kunnossa. III p. ei uutta.

8.12.
Vk. otettiin Olki keskus Vk:n haltuun ja sai nimen Repo. I p. linjan raivaustöitä. II p. luovutettiin Olki keskus Vk:lle ja entinen Silppu muuttui Oljeksi. III p. korsutöitä.

9.12.
Vk. rakennettu suora yhteys Ruis – Olki kev. kiint. I p. linjan raivaus lopetettiin. II ja III p. ei uutta.

10.12,
Vk. kev.kiint. töitä Ruis – Olki linjalla valmistui ja toimi hyvin. I p. eristimien kunnostamista Nurmi linjaa varten. Korsutöitä. II ja III p. ei uutta.

11.12.
Vk. ei uutta. I p. aloitettiin kev.kiint. johtotyöt Nurmeen. II p. yhteydet kunnossa. III p. ei uutta.

12.12.
Vk. työpalvelusta. Yhteydet kunnossa. I p. Nurmi linjan rakennustyötä jatkettiin. II p. vänr. Seuronen Vk:sta tuli ylimääräiseksi joukkueeseen. III p. korsutöitä, ei uutta.

13.12.
Vk. ei uutta. Työpalvelusta. I p. Nurmen rakennustöitä jatkettiin. Vikapartio korjasi vian 1 k. linjalla. II p. kirkasjohtotöitä. III p. korsutöitä. Yhteydet kunnossa.

14.12.
Vk. ei uutta. Vikapartio korsu linjalla. I p. keskus muutettiin uuteen korsuun. Kirkasjohtotyö Nurmeen jatkuu. II p. Jumalanpalvelus. Lepoa. III p. lepoa.

15 12.
Vk. ei uutta. I p. Nurmi linja valmistui, kuuluvaisuus hyvä. II p. kaluston kunnostamista. III p. yhteys Ryyniin poikki, korjattu. IV p. vikapartiot 13. ja 14. kompp. linjoilla. Hiihtoa.

16.12.
Vk. harjoituspäivä. Muod. koul. suksilla. Hiihtoharjoitus. I p. uusittiin 1k. yhteys. II p. kaluston kunnostamista. III p. korsutöitä. IV p. vikapartio 14.k. linjalla. Korjattu.

17.12.
Vk p. aseitten tarkkuuttamista. Yhteydet kunnossa. I p. vanha 1.k. yhteys purettiin. II p. ei uutta. III p. korsutöitä. IV p. vikapartiot Sato 7 ja 13 k. linjoilla. Ilm. vänr. Turenius joukkueeseen.

18.12.
työpalvelusta. Yhteydet kunnossa. I p. JSp:lle uusi yhteys, vanha purettiin. II p. varushuoltoa ja aseiden puhdistusta. III p. yhteys huoltoon poikki, korjattu. IV p. vikapartiointia, korsujen kunnostamista.

19.12.
Vk. ei uutta. Kaluston tarkastus. I p. rakennettiin Krh:lle sähkölinjaa. II p. Div. kaluston tarkastus. III p. Div. kaluston tarkastus, korsutöitä. IV p. Div. kaluston tarkastus.

20.12.
Vk. vikapartio Ahonen linjalla, korjattu. I p. sähkölinjan rakentamista. II p. kirkasjohtotöitä. III p. ei uutta.

21.12.
Vk. ei uutta. I p. Krh sähkölinja valmistui. II p. ei uutta. III p. lepoa. IV p. vikapartio Sato 15 linjalla, korjattu.

22.12.
Vk. Yleispuhdistus korsualueella. Yhteydet kunnossa. I p. reservikomppaniaan alettiin sähkölinjojen veto. Vikapartio 2 k. linjalla. II p. suojasään johdosta linjavuotoja. Varayhteys Tattariin rakennettiin. Yliloikkari Leppänen joutui kiinni. III p. yhteys Helankoon poikki, korjattiin. IV p. asehuoltoa ja tarkastus.

23.12.
Joulun valmistelua. Yhteydet kunnossa. I p. sähkölinjojen rakennusta a.p. II p. yht. kunnossa. III p. ei uutta. IV vikapartio Sato 14 linjalla.

24.12.
Vk, I, II, III ja IV p. Jouluaatto, ei uutta.

25.12.
Vk. ja I p. joulupäivä, yhteydet kunnossa. II p. kaikkien linjojen tarkastus. III p. ja IV p. lepoa.

26.12.
Vk. lepoa. Yhteydet kunnossa. I p. tarkastettiin kaikki linjat. II ja III p. yhteydet kunnossa. IV p. tarkastettu linjat ja puh.asemat.

27.12.
Vk. ja I p. ei uutta. II p. kirkasjohtotöitä. III p. purettiin propakandaa varten rakennettu yhteys. IV p. vikapartiointia.

28.12.
Vk. vikapartio Tähkä linjalla. I p. rak. 4k. 13. joukkueen uusi linja. II p. puunkaatajat katkoneet linjoja, korjattiin nopeasti. III p. ei uutta. IV p. Sato 7 yhteys rakennettiin 2- johtoiseksi.

29.12.
Vk. keskus rikki, vaihdettiin toinen. AK:sta 4 kuormaa viestikalustoa. I p. vanha IV joukkueen linja purettiin. Korjattiin Nurmen linjaa. II p. kaikki yhteydet tarkastettiin, kunnossa. III p. ei uutta. IV p. kaluston ja aseiden inventointi. Yhteydet kunnossa.

30.12.
Vk. linjojen tarkastus käynnissä. I p. vikapartio 2 k linjalla. II p. oikealle rakennettu p-yhteys valmis. III p. korsutöitä, yhteydet kunnossa. IV p. hiihtoharjoitus, yhteydet kunnossa.

31.12.
Vk. linjojen tarkastus jatkuu. Yhteydet kunnossa. Kivääritarkastus. I p. vikapartio 2 k. linjalla. II p. res.kompp. p-yht. valmistui. III p. ase- ja varushuoltoa. IV p. yhteyksien tarkastus, yhteydet kunnossa.

Vuosi vaihtuu ja asemasota jatkuu. sotapäiväkirja jatkuu 3. syyskuuta 1942 saakka.
12.5.42 pomarkkulaisilla illanvietto lähetystön kanssa. Kotiseutulähetystö kanttinilla.

Sotapäiväkirja lopetettu komppanian lakkauttamisen takia 3.9.1942.
Allekirjoitus luutn. Partala.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *