Veljesten sotapolut

Konekivääriasemissa n. 100m vihollisesta n. 5 km Lemetistä pohjoiseen.

Kallion veljesten sotapolut

Kallion pirtistä, pohjoisen Satakunnan takamailla mamma-Hannan ja Nikolai Vihtorin kasvattama veljesjoukko lähti kukin vuorollaan, kun käsky kävi, puolustamaan Suomea idästä hyökkäävää vihollista vastaan. Kuuden veljeksen katraasta viisi ehti osallistua ikänsä osoittamassa järjestyksessä näihin taisteluihin. Neljä heistä tuli takaisin omin jaloin, yksi jouduttiin kantamaan Pomarkun sankarihautaan.

Eino, syntynyt Amerikassa 1907, vanhimpana oli jo muuttanut omiin oloihinsa Kankaanpään Verttuulle, mentyään naimisiin. Kutsuntoihin Eino osallistui talvisodan rauhan jo tultua, 14.3.-40 ja määrättiin astumaan palvelukseen 21.3.-41 tykistön koulutuskeskukseen.
Edvin, syntynyt Saarijärvellä 1911, kotitilansa isännäksi vuotta aikaisemmin ryhtynyt ja kahden lapsen isä, lähti talvisotaan marraskuussa -39.
Erkki, syntynyt 1920 Pomarkussa, vuonna 1939 juuri 19 vuotta täytettyään ilmoittautui vapaaehtoisena varusmiespalvelukseen.
Arvi, syntynyt 1923 Pomarkussa, lähti myöskin 18 vuotiaana vapaaehtoisena kutsuntoihin 1941 joulun välipäivinä ja astui riveihin -42 vuoden alussa.
Eero, syntynyt 1926 Pomarkussa, karkasi kotoaan Porin sotilaspiiriin ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi 17-vuotiaana 1944 ja astui alokaskoulutukseen huhtikuussa 1944.
Veljessarjan nuorin, Viljo, syntynyt 1930 Pomarkussa, oli jatkosodan päättyessä -44 vasta 14-vuotias, eikä vielä kelvannut sotatöihin. Hän sen sijaan osallistui kotirintaman tärkeisiin maataloustöihin voimiensa mukaan.

 

Artikkelit

Kotisivulle on kirjoitettu jokaisen viiden veljeksen sotateiden tapahtumat siten, kun ne on netin arkistoista löydettävissä. Myös Kansallisarkiston sotilaskantakortit ovat tietolähteinä tutkittu. Isäni, Edvin Kallion 90-luvun alussa videolle kuvatun muistelun tapahtumia olen osittain purkanut tälle sivulleni. Myös Eeron kertomia muistelmia on artikkeliin kirjattu.

Veljesten sotapolut julkaistaan itsenäisyyspäivänä 2022, kunnianosoituksena itsenäisyyttämme puolustaneille veljeksille, sekä kaikille sotiin osallistuneille. Ikiaikainen vainoojamme Venäjä ja sen nykyinen vallanhimoinen “tsaari” Vladimir Putin, on nyt kääntänyt sapelinsa kohti Ukrainaa ja hyökännyt tekaistuin syin naapurimaahan. Aivan samoin kuin edeltäjänsä Stalin toimi 1939 hyökätessään Suomeen.

Pomarkun sankaripatsas ja 107 kiveen hakattua nimeä.

Kahdeksankymmentä vuotta sitten maailmalla raivonneen toisen maailmansodan ja siihen osalliseksi joutuneen Suomen kärsimykset eivät saa unohtua. 

Linkit artikkeleihin

Eino

Edvin, talvisota

Edvin, jatkosota

Erkki

Arvi

Eero

Kirjoittanut Aulis Kallio

Synt. 1939, kansakoulu, ammattikoulu ja tekninen koulu. Elämänura rakentajana 1960 - 2010. Eläkkeelle 2010, harrastuksina historian tutkiminen, rakentaminen ja kirjoittaminen viimeiset kymmenen vuotta. Tuotoksina mm. syntymäkyläni syntyhistoriaa käsittelevän kirjan julkaisu, omien, sekä esivanhempieni muistelmien kirjoitus ja julkaisu omakustanteena, sukututkimus.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *