Alkutaival ennen talvisotaa
Valkoisen tähden Baltic-laivan, New Yorkin ja Liverpoolin välillä Atlannin aaltoja kyntävän valtamerialuksen keula osoittaa itään. Laivan matkustajaluetteloon on kirjattu myös Hannah Hill ja hänen lapsensa, 3,5 vuotias Eino sekä vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen Aili. Ovat menossa Suomeen ja Saarijärvelle. Myös tuleva konekivääriampuja matkustaa mukana, “jäniksenä”, salamatkustajana, Hanna-äidin ollessa vielä täysin tietämätön tästä matkakumppanistaan.
Perheen pää, Nic Hill (nimi amerikkalaisissa rekistereissä) on jäänyt Leadvillen kaivoskaupunkiin. Hän on kiinni valtauksellaan, huoli myös omistamastaan talosta sai jäämään ja odottelemaan Hannaa takaisin Saarijärven matkaltaan.
Hanna oli lähtenyt Amerikkaan juuri 16 vuotta täytettyään, Saarijärven Paanalan kylästä, mäkitupalaisen Adam ja Leena Minkkisen ainoana lapsena. Hän saapui Leadvilleen tätinsä hankkimalla matkalipulla lokakuussa 1905. Nikolai Kallio on lähtenyt Pomarkun Tuunajärveltä Kallion torpasta 17 vuotiaana tammikuussa 1903 ja oli Leadvillen kaivoksilla jo Hannan saapuessa kaupunkiin. Nuoret tapasivat ja seurustelun jälkeen avioituivat toukokuussa 1907.
Vanhempien vihkikuva Leadvillestä.
Hannan koti-ikävä kasvoi ja viimein keväällä 1911 hän päätti lähteä. Pitkä junamatka poikki Pohjois-Amerikan New Yorkiin, josta laiva lähti 16.4.1911. Saarijärvelle saapuminen kesän alkaessa toukokuussa oli varmaan koko perheelle kuten myöskin isovanhemmille ikimuistoinen kokemus. Yllätys oli yhtä suuri, kun isä-Nikolai tulla tupsahti Saarijärvelle jo heinäkuussa, vain kolme kuukautta Hannan jälkeen. Ikävä ja huoli perheestään, hän oli päättänyt myydä valtauksensa ja talonsa, sekä seurata vaimoaan Suomeen. Kummallakin vakava aikomus palata tulevan talven jälkeen takaisin Amerikkaan. Nikolai oli ehkä viisaastikin osannut varautua kaivoskaupungin elämän vaikeutuvan, koska malmivarat osoittivat vähenemisen merkkejä. Paluu Amerikkaan oli kuitenkin molempien suunnitelmissa, kunhan jäiden lähdettyä laivaliikenne Hangon vesiltä taas alkaa. Ei kuitenkaan enää Leadvilleen, vaan jonnekin muualle suomalaisalueelle. Saarijärvellä he asettuivat Pyhäjärven kylän Kekkilän talon Lunttilan torpan vuokraajiksi, Hannan vanhemmat asuivat samaan aikaan Pyhäjärven Paanalan talon kesteinä, eli vuokralaisina.
Hanna oli ollut jo odottavassa tilassa lähtiessään Suomeen. Tuskin kuitenkaan kumpikaan vanhemmista vielä tiesi raskauden alkaneen, koska Hannan on pitänyt lähteä junamatkalleen jo maalis-huhtikuun vaihteessa. Luultavasti vasta saatuaan kirjeitse tiedon vaimonsa tilasta, Nikolai teki lähtöpäätöksensä.
Hanna synnytti terveen poikalapsen 26.12.1911, jolle pappi kasteessa 19. tammikuuta 1912 antoi nimet Edvin Ilmari. Kunhan äiti voimistuu ja vauva varttuu, voidaan koko perhe palata takaisin Amerikkaan, näin vielä keväällä suunniteltiin, mutta kohtalo oli päättänyt jo toisin.
Perhe oli jo syksyllä käynyt Nikolain kotona Pomarkussa, jossa torppa oli siirtynyt nuoremman veljen Franssin nimiin. Poikamiehenä ja ilman nuorta emäntää Franssi tunsi osansa käyvän ylivoimaisen vaikeaksi ja ehdotti Nikolaille voisiko tämä ottaa torpan velkoineen haltuunsa. Nikolai alkoi harkita asiaa, mutta Hanna oli ehdottomasti sitä vastaan, hän ei jäisi Suomeen pienen torpan miniäksi.
Talvi kului ja keväällä lähtöä valtameren taakse jo suunniteltiin. Uusi Valkoisen Tähden loistolaiva Titanic lähtisi neitsytmatkalleen Liverpoolista 12. huhtikuuta ja siihen pitäisi ehtiä, Hankoon siis heti huhtikuun alussa lippuja hankkimaan. Nikolai päätti kuitenkin vielä käydä tervehtimässä vanhempiaan ennen matkaa ja lähti edeltäkäsin yksinään Pomarkkuun. Hannan tiukka evästys “olla ottamatta sitä torppaa kontolleen”, mukanaan.
Nikolain poikkeaminen Tuunajärvellä jäi kuitenkin pysyväksi. Hannan estelyistä huolimatta hän suostui torpan haltuunottoon velkoineen kaikkineen ja kirjeen saatuaan Hanna tuli lapsien kanssa, asettuen päättäväisesti Kallion torpan emännäksi. Virallisesti muutto Pomarkun seurakunnan kirjoihin tapahtui 15.9.1912.
Arvattavaksi jää, pelastiko Nikolain tekemä päätös jäädä Suomeen, perheen joutumasta uponneen Titanic-laivan uhreiksi.
Kallion talo 30-luvulla
Olkoon tämä edellä kerrottu tarina niistä eväistä, millä kohta 12 vuotta täyttävä pienviljelijän poika Edvin Ilmari aloitti oman polkunsa.
6-vuotisen kansakoulun viimeisiä luokkia ahertaen, hän sai päästötodistuksen jo 1924. Rippikoulu aloitettiin ja konfirmaatio oli juhannuksena 1926. Rippikoulun jälkeen hän joutui kuten monet muutkin nuoret miehet siihen aikaan kiertelemään taloissa renkinä, tiettävästi mm. Säkylän Leppäkosken talossakin. Milloin ehti, myös isäänsä auttaen metsä- ja uittotyömailla, varmaan myös kytöpeltojen ja laskuojien turpeet saivat kyytiä hänen kuokastaan.
Pomarkun suojeluskuntaan hän sotilaskantakortin mukaan osallistui vuosina 1928-29.
Armeijan asepukuun.
Syksyllä 1931 syyskuun 9. Edvin kutsuttiin syyniin ja tarkastuksien jälkeen hänet hyväksyttiin palvelukseen, tunnusmerkkeinään siniharmaat silmät, paino 60 kg ja pituus 162. Hänet määrättiin saapumaan Mikkeliin kolmannen polkupyöräpataljoonan konekiväärikomppaniaan 16.12.1932. Sotilasvala vannottiin 13. tammikuuta 1933.
Hän suoritti asepalveluksensa kiitettävin arvosanoin, erikoiskoulutus konekivääriampujaksi. Sotilaspassin merkintöjen mukaan kivääriampujana hyvä, konekivääriampujana erinomainen. Palvelusaikanaan hänellä oli ainoastaan yksi loma, juhannuksena 23.-27. 6. Asepalveluksen päättyessä 30. marraskuuta 1933, Edvin oli vielä kasvanut, pituus oli nyt 169 cm ja paino 64 kg.
Sotamies Kallio ja kantakortti varusmiesajan jälkeen.
Nousukausi Suomessa
Vuosikymmenen alun lamavuosista nousevan Suomen talous antoi jo viitteitä paremmasta. Talous parani ja työllisyys sen mukana. Teollisia työpaikkoja syntyi asutuskeskuksiin, myös maatalous sai osansa kehityksestä. Uusia toiminta- ja työtapoja laitteineen tuli maataloustöitä helpottamaan. Risuäkeet, kuokat, sirpit, varstat ja viskurit joutivat suulin nurkkaan tai riihen taakse, hevosvetoiset siipiaurat, rullaäkeet, niitto- ja haravakoneet, tappurit, kuivurit ja monet muut välineet tulivat maatalousneuvojien välityksellä maatalouden, jopa pienviljelijöidenkin avuksi.
Vuosikymmenen loppupuolella alkoi maailmalta kuulua huolestuttavia uutisia. Ensimmäisen maailmansodan häviäjä Saksa, alkoi oikoa jäykistyneitä jäseniään. Hitlerin aiheuttama hurmos vanhojen vääryyksien korjaamisesta tarttui kansalaisiin ja syntyi uusi voimakas kansallissosialismi. Itävalta, Hitlerin syntymämaa, oli sen ensimmäinen uhri, jonka Saksa Itävallan valtionjohdon avustuksella valtasi maaliskuussa -38. Sen jälkeen Hitler alkoi vaatia Tsekkoslovakiaan kuuluvia saksankielisiä Sudeettialueita. Alueet liitettiin Saksaan Hitlerin luvattua sen jälkeen säilyttää rauhan Euroopassa. Puoli vuotta tämän jälkeen hän unohti lupauksessa ja miehitti loputkin Tsekinmaan alueesta.
Keväällä -38 Neuvostoliitto otti erittäin salaisissa neuvotteluissa ensi kerran esiin asian, joka sittemmin johti talvisodan syttymiseen. Huhtikuun 14. päivänä -38 Neuvostoliitto esitti Karjalan kannaksella rajan siirtoa kauemmaksi Leningradista, sekä Suomenlahden saarien luovuttamista Neuvostoliitolle ja Hankoniemen vuokraamista sotilastukikohdaksi. Peläten Saksan hyökkäävän Suomen eteläosan kautta ja Suomenlahdelta laivastollaan Leningradia vastaan.
Neuvostoliiton Suomen-suurlähetystön lähetystösihteeri Jartsev ja ulkoministeri Holsti Suomen edustajana kävivät näitä erittäin salaisiksi luokiteltuja neuvotteluja. Holsti torjui kaikki Neuvostoliiton esitykset, vielä senkin jälkeen, kun Neuvostoliitto oli ehdottanut korvaukseksi aluevaihtoja Karjalan alueelta. Neuvottelut katkesivat, kun Holsti joutui eroamaan, sillä hänen väitettiin alkoholin vaikutuksen alaisena solvanneen Hitleriä sanomalla “Hitler on hullu koira, hänet pitäisi ampua”. Holstin seuraaja Eljas Erkko ei halunnut Jartsevin kanssa asiasta neuvotella, vetoamalla Suomen puolueettomuuteen. Tämän jälkeen Jartsev yritti päästä presidentti Kallion puheille, mutta Kallio ei ottanut häntä vastaan. Syyskuussa 1938 Mannerheim jo aavisteli tulevia vaikeuksia ja vaati osittaista liikekannallepanoa Tsekkoslovakian tilanteen takia, mutta Hallitus ei siihen suostunut.
Marssilla Niinisalon kertausharjoituksissa, isä edessä.
Elokuun 12. päivä 1938 Edvin määrättiin 20 päivää kestävälle kertausharjoituskurssille Kankaanpään Niinisalon kasarmille verestämään armeijapalveluksessa opittuja taitoja. 
Isännäksi taloon
Vuoden 1938 kuluessa hänen elämässään oli tapahtunut monia tärkeitä tulevaisuuteen vaikuttavia asioita. Edvin oli tutustunut Noormarkun lassilalaisen Kairilan kylän Heikkilän Antin Eini-tyttäreen, seurustelun aikana saattanut hänet raskaaksi, joten oli kiire vihille. Heidät vihittiin 16.4.1938, ja Ritva syntyikin sitten jo 9.6. 1938. Kun naimisiin oli menty, oli luotava luja pohja elämälle. Jo heinäkuun 31. päivänä tehtiin kauppakirja, jolla he yhdessä ostivat Kallion tilan omakseen. Kauppakirjan mukaan tilan hinta oli 23000,- markkaa. Se maksettiin ottamalla taloon kiinnitetty velka 7000,- mk vastatakseen ja lisäksi maksettava kaikille kahdeksalle sisarukselleen 2000,- mk:n osuus. Edellisen lisäksi he sitoutuivat kauppakirjassa erikseen mainittuihin “syytinki”-velvoitteisiin. Hanna ja Nikolai halusivat vielä jättää itselleen osan viljelyksiä, sekä erikseen määriteltyjen elintarvikkeiden vuosittaiset korvaukset ja määriteltyjen tilojen käyttöoikeudet talon rakennuksista.
Vihkikuva 1938
“Neuvottelut”
Kun Jartsevin ja Holstin väliset salaiset neuvottelut olivat tuloksettomina päättyneet, Neuvostoliitto nosti asiansa viralliselle tasolle. Suomen hallitukselle esitettiin 5.10.1939 kutsu saapua Moskovaan neuvottelemaan “konkreettisista poliittisista kysymyksistä”. Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että käydyt neuvottelut olivat vain tekosyy, jolla Neuvostoliitto halusi voittaa aikaa kootakseen riittävän varustuksen Suomen vastaiselle rajalle. Suomen valloitussuunnitelmat olivat jo valmiina ja Saksan kanssa tehty sopimus oikeutti Suomen miehitykseen.
Juhannus 1939, Leena-mummu, Hanna-mamma, Ritva ja isä.
Uhkaava itä
Tietoon oli tullut 23.8.-39 kirjoitettu Neuvostoliiton ja Saksan välinen hyökkäämättömyyssopimus ja varsinkin sen salaiseksi määrätty lisäpöytäkirja. Siinä sopijapuolet jakoivat reunavaltiot omiin etupiireihinsä, jolloin Suomi tulisi kuulumaan Neuvostoliiton etupiiriin Baltian maiden, Viron, Latvian ja Liettuan tavoin. Baltian maiden kohtalon olleen tiedossa, viimeisetkin hallituksen ministerit tunnustivat idästä tulevan uhkan ja myöntyivät päätöksiin sodan varalta.
Viron kanssa Neuvostoliitto oli saanut aikaan yhteistyö- ja avunantosopimuksen, jossa Neuvostoliitto sai perustaa tukikohtia Viron alueelle. Jatkossa seurasi myös Latvia ja Liettua. Baltian maat suostuivat “ase ohimolla” Neuvostoliiton vaatimuksiin tukikohtien perustamisesta.
Suomessa vapaaehtoiset linnoitustyöt oli aloitettu jo kesällä, jolloin varsinkin suojeluskuntalaisten voimin rakennettiin Karjalan kannaksen puolustusasemia, juoksuhautoja, panssariesteitä, konekivääripesäkkeitä ja korsuja.
Neuvostoliitto ja Saksa olivat em. asiakirjassa sopineet myös Puolan jaosta. Puolaan hyökätään yhdessä ja samanaikaisesti 1.9. 1939. Saksa noudatti sopimusta ja hyökkäsi 1.9.1939. Neuvostoliitto viivytteli ja hyökkäsi vasta 17.9., jotta länsivaltojen taholla Hitler nimettiin yksin hyökkääjäksi. Näin siitä huolimatta, että kummallakin maalla oli Puolan kanssa voimassaolevat hyökkäämättömyyssopimukset.
Näinä sotaisina päivinä, 16. 9. syntyi myös Kallion perheen toinen lapsi, pojalle annettiin kasteessa nimi Aulis Ilmari. Kastetilaisuus oli sunnuntaina 1. lokakuuta, kummeina naapurin isäntäpari Aili ja Eino Mannila.
Suomen hallitus otti Neuvostoliiton 5.9. tekemän neuvottelukutsun vastaan ja lähetti Tukholman suurlähettiläs J.K. Paasikiven johtaman valtuuskunnan Moskovaan 9.10., jossa neuvottelut alkoivat 12.10. 1939.
Samalla päivämäärällä Hallitus antoi käskyn kenttäarmeijan liikekannallepanosta. Reservit kutsuttiin “Ylimääräisiin kertausharjoituksiin”, ei haluttu käyttää “Liikekannallepano” nimitystä, näin haluttiin välttää suoraa yhteyttä sodan uhkaan. YH-kutsu toimitettiin jokaiselle henkilökohtaisesti sotilaspiirin suojeluskuntapiirien avustuksella. Myös Edvin sai käskyn käteensä, jossa määrättiin saapumaan Porin Ruosniemeen, Toejoen kansakoululle, matkaan oli lähdettävä viiden tunnin kuluessa käskyn saamisesta. Mukaan oli otettava kutsussa mainitut varusteet. Ikäluokkien 1900-1918 syntyneet kutsuttiin 5. – 6. päivä lokakuuta ja 1898-99 syntyneet vielä vuoden loppupuolella. Isän kantakorttiin on kirjattu päivämäärä 13.10.-39.
Koulut lopettivat toimintansa, niiden tilat tarvittiin sotilaiden majoituksiin, Tuunajärvi-Laitilan koulun opettaja Kumento sai kutsun muiden mukana lähteä Toejoelle. Alkoi myös Kansanhuoltotoiminta ja ensimmäiset ostokortit jaettiin. Lokakuussa säännöstelyn alaiseksi laitettiin ensin sokeri, sen jälkeen kahvi.
Valmistautuminen sotaan.
Sotapäiväkirjoista poimittua:
“KT-P 12, eli Kenttätäydennyspataljoona 12 perustettiin Porissa sotapäiväkirjojen mukaan 14.10.1939. Komentajaksi oli määrätty Rauman Suojeluskunnan aluepäällikkö kapteeni Kosti Niemelä. Pataljoonan miehistö oli pääosin kotoisin Ahlaisista, Merikarvialta, Noormarkusta, Pomarkusta ja Siikaisista. Pataljoona kokoontui Toejoen kansakoululle ja majoitettiin sinne, paitsi 3. komppania ja konekiväärikomppania, jotka majoitettiin Ruosniemelle. Pataljoona on 12. Divisioonan Täydennyspataljoona, josta jaetaan sota-ajan täydennysmiehet sodan aikana voimiaan menettäneisiin osastoihin. Pataljoona käsitti mm. Esikunnan ja Esikuntakomppanian, 1., 2. ja 3. komppaniat, Konekiväärikomppanian, sekä Jalkaväki-tykistöosaston ja Kuormaston. Kokonaisvahvuus 847 miestä, joista upseereita 27. Konekiväärikomppanian päällikköna luutn. V. Rautell, joukkueen johtajina B. Kristola, L. Rauhio ja kolmannen joukkueen, johon Edvin sijoittui, johtajana V. Kaipainen. Konekiväärikomppanian vahvuus oli 115 miestä. Hevosia pataljoonalla oli 81, sekä kenttäkeittiöitä 4 kpl.
Pataljoona aseistettiin ja varustettiin Porissa, mutta hyvin vaillinaisesti. Ainoastaan suojeluskuntalaisilla oli sotilaspukuja, muilla oli sotilasmerkkinä vain lakki, kokardi ja vyö.
Kaasunaamarit oli kaikilla, myöskin ruokailuvälineet. Porissa hankittiin niin paljon kuin mahdollista vaatteita ja jalkineita, sekä muita tarvikkeita. Aseistukseen nähden oli ainoastaan pienellä osalla miehistä kivääreitä, käsiaseita puuttui melkein kokonaan, karttalaukkuja oli 5 kpl, kompasseja joku yksityinen. Pioneerivälineitä saatiin jonkun verran, mutta viestivälineitä oli vaan nimeksi. (puhelimia 4 kpl, puhelinlankaa noin 3 km). Lääkintävarusteita ei ollut, ainoastaan ensisiteet. Lokakuun 20 päivänä ilmoitettiin mm. lohkon esikunnalle, että varusteista puuttuu 85 % ja aseistuksesta 65 %.
Muun järjestelyn ohella aloitettiin Porissa heti harjoituksia, pidettiin luentoja ym.
Pataljoona lähti Porista 22.10.1939 klo 10,15 ja annettiin pataljoonalle se tunnustus, että se oli ainoa kaikista lähtevistä yksiköistä joka lähti täsmällisesti, hyvässä järjestyksessä ja tuntolevyluettelot valmiina. Sotakassana saatiin mukaan mk 50.000,-.
Pataljoona lähti Porista kahdella junalla, tavoitteena itärajan tuntumassa oleva Harlun asema.
22.10. Klo 10,15 lähtö Porista.
Klo 17,50 Haapamäellä, ruokailu ja hevosten juotto.
Klo 20,27 Jyväskylä, otettiin vettä pataljoonalle.
23.10 Klo 6,54 Savonlinna, ruokailu ja hevosten juotto.
Klo 10,55 Elisenvaara, ruokailu.
Klo 17,06 Matkaselkä, ruokailu.
Klo 19,30 Harlu.
Pataljoona saapui Harluun 23.10. klo 19,30, missä se majoitettiin Leppäkosken tehtaan teollisuuskoululle, paitsi 2. komppania Heinäjoen kansakoululle ja 3. komppania Hämekosken kansakoululle. Sekä miesten, että hevosten majoitus saatiin vähitellen hyväksi, osittain olosuhteisiin nähden loistaviksi. Vuodelavoja tehtiin melkein joka taloon, olkimatrasseja ommeltiin, ja kun Leppäkosken tehtaan isännöitsija, ins. Vahlman, lahjoitti satoja kiloja paperi- ja selluloosafilttiä, saimme kämppämme aika viihtyisiksi. Kaikille hevosille tehtiin samoista aineista ensiluokkaiset loimet.
Harlun oloista on muuten mainittava asukkaitten suopea ja ystävällinen kohtelu, ja erikoisesti lotat olivat erittäin avuliaita ja ystävällisiä. Ilmaistaaksemme kiitollisuutemme lottia ja paikkakunnan johtohenkilöitä kohtaan järjestettiin marraskuussa kunnantalolla upseerikestit, jolloin tarjottiin kahvia, virvokkeita, makeisia, laulua, raumalaisia jaarituksia, kvartettilaulua, sekä tanssittiin aamutunteihin saakka.
Maanviljelijöitä koetettiin auttaa parhaamme mukaan. Niitä Harlun tai sen läheisyydessä olevien maanviljelijöitten asukkaita jotka tarvitsivat miehiä ja hevosia kyntötöihin ja ajoihin autettiin. Koko marraskuun ajan pataljoona oli Harlussa suorittaen erilaisia tehtäviä, mm. Roikonkosken-Loimolan välisen tien korjaustöitä, soran kuormausta, sekä Hämekosken ja Jänisjärven asemilla vartiopalvelusta”.
Marraskuun loppupuolella oli “tyyntä myrskyn edellä”, jopa maan hallitus keskusteli kenttäarmeijan pääosan kotiuttamisesta. Kuitenkin 26.11. Neuvostoliitto lavasti “Mainilan laukaukset”, eli se väitti suomalaisten ampuneen tykillä Mainilaan, jossa heidän vartiomiehiään kuoli. Näin siitä huolimatta, että Suomella ei ollut tykkejä niin lähellä, että niiden kantomatka olisi ylettynyt Mainilan kylään. Myöhemmin on kiistattomasti selvitetty, myös venäläisten taholta, että Neuvostoliiton oma kranaatinheitin ampui seitsemän kranaattia Mainilan kylään, jossa sillä hetkellä ei ollut yhtään venäläistä sotilasta. Kuolleita Neuvostoliitto väitti kuitenkin tulleen neljä siitä huolimatta. Neuvostoliitto irtisanoi 27.11. hyökkäämättömyyssopimuksen.
Kuun lopulla 29.11. Neuvostoliitto katkaisi diplomaattisuhteet ja ilman sodanjulistusta aloitti rajaloukkaukset ja Helsingin pommituksen aamulla 30.11.1939.
Isä kertoo Harlun ajastaan ja lomamatkastaan ennen taistelujen alkua:
“Täydennyspataljoona kun lähdettiin Porista menee Harluun sillai vaan niinku odotuksen päälle. No, kun siä oltiin niin kauan, että sillon ihan niinko sinä aamuna kun sota alko, …mä anoin monta kertaa lomaa kun siä ei mitään tekoo ollu, sitte mä satuin saamaan loman, …sinä aamuna ko sitte jo näky semmoset punaset lieskat ku lähdettiin Harlusta junalla taikka Hämekoskelta ja siä jo junapartiomiehet, ne palautti kaikki jokka oli lomalle menossa, ei saanukkaan mennä lomalle. Mutta ku siinä oli siirtolaisia junat täynnä mä menin niitten mukana. Mulla ei ollu sotavehkeitä muita ku vyö ja kokardi lakis, ni mä otin ne poies eikä mua palautettu ja mä pääsin lomalle. En mä kovin kauvaa ollu, olinkohan viis vuorokautta siä lomalla. Sitte kun palasin ja sotaa oli käyty jo muutama voorokausi ni se mein porukka oli hajonnu taikka sillai viety täydennyksenä, toisia meni Loimolaan ja toisia Uomaalle päin”.
Vaatetusta ja aseistusta koetettiin parantaa niin paljon kuin mahdollista, mutta oli paljon toivomisen varaa käy ilmi pataljoonan komentajan kirjelmästä 9.12.39 osoitettuna Armeijakunnan komentajalle, jossa sanotaan mm.:
“Katsoen siihen, että KT-P 12 joutuu suorittamaan vartiopalvelusta (vartiopaikkojen luku 20) ja lisäksi lähettämään täydennystä pataljoonalta sitä vaadittaessa, niin käännyn herra kenraalin puoleen varustilanteemme selostamiseksi seuraavasti:
—-
Hyvin useat reserviläiset lähtivät YH:n huonoissa siviilivaatteissa ja kun pataljoona joutui suorittamaan n. 4 viikon ajan sorastustyötä, menivät jo muutenkin huonot siviilivaatteet sellaiseen kuntoon, että ehdottomasti pikainen apu on välttämätön jo senkin takia, että pakkasessa ohkaisissa siviilipuvuissa on toiminta heikkoa ja lisäksi, minkä katson erittäin tärkeäksi, olisi miehistön reippaan mielialan ylläpitämiseksi saatava sotilasvarusteet.
—
Pyydän herra kenraalilta toimenpidettä, että pataljoonalle, joka näin kauan on saanut olla siviilivarusteissa annettaisiin sotilasvarusteet kuten toisillekin joukko-osastoille.”
Tässä yhteydessä on mainittava, että Porista saapui pataljoonalle sekä lotilta, että yksityisiltä tavattoman paljon alusvaatteita, sukkia, käsineitä, tupakkaa, kirjepaperia, flanellia, kangasta, jalkineita, parranajoteriä ym. lahjatavaraa. Lahjoittajia kiitettiin sekä Satakunnan Kansassa, että kirjeillä suoraan yksityisesti.
KTP-12 toimintakertomusta:
30.11. Klo 1,00 Divisioonasta tuli tieto diplomaattisten välien katkeamisesta. Tiedoitettu pataljoonille ja käsketty valmiuteen. Klo 9,08 Div.komentaja antoi luvan ampua vihollista, jos ne ovat selvästi rajan tällä puolen, epäselvissä tapauksissa ei. Klo 10,44 Div. antoi käskyn hävittää rakennukset, eläimet ja elintarpeet vetäännyttäessä.
4.12. Isän vielä ollessa paluumatkalla lomareissultaan, olivat taistelut jo täydessä käynnissä. Varsinkin JR 34, Karjalan miehistä koottu rykmentti ja jonka joukkoihin isäkin myöhemmin siirrettiin, oli “myrskyn silmässä” sen joutuessa kokemattomin joukoin puolustamaan vastaansa ryntääviä panssarivaunujoukkoja. Syntyi surullisen kuuluisa “panssarikauhu”, pakeneminen Piitsoinojalta kohti Loimolaa.
Aamun valjetessa 4. joulukuuta JR 34 oli Suvilahden taistelujen päätyttyä siirretty lepoon, mutta tuskin oli teltat saatu pystytettyä, kun ne taas oli purettava. Rykmentti siirtyi asemiin Kollaanjoen linjalle, vain 1. pataljoona oli Saarijärven lohkolla, jonne isäkin 19. joulukuuta komennettiin.
JR 34:n komentajana oli ev.luutn. Teittinen, joka tunsi kyseisen maaston jo rauhanaikaisen maastotiedustelunsa pohjalta. Tykistötuli oli kiihtynyt vihollisen taholta hyökkäystä enteileväksi ja sen jalkaväki lähtikin liikkeelle. Ensimmäinen vihollisen hyökkäys torjuttiin, samoin toinen ja kolmaskin. Neljättä kertaa se vielä yritti, eikä sekään näyttänyt tuottavan ryssien toivomaa tulosta, kun jostain alkoi kuulua huuto: “Tankit ovat murtautuneet, tankit ovat selkäpuolella!” Aluksi vain joitakin, sitten yhä useampia miehiä nousi ylös poteroistaan ja alkaa juosta taaksepäin. Heitä eivät pysäytä upseerien käskyt eikä vetoomukset järkeen. Yhä useampi lähtee pakoon, johtajat jäävät yksin. Yhä uusiin yksiköihin tarttuu pakokauhu, juosten, hiihtäen tai lumessa kahlaten yritetään pelastautua muka takaa tulevien panssarivaunujen tieltä. Pakokauhu tarttuu kuormastoihinkin, jopa kolmekin ajoneuvoa rinnan ahtautuu kapealle tielle, hevosia lyödään selkään ja ajetaan täyttä laukkaa taaksepäin, aina vaan kauemmaksi taaksepäin. Ajoneuvot ja joukot sekaantuvat toisiinsa, varusteita heitetään pois, elintarvikkeita, jopa aseitakin jätetään tienvarteen. Sekavana laumana pyritään pakoon Loimolaan, jossa oltaisiin suojassa. Joitakin kranaatteja osuu tien lähettyville ja se lisää sekasortoa entisestään. Ei edes rautatiellä liikehtivä ja koko ajan ampuva panssarijunakaan, jonka esiintyminen on tähän asti aina herättänyt itseluottamusta, nyt tunnu saavan mitään turvan tunnetta aikaan. Vain lähinnä olevat miehet hyppivät siihen ja juna ottaa heidät mukaansa.
Vihollinen murtautuu asemiin kello 16 jälkeen mutta ei näytä pitävän mitään kiirettä lähteä pakenevien joukkojen perään.
Rykmentin johto ei pienimmässäkään määrin hallitse tilannetta, siihenkin tarttuu pakokauhu. Silloin kun tarvittaisiin lujaa kättä tarttumaan asioitten kulkuun, ei sellaista löydy. Ja kuitenkin samat miehet olivat hetki sitten torjuneet vihollisen kolme hyökkäystä. Huhu panssareista sen järkytyksen aiheutti, johdon puuttuminen sitä lisäsi niin tänään kuin eilenkin tapahtuneessa saman tapaisessa perääntymisessä Autin lohkolla.
Eikä kuitenkaan yksikään panssarivaunu ollut ajanut Piitsoinojan yli, ei edes yrittänyt.
Oli sentään yksi valopilkku tuossa synkässä toivottomuudessa, vaikka rykmentin komentaja yhtä vähän kuin häntä korkeammatkaan johtajat siitä mitään tietävät. I/JR 34 makaa asemissaan Piitsoinojan länsipuolella. Se muodostaa jonkinlaisen puolustuksen tukilinjan, vaikka sitä ei siihen tarkoitukseen ole asetettu. Pakenevat joukot juoksivat sen läpi, mutta se pysyi paikoillaan, odottaen vihollista tulevaksi. Mutta vihollinen ei tule! Vain Loimolan tieltä kuuluu huutoa ja hälinää kun panssareita juostaan pakoon.
(Edellä oli otteita Reino Kalervon “Kansa taisteli”- lehdessä 3/-58 julkaistusta kartomuksesta).
KT-P 12
Sodan syttyessä oli kenttätäydennyspataljoonamme vielä Harlussa. Läskelässä oli joukkue vartiotehtävissä. Joulukuun 8. päivänä siellä haavoittui ilmapommituksessa yksi miehistämme vaikeasti; hän kuoli myöhemmin sairaalassa saamistaan haavoista.
Kaapatun radiosanoman mukaan alkaa vihollisen yleinen hyökkäys klo 7,00. Terttisen käsky: Torjuttava Kollaanjoen linjalla.
Seuraavassa päiväkohtaisia sotapäiväkirjan merkintöjä, joita on poimittu pataljoonan komentajan kapt. K. Niemelän kirjoittamista päiväkirjoista.
11.12. Klo 11,15 AKE:n määräys, että pataljoona lähtövalmiina 13,30. Lähtö klo 18,10 Harlun asemalta. Pataljoona saapui Loimolaan klo 21,00.
12.12. Majoitus oli valmis klo 2,00. Klo 11,00 joutui pataljoona ankaran kranaattitulen alaiseksi. Mitään vahinkoja ei tapahtunut. Pataljoona miehitti kaikki sille määrätyt määrätyt asemat klo 10,30.
13.12. Pataljoonamme tehtävänä oli ylittää Loimolanjoki. Joki oli sulana tai niin ohuen jään peitossa, että ylittäminen ilman ylimenovälineitä oli mahdotonta. Joen rannalle jätettiin vartio.
14.12. Pataljoona sai varusteita, jotka heti jaettiin. Klo 12,30 tuli 2 tiedustelukonetta ja näiden jälkeen 6 pommikonetta, jotka pommittivat erittäin kiivaasti Loimolan aseman seutua ja rataa, jolla oma panssarijunamme tulitti ko. koneita. Useita suuria pommeja putosi patl. majoituspaikkaan saaden aikaan vahinkoa. Tappiot; 1 kuollut ja 7 haavoittunutta, joista 2 vaikeasti. 3 hevosta kuoli ja 2 haavoittui. Passiivisesta ilmatorjunnasta voisi sanoa, että miehistö oli liian uteliasta, josta osaltaan saattaa johtua, että viholliskoneet huomasivat heidät ja avasivat tällöin kiivaan kk-tulen ja pudottivat paljon pommeja, joiden seuraukset olivat yllä kerrotunlaiset.
Isän kertomana:
“Jäätiin Loimolaan ja asemalla purettiin kuorma ja sillai sanottiin, kuulutettiin oikein, ettei sitte minkäänmoista valoo saa sitte näyttää ko pureettiin sitä junalastia jonka porukas mä sitte olin. Ja yht äkkiä tulee täysillä valoilla henkilöauto, mistä hän tuli, jostain kai tietä myören, se oli aika iso se asema-alue, ni se auto kiersi ympäri ja kaikki näki sen porukan mikä siinä oli. Siinä oli ajoneuvoo kamalasti ja miehiä, ihmeteltiin kun oli määrä niin pimees purkaa se kuorma ja lähtee nostelee, ni mikä siinä niin kävi valoo näyttämäs. Se oli kuulemma semmonen kyttä, joka otti sen selville mitä siinä oli.
Ei kauvaa oltu, sitte kun aamu rupes valkeneen, rupes tuleen tykinammusta siihen. Siinä haavottu kyllä meikäläisiä kyllä montakin, Kynäslahden pojista Ville vissiin haavottu.
Mannilan Eino-vainaan kans me tehtiin väärin siinä tiellä juur ko, ..mutta sillon tuli lentokoneita, …ja huurettiin että hälytys ja mennä niinko suojaan, siinä oli semmonen metsänvartijan talo ja niillä oli yhteinen suuri kaivo ja siä kaivos oli semmoset rautatikkaat. Me menimme sinne kaivoon, mutta se vasta pirullinen paikka oli. Ihan siihen kymmenen metrin päähän siihen tielle tuli, kyllä se kauhee panos täyty olla ko siihen tielle tuli semmonen viis-kuus metriä semmonen kraateri semmoseen jäätyneeseen maahan mitä oli koko talvi ajettu siinä. Me olimme siinä prunnis ja hankittiin tukehtua”.
19.12. Siirrettiin 14 miestä täydennyspataljoonasta pois
.
Tällä päivämäärällä kantakortin mukaan isä on siirretty 1.KKK/JR 34:ään konekivääriampujaksi.
“No sitte ko siittä lähdettiin,..me olimme siinä vissiin kaks päivää ko siinä orotettiin ja jaoteltiin sitä mein porukkaa, että toisia lähti Uomaalle ja toisia meni Saarijärvelle ja Saarijärven porukkaan mäki sitte jouruin. Muistan kun mentiin, kuorma-autolla vietiin semmosta talvitietä sinne mettään, ni mä kuulin ko Heikkilän Toini (vaimon veli) siä puhu sitte kamalasti, siinä lähempänä mua oli niitä Sortavalan miehiä jotain ja se sano, että “on kuullu että ruotsalaisia on tullu ja tää autos on varmaan tua joka puhuu”. Siltä tuli niin taajaa ja lujaa, mä tunsin sen kohta äänestä.
Sitte ko topattiin siinä Saarijärven kohralla, ni siihen jätettiin se yks konekiväärijoukkue ja jalkaväkee ja toisia lährettiin viemään Uomaalle ja Toiniki joutu meneen heti suoraa päätä, siellä se haavottuki sitte.
Me jäimme siihen sitte. Olimme hetken aikaa siinä, kyllä me asemis oltiin siä mettäs ko tuli semmonen tieto, että panssarijunaan täytyy saara konekivääriampujia. Siä on kolme konekivääriä, se mitä siinä voi olla. Siinä oli semmonen suuri kallioleikkaus siinä rautaties mitä se panssarijuna ajo aina, se kävi siä Kollaalla ja tuli kiiruusti takasi siihen leikkaukseen, lentokoneet pommitti siinä kyllä, muttei ne osannu siihen niin että ne leikkaukseen ois osannu.
Minä ja se Palokosken Jaska jouruimme menee, muttei sinne konekivääriä tarvinnu vierä. Oltiin vähän mielisämmeki jo, mutta me ei saatu kyyttiä niin äkkiä ja sitte ko päästiin menee, ni se oli sitte jo täytetty miehillä se panssarijuna. Ei me päässykkään siihen.
Me jouruimme sitte sinne (Kollaan) maastoon, sinne rintamaporukkaan suoraan., eikä päästykään siihen panssarijunaan. Sanottiin sillai, ettei mein tartte siä olla ko muutaman päivän että pääsemme takasi sinne Saarijärvelle Uomaan porukkaan, että semmonen ja semmonen aika siä jourutaan olee”. …Me kävimme vaan siä Kollaalla ja olimme siä vaan parisen viikkoo. Orotetaan ko ne punahousut tulee, semmonen täydennyspataljoona sinne, juur siihen Kollaanmäkeen, siihen juur misä se Marokon kauhu oli komentajana, juur sille alueelle.
(Isän muistelussa kyseinen “parisen viikkoo Kollaalla” ei voi pitää paikkaansa. Hän siirtyi Loimolasta kuorma-autokuljetuksin Saarijärvelle 16.-17. 12., sieltä takaisin panssarijunakomennukselle Loimolaan ehkä 18.12. Jo kolmen päivän kuluttua hän oli jo Pataljoonankankaalla, josta lähti kohtalokkaalle partioreissulleen 21.12.)
“Kamalaa oli se ko jouruttiin lähteen pois ko tuli se panssarikauhu siä Kollaalla sillä rintamalohkolla. Jalkaväen miehet alko huutaan siä, että panssarivaunut tulee, ja kyllä niitä siä kulkikin kamalasti. Ne tuli niin että leppäpuskat kaatu, semmosia kauheita rumiluksia mitä mäkään en ollu ikänä nähny muuta ko kuviis ja mitään niille ei voinu, mutta sitte keksittiin se että, ..kyllä mar se niille tieros oli se polttopullosysteemi, semmosia bensalla täytettyjä, kai se pensaa oli ko se palaan alko, ..niitä polttopulloja. Mutta ei kai sitä pitkälle pystyny heittää. Täyty orottaa vaan että tuli lähelle ja siinä maantien vieres, siihen oli kaivettu jo syksyllä sulan maan aikana semmosia kuoppia, ni miehet oli siä kykkysillänsä ja ko se panssarivaunu tuli ni heitettiin sillä, kyllä komiasti palaan alko. Ja kyllä niitä kamalasti siinä poltettiin. Sanottiin että kuivaa koivupuuta, semmosia kankia sinne taikka halkoja telaketjujen väliin. Milläs sinne semmosia tälläät ko siä konekivääri ampuu ja kauhee tykinputki pyöri. Kyllä se oli harva halko ko sinne, oisko tehnykkää mitään. Kyllä siä kivetki murtu siä ketjujen välis”.
(Kertomus koskee aikaa 4.12., jolloin JR 34 ja JR 35 olivat puolustustaistelussa kyseisellä Kollaan rintamalla. Hän itse oli vielä Harlussa ja siirtyi Loimolaan vasta 11.12.)
Jalkaväkirykmentti 34. 1. komppanian sotapäiväkirja n:o 1330:
18.12. (maanantai) Lämmitimme saunan ja kylvimme. Komppaniaamme tuli täydennysmiehiä 14 miestä täydennyspataljoonasta.
Divisioonan käsky puhelimitse, jonka mukaan pataljoonan on tuhottava edessään oleva vihollinen ja vallattava Uomaa. Pienemmillä osilla pidettävä Saarijärven -Polvijärven asemat varmistettuna.
Ilmatähystys on havainnut vain joitakin yksittäisiä miesryhmiä Lemetti-Käsnäselkä tiellä.
Kalliokosken silta
“Me pääsimme sieltä lähtemään pois, me olimme siä Uomaan ja Loimolan välillä, siä oli joku Kalliokosken sillaks sanottiin, semmonen paikka. Yöt jouruttiin oleen asemis siä mettäs, semmoses vartioasemas ja päiviks verettii siihen sillankorvaan. Niinko siitäki ois jotain apua ollu, siä oli semmonen metrin korkuselta pistetty mänty poikki ja siihen tehty semmonen teline ja pantiin siihen konekivääri kiinni muka ilmatorjuntaan, että ampua sieltä ryssän koneita. Niitä oli siä näkyvis paljo, että oikeen ilma pimeni.
–Kyllä täytyy sanoo, ei ne ikänä mielestä pois lähre, kaikki reisut.”
19.12. 11,30 pataljoona (1. Komppania mukana) lähti Haahkajärvelle ajamaan ryssää takaa. 17,00 majoituimme Pataljoonankankaalle. Illalla lähti partio ottamaan selkoa vihollisesta.
I pataljoonan päiväkirjasta:
10,00 pataljoonan marssikäsky,
11,30 pataljoona lähti marssille Pataljennoin kankaalle,
16,00 pat. majoittui Haahkajärven korkeudelle. Tiedustelupartioita eteen ottamaan yhteyttä viholliseen.
22,30 Jyrän käsky, jonka mukaan patl. palaa entiseen tehtävään Polvijärvi-Saarijärvi kannakselle.
20.12. Eilen illalla lähetetty partio palasi 6,00. N. 2,5 km Uomaalta Haahkajärvelle päin oli saanut kosketuksen viholliseen. Pataljoona lähti aamuhämärässä takaisin Saarijärvelle.
Komppaniamme varmistus järjestettiin niin, että yksi joukkue tiedusteli, yksi joukkue varmisti(Haahkajärven rannalla) ja yksi joukkue lepäsi. Kukin joukkue oli tehtävässään vuorokauden Kaivoimme asemat kankaalle. Vääpeli ja kirjuri lähtivät postinhakuun S-järvelle hevosella, 7 km. kolmetoista lentokonetta lenteli yllämme. Kersantti Ilveksen partio kävi tiedustelemassa vihollista Käsnäselässä saakka. Ei näkynyt vihollista, olivat vetäytyneet pois.
I/JR 34: Tied.partion ilmoitus, jonka mukaan vih. vetäytynyt Haakonsuon asemista etelään Kurenjärven korkeudelle, jossa kaivautuu.
8,00 patl. (1. kompp.-joukkue) marssii takaisin entisiin asemiin, 1. kompp. jää Bataljjennoin kankaalle puolustustehtäviin.
Vaaran paikka
“Saarijärven lohkolla heti ensimmäinen kerta ko ensimmäiset ryssät näin sillä linjalla. Aamulla mentiin sinne Saarijärvelle ja sinne tuli semmonen tieto, että Uomaan suunnalta on päässy semmonen iso partio läpitte, venäläinen partio. Mein porukka määrättiin sitte vastaiskua antaan sille. Ei mun tarvinnu vetää, ahkioon pantiin konekivääri ja jalkaväen miehet hiihti suksilla edellä ja me saimme sitä latua myören mennä peräs ja mä olin siä upinuoras vaan kii ja ohjailin ettei menny puitten taa ko siä oli semmosia mäkiäkin laskettavana.
Päästiin sitte sinne, en muista sen sillan nimee, semmonen vähäläntänen joki se oli, semmonen ko tua Haajoki tossa, että silta siinä oli ja siihen mentiin ja sieltä tuli joltain semmonen tieto, että ne on siä joen takana, siä oli semmonen synkkä mettä jossa viholliset oli jo asemis. Me jäätiin siihen ja se joukkueenjohtaja sano vaan, että katto asemat konekiväärille, että voi ampua sinne sillalle. Jalkaväenmiehet jäi sinne niinko ,,,
..täyty mennä niin alas sinne rinteeseen, että nähtiin sinne sillalle että pysty konekiväärillä ampuu. Siinä sitte orotetaan ja yhtäkkiä se Jaatinen, se oli Sortavalan poikia, se nousi polviasentoon siihen mun viereeni ja “kaho ryssä” ja heti ampu hyvin lähelle, ei enempää kymmentä metriä ollu siihen katajapuskaan, mistä sieltä valkee soilahti ja sano “kaho ryssä” jäi niin mieleeni. Ryssät oli tullu yli joen jo ennen ko me mentiin. Nähtiin kyllä sillalla miehiä, mutta luultiin niitten olevan suomalaisia jokka miinottaa tietä, mutta ne olikin ryssiä.
Kamala paikka ko se nousi polvillensa mun viereeni ko mä olin suullani se konekiväärin takana ampumavalmiina ja kyllä mä siinä sitte ampuunkin aloin kohta vaikkei mitään lupaakaan annettu kun kerran niin lähellä jo vihulainen oli. Jaatinen kaatu siittä seläällensä mun jalkojeni päälle, eikä se siinä mitään häälytelly itteensä, mä ajattelin että se siinä makaa vaan, mutta sitte tunsin ko mun jalat alko kastua ko veri vuoti mun jaloilleni, se sai semmosen osuman ja pienen ajan päästä se oikasi ittensä se joka siä katajapuskas oli.
Sitte mä sanoin, että kiiruusti ampujan apulainen siihen ko oli pakkasaika ni ne oli niin kankeita ne osat ettei ne hankkinu toimia siinä konekivääris. Siihen tuli sitte joku Jokela niminen mies ampujan apulaiseks ja sitte siinä hetken aikaa, kyllä vissiin neljä laatikkoo panoksia meni sillai ko mä ammuin sinne sillalle vaan, kyllä siä liikettä oli mutta ei sitä sillai voi sanoo, että kyllä se nyt kävi siihen kohtaan juur, ko se oli semmonen hehtaaripyssy, että sieltä lähti kuulaa niin paljo, että ko vähäki hääläytti ni kyllä siä reikiä tuli.
Jokela sano sitte, ko siitä läheltä ei mitää kuulunu, jalkaväki ampu siittä mein yli jo, ni sano, että kyllä kai Kallio ny lähretää, saman tiän nousi pystyyn ja hyppäs jonku metrin siihen hankeen, se meni niin syvälle, ettei sitä näkynykkään paljoo. Mä aattelin ettei mun parane täs yksinkään käy oleminen, mutta ku oli semmonen määrä, että täyty konekivääri jos sen joutuu jättää, ni panna semmoseks ettei se toimi, lukko pois siitä vaan, kyllä se äkkiä kävi, kansi auki ja lukko käännettiin irti, heitettävä meneen tai ottaa mukaansa. Mä tein sen homman ja hyppäsin lähelle sitä, mutta kai mä muutaman askeleen väliä oli, mä aattelin että eikö se siitä lähre vai joko sitä kävi. Eikä mitään vastannu ko mä nimen sanoin, aattelin että se on kuollu. Saman tiän mä hyppäsin siitä ylös ja aattelin kun tuolta vasemmalta ei kuulu yhtään pauketta, ni mä lähren meneen sinne päin, että pääsisin omaan porukkaan.
Tein semmosen syöksyn aina pienen matkaa ja taas kuuntelin kuuluuko mitään ja taas hyppäsin ja kiersin semmosta matalaa männikkö ja vaan muutamia suuria puita. Mä lährin nouseen sitä rinnettä sinne päin ko mä tiesin minkä se jalkaväkiporukka jäi, rinnettä sinne ylöspäin.
Mä aattelin sitt ku mä näin, että siä yhren männyn juurella on suullansa ja sillä oli ampumasuunta sinne sillalle päin, että siinä on varmaan meikäläisiä ja menin sinne hiljaa. Mulla oli jo hikikin niin että hikivesi silmiin vuosi ko vahvois vaatteis oltiin ja kamalas lumes siä kahlas. Kyllä ma ainakin viiren metrin päähän siittä pääsin. Kun se huomas sitte kumminki mun krahinani ja alko kääntyä sen kiväärinsä kanssa, vaikka ei se mulle mitään ois voinu, mulla oli parabellumi käressäni ko ampujalla ja ampujan apulaisella oli parabellumit ja kun konekiväärin jouruin kerran jättään sinne mettää ni mä otin sen parabellumin käteeni.
Se oli vähä semmonen karmee tunne, sillä oli semmonen puhras lumipuku niinko suomalaisillaki ja huppu täs lakin päällä mutta kun se käänsi päätänsä ni se huppu vetäytyi taaksepäin ja mä näin, että sen alta näky punanen tähti, venäläinen kokardi. Oltiin hetken aikaa hiljaa ja se vahtaa mua päin ja aattelin jos mä tästä lähren karkuun ni se ampuu mua varmaan takaa päin. Mä astuin muutaman askeleen lähemmäks ni se nosti jo sitä kivääriä ja meinas kääntää sitä mua päin ja mä aattelin etten mä ny ensimmäistä kertaa tapa ja mä ammuin sitä kahren puolen olkapäihin ja kyllä se siihen nytkähti ja kivääri putos siihen.
Siittä mä sitte lährin huitoon, mä menin sen linjan erestä missä ois ollu niitä jalkaväen miehiä, mutta ko ne oli kaikki sekasi, jouruin hyppään yli sen tienkin ja kuulaa meni siinä pitkin tietä niin paljo että se jää oikeen präiski siinä tiellä, aattelin että tähän mä ny kumminki kuolen jollen pääse äkkiä pois siitä tieltä. Mulla oli tarkotus, että mä pääsen siihen jokivarteen niin ko kuolleeseen kulmaan.
Mulla oli viä semmoset oikeen tiukat huopikkaat, ko vartiomiehet sai sillon aamulla jokka vartioon joutu ni huopikkaat jalkaansa. Mä hyppäsin sinne jokeen ni oikeen hyhmä lensi, ko siä oli tehty tammi sinne alhaalle ja se vesi oli noussu siihen jään päälle.
Siinä kyllä maa maistu ko mä pääsin sinne ojaan. Siä oli semmonen avento josta oli vettä haettu ja ryssien polku, mutta en mä semmosta kerinny käyttää, niin paljo ko pääsin, muistan viä ku oli vasemmas käres se parabellumi ja mä koitin pyhjetä hupun alta silmiäni ko oikeen karvasteli ja juoksin sitä mutkasta soukkaa polkua mäkee sinne ylös, ni siä kaks miestä, toinen oli kuusen juurella niinko polviasennos ja toinen seiso suoraan siinä polulla, kyllä mä tiesin mitä se tarkotti ko huudettiin “stoi, ruki ver”, että se oli että topata ja käret ylös.
Mun piti sen homman tehrä, mutta ko mulla oli se parabellumi käressäni ampumavalmiina ku mä aloin nostaa käsiäni, ni mä tietysti vahingos viälä puristin sitä niin että se laukes ja sieltä lensi hylsy päin mun kypärääni. Mä aattelin, että ny ne ampu mua päähän ja minä ympäri ja takasi sitä polkua niin paljo ko pääsin sinne jokivarteen päin ja sitte sitä umpihankee sinne, siä oli suuri aukee, mä aattelin että se on joku peltoaukee että pääsis jonnekki ojaan piiloon. Aika pitkälle pääsin ko mä kuulin että siä huureltiin vaan “itiz sutaa, pikom pikom”. Niillä oli semmosia sanoja ko ne huusi, että tännepäin ja pian pian, oli tarkotus vissiin. Sitte rupes vingahteleen kuulat ko ne koitti ampua mua sinne pellolle.
Kyllä mulle maa maitto, kyllä sillon pysty juokseen, vaikka hankeekin oli. Menin sen suuren aukeen ylitte monta sataa metriä sitte ko mä näin, että siä männyn juurella seisoo mies, siä aukeen takana siinä suan syrjäs. Mä menen ja menen hiljallensa ja aina ampumavalmiina, en minä tienny, että siä semmonen huoltotie lähettyvillä oli. Vihron viimmein mä pääsin, oisko ollu parikymmentä metriä enää ko se huomas ja käänty heti ympäri ja hairas sen kiväärin siittä käteensä ja sano,”onko meikäläisiä”, sanoin että kyllä on koska puhe kumminki ymmärretään.
Isän oletettu pakomatka
Menin sen tyä ni siä oli alikersantin arvonen mies, se oli samaa porukkaa mutta se oli menny sitä toista syrjää ja oli sevonnu ja lähteny meneen. Se sano, että hän tiesi että siä oli semmonen huoltotie mikä menee Uomaalle sieltä Loimolasta. Hän sitä suuntaa oli yrittäny mennä, mutta hänen oli jalkansa paleltunu ettei hän pääse käveleen. Tästä on vielä joku sata metriä sinne tielle, ettei sinne ääni kuulu vaikka hän huutais apuaki ja toimitti mun lähteen, että lähre ny meneen ja koita saara, kyllä siä varmaan ajoneuvoja kulkee, koita saara vaikka ratsun jai jonku kyytimiehen, että tulis hakeen.
Mä sanoin, että kun sä kerran seisookki pystyt ni pane kätes mun hartioitten ylitte ja mä otin siittä kiinni ja se roikotti kivääriänsä kainalossaan. Kyllä me sillai ainakin kakssataa mertiä mentiin rehjuttiin sinne lähelle sitä tietä ja sitte me kuunneltiin, sano että ny sieltä tulee, koska tulee Loimolasta päin Uomaalle päin hevosella, että me toppaan niitä jos niillä on ajoneuvo, että hän pääsis kyyttiin. Sieltä tuli kaks ratsua ja niin paljo ko pääsi Uomaalle päin, ei ne me mitään kyyttiä siittä saanu. Mutta se tuli ja kyllä se siä tiellä sitte ko mä sitä holttasin ni pääsi, sano ettei yhtään tunnu muutako pakottaa kamalasti jalkoja kun ne oli paleltunu.
Sitte se sano että siinä on ensi, se oli ollu oikeen linnotustöissä sama mies, oliko se sitte niitä Harlun tai Sortavalan poikia, ni sano, että siinä on semmonen talo ensi ettei siinä ollu enää sillon syksylläkään ihmisiä, että ne oli niinko siirtolaisia ja lähteny pois, mutta sitte ko mennään siittä eteenpäin ni siä toises talos oli sillon ko he vielä oli kaks vanhaa ihmistä ja semmonen nuori poika. Mutta se kävi kumminki viä siinä ensimmäises siinä kylmäs talos, mutta ei se siä sisällä mä uskon mitään kerinny tekeen, mutta ovesta katto ja tuli takasi ja sitte lährettiin taas menee käsikaulaa ja ko päästiin sinne mäen päälle ni siä oli trossikuorma reiras siinä pihas ja ko sisälle mentiin ni siä oli vanha mummu ja kyllä mar se oli niinko kymmenen vanha semmonen poikanen. Se sano, rupes tahtoon, hän antaa kaikki rahansa mitä hällä on ja kellonsa sille poijalle jos lähret viemään meirät Loimolaan, siittä oli joku nelisen kilometriä Loimolan asemalle. Mutta ei se mummu antanu, sno että hein on siihen ja siihen aikaan määrä olla Loimolan asemalla että pääsee junaan.
En minä tienny, että mä veres olsin niin, mummu oli nähny, että mä olin kamalasti veres tuolta takaa. Siinä oli levee penkki, eikä siä paljo huonekaluja ollu, se oli semmonen suuri pirtti, mä oikasin itteni siihen penkin päälle seläälleni ja mä nukuin siihen
Sitte mä kuulin ko paukahti. Mä peläästyin ja nousin siittä ylös ja näin, ettei se kaveri olekkaan enää siinä ja kysyin minkä se on menny? Kysyin, että kuulitteko te laukausta? Sano että tuolla pihalla paukahti, se lähti sinneppäin käveleen se poika.No se tuli sieltä sitte kumminki ja käsivarresta kuula menny läpitte. Sano että hän kaatu siinä ahtees kun hän meni kattoon ko hältä putos jotaki sieltä karttalaukusta sinne ensimmäiseen taloon jotain semmosia tärkeitä papereita, että hän kävi hakemas niitä ja kun nuo jalaat on niin pahas kunnos ni hän kaatu siinä ahtees kun hän tuli takasippäin ja kivääri laukes ja kuula meni siittä läpi. kyllä mun heti tuli mieleeni, että oisko ampunu itteensä, mutta ei kai ny ko on jo niin hyvällä mallilla,että hänki pääsee sairalaan hoitaan itteensä.
Sitte ko tuli siittä sisälle ni verta tuli kamalasti kärestä, näytti sitä mummullekki, kyllä sitä jonku verran tukkiakin koitti vähän. Sitte se poika sano, että kyllä hän siä kerkee käymään, mutta ko se mummu sano, että on tommonenvarsa-hevonen, ettei se jäksa kahta reisua tehdä että he pääsis sinne kyyttiin ko niitä vierään junalla pois, jokka sinne evakkoon lähtee.
Mutta poika lähti vaan ja vei mein Loimolaan sinne se oli metsäkoulu misä oli semmonen sidontapaikka, ja joku komentopaikka oikeen. Se oli niin huono ettei se käveleen hankkinu päästä ja muutenki huonos kunnos, ja kyllä muakin vietiin ko ne luuli että mäki olen haavottunu ko mä olin niin veres, mutta en mä muuta kun sain puhtaat vaatteet ja vietiin eri paikkaan huoneeseen. Se meni sen veegen, en mä sitä sen enempää nähny sitä kaveria, eikä multa mitään kyselty, että misä se on haavottunu, se sai sielä puhua mitä itte tahto. Multa kyllä kyseltiin, mä olin siä vissiin kolme päivää siä koululla ko sitte kysyttiin jos mä haluan mennä samaan yksikköön, että kolonna lähtee meneen Uomaalle ni yks osa poikkee Saarijärvelle. Mä sanoin että kyllä mä omaan porukkaan menen jos sinne kyytillä pääsee. Ja sillai lährettiin, komia kuutamo oli ja kova pakkanen ko vissiin kymmenkunta hevosta semmonen kuorma lähti Uomaalle päin, kaks hevosta poikkes sinne kuusikkoon päin Saarijärvelle.
Muistan sitte ko mä menin sisälle siihen telttaan mistä lährimmeki, niin siinä oli se telttavahti ni se heti kovalla äänellä sano, että “hei pojat, Kallio tuli takasi”, ko ne luuli että mä oon kaatunu ja kuallu. Se oli Rautiainen se vääpeli, joka oli siinä, kauheen mukava miäs oli, se nousi heti istuun siinä vaikka yöaika oli ja puheltiin siinä ja sano että sillai siinä kävi, että siinä oli neljä meikäläistä kaatunukki siinä Taipaleen miehiä, että niin oli sekasi se ryssän porukka siinä, mutta kumminki se saatiin sitte, sinne oli tullu mein peräsämme ko mentiin yks kranaatinheitin ja se oli heti ruvennu ampuun sinne sillalle ja sillan taa minkä se polku meni, ni kyllä se vallattiin se alue, siä oli toistakymmentä hevosta ja kauheet kuormat kaikilla, niitä venäläisiä, ja kuinka paljo miehiä oli. Toiset pääsi perääntyyn karkuun tietysti poies. Siä oli hyvä tie jo siihen asti mistä ne oli tullukki sillä kuormastolla”.
Isän oletettu “pakomatka” kk-asemastaan.
21.12. 1.K/JR 34: Yö hiljainen. Aamulla läksi partio. Sai kosketuksen viholliseen. 3 miestä partiosta jäi kateisiin. Yöllä partioinnista vietiin ilmoitus komentajalle, sekä jatkuvasti kaikista muistakin. Vääpeli maksoi tänään päivärahat. Vih.koneita lenteli useita. Pataljoonan toimesta ruuan kuljetus tänne. 17,00 upseeripartio (1+10) läksi tiedusteluun vänr. L:n johtajana. Kateissa olevista oli yksi kaatunut ja kaksi todennäköisesti vankina.
IPatalj/JR 34: 9,40, Bataljennoin kankaalla oleva osasto partiollaan kosketuksessa vih. kanssa Kurenjärven korkeudella. (Kolme) 3 miestä kaatunut.
12,00, kaukopartiot Käsnäselkään, Bentshuun ja Uomaalle. Tehtävänä vih. yhteyksien katkominen ja liikenteen häiritseminen.
15,00, Hiisjärvi-Käsnäselkä tieltä palannut partio ilmoitti, ettei mainitulla tiellä ole liikkunut muita kuin muutamia ratsuja, sekä pienempiä jalkamiesjoukkoja.
(Edelläolevien sotapäiväkirjojen mukaan isän konekivääri oli alistettuna Ensimmäisen pataljoonan Jalkaväkirykmentti 34:n ensimmäiselle komppanialle ).
“Siihen se loppu se afääri sitte, mutta sitte jouruttiin taas lähteen, karttaasta kattottiin ne paikat mihin pitää mennä. Muistan kun mentiin, taas mä olin konekiväärin takana taikka siä ahkion takana ja poijat veti. Ne miehet jokka siä erellä meni veti tapsia sieltä Saarijärven komentopaikalta mennes ko mentiin. Siä oli ollu joku taistelu ennen ko mentiin, koska siä oli niitä ryssänraatoja välillä ko mentiin, ni yksiki oli nostettu pystyyn, lyöty sillai hankeen pystyyn ja sillä oli käsi pystys tollai, ni siihen oli laitettu tapsi sen käteen ja sanottiin että sillä on aikaa kannatella tapsia ny.—
…kyllä, jos semmonen homma ois kestäny niin kauan ko tää viimminen sota ni hulluks siä ois tullu, …ja tuli paljo.”
22.12. (perjantai) Yö rauhallinen. N. klo 24,00-00,25 kuului tykistön ammuntaa Uomaan suunnalta. Aamuyöllä rupesi purkuamaan (satamaan lunta). 12,00 päivällä heinien hakija hevosmies kuuli oudon äänen. Kom.ryhmästä läksi partio ottamaan selvää. Palasi 16,30, ei näkynyt mitään epäilyttävää. N. klo 10,00 palasi L:n tiedusteluryhmä. Katkaisi matkallaan K:selkä-Uomaa väliltä ryssien puhelinjohdon, toi nähtäväksi n. 50 m ryssäläistä kaapelia. Vih. ei näkynyt eikä kuulunut sillä suunnalla. Päivä oli rauhallinen. JR 36 partio sai yhteyden meihin.
23.12. Yö rauhallinen. 7,15 havaitsimme ladun, joka kulki tien poikki koillisesta lounaaseen ja omia lentolehtisiä. N. klo 11,30 kers. Ristolainen (vääp) + 5 miestä läksi ottamaan selvää. Sakkaran partio palasi sissiretkeltä. Uomaa-K:selkä tiellä oli vihollisella vilkasta liikettä. Yhden auton mieslasteineen tuhosi partiomme. Eheänä palasi partio takaisin. 8,30 läksi K:n päällikkö Uksujoen varrelle (2 km) ottamaan vastaan 3. K:sta lisäksemme tullut 2 joukkuetta, jotka majoittuivat em. paikkaan. Vänr. R:n partio (joukkue) läksi 13,00 matkalle vihollista häiritsemään, joka nyt parhaillaan järjestelee jotakin? Koko päivä hiljaista. Tavallista leiritouhua. Saimme tossuja 4 paria. Vääpeli palasi 20,00.
24.12. Sunnuntai, jouluaatto. Yö rauhallinen. Kova pakkanen. 7,30 tj kuormastoineen saapui Saarijärvelle. Kompp.ryhmä majoittui eteen toisten joukkueiden luo. 13,30 L:n joukkue lähti partioimaan. 10,00 R:n partio palasi. Ei saanut mitään aikaan. 11,00 lensi 4 kpl vihollisen 4-moottorista pommikonetta. Joka päivä kävi luonamme 3. K:n partioita. 13,00 lenti 3 omaa hävittäjää. Ajoivat ryssiä takaa ja ampuivat pk:lla jäljestä ryssän koneita. Saimme joululahjapaketteja. Yhteys on meillä naapuripataljoonaan. Kova pakkanen koko päivän. Illalla lauloimme jouluvirren ja luimme päivän tunnussanan. Joulurauha oli leirillä.
25.12. Joulupäivä. Yö rauhallinen. 8,00 K.:n päällikkö läksi puhutteluun esikuntaan. Mukana tst-lähettiau. Viholliskoneita lenteli, pommittivat ja ampuivat esikuntaa. Ei sanottavaa saanut aikaan. Yhdyspartio JR 36:een läksi 10,55 ja palasi 13,00. Ei mitään erikoista. 3 tiedustelupartiota läksi Uomaan suuntaan klo 12,45. Kuului jyskettä koko päivän. 16,20 palasi L:n partio. Ei saanut erinäisistä syistä mitään aikaan. Tulomatkalla tapasi ryssän partion ja ampui sitä. Ei tulosta.16,30 tuli eskardoona (“punahousut”) ja majoittui läheisyyteemme metsään. Kompp,pääll. ja tst-lähetit sekä tähystäjät. 20,00 läksivät yöksi Haahkajärven kämppään pist. 114.
3. K:sta ks-miehet sekä tähystäjät majoittuivat 1.K:n kom.telttaan
26.12. Tiistai, 2. joulupäivä. Yö rauhallinen, lisäjoukkoja saapui yöllä. Suunnitteilla on hyökkäys vihollista vastaan. Koko yö oli kova pakkanen. 2 partiota kävi tiedustelussa. Kaukaista tykin jyskettä kuului harvakseltaan.
27.12. Keskiviikko, lähtö Uomaan valloitukseen klo 1,00. R:n osasto läksi saartamaan vihollisen etuvartioasemat 2,45. Muu osa komppaniasta läksi tst-matkalle n. 5,00. R:n osasto löi vihollisen hajalle, kaatuneita ja yksi vanki. Uomaan kylän laidassa Pataljoonan kankaalle tuli yhteenotto vihollisen kanssa. Löimme sen takaisin Uomaalle. Klo 14,00 alkoi taistelu. Vihollinen ampui tykillä kiivaasti. Kärsimme jonkin verran tappioita. Etenemään ei päästy. Taistelu päättyi n. 17,00. Majoittuminen n. 300 m:n päähän tst-paikasta. Illalla 19,00 ajoissa alkoi ryssä liikehtiä. Lopetimme sen kivääritulella, 11 haavoittui ja 4 kaatui.
28.12. Asemien miehitys 8,00. Taistelu Uomaan valtauksesta jatkui. 3 haavoittunutta, luutn. Sirola myös oikeaan olkapäähän. Jatkoi siitä huolimatta johtamista. Kylässä hiljaisempaa vihollisen liikettä. Joukot läksivät lepäämään klo 16,00 tienoilla. Samoin haavoittui kompp. varapääll. vänr. Hakanen, jatkoi tehtäväänsä.
29.12. Yö rauhallinen. Taistelu Uomaasta jatkuu. Oma tykistö ja krh tulitti vihollisen autokolonnia. Noin klo 10,00 – 12,00 kova lumipurku keskeytti aseittemme suuntauksen. 12,00 tykistö aloitti uudelleen toiminnan. Ratsumestari Majewskin johdolla iski 12. komppania ja osia eskardoonasta vihollista vasemmalta. Noin klo 17,00 laukaustenvaihto päättyi.
30.12. Ryssien asemista kuului koko yön huutoa ja moottorien surinaa. Silloin tällöin liikkui yksinäinen ryssä kylässä. Ammuimme kivääreillä, matkaa oli noin 800 metriä. Ryssä vastasi melko kiivaasti tuleemme, ampuen tankkitykillä n. puolen tunnin ajan. Vielä 15,10-15,30 ryssä ampui tykillä ja konekiväärillä kiivaasti. Todennäköisesti oma tulemme sai sen loppumaan.
31.12. (vuoden 1940 aatto). Uomaan taistelu jatkuu. Aamusta iltaan piti ryssä silloin tällöin kiivasta tykki- ja kk-tulta yllä. Ei saanut osumia. Omat aseemme häiritsivät lakkaamatta ryssän liikettä. Majoituspaikka siirrettiin noin 1 km taaksepäin ryssän tykkitulen takia. Ruoka tuotiin iltaisin Haahkajärveltä. Komppanian päällikkö oli jatkuvasti tst-asemissa päivällä.
.1.1.1940 Taistelut Uomaalla jatkuu. Yleinen tilanne hiljainen. Komppanian päällikön haavoittunut käsi oli tavallista heikommassa kunnossa. Klo 20,00-23,00 lähettivät kiivaasti omat tykkimme ja krh seuralaisiksi kranaatteja ryssille Uomaan kylään. Kk:t lauloivat myös ryssille uuden vuoden virttä.
2.1. Uomaan taistelut jatkuu. 7,45-9,00 tervehtivät tykkimme ja krh:t kiivaasti ryssiä. Klo 12,30 alkoi kova lumimyrsky ja kesti iltaan myöhäiseen. Teki sotatoimet hiljaiseksi.
3.1. Klo 4,00 läksi koko pataljoona, paitsi 2. komppania jäi vartioon, hyökkäämään tavoitteenaan Sääksjärven itäpää. Tavoite saavutettiin laukauksitta ja olimme perillä 11,45. Uomaa-P-ranta tiellä ei ollut jälkeäkään ryssistä. 65 cm paksu lumi peitti tien. Illan hämärtyessä läksimme takaisin ja olimme majoituspaikassamme 18,00. Kolmas komppania jätti 1 joukkueen kenttävartioksi. Oma krh ampui täysosuman ryssän kk-pesäkkeeseen. Se lensi ilmaan. Stm Hyppönen pakeni paluumatkalla ja julistettiin karkuriksi.
4.1. Uomaan taistelu jatkuu. Vihollinen hälyytti 6,30, pataljoonan vahvuinen ryssäosasto yritti saartoa. Komppaniamme asettui asemiin suon länsireunaan. Vihollisen yritykset torjuttiin. Res.vänr. Rajavaara haavoittui lonkkaan. Viisi vihollisvankia ja muutamia vih. haavoittuneita onnistuimme saamaan tiedusteltaviksi. Iltapäivällä vänr. Hakasen ja alik. Ruohosen joukkueet läksivät haraus- ja hyökkäystehtävään. H:n joukkue ja Ruohon joukkue palasivat 17,45. Löivät ryssät. Teimme vaarattomaksi noin 150 ryssää, sotasaaliina pienoiskonekiväärejä, kivääreitä ym. Komppanian päällikkö luutn. Sirola palasi 23,00, käsi oli jo melko terve, lääkäri otti kranaattisirun pois vasta tänään.
5.1. Komppaniamme siirrettiin n. 1500 metriä taaksepäin puolustusasemiin. Sinne myös majoitus. Vänr. H läksi partioon. Ilma raikas ja kova pakkanen. H:n partio palasi 16,00. oli havainnut tien, jossa 3.1. kävimme, olevan vihollisen käytössä.
6.1. Yö rauhallinen. Aloimme rakentaa puolustusasemia. Ilma oli kirkas ja kova pakkanen. Klo 15,00 hälytettiin komppania. Tiedustelun mukaan oli pari vihollisjoukkuetta havaittu lähestyvän idästä päin majoitusaluettamme. Komppanian kolmas joukkue läksi liikkeelle, asettuen asemiin Uomasjoen varrelle. Joukkueet palasivat 19,30, ei saatu kosketusta viholliseen. Olivat todennäköisesti suunnanneet kulkunsa etelään.
7.1. Vihollinen aloitti kiivaan krh-tulen klo 8,00. Ampui kaikki läheiseen suohon. Komppania ei kärsinyt vahinkoja. Saimme lahjapaketteja vaihteluksi.
8.1. Koko päivä hiljaista. Tulitusalan raivausta. Majoitus muutettiin n. 700 metriä taaksepäin vihollisen tykistötulen takia.
9.-13. 1. Päivät hiljaisia. Partiotoimintaa ja varustelutöitä.
14.1. Partiot palasivat klo 7,00 kiivaan taistelun jälkeen. Klo 11,00 komppanian päällikkö sai surusanoman, res.vänr. Rajavaara on 6.1. kuollut saamaansa luodin haavaan. R. oli paras, tinkimätön joukkueenjohtaja tähänastisista joukk. johtajista.
15.-16.1 Vartiopalvelusta, partiotoimintaa. Komppanian päällikkö laati kuulustelupöytäkirjan stm. Ronkaisesta, joka karkasi JSP:stä, mutta saatiin kiinni Roikonkoskella.
17.1. Lähtö Uomaan valloitukseen klo 5,45. Päivä kiivasta, mutta meille menestyksellistä ammuntaa. Saatiin tie poikki. Majoituttiin n. 1/2 km:n tiestä, se hallussamme. Stm. Kokko haavoittui ja kuoli myöhemmin. Pakkasta -40 astetta.
18.1. Taistelu Uomaalla jatkuu, pakkasta -20 astetta.
19.1. Lähtö Uuksunjoen sillan räjäyttämiseen. Vihollisen ankaran kivääritulen takia jäi silta paikoilleen. mutta hvt:llä saimme ryssän hyökkäysvaunun vaarattomaksi. Paloi kelvottomaksi. Vääpeli ja kirjuri kävivät ja toivat jokaiselle lottien lähettämiä lahjapaketteja.
“…sen verran se tuli se hyökkäysvaunu sieltä mäen takaa näkyviin, että se putki näky sieltä ja vähä sitä päällystää, mutta mitä kun suomalaisilla ei ollu sillon mitään panssaritorjunta-aseita. Se yritti ampua sieltä, mutta kyllä sillä joku pelko oli kunnei se arvannu tulla siihen mäen päälle. Vaikkei sille mitään olis voinu, kunnei suomalaisilla ollu edes tykistöö, että olis suorasuuntauksella saanu ampua. Ne mitä oli tykistöö ne oli siä kaukana Saaarijärven kulmilla ja sieltä ne yli mettän ampu jotain häirintätulta”.
20.1. Yöllä vihollinen miehitti tien eteläpuolen linjaan asti. Aamulla ajoi hyökkäysvaunu linjan ja tien risteykseen. Hv-tykkimme teki sen liikuntakyvyttömäksi. Toinen hv vei sen pois.
21.1. Uomaan taistelut jatkuu. Klo 0,30 vihollisen hv ajoi taas samaan kohtaa alkaen kiivaasti ampumaan. Hvt-tykkimme teki sen vaarattomaksi. Hv jäi paikoilleen.
22.1. Vihollisen kiivas, noin 8 t. kestänyt hyökkäys torjuttu. Toistasataa ryssää hangelle kaatuneina. Tankki ja kenttätykki tuhottiin viholliselta. Saaliiksi kolme konekivääriä, pikakiväärejä ja paljon kiväärejä. Aamupäivällä vihollinen ampui paljon kranaatteja, joista useita putosi mm. majoitusalueellemme. Ei kukaan kaatunut eikä haavoittunut päivän kuluessa.
23.1. Uomaan taistelut jatkuvat. Vihollinen ampui kiivaasti tykillä, stm. Pitkänen haavoittui lievästi. Omat tykkimme tuhosivat vihollisen kk-pesäkkeen.
24.-30.1. Tavanomaista vihollisen kiivasta tykistötulta. Useita kaatuneita ja haavoittuneita päivien aikana.
31.1. Aamulla klo 7,00 vihollinen aloitti hyökkäyksen ankaran tykistötulen avustamana. Hyökkäys kesti koko vuorokauden. Vihollinen ampui kiivaasti myös asemiamme. Useita haavoittui ja kaatui komppaniastamme. Hyökkäys torjuttiin.
1.-2. 2. Vihollisen kiivasta tykistötulta. Toinen pataljoona vapautti meidät tehtävästämme ja siirryimme majoitukseen aikaisemmin jättämillemme paikoille. Ilma kirkas ja melkoisen kova pakkanen.
3.2 – 20.2. Koko jakso tavanomaista vihollistykkien ammuntaa, vartio- ja partiopalvelusta. Jakson aikana myös paljon kaatuneita ja haavoittuneita.
Talvisotakuva
21.2. “Päämajan TK-kuvaajat saapuivat kameroineen ja lavastettiin heitä varten konekivääripesäkkeen tilanne, kuvat, jotka ovat talvisodan tunnetuimpia, otettiin silloin. Edvin määrättiin konekiväärinsä taakse ryhmineen ja isän kertoman mukaan useita kuvakulmia kuvaajien toivomuksesta “pruuvattiin”.
Paljon käytetty kuva talvisotaa koskevissa kirjoissa ja lehtijutuissa.
22.2. Komppaniamme otti kenttävartiopalveluksen 3. K:lta vastaan. Harvinaisen hiljaista. Korsumme valmistui ja muutimme sinne.
23,2, Vartiopalvelusta.
25.2. (sunnuntai) Vartiopalvelua. Komppaniaamme tuli 1+53 täydennysmiestä, joista 1+9 alistettiin res.vänr. Virtasen partioon.
26.2. Vartiopalvelua. Ryssän ilmatoiminta vilkasta.
27.2. Vartiopalvelua. Komppaniamme otti iltamyöhässä ja pitkin yötä vastaan asemat linjan molemmin puolin.
28.2. Tst-päivä asemissa. Tykistö- ja krh-tulta. Kaksi haavoittui, stm. Mölsi kaatui. Komppaniaamme tuli 10 täydennysmiestä. Ilma sumuinen.
29.2. Melko hiljaista. Ilmatoiminta vilkasta. “Kotitonttu” (tykistön tulenjohto) lenteli koko päivän. Kaatui yksi alik. ja haavoittui kaksi miestä.
1.3. Maaliskuu. Melkoisen hiljaista. Jonkinverran tykistö- ja krh-tulta. Ryssä jatkoi kaivautumista. Oma krh häiritsi tehokkaasti. Ammuimme alas yhden ryssän hävittäjän, tapaus melko varma. Yksi haavoittui päivän kuluessa.
“Asiat” on hoidettava vaikka pakkanen nipistelee, hyttyset sentään
ovat poissa.
2.3. Yöllä kovaa tykistötulta linjan varsilla. Aamulla kova tykistökeskitys majoitusalueellemme. Yhteen telttaan tuli täysosuma. Yksi kaatui ja yksi haavoittui.
3.3. Sunnuntai. Yöllä tykistötulta. Päivällä kranaattitulta asemiimme. Ilmatoiminta vilkasta. Yksi stm. kaatui ja yksi haavoittui lievästi.
4.3. Aamulla ryssä häiritsi vaihtoa tykistöllä. Koko päivä kovaa tykistötulta. Asumuksemme on korsuissa. Ei tappioita.
5.3. Koko päivä kovaa tykkitulta asemiemme ja majoitusalueen välimaastoon. Ryssä koitti hyökätä lohkollemme, mutta siirti hyökkäyksensä vasemmalle toisen joukko-osaston lohkolle. Oman lohkomme hyökkäys tietysti torjuttiin. Ilmatoiminta vilkasta, yksi haavoittui.
6.3. Suurin piirtein hiljasta. Ryssän tankki tuli asemien eteen ampumaan. Pst-kiväärimme ampui sen torniin neljä osumaa, jolloin se poistui. Lentotoiminta hiljaista.
7.3. Puolustus asemissa jatkuu. Ryssä jatkaa varusteluaan ja kaivautuu. Ampui pst-tykkimme kelvottomaksi. Krh-tulta vaihdon aikana.
8.3. Yö harvinaisen hiljaista. Päivällä krh-tulta asemiemme taakse. Iltapäivällä tykistön tulta majapaikkamme läheisyyteen, yksi haavoittui.
9.3. Noin klo 6,00 alkoi ryssän hyökkäys., joka torjuttiin klo 12,00 mennessä, jolloin hyökkäys laimeni. Tuhottiin kolme hyökkäysvaunua pst-tykillä. Kuusi kaatui ja 14 haavoittui. Myös tykistötulta majoituspaikkamme läheisyyteen. Koko päivän ryssä piti tykistötulta asemiemme ja majoitusalueen läheisyyteen.
10.3. Aamulla klo 5 ryssä hyökkäsi krh:n tukemana, mutta hyökkäys torjuttiin. 1 kaatui ja 2 haavoittui.
11.3. Koko vuorokausi suht. hiljaista. Lentotoiminta melko vilkasta.
12.3. Jakso edelleen partiointia ja vihollistykkien keskityksiä asemiimme.
13.3. Yöllä ja aamulla kovaa tykistö- ja krh-tulta. Ilmoitus päämajasta, että välirauha on tehty klo 11,00. Klo 10,40 hiljeni kaikki. Lähtö asemistamme Hilipänkankaalle, ryssälle jäävältä alueelta. Klo 20,30 olimme Varpajärvellä, jossa yöpyminen.
Raskas marssi
14.3. Hiihtomarssi jatkuu. Lähtö Varpajärveltä 10,00 ja tulo uuteen majoituspaikkaan n. 4 km Roikonkosken pysäkistä Leppäsyrjään. Kova lumipurku.
15.3. Lähtö 7,30. Klo 19,00 saavuimme Jalovaaraan, jossa majoituttiin.
16.3. Lepopäivät Jalovaarassa. Ilma kirkas, tyyni, aurinkoinen. Komppanian päällikkö puhui. Asepuhdistuksia.
17.3. Toinen lepopäivä Jalovaarassa. (Odotusta lähtöön).
18.3. Lähtö Jalovaarasta klo 20,30.
19.3. Hiihtomarssi jatkui koko yön. 4,30 saavuimme Koirivaaraan, jossa majoituttiin. Kohtalainen pakkanen, mutta tyyntä. Hiihtomarssi n. 30 km.
Sota on ohi.
20.3. Päivä Koirivaarassa, 16,00 käskyjen jako.
21.3. Koirivaarassa.
22.3. Lähtö Koirivaarasta klo 8,00. Tulo Värtsilään 12,00. n. 15 km. Värtsilässä majoituttiin.
23.3. Klo 10,00 katselmus, ev.luutn. Valkama. Lähtö 12,00. Tulo Tohmajärvelle klo 20,30, Kemienkylään, jossa majoituttiin.
24.3. Sunnuntai, 1. pääsiäispäivä. Päivä Kemienkylässä.
25.3. Toinen päivä Kemienkylässä.
26.3. Kolmas päivä. Vääp. Ristolainen lähti majoitustiedusteluun Lähdekorven kylään Honkavaaraan.
27.3. Lähtö Kemiestä klo 2,00. Tulo Honkavaaran Lähdekorvenkylään klo 10,15., jossa majoitus. Alik. Mäkipää ja Hämäläinen lähtivät klo 13,00 majoitustiedusteluun.
28.3. Lähtö Honkavaarasta Lähdekorvenkylästä klo 8,30. Tulo Heinälään (n. 5 km Joensuusta) 13,15, jossa majoituttiin. Keli nuoskaa, n. 20 km.
29.3. Lähtö klo 6,30 Pyhäselän rannalta, tulo Joensuun kaupungin halki Onttolan Höytiäiseen, jossa majoituttiin 9,30. Matka n. 15 km.
30.3. Toistaiseksi määräys pysyä nykyisellä alueella. Käskyjen jako 10,00. Asepuhdistus.
31.3. 12,45 lähtö yhteiseen jumalanpalvelukseen, paluu klo 14,45.
1.-24. 4. Yleistä palvelusta ja oppitunteja alokkaille, vanhemmilla hiihtoharjoituksia ym.
25.4. Rokotus komppanialle ja vapautettaville lopputarkastus.
26.4. Saunapäivä kaikille.
29.4. JR 34 1. komppanian sotapäiväkirja päättyy.
3.5.1940 Kantakortin mukaan isä on tällä päivämäärällä lomautettu.
I pataljoonan 1. konekiväärikomppanian sotapäiväkirjaa ei arkistoon ole talletettu. Mahdollisesti siitä syystä, ettei komppanian sotapäiväkirjaa ole kirjoitettu. Konekiväärikomppanian joukkueet olivat monesti alistettu muille joukko-osastoille, kuten esimerkiksi isän konekiväärijoukkue oli alistettuna suurimmaksi osaksi JR 34:n ensimmäiseen komppaniaan.
Sotilaat haluttiin tässä vaiheessa nimenomaan lomauttaa, ei kotiuttaa, kuten jatkosodan jälkeen. Haluttiin, että joukot ovat tarvittaessa nopeasti kutsuttavissa takaisin palvelukseen.
Talvisodan rauhansopimus
“Moskovan rauha”, solmittiin Neuvostoliiton ja Suomen välillä 12.3.1940. Rauhasta ei varsinaisesti neuvoteltu, vaan Moskova esitti ehdot, jotka oli hyväksyttävä. Suomen hallitus oli jo helmikuussa lähettänyt prof. Kivimäen erittäin salaiselle matkalle Saksaan tiedustelemaan Hitlerin mielipiteitä rauhantekoon. Suosituksena oli, että “rauhaan kannattaisi suostua, vaikka ehdot ovat raskaat, Suomi saattaa myöhemmin saada menetykset takaisin korkojen kanssa”.
Myös Britannian ja Ranskan lupaukset auttaa Suomea, tulivat sodan loppuvaiheessa Neuvostoliiton tietoon ja mahdollisesti vaikuttivat Stalinin muuttamaan ajatuksiaan enemmän rauhantahtoisiksi.
Käydyssä 105 päivän sodassa menetettiin sankarivainajina monta miestä ja naistakin, pakkorauhassa suuri osa Karjalaa, mutta Itsenäisyys säilyi.
Rauhaton välirauha
Suomi oli muodollisessa rauhan tilassa, vaikka muualla Euroopassa taistelut ja miehitykset jatkuivat. Saksa Hitlerin johdolla miehitti Tanskan ja Norjan jo maaliskuussa -40, jatkoi länteen, miehittämällä osan Ranskaa, ja Alankomaat touko-kesäkuussa.
Neuvostoliitto miehitti 17. kesäkuuta 1940 Viron ja aseilla uhaten pakotti kansanedustajat hyväksymään Viron liittämisen Neuvostoliittoon. Kesäkuun aikana myös muut Baltian maat Viron tavoin pakotettiin liittymään Neuvostoliiton kansantasavallaksi.
Vapaaehtoinen liittyminen Neuvostoliiton Kansantasavallaksi niin Viron, kuin muidenkin Baltian maiden osalta, on “Mainilan laukausten” ohella suurimpia toisen maailmansodan tuottamia valheita.
Kun Saksan sotajoukot vyöryivät länteen, tavoitteenaan vallata myös Englanti, jäi Neuvostoliitto odottamaan tilaisuuttaan hyökätä Suomeen. Kun Saksan voimat olisivat kiinni länsirintamalla, se ei ehtisi apuun, ja niin olisi Neuvostoliitolla helppo tehtävä toteuttaa Suomen miehitys Baltian maiden tavoin.
Hitler pysäytti kuitenkin etenemisen Kanaalin rannalle, hänellä oli mielessään jo suuremmat suunnitelmat. “Pitääkin jatkaa maailman valloitusta, ensin hävitetään Leningrad ja sitten Moskova”, ajatteli Aatu.
Saksan ja Suomen välillä oli jo alkuvuodesta 1941 käyty erittäin salaisia neuvotteluja. Hitler halusi tietää, miten Suomi tulee suhtautumaan, jos Saksa hyökkää Neuvostoliittoon. Hitler oli jo kesällä 1940 alkanut suunnitella hyökkäystä Neuvostoliiton kimppuun huomatessaan, kuinka huonosti se pärjäsi pientä Suomea vastaan. Suomi vakuutti pysyvänsä puolueettomana ja ryhtyvänsä sotaan vasta sitten kun sitä vastaan hyökätään.
“Pakkorauhan” ehtojen tulkinnoista johtuvien erimielisyyksien johdosta Neuvostoliitto katkaisi vuoden 1941 alussa kauppasuhteet Suomeen ja lopetti kaiken kaupan maiden välillä. Tämä pakotti Suomen kauppasuhteisiin Saksan kanssa, niin ruokatarvikkeet, kuin muutkin tarpeelliset hyödykkeet oli hankittava nyt Saksasta, myös aseet. Tämä tietysti lähensi ennestäänkin ystävällismielisiä maiden välejä. Toukokuussa Suomen korkein johto päätti ottaa osaa Saksan suunnittelemaan sotaretkeen Neuvostoliittoa vastaan. Kesäkuun alussa Saksalle ilmoitettiin myös osallistumisen ehdot, Suomen olisi vastaisuudessakin säilytettävä itsenäisyytensä ja vasta kun Neuvostoliitto hyökkää ensin Suomi liittyy sotaan. Saksalla oli jo hyökkäysvalmiit joukot Suomen ja Neuvostoliiton pohjoisrajalla.
Saksa yllätti Neuvostoliiton aloittamalla 22.6.1941 operaatio Barbarossan, hyökkäyksen kolmella rintamalla yli maiden välisen rajan.
Neuvostoliitto oli koko alkuvuoden 1941 loukannut Suomen rajoja niin maalla kuin ilmassakin, esittänyt rauhansopimukseen kuulumattomia lisävaatimuksia ja lopulta ampunut alas suomalaisen matkustajakone Kalevan Viron rannikon edustalla kesäkuussa. Uusi sota Neuvostoliittoa vastaan oli väistämättä edessä.
Suomi liittyi sotaan 25.6.1941, kun Neuvostoliiton pommitukset antoivat siihen oikeuttavan syyn.
